Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Unton aikana kunnassa myönteistä kehitystä

Anonyymi-ap

Unto Murron virkakaudella Rautavaaran julkisuuskuva kirkastui ja oli myönteisesti esillä. Perinteinen sukusekoitusten (-rutsan) runtelema kuntakulttuuri sai hieman tuuletusta.
Vuosikymmeniä vinoutunut hallintotapa toi vahinkoa kunnalle, mutta Murto nimensä mukaisesti ”mursi” salakoplien valtaa muun muassa lukioasiassa. Siitä kiitos hänelle ja häpeä tihulaisille.

112

893

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      On niin hienoa olla onnellinen, kun elämässä on paljon ihania asioita. Kiitos kj Ruotsalainen, pelastit Rautavaaran tuholta, minkä edeltäjäsi teki. Hyvä on nykyisen jatkaa upean työsi tuloksia.

      • Anonyymi

        Kunnanjohtaja Ruotsalainen teki todella arvokasta työtä nostaessaan kunnan siitä taloudellisesta suosta mihin Murto sen sai upotettua. Ei voi myöskään kuin kiittää Ruotsalaisen aikaansaamaa kunnanviraston työhyvinvoinnin kehittämishanketta, joka tarvittiin Murron lievästi sanoen outojen ja erikoisten johtamistapojen halvaannuttaman työyhteisön korjaamiseen. Työhyvinvointi nousi tietysti jo kohisten kaikkien valtuustoryhmien käytyä yhteisesti ilmoittamassa Murrolle tämän virkasuhteen päättymisestä. Ruotsalaisen johdolla hanke toteutettiin ja peräri 98 % suosittelisi nyt kuntaa työpaikkana ystävilleen. Luku on kymmeniä prosentteja suurempi kuin Murron aikana. Murto jätti jälkeensä vain savuavat rauniot, missä ikinä hän työskentelikään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Murto sai aikaan kunnan lakisääteisen työterveyshuollon, mitä Matikaisen vätkylä ei mallannutkaan. Huomatkaa; lakisääteisen.
        Ruotsalainen oli synnynnäinen ketkula. Rehtori Korkalaisen sätkyukkona hän väärensi kunnan tulosestimaatin, jota oli määrä käyttää lukion tappamisen perusteena. Nolosti kävi.

        Nyt on Murrolta mennyt sekaisin lakisääteinen työterveyshuolto ja sairaudenhoito. Jälkimmäinen kun ei lakisääteiseen kuulu ollenkaan. Lakisääteisessä ei tarvita kun hieman paperijuttuja ja jokunen terveystarkastus.

        Ruotsalainen taas on ekonomi ja erinomaisen taitava talousmies. On pelkkää kateellisen panettelua haukkua hänen talous- ja laskentatoimen taitojaan. Hän ei ole koskaan esim. sekoittanut 6,6 miljoonaa 66 miljoonaan. Ruotsalaisen johdolla kunta käänsi kelkkansa ja jatkuvan lainanoton sijaan maksoi viidessä vuodessa kunnan velkoja yli 9 miljoonaan,lisänä jokunen satatuhatta korkokuluja ja sai vielä jokusen miljoonan säästöönkin. Mitä puolestaan sai aikaan Murto? Otti 14 miljoonaa velkaa kunnalle. 🤮🤮🤮

        Omituista valtuuston päätösvallan tulkintaa. Missä näin lukee??????

        Missä lukee että kunnan normaaliin toimintaan kuuluisivat toisessa kunnassa asuvat varjokunnanjohtajat?

    • Anonyymi

      Murto, se aprillipäivä meni ohi jo. Muuta virkaa ei tämmöisillä keskuteluilla ole. Yhtä tyhjän jauhamista, kuntalaiset muistavat kyllä totuuden näistä ajoista.

      • Anonyymi

        No, miksi jauhat vuodesta vuoteen murtoitkuasi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, miksi jauhat vuodesta vuoteen murtoitkuasi?

