########Päivämies 16.8.2022
Rooman valtakunnassa ja juutalaisilla viikoittainen vapaapäivä oli lauantai, sapatti. Sunnuntai oli viikon ensimmäinen työpäivä.
Aluksi kristityt kokoontuivat illalla yhteiselle aterialle, mutta myöhemmin he alkoivat kokoontua myös aamuisin ennen työpäivän alkua. Vasta kolmesataa vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen sunnuntaista tuli yleinen vapaapäivä.
Sunnuntaista tuli kristittyjen kokoontumisen päivä, koska se oli pääsiäisenä Jeesuksen ylösnousemuksen päivä. Kirkkovuodessa jokaisella sunnuntailla on oma teemansa, johon liittyy rukouksia ja Raamatun tekstejä. Kirkkovuoden aikana käydään läpi Jeesuksen elämänvaiheet syntymästä kuolemaan ja ylösnousemukseen.
Juutalaisten lepopäivä on siis sapatti eli lauantai, ja kristittyjen lepopäivä on sunnuntai.
Käsky ”Muista pyhittää lepopäivä” viestii myös tämän päivän ihmisille, että levolle kannattaa antaa oma aikansa. Sunnuntain erottaminen arjesta antaa tilaa hiljaisuudelle ja pyhän kohtaamiselle.########
https://www.paivamies.fi/puhutaan-maasta-ja-taivaasta/lepopaivana-lauantai-vai-sunnuntai-6.42.14789.f4c3e445d4
Missään kohti Uutta Testamenttia ei sanota että lauantaiSabatti olisi vaihdettu sunnuntaille, joka on aurinkojumala Luciferin päivä.
Surukseni olen havainnut että nimimerkki Pinnasänky ei omaakaan Rakkautta Totuuteen, niin kuin olen hänestä muutoin havainnut, mutta elän toivossa että hänellä on halu ja kyky, ottaa vastaan totuus tässäkin asiassa ja hän kykenisi luopumaan tuosta vellujen valheen kannattamisesta.
Näin räikeästi PÄIVÄMIES VALEHTELEE!!!
56
800
Vastaukset
- Anonyymi
epäuskoinen rienaaja näkee kaikessa pahuutta. Jos noin paljon asettunu demoneja mielen sopukoihin asumaan, niin näkee kaiken ihan väärin, koska ei ole uskon silmälaseja enää silmillä. Toivon ja rukoilen, että Saalemikko saisi parannuksen armon.
- Anonyymi
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Epäuskoinen -minkä suhteen?
Herran Jumalan suhteen. Olet jumalaton, ekkö nää huomaa?
Anonyymi kirjoitti:
Herran Jumalan suhteen. Olet jumalaton, ekkö nää huomaa?
Jumala ei pelasta kuin kansansa Israelin. Olemme Jeesuksen verellä sinetöimässä Uudessa liitossa nyt. Se tarkoittaa sitä että Jeesus on Herra ja Kaikkivaltias. Vanhurskaus tulee lahjana Uskolla Jeesukseen!
- Anonyymi
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Jumala ei pelasta kuin kansansa Israelin. Olemme Jeesuksen verellä sinetöimässä Uudessa liitossa nyt. Se tarkoittaa sitä että Jeesus on Herra ja Kaikkivaltias. Vanhurskaus tulee lahjana Uskolla Jeesukseen!
israelilaiset menee helvettiin
Anonyymi kirjoitti:
israelilaiset menee helvettiin
Kannattaisi avata Raamattu, sillä Israelin kelastus löytyy sieltä, eikä RY;ltä
Room. 11:26 Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva, niin kuin on kirjoitettu: -- Siionista on tuleva Pelastaja, hän poistaa jumalattomuuden Jaakobin jälkeläisistä.
