Onko tietoisuus jumalallista?

Soopaa!

Yhden tutkimuksen mukaan ihmisen suolistobakteerifauna tietää mitä ihminen aikoo päättää jopa ennenkuin ihminen itse tietää sitä.

Kreationistien tapauksessa on syytä epäillä että tämä suolistobakteerifauna myös hoitaa hänen ajattelutoimintonsa.

🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

😍 ­N­­­y­m­­­f­o­m­a­­a­n­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

"Se, millainen hermostorakenne on riittävä tietoisuuden syntymiseen..."

Juurikin näin, tätä yritin avauksessa esittää. Jos on olemassa sensori, joka aistii jotain fysikaalista muutosta ja ohjaa oliota niin siinä on jo perusta tietoisuuden syntymiseen. Tietoinen olio säätelee toimintaansa ympäristön ja muiden olioiden mukaan.

"Tietoisuus ei myöskään ole mikään mustavalkoinen asia. Niitä on erilaisia."

Kyllä, ihmisen korkea tietoisuus ja itsensä ymmärtäminen (Theory of mind) on tuntemamme tietoisuuden korkein taso, mutta se ei ole mustavalkoinen on/off juttu.

https://en.wikipedia.org/wiki/Theory_of_mind

Tieteen määritelmäkin kompastelee siihen, että "tietoisuus" on lopulta subjektiivinen kokemus eikä sitä osata kovinkaan hyvin "ulkopuolelta" määrtillä. Ja kun muiden elukoiden tai edes muiden ihmisten pään sisälle ei pääse ekskursiolle, niin vaikea tietää mitä joku muu kokee.

Anonyymi kirjoitti:

Tieteen määritelmäkin kompastelee siihen, että "tietoisuus" on lopulta subjektiivinen kokemus eikä sitä osata kovinkaan hyvin "ulkopuolelta" määrtillä. Ja kun muiden elukoiden tai edes muiden ihmisten pään sisälle ei pääse ekskursiolle, niin vaikea tietää mitä joku muu kokee.

Lue lisää

Tietoisuus ja subjektiiviset kokemukset ovat havaittavissa aivojen kuvannasta. Toki tämä on vielä varsin karkeaa.

Kaikki on elävää, mitä Jumala on luonnut

Hard_atheist kirjoitti:

"Se, millainen hermostorakenne on riittävä tietoisuuden syntymiseen..."

Juurikin näin, tätä yritin avauksessa esittää. Jos on olemassa sensori, joka aistii jotain fysikaalista muutosta ja ohjaa oliota niin siinä on jo perusta tietoisuuden syntymiseen. Tietoinen olio säätelee toimintaansa ympäristön ja muiden olioiden mukaan.

"Tietoisuus ei myöskään ole mikään mustavalkoinen asia. Niitä on erilaisia."

Kyllä, ihmisen korkea tietoisuus ja itsensä ymmärtäminen (Theory of mind) on tuntemamme tietoisuuden korkein taso, mutta se ei ole mustavalkoinen on/off juttu.

https://en.wikipedia.org/wiki/Theory_of_mind

Lue lisää

Usko on kaikille ihmisillä jo syntyessään
Se pitää ottaa käyttöön uskomalla, tämän jälkeen jumala hoitaa loput
Tätä on yhteys jumalaan

Anonyymi kirjoitti:

Tietoisuus ja subjektiiviset kokemukset ovat havaittavissa aivojen kuvannasta. Toki tämä on vielä varsin karkeaa.

.itä soopaa!

Anonyymi kirjoitti:

Usko on kaikille ihmisillä jo syntyessään
Se pitää ottaa käyttöön uskomalla, tämän jälkeen jumala hoitaa loput
Tätä on yhteys jumalaan

Sellaine se usko on.

Ikunen elämä paratiisissa on houkutteleva tarjous, mutta mä en halua lähteä tähänkään huiputukseen. Kuulostaa samalta kuin nigerialaiset kunigattaret, jotka ovat valmiita siirtämään 1Miljaardia tilille

Anonyymi kirjoitti:

Usko on kaikille ihmisillä jo syntyessään
Se pitää ottaa käyttöön uskomalla, tämän jälkeen jumala hoitaa loput
Tätä on yhteys jumalaan

Usko on opittu tapa selittää asioita ja ilmiöitä, joille arkijärki ei suoraan anna selitystä. Jos usko olisi synnynnäinen asia, mitään erilaisia uskontoja ei olisi olemassa: kaikki tietenkin ottaisivat uskomalla käyttöön sen ainoan oikean ja pelastavan uskon.Kuitenkin ihmiset eri aikoina ja eri paikoissa ovat "ottaneet käyttöön" erilaisia uskontoja, joten loogisempi selitys on, että syntyvät lapset omaksuvat vanhempiensa uskon, joka taas on suhteessa oman lähipiirin, heimon, kansan tai kulttuurin uskoon.

Nuo aistit oli hyvä nosto. Tietoisuuden oleellinen osahan on se, että ymmärtää itsensä ympäristöstään erillisenä subjektina ja siksipä ennen kuin voi olla tietoinen, mitä jotenkin saada käsitys ympäristöstä ja se tapahtuu aistien ja toki myös aistihavaintoja jäsentävien aivojen kautta.

Anonyymi kirjoitti:

Nuo aistit oli hyvä nosto. Tietoisuuden oleellinen osahan on se, että ymmärtää itsensä ympäristöstään erillisenä subjektina ja siksipä ennen kuin voi olla tietoinen, mitä jotenkin saada käsitys ympäristöstä ja se tapahtuu aistien ja toki myös aistihavaintoja jäsentävien aivojen kautta.

Lue lisää

Olisin tuossa eri mieltä, mutta tässä törmäämme siihen, minkä katsomme tietoisuudeksi.

Oletko mielestäsi esimerkiksi tietoinen itsestäsi silloin, kun näet unta? Toimit ja teet valintoja, mutta käytännössä et kuitenkaan aisti ympäristöäsi.

Anonyymi kirjoitti:

Olisin tuossa eri mieltä, mutta tässä törmäämme siihen, minkä katsomme tietoisuudeksi.

Oletko mielestäsi esimerkiksi tietoinen itsestäsi silloin, kun näet unta? Toimit ja teet valintoja, mutta käytännössä et kuitenkaan aisti ympäristöäsi.

Lue lisää

Fyysisten aistien lisäksi on olemassa myös sisäinen aisti. Se auttaa meitä tunnistamaan tunteita, ajatuksia ja muita henkilökohtaisia kokemuksia. Se on olennainen osa ihmisen tietoisuutta.

Anonyymi kirjoitti:

Olisin tuossa eri mieltä, mutta tässä törmäämme siihen, minkä katsomme tietoisuudeksi.

Oletko mielestäsi esimerkiksi tietoinen itsestäsi silloin, kun näet unta? Toimit ja teet valintoja, mutta käytännössä et kuitenkaan aisti ympäristöäsi.

