Jokaisen surulla on oma "aikataulunsa" ja laatunsa. Olen huomannut,
että ympäristö voi kuvitella surun vaikeimman vaiheen ohitetuksi aika nopeasti,
vaikka todellisuudessa sureva vaipuisi syvemmälle.
Sureva voi ulkoisesti rauhoittua ja tulla hiljaisemmaksi surun syvetessä.
ja hiljaisemmaksi tulo tulkitaan väärin.
Äskettäin oli poikkeuksellisen raskas aika, kun oli läheiseni menettämisen ensimmäinen vuosipäivä (mikä kauhea ilmaisu)
Eräät, jotka eivät ole samaa vielä kokeneet ihmettelivät "vieläkö sinä suret ?"
Katsoin paremmaksi sulkeutua omiin oloihin. Kaipaus tekee niin kipeää.
Menetin ainoan ymmärtäjäni elämässäni. Kukaan ei koskettanut sieluani ja
sydäntäni samalla lailla. Tunnen itseni rajattoman uupuneeksi ja murheelliseksi ja toivon, että pääsen täältä pois. Elämässä ei ole enää mieltä.
Onnellinen eläkeaika jäi lyhyeksi enkä yksin enää pituutta sille haluakaan.
Aamen.
että ympäristö voi kuvitella surun vaikeimman vaiheen ohitetuksi aika nopeasti,
vaikka todellisuudessa sureva vaipuisi syvemmälle.
Sureva voi ulkoisesti rauhoittua ja tulla hiljaisemmaksi surun syvetessä.
ja hiljaisemmaksi tulo tulkitaan väärin.
Äskettäin oli poikkeuksellisen raskas aika, kun oli läheiseni menettämisen ensimmäinen vuosipäivä (mikä kauhea ilmaisu)
Eräät, jotka eivät ole samaa vielä kokeneet ihmettelivät "vieläkö sinä suret ?"
Katsoin paremmaksi sulkeutua omiin oloihin. Kaipaus tekee niin kipeää.
Menetin ainoan ymmärtäjäni elämässäni. Kukaan ei koskettanut sieluani ja
sydäntäni samalla lailla. Tunnen itseni rajattoman uupuneeksi ja murheelliseksi ja toivon, että pääsen täältä pois. Elämässä ei ole enää mieltä.
Onnellinen eläkeaika jäi lyhyeksi enkä yksin enää pituutta sille haluakaan.
Aamen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Hirveän raskasta on ollut. Tuntuu, että tuska vie tajun. Olen joutunut
syömään rauhoittavia, etten saa sydäriä ja että selviäisin päivästä
toiseen, vaikka mietin miksi minun pitäisi selvitä ? Ei minulla ole enää mitään odotettavaa. Vain näitä samanlaisia tuskaisia päiviä enkä tiedä kuinka kauan
jaksan niitä. Kolmas vuosi menossa. En ole saanut otetta mistään.
Rakkain ihminen ei ole korvattavissa millään. Muut surevat ovat ehkä viisaampia.
Ihmiset yrittävät lohduttaa hyvää tarkoittaen: Onhan sinulla muistot !
He eivät tiedä, että muisteleminenkin on raskasta.
Se ruokkii menetykseen liittyvää kivun tunnetta kun samalla tajuaa,
että uusia yhteisiä muistoja ei tule enää koskaan.
Pimeys laskeutui ympärille eikä se lähde pois.
Kun ihminen kuolee, hän menettää koko elämän. Tai ehkä hän jo eli koko elämän. Sinä menetit rakkaan läheisen, mutta elämäsi jatkuu.
Kuolee itsekin kun menettää rakkaimpansa.
Ei ole mitään odotettavaa enää. On vain tyhjyys.
Minä kellariin omaishoitaksi muuttoyönä tehtiin selkäinvaliidiksi porvoossa . Sipilän ja Kataisen / Stubbin tienataan tällä jättisuilla nauraen !
Yksin suruunsa ja ahdistukseensa jääneitten hätä on suuri ja kattava.
Onneksi on edes tämä palsta minne voi kirjoittaa.