Lue myös Jesjaa 59; 20 Mutta Siioniin Herra tulee vapauttajana, Jaakobin jälkeläisten luo lunastajana, kun he luopuvat rikkomuksistaan, sanoo Herra. [Jes. 1:27; Room. 11:26]
21 Herra sanoo heille: "Tämä on minun lupaukseni: ei väisty minun henkeni sinun yltäsi eikä katoa minun sanani, jonka olen suuhusi antanut, ei sinun suustasi, ei jälkeläistesi eikä sinun jälkeläistesi jälkeläisten suusta", sanoo Herra, "ei nyt eikä milloinkaan."7
Mikä tuomari sinä luulet olevasi.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
israelilaiset menee helvettiin
Itse Jumala tulee israelin avuksi, kunAmerikkaan hylkää sen.
Mitä mieltä Pinnasänky on tuosta raamatuntulkinnasta?
Tietääkseni hänkin on israelilainen? - Anonyymi
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Jumala ei pelasta kuin kansansa Israelin. Olemme Jeesuksen verellä sinetöimässä Uudessa liitossa nyt. Se tarkoittaa sitä että Jeesus on Herra ja Kaikkivaltias. Vanhurskaus tulee lahjana Uskolla Jeesukseen!
Sinähän kirjoitat ihan mitä sattuu
Anonyymi kirjoitti:
Sinähän kirjoitat ihan mitä sattuu
Ja perustelut väitteellesi, kiitos!
- Anonyymi
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Jumala ei pelasta kuin kansansa Israelin. Olemme Jeesuksen verellä sinetöimässä Uudessa liitossa nyt. Se tarkoittaa sitä että Jeesus on Herra ja Kaikkivaltias. Vanhurskaus tulee lahjana Uskolla Jeesukseen!
"SaaleminPastori-ko
2023-12-01 12:43:20
Jumala ei pelasta kuin kansansa Israelin".
...................
isLiaR ei ole kansa se on valtio.
Tällä hetkellä kylläkin toteuttaa Kansanmurhaa.
........
Aloitus kirjoitus :"Juutalaisten lepopäivä on siis sapatti eli lauantai"
-----------------
Juutalaiset eivät vietä sapattia.
Lauantai on hyvä päivä tappaa Gazan siiviilejä siinä missä muutkin päivät:
https://twitter.com/ItayBlumental/status/1732830916446204010 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinähän kirjoitat ihan mitä sattuu
Israelilaiset jouzuu helvettiin
Anonyymi kirjoitti:
"SaaleminPastori-ko
2023-12-01 12:43:20
Jumala ei pelasta kuin kansansa Israelin".
...................
isLiaR ei ole kansa se on valtio.
Tällä hetkellä kylläkin toteuttaa Kansanmurhaa.
........
Aloitus kirjoitus :"Juutalaisten lepopäivä on siis sapatti eli lauantai"
-----------------
Juutalaiset eivät vietä sapattia.
Lauantai on hyvä päivä tappaa Gazan siiviilejä siinä missä muutkin päivät:
https://twitter.com/ItayBlumental/status/1732830916446204010Ota selvää asioista ,ennen kuin kirjoitat läpiä päähäsi.
- Anonyymi
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
🔞 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18138633w
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
"Pitäkää minun sapattini, sillä se on merkkinä meidän välillämme, minun ja teidän, sukupolvesta sukupolveen, tietääksenne, että minä olen Herra, joka pyhitän teidät" (2. Moos. 31:13; vrt. Hes. 20:20).
Tuossa sanotaan selvääkin selvemmin ettei Sabatin paikka ja merkitys tule muuttumaan. Jopa tähtiryhmän nimeä kantava pölvästipoppoonkin pitäisi se ymmärtää!- Anonyymi
Ei kyllä pitäisi liittyä lestoihin millään tavalla. Aivan toinen väki kiivailee sapatista ja sen pitämisestä.
