Mistä sinun mielestäsi hallituksen pitäisi leikata, jos köyhiltä ei saisi/voisi ottaa?
Mistä leikataan jos ei köyhiltä?
59
531
Vastaukset
- Anonyymi
Tuo sisältää ajatusvirheen ja siksi siihen ei voi vastata.
Ei ole olemassa mitään köyhän omaisuutta, joka on hänen ja jota hän saa käyttää tahtonsa mukaan. Aivan samalla tavalla kuin kaikilla muillakin, taloustilanne vaikuttaa elintasoon.
Köyhältä ei oteta koska köyhällä ei ole mitään otettavaa.
Köyhä saa aina. Joskus enemmän, joskus vähemmän, mutta aina raha virtaa köyhälle eikä poispäin.- Anonyymi
Asenteellinen kysymys. Harvalla se Suomessa on setelituppoa jolla ostaa esim asunto tai auto, joista ensimmäinen eli asunto tuossa yhteydessä kuluu perustarpeisiin.
Leikkausten vaikutus arvoissa on toivomisen varaa . Nykyisellään jos tai kun leikataan mm. asumistuki pois kokonaan omitus asujilta ei se tarkoita sitä että asumistuki ei menisi omistavan portaan taskuihin, sillä niin se menee aina.
Tuossa suhteessa asumistukea on saanut ainoastaan asumis yhtiön perusmenoihin ei lainan lyhennykseen tai omaisuuden kasvattamiseen ja lähtökohta on se että asunto on omassa käytössä, jolloin tulevan toimen kautta eriarvoistetaan vuokra ja omistus asuja, jolla on yhteiskunta rakenteellinen vaikutus. Suositaan vuokra asumista ,jossa on sijoitus toimitaan .Pahimmassa tapauksessa tai katsonta kannata riippuen parhaimmassa tapauksessa asumistuet ajautuvat tulevaisuudessa sijoittajien käsiin joiden joukossa on myös ulkolaisia suur sijoittajia. Tuon kautta kun tarjonta on vähäistä sosiaalisten säätöjen sijaan on odotettavissa lisä menoja kuten on jo vuokra markkinoilla kysynnän kasvun myötä hallituksen toimien seuraamuksena käynyt.
Oleellisinta toimissa on niiden vaikutus ,sekä se että kansan toimeentulo pyritään turvaamaan varsinkin viimesijaisesti kaikin puolin joka tukee yhteiskunta rakennetta ja talouden kasvua sitä kautta että ihmisten taloutta ei päätetä romuttumaan jolloin sosiaalinen kuorma kasvaa vaan turva verkon kautta pidetään kaikki mukana joka vaurastuttaa valtiota ,köyhdyttämisen sijaan. Tuolla on myös välillinen vaikutus veropohjaan .Pidemmällä tähtäimellä sosiaalinen turva tuottaa kasvua ja lyhyellä tukee kulutus verotusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asenteellinen kysymys. Harvalla se Suomessa on setelituppoa jolla ostaa esim asunto tai auto, joista ensimmäinen eli asunto tuossa yhteydessä kuluu perustarpeisiin.
Leikkausten vaikutus arvoissa on toivomisen varaa . Nykyisellään jos tai kun leikataan mm. asumistuki pois kokonaan omitus asujilta ei se tarkoita sitä että asumistuki ei menisi omistavan portaan taskuihin, sillä niin se menee aina.
Tuossa suhteessa asumistukea on saanut ainoastaan asumis yhtiön perusmenoihin ei lainan lyhennykseen tai omaisuuden kasvattamiseen ja lähtökohta on se että asunto on omassa käytössä, jolloin tulevan toimen kautta eriarvoistetaan vuokra ja omistus asuja, jolla on yhteiskunta rakenteellinen vaikutus. Suositaan vuokra asumista ,jossa on sijoitus toimitaan .Pahimmassa tapauksessa tai katsonta kannata riippuen parhaimmassa tapauksessa asumistuet ajautuvat tulevaisuudessa sijoittajien käsiin joiden joukossa on myös ulkolaisia suur sijoittajia. Tuon kautta kun tarjonta on vähäistä sosiaalisten säätöjen sijaan on odotettavissa lisä menoja kuten on jo vuokra markkinoilla kysynnän kasvun myötä hallituksen toimien seuraamuksena käynyt.
Oleellisinta toimissa on niiden vaikutus ,sekä se että kansan toimeentulo pyritään turvaamaan varsinkin viimesijaisesti kaikin puolin joka tukee yhteiskunta rakennetta ja talouden kasvua sitä kautta että ihmisten taloutta ei päätetä romuttumaan jolloin sosiaalinen kuorma kasvaa vaan turva verkon kautta pidetään kaikki mukana joka vaurastuttaa valtiota ,köyhdyttämisen sijaan. Tuolla on myös välillinen vaikutus veropohjaan .Pidemmällä tähtäimellä sosiaalinen turva tuottaa kasvua ja lyhyellä tukee kulutus verotusta.Ei se ole asenteellinen kysymys vaan tosiasia.
Kun raha kulkee yhteen suuntaan, se kulkee yhteen suuntaan.
Ei ole olemassa sellaista summaa, jonka kukaan olisi ansainnut pelkästään olemalla olemassa.
Ei ole myöskään mitään vakioelintasoa kenelläkään. Mitä enemmän on varallisuutta, sitä enemmän sitä katoaa lamassa ja hyvinä aikoina sitä tulee enemmän. Köyhällä muutokset ovat pienempiä, mutta köyhyys ei ole mikään aatelisarvo, joka takaisi saman elintason maailman muutoksissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se ole asenteellinen kysymys vaan tosiasia.