        TOTUUS tarvitaan löyhäkkeen itsekehun rinnalle

    • Anonyymi

      Niin tyylipuhdas trollaus kuin olla voi😂😂

      Eiköhän nämä murtojutut jo alkaisi olla ollutta ja mennyttä!

      • Anonyymi

        Järenköyhyyttä jatkaa vihaa ,kun ei kaikki onnistunut.
        Ei hypännyt kaikkien mieliksi lukion säilyminen hiertää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Järenköyhyyttä jatkaa vihaa ,kun ei kaikki onnistunut.
        Ei hypännyt kaikkien mieliksi lukion säilyminen hiertää.

        Lukion pelasti silloinen kj Murto. Onneksi. Kunta säilyi itsenäisenä. Tästä oli hyvä jatkaa.

        Muut on jo jatkaneet. Vain yksi jumii entisessä yrittäen kirjoittaa historiaa uusiksi. Eteenpäin elävän mieli, kuolevat taaksepäin katseloo.

      • Anonyymi

        Heikkisantti selvittää juhlakirjassa koko sopan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Järenköyhyyttä jatkaa vihaa ,kun ei kaikki onnistunut.
        Ei hypännyt kaikkien mieliksi lukion säilyminen hiertää.

        Lukion säilyttäjän kunniakirja kyläpäällikkö Murrolle 12.9.2024.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heikkisantti selvittää juhlakirjassa koko sopan.

        Hän käsittelee varmasti kirjassa kaikkia kuntaa 250 v aikana kohdanneita vitsauksia. Kuten nälänhätä, kulkutaudit ja kj Murto.

    • Anonyymi

      U, taas tulee semmoinen löyhkä etelästä päin että. Sanahan on savon murretta myös ja yököttävän hajun lisäksi tarkoittaa myös täysin perusteetonta ja siksi halveksittavaa itsekehua. Savossa ei ole koskaan pidetty itseään täynnä olevista, äänekkäästi kolisevista tyhjistä tynnyreitä.

      Mistä lähtien lukuisat Murtoa itseään koskevat eri oikeudenkäynnit, kirjallisen varoituksen anto hänelle huonon johtamisen vuoksi, tietosuojarikosepäilyt, viranhaltijoiden irtisanoutuminen Murron kanssa mahdottomaksi osoittautuneen työskentelyn vuoksi, kunnan talouden kriisiytyminen ja siitä seuranneet yt-neuvottelut ovat yhdenkään kunnan julkisuuskuvaa parantaneet? Kyllä näistä on positiivisuus kaukana.

      • Anonyymi

        Höpöttäjä jatkaa kulunutta levyään. Onneksi kunnan rakenteellinen korruptio loppui Käräjäoikeuden tuomioon14.9.2022. Kiitokset viidelle kunnan yrittäjälle ja silloiselle kyläpäällikölle .

        Totuushan on, että Murron huono johtaminen ylhäällä johti huonoon johtamiseen keskitasolla ja huonoon työilmapiiriin alhaalla koko kunnanviraston keskuudessa. Sitä on korruptio.

      • Anonyymi

        Rannankylältä, etelästä siis,tulee löyhkää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rannankylältä, etelästä siis,tulee löyhkää.

        Ehei, kyllä paaaaaaaljon etelämpää tulee kun Uudellamaalla haisee. Ettei ois lähde Pirkanmaalla Urjalan seuduilla. Siellä on maankuulu potaskatehdas.

      • Anonyymi

        Kaikki syytteet hylättiin käräjillä 14.9.2022..
        Tuomio tuli silloiselle teknisen toimen pomolle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöttäjä jatkaa kulunutta levyään. Onneksi kunnan rakenteellinen korruptio loppui Käräjäoikeuden tuomioon14.9.2022. Kiitokset viidelle kunnan yrittäjälle ja silloiselle kyläpäällikölle .

        Näille viidelle yrittäjälle omat patsaat ja kunniakirjat. Totuus selvisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehei, kyllä paaaaaaaljon etelämpää tulee kun Uudellamaalla haisee. Ettei ois lähde Pirkanmaalla Urjalan seuduilla. Siellä on maankuulu potaskatehdas.