Suru on vuorenkorkuinen kolmatta vuotta. En ole päässyt yli.
Täällä on paljon asiallisia kirjoituksia tuntemuksista mitä kokee toisen menettämisen jälkeen. Tunnistan nuo tuskan ilmaisut, olen samassa tilanteessa. Kohta kolme vuotta olen minäkin etsinyt vastausta miksi. En tunne saavani otetta elämästä, päivät lipuvat ohi, pohjaton väsymys painaa. Tuntuisi hyvältä kun saisi jutella saman kokeneen kanssa.
Eikö jo kannattaisi lakata kyselemästä, miksi? Et saa vastausta. Siihen on tyydyttävä! Kaikkiin kysymyksiin ei saa vastausta.
Sen sijaan kysy, mitä voisit tehdä. Sinua tarvitaan. On paljon tehtäviä esimerkiksi erilaisissa vapaaehtoistöissä.
Minulla on samantapaiset (kurjat) olotilat. Kun menetin läheiseni elämäni muuttui
merkityksettömäksi. Ei ole mitään mitä odottaa. Ei ole ketään. Ei ole toivoa mistään.
On vain tyhjyys. Elämä tuntuu lohduttomalta. Kaipaus ja ikävä tekee sairaan kipeää.
Itken paljon vieläkin ja on turvaton olo yksin. Mistään ei tule mitään enää.
Sen verran on ikääkin, ettei minulle ole tulevaisuutta muutenkaan enkä etsi korviketta.
Kaikki päättyi liian aikaisin. Onneksi olin päässyt pois työelämästä eläkkeelle,
masennuin niin pahasti, etten varmaankaan pystyisi töihinkään.
Ei tullut sitä "ihanaa yhteistä vanhuutta". Ratkean nytkin itkuun.
Tottakai saa kysyä "miksi", vaikka 1000 kertaa, vaikka tietääkin, ettei vastausta tule.
Kysyminen on eräänlaista surun työstämistä.
@ 9:06
Hei, kirjoittele tänne, ehkä se voi vähän lievittää tuskaa ! Ei muut ymmärräkään kuin
saman kokeneet.
Ei itsekään ymmärtänyt, luuli jotain ymmärtävänsä, että "sen täytyy olla kauheaa",
mutta itse asiassa ei tiennyt mitään.
Olen lukenut lohdutuksia, että "suru on ystäväsi" tai "suru on puolellasi".
En oikein ymmärrä mitä se voi tarkoittaa. Onko se jotakin ivaa,
että on menettänyt läheisensä ja saanut tilalle surun, joka painaa ja piinaa
lopun ikää ?
Yksi hetki voi muuttaa ihmisen elämän painajaiseksi.
Ei paina ja piinaa lopun ikää, ellet halua!
Suru ei ole tahdosta kiinni eikä sen paino.
Ihmiset ovat erilaisia. Vain yksinkertainen
ihminen alkaa väittämään mitä kenenkin suru,
ja luulee tietävänsä toisen ihmisen surun painon.
Kunnioita surevien tunteita.
Olen jo iäkäs niinkuin useimmat, jotka puolisonsa menettävät ja surun
lisäksi tunnen pelkoakin yksinäni, kun ei ole enää ketään keneen tukeutua.
Yksinolo on turvatonta ja niin lohdutonta. Olen alkanut pelätä jotain vähäisiä
ääniäkin asunnossa. Yhtenä iltana jotain ropsahti hiljaa lattialle,
tuli outo pelon tunne. Ei mikään paniikki, mutta kuitenkin tulin levottomaksi,
mitä täällä tapahtuu. Yksinäisyys voi tehdä hulluksi, kun toisaalta on hiljaisuus
ja tyhjyys ja joskus jotain ääniä on. Ne voivat tullaulkoakin, mutta vähän säikähtää.
Minusta on tullut säikky, kun jäin yksin.Suu ei helliä.
Suru ei hellitä.
Tuntuu kuin olisi elävä kuollut. Pystyynkuollut. Osa itsestä kuoli.