Kannattiko mennä mukaan?

Tähän ikään päästyämme osaamme jäädä pois riennoista, jos ei lähtö huvita. Harvoin enää näillä vuosikymmenillä joutuu valituksia jonkun riennon vetäjäksi, niin että velvollisuuksia ei ole kerääntynyt.
Monille kuitenkin on viikon kohokohta yhteiset tapaamiset, mukana olo, rupattelu ja ehkä kahvihetki porukassa.
Ei pidä vetäytyä, vaikka lähteminen joskus olisikin vaikeaa.

Kun saa vaan lähdetyksi sitten onkin ihan kivaa. Täytyy pitää se mielessä,
että harrastuksen jälkeen on piristynyt olo.
Ei missään tarvitse olla mukana, jos ei kiinnosta, tai ei muuten vaan sovi,
voi kokeilla jotain muuta.

Minulle oli ikäihmisten jumppa liian raskas. Menin työväenopiston
kielikurssille aivojani vetreyttääkseni. Kurssi oli ikääntyneille
tarkoitettu hitaasti etenevä. Valitettavasti en sieltä kaveria saanut,
sekin oli vähän toiveissani, mutta ihmiset hajaantuivat heti tunnin
loputtua omiin suuntiinsa, ketään ei kiinnostanut edes kahville lähteä.
Lähellä oli kiva kahvila, jossa leivottiin itse pullatkin ja olisi ollut kiva
tutustua ja rupatella hetken.

Seurakunnissa on monenlaista kerhoa ja ihan pelkkää keskustelua joissakin kahvin kera.
Ainakin pääkaupunkialueen seurakunnissa, lisätietoja srk-sivuilta tai soittamalla.

Itse olen käynyt netin kautta kursseja sen jälkeen kun jäin yksin . Se on ainut. Joskus kyllä ärsyttää ne neuvomiset kun niitä ei edes ole pyytänyt keltään .
Siis miksi silloin pitää neuvoa , etenkin kun ei ole valittanut edes yksinäisyyttään.
Puhuin eilen yhden lesken kanssa puhelimessa ja hän sanoi että , entiset parhaat ystävät ei enää käske häntä viettämään esim uuttavuotta vaikka ollaan vietetty miehen eläessä aina yhdessä. Hän oli surullinen, ja sanoi ettei tiennyt, että kun mies kuolee niin kuolee kaikki ystävyys suhteetkin . Asumme satoja kilometrejä toistamme , ja kumpikaan ei mielellään lähde ajamaan talvikeleillä toistemme luo . Vaikka kummallakin on auto, mutta ensinnäkin hämärä ajo mielestäni on tullut vaikeaksi iän myötä ja jotenkin sitä on tullut myös varovaisemmaksikin .
Joten yksinäisyydenkin jokainen kokee eri tavalla , riippuen minkä luontoinen on .

Tiedän itseni, olen joskus yrittänyt osallistua kerhoihin ym...
Kyllästyn nopeasti, niissä on yleensä joku puhelias ja äänekäs viemässä koko hommaa. Muut kuuntelee tai myöntelee.
Anteeksi vain, tämä on kokemukseni, johtuu siitäkin että olen yksin viihtyvä, tai hyvin harvan päästän kovin lähelle.
Silti tykkään ihmisistä, en inhoa tai vihaa ketään. Tulen hyvälle tuulelle kauppareissulla jos näen jonkun tutun ja vaihdetaan kuulumisia.
Pahoin pelkään että saatan antaa kuvan että haluan olla enemmänkin tekemisissä, se on tehnyt olon vähän vaikeaksi.
En tunne olevani yksinäinen, jos niin kävisi, nähtävästi lähtisin ihmisten ilmoille.
Jos ihminen on luonnoltaan sosiaalinen niin hän varmasti kärsii jos joutuu olemaan yksin.

alotukseen :

Tietenki kannataa mennä mukaan jos kunto on niin hyvä että jaksaa mennä,

Kerhoissakin tuppaa käymään niin, että jotkin hölöttävät koko ajan ja muut ovat hiljaa..
Tanssi on yhdessäoloa, jossz on helppo keskustella toise.n ja erilaisen ihmisen kanssa.

Pitää ottaa oma tila keskustelussa, rohkeesti vaan.
Turha kainostelu pois, puhua toisen päälle.
Turha hienotunteisuus näillä vuosilla voi unohtaa.

