Valheen ja petoksen kautta rakkauteen

Voimia ❤️ Jenkeissä on ollut jo 50 v. sitten tuomittavaa henkinen väkivalta. Suomessa valitettavasti ei.

Kiitos sinulle kauniista sanoistasi.

Välillä mietin kohtuullisuutta.
Ajattelen,
enkö ole ottanut jo kyllikseni osumaa tässä elämässä.

Eikö tämä jo riittäisi.
Mutta ei,
aina on vietävä kaikki äärimmilleen.

Jännitettävä minut aivan viimeisilleen, miltei katkeamispisteeseen.

Jatkettava vielä, miltei yli viimeisen rajan.

Hiottava särmiäni niin, että sieluun pakottaa.

Lisättävä joustoa jouston päälle, aina vain uudestaan ja uudestaan.

Näytettävä nöyryyden merkitys.

Ehkä sitten,
viimeinkin pääsen perille, kotiini.

Siellä missä sieluni on asunut jo ammoin,
vaikuttanut viisautta valmentaen,
eväitä reppuuni pakaten.


Tässä ja nyt, tajuan,
timantiksi hiotuneeni .

Tuskasta tehdyksi,
totuuden liekistä poltetuksi ja viimein valmiiksi saaduksi.


Kuin Feeniks-lintu kohoan tuhkasta taivaisiin.

Kuinka kauan ja pitkälle voi häikäilemättömyys riittää?
Kun valhe on äidinkieli, joka huulilta putoilee päivästä päivään.
Välittämättä siitä, että totuus on tullut ilmi toistuvasti.
Tärkeintä on pelata omaa sairasta peliään, vielä sairaammilla säännöillä.

Sanani eivät riitä kertomaan, kuinka paljon vihaa ja nöyryytystä tuo kaikki on minussa herättänyt.

Kun toinen ihminen on vakuuttanut uskollisuutta ja rakkautta, vain päästäkseen toteuttamaan omia fantasioitaan ja seikkailuhaluaan muiden viattomien kustannuksella.

Vaikka uskoni tuohon ihmiseen tuhottiin, on onneksi ympärilleni kasvanut suojaava verkosto muista ihmisistä, aidoista ja välittävistä.

En menetä uskoani rakkauteen, toivon niin, vaikka nyt tuntuu ettei jaksaisi edes haaveilla moisesta

Ehkä aika parantaa- kun aika on.

Viimeinkin. Pikkuhiljaa.

Asiat alkavat loksahdella kohdalleen.
Pala palalta, osa osalta
Minä jaksan odottaa. Olen matkannut niin kauan, päästäkseni tänne, tähän pisteeseen.
Elämän sattumukset kulkevat kummallisia syklejään.
Toisaalta, olen tajunnut, kaikki kulkee kuten kuuluu.
Ratkaisun avaimet ovat jo käsissäni.
Helistelen niitä malttamattomasti.
Mutta ei, en kiirehdi.
Jaksan vielä kärsivällisesti, en triggeröidy, enkä lipsu fokuksesta.
Pysyn omassa keskuksessani. Totuudessa. Se on aina kiistaton, eikä pala tulessakaan.

Usko tai älä, nyt puhaltavat sinulle uudet tuulet. Ne tuovat mukanaan vastuun ja vaatimukset. Enää et pääse kulkemaan siitä tutusta veräjästäsi, ei.
Joudut toisenlaiselle tielle, yksinäiselle ja valvotulle. Syistä, jotka itse tiedät ja tunnet.
Joita pakoilit ja väistelit, viimeiseen asti.
Kunnes teit sen virheen, joka oli kestämätön.
Yritit alistaa liian monta puhdasta sielua yhtä aikaa, laittaa häkkiin ja tukahduttaa
Se maksaa sinulle oman vapautesi.
Muista tämä, kun se päivä on tuleva.

Sinä valitsit omat korttisi.
Jokainen pelatkoon panoksensa ja maksakoon pelivelkansa.
Carpe diem, perkele.

Mistä aloitan ja mihin lopettaisin.
Siinäpä hyvä kysymys.
Tässä tätä on tahkottu jo hyvä tovi.
Ulkopuolisen silmin täysin järjenvastaista toimintaa, onneksi itse tiedän mikä on kupletin juoni.
Sillä jokainen peluri tarvitsee valmentajansa ja Pinokkio puuseppänsä.
Näin nämä on sovittu ja lukkoon lyöty.
Ei auta lipsua siitä, mikä on syvin tarkoitus ja määränpää.