        Omituinen höpötys jatkuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omituinen höpötys jatkuu.

        Lehdetkin sen kertovat. Löyhkä on nimenomaan eteläusessä Suomessa ei Pohjois-Savossa. Hajun lähde tunnistetaan kyllä. Puhdas potaska se siellä haisee itsekehun lisäksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki syytteet hylättiin käräjillä 14.9.2022..
        Tuomio tuli silloiselle teknisen toimen pomolle.

        Joka oli Murron suorassa alaisuudessa. Eli päästään taas Murron huonoon johtamiseen joka sai aikaan huonoa toimintaa alemmilta tasoilta ja huono ilmapiirin koko kunnanvirastoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joka oli Murron suorassa alaisuudessa. Eli päästään taas Murron huonoon johtamiseen joka sai aikaan huonoa toimintaa alemmilta tasoilta ja huono ilmapiirin koko kunnanvirastoon.

        Huono johtaminen oli jatkunut useissa muissa paikoissa paljon rnnen Untoa.
        Yksi hyvä pesäke oli koulu,sieltä levisi hyvästi kun pomolla oli muutakin aluetta ei yksim koulu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huono johtaminen oli jatkunut useissa muissa paikoissa paljon rnnen Untoa.
        Yksi hyvä pesäke oli koulu,sieltä levisi hyvästi kun pomolla oli muutakin aluetta ei yksim koulu.

        Unton tapauksessa huonoa johtamista oli jo aiemmissa työpaikoissa eri kunnissa. Kenkää tuli kaikista niistä heti kun olivat nähneet millainen mies oli kyseessä. Ei valittu häntä enää jatkoon.

    • Anonyymi

      Näin se meni. Heikkisantti kertoo lisää kunnan 150vuotisJuhlakirjassa.

      • Anonyymi

        Kertoo epäilemättä kuinka Rautavaara selvisi voittajana kaikista vitsauksistaan kuten nälänhätä, kulkutaudit ja Murto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kertoo epäilemättä kuinka Rautavaara selvisi voittajana kaikista vitsauksistaan kuten nälänhätä, kulkutaudit ja Murto.

        🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

      • Anonyymi

        Harhaisuus on selkeästi pahenemaan päin.

      • Anonyymi

        Resopectiä vaan. Murto olisi epäilemättä tarvinnut paljon apuvälineitä päivittäiseen johtamiseensa, niin ontuvaa se oli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harhaisuus on selkeästi pahenemaan päin.

        Lopeta sitten kun jo huomaat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lopeta sitten kun jo huomaat.

        On tietenkin laitonta "lopettaa" toinen ihminen, vaikka huomaisikin tämän harhaisuuden.Yleensä siihen tarjotaan hoitoa.

    • Anonyymi

      Murto-kompleksi jäytää edelleen palstapäivystäjää, joka pääosin inttää itsensä kanssa. Helpota oloasi jotenkin.

      • Anonyymi

        Kompleksinen ja palstalla itkevä Murtohan se ongelma pikemminkin on. Ilmeisesti eksistentiaalista kriisiä pukkaa siihen suuntaan kun pitää täällä yrittää kehua itseään 🤣🤣🤣🤣🤣

      • Anonyymi

        Kyllä kansa tietää. Palstanpitäjä Rules.

    • Anonyymi

      Ei taida Unto haaskata aikaansa täällä. Älä höpötä.

      • Anonyymi

        No nythän sinä vasta vitsin murjaisit. Multiaa myöten nuollaan nyt nauruun 😂🤣🤣😂🤔🤣🤣🤣😆😆🤣😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No nythän sinä vasta vitsin murjaisit. Multiaa myöten nuollaan nyt nauruun 😂🤣🤣😂🤔🤣🤣🤣😆😆🤣😂

        Palstanpitäjä on kunnan henkilökunnalle tuttu vanha vipeltäjä, omituinen höpöttäjä ja grillaaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palstanpitäjä on kunnan henkilökunnalle tuttu vanha vipeltäjä, omituinen höpöttäjä ja grillaaja.

