Onko Pattayan simpanssit hakanneet porukalla euroopan eläkeläisiä viime aikoina?
Pitäisi kutsua villieläinten pyydystäjä pistämään ne häkkiin, ja lappu päälle että ei saa ruokkia muilla kuin banaaneilla.
Mitä kuuluu simpanssien kaupunki.
37
520
Vastaukset
Kerran oltiin Aimon kanssa pattayalla keskellä kirkasta päivää ranta kadulla treenaamassa judoa käsi kädessä, niin siihen tuli joitakin outoja simbansseja ja pasiansseja riitaa haastamaan meille senioreille oreille.... Sitten ne alkoi hakkaamaan ihan surutta ja silmittömästi meitä tavallisia eläkeläis miehiä... Luultiin että tilanne oli jo ohi mutta sitten tajuttiin että meidät on myrkyntetytty. Aimolla tuli vaahtoa suusta ja muusta, kun tarkkaan takaa tarkastelin että onko seksunaalista tehty Aimolle. Oli tehty se punoitti vielä senkin jälkeen kun laitoin siihen pebanteenia.
https://aijaa.com/oyE59p
Aimon tuuheasta tukasta oli lähtenyt tukoittain karvaa pois siinä simpanssien riepotellessa meitä kuin vierasta sikaa... Ei ikinä enää pattayalle, päätettiin yhteen ääneen ja nenistäkin tuli veriä. Meinattiin tulla hulluksi.- Anonyymi
Mitä ruskeaa sinulla on tuossa kuvassa hiuksissasi, jotain lannoitetta?
- Anonyymi
Jos apinat käy hermoille, lähde pois.
Siellä ne hakkaa toisiaan Sukumvitin bokserisalilla, mene kattomaan ja nauti.
Apinat murjoo toisiaan.
Vähän vaihtelua naisten hakkaamiselle.
Apinat on niin kehittymättömiä. - Anonyymi
Ne on semmoisia ämmiä ne Pattayan `miehet`.
Jos yhtä vedät reilusti turpaan niin ne ei kestä sitä häpeää, vaan tulee porukalla hakkaamaan sinut.
Niin ämmät tekee. - Anonyymi
Muijan hakkaaminen taitaa olla Thaimaassa kansallisurheilua.
On muodikasta painaa lapsi maailmaan, ja jättää äiti ja lapsi pärjäämään kahdestaan.
Ilman isää ilman rahallista tukea. Tällaisia ne on.- Anonyymi
Tuo on yleistä, noin nimenomaan meni thaikku nainen elää kohtalonsa, akka raskaaksi ja ukko katoaa kuin tuhkatuuleen, ruokoja ei tule koskaan, kun ei ole varaa maksaa, todellinen sivistysvaltio, mutta ei tämä vielä mitään, opas kun tulee asiakkaalle raskaaksi, eikä ole varaa aborttiin, lapsi yleensä hylätään jonnekin buddha temppeliin, silloin on edessä kehitysmaan orpokoti, jonka olosuhteet voivat olla kauheat, tai sitten on vielä aids orvot, joiden kohtalo ei ole sen parempi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Thaimaassa jää syntymättä joka vuosi miljoonia lerppaorpoja, koska lerpalla ei jöpötä.

Miten 63 vuotiaan jöpöttämiset sinua kiinnostaa... hörhö...
- Anonyymi
Muistetaan katsoa thai criminal news joka päivä, ettei unohdu maan henkirikoskulttuuri ja huumeiden salakuljetus.
- Anonyymi
Itsemurhat joka viikkonen asia. Kun Thaikkunainen jättää se on parvekesukellus, uusin uhri Sveitsiläinen taossapäivänä.
Tai hirsipuu kuten 3 viikkoa sitten suomalainen teki tallissaan.
Rakkaus on vakava asia. - Anonyymi
On vaikea uskoa, että Pattayalle päästyään turistit haluaisivat mennä ja hypätä tornitalon parvekkeelta alas.
On olemassa uskottavampikin selitys.
Sutenöörit ja huumekauppiaat. - Anonyymi
Thain rikosuutiset.
- Anonyymi
Onko tänään löytynyt hirtettyjä ihmisiä viidakosta? En ole vielä katsonut thai criminal news.
- Anonyymi
Kuten on tullut esiin, apinoiden planeetta on olemassa. Naistenhakkaajien ja varkaiden paratiisi.
Huumeita halvalla.