Kun raha kulkee yhteen suuntaan, se kulkee yhteen suuntaan.
Ei ole olemassa sellaista summaa, jonka kukaan olisi ansainnut pelkästään olemalla olemassa.
Ei ole myöskään mitään vakioelintasoa kenelläkään. Mitä enemmän on varallisuutta, sitä enemmän sitä katoaa lamassa ja hyvinä aikoina sitä tulee enemmän. Köyhällä muutokset ovat pienempiä, mutta köyhyys ei ole mikään aatelisarvo, joka takaisi saman elintason maailman muutoksissa.Köyhyydelle on monta määritelmää.
Absoluuttista köyhyyttä ei Suomessa ole lainkaan paitsi silloin, jos ihminen ei ota apua vastaan. Silloinkin köyhyys päättyy sormia napsauttamalla, jos tahto muuttuu.
Suhteellinen köyhyys on taas poliittinen juttu.
Jos kaikki saavat vaikka kymppitonnin kuussa, niin ei ole suhteellisesti köyhiä lainkaan.
Sama pätee, vaikka kaikki saisivat yhden euron kuussa ja olisivat absoluuttisesti köyhiä. Silloinkaan he eivät olisi suhteellisesti köyhiä.
Suhteellinen köyhyys on kummallinen myös siinä mielessä, että se köyhyys katoaa sillä, jos kaikki koulutetut menevät ulkomaille töihin paremman palkan perässä. Suhteellisen köyhyyden poistamisen kanssa pitää olla varovainen koska samalla kaikki köyhtyvät... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se ole asenteellinen kysymys vaan tosiasia.
Kun raha kulkee yhteen suuntaan, se kulkee yhteen suuntaan.
Ei ole olemassa sellaista summaa, jonka kukaan olisi ansainnut pelkästään olemalla olemassa.
Ei ole myöskään mitään vakioelintasoa kenelläkään. Mitä enemmän on varallisuutta, sitä enemmän sitä katoaa lamassa ja hyvinä aikoina sitä tulee enemmän. Köyhällä muutokset ovat pienempiä, mutta köyhyys ei ole mikään aatelisarvo, joka takaisi saman elintason maailman muutoksissa.Yhteiskunta ei ole bisnes kuten ei mummosikaan tai ihmisten jälkikasvut joista yhteiskunnassa huolehditaan kouluttamalla heidät, luoden tulevaisuutta sekä yhteiskunnallisesti että yksilön kannata, kiinnittäen hänet yhteiskunnan osaksi. Tuota kautta tulee myös hänelle velvoitteita yhteiskuntaa kohtaan kuten hoitaa oma osansa sen ylläpidosta ,sekä jäsenitä jotka vanhenevat .Ajatuksella jossa tuottavuus asetetaan etusijalle lapsista ja vanhuksista tulisi ylimääräinen painolasti ja jätettä sen myötä. Yhteiskunta on paljon muuta kuin raha. Ennen tuo yhteisöllisyys näkyi kylä yhteisöissä huolen pitona toisista ,mutta teollisuuden myötä mahdollisuus tuohon kaventui ja tilalle luotiin sosiaalinen turva verkko mm. päiväkoteineen ja vanhuksien turvineen.
https://yle.fi/a/74-20053475 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asenteellinen kysymys. Harvalla se Suomessa on setelituppoa jolla ostaa esim asunto tai auto, joista ensimmäinen eli asunto tuossa yhteydessä kuluu perustarpeisiin.
Leikkausten vaikutus arvoissa on toivomisen varaa . Nykyisellään jos tai kun leikataan mm. asumistuki pois kokonaan omitus asujilta ei se tarkoita sitä että asumistuki ei menisi omistavan portaan taskuihin, sillä niin se menee aina.
Tuossa suhteessa asumistukea on saanut ainoastaan asumis yhtiön perusmenoihin ei lainan lyhennykseen tai omaisuuden kasvattamiseen ja lähtökohta on se että asunto on omassa käytössä, jolloin tulevan toimen kautta eriarvoistetaan vuokra ja omistus asuja, jolla on yhteiskunta rakenteellinen vaikutus. Suositaan vuokra asumista ,jossa on sijoitus toimitaan .Pahimmassa tapauksessa tai katsonta kannata riippuen parhaimmassa tapauksessa asumistuet ajautuvat tulevaisuudessa sijoittajien käsiin joiden joukossa on myös ulkolaisia suur sijoittajia. Tuon kautta kun tarjonta on vähäistä sosiaalisten säätöjen sijaan on odotettavissa lisä menoja kuten on jo vuokra markkinoilla kysynnän kasvun myötä hallituksen toimien seuraamuksena käynyt.
Oleellisinta toimissa on niiden vaikutus ,sekä se että kansan toimeentulo pyritään turvaamaan varsinkin viimesijaisesti kaikin puolin joka tukee yhteiskunta rakennetta ja talouden kasvua sitä kautta että ihmisten taloutta ei päätetä romuttumaan jolloin sosiaalinen kuorma kasvaa vaan turva verkon kautta pidetään kaikki mukana joka vaurastuttaa valtiota ,köyhdyttämisen sijaan. Tuolla on myös välillinen vaikutus veropohjaan .Pidemmällä tähtäimellä sosiaalinen turva tuottaa kasvua ja lyhyellä tukee kulutus verotusta.Anteeksi, mutta teet niin paljon varsinkin yhdyssanavirheitä, että korjaan tekstisi tähän. Itse sisällön kanssa olen samaa mieltä:
Asenteellinen kysymys. Harvalla se Suomessa on setelituppoa, jolla ostaa esim asunto tai auto, joista ensimmäinen eli asunto tuossa yhteydessä kuuluu perustarpeisiin.