        Todella tuttu, mutta ikävällä tavalla. Ilmankos hänet laitettiinkin kunnasta löttötuoheen vuonna 2019. Asiaton nettikäyttäytyminen oli epäilemättä yksi siihen johtaneista syistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todella tuttu, mutta ikävällä tavalla. Ilmankos hänet laitettiinkin kunnasta löttötuoheen vuonna 2019. Asiaton nettikäyttäytyminen oli epäilemättä yksi siihen johtaneista syistä.

        Ei kuitenkaan sukulaisen vaimon avustaman lukiokiistan takia tehdyn kuntalaisaloitteen johdosta.
        Rautavaaran kunnassa olisi pitänyt työsuojelun puuttua jo 80 luvulla,lunnanjohtajia myöten pli jatkuva ajojahti politikoilla.
        Rautavaaralla pärjää vain perässähiihtäjät,onhan kunta kuulu " jahtipitäjä".

        Ei ollut Untolla vaimoa kunnassa vaan piti käyttää "avustaja kuntalaista". Mitenpä liekään vuotanut tieto kunnanjohtajan huoneesta eteenpäin taas kerran.

        Eipä Unto ollutkaan ongelma vaan vuodesta 80 lähtien kunnan päättäjät.
        Siellä toimineen oliko itse vai" sivu" tuote" ohjaamassa vaimo?.
        Ei ole tarvinnut kunnankphtajan huoneesta tekiä vuotaa kun oli lehtiuutisissakin.
        Ongelmat ja tavat on ollut useiden kunnanjohtajien ajan,samat toimet on kunnanhallitus käyttänyt toisillekin,on siksi hyvä tieto.
        Nytkö heitä nöyristelevät johtajat löytyy?.
        Vai uusiutunut kunnanhallitus?.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ollut Untolla vaimoa kunnassa vaan piti käyttää "avustaja kuntalaista". Mitenpä liekään vuotanut tieto kunnanjohtajan huoneesta eteenpäin taas kerran.

        Kyllä kirjaamosta eräskin vuoti ja apuri sai syytöste aihetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä kirjaamosta eräskin vuoti ja apuri sai syytöste aihetta.

        Silloin ei ollutkaan Unto kunnassa enää. Mutta "avustaja" näköjään oli. Mitenkähän se vuodettu paperi ylipäänsä kirjaamoon joutuikasn? Muistelaako vähän näitä kapupoikia vähän?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Silloin ei ollutkaan Unto kunnassa enää. Mutta "avustaja" näköjään oli. Mitenkähän se vuodettu paperi ylipäänsä kirjaamoon joutuikasn? Muistelaako vähän näitä kapupoikia vähän?

        Eipä siitä syy ollutkaan vaan sen vuotamisessa Untolla ei ole sen kanssa mitään tekemistä.
        Ja siinä että se vuoti sieltä Suomi 24 samana päivänä.
        Eikä kirjaamon hoitajan kautta vaan viranhaltian.
        Kuka vuoti Suomi 24 ,se onkin mysteeri?.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Silloin ei ollutkaan Unto kunnassa enää. Mutta "avustaja" näköjään oli. Mitenkähän se vuodettu paperi ylipäänsä kirjaamoon joutuikasn? Muistelaako vähän näitä kapupoikia vähän?

        Elä syytä ketään lue mitä saitte aikaan ,siinä eli kosto joka jatkuu.
        Jopa kunnan päätöksen teossa.
        Huomaako istuva kunnan johtajakaan?luotan että viimein loppuisi.
        Ulkopuolisten viemät uutiset ei kuulu Rautavaarankaan päätöksen tekoon.