On poliisilla melkoinen homma yrittää paimentaa näitä alkuasukkaita.- Anonyymi
Ensi keväällä odotetaan että Hankasalmen oma tyttö Aino, joka paremmin tunnetaan nimellä myrkkyhoitaja, pääsee vapauteen elinkautisestaan. Ainolla oli virallisesti viisi uhria, mutta saattoi olla kymmenittäin todellisuudessa. Pääseeköhän vielä hoitsuksi Hankasalmen terveyskeskukseen? Ainon virallinen saldo tässä https://aijaa.com/jXO0Co
Hyvää nimipäivää hänelle! - Anonyymi
Niinpä. Osa karkaa Kampottiin asti kahta velkoja perivää lumppusta ja viittä monikielistä kersaa. Ja ehkä vielä Muukalaislegioonan ruokkojen perijää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ensi keväällä odotetaan että Hankasalmen oma tyttö Aino, joka paremmin tunnetaan nimellä myrkkyhoitaja, pääsee vapauteen elinkautisestaan. Ainolla oli virallisesti viisi uhria, mutta saattoi olla kymmenittäin todellisuudessa. Pääseeköhän vielä hoitsuksi Hankasalmen terveyskeskukseen? Ainon virallinen saldo tässä https://aijaa.com/jXO0Co
Hyvää nimipäivää hänelle!Pasanen pääsee lopultakin Jyväskylään pallomahan laajennukseen, niin Aino asettaa hellästi nukutusmaskin Pasasen kasvoille ja toteaa lempeällä äänell: "Hyvää yötä.. nukkukaa hyvin"
https://www.youtube.com/watch?v=CnYSgVfLJpo
- Anonyymi
Apinat eivät hakkaa eläkeläisiä, sillä ne tiedostavat asian, koska eläkeläisten hakkamisesta saa saman tuomion kuin ihmisen hakkaamisesta.
- Anonyymi
Kovasti kiinnostaa. Syytä voi vain arvailla.
Ehkä saavat tällä tavoin purettua svointa farangivihaa, jotka tulee taskut täynnä rahaa lomalle viettelemään naisia ja elämään herroiksi. Kukapa tietää - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kovasti kiinnostaa. Syytä voi vain arvailla.
Ehkä saavat tällä tavoin purettua svointa farangivihaa, jotka tulee taskut täynnä rahaa lomalle viettelemään naisia ja elämään herroiksi. Kukapa tietääNämäkin jutut sairauksien ohessa voisi jo jättää vähemmälle.
Oireilija ei ole rakas eikä rakkaiden kohteet, vaan joku jolla ei ole mitään tekemistä thaimaan kanssa muuta kuin kyseisten jauhaminen.
'*' - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nämäkin jutut sairauksien ohessa voisi jo jättää vähemmälle.
Oireilija ei ole rakas eikä rakkaiden kohteet, vaan joku jolla ei ole mitään tekemistä thaimaan kanssa muuta kuin kyseisten jauhaminen.
'*'Mielenkiintoista kuitenkin, koska asiat ovat todellisia ja niistä on virallista faktaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielenkiintoista kuitenkin, koska asiat ovat todellisia ja niistä on virallista faktaa.
On varsin turhauttavaa vastailla ilmiselvästi katkeroituneelle skitsofreenikolle Saarisairaalle, jolla ei ole minkäänlaista suhteellisuudentajua.
Thaimaassa ei ole ollut koskaan muukalaivihaa niitä kohtaan, jotka tuo maahan rahaa ja vaurautta. Thaimaalaiset ovat tunnetusti yksi maailman vieraanvaraisimpia kansoja.
7 talvea Pattayalla, 1000 iltaa ravintoloissa ja viihteellä ja en nähnyt koskaan yhtään tappelua. Kukaan ei kajonnut fyysisesti keneenkään.
Ainoat pikku kinat jotka näin pari kertaa tuli joillekin siitä, että pitivät baarilaskua ylimitoitettuna. Tarkastuksen jälkeen huomattiin että se oli ihan oikein ja urho ei vaan tajunnut paljonko oli dokannut.
Olen jättänyt lukemattomia kertoja lompakon ja kännykän baarissa pöytään kun olen mennyt vessaan, eikä kukaan ole siihen koskenut. Kymmenet mimmit nukkuneet vieressäni lompakkoni ollessa yöpöydällä. Kukaan ei ole siihen koskenut.
Ainoa keino tulla pahoinpidellyksi, on alkaa aukomaan päätä tai tönimään thaimaalaista.
Varma keino on uhata henkiään nyrkkiä heristäen, siitä he ei tykkää ja kukapa tykkäisi missäänpäin maailmaa?