Lue lisää

Unet perustuvat myös jäsennettyihin, tulittuihin ja "tallennettuihin" aistihavaintoihin. Jotta voi olla käsitystoimijuudesta edes unessa, pitää olla havainto itsestään erillisestä ympäristöstä.

"Psykologiset ja sosiaaliset muutokset osana tietoisuutta voisi osittain selittää universumin mekaniikkaa."

Ei saatana, nyt meni taas näppikselle! (Ennakoiva kommentti...)

Olihan tuossa tarkoitus huvittaa meitä täydellisellä gonzolla?

"Joidenkin tutkijoiden mukaan alkaa olla vanhentunut ajatus että tietoisuudella olisi fysikaalinen tai materiaalinen alkuperä."
Älä valehtele.

"Todellisuuden eri ulottuvuudet voisi olla yksi selitysmalli."
Juu ei ole. Tuo on new-age soopaa.

"Psykologiset ja sosiaaliset muutokset osana tietoisuutta voisi osittain selittää universumin mekaniikkaa."
No nyt et ymmärtänyt enää itsekkään mitä luulit tarvoittavasi.

Nyt mentiin ulapalle - Ei jatkoon!

”Esim. valon ja energian alkuperää ja olemusta ei tunneta”

Hieman outo kommentti.

Kyllähän me teidämme valon olemuksesta ja alkuperästä varsin paljon… Energia on nykykäsityksen mukaan ikuista, joten sillä ei varsinaisesti ole alkuperää - se vain muuttaa muotoaan.

Anonyymi kirjoitti:

”Esim. valon ja energian alkuperää ja olemusta ei tunneta”

Hieman outo kommentti.

Kyllähän me teidämme valon olemuksesta ja alkuperästä varsin paljon… Energia on nykykäsityksen mukaan ikuista, joten sillä ei varsinaisesti ole alkuperää - se vain muuttaa muotoaan.

Lue lisää

Niinpä. Valo on fotoneita ja fotoneista tiedämme yhtä ja toista. Mutta kuten kaikessa, missä lipsahdamme kvanttimekaniikan puolelle, voi "arkijärjen" paljolti, koska ollaan ihan "toisessa maailmassa", josta analogioita meille tuttuun makromaailmaan ei löydy.

Urpo!

Usko tarkoittaa, että pitää jotain asiaa totena. Minä uskon, että 1+1=2, mutta en usko Lähi-Idän kansantaruissa seikkaileviin jumaliin.

Anonyymi kirjoitti:

Usko tarkoittaa, että pitää jotain asiaa totena. Minä uskon, että 1 1=2, mutta en usko Lähi-Idän kansantaruissa seikkaileviin jumaliin.

Usko on totta, sen toteaa vasta uskossa todeksi, sitä ei muuten tiedä koskaan!
Olet juuri siinä harhassa!

Anonyymi kirjoitti:

Usko on totta, sen toteaa vasta uskossa todeksi, sitä ei muuten tiedä koskaan!
Olet juuri siinä harhassa!

"Usko on totta, sen toteaa vasta uskossa todeksi..."

Eli kun uskoo vaikkapa viikinkien jumaliin, niin usko on totta. Eikö vain?

Anonyymi kirjoitti:

"Usko on totta, sen toteaa vasta uskossa todeksi..."

Eli kun uskoo vaikkapa viikinkien jumaliin, niin usko on totta. Eikö vain?

Et ymmärtänyt...se siitä!

Anonyymi kirjoitti:

Et ymmärtänyt...se siitä!

Uskonharhassa elävä kuvittelee, että juuri hänen uskonsa on totta koska hänellä on "subjektiivinen varmuus", mutta vääräuskoisten "subjektiivinen varmuus" ei todista mitään, koska he ovat vain väärässä.

Usko on tietoisuutta Jumalan olemassaolosta? Siinäpä vasta loistava vitsejä keräävä lausahdus! Ehkäpä usko onkin tietoisuutta siitä, että yksisarvinen istuu naapurin katolla ja suunnittelee seuraavaa avaruusmatkaansa. Jumala, yksisarvinen, tai mikä tahansa, uskonnon taustalla on pohjaton määrä mielikuvitusta, ja totuus saa jäädä toissijaiseksi, kunhan tarina on tarpeeksi kiehtova. Serilaista on soopa, jota syötetään massoille, ja me vain nielemme sen koukun, siiman ja kaikki.

Anonyymi kirjoitti:

Usko on tietoisuutta Jumalan olemassaolosta? Siinäpä vasta loistava vitsejä keräävä lausahdus! Ehkäpä usko onkin tietoisuutta siitä, että yksisarvinen istuu naapurin katolla ja suunnittelee seuraavaa avaruusmatkaansa. Jumala, yksisarvinen, tai mikä tahansa, uskonnon taustalla on pohjaton määrä mielikuvitusta, ja totuus saa jäädä toissijaiseksi, kunhan tarina on tarpeeksi kiehtova. Serilaista on soopa, jota syötetään massoille, ja me vain nielemme sen koukun, siiman ja kaikki.

Lue lisää

Usko on tietoisuutta Jumalan olemassaolosta, totta!
Mutta se vaati ensin ihmisen uskoon tulon.
Vasta sitten yhteys on rakennettu valmiiksi Jumalan kanssa.
Jos hminen luopuu uskosta, hän katkaisee yhteyden jumalan, jota pitää yllä jumala, voima tulee sitä kautta.
Ihminen ei ole yhtään mitään ilman Jumalaa!

Anonyymi kirjoitti:

Usko on tietoisuutta Jumalan olemassaolosta, totta!
Mutta se vaati ensin ihmisen uskoon tulon.
Vasta sitten yhteys on rakennettu valmiiksi Jumalan kanssa.
Jos hminen luopuu uskosta, hän katkaisee yhteyden jumalan, jota pitää yllä jumala, voima tulee sitä kautta.
Ihminen ei ole yhtään mitään ilman Jumalaa!

Lue lisää

Jumalat, nuo ihmisten luomukset, ovat kiehtovia ilmiöitä, mutta on aika katsoa totuutta silmiin: kaikki jumalat ovat vain antropomorfisia mielikuvitusolentoja. Ihmiskunta on historiallisesti luonut näitä jumalia heijastamaan omia piirteitään ja tarpeitaan.

Onko sattumaa, että eri kulttuurit kuvittelevat jumalansa ihmisenkaltaisiksi? Kreikkalaisilla jumalilla oli inhimilliset intohimot ja heikkoudet, samoin kuin monilla muilla kulttuureilla. Tämä viittaa vain siihen, että jumalat ovat vain peilikuvia ihmiskunnasta.

Uskontojen monimuotoisuus ei vahvista niiden totuudenmukaisuutta, vaan päinvastoin. Jokainen kulttuuri on kehittänyt omat jumalansa oman maailmankuvansa mukaisesti. Tässä valossa on vaikea nähdä, miten jokin niistä voisi olla objektiivisesti totta.