Joskin Paavalin ohje ei ollut kiivailla mistään, vaan olla kaikille kaikkea voittaakseen heidät puolelleen. Hän sanoi olevansa lain alaisille lain alainen, vaikkei laki sido häntä. Ja laista vapailla kuin olisi laista vapaa. Hän perusteli sitä sillä että voittaisi niin sieluja Kristukselle kuin sillä että on kaikkia vastaan ja kaikkien kanssa väittelemässä.Aivan oikein, ei pitäisi liittyä velluihin kun he ovat kiistäneet uskon Jeesukseen ja Hänen ksikkivaltiuteensa. Näin ollen he eivät ole kristittyjä .
Paavali saarnasi uskoa ylösnousseeseen Jeesukseen, että jokainen joka Uskoo Häneen ja kastetaan, saisi ikuisen elämän!Minusta "lesta" sana on loukkaava ja rienaava, en kokenut siä muuta kuin herjana itseäni kohtaan (lapsena),-aggressiivisena herjana.
Siksipä minusta sana vellu on paljon parempi. Siinä kuvastuu se mukava kaikkien kaveri, joka tosin muuttuu julmaksi sudeksi heikompiaan kohtaan kun kukaan ei näe.
- Anonyymi
Raamattu kirjekurssi (ilmainen, ei sitoutumista)
https://www.raamattuavautuu.fi/
Silmiä avaava kirjasarja (E.G.W. Alfa ja Omega, ilmainen, selaimessa luettavissa)
https://m.egwwritings.org/fi/book/12431.2Olen Ellen Whiteni lukenut ja vaikka hän kirjoittaakin paljon totuutta, niin myös harhauttavaakin tekstiä, jolla hän eksyttää jos mahdollista,- valitutkin
Lue mieluummin Raamattua kuin Ellen Whitea. Tuo Raamattukursxi on Whiteni seitsemännen päivän adventismi-lahkon ylläpitämä.
White ja seitsemännenpäivän adventismi ovat jehovalaisuudesta haarautunut ryhmä./lahko. Sen pitäisi jo toimia varoitussingnaalina!
Jos nyt joku vahingoniloisena toteaa että minulla ja Pastori nimim Pinnasängyllä olisi välirikko ja arvovaltakiista, erehtyy pahemman kerran.
Pinnasänky on todella väkevä ase Herran kädessä ja hän näkee suunnattomasti vaivaa ja tekee töitä väsymättömästi Totuuden Sanoman eteen, joka on: VAIN USKO JEESUKSEEN JA HÄNEN KSIKKIVALTUTEENSA pelastaa!- Anonyymi
Parilla nikillä on ksikkihulluus.
- Anonyymi
Mutta Paavalin ja Raamatun ohjeen mukaan pitäisi olla väleissä kaikkien kanssa jos haluaa sieluja voittaa Jeesukselle. Muutoin saattaa hyvästä tarkoituksesta huolimatta olla paholaisen palvelija kun ei johdata, vaan karkottaa ihmisiä Kristuksesta.
Kaikkien kaveri on se kieroin kaveri, eli vellu.
Et sitten laittanut väitettä tukevaa Raamatunkohtaa esille,-asiayhteykxineen.
Ovella tuo vellujen sanaharhautus. Jeesukselle ei voiteta sieluja,-ei edes vl-valheella. Jeesukseen uskotaan tai sitten ei.- Anonyymi
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Kaikkien kaveri on se kieroin kaveri, eli vellu.
Et sitten laittanut väitettä tukevaa Raamatunkohtaa esille,-asiayhteykxineen.