Millainen onkaan ryhmä, jossa vanhat ihmiset ottavat oman tilansa.
Eivät kainostele, estot pois.
Eivät ole hienotunteisia.
Yhdenkin oman tilansa ottavan seurassa on tukalaa saati sitten ryhmä tilan ottaneita.

Itse en ole toistaiseksi ollut laajemmin kiinnostunut noista eläkeläisten eri riennoista.

Vaikka asun Stadissa, niin kuitenkin hiukan syrjäisellä paikalla ja huonoista jaloistani johtuen, kaikki jonnekin lähteminen vaatii yleensä taksin ja tätä varten rahaa.

Aikoinaan kävin kirkossa, mutta sekin on jäänyt. Toisaalta olen kylläkin yrittänyt osallistua joihinkin kirkon tapahtumiin: retkiin ja esim. myyjäisiin, kesäisin yhteisiin kesäiltoihin.

Joka vuodeksi ja etenkin kesäksi pyrin suunnittelemaan lisäksi joitain omia retkiä, kuten esim. käynnit Kauppatorilla ja / tai Suomenlinnassa, Hgin edustan meriristeilyllä Korkeasaaressa. Jossain museossa voisin käydä, en olekaan vuosikymmeniin käynyt, esim. Eläinmuseossa tai Ateneumissa. Teatteri taas ei kiinnosta.

Juu, ennen Joulua kävin Tuomaan markkinoilla!

Olen suunnitellut kesäksi lyhyttä Viron matkaa. Jännittää hiukan peruuntuuko se, mahd. sodan vuoksi.

Kaikkialla käyn yksin, vaikka mukana ryhmässäkin, mutta kuitenkin hiukan syrjässä, omassa olossani. Kiinalainen sanonta: "Joka kulkee yksin, kulkee nopeimmin."

Ryhmässä onkin turvallisempi matkustaa. Varsinkin, jos matkustaa pidemmälle. Varmaan edullisempaakin.
Todellakin voi vetäytyä syrjään ja olla omissa oloissaan.
Voi "kuoria kermat kakun päältä".
Kiiinalaisissa sananlaskuissa, kuten suomalaisissa on totuus pienessä paketissa.

Ei kannattanut!
Sairaseläköidyttyään 52v iässä vaimoni meni paikallisen harmaahapsikerhon toimintaan mukaan. Viikkokokoukset ja kutomisklubit.
Kävin katsastamassa kaksi kokousta ja totesin ettei ole minua varten. Olin 57v.
Rentouduin kolmisen vuotta ja sitten, terveydestäni ja elinpäivieni laadusta ja määrästä huolestuneena löysin hengenheimolaiseni punti-/kuntosalilta.
Yhtä ikäluokkani ukkoa lukuun ottamatta olivat kaikki muut nuorempia kattaen aikuisten koko ikäkirjon.
Ikäluokkani ukko oli harrastanut oikeaa painonnostoa joten viihdyimme yhdessä nostolavalla jossa ei ollut tungosta.
Teimme samat harjoitteet, Maasta- ja rinnallevedot sekä pystysuuntaiset nostot keskenämme samoilla painoilla.
Ryhdyin perehtymään myös nuorison putkivempaimiin jotka nykyään, 80v iässä, muodostavat ajallisesti jo yli puolet treeniajastani. 6krt/vko, noin 1,5h/kerta. Kahviossa pannaan nuorempien kanssa maailman asiat kuntoon.
Tämä on minun ratkaisuni joka hoitaa kaksi aluetta kerralla. Fyysinen kunto ja sosiaaliset kontakti kaiken ikäisten ( nuorempien ) kanssa.

Alkaa saada huvittavia piirteitä erakoitumiseni.
Siivooja oli tulossa eilen, etukäteen harmitti kun sotkee normaalin päivittäisen oloni.
Oltiin kissan kanssa kuin kissa pistoksissaan koko ajan.
Kiva nyt on olla siistissä kodissa, olis se sen arvoista.

M onen yksineläjän on valkea lähteä yksin erilaisiin oman ikäluokan seurapiireihin.
Monesti siihen tarvitaan joku toinen innostaja, jonka kanssa voi mennä yhdessä. Ei siiinä seurueessa tarvitse heti jokaisen kanssa puhella. Vähän kerrassaan alkaa juttu luistaa..
Jos on tilaisuus tanssia, niin sehän on loistava tilaisuus keskustell tuntemattomankin kanssa.J.
Aian on muistettava antsa toisellekin puheenvuoro.
KOtona voi puhella vaikka kissalle. Kyllähän se kuuntelee, mutta ottaa harvemmin kantaa asioihin.