Jumalat eivät ole ilmenneet tieteellisinä tosiasioina, vaan pikemminkin kulttuuristen myyttien ja uskomusten tuotteina. On aika irrottautua näistä antropomorfisista harhoista ja hyväksyä, että jumalat ovat yksinkertaisesti ihmisten mielikuvituksen tuotoksia, jotka kertovat enemmän ihmiskunnan historiasta ja tarpeista kuin todellisesta jumalallisesta todellisuudesta.

Anonyymi kirjoitti:

Jumalat, nuo ihmisten luomukset, ovat kiehtovia ilmiöitä, mutta on aika katsoa totuutta silmiin: kaikki jumalat ovat vain antropomorfisia mielikuvitusolentoja. Ihmiskunta on historiallisesti luonut näitä jumalia heijastamaan omia piirteitään ja tarpeitaan.

Onko sattumaa, että eri kulttuurit kuvittelevat jumalansa ihmisenkaltaisiksi? Kreikkalaisilla jumalilla oli inhimilliset intohimot ja heikkoudet, samoin kuin monilla muilla kulttuureilla. Tämä viittaa vain siihen, että jumalat ovat vain peilikuvia ihmiskunnasta.

Uskontojen monimuotoisuus ei vahvista niiden totuudenmukaisuutta, vaan päinvastoin. Jokainen kulttuuri on kehittänyt omat jumalansa oman maailmankuvansa mukaisesti. Tässä valossa on vaikea nähdä, miten jokin niistä voisi olla objektiivisesti totta.

Jumalat eivät ole ilmenneet tieteellisinä tosiasioina, vaan pikemminkin kulttuuristen myyttien ja uskomusten tuotteina. On aika irrottautua näistä antropomorfisista harhoista ja hyväksyä, että jumalat ovat yksinkertaisesti ihmisten mielikuvituksen tuotoksia, jotka kertovat enemmän ihmiskunnan historiasta ja tarpeista kuin todellisesta jumalallisesta todellisuudesta.

Lue lisää

Olisi historian aliarvioimista jos menneiden sukupolvien jumal tarinat ja uskomukset leimattaisiin pelkäksi taikauskoksi. Toisaalta ihmisillä on tähän päivään asti ollut hierarkinen suhde erilaisiin arkkityyppeihin, sekä hierarkioihin. Niin maallisiin kuin "taivaallisiin". Hierarkiat ja arkkityypit kuvaavat eri hahmojen välisiä (valta) suhteita, kuten orja, työläinen, isäntä, herra jne. Samaa hierarkiaa on sovellettu myös eettis moraalisesti erilaisten hahmojen välillä. Esim. suhde jalon ja alhaisen(mielen), sekä ero niiden persoonallisen olemuksen välillä. Jokaisella on alitajuisesti tiedossa hyvän ja pahan olemassaolo, sekä niiden vastakohtaisuus. Niiden suhde persooniin on määritelty niitä tarkoittavissa nimissä, kuten Diabolos(syyttäjä/panettelija) tai Jahve(johdettu sanasta "hava", olla tai tulla. Huomataan siis että erilaiset jumalhahmot edustavat vastakkaisia todellisuuksia(jotka voivat personoitua näkyvässä maailmassa ihmishahmoisina)Diabolos edustaa pimeyttä ja ei olevaista(ei olemukseltaan todellista), sekä Jahve valkeutta eli täydellisyyttä (olemukseltaan todellista persoonaa). Ovatko nämä totta ainoastaan arkityyppisesti tarinoiden maailmassa, vai itse todellisuudessa on kysymys. Eettisen maailman perusteellinen tuntija voisi vastata.

"Usko on tietoisuutta Jumalan olemassaolosta."

Koska jumalan tai jumalien olemassaolosta ei ole mitään päteviä todisteita, ei jumalasta voi olla tietoisuutta, mutta kyllä kuvitelma sellaisen olemassaolosta.

Poiispat, ja varmaan monet papitkin tajuavat, että kannattaa pukea tuo (heidän mielestään) uskottavampaan muotoon: "Usko on syvä luottamus jumalan olemassaoloon."

Ongelma on tietenkin se, että koska tuo usko on puhtaasti luulon varassa, se ei ole kovin terävä lause, eikä siis todistaa mistään mitään.

Anonyymi kirjoitti:

Olisi historian aliarvioimista jos menneiden sukupolvien jumal tarinat ja uskomukset leimattaisiin pelkäksi taikauskoksi. Toisaalta ihmisillä on tähän päivään asti ollut hierarkinen suhde erilaisiin arkkityyppeihin, sekä hierarkioihin. Niin maallisiin kuin "taivaallisiin". Hierarkiat ja arkkityypit kuvaavat eri hahmojen välisiä (valta) suhteita, kuten orja, työläinen, isäntä, herra jne. Samaa hierarkiaa on sovellettu myös eettis moraalisesti erilaisten hahmojen välillä. Esim. suhde jalon ja alhaisen(mielen), sekä ero niiden persoonallisen olemuksen välillä. Jokaisella on alitajuisesti tiedossa hyvän ja pahan olemassaolo, sekä niiden vastakohtaisuus. Niiden suhde persooniin on määritelty niitä tarkoittavissa nimissä, kuten Diabolos(syyttäjä/panettelija) tai Jahve(johdettu sanasta "hava", olla tai tulla. Huomataan siis että erilaiset jumalhahmot edustavat vastakkaisia todellisuuksia(jotka voivat personoitua näkyvässä maailmassa ihmishahmoisina)Diabolos edustaa pimeyttä ja ei olevaista(ei olemukseltaan todellista), sekä Jahve valkeutta eli täydellisyyttä (olemukseltaan todellista persoonaa). Ovatko nämä totta ainoastaan arkityyppisesti tarinoiden maailmassa, vai itse todellisuudessa on kysymys. Eettisen maailman perusteellinen tuntija voisi vastata.

Lue lisää

"Eettisen maailman perusteellinen tuntija voisi vastata."

Etiikkaa akateemisella tasolla käsittelevä, antaa yleensä täydet piupaut noille satuolennoille.

Anonyymi kirjoitti:

"Eettisen maailman perusteellinen tuntija voisi vastata."

Etiikkaa akateemisella tasolla käsittelevä, antaa yleensä täydet piupaut noille satuolennoille.

Kyllä, ja on aikamoinen haaste akateemisellakin tasolla ottaa huomioon kaikkia liikkuvia osia, puhumattakaan niistä historian hahmoista jotka ovat historiaan vaikuttaneet. Peruskysymykseen siitä mistä etiikka ja moraali syntyy, ja mikä on niissä vaikuttava voima antaa kuitenkin jokainen oman vastauksensa oman uskomustapansa mukaan.