Ovella tuo vellujen sanaharhautus. Jeesukselle ei voiteta sieluja,-ei edes vl-valheella. Jeesukseen uskotaan tai sitten ei."Vaikka olen kaikin puolin vapaa, olen ryhtynyt kaikkien orjaksi voittaakseni yhä useampia puolelleni. Juutalaisille olin kuin juutalainen ainakin, jotta voittaisin heidät puolelleni. Voittaakseni lain alaisina eläviä puolelleni olin kuin yksi heistä, vaikkei laki minua koskekaan. Lain ulkopuolella eläville olin kuin yksi heistä, jotta voittaisin heidät puolelleni. En minä tosin elä Jumalan lain ulkopuolella, koska minulla on Kristuksen laki. Heikoille olen ollut heikko, jotta voittaisin heidät puolelleni. Olen ollut kaikille kaikkea, jotta saisin pelastettua edes muutamia. Kaiken tämän olen tehnyt ilosanoman vuoksi päästäkseni osalliseksi sen tuomasta hyödystä." 1. Kor 9:20-23
Siinä raamatulliset ohjeet sielujen voittamiseen. - Anonyymi
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Kaikkien kaveri on se kieroin kaveri, eli vellu.
Et sitten laittanut väitettä tukevaa Raamatunkohtaa esille,-asiayhteykxineen.
Ovella tuo vellujen sanaharhautus. Jeesukselle ei voiteta sieluja,-ei edes vl-valheella. Jeesukseen uskotaan tai sitten ei.Demonikasauma ei olr kenenkään kaveri.
Anonyymi kirjoitti:
"Vaikka olen kaikin puolin vapaa, olen ryhtynyt kaikkien orjaksi voittaakseni yhä useampia puolelleni. Juutalaisille olin kuin juutalainen ainakin, jotta voittaisin heidät puolelleni. Voittaakseni lain alaisina eläviä puolelleni olin kuin yksi heistä, vaikkei laki minua koskekaan. Lain ulkopuolella eläville olin kuin yksi heistä, jotta voittaisin heidät puolelleni. En minä tosin elä Jumalan lain ulkopuolella, koska minulla on Kristuksen laki. Heikoille olen ollut heikko, jotta voittaisin heidät puolelleni. Olen ollut kaikille kaikkea, jotta saisin pelastettua edes muutamia. Kaiken tämän olen tehnyt ilosanoman vuoksi päästäkseni osalliseksi sen tuomasta hyödystä." 1. Kor 9:20-23
Siinä raamatulliset ohjeet sielujen voittamiseen.Raamatusta ei löydy sanaparia "Sielujen voittaminen'
Voitatte sieluja saatanalle, syrjäyttämällä Uskon Jeesukseen taikamantrallanne, olemalla kaikkien kavereita.
Aloituksen aihe on sapatti ja kuinka vellutkin toistavat roomalaiskatolisen kirkon sunnuntainpyhitysvalhetta.- Anonyymi
Nykyään se on mahdotonta kun kaikki muut ovat pedofiileja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyään se on mahdotonta kun kaikki muut ovat pedofiileja
Niin mikä on mahdotonta?
- Anonyymi
Jukkataloo, hei haloo: https://yle.fi/a/74-20061927
- Anonyymi
Viisas voittaa sieluja, sanoo minun raamatussani.
- Anonyymi
Risti 3 sivustolta Sapatista
Sunnuntain vieton historia kristikunnassa
Muinaiset egyptiläiset palvoivat jumalinaan taivaankappaleita, aurinkoa, kuuta, ja planeettoja. Egyptiläiset astrologit laativat jo useita satoja vuosia ennen ajanlaskun alkua astrologi sen kalenterin. Kalenteriin he nimesivät jokaisen viikon päivän jonkun taivaankappaleen, eli epäjumalansa mukaan. Viikon ensimmäinen päivä nimettiin auringon mukaan. Vielä nykyäänkin viikon ensimmäisen päivän nimi monissa kielissä on aurinkopäivä, myös englannin kielessä sunday. Aurinko oli heidän pääjumalansa, ja auringonpalvojat ottivat täten viikon ensimmäisen päivän pyhäpäiväkseen.