Leikkausten vaikutusarvoissa on toivomisen varaa . Nykyisellään jos tai kun leikataan mm. asumistuki pois kokonaan omitusasujilta ei se tarkoita sitä että asumistuki ei menisi omistavan portaan taskuihin, sillä niin se menee aina.
Tuossa suhteessa asumistukea on saanut ainoastaan asumisyhtiön perusmenoihin ei lainan lyhennykseen tai omaisuuden kasvattamiseen ja lähtökohta on se, että asunto on omassa käytössä, jolloin tulevan toimen kautta eriarvoistetaan vuokra- ja omistusasuja, jolla on yhteiskuntarakenteellinen vaikutus. Suositaan vuokra-asumista, jossa on sijoitustoimintaa. Pahimmassa tapauksessa, tai katsontakannasta riippuen parhaimmassa tapauksessa asumistuet ajautuvat tulevaisuudessa sijoittajien käsiin, joiden joukossa on myös ulkolaisia suursijoittajia. Tuon kautta, kun tarjonta on vähäistä, sosiaalisten säätöjen sijaan on odotettavissa lisämenoja, kuten on jo vuokramarkkinoilla kysynnän kasvun myötä hallituksen toimien seurauksena käynyt.
Oleellisinta toimissa on niiden vaikutus sekä se, että kansan toimeentulo pyritään turvaamaan varsinkin viimesijaisesti kaikin puolin, mikä tukee yhteiskuntarakennetta ja talouden kasvua sitä kautta, että ihmisten taloutta ei päästetä romuttumaan, jolloin sosiaalinen kuorma kasvaa, vaan turvaverkon kautta pidetään kaikki mukana, mikä vaurastuttaa valtiota köyhdyttämisen sijaan. Tuolla on myös välillinen vaikutus veropohjaan. Pidemmällä tähtäimellä sosiaalinen turva tuottaa kasvua ja lyhyellä tukee kulutusverotusta. - Anonyymi
itselläs ajatusvirhe
- Anonyymi
Kyllöhän minä klyhän maksan oalkon veroja.
Kauoassa amksan kauppiaankin kaikki kulut boitot , pakat ja alv veotkin, kauppiaan puolesta
Siten maksan kaikseata kuluttanastani veron , kahteen kertaan.
Yritukset ja kauppiaat ei maksa todellisuudessa veeoja olenka ja saavt bielä yritustukee ihan rahana tillle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Köyhyydelle on monta määritelmää.
Absoluuttista köyhyyttä ei Suomessa ole lainkaan paitsi silloin, jos ihminen ei ota apua vastaan. Silloinkin köyhyys päättyy sormia napsauttamalla, jos tahto muuttuu.
Suhteellinen köyhyys on taas poliittinen juttu.
Jos kaikki saavat vaikka kymppitonnin kuussa, niin ei ole suhteellisesti köyhiä lainkaan.
Sama pätee, vaikka kaikki saisivat yhden euron kuussa ja olisivat absoluuttisesti köyhiä. Silloinkaan he eivät olisi suhteellisesti köyhiä.
Suhteellinen köyhyys on kummallinen myös siinä mielessä, että se köyhyys katoaa sillä, jos kaikki koulutetut menevät ulkomaille töihin paremman palkan perässä. Suhteellisen köyhyyden poistamisen kanssa pitää olla varovainen koska samalla kaikki köyhtyvät...Köyhiä olette kaikki jotka myytte kaiken vapaa aikanne ilmaiseksi työnantajalle
Jatkossa ainakin kun äärioikeisto diktatuuei hallitus poistaa lakko oikeuden palkansaajilta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se ole asenteellinen kysymys vaan tosiasia.
Kun raha kulkee yhteen suuntaan, se kulkee yhteen suuntaan.
Ei ole olemassa sellaista summaa, jonka kukaan olisi ansainnut pelkästään olemalla olemassa.
Ei ole myöskään mitään vakioelintasoa kenelläkään. Mitä enemmän on varallisuutta, sitä enemmän sitä katoaa lamassa ja hyvinä aikoina sitä tulee enemmän. Köyhällä muutokset ovat pienempiä, mutta köyhyys ei ole mikään aatelisarvo, joka takaisi saman elintason maailman muutoksissa.Yritystuet vuodessa 16 miljardii sinä on baraa leikata voitollistansuuryrityksiltä beeoparatiisi rahaa
- Anonyymi
Kikas sitten maksaa esim kaikki kauppiaan kulut
Palkat
Voitot kaikki kulut
Ja verot
Ja alvn
Äniin palkansaaja elikkö,asias maksaa kaiken aen jälkeen palkalaan kun on maksanut siitä verot
Palkansaaja onkin ainut kun suomessa enää veroja oikeesti maksaa muut saavt muka maksamansa verot tukina takaisin ja vähän päälle
Palkansaajan rahat mene aina kulutukseen takaisin talouselämään ja verolle , mutta rikaat vaan sijoitaa voitot veroparatiisiin pois suomen talouselömästä, ja sitten ollaankin niin köyhää että valtioista pitää taas saada tukirahaa
Leppiniemi
Äänestä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se ole asenteellinen kysymys vaan tosiasia.
Kun raha kulkee yhteen suuntaan, se kulkee yhteen suuntaan.