        " kapupojat" voit jättää rauhaan ,
        Olen itse lähettänyt niin kuin olen hoitanut omat asiani,olen pyytänyt hyvällä monta kertaa kun asioista on keskusteltu" hyvällä pääsette parempaan ratkaisuun" näin on edelleen kun tiedän mitä sinua " korpee" sampin kuin Unton sytttelyssä.

        Mitäs ne kapupojat oli muuta kuin ulkopuolisia?

        Mahdotonta sillä syyttelet täällä täysin väääriä tahoja 🤣🤣🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Silloin ei ollutkaan Unto kunnassa enää. Mutta "avustaja" näköjään oli. Mitenkähän se vuodettu paperi ylipäänsä kirjaamoon joutuikasn? Muistelaako vähän näitä kapupoikia vähän?

        Muistatkos rehtorin valinnan lopeta viimein

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kuitenkaan sukulaisen vaimon avustaman lukiokiistan takia tehdyn kuntalaisaloitteen johdosta.
        Rautavaaran kunnassa olisi pitänyt työsuojelun puuttua jo 80 luvulla,lunnanjohtajia myöten pli jatkuva ajojahti politikoilla.
        Rautavaaralla pärjää vain perässähiihtäjät,onhan kunta kuulu " jahtipitäjä".

        Pirjo K. väsäsi kuntalaisaloitteen kunnanjohtajan erottamiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs ne kapupojat oli muuta kuin ulkopuolisia?

        Sehän on selvää kuin pläkki, ettei erään tietopyynnön tekijällä ollut edes valitusoikeutta koko asiassa enää siinä vaiheessa. Tulipahan muuten vaan mieleen "kaverin" kanssa "sattumalta jutellessa" tehdä tietopyyntö. 🤮🤮🤮🤮🤮

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mahdotonta sillä syyttelet täällä täysin väääriä tahoja 🤣🤣🤣🤣🤣

        Vastaan vain kommenttiin älä sitten puutu ätsyttää aina vetää " ullopuoliset kapupojat".
        Jotakin kommentollasi tarkoitit kuitenkin häpäistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs ne kapupojat oli muuta kuin ulkopuolisia?

        Oma keksintönne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oma keksintönne.

        Nimi tietopyynnössä kertoo kaiken. Vaikea on yrittää selitellä sen jälkeen mitään muuta. Ei ole ollut valitusoikeutta hänellä enää siinä vaiheessa.

        Oliko syytteen esittäjällä sinne
        .mustamaalaamalla nimi senkin kertoi eihä kunta antanut asiakirjoja.
        Ainut hyöty että ei mitään hyötyä mustsmaalaamisesta ollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimi tietopyynnössä kertoo kaiken. Vaikea on yrittää selitellä sen jälkeen mitään muuta. Ei ole ollut valitusoikeutta hänellä enää siinä vaiheessa.

        Vastaus mustamaalaamisee julkisesti Suomi 24,väitteisiin ette saaneet syyllistä enkä ole edelleenkään
        Kirjaamossa ollut löytyi heti Sulmi24.
        Syyllistä ei syytetetyistä löytynyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastaus mustamaalaamisee julkisesti Suomi 24,väitteisiin ette saaneet syyllistä enkä ole edelleenkään
        Kirjaamossa ollut löytyi heti Sulmi24.
        Syyllistä ei syytetetyistä löytynyt.

        Tietopyyntö kertoo selkeästi taustapuuhailijan 🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietopyyntö kertoo selkeästi taustapuuhailijan 🤣🤣🤣

        Tuliko rikosilmoituksesta hyötyä,? sen tekiäkin on tiedosssa ,
        ja päätös on julkinen
        Kosto jatkuu päätöksissä kunnassa.

        Jokuhan tuolla jo ihmettelikin tiedon vuotajaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pirjo K. väsäsi kuntalaisaloitteen kunnanjohtajan erottamiseksi.

        Paras aloite ikinä! Kunnamjohtajan paikka tuli hakuun vain muutamaa viikkoa myöhemmin 😅😅😍😍

        Ja niinpä valtuustoryhmien edustajille tulikin pian asiaa Murron luo 🤣🤣🤣🤣👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokuhan tuolla jo ihmettelikin tiedon vuotajaa.