Jokaisen korkein ihanne, määrittää hänen arvojärjestystään, edellyttäen, että elämme maailmassa jossa on erilaisia moraalis-eettisiä arvojärjestyksiä ja niiden mukaisia hierarkioita, sekä niitä kuvaavia hahmoja.
Uskonnollinen sanasto on perinteisesti kuvannut sitä eettistä inhimillistä maailmaa ja siihen liittyviä käsitteitä tavalla, joka on haastanut ei ainoastaan akateemista maailmaa, vaan myös koko tiedettä ja sen perusteita.
Logiikan lait sekä arvojen universaalisuus suhteessa yksilöihin, sekä vapaa tahto ovat kysymyksiä joihin vastataksemme tarvitsemme uskonnollista sanastoa.
Se ei vielä sinällään todista välittömästi mitään jumalallisten hahmojen todellisuudesta, mutta niiden avulla voimme ainakin aluksi hahmottaa näkyvää ja näkymätöntä maailmaa antaen tilaa koko inhimilliselle kokemukselle.

Anonyymi kirjoitti:

Usko on tietoisuutta Jumalan olemassaolosta, totta!
Mutta se vaati ensin ihmisen uskoon tulon.
Vasta sitten yhteys on rakennettu valmiiksi Jumalan kanssa.
Jos hminen luopuu uskosta, hän katkaisee yhteyden jumalan, jota pitää yllä jumala, voima tulee sitä kautta.
Ihminen ei ole yhtään mitään ilman Jumalaa!

Lue lisää

"Anonyymi
2024-02-03 23:06:11
Jos hminen luopuu uskosta, hän katkaisee yhteyden jumalan, jota pitää yllä jumala, voima tulee sitä kautta.
Ihminen ei ole yhtään mitään ilman Jumalaa"!
++++++++++++++
Minut on kastettu ja olen känyt rippikoulun sain erottua kirkosta vasta kun täytin 18
koska sitä ennen Äitini ei antanut lupaa. Piti käydä kirkkoherran viraston toimistossa eroamassa.
Virkailija kysyi : Miksi haluat erota kirkosta ?
Vastasin : En usko jumalaan enkä raamatiullissin oppeihin.
En ole koskaan uskonut jumaliin enkä mihinkään muuhunkaan.

Usko sanan vastakohta ei ole epä-usko vaan se on Evoluutio Tietoisuus.
juutalaiset kirjoittivat vanhan testamentin enimmillään 1000 v e.a.
Kirjoittivat siihen mm lauseet : juutalaiset ovat jumalan valittu kansa
sekä israel on jumalan valittu maa...................jne
Evoluution on Fakta
jumalat ovat ihmisten keksimiä.
Kuitenkin jos jonkun mielestä kaikki jumalat ovat totta niin siitä vaan.
Sitä, miksi jumalalliset tuomitsevat ihmisiä sekä kiistävät Evoluution kuten myös
kaiken maailman aloituksia helvettiin joutumisesta ei ole mitään merkitystä.

They who are afraid to death
Miljard year in forever living is just a first step

Kun asetetaan valo perustaksi niin se kytkee elämän jokaisessa muodossaan eläväksi kuten yleisimmät alkuaineet eli vety, helium, happi, hiili, typpi ja neon. Heliumin ja neonin ei tiedetä muodostavan yhdisteitä, mutta hiili, vety, happi ja typpi ovat orgaanisen kemian keskeiset alkuaineet. Nämä ovat järjestyksessä kaikki ja uskomatonta totta tosiaan. Joku voisi väittää
itseohjautuviksi prosesseiksi. Mieluummin ihmeeksi.

Anonyymi kirjoitti:

Kun asetetaan valo perustaksi niin se kytkee elämän jokaisessa muodossaan eläväksi kuten yleisimmät alkuaineet eli vety, helium, happi, hiili, typpi ja neon. Heliumin ja neonin ei tiedetä muodostavan yhdisteitä, mutta hiili, vety, happi ja typpi ovat orgaanisen kemian keskeiset alkuaineet. Nämä ovat järjestyksessä kaikki ja uskomatonta totta tosiaan. Joku voisi väittää
itseohjautuviksi prosesseiksi. Mieluummin ihmeeksi.

Lue lisää

Valon asettaminen perustaksi ei tee siitä automaattisesti elämän antajaa. Muutoin olisimme kaikki aurinkopaneelien kaltaisia ekosysteemejä, ja ruokavaliomme rajoittuisi valon absorboimiin aallonpituuksiin. Elämän monimutkaisuus vaatii monia muita tekijöitä, kuten molekyylejä, solurakenteita ja biokemiallisia prosesseja, joita valo yksinään ei kykene tarjoamaan.

Anonyymi kirjoitti:

Valon asettaminen perustaksi ei tee siitä automaattisesti elämän antajaa. Muutoin olisimme kaikki aurinkopaneelien kaltaisia ekosysteemejä, ja ruokavaliomme rajoittuisi valon absorboimiin aallonpituuksiin. Elämän monimutkaisuus vaatii monia muita tekijöitä, kuten molekyylejä, solurakenteita ja biokemiallisia prosesseja, joita valo yksinään ei kykene tarjoamaan.

Lue lisää

"ruokavaliomme rajoittuisi valon absorboimiin aallonpituuksiin"

Eikö ravintomme ole käytännössä peräisin pelkästään niistä parista punaisen ja sinisen valon aallonpituusalueesta joita kasvit pystyvät absorboimaan?

Luin. Ostin Antikvariaatista 50 sentillä. Oli kyllä melkoista puppua ja yllättävän lapsellista, vaikka kirjoittajan pitäisi olla aikuinen yliopistomies.

Hard_atheist kirjoitti:

Luin. Ostin Antikvariaatista 50 sentillä. Oli kyllä melkoista puppua ja yllättävän lapsellista, vaikka kirjoittajan pitäisi olla aikuinen yliopistomies.

Kun Heikki Patronen on oksentaunut kirjan Elämän synty. Filosofinen analyysi, ei ole odotettavissa kovin suurta lukuelämystä.

Ilmeisen huonosti luonontieteitä hallitseva kun lähtee filosofoimaan uskonnolliset silmälasit nenällään, lienee vaikea lukea tuollaista ilman myötähäpeää.

https://www.liekkikustannus.fi/Teologien-tiedeusko

Patrosen kirjaa mainostetaan myös tuolla, joten sen 'ansio' paljastunee jo sitä kautta...

Ainoastaan

Hermeettisessä filosofiassa the All on kaiken olemassaolon taustalla oleva voima. The All on se, mikä pitää maailmankaikkeuden koossa ja antaa sille tarkoituksen. The All on täydellistä, tietoisuutta ja rakkautta.

Hermeettisessä filosofiassa The All voidaan kuvata monin eri tavoin. Se voidaan nähdä jumalallisena olentona, maailmankaikkeuden sieluna tai kaikkien asioiden taustalla olevana todellisuutena. The All voidaan myös kuvata abstraktina käsitteenä, joka on mahdotonta ymmärtää täydellisesti.

Mental universen voidaan jakaa kahteen osaan:

Hermetismin mukaan mental universe on kaikkien ajatuksemme, uskomuksemme ja oletuksiemme muodostama todellisuus. Se on maailma, joka on olemassa vain mielessämme, mutta joka voi vaikuttaa toimintamme kautta fyysiseen maailmaan.