Ei ole olemassa sellaista summaa, jonka kukaan olisi ansainnut pelkästään olemalla olemassa.
Ei ole myöskään mitään vakioelintasoa kenelläkään. Mitä enemmän on varallisuutta, sitä enemmän sitä katoaa lamassa ja hyvinä aikoina sitä tulee enemmän. Köyhällä muutokset ovat pienempiä, mutta köyhyys ei ole mikään aatelisarvo, joka takaisi saman elintason maailman muutoksissa.Kyllä peeimällä eikastuu tekemättä mitään
- Anonyymi
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
😋 Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
- Anonyymi
Vain köyhät tai sellaisista esittävät saavat avustuksia. Eli ei ole muita joilta voisi leikata.
Järki kerjätessäkin.- Anonyymi
Erikoinen kommentti. Katsoppa mikä osa valtion budjetista on tulonsiirtoihin? Joo, aika iso, mutta ei läheskään kaikki. Kyllä siis leikata voi.
- Anonyymi
Yritystuetko menevät köyhille tai sellaisina esiintyville? Eikö rikkaita veroteta? Eikö rikkaiden veroja voisi korottaa? Eikä rikkaille voisi lakata maksamasta lapsilisiä? Voisiko rikkailta periä isompia lukukausimaksuja kouluissa? Voisiko perintöveroa nostaa? Voitaisiinko julkisen puolen sairaudwenhoito kieltää rikkaammilta? Eikö näiden lisäksi voisi keksiä paljon muutakin, jolla saisi nyhdettyä varakkaammilta, köyhien ryöstämisen sijaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erikoinen kommentti. Katsoppa mikä osa valtion budjetista on tulonsiirtoihin? Joo, aika iso, mutta ei läheskään kaikki. Kyllä siis leikata voi.
Yritystuet on tulonsiirtoja
https://yle.fi/a/74-20019671
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009579016.html
samoin maataloustuet
https://yle.fi/a/74-20023797 - Anonyymi
Yritystuki ja maataloustuki on myös sosiaalietuutta baltion kassaata kuten muutkin tuet , sitä saa vaan rikaat ja ilman tarvetta ruokaan
- Anonyymi
MÄÄRITTELE KÖYHÄ.
MITÄ KÖYHÄLTÄ VOI OTTAA.
EI MITÄÄN.
HAHHAHHAAA.
JA POOOIS.- Anonyymi
on tainnut jäädä aamulääkkeet ottamatta...
- Anonyymi
Köyhä sinä olet köyhä
Kos käyt töissä joka päivä
Ja myyt vapaa aikasi halvalla porvareille
- Anonyymi
Säästö vinkkejä hallitukselle, seurakunnat kirjastot hevosharrastus jne.🧕
- Anonyymi
Onko Tiukkaa? Katso Susannan säästövinkit!
13/06/2023 kirjoittaja Susanna
Köyhyys on pahinta mitä ihminen voi kohdata. Onneksi, säästämällä ja yrittämällä voit helpottaa rahatilannetta huomattavasti.
Tässä artikkelissa kerron muutamia helppoja säästövinkkejä, jotka auttavat sinua säästämään rahaa.
Laita joka kuukausi 500 euroa säästöön
Tämä on ehkä yksi helpoimmista ja suosituimmista säästövinkeistä. Et tarvitse paljon rahaa aloittaaksesi säästämisen. Suosittelemme aloittamaan säästämisen 500 eurolla kuukaudessa. Tämän jälkeen voit alkaa lisäämään summaa pikkuhiljaa. Jos käytät pankin säästötiliä, se tuottaa sinulle korkeampia tuottoja.
Jos etsit sijoitusvaihtoehtoja, voit myös harkita osakesijoitusten aloittamista. Mutta vain, jos olet valmis ottamaan riskin. Älä tee sijoituspäätöksiä hätiköiden vaan tutustu yrityksen toimintaan ennen sijoittamista.
Myy ylimääräiset osakkeet ja tsekkaa muitten sijoitusten tilanne
Jos olet jo sijoittanut joihinkin osakkeisiin, tarkista niiden arvo säännöllisesti. Jos niiden arvo on tippunut, niin mieti, haluatko myydä ne ja käyttää saamasi rahat hyödyksesi, kuten esimerkiksi säästämiseen, laskujen maksamiseen tai matkusteluun.
Jos et halua myydä osakkeita, voit myös siirtää ne muille sijoitusvälineille, jotka saattavat tuottaa sinulle parempia tuottoja. Saatat löytää erilaisia sijoitusvaihtoehtoja, kuten ETF-rahastoja, kiinteistösijoituksia tai pankkitilejä. Jokainen näistä sijoitusstrategioista voi auttaa sinua säästämään enemmän rahaa.
Kotonakin voi silloin tällöin tehdä ruokaa, ei aina tarvitse mennä ravintolaan syömään
Monet meistä menevät ravintolaan syömään useammin kuin tarvitsisi, mikä voi nostaa kotitalouden kuluja useilla satasilla kuukaudessa. Voit auttaa itseäsi säästämään pienemmällä budjetilla, jos valmistat ruoan kotona.
Aterioiden valmistaminen kotona ei ole vaikeaa ja se voi auttaa sinua säästämään paljon rahaa. Voit myös aloittaa ruokalajien kokeilun, jolloin voit löytää uusia reseptejä ja ylläpitää monipuolista ruokavaliota. Voit myös ostaa edullisempia elintarvikkeita, kuten viljoja, kananmunia ja lihaa, ja valmistaa herkullisia ruokia omasta keittiöstäsi.