Elämän oppikurssit eivät aina, useinkaan ole helpoimmasta päästä, mutta suoritettava on.

Kunpa sinäkin jo ymmärtäisit, etkä hangoittelisi vastaan.
Lopulta on sovituksen aika.

Kas noin. Siinä se on kaikkien nähtävillä ja huulilla.
Asia, jonka kuvittelit iäksi piilottaneesi. Täydellistä rikosta ei ole olemassakaan,
ei elämässä tai rakkaudessakaan.
Oletko yllättynyt?
Tuskinpa, sillä erittäin tietoinen olet itsekin.
Nyt vaan odotellaan, tovi jos toinenkin.
Mielenkiintoista nähdä kenen kantti kestää parhaiten.
Suurimmilla pelureilla on aina korkeimmat panokset ja eniten menetettävää.
Tämä casino on nimeltään elämä ja panokset olleet sen mukaiset.
Olisiko siis sinun aikasi sovittaa se suurin pelivelkasi?

Koska omaa itseään ei pääse kukaan karkuun.

"Mikään ei ole koskaan kaikkein pahinta."
Heh. Kakolan seinäkirjoituskin sen tietää.
Minulle tämä on tuttua huttua.

Olihan kuitenkin niin, että oma painajaisuneni oli totista totta.
Ihminen, joka oli ystäväni ja rakastettuni.
Ei ollutkaan mitään aitoa ja todellista, pelkkä ihmisen kuori pelurin nahoissa.

Koskaan ei kannata luottaa kehenkään. Viattominkin yksilö on pohjimmiltaan susi, ainakin tosipaikan tullen.

En tiedä kuinka monena iltana vielä itken yksin ja rakastelen muistosi iholtani ikuisiksi ajoiksi.
Kuinka monena aamuna herään tyhjästä vuoteestani ja lähden töihin ilman aamupuuroa, koska sekin muistuttaa sinusta.

Kerään sydämeni paloja ja sovittelen niitä yhteen. Tiedän saavani sen ehjäksi vielä, mutta aikaa se vie.

Satutit suunnattoman syvästi ja harkiten.
Tätä ei tehty pikaistuksissa, yhden kerran ja harkitsematta.

Ei. Tämä oli tarkoin suunniteltu, pitkäkestoinen ja systemaattinen petos, jolla osoitit omaa suunnatonta ylemmyyttäsi ja arvoasi.

Minä selviän tästä kyllä. Ennen pitkää.
Mutta koskaan en ole se sama enää. En ikinä.

On jo syksy, talvea lupaillen.
Kohta maa routii ja sulkee syliinsä salaisuudet muutamaksi kuukaudeksi.
Järvet saavat jääpeitteensä.
Kasvit lakastuvat, eläimet käyvät talvilevolle ja muuttolinnut lentävät etelään.

Minä istun ikkunalaudalla ja katselen värjäytyvää taivaanrantaa.
Maalari on antanut parastaan taas tänäkin iltana.
Hymähdän ja hörppään kahviani.

Monesko kerta, ilta ja ajatus.
Koska on aika?
Milloin saan sinut havahtumaan?
Milloin lupaukset lunastetaan?

Olen jo ymmärtänyt, ettei sielujen sopimuksissa hosuta.
Ajanlasku on omaa luokkaansa.
Rauhassa, verkkaisesti.
Kunhan on aika.

Ja niin.

Suurin on rakkaus.
Samalla myös repivin, raastavin ja huumaavin.
Viettelevin, pysäyttävin, vavisuttavin ja pelottavin.

Elämänmakuinen rakkaus.

Ilman tai kanssasi,
yhtä kaikki, olet minulle addiktio vailla vertaa.
Onneksi tätä huumetta osaan jo säännöstellä.

Kohta tapaamme taas.

Tää on hämmentävää tekstiä.
Et varmastikaan halua jutella tästä?

Pitkästä aikaa suorastaan häkellyn.
Oikeastaan hämmentävä on tässäkin varsin osuva termi.
Kaikesta mahdollisesta materiasta, mitä internet on tulvillaan, minun ajatustenvirtani aiheuttaa tuntemuksia jossakussa.