Subconscious mind: Tämä on mielen alitajuinen taso, joka on vastuussa automaattisista toiminnoistamme, kuten hengityksestä ja sydämen toiminnasta. Se on myös vastuussa uskomuksistamme ja oletuksistamme, jotka vaikuttavat huomaamattamme elämäämme.

Conscious mind: Tämä on mielen tietoinen taso, joka on vastuussa ajatuksistamme, tunteistamme ja teoistamme. Se on myös vastuussa tietoisesta valinnastamme, jolla voimme vaikuttaa mentaaliseen maailmankaikkeuteen .

Tietoinen näkökulma:

Kognitiivinen tiede tutkii tietoisuutta käsitteellisenä rakenteena, joka syntyy erilaisten aivotoimintojen yhdistelmästä. Tähän sisältyy muun muassa tietojenkäsittely, huomiokyky, muisti ja itserepresentaatio.

Neurotiede tutkii tietoisuuden neurologisia perustasoja etsimällä aivoalueita, jotka ovat aktivoituneet tietoisten kokemusten aikana. Tämä tutkimusala auttaa selvittämään, mitkä aivojen rakenteet ja toiminnot ovat tärkeitä tietoisuuden kannalta.

Psykologinen näkökulma:

Tietoisuuden kehitystutkimus tarkastelee tietoisuuden varhaiskehitystä ja sen yhteyttä kielelliseen kehitykseen ja sosialisaatioon.

Tietoisuuden muuntuneet tilat tutkivat tietoisuuden erilaisia muotoja, kuten meditaatiossa, transseissa ja psykedeeleissä koettuja kokemuksia.

Metafyysinen näkökulma:

Panpsykismi on näkemys, jonka mukaan todellisuus on jollain tasolla tietoinen.

Dualismi taas asettaa tietoisuuden erilliseen luokkaan aineettomana substanssina itsenäisenä fyysisestä aineesta.

”Herra on tietoinen itsestään ja vapaa tahdostaan, kun taas orja on tietoinen vain herrasta ja on ja tämän tahdosta…Orjan työ mahdollistaa herran olemassaolon. Työ synnyttää orjassa tietoisuuden itsestään ja kyvyn muokata todellisuutta.”

Ihan mielenkiintoinen esimerkki, mutta mielestäni ei ihan osu kohdalleen. Herran tietoisuus ei voi olla itsestäänselvä lähtökohta vaan se pitää syntyä kuten orjankin tietoisuus. Orjan tietoisuus ei synny työn kautta vaan herran olemassaolon tarkkailun kautta.

Tietoisilla eläimillä on yksi yhteinen piirre - kehittynyt kyky viestiä sisäistä maailmaansa lajitovereille. Norsulla on herkät ja moni-ilmeisesti liikkuvat korvat ja kärsä. Linnuilla monipuolinen ääntely, mustekalat kykenevät muuttamaan väriä nopeasti, samoin paholaisrausku, valaat ääntelevät monipuolisesti, kädellisillä on vapaana olevat kädet, joilla voi kommunikoida ja ihmisellä näiden lisäksi silmät.

Ihmisen silmä on poikkeuksellinen koska sen suuntaamisella voi osoittaa mielenkiinnon kohteen. Alkeellisin toimenpide on katseen suuntaaminen osoitettuun kohteeseen. Siitä hieman vaikeampi on katsekontaktin ottaminen ja sen pitäminen. Kaikista vastivin on katsekontaktin ottaminen ja sen jälkeen suuntaaminen yhteiseen kohteeseen. Nämä ovat selkeitä mittareita tietoisuuden tasosta. Esimerkiksi lemmikkikissa osaa kohdistaa katseen osoitettuun suuntaan, muttei osaa pitää katsekontaktia. Se ei siis tajua, että silmät ovat sisäisen maailman peili.

Kyky kommunikoida sisäistä maailmaa saattaa olla yksi syy tietoisuuden kehittymiseen. Eläin ”tajuaa”, että itse on samanlainen kuin lajitoveri, joka on tavallaan itsensä peili. Peilitesti on myös mittari tietoisuuden toteamiseen.

Hard_atheist kirjoitti:

”Herra on tietoinen itsestään ja vapaa tahdostaan, kun taas orja on tietoinen vain herrasta ja on ja tämän tahdosta…Orjan työ mahdollistaa herran olemassaolon. Työ synnyttää orjassa tietoisuuden itsestään ja kyvyn muokata todellisuutta.”

Ihan mielenkiintoinen esimerkki, mutta mielestäni ei ihan osu kohdalleen. Herran tietoisuus ei voi olla itsestäänselvä lähtökohta vaan se pitää syntyä kuten orjankin tietoisuus. Orjan tietoisuus ei synny työn kautta vaan herran olemassaolon tarkkailun kautta.

Tietoisilla eläimillä on yksi yhteinen piirre - kehittynyt kyky viestiä sisäistä maailmaansa lajitovereille. Norsulla on herkät ja moni-ilmeisesti liikkuvat korvat ja kärsä. Linnuilla monipuolinen ääntely, mustekalat kykenevät muuttamaan väriä nopeasti, samoin paholaisrausku, valaat ääntelevät monipuolisesti, kädellisillä on vapaana olevat kädet, joilla voi kommunikoida ja ihmisellä näiden lisäksi silmät.

Ihmisen silmä on poikkeuksellinen koska sen suuntaamisella voi osoittaa mielenkiinnon kohteen. Alkeellisin toimenpide on katseen suuntaaminen osoitettuun kohteeseen. Siitä hieman vaikeampi on katsekontaktin ottaminen ja sen pitäminen. Kaikista vastivin on katsekontaktin ottaminen ja sen jälkeen suuntaaminen yhteiseen kohteeseen. Nämä ovat selkeitä mittareita tietoisuuden tasosta. Esimerkiksi lemmikkikissa osaa kohdistaa katseen osoitettuun suuntaan, muttei osaa pitää katsekontaktia. Se ei siis tajua, että silmät ovat sisäisen maailman peili.

Kyky kommunikoida sisäistä maailmaa saattaa olla yksi syy tietoisuuden kehittymiseen. Eläin ”tajuaa”, että itse on samanlainen kuin lajitoveri, joka on tavallaan itsensä peili. Peilitesti on myös mittari tietoisuuden toteamiseen.

Lue lisää

Juu. Sivusin Hegelin herra/orja-teemaa heikolla esimerkillä. Mä ajattelen Hegeliä soveltaen, että Jumalan olemassaolo edellyttää, että ihminen tunnistaa Jumalan, mutta koska tiedostamaton ihminen ei voi tunnistaa Jumalaa, on Jumalan tunnistettava ihminen tietoiseksi. Aiheesta on kirjoitettu analyysejä.