Matkaillakin voi edullisesti. Esim. Thaimaa on jo huomattavasti edullisempi kuin Dubai
Matkustelu on hauskaa, mutta se voi myös olla melko kallista. Jos haluat säästää rahaa, voit aloittaa etsimällä edullisia matkatarjouksia ja edullisia lentoja. Lisäksi voit myös etsiä hotellihuoneita halvemmalla hinnalla.
Thaimaassa voi saada paljon enemmän asioita halvemmalla kuin esim. Dubaissa. Etsi halpoja hotelleja ja ravintoloita Thaimaassa ja varmista, että nautit parhaasta mahdollisesta Thaimaan kokemuksesta. Löydät myös erilaisia halpoja tapoja, kuten bussimatkat tai junamatkat, päästäksesi paikasta toiseen.
Laita toinen asuntosi vuokralle
Jos sinulla on ylimääräinen asunto, voit laittaa sen vuokralle ja ansaita rahaa. Sinun ei tarvitse olla isojen sijoittajien tasolla, jotta voit aloittaa vuokraamisen. Voit aloittaa pienellä asunnolla ja sen tuotoilla ostaa lisää asuntoja.
Pidempiaikainen vuokraaminen voi olla hyödyllisempää kuin lyhytaikainen. Sillä pitkäaikaisen vuokralaisen kanssa aikaa ei kulu uusien vuokralaisten etsimiseen eikä asuntoa ei tarvitse pitää usein tyhjänä. Voit myös pitää vuokran korkeana ja saada suuria tuottoja.
Jotkut halvemmatkin shampanjat ovat ihan juotavia
Jos haluat säästää rahaa, voit alkaa kuluttamaan halvempia tuotteita. Esimerkiksi viinien tai shampanjan kohdalla, voit alkaa etsimään halvempia tuotteita, jotka ovat yhtä laadukkaita kuin kalliimmat tuotteet. Ostaessasi halvempia tuotteita, voit säästää paljon rahaa.
Luonnollisesti, voit myös juoda halvempia juomia, kuten olutta tai viiniä. Niissä on yleensä paljon vähemmän alkoholia, mutta ne antavat silti hyvän tunnelman.
- Anonyymi
Esimerkiksi hallituksen omissa menoissa olisi rutkasti varaa leikata. Ei sellaiset tyhjäntoimittajat tarvitse niin paljon avustajia tai palkkaa. Itseasiassa hallituksen ministerien ja kansanedustajien tulotaso pitäisi tiputtaa niin alas, että he näkisivät käytännössä minkälaista pienituloisen hallintoalamaisen elämä on. Onhan aivan absurdia että niin yksinkertaisen asian kuin tulotason, annetaan vieraannuttaa päättäjät tavallisen kansalaisen elämästä.
- Anonyymi
Leikattavaa löytyy hallituksen omasta byrokratiasta, kuntapalveluissa esim. ylisuuresta sotehimmelistä jossa paljon turhaa byrokratiaa kuten paikoin esim. 6 -10 päällekkäistä pomon virkaa mutta työtätekevistä käsistä tingitään!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Leikattavaa löytyy hallituksen omasta byrokratiasta, kuntapalveluissa esim. ylisuuresta sotehimmelistä jossa paljon turhaa byrokratiaa kuten paikoin esim. 6 -10 päällekkäistä pomon virkaa mutta työtätekevistä käsistä tingitään!
Nimen omaan sotehimmeli pitäisi purkaa ja palata edeltäneeseen malliin. Valtava säästö + paremmat palvelut. Sipilä tämän himmelin varsinaisesti käynnisti ja Marinin poppoo otti käyttöön omine muutoksineen ja jälki on sen näköistä.
- Anonyymi
Maakuntaverosta luopuminen oli paha virhe, Ruotsissa on tämä, mutta siellä ulkoistus on pilannut soten.
Muita tulon lähteitä ovat valtion "liiketoimintamaisten" toimintojen palautus, kuten vesi-, kaasu-, sähkö- ja kuljetuspalvelumonopolien takaisinotto.
Äänestäjillä on erikoinen tapa palkita vireellisten päätösten tekijöitä, koska media on päättäjien hallussa. Sääntelyn purku oli pelkkä vitsi. Valtavia summia on sijoitettu seiniin. Kirkonkylissä ja kaupungeissa on nyt vastaanottoja tyhjillään. Seiniin satsaamisessa usein käy näin.
Espoon kaupungin omistamalla sairaalan kiinteistöyhtiöllä ja Espoon sairaalaa rakentaneella rakennusyhtiöllä, Lujatalolla, on menossa massiivinen rahariita.- Anonyymi
Niin leikkaaminen ei ole ainoa tapa vahvistaa valtion taloutta .Verojen keruu on oleellista tuossa suhteessa. Kun nyt edes alkuunsa onnistuisivat sulkemaan tuon vero suunnittelun ja keräämään verot.
https://yle.fi/a/74-20069131
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/10/22/suomi-menettanyt-osingonpesuun-yli-miljardin-euron-verotulot-monet
- Anonyymi
"Mistä sinun mielestäsi hallituksen pitäisi leikata, jos köyhiltä ei saisi/voisi ottaa?"
