Valheen ja petoksen kautta rakkauteen

Voimia ❤️ Jenkeissä on ollut jo 50 v. sitten tuomittavaa henkinen väkivalta. Suomessa valitettavasti ei.

Kiitos sinulle kauniista sanoistasi.

Välillä mietin kohtuullisuutta.
Ajattelen,
enkö ole ottanut jo kyllikseni osumaa tässä elämässä.

Eikö tämä jo riittäisi.
Mutta ei,
aina on vietävä kaikki äärimmilleen.

Jännitettävä minut aivan viimeisilleen, miltei katkeamispisteeseen.

Jatkettava vielä, miltei yli viimeisen rajan.

Hiottava särmiäni niin, että sieluun pakottaa.

Lisättävä joustoa jouston päälle, aina vain uudestaan ja uudestaan.

Näytettävä nöyryyden merkitys.

Ehkä sitten,
viimeinkin pääsen perille, kotiini.

Siellä missä sieluni on asunut jo ammoin,
vaikuttanut viisautta valmentaen,
eväitä reppuuni pakaten.


Tässä ja nyt, tajuan,
timantiksi hiotuneeni .

Tuskasta tehdyksi,
totuuden liekistä poltetuksi ja viimein valmiiksi saaduksi.


Kuin Feeniks-lintu kohoan tuhkasta taivaisiin.

Kuinka kauan ja pitkälle voi häikäilemättömyys riittää?
Kun valhe on äidinkieli, joka huulilta putoilee päivästä päivään.
Välittämättä siitä, että totuus on tullut ilmi toistuvasti.
Tärkeintä on pelata omaa sairasta peliään, vielä sairaammilla säännöillä.

Sanani eivät riitä kertomaan, kuinka paljon vihaa ja nöyryytystä tuo kaikki on minussa herättänyt.

Kun toinen ihminen on vakuuttanut uskollisuutta ja rakkautta, vain päästäkseen toteuttamaan omia fantasioitaan ja seikkailuhaluaan muiden viattomien kustannuksella.

Vaikka uskoni tuohon ihmiseen tuhottiin, on onneksi ympärilleni kasvanut suojaava verkosto muista ihmisistä, aidoista ja välittävistä.

En menetä uskoani rakkauteen, toivon niin, vaikka nyt tuntuu ettei jaksaisi edes haaveilla moisesta

Ehkä aika parantaa- kun aika on.

Viimeinkin. Pikkuhiljaa.

Asiat alkavat loksahdella kohdalleen.
Pala palalta, osa osalta
Minä jaksan odottaa. Olen matkannut niin kauan, päästäkseni tänne, tähän pisteeseen.
Elämän sattumukset kulkevat kummallisia syklejään.
Toisaalta, olen tajunnut, kaikki kulkee kuten kuuluu.
Ratkaisun avaimet ovat jo käsissäni.
Helistelen niitä malttamattomasti.
Mutta ei, en kiirehdi.
Jaksan vielä kärsivällisesti, en triggeröidy, enkä lipsu fokuksesta.
Pysyn omassa keskuksessani. Totuudessa. Se on aina kiistaton, eikä pala tulessakaan.

Usko tai älä, nyt puhaltavat sinulle uudet tuulet. Ne tuovat mukanaan vastuun ja vaatimukset. Enää et pääse kulkemaan siitä tutusta veräjästäsi, ei.
Joudut toisenlaiselle tielle, yksinäiselle ja valvotulle. Syistä, jotka itse tiedät ja tunnet.
Joita pakoilit ja väistelit, viimeiseen asti.
Kunnes teit sen virheen, joka oli kestämätön.
Yritit alistaa liian monta puhdasta sielua yhtä aikaa, laittaa häkkiin ja tukahduttaa
Se maksaa sinulle oman vapautesi.
Muista tämä, kun se päivä on tuleva.

Sinä valitsit omat korttisi.
Jokainen pelatkoon panoksensa ja maksakoon pelivelkansa.
Carpe diem, perkele.

Mistä aloitan ja mihin lopettaisin.
Siinäpä hyvä kysymys.
Tässä tätä on tahkottu jo hyvä tovi.
Ulkopuolisen silmin täysin järjenvastaista toimintaa, onneksi itse tiedän mikä on kupletin juoni.
Sillä jokainen peluri tarvitsee valmentajansa ja Pinokkio puuseppänsä.
Näin nämä on sovittu ja lukkoon lyöty.
Ei auta lipsua siitä, mikä on syvin tarkoitus ja määränpää.

Elämän oppikurssit eivät aina, useinkaan ole helpoimmasta päästä, mutta suoritettava on.

Kunpa sinäkin jo ymmärtäisit, etkä hangoittelisi vastaan.
Lopulta on sovituksen aika.