Miten ihminen tulee tietoiseksi paikastaan maailmankaikkeudessa? Kuinka voin tulla täysin tietoiseksi siitä, mitä olen? Onko mahdollista löytää olemassaoloni todellinen merkitys muista ihmisistä riippumatta?

"Master-Slave-dialektiikassa" Hegel vastaa itsetietoisuuden kysymyksiin esittelemällä ajatuksen, että todellinen itsetietoisuus on yhteiskunnan ja kulttuurin tuote, jota ei voida saavuttaa pelkästään yksilöllisen olemassaolon kautta.

Robert C. Solomon selittää Hegelin ajatuksen sellaisenaan: "Ihmisen olemassaolo on pohjimmiltaan kysymys vastavuoroisesta tunnustamisesta, ja vain keskinäisen tunnustamisen kautta voimme olla itsetietoisia ja saavuttaa elämän sosiaaliset merkitykset." Vain näkemällä itsemme suhteessa muihin voimme määrittää arvomme ja vahvistaa paikkamme maailmassa, jossa elämme.

Hegelin Master-Slave -dialektiikka kertoo tarinan kahdesta itsenäisestä "itsetietoisuudesta", jotka kohtaavat toisensa ja käyvät elämän ja kuoleman taistelua.

Kahden itsetietoisuuden täytyy kamppailla, koska kumpikin näkee toisen uhkana itselleen (vrt. ateismi vs. teismi). Vastakkainasetteluun asti jokainen itsetietoisuus on nähnyt itsensä kaiken mittana. Tietoisuuden tunteet, halut, voimat jne. ovat olleet objektiivinen mittapuu, jolla kaikki kohdatut asiat on mitattu. Nyt kuitenkin toisen itsetietoisuuden läsnäolo perustaa uuden objektiivisen standardin - jokaisen itsetietoisuuden tunteet, halut ja voimat ovat subjektiivisia standardeja, joita on verrattava uusiin objektiivisiin standardeihin - toisen ihmisen tunteisiin, haluihin ja voimiin.

Jokaisen itsetietoisuuden on taisteltava kaikin voimin ymmärtääkseen asemansa laajuuden suhteessa toiseen. Vaikka Hegel viittaa jokaiseen olioon "itsetietoisuutena", sopivampi termi kuvaamaan jokaista olentoa näyttää olevan "tietoisuus".

Itsetietoisuus osoittaa, että yksilö suhteuttaa näkökulmansa eikä siksi näe näkemystään ainoana näkökulmana. Tietoisuus, vaikka se osoittaa, että yksilö on tietoinen omasta näkökulmastaan, ei välitä muiden yksilöiden näkökulmasta.

Itsenäinen tietoisuus näkee itsensä jumalankaltaisena totuuden mittana, kun taas itsetietoisuus tunnustaa, että muut yksilöt ovat elävöittäneet sen.

Tässä kamppailussa itsensä objektiivisen totuuden määrittämiseksi kukin tietoisuus pyrkii vahvistamaan olemuksensa varmuutta ei vain itselleen vaan myös toiselle. Toisin sanoen jokainen tietoisuus yrittää todistaa arvonsa sekä toiselle että itselleen.

Tästä "elämän ja kuoleman konfliktista" syntyy isäntä-orja-suhde, jossa voittaja on isäntä ja voittaja on orja. Tappion kautta häviäjä on tullut tietoiseksi siitä, ettei hän ole objektiivinen totuuden mitta maailmassa; hän on saavuttanut itsetietoisuuden. Mestari ei kuitenkaan ole havainnut rajoittuneisuuttaan. Hän näkee edelleen itsensä kaiken mittana.

Hegelin kahden tietoisuuden yhteentörmäys maalaa dramaattisesti erilaisen kuvan luonnon tilasta kuin löydämme Thomas Hobbesilta tai Jean-Jacques Rousseaulta. Hegelille luonnontila ei ole ympäristö, jossa kaaos ja itsekkyys hallitsevat, kuten Hobbes väittää, eikä se ole paikka, jossa "jalot villit" harjoittavat liiketoimintaansa ja nautintoa ilman paheita, kuten ylpeyttä ja turhamaisuutta, joita Rousseau uskoo olevan sivilisaation tuotteita.

Hegel väittää, että luonnontilassa jokaisella tietoisuudella on jo tunne omasta asemastaan – se on kaiken mitta. Toisen tietoisuuden kohtaamisen täytyy johtaa taisteluun, koska toinen on uhka "minätietoisuuden" asemalle.

Hegelin kriitikot saattavat kysyä: "Miksi ulkoisen uhan läsnäolo johtaa välttämättä konfliktiin?

Yksilöt, filosofiat,uskonnot ja jopa kansakunnat näkevät uhkia muiden yksilöiden ja muiden olemisen muodossa, mutta konfliktit ovat kuitenkin pikemminkin poikkeus kuin sääntö."

Hegel vastaisi tähän syytteeseen huomauttamalla, että sellaiset yksilöt ja kansakunnat eivät ole luonnontilassa. Sen sijaan tunnistamme jo itsemme ja kansakuntamme suhteessa muihin ihmisiin ja muihin kansoihin. Lisäksi tiedon ja voiman tavoittelu, jonka Hegel väittää olevan perusvoima kaikissa ihmisissä, on voima, joka tekee näiden kahden tietoisuuden yhteentörmäyksen välttämättömäksi.

Jokaisella tietoisuudella on luontainen halu löytää objektiivisia totuuksia ja saavuttaa niin paljon voimaa kuin mahdollista. Heidän kohtaamiseensa asti jokainen tietoisuus oli pitänyt itsensä totuuden ja voiman mittana. Nyt on olemassa ulkoinen mitta, jota vastaan jokaisen tietoisuuden on testattava itsensä tullakseen täysin tietoiseksi itsestään.

NeoGnostic kirjoitti:

Juu. Sivusin Hegelin herra/orja-teemaa heikolla esimerkillä. Mä ajattelen Hegeliä soveltaen, että Jumalan olemassaolo edellyttää, että ihminen tunnistaa Jumalan, mutta koska tiedostamaton ihminen ei voi tunnistaa Jumalaa, on Jumalan tunnistettava ihminen tietoiseksi. Aiheesta on kirjoitettu analyysejä.

Miten ihminen tulee tietoiseksi paikastaan maailmankaikkeudessa? Kuinka voin tulla täysin tietoiseksi siitä, mitä olen? Onko mahdollista löytää olemassaoloni todellinen merkitys muista ihmisistä riippumatta?

"Master-Slave-dialektiikassa" Hegel vastaa itsetietoisuuden kysymyksiin esittelemällä ajatuksen, että todellinen itsetietoisuus on yhteiskunnan ja kulttuurin tuote, jota ei voida saavuttaa pelkästään yksilöllisen olemassaolon kautta.

