Valheen ja petoksen kautta rakkauteen

Olit aluksi nimimerkki nettipalvelussa. Muutama hassu viesti silloin tällöin. Harmiton hetken piristys hiljattain eronneen ihmisen lapsiarkeen.
Viestejä tuli sitkeästi, lopulta siirryttiin live-elämään.
Nähtiin, puhuit erikoisia juttuja, halusit tavata taas.
Välillä ihmettelin sinua, käytöstäsi, puheitasi.
Pakitin, otin etäisyyttä.
Tapailtiin kuitenkin, lähennyttiin.
Aluksi kaikki oli outoa, hankalaa, kiusallista.
Pikkuhiljaa kietouduit minuun, arkeeni, elämääni.
Huomasin ihastuneeni.
Aloit suunnitella suuria.
Naureskelin innollesi ja turhilta kuulostaneille lupauksille.
Röyhistit rintaasi ja jatkoit juttuasi. Lopulta siitä tulikin totta.
Vakuutit minut lopulta.
Luovuin miltei kaikesta, tulimme luoksesi asumaan.
Sitten kaikki muuttui.
Alkoivat riidat, väkivalta ja uhkaukset. Vastapainona ihanaa huomioimista, lempeyttä, rakkautta.
Kauhun tasapainoa useita vuosia.
Lapset olivat onneksi turvassa kaikelta, ainakin niin luulin.
Tavallista arkea, aikuisilla työt, lapsilla koulu ja meillä kaikilla se normaali perhe-elämä.
Sitten saimme yhteisen lapsen, kauan odotetun.
Yhtäkkiä kaikki repesi liitoksistaan. Helvetti avautui silmien eteen.
Ilkeitä sanoja, arvostelua, alistamista, rajoitteita, väkivaltaa.
Olimme kaikki vain kulisseja sinun teatterillesi.
Vuosia oli petetty, valehdeltu, haukuttu, arvosteltu.
Eletty kaksoiselämää joka suuntaan. Kaikki oli ollut valhetta alusta asti. Hauskinta kaikessa se, että olin tämän kaiken sanoittanut ääneen jo niin monesti.
Joku oli ne sanat suuhuni laittanut, korkeamman ymmärryksen mieleeni.
Kaikki kulissit romahtivat kerralla. Kasasin elämäni puitteet laatikko kerrallaan muuttoautoon.
Otin kaiken omani ja lähdin.
Alussa olin niin tyhjä.
Niin petetty, halvennettu, turta.
Itkin yksinäisyyttäni ja sinisilmäisyyttäni. Kipuilin kiivaasti.
Onneksi ymmärsin vaipua Unholaan. Siellä minulle avautui mahdollisuus tarkastella elämääni uusin silmin. Hiljennyin ja ymmärsin kaiken tarkoituksen.
En ollut hullu silloinkaan, enkä nyt.
Sain luvan sille rakkaudelle, jota olin kantanut sisälläni aina.
En tarvitse sinua.
Olet kasvoton, tunnoton, sydämetön. Veit leikkisi kanssani liian pitkälle.
Siksi olet ansainnut sen, mitä tuleman pitää.
Minä keskityn rakkaisiini, niihin sydämen alla kannettuihin.
Heidän viereensä minä nukahdan iltaisin ja aamulla herään.

Ja hymyilen kilpaa auringon kanssa.