Ainakan edellinen, eli demarihallitus, ei tehnyt mitään eroa luokkajaossa, se vei ihan kaikilta eli myös kaikkein heikoimmassa asemassa olleilta kun ostovoima 2019-2023 romahti 2009 tasolle... Lisäksi kannattaa muistaa 40miljardin koroton lisälaina, joka jaettiin maailmalle, jossa riittää maksettavaa seuraavat 50 vuotta... Susi-Sotesta ei tässä kannata edes mainita....- Anonyymi
Valitettavasti se olet sinä se yksi tyhjäpäinen tollo äärivasu, joka kieli suusta roikkuen uskoo kaiken mitä punapomot keksivät valehdella... Tuon edellisen väitteen tueksi löytyy niin paljon faktaa, että pitää tosiaankin olla täysi tollo, kuten sinä, sen totuuden kiistäjäksi...
- Anonyymi
Ei voi allekirjoittaa sitä että Marinin ja sosialidemokraattien hallitus vei köyhiltä. Nythän köyhät muuttaa pienempiin asuntoihin kun tukia leikataan saksikuvien kera. Siinä korona homma meni hiukan överiksi kun annettiin valtion toimesta yrityksille ja yrittäjille aikalailla avokätisesti koronatukia. Kunnatkin olivat oikein ylityöllistettyjä käsitellessään valtavia määriä yritysten koronatukia. Siellä yrityspuolella oli vahvasti näppinsä pelissä kokoomuksella ja keskustapuolueella. Oliko koronakriisissä yrittäjien viimeinen pärjäämisen mahdollisuus korona-avustukset? Voi olla myös niin, että rahoituslaitokset olisivat voineet tarkastella maksuaikoja yrityslainojen suhteen ja joustaa koska pankkien taseet olisivat sen kestäneet globaalissa kriisissä ja homma oli kuitenkin suhteellisen lyhyt aikainen, mutta kallis kriisi. Yrityksien onistajillekaan elämisen perusedellytyksinä ei olisi ollut tarpeellista nostaa niin paljon tukea vaan käyttää muita kriisimekanismeja, eivätkä he joutuneet turvautumaan toimeentulotukiin niin kuin köyhimmät.
- Anonyymi
Presidentin, ministerien ja kansanedustajien palkkiot pienemmiksi.Kaikki turhat edut heiltä pois.Ryyppyreissut ja bileet voivat maksaa itse!
- Anonyymi
Aivan. Käyttäköön omia rahojaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan. Käyttäköön omia rahojaan.
Eihän nyt lipsterit ja "kansan"edustajat käytä OMIA rahojaan ryyppy- ja hauskapitoreissuihin ulkomaille, ne rahat viedään työtätekevältä kansalta.
Niin, miksi menimme ja äänestimme heidät sinne virkoihinsa meitä työtätekeviä "edustamaan"
- Anonyymi
Leikataa Orpolt muna ja myyrää kilkuttime enite tarjooval valtio budejeti kannattimiks se kavereit hallitukses .Eiköhä toi butrjetti vaje ol sil korjattu Suomi nousuu.
- Anonyymi
Mene sinä ny vasureineis . Mikä mies se semmone mies on ku heikompiaa sortaa. ...semone ei ole minkää näköne mies eikä sillä ole mitää tekemistä poliittisien linjauksien kanssa. Piiloudu noide vainoharhojen taakse kun ei muita perusteita muide päälle paskomiselle ole. .Toki parempi on hakea ammatti apua .
- Anonyymi
Seuraa rahaa niin löydät verotettavaa...
- Anonyymi
Palkoista ei saisi leikata, työntekijöitä ei voi irtisanoa. Työehtosopimuksiin ei saa puuttua, sairauspäiviin ei saa koskea jne. Mutta yritystukiakaan ei saisi maksaa...
Kun sitten firma laittaa lapun luukulle (kuten on käynyt useille paperitehtaille) niin ollaan huutamassa pää punaisena valtiota apuun. Jos työvoima,-kuljetus,-energia ja muut kulut nousevat niin korkeiksi ettei yhtiö enää kannata, niin silloin laitetaan lappu luukulle. Siinä sitten menivät myös duunit. Sitäkö vasemmisto haluaa? Suomi on menossa konkkaan mutta mistään ei saisi leikata, paitsi hyvätuloisilta jotka muutenkin koko tätä maata pyörittävät...- Anonyymi
Ne, jotka ovat vasemmistossa äänessä, ovat niitä, jotka ehtivät eläkkeelle siinä vaiheessa, kun viimeinen sammuttaa valot. Nuoremmat pakenevat Brysselin lihapatojen ääreen.
Laskun maksaa hyvää tarkoittavat hölmöt. - Anonyymi
Yrittäminen ei voi perustua valtion tukemiseen. Valtiollisesti kyllä voidaan perustaa yrityksiä joiden toimiperiaate on ensisijaisesti työllistäminen. Terveydenhoitoalalla tuo ajatus on yhteisölähtöinen kansan terveyden ylläpitämisen kannata ,vaikka sitä on koettukin kovin yksityistää.
Yrittämiseen kuluu myös vastuu joka antaa yleisesti hyväksyttävän oikeutuksen suuremman voiton kotiuttamiseen yksilöille, mutta ei yhteiskunnan kustannuksella. Toki jollakin voi olla tuossa suhteessa eriävä käsitys ,mutta kerätyin veroin on tarkoitus pitää yllä yhteiskunnan yleisiä palveluita kuten nuo terveyspalvelut ym , välttämättömät toimiteet joiden mm. hallinto ,tiestö , sivistysvaltiossa pohjakoulutus jne...