Robert C. Solomon selittää Hegelin ajatuksen sellaisenaan: "Ihmisen olemassaolo on pohjimmiltaan kysymys vastavuoroisesta tunnustamisesta, ja vain keskinäisen tunnustamisen kautta voimme olla itsetietoisia ja saavuttaa elämän sosiaaliset merkitykset." Vain näkemällä itsemme suhteessa muihin voimme määrittää arvomme ja vahvistaa paikkamme maailmassa, jossa elämme.

Hegelin Master-Slave -dialektiikka kertoo tarinan kahdesta itsenäisestä "itsetietoisuudesta", jotka kohtaavat toisensa ja käyvät elämän ja kuoleman taistelua.

Kahden itsetietoisuuden täytyy kamppailla, koska kumpikin näkee toisen uhkana itselleen (vrt. ateismi vs. teismi). Vastakkainasetteluun asti jokainen itsetietoisuus on nähnyt itsensä kaiken mittana. Tietoisuuden tunteet, halut, voimat jne. ovat olleet objektiivinen mittapuu, jolla kaikki kohdatut asiat on mitattu. Nyt kuitenkin toisen itsetietoisuuden läsnäolo perustaa uuden objektiivisen standardin - jokaisen itsetietoisuuden tunteet, halut ja voimat ovat subjektiivisia standardeja, joita on verrattava uusiin objektiivisiin standardeihin - toisen ihmisen tunteisiin, haluihin ja voimiin.

Jokaisen itsetietoisuuden on taisteltava kaikin voimin ymmärtääkseen asemansa laajuuden suhteessa toiseen. Vaikka Hegel viittaa jokaiseen olioon "itsetietoisuutena", sopivampi termi kuvaamaan jokaista olentoa näyttää olevan "tietoisuus".

Itsetietoisuus osoittaa, että yksilö suhteuttaa näkökulmansa eikä siksi näe näkemystään ainoana näkökulmana. Tietoisuus, vaikka se osoittaa, että yksilö on tietoinen omasta näkökulmastaan, ei välitä muiden yksilöiden näkökulmasta.

Itsenäinen tietoisuus näkee itsensä jumalankaltaisena totuuden mittana, kun taas itsetietoisuus tunnustaa, että muut yksilöt ovat elävöittäneet sen.

Tässä kamppailussa itsensä objektiivisen totuuden määrittämiseksi kukin tietoisuus pyrkii vahvistamaan olemuksensa varmuutta ei vain itselleen vaan myös toiselle. Toisin sanoen jokainen tietoisuus yrittää todistaa arvonsa sekä toiselle että itselleen.

Tästä "elämän ja kuoleman konfliktista" syntyy isäntä-orja-suhde, jossa voittaja on isäntä ja voittaja on orja. Tappion kautta häviäjä on tullut tietoiseksi siitä, ettei hän ole objektiivinen totuuden mitta maailmassa; hän on saavuttanut itsetietoisuuden. Mestari ei kuitenkaan ole havainnut rajoittuneisuuttaan. Hän näkee edelleen itsensä kaiken mittana.

Hegelin kahden tietoisuuden yhteentörmäys maalaa dramaattisesti erilaisen kuvan luonnon tilasta kuin löydämme Thomas Hobbesilta tai Jean-Jacques Rousseaulta. Hegelille luonnontila ei ole ympäristö, jossa kaaos ja itsekkyys hallitsevat, kuten Hobbes väittää, eikä se ole paikka, jossa "jalot villit" harjoittavat liiketoimintaansa ja nautintoa ilman paheita, kuten ylpeyttä ja turhamaisuutta, joita Rousseau uskoo olevan sivilisaation tuotteita.

Hegel väittää, että luonnontilassa jokaisella tietoisuudella on jo tunne omasta asemastaan – se on kaiken mitta. Toisen tietoisuuden kohtaamisen täytyy johtaa taisteluun, koska toinen on uhka "minätietoisuuden" asemalle.

Hegelin kriitikot saattavat kysyä: "Miksi ulkoisen uhan läsnäolo johtaa välttämättä konfliktiin?

Yksilöt, filosofiat,uskonnot ja jopa kansakunnat näkevät uhkia muiden yksilöiden ja muiden olemisen muodossa, mutta konfliktit ovat kuitenkin pikemminkin poikkeus kuin sääntö."

Hegel vastaisi tähän syytteeseen huomauttamalla, että sellaiset yksilöt ja kansakunnat eivät ole luonnontilassa. Sen sijaan tunnistamme jo itsemme ja kansakuntamme suhteessa muihin ihmisiin ja muihin kansoihin. Lisäksi tiedon ja voiman tavoittelu, jonka Hegel väittää olevan perusvoima kaikissa ihmisissä, on voima, joka tekee näiden kahden tietoisuuden yhteentörmäyksen välttämättömäksi.

Jokaisella tietoisuudella on luontainen halu löytää objektiivisia totuuksia ja saavuttaa niin paljon voimaa kuin mahdollista. Heidän kohtaamiseensa asti jokainen tietoisuus oli pitänyt itsensä totuuden ja voiman mittana. Nyt on olemassa ulkoinen mitta, jota vastaan jokaisen tietoisuuden on testattava itsensä tullakseen täysin tietoiseksi itsestään.

Lue lisää

Lopulta herra (olkoon ihminen tai Jumala) ymmärtää olemassaolonsa olevan riippuvainen toisesta. Hän huomaa olevansa itse asiassa riippuvainen orjasta määrittäessään paikkansa maailmankaikkeudessa. Tätä tunnustetun keskinäisen riippuvuuden tilannetta Hegel kutsuu "kaksoisitsetietoisuudeksi" – jokainen yksilö on tietoinen siitä, mitä se on itsessään ja suhteessa toiseen. Jokainen itsetietoisuus tietää voimansa laajuuden ja sen, kuinka sen voima vastaa toisen voimaa.

Hegelin väite, jonka mukaan todellinen itsetietoisuus voidaan saavuttaa vain vastavuoroisen tunnustamisen kautta, on vakuuttava siinä mielessä, että se tarjoaa ulkoisen, objektiivisen testin subjektiivisille vaikutelmillemme itsestämme.

Tuntuu loogiselta sanoa, että vertaamalla itseäni toiseen saatan paremmin ymmärtää, mitä olen ja mitä en ole.

Vielä tärkeämpää on Hegelille, että tämä Master-Slave-dialektiikka ei ole vain yksilöiden, vaan myös sivilisaation tarina. Muinaisesta Kreikasta kapitalismin tuloon ja lopulta valistukseen asti maailma on nähnyt tämän isäntä-orja-taistelun etenemisen.

Antiikin kreikkalainen filosofia (Platon, Aristoteles jne.) keskittyi yksilöön ja hänen suhteeseensa itseensä eikä hänen suhteeseensa lähimmäiseen. Filosofit, kuten Hobbes ja Locke, siirtyivät yksilön ulkopuolelle käsitelläkseen yksilöiden välistä konfliktia yhteiskunnassa. Sellaiset kysymykset kuin yksilön oikeudet yhteiskunnassa ja yksilön velvollisuudet yhteiskuntaa kohtaan ovat rinnakkain kahden itsenäisen tietoisuuden välisen taistelun isäntä-orja -dialektiikassa.