Toki tiedän, että joku muukin lukee tätä kuin minä itse, mutta silti.
Kysyt ja vastaat itse, mikä on myös varsin viehättävää.

Toisaalta mietin, mitä puhuttavaa tässä kaikessa olisi?
Asiaan vihkiytymättömälle kaikki on uutta ja outoa, pelottavaakin.
Helppoa on olettaa, lukea rivien välistä ja ymmärtää väärin.

Minulla ei ole mitään hätää.
Ei ole koskaan ollut, eikä tule olemaankaan.
Tuntemattomille ihmisille ei ole syytä huudella totuuksia tuuleen.

Kaikki on selvää ja ymmärrettävää.
Sanoilla leikittely on minun harrastukseni, intohimoni ja lahja maailmalle.
Välillä annan itselleni luvan olla aavistuksen itseriittoinen ja sentimentaalinen, huomaatkos?

Mutta tänä iltana sytytän kynttilät ja muistan jälleen, kuinka syvästi toista voikaan rakastaa.

Te amo.
Vielä tapaamme taas.

Kiitos, että tulit.
Tunsin läsnäolosi ennenkuin sinut silmin näin. Energiasi on niin voimakas.
Se lämmittää sydäntäni ja puristaa vatsan pohjasta.

Olet niin kiehtova.
Vahva, mutta sirpaleinen sisältä.
Kaikki ne pienet asiat, joista aistin kipusi. Tahtoisin oppia tuntemaan sinut.
Kuulisin mielelläni ne sanat, jotka tohtisit minulle jakaa.
Joka ainoan virkkeesi, vaikka niissä olisi vain konditionaaleja.

Ymmärrän itsekin, että olemme tavanneet ensimmäisen kerran jo vuosia sitten.
Jo silloin silmiesi lämmin lempeys vei jalat altani, vaikka näennäisesti olin tyyni ja hillitty.

Siitä puheen ollen.
Päättäväinen, ehdoton ja auktoritäärinen on se puoli sinusta, joka ei ole kenellekään vieras.

Tällainen mies, joka ohjaa joukkojaan edestä, suunnittelee ja asettaa rajat pitäen kiinni niistä, saa sukat pyörimään jaloissani.
Mikä vahvuus ja luotettavuus. Noille harteille minun käteni mielellään nousisivat läheisyyttä hakemaan.

Toisaalta, näen sinussa tiettyä kapinaa ja oman polun kulkijaa.
Vekkulia kyseenalaistajaa.
Vuosia olen miettinyt, että olet kertakaikkisen ihana, mutta niin kaukainen ja saavuttamaton. Täysin eri tasoa kuin minä.

Kunnes tuli tämä syksy.
Katseet, jotka kohtaavat.
Unet, jotka kertovat tarinoitaan.
Sinä, joka suutahdit minulle, kun en kuullut sanojasi.

Olit oikeastaan aika suloinen kun murjotit.
Ihmettelin mikä sinua vaivasi?
Kun ymmärsin, lämmin tunne valtasi sydämen ja mietin, voiko tämä olla näin?
Varovasti edelleen sinua ajattelen. Kummasti aavistan milloin olet tulossa.
Kuin teinityttö odotan sinua, kun tiedän olevan aika sinun tulla.

Voisitko uskaltaa, heittäytyä hupsuksi ja hetkeen?
Jos yhden kerran katsottaisiin, mihin se vie?

Mielenkiintoista 🤔, jatka pois. Hienosti kuvailevaa

Onko viisasta yllyttää ihmistä, joka on viimein löytänyt itsensä?
Oltuaan vuosia verhottuna vaitiolon ja epäilysten viittaan, hänestä on viimein tullut se, joka uskaltaa avata suunsa ja vaientaa epäilijät.

Se, joka katsoo suoraan kohti tähtiä ja avaruutta, syleilläkseen kaikkeutta.
Keskustellakseen kaikkien niiden kanssa, jotka ovat edeltä lähteneet ja meitä sieltä opastavat.

Hän on myös se, jonka sydän on revitty palasiksi ja syötetty susille, silti hän on jatkanut eteenpäin.
Vajavaisilla ompelutaidoillaan on sen harsinut ehjäksi, kaiken sen, mitä susilta jäljelle jäi.