Auringonjumalanpalvontakultti levisi useille alueille, ja eri alueilla sillä oli hieman eri nimi. Varhain ajanlaskumme alussa auringonpalvontakultti levisi myös Rooman valtakuntaan Mithra-kultin nimellä. Erityisesti 200-luvulla se saavutti Roomassa niin valtavan suosion, että siitä tehtiin Rooman valtakunnan valtionuskonto. Mithrakultin vanavedessä tuli myös aurinkopäivän viettäminen pyhänä, viikon ensimmäisenä päivänä. Keisari Konstantinus vähän ennen nimellistä kristinuskoon kääntymistään vahvisti lailla viikon ensimmäisen päivän, aurinkopäivän Rooman valtakunnan yleiseksi virkistys- ja pyhäpäiväksi vuonna 321. Tämä tapahtui Konstantinuksen toteuttaman kalenteriuudistuksen yhteydessä, jolloin Konstantinuksen toimesta Rooman valtakunnassa siirryttiin virallisesti ja lopullisesti aiemmasta 8-päiväisestä viikosta 7-päiväiseen viikkoon. Tämän tähden joissakin vanhoissa lähteissä sunnuntaita nimitetään kahdeksanneksi päiväksi.
Joskus 100-luvun alussa n. vuonna 135 keisari Hadrianus ajoi juutalaiset pois Roomasta heidän jatkuvan kapinointinsa vuoksi. Hadrianus myös teki juutalaisuuden harjoittamisen ja sapatin vieton kielletyksi Roomassa. Varhaiset historialliset lähteet kertovat, että tämän tähden pelosta samaistua juutalaisiin, jotkut Rooman pakanakäännynnäiset alkoivat sapatin sijasta kokoontumaan sunnuntaiaamuisin. Kuitenkin he pyhittivät pyhäpäivänään sapatin. Tätä tapaa on ilmeisesti Roomassa noudatettu aivan sieltä lähtien. Tämä oli alustusta myöhemmin tapahtuneelle sapatin muutokselle. - Anonyymi
Jatkuu . .
300-luvun alussa samoihin aikoihin kuin Konstantinus toteutti valtakunnassaan kalenteriuudistusta, myös Rooman kirkon silloinen piispa, paavi Sylvester I, toteutti omaa kalenteriuudistustaan. Rooman kalenterissa viikonpäivät olivat nimetyt heidän epäjumaliensa, taivaankappaleiden mukaisesti. Sylvesterillä oli tarkoitus, että tämän sijasta päivät nimettäisiin ferioiksi, kaikki muut paitsi seitsemäs ja ensimmäinen päivä.
Seitsemännen päivän nimityksen Sylvester säilytti juutalaisen kalenterin mukaisesti sapattina, ja viikon ensimmäisen päivän nimeksi hän antoi Herran päivä. Tämä on historian todistuksen mukaan ensimmäinen virallinen toimenpide sunnuntain nostamiseksi pyhäpäiväksi sapatin tilalle ja tämä on tapahtunut joskus 320-luvulla. Tosiasia on, että Rooman valtakunnassa viikon ensimmäistä päivää, aurinkopäivää kutsuttiin yleisesti Herran päiväksi. Mutta Herralla he tarkoittivat oman uskontonsa Mithra-kultin jumalaa Mithraa.
Yhteiskunnallisesti Sylvesterin kalenteri ei saanut kovinkaan suurta suosiota, ja se jäi käyttöön ainoastaan Portugalissa, mutta paavi velvoitti pappiensa sitä noudattamaan. Sylvesteristä tiedetään sen verran, että hän oli hyvin juutalaisvastainen ja suhtautui leväperäisesti sapattikäskyyn. Hän oli myös ensimmäinen Rooman vallan nimittämä Rooman kirkon piispa ja hyvin läheinen Konstantinuksen ystävä, joka tavoitteli keisarin suosiota.