Länsimaisessa kulttuurissa yrittämistä ei pidä sotkea valtiolliseen toimintaan, sillä ei ole kiinteätä yhteyttä valtiolliseen toimintaan. Suomessa kuten muuallakin Euroopassa eletään työelämän murroskautta teknologian kehityksen myötä ja yrittäjien on koetettava oma vastuullisesti vastata tuohon haasteeseen ja valtion verotuksellisesti katsoa kehitystä verotuspohjan uudistamisen kautta ,siltä pohjalta ,kuinka jatkossa vähenevän työmäärän kautta kohdistetaan verotusta siten että kaikille on toimeentulo taattavissa. Tuossa suhteessa myös työn uudelleen jako perusteet nousevat tarkastelun alle. Euroopassa on jo pidemmän aikaa tuohon herätty ja viimeaikoina on nostettu pöydälle mm. 4 päiväinen työviikko. Valtion hallinto pyörittää valtiota ja hoitaa kansalaisten asioita, toimien valtion näkökulmasta , ei yrityksien ja siinä on vinha ero.
- Anonyymi
Tässä yksi leikkauskohde jota Orpon/Purran pitäisi harkiat:
PÖRSSIIN listaamattomien yhtiöiden osinkoverohuojennus pitäisi saada kärkeen julkisten menojen leikkaamisessa, vaatii yritysten vastuullisuutta seuraava järjestö Finnwatch.
”Listaamattomien yhtiöiden osinkoverohuojennuksen pitäisi olla kaikkien leikkauslistojen kärjessä. Miksi yhteiskunta tukee yli 800 miljoonalla eurolla vuodessa osingonsaajia, joista valtaosa lukeutuu maamme hyvätuloisimpiin”, kysyy Finnwatchin veroasiantuntija Saara Hietanen tiedotteessa.
Hänen mukaansa uusimpien tilastojen pohjalta laadittu Finnwatchin raportti vahvistaa käsitystä siitä, että listaamattomien yhtiöiden osinkoverohuojennus on yksi Suomen verojärjestelmän suurimmista epäkohdista.- Anonyymi
Kyllä näin on.Sen sijaan tulisi keskittyä oikeudenmukaiseen ja veronmaksajien tasapuoliseen kohteluun ja tuo on yksi tie siihen, sen moraalittomuuden sijaan joka nyt vallitsee. Viedään niitä jotka jo on vaikeuksissa ja rikastutetaan viemällä niitä joilla jo on yllin kyllin.
- Anonyymi
Nykyinen hallitus ja pressa Stubb ovat yhdysvaltojen faneja ja opit tulevat sieltä.
Suomesta tehdään pikku USA jossa on köyhät ja rikkaat ja työläisillä ei ole oikeuksia.
Sitähän tässä haetaan.
Teemu Selänne on hallituksen mannekiini, Amerikan ja hallituksen asenne muokkaaja ! - Anonyymi
Muuten ihan hyvä, mutta työnteon ja yrittämisen rankaiseminen vain heikentää taloutta.
Ongelma ei ole se, etteikö voisi tehdä vaikka puolikenkäveroa vaan siinä, että verojen lisääminen on aihettanut laman ja työttömyyden.
Valtio elää yli varojen eikä siihen auta kuin menojen karsiminen.- Anonyymi
No se se oli sitten fiksua liittyä Natoon ,Nato optio realisoiden ja ottaa tuolta juoksevat menot ,sekä ryhtyä Ukrainan sodan rahoittajaksi, kun ei ole varaa pitää edes yllä omaa valtiota. Tuossa on kova ristiriita verojen kohdentamiseksi jonka suhteen ne on tarkoitettu ensisijaisesti Suomen ylläpitoon ja kansan olojen turvaksi. Eikö Eu jäsenmaksuissa olut tarpeeksi? Ymmärrän osaan oton erinäisiin asioihin silloin kun siihen on varaa, mutta en silloin kun se tehdään velaksi ja eikä omien toimintojen ylläpitoon ole varaa.
- Anonyymi
PASKA DEMARIT.
- Anonyymi
Leikataan suurimmista eläkkeistä. Jos eläkkeistä leikattaisiin yli 3000 euron yli menevä osuus, saisimme valtiolle rahaa huiman summan rahaa. Eläketurvakeskuksen mukaan yli 5 000 euron eläkettä maksettiin viime vuonna noin kahdelle prosentille eläkkeensaajista. Yli 5 000 euron eläkettä nauttivia on siis noin 30 000 henkilöä. Jos heiltä leikattaisiin eläkettä siten että eläke putoaisi 3 000 euroon/kk (sillä summalla pitäisi kyllä pärjätä), saisimme valtiolle lisää rahaa pelkästään tältä ihmisryhmältä vähintään yli 720 000 000 euroa vuodessa. Jos tekisimme saman leikkauksen kaikkiin muihinkin yli 3 000 euron eläkkeisiin, valtion saama rahasumma oli aika huikea. Yksikään eläkeläinen ei ole Suomessa niin arvokas tai tärkeä että ansaitsee kohtuuttoman suuren eläkkeen.
- Anonyymi
Muuttuuko se paremmaks suuntautunnu 23.40.
- Anonyymi
PASKA DEMARIT.
- Anonyymi
Muilta kuin köyhiltä? Kuinka pölö täytyy aloittajan olla että edes kysyy moista? :D
Jos pitää leikata 10 miljaardia, köyhillä on 1 miljaardi ja rikkailla 600 miljaardia.
Keneltä otat 10 miljaardia? Köyhiltä?- Anonyymi
Aloitus on väärin ymmärrys.
Köyhiltä ei koskaan oteta.
Raha virtaa aina köyhien suuntaan. Joskus vuolaammin ja joskus hitaammin.
Suurin syy köyhyyteen on pään sisällä, siksi aloituskin on sellainen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloitus on väärin ymmärrys.
Köyhiltä ei koskaan oteta.