Se repalainen, särjetty sydän on alkanut läikehtiä rinnassa. Tunteita tulvien, mutta samalla varoen. Ihmetellen ja toivoen.

Jos kerrankin löytyisi kaltainen.

Aiemmat rakkaudet olleet tärkeät, opettavaiset ja unohtumattomat, sitä ei kiistä kukaan.

Mutta.
Olisiko nyt vuoro sen viimeisen?
Aikuisen, vakaan ja horjahtamattoman kumppanin.
Sellaisen, joka on elänyt ja kokenut, vaikeita ja rankkojakin, mutta jatkanut silti.
Noussut ylös uudestaan ja uudestaan.
Auttanut jokaista, joka apua kaipaa.
Jakanut omastaan, pyytämättä vastinetta.
Nauranut ja heittäytynyt, vaikka sydän on välillä itkenyt, ollut muistoista kipeä.

Kerron hänestä,
sinusta, meistä kaikista?

Jokainen toivoo löytävänsä onnen ja rakkauden.
Itse olen haparoinut noiden tunteiden jäljillä. Elänyt jo jonkin aikaa, mutta vielä olen matkalla.

Vuosien aikana maailma vei minut kauas sinusta.
En nähnyt, en kuullut.
Tuskin muistinkaan.
Vai ehkä sittenkin?

Mutta kuten on todettu,
elämä kulkee omia polkujaan.
Löysin itseni läheltäsi.
Yhtäkkiä olit siinä taas.
Muistin sen katseen eräällä parkkipaikalla.
Katseen, johon jäin kiinni, vaikka en oikein tahtonut ymmärtää miksi.

Nauroin itselleni.
Uudestaan ja uudestaan.
Kylläpä olet hölmö.
Aina, kun olit lähelläni, pakenin.
Vältin kohtaamista. Pelkäsin, että näet lävitseni.

Pelkäsin, että näet sen.
Sen mitä sinusta ajattelen.

Mitä ihmettä täällä tapahtuu?
Toisaalta, eihän juuri mikään enää tässä elämässä yllätä.
Jäin tuumailemaan, olenko paljon puhunut pässeille -tai kenties pukeille?

Tapaan elämässäni päivittäin jonkun, joka voi kuvautua luonteensa puolesta pässinpääksi.
Pukki puolestaan.
No, hänet voisin kyllä jouluna ottaa vastaan lahjoineen ja partoineen.

Mutta sitten asiaan.

Tavoitan itseni toistuvasti tuumailemasta erästä pitkänhuiskeaa kansankynttilää.

Jotta elämä ei liian yksinkertaista olisi,
sekoittuu tarinaan myös eräs edelleen tärkeä pässinpää, järkähtämätön peruskallio ja muutama muu sellainen, jota ei aivan jokainen huomaa ja ymmärrä.

Tämä kummallinen sekoitus ihmisiä ja heidän kohtaloitaan voi kuulostaa jonkun mielestä aivan sekopäiseltä.

Ehkä niin, mutta tämä on aivan tavallisen ihmisen tavallista elämää.
Tai no mikä on kenellekin tavallista.

Minä uskon ihmeisiin.
Olen kantanut kolme sellaista sydämeni alla ja tiedän siksi mitä on puhdas, aito rakkaus.

Sitä kohti kurkottelen kaikessa tekemisessäni ja vannon anteeksiannon parantavaan voimaan.
Välillä niinkin paljon, että heikompaa hirvittää.

Rakasta, rakasta, rakasta.

Olkoon se minun mantrani.
Nyt ja aina.

Onpa tämä ollut matka.
Niin vaikeaa ja raastavaa.
Kovin monia tunteita,
aivan laidasta laitaan.

Tähän astisella otannalla sanoisin,
2024 on ollut mullistavin vuosi ikinä.
Johtuen siitä, että viimein
syvästi löysin itseni ja oman voimani.

Sysäys siihen tuli näistä repivän raskaista ajoista.
Samaan aikaan niin melankolinen kaunista.

Kiitos sinulle retkuketku, olet aina tärkeä tavalla jota ei kukaan ulkopuolinen tule ymmärtämään.

Ja mikä muu olikaan se meidän juttumme?
No se lienee sanomattakin selvää.
Sitä tässä on valmisteltu jo pidemmän aikaa.
Nyt se on sinun omissa käsissäsi.
Minun on aika väistyä hieman takavasemmalle,
kuulostellen mitä tuleman pitää.