Jos loukkaat ja vähättelet yhtä thaimaalaista, silloin loukkaat heitä kaikkia kansana. Heillä kun on kansallisylpeyttä, joka on terve ylpeydenlaji. Vaan eipä sille svenssånille käy yhtään sen paremmin, joka alkaa isottelemaan lahtelaisessa pubissa.
Niin ei vaan tehdä. Nöyryyttä ja kohteliaisuutta, niillä pärjää maassa maan tavalla.
Minun puolesta kaikki saa ja pitääkin ikään ja sukupuoleen katsomatta hakata, jotka vieraaseen maahan menevät isottelemaan esittäen parempaa ihmistä paikallisia vähätellen.
Hienostorouva Ruotsista tiedusteli kerran minulta närkästyneenä ravintolassa englanniksi että miksi en puhu ruotsia, vaikka se on pakollinen opiskeltava ja toinen kieli Suomessa? Vastasin että en pidä sitä tärkeänä kielenä ja että mielestäni kaikki ruotsalaiset on v..tun ärsyttäviä homoja.
Rouvalla ei ollut muuta kysyttävää ja miehellään posket punotti kun katseli pöydän alle.
2010 - Anonyymi

2010Uskonnollisfanaattista kirjoittelua ylipapilta, lahkolainen.

2010Kenen kanssa sinä kuvittelet keskustevasi, en ole tähän ketjuun montaakaan viestiä kirjoittanut, tulee välillä mieleen että olet kaljuuden lisäksi vielä mieleltäsi hieman järkkynyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenen kanssa sinä kuvittelet keskustevasi, en ole tähän ketjuun montaakaan viestiä kirjoittanut, tulee välillä mieleen että olet kaljuuden lisäksi vielä mieleltäsi hieman järkkynyt.
Vastaan Kympin puolesta, että ei ole kahta sellaista ihmistä maailmassa jotka päivystävät sellaisen maan matkailusivuille kaiken päivää josta ei ole mitään hyvää sanottavaa vaan vain ainaista valittamista. Siitä sen tietää että se olet sinä. Ylimielisenä mulkerona pidät thaimaalaisia alempana olentona siksi koska et ymmärrä heitä. Mutta ethän sinä ymmärrä ketään muutakaan.

Olen samaa mieltä 2010 nikeineen on vain yksi,2010.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On varsin turhauttavaa vastailla ilmiselvästi katkeroituneelle skitsofreenikolle Saarisairaalle, jolla ei ole minkäänlaista suhteellisuudentajua.
Thaimaassa ei ole ollut koskaan muukalaivihaa niitä kohtaan, jotka tuo maahan rahaa ja vaurautta. Thaimaalaiset ovat tunnetusti yksi maailman vieraanvaraisimpia kansoja.
7 talvea Pattayalla, 1000 iltaa ravintoloissa ja viihteellä ja en nähnyt koskaan yhtään tappelua. Kukaan ei kajonnut fyysisesti keneenkään.
Ainoat pikku kinat jotka näin pari kertaa tuli joillekin siitä, että pitivät baarilaskua ylimitoitettuna. Tarkastuksen jälkeen huomattiin että se oli ihan oikein ja urho ei vaan tajunnut paljonko oli dokannut.
Olen jättänyt lukemattomia kertoja lompakon ja kännykän baarissa pöytään kun olen mennyt vessaan, eikä kukaan ole siihen koskenut. Kymmenet mimmit nukkuneet vieressäni lompakkoni ollessa yöpöydällä. Kukaan ei ole siihen koskenut.
Ainoa keino tulla pahoinpidellyksi, on alkaa aukomaan päätä tai tönimään thaimaalaista.
Varma keino on uhata henkiään nyrkkiä heristäen, siitä he ei tykkää ja kukapa tykkäisi missäänpäin maailmaa?
Jos loukkaat ja vähättelet yhtä thaimaalaista, silloin loukkaat heitä kaikkia kansana. Heillä kun on kansallisylpeyttä, joka on terve ylpeydenlaji. Vaan eipä sille svenssånille käy yhtään sen paremmin, joka alkaa isottelemaan lahtelaisessa pubissa.
Niin ei vaan tehdä. Nöyryyttä ja kohteliaisuutta, niillä pärjää maassa maan tavalla.
Minun puolesta kaikki saa ja pitääkin ikään ja sukupuoleen katsomatta hakata, jotka vieraaseen maahan menevät isottelemaan esittäen parempaa ihmistä paikallisia vähätellen.