300-luvun alussa ilmestyneessä kirkkohistoriassaan piispa Eusebius väittää Jeesuksen siirtäneen pyhäpäivän sapatilta sunnuntaille esittämättä yhtäkään Raamatullista todistetta väitökselleen. Hieman myöhemmin samassa luvussa hän kirjoittaa paljastavasti: ”…kaiken mitä olisi pitänyt tehdä sapatinpäivänä, me olemme siirtäneet Herran päivälle”. ”Me” tarkoittaa todennäköisesti Eusebiusta itseään, paavi Sylvesteriä ja keisari Konstantinusta. Eusebius oli myöskin keisarin hyvä ystävä. Ajankohta näille omavaltaisille ja Jumalaa pilkkaaville muutoksille on mitä todennäköisimmin ollut 320-luku. Jotkut tutkijat esittävät nämä muutokset tehdyn jo Nikean kirkolliskokouksessa v. 325. - Anonyymi
Jatkuu . .
Yhtenä tekosyynä tälle muutokselle esitettiin sitä, että Jeesus nousi kuolleista viikon ensimmäisenä päivänä, joka oli Sylvesterin kalenterissa nimetty Herran päiväksi. Jeesus todellakin nousi kuolleista sunnuntaiaamuna, mutta Hän ei antanut mitään käskyä, että sapattipyhä pitäisi siirtää tämän tähden viikon ensimmäiselle päivälle. Sitä vastoin Jeesus osoitti kunnioitusta sapatinpäivälle lepäämällä sapatinpäivän haudassa.
Vuosina 336–364 Laodikean katolisissa (ei ekumeenisissa) kirkolliskokouksissa Rooman kirkko virallisesti luopui sapatin pyhittämisestä ja siirtyi sunnuntain, viikon ensimmäisen päivän pyhittämiseen. Laodikean konsiilissa, jonka aikana paavina oli ilmeisesti paavi Liberius, kiellettiin kansaa viettämästä sapattia kirouksen uhalla ja kehotettiin silloin tekemään työtä ja mieluummin viettämään viikon ensimmäistä päivää pyhänä, jota kirkko paavi Sylvesterin tekemän muutoksen tähden nimitti Herran päiväksi. Katolisen kirkon viralliset lähteet esittävät juuri Laodikean konsiilin olleen se tapahtuma, jossa pyhäpäivä muutettiin.
Jo Danielin kirjassa on ennustettu, että paavinvalta, jota Danielin kirjan pieni sarvi kuvaa, pyrkisi muuttamaan sapatinlevon, ajat ja lain (Dan.7:25).
Näiden 300-luvun muutosten jälkeen, Rooman kirkko kirkolliskokouksissaan tiukensi yhä enemmän ja enemmän pyhäpäivälakejaan, myöskin yhteiskunnallisten lakien avulla, ja 500-luvulle tultaessa sunnuntainpyhittämistä jo yleisesti perusteltiin Raamatun lepopäivä- käskyllä. Rooman kirkko opetti ja levitti sunnuntaipyhää ahkerasti, jopa pakkokeinoin, kunnes keskiajalla lähes koko kristikunta oli siirtynyt sapatin pyhittämisestä sunnuntain pyhittämiseen.
Pyhäpäivän muuttamisen jälkeen Katolinen kirkko teki muutoksen katekismuksessaan 10 käskyn lakiin. Sapattikäskystä poistettiin sanat seitsemäs päivä, jotta näin annettaisiin oikeutus sunnuntain pyhittämiselle. Muutetut käskyt ovat myös Luterilaisen kirkon katekismuksessa.- Anonyymi
Olipa mielenkiintoinen kirjoitus. Miksi näin tärkeää asiaa ei koskaan kerrota seuroissa?
Anonyymi kirjoitti:
Olipa mielenkiintoinen kirjoitus. Miksi näin tärkeää asiaa ei koskaan kerrota seuroissa?
Siksi kun se on totta, vl-seuroissa ei koskaan kerrota totta.
En tiedä mikä taustayhteisö tuolla sivustolla on, mutta jokainen voi tarkistaa Raamatusta -valehteleeko se . .- Anonyymi
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Siksi kun se on totta, vl-seuroissa ei koskaan kerrota totta.