Raha virtaa aina köyhien suuntaan. Joskus vuolaammin ja joskus hitaammin.
Suurin syy köyhyyteen on pään sisällä, siksi aloituskin on sellainen."Raha virtaa aina köyhien suuntaan". Tämä ns valumateoria on hölynpölyä. Selänteelläkin autotallissaan kasvaa Ferrarien lukumäärä, ei paljon valu minnekkään!
Marinilla on aivan selvästi kokonaiskuva nimenomaan valtiontaloudesta, sillä hän ymmärtää myös sen ettei valtiontalous ole pelkästään rahataloutta, vaan mitä suuremmassa määrin hyvinvointitaloutta. Orpo taas jättää hyvinvointitalouden huomioimatta eikä siten ymmärrä valtiontaloutta alkuunkaan. Tai hän näkee yhteiskunnan hyvinvoinnin maksimoinnin utilitaristisesti eli niin että maksimoitu hyvinvointifunktio voi tuottaa kaiken hyödyn yhdelle henkilölle ja jättää muut ilman hyötyä. Tuota järjettömyyttä Orpon kaltaiset sitten peittelevät hölynpölyksi todetulla valumateorialla jonka mukaan hyvinvointi valuu kyllä alaspäin, kunhan sitä kasataan vaan riittävästi sille suurituloimmalle ja varakkaimmalle kymmenykselle. Ei vaan valu, mutta kasautuminen kyllä jatkuu.( blogivastaus ASKO JYLHÄ 30.10.2022, 16:01 )
- Anonyymi
PASKA DEMARIT.
- Anonyymi
Höpönlöpöä tuollainen ajattelu että raha virtaa aina köyhän suuntaan. Jos köyhälle annetaan 100 euroa, hän ostaa sillä jotakin tarpeellista ja tästä ostoksesta menee heti osa verottajalle arvonlisäveron muodossa, loput menee kiertoon tässä yhteiskunnassa ja näin köyhä luo työpaikkoja ja hyvinvointia ja Suomen valtio saa rahaa. Jos rikkaalle annetaan 100 euroa, hän sijoittaa sen osakesäästötilille, kasvurahastoon tai vaikka vakuutuskuoreen. Kun hän saa tästä esim. 6% vuotuisen tuoton, 100 euroa on muuttunut esim. 48 vuoden aikana 1600 euroksi (60 vuoden aikana se on jo muuttunut 3200 euroksi) . Koska rikas ei tarvitse käyttörahaa hänen ei tarvitse kajota tuohon sijoitukseensa, joten hän ei maksa tuosta valtiolle lainkaan veroja, raha ei ole kiertänyt yhteiskunnassa, ei ole luonut työpaikkoja, siitä ei ole ollut tuona aikana mitään hyötyä kenellekään muulle kuin rikkaalle itselleen. Perintöveroa rikkaan perilliset joutuvat sitten aikanaan tuosta maksamaan (esim. perintöveroprosentti 50.000 euron perinnöstä lapsille on 5%). Hyväosaisethan toistuvasti ottavat esille ajatuksen perintöveron poistamisesta, joten aika näyttää maksaako tuon rikkaan ihmisen sijoittaman satasen tuotoista kukaan koskaan yhtään mitään valtiolle. Ainakaan raha ei ole ollut vuosikymmenien aikana kiertämässä kädestä toiseen ja tuomassa meille työpaikkoja, hyvinvointia eikä talouskasvua, eikä sitä ole köyhällekään virrannut.
- Anonyymi
Taiteelta voi leikata, samoin urheilusta, Herrojen miljoona palkkioista, yms. Kyllä leikkauskohteita löytyy!! Takuuvarmasti löytyy leikattavaa, vain halua ja tahtoa puuttuu, eihän nyt esim. Herrat halua luopua muutamasta eurostakaan, köyhiltä sen sijaan viedään kaikki mitään kysymättä.
- Anonyymi
Helppo ratkaisu hyökätä köyhin kimppuun. Helpompi kun ratkaista ongelmia jotka vaatii henkisiä voimavaroja ja kykyjä joita näillä ei ole. Niinpä peitellään omaa osaamattomuutta sitten leikkaamalla heikompiosaisilta/ alisteisessa asemassa olevilta joilla ei ole riittävästi voimavaroja pitää vastaan.
- Anonyymi
M ites ne köyhät jotka saa työnteosta niin huonoa palkkaa ettei sillä tule toimeen ei kaikki köyhät tänäpäivänä pelkkiä sosiaali pummeja ole.Jos paikallinen sopiminen tulee sellaisenaan voimaan niin työssä käyviä köhiä on monin kertainen määrä tähän päivään verrattuna.
- Anonyymi
Saattaa olla että ei kannata antaa periksi hallituksen toimille jollei halua löytää itseänsä kadulta
Nuokun on nyt pitämässä työllä toimeentulolle stopin.
- Anonyymi
Solidaarisuusveromuitos 60 miljoona oli väärin.
Sanoin kaljavero 25 miljoonaa.
Polttoaine vero 100 miljoonaa.
Eduskunnan palkankorotukset 7,9 % olisi voinut jättää korottamatta.
Kansanedustajien sopeutusraha kahden kuukauden jälkeen 80% ja max 400 päivää ansiosidonnaisen mallin mukaisesti. Jäävät muuteb makaamaan kortistoon. Työtä, työtä, kuten Orpo sanoo.
Jos edes nuo saisi. Kiitos.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1452525Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?2031190Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1131091Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389940Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi299923- 100896
- 66878
- 53851
- 46839
- 60832