Hienostorouva Ruotsista tiedusteli kerran minulta närkästyneenä ravintolassa englanniksi että miksi en puhu ruotsia, vaikka se on pakollinen opiskeltava ja toinen kieli Suomessa? Vastasin että en pidä sitä tärkeänä kielenä ja että mielestäni kaikki ruotsalaiset on v..tun ärsyttäviä homoja.
Rouvalla ei ollut muuta kysyttävää ja miehellään posket punotti kun katseli pöydän alle.
2010Vuodatuksesi mukaan jokainen suomalainen turisti pitäisi hakata, koska saatuaan päivän ensimmäiset ne ovat kaikki kuin maailman omistajia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vuodatuksesi mukaan jokainen suomalainen turisti pitäisi hakata, koska saatuaan päivän ensimmäiset ne ovat kaikki kuin maailman omistajia.
Opi lukemaan.
"Minun puolesta kaikki saa ja pitääkin ikään ja sukupuoleen katsomatta hakata, jotka vieraaseen maahan menevät isottelemaan esittäen parempaa ihmistä paikallisia vähätellen"
Ei ole väliä minkä maan kansalainen on kyseessä. En ole tavannut ylimielisiä suomalaisia koskaan Thaimaassa jotka kohtelisi huonosti paikallisia. Oman vaimon kanssa joillakin joskus sanailua ikävääkin, mutta ne on perheen sisäisiä asioita ja sellaista rakkaudellista piikittelyä.
2010
- Anonyymi
90 prosenttia thaimaalaisista miehistä pattayalla mitä näet, on mopotaksimiehiä.
Niitä notkuu kaikkialla, ryhmissä joka kaupan ja kioskin nurkalla 24/7.
Ne ovat koko ajan häiriöksi.
3 minuutin välein, kun kävelet jalkakäytävällä, on joku näitä numeroliivejä kyselemässä että mihin matka, mopotaksia tarjolla.
Eikä sekään riitä, vielä ohiajavakin hiljentää kohdallasi ja mainostaa motorbike taxi. Se on ärsyttävää pakkomyyntiä taukoamatta.
Ne on likaisissa vaatteissa, kun nukkuvatkin varmaan siellä kadulla tomussa. Ei todella tule ensimmäisenä mieleen istua kyytiin, kun kuski on kylpenyt hikisissä likaisissa vaatteissa ties kuinka kauan.- Anonyymi
Ei ole koskaan haitanneet minua. Hymyilen, tervehdin ja kerron että kävelen nyt kiitos. Ei se lika tartu niistä vaatteista.
Auttaneet porukalla monet kerrat, kun aikoinaan oli mopot hukassa iloisen yön jälkeen. Jonkun perässä ajellut yöllä jonnekin kekkereihin ja mopo jäänyt sinne, aamulla herännyt omasta sängystä.
Kerran etsin PCX:ääni varmaan viisi tuntia mopotaksimiehen ja naisen kanssa, jotka kävi haastattelemassa ihmisiä jotta oletteko nähnyt tuota miestä ja sen mustaa PCX:ää?
Vajosin jo epätoivoon että ei sitä löydy ja maksoin mopotakseille, jäin istumaan pientalon edustalle kiveykselle ja join vettä kelpo darrassa. Silloin takaani kuului miesääni "Helou you came, I pushed your motorcycle inside for a night"
Vahingossa olin juuri siihen istahtanut jossa olin ollut yöllä karaokepartyissä. Hymyilevä motoristi lähti siitä sitten taas kotia kohti.

2010Tuo 2010 on apinannuoleskelija.
- Anonyymi
En näe täällä valitusta, vaan kerrontaa mitä Pattayalla oikeasti tapahtuu, ilman puolueellista sensurointia.
- Anonyymi
On ne apinoita. Sivistys, ymmärrys, käytöstavat, hygienia, väkivaltaisuus, rikollisuus.
On ne apinoita.- Anonyymi
Noinko puhut ex-vaimostasi? Vielä kun jos pääsisit kerrankin itse Thaimaahan tarkastelemaan niin hyvä. Mutta et ole päässyt etkä tule pääsemään. Haikailet postimyyntivaimon perään edelleen. Voin kertoa ettei ole tulossa takaisin ja voin kertoa ettei sinun resursseilla ja terveydellä tulla koskaan pääsemään hänen peräänsä.
- Anonyymi
On sällillä jutut. Miksi kukaan haluaisi lähteä apinoiden perään?
Minulla ei ole vaimoa eikä ex-vaimoa, mutta mistä päättelit että puhe olisi naisista.
Minusta näyttää että puhe olisi kuitenkin miehistä.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72498- 1181726
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill371459Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1221328Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1641282- 1461240
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1511219- 521178
- 591117
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.47995