En tiedä mikä taustayhteisö tuolla sivustolla on, mutta jokainen voi tarkistaa Raamatusta -valehteleeko se . .maa on litteä
- Anonyymi
Nyt on viikon ensimmäinen päivä!
- Anonyymi
Ylös ylös
- Anonyymi
Päivämies on Pravda
- Anonyymi
Okse se popeda?
Kerrompa sen todellisuuden, miksi juutalaiset, ei israelilaiset muuttivat Jumalan palelupäivä, joka muuttui Jeesuksen kuolemaa edeltämä viikkona Jeesuksen ohjeistuksen jälkeen Hänen muistelu- ja toisaalta oppia pitämään Hänen ohjeensa käskyjen osalta.
Matt 28; 18 Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Vahvistus Dan 7;14 ja hänelle annettiin valta, kunnia ja kuninkuus, kaikkien kansojen, kansakuntien ja kielten tuli palvella häntä. Hänen valtansa on ikuinen valta, joka ei katoa, eikä hänen kuninkuutensa koskaan häviä.
Tästä hän saarnasi sekä opetti jo Jumalan Vallan alla.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."
Sen jälkeen on yksi Herra, Jeesus Messias.
»Rooman valtakunnassa ja juutalaisilla viikoittainen vapaapäivä oli lauantai, sapatti. Sunnuntai oli viikon ensimmäinen työpäivä.
Totta, sama oli myös maassa asuvilla Israelilaisilla.
Aluksi kristityt kokoontuivat illalla yhteiselle aterialle, mutta myöhemmin he alkoivat kokoontua myös aamuisin ennen työpäivän alkua. Vasta kolmesataa vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen sunnuntaista tuli yleinen vapaapäivä.
Miksi se tuli. Siksi kun mainitsemasi juutalaiset joutuivat vainotuiksi sekä jopa tapetuiksi maassa asuvine pakana valloittajien toimesta, oli pakko muuttaa joku toinen päivä siihen, missä palvella Jeesusta.
Siihen olosuhteissa oli paras päivä silloin heille sunnuntai, ja meni kauan, kunnes antisemitistit sen tajusivat.
Kokoontumiset olivat alkavan viikon ensimmäisenä päivänä siksi, jotta ei pakana semitismit huomaisi heitä
Tiedätkö miksi sunnuntaista tuli Jeesuksen kuoleman päivä? Niin jatketaan siitä lisää. Maikkihan mainitsemasi asiat ovat Herramme kuulemisen jälkeen, Hänen seuraajan yrittivät säilyttää henkensä, koska palvoivat Jeesusta, sekä luottamista yksin Häneen..
Tänä päivänä erottaa Jeesuksen seuraajan tervehtimisen tavasta, jossa sanotaan "Rauhaa2, kuten Jeesuksen sanoi, ennen kuin Hänestä tuli kuningas.
Luuk. 10:5 Ja kun tulette johonkin taloon, sanokaa ensiksi: 'Rauha tälle kodille.'
Mutta mitä Teokraatit sanovat; - Jumalan Terve., ristiriitaista, sillä Jumala ei ole puhut koskaan yhdellekään pakanalle, ainoasta kahdelle israelilaiselle, Jaakobille, sekä Moosekselle.
Jeesus vastasi aina kysyvälle, miten asia on pakanaolla suhteessa Jumalaan.
Kannattaa opiskella Raamattua.
Juutalaisten lepopäivä on siis sapatti eli lauantai, ja kristittyjen lepopäivä on sunnuntai.
»Käsky ”Muista pyhittää lepopäivä” viestii myös tämän päivän ihmisille, että levolle kannattaa antaa oma aikansa. Sunnuntain erottaminen arjesta antaa tilaa hiljaisuudelle ja pyhän kohtaamiselle.########:: Hieman pakanallinen sävy on kirjoituksessasi.
Tottakai minä Pyhitän sunnuntaikin, koska Pyhitän koko elämäni Jeesukselle
Viikon ensimmäinen, siis työpäivä ei ole sen parempi kun muutkaan ja toisaalta lepokin ravitaan, sanoihan sapatista Jeesus, sen ollessa vielä lauantaina.