Hegel sovittaa tämän ristiriidan väitteessään, että jokainen yksilöllinen elämä on arvokas ja merkityksellinen, mikäli yksilö on tietoinen paikkastaan historian kehittymisessä. Yksilö ei voi ainoastaan löytää merkitystään itselleen ja suhteessa muihin yksilöihin, hän voi määrittää paikkansa myös historian kehityksessä.

Hegelin filosofiassa on viitteitä Herakleitoksen dialektisesta maailmankuvasta, mutta myös hengestä (geist), joita Hegel kuvaa maailman-, ajan- ja kansan kollektiivisen tietoisuuden ilmentymiksi. Herakleitos taisi joskus sanoa: olen, koska en ole. Hän oli hämärä, mutta olemisemme ja tietoisuutemme on vahvasti sidoksissa aikaan ja paikkaan.

Yksilöiden tietoisuuksien erot ovat paikka- ja aikasidonnaisia, mutta niin myös kansojen kansalliset identiteetit. Myös ajan henki symbolisena ja vertauskuvallisena on siinä merkityksessä elävä, että se syntyy "kollektiivisen laumatietoisuuden" ilmentymäksi ja elää aikansa. Tietoisuus voi olla siis tietoisuutta, joka kohdistuu itseen ja itsen ulkopuolelle, mutta yksin deprivaatiotankin täydellisessä pimeydessä tietoisuuden, psyyken ja fyysisen muodon rajat hämärtyvät.

NeoGnostic kirjoitti:

Lopulta herra (olkoon ihminen tai Jumala) ymmärtää olemassaolonsa olevan riippuvainen toisesta. Hän huomaa olevansa itse asiassa riippuvainen orjasta määrittäessään paikkansa maailmankaikkeudessa. Tätä tunnustetun keskinäisen riippuvuuden tilannetta Hegel kutsuu "kaksoisitsetietoisuudeksi" – jokainen yksilö on tietoinen siitä, mitä se on itsessään ja suhteessa toiseen. Jokainen itsetietoisuus tietää voimansa laajuuden ja sen, kuinka sen voima vastaa toisen voimaa.

Hegelin väite, jonka mukaan todellinen itsetietoisuus voidaan saavuttaa vain vastavuoroisen tunnustamisen kautta, on vakuuttava siinä mielessä, että se tarjoaa ulkoisen, objektiivisen testin subjektiivisille vaikutelmillemme itsestämme.

Tuntuu loogiselta sanoa, että vertaamalla itseäni toiseen saatan paremmin ymmärtää, mitä olen ja mitä en ole.

Vielä tärkeämpää on Hegelille, että tämä Master-Slave-dialektiikka ei ole vain yksilöiden, vaan myös sivilisaation tarina. Muinaisesta Kreikasta kapitalismin tuloon ja lopulta valistukseen asti maailma on nähnyt tämän isäntä-orja-taistelun etenemisen.

Antiikin kreikkalainen filosofia (Platon, Aristoteles jne.) keskittyi yksilöön ja hänen suhteeseensa itseensä eikä hänen suhteeseensa lähimmäiseen. Filosofit, kuten Hobbes ja Locke, siirtyivät yksilön ulkopuolelle käsitelläkseen yksilöiden välistä konfliktia yhteiskunnassa. Sellaiset kysymykset kuin yksilön oikeudet yhteiskunnassa ja yksilön velvollisuudet yhteiskuntaa kohtaan ovat rinnakkain kahden itsenäisen tietoisuuden välisen taistelun isäntä-orja -dialektiikassa.

Hegel sovittaa tämän ristiriidan väitteessään, että jokainen yksilöllinen elämä on arvokas ja merkityksellinen, mikäli yksilö on tietoinen paikkastaan historian kehittymisessä. Yksilö ei voi ainoastaan löytää merkitystään itselleen ja suhteessa muihin yksilöihin, hän voi määrittää paikkansa myös historian kehityksessä.

Hegelin filosofiassa on viitteitä Herakleitoksen dialektisesta maailmankuvasta, mutta myös hengestä (geist), joita Hegel kuvaa maailman-, ajan- ja kansan kollektiivisen tietoisuuden ilmentymiksi. Herakleitos taisi joskus sanoa: olen, koska en ole. Hän oli hämärä, mutta olemisemme ja tietoisuutemme on vahvasti sidoksissa aikaan ja paikkaan.

Yksilöiden tietoisuuksien erot ovat paikka- ja aikasidonnaisia, mutta niin myös kansojen kansalliset identiteetit. Myös ajan henki symbolisena ja vertauskuvallisena on siinä merkityksessä elävä, että se syntyy "kollektiivisen laumatietoisuuden" ilmentymäksi ja elää aikansa. Tietoisuus voi olla siis tietoisuutta, joka kohdistuu itseen ja itsen ulkopuolelle, mutta yksin deprivaatiotankin täydellisessä pimeydessä tietoisuuden, psyyken ja fyysisen muodon rajat hämärtyvät.

Lue lisää

Ajatus siitä että näemme itsemme muiden kautta on mielenkiintoinen. Se voisi osittain selittää erilaisia massaliikkeitä tai ideologioita ja niiden ilmestymistä. Ja tietysti miten Ihmiset samaistuvat toisiinsa esimerkin ja oppimisen kautta. Tässä kulttuurissa vallitsevalla tiedolla, puheella ja uskomuksilla on luonnollisesti roolinsa.
Toisaalta ihmiset oppivat(myöhemmin) historian tarinoiden kautta. Jos on esim. jokin vaikuttava poikkeus suuntaan tai toiseen jossain hahmossa tai tapahtumassa.

Yksi massaliike joka yhdistyi lauseeseen "ristiinnaulitkaa"! tuo kontrastin syyllisyyden, joukkovoiman ja viattomuuden todellisuuteen. Samalla sitä seuraavat tapahtumat: Kristuksen kuolema ja ylösnousemus, haastavat moraalin kaikki kaltevat pinnat, Samalla ollen (omantunnon) peili jota vasten ihminen peilaa. Ajatus siitä että kuningas luopui vallasta ja kuoli kaikkien orjana, haastaa vallan, aseman, arvon, ja ihmisyyden rajoja.

Jeesuksen persoonaa vasten ihminen alkaa ymmärtää mitä hän on ja mitä hän ei ole.
Koska tämä "oleminen" on kuin metafyysinen peili tai kontrasti: valo ja pimeys, totuus ja valhe, joukkovoima ja yksilön vastuu, orja vai herra, palvelia tai kuningas jne.
Koko ihmisyys joutuu puntariin tavalla joka riisuu pois valheellisuuden, sekä paljastaa todellisuuden joka pitää maailmaa kasassa.

Kun sinä tiedät, niin kerroppa mikä on se testi tai mittari, jolla me tiedämme, onko entiteetillä X kokemus tietoisuudesta?