Aikaa,
tarvitaan aikaa.

Aina tulee huominen, niin pitkää kuin on tarkoitettu.
Toivon kovasti oikeita ratkaisuja niihin tuleviin päiviin.
Niin sinulle, kuin myös minulle.

Joko olisi aika unelmoida ja
kurkottaa haaveisiin ?

Maa on lumeton ja paljas.
Marraskuu on nimensä mukainen,
kuin musta hauta ennen joulun kirkkautta.
Odotan niin kovasti joulua.
Siinä on aina jotain ihanaa ja taianomaista.

Tämän joulun vietän eri tavoin kuin useat ennen tätä.
Kaikista rakkaimmat ovat lähelläni,
mutta elämänkumppania ei enää
ole.

Ei sitä todellisuudessa ole ollut vuosiin.
Tai oli - ja ei ollut.

Miten sen voi ajatella, kun yksi ihminen elää useaa elämää yhtä aikaa - salaa kaikilta, myös itseltään.

Pelkään luottaa tunteisiin.
Pelkään myöntää totuuden.

Pelkään,
että minua haavoitetaan ja satutetaan taas.

Näitäkin mietin toisinaan, useinkin.

Kun näen sinut, en pysty käsittämään yhtään mitään muuta kuin sen,
että sinussa on jotain niin kiehtovaa, ihanaa ja puoleensavetävää.

Kuinka aina osummekaan nenät vastakkain paikassa jos toisessakin?

Välillä mietin, kuinka syvälle noihin silmiin voisi upota?

Kuinka kovasti haluaisin silittää kevyesti sänkistä poskeasi.
Tavoitan itseni ajattelemasta sinua.
Piirteesi eivät katoa mielestäni.
Äänesi kuuluu korvissani,
onneksi miltei päivittäin ja aivan todellisuudessa.

Miksi olisin rakkauden arvoinen ?
Miksi haluaisit juuri minut?

"Se" ei ole tunne. https://www.helen.fi/taloyhtiot/sahkoauton-lataus-taloyhtiolle/sahkoautojen-latauspisteet?utm_source=rtb&utm_campaign=jatkuva_sahkoinen_liikenne&utm_medium=banner&dclid=CKbBnbrliYoDFelEkQUd8a0OIw&gclid=EAIaIQobChMI06v7r-WJigMVKUMeAh00TAZNEAEYASAAEgKGUvD_BwE
Se vain valtaa, ei sille voi mitään. Se tulee kuin haluaa. Se ei ole osamme vaikka voisi.
En ole luovuttanut siitä, kun Se vain on ja on ja on. Sinne tahdon minäkin, just sinne.

Nyt on aika puhdistaa pöytä, täälläkin.

Jos on ollut oikein nokkela,
on saattanut huomata tässä tajunnanvirrassa seikkailevan hyvin monia ihmisiä
- sekä olevia että menneitä- ,
lukuisia paikkoja, aikoja, tasoja ja tapahtumia.

Tämä on ollut kirjoittajalleen eli minulle, tapa rentoutua ja puhdistaa ilmaa, ajatuksiakin.

Kerrotut tapahtumat liittyvät oikeisiin ihmisiin ja todelliseen elämään.
Näiden kuukausien aikana on koettu lukemattomia tunteita, mietitty miljoonia ajatuksia ja itketty monen monia kyyneleitä.

Tämän matkan aikana olen oppinut äärettömän paljon itsestäni, mutta myös toisista ihmisistä.

Olen joutunut haastamaan itseni yhä uudestaan ja uudestaan, jotta voin päästä elämässä eteenpäin.

On ollut niin kovin vaikeaa ymmärtää se,
ettei toista ihmistä voi yrittää auttaa määräänsä enempää.

Että jossain kohtaa on pakko luovuttaa ja nostaa kädet ylös, jottei liikaa väsytä itseään ja jämähdä menneeseen.

Hyvä ja välittävä sydän voi joskus käydä kantajalleen raskaaksi,
jollei osaa vetää rajoja oikein.

Ja mitä sydämeen tulee,
sinne on tainnut nyt eksyä joku vanha tuttu.

Lempeine silmineen ja veikeine sanoineen..