Mark. 2:27 Ja Jeesus sanoi heille: "Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten
Kiristyn tulee pyhittää kaikki päivät ja levähtää, milloin väsyttää.
Miten lepopäivä pyhitetään? Lepopäivän pyhittämistä pidetään Raamatussa suorastaan uskon koetinkivenä. Herra lupaa antaa sateen ja sadon, ruuan pöytään ja rauhan valtakuntaan niille, jotka noudattavat kolmatta käskyä (3. Moos. 26:1-13).
3 Mooseshan oli Jumalan suveriniteettiä, ja koski vain Israelia.
Kirstit ylle se ei kuulu mitenkään, sillä meidän Herramme ja Jumalamme on kaikkivaltias Jeesus, joka täytti Lain ristillä ja antoi korvaavan ” käskyn” – Rakasta lähimmäistäsi kun itseäsi ja Jumalaa yli kaiken.
Kysyä tässä voidaan, miten samanne ”Vain Me” mahtuu tähän formaattiin?
»Missään kohti Uutta Testamenttia ei sanota että lauantai Sabatti olisi vaihdettu sunnuntaille, joka on aurinkojumala Luciferin päivä.*** Tässä olet liikuttavan oikeassa ja Israelilaisissa se on pysynyt lauantaina vietettäväksi, johon olen asian mieltänyt mahdollisuuksien mukaan.
Surukseni olen havainnut että nimimerkki Pinnasänky ei omaakaan Rakkautta Totuuteen, niin kuin olen hänestä muutoin havainnut, mutta elän toivossa että hänellä on halu ja kyky, ottaa vastaan totuus tässäkin asiassa ja hän kykenisi luopumaan tuosta vellujen valheen kannattamisesta.
Olipa omahyväinen nälvintä.
Totuudesta kirjoitan sinulle; Joh. 14:6 Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.
Rakkauteni tulee esille niissä, joita olen jo saanut osan kasteelle ja osan Jeesuksen helmaan.
Siunausta sinullekin.Ei ollut nälvintä,-ei sinne päinkään, mutta minun on pakko tuoda oma näkemykseni näin voimakkaasti esille. Luotin siihen että ymmärrät asian niin, ettei se ole hyökkäys sinua, -sinun persoonaasi kohtaan.
Siunausta uutteralle työllesi Totuuden puolesta!
Hyvää Sabattia kaikille!
- Anonyymi
Se on keskiviikkona
- Anonyymi
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Todista väitteesi!
Jumala kerto
- Anonyymi
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Miten?
Ei se kertonu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se kertonu
Kerto se
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerto se
Mulla oli päivänkakkara kyllä ei kyllä ei kyllä
- Anonyymi
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Miten?
Ehkä olen vaan vainoharhanen jumalaa ei ole
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä olen vaan vainoharhanen jumalaa ei ole
On fiksumpaa olla agnostikko!
Anonyymi kirjoitti:
Mulla oli päivänkakkara kyllä ei kyllä ei kyllä
Olet/olette ilmeisesti nuoria, kaikkeen pettyneitä nuoria, kun teillekin on valjennut että vl-seuroissa teille on valehdeltu aivan kaikki.
Älkää tulko kyyniseksi, Herra Jeesus kutsuu teitä rakkaudella vapauteen ,Totuuden kautta. Sillä totuus on tekevä teidät vapaiksi VAILLA PELKOA!
SILLÄ JOKA ON TULLUT RAKKAUDESSA TÄYDELLISEKSI,-EI VOI OLLA PELKOA!
- Anonyymi
Tottakai valehtelee,mitenkä muutenkaan?
- Anonyymi
Muistakaa pyhittää sapatti ,huomenna lauantaina!
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12651Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1481198Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491105- 125979
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223964Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?205921Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk296833- 72825
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä13825- 39812