Tiedä se, että sinulle minun oveni on avoin ja sydämeni raollaan.

Ennen kaikkea, uskon ja luotan sinun olevan hyvä ihminen.

Välittävä, ajatteleva, luotettava.
Nämä kaikki ovat asioita, jotka merkitsevät kaikista eniten tässä toisinaan kylmässä ja julmassakin maailmassa.

Arvelen myös, että usein sinä olet se vahva, periksiantamaton vastuunkantaja.
Se ihminen, johon luotetaan ja joka hoitaa,
jollei kukaan muu pysty tai kykene.
Ehkä osittain olosuhteiden ja muiden ulkoisten tekijöiden ansiostakin.

Se saattaa toisinaan olla raskastakin?

Minun kanssani voisit olla ihan vaan sinä.
Ilman rooleja, statuksia, ammatteja, saavutuksia..
Halutessasi vahva kuten yleensä
-tai vähän hauraampikin.

Minua kiinnostaisi tuntea sinut tässä hetkessä, tässä elämässä, nyt ja jatkossa.
Paljon luvattu ja sanottu,
mutta tästä olen varma.

Sinä olet ollut mielessäni yli kymmenen vuotta.
Se on melkomoisen pitkä aika ihmisen elämässä.

Kaikki alkoi siitä yhdestä katseesta.
Se riitti.
Ja nyt niitä on tullut lisää.

Mutta toki toivon enemmän.
Ihmismieli on toisinaan kovin janoinen ja malttamaton.

Koen sinussa olevan jotakin niin tuttua, ennaltamäärättyä ja arvokasta.
Kaikki nämä "sattumat" eivät ole huvikseen johtaneet tähän asetelmaan, tähän hetkeen.

Unessa olen ollut jo lähelläsi.
Se oli ihanaa.

Niinpä, "Minun kanssani voisit olla ihan vaan sinä", ydin on tuossa, eikä mihinkään muuhun kannata edes tähdätä, kaikki muu on ajanhukkaa

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Olin väärässä.
En kestä tätä etäisyyttä sinuun.

En mitenkään erityisen hyvin.
En helposti ja heittämällä.
En edes juuri ja juuri.

Tämä ei tästä iloksi muutu ennen arkea.

Ellet sinä sitten ole meistä kahdesta se rohkeampi, joka ottaa ensimmäisen askeleen.

Pian on aika laittaa piste tälle jatkokertomukselle.

Kirjoittelu sai alkunsa siitä, kun entinen elämäni hajosi murusiksi ympärilläni.
Rakenteet rikkkoutuivat täydellisesti,
jättäen jäljelle vain vankan, mutta osumaa ottaneen kivijalan.
Ajan kuluessa kivijalan päälle on rakentunut uusi koti, entistä ehompi ja uudenlainen.

Kuten sanottua, olen vuodattanut tänne tunteitani ja terapoinut itseäni suoltamalla sanoja peräjälkeen.
Nyt kun tilanne on muuttunut ja asiat järjestyneet, ei liene syytä jatkaa enää tätä uutta juonta vanhassa narratiivissa.

Tämän hetken tilanteessa on ilmoilla kaikkea ihanaa ja toiveikasta,
eikä kukaan varmaksi tiedä,
keitä me kaksi toistemme puolikasta olemme.
Paitsi me kaksi tietenkin.. ;)

En siltikään halua jakaa tätä kaikkea kaikille muille.

Joten kiitos Sinulle, kun olet juuri sinä.

Sinun silmiisi voisin hukkua päivästä päivään, syliisi painautua yöstä yöhön ja kainalostasi herätä aamusta toiseen.

Kaikki riippuu enää meistä.
Minä olen valmis. Entä sinä?
♥️

Ethän elä tässä "terapiassasi" liian vahvasti, varovasti nyt

Kappas vaan.
Kukas se siellä.
Joku joka taitaa itse elää liian syvällä tässä tarinoinnissa, kun kokee asiakseen tulla varoittelemaan ja pätemään.

Noh. Vastaan vielä tämän kerran.
Ei, en elä.
Minun elämäni tapahtuu aivan muualla kuin tällä palstalla. On tapahtunut koko ajan ja tulee tapahtumaan.

Ja siitä johtuen ja sitä varten.
Kiitos ja kumarrus.
Tämä oli tässä.


Piste.