        Kyllä se vuotaja löyty kunnasta kenelle sieltä leviyettiin. kun rikosilmoitus tiedon saajan kautta tuli heti.
        Oli se kuka vaan ei ainakaan ketä syytitte,ja mustamaalaatte.
        Eikä" ne kapuiksi " haukutut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se vuotaja löyty kunnasta kenelle sieltä leviyettiin. kun rikosilmoitus tiedon saajan kautta tuli heti.
        Oli se kuka vaan ei ainakaan ketä syytitte,ja mustamaalaatte.
        Eikä" ne kapuiksi " haukutut.

        Edelleen -mitenkäs se asiakirja kuntaan kunnan sitä pyytämättä tai haluamatta joutuikaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paras aloite ikinä! Kunnamjohtajan paikka tuli hakuun vain muutamaa viikkoa myöhemmin 😅😅😍😍

        Oliko nyt " kapu" hävinneitä avustamassa tämä on sitä Rautavaaraa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietopyyntö kertoo selkeästi taustapuuhailijan 🤣🤣🤣

        Jos haluatte syytöksiä jatkaa niin siirtykää muualle selväntekoon eikä Suomi 24.
        Hyvin omette olla muissaki juoruissa kuntaan selvän teossa jopa kunnan johtajalme uutistoimistona,täällä keryomanne mikaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edelleen -mitenkäs se asiakirja kuntaan kunnan sitä pyytämättä tai haluamatta joutuikaan?

        Selvitä kunnasta siellä vuototoimisto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edelleen -mitenkäs se asiakirja kuntaan kunnan sitä pyytämättä tai haluamatta joutuikaan?

        Ottakaa opiksi ei kannata salata,sekin syy selvisi vai eikö?

      • Anonyymi

        Eikös sinun sitten kannattaisi jo lopettaa sellainen..?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös sinun sitten kannattaisi jo lopettaa sellainen..?

        Hoida kuntaan juoruja päätöksentekoon lopeta täällä mustamaalaaminen.
        Nyt on itsellesi jo aijemmin kehuntoihin sanottu.
        Vie kunnanjohtalle juoruja,tehkää Rautavaaran kunnan päätöksen teko asioihin perustuvaksi eikä kylän juoruihin.
        Katson pystyykö uusi johtaja sen asialliseksi korjaamaan,eipä Lötjösessä ollut miestä
        Täällä riittää korjatkaa Rautavaaran päätöksenteko.
        Palataan kun uutta tuleeja kesä.
        .

        Kukas se sius niitä juoruja sinne toimittakaan "unton avustaja kuntalaisena"? Vai eikö nekään haittaa, yhtään enempää kuin jääviyskään tietyissä asioissa?

        Kärnä on taatusti lukutaitoinen ja osaa halutessaan lukea tätäkin keskustelua. Ihan niin kuin Lötkönenkin. Se on muutamien oma vika että ovat itse tehneet itsensä tunnistettaviksi täällä 🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös sinun sitten kannattaisi jo lopettaa sellainen..?

        Löyhkän vähenemisestä kiittäisi Pirkanmaan ohella myös koko Uusimaa. Pohjois-Savossa hajua ei ole ollutkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ottakaa opiksi ei kannata salata,sekin syy selvisi vai eikö?

        Ei siitä mitään selvinnyt, paljastui vain nimiä 🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukas se sius niitä juoruja sinne toimittakaan "unton avustaja kuntalaisena"? Vai eikö nekään haittaa, yhtään enempää kuin jääviyskään tietyissä asioissa?

        Kärnä on taatusti lukutaitoinen ja osaa halutessaan lukea tätäkin keskustelua. Ihan niin kuin Lötkönenkin. Se on muutamien oma vika että ovat itse tehneet itsensä tunnistettaviksi täällä 🤣🤣🤣

        Päätöksen teko on eriasia,missä viipyy sinne lähetetyt asiat,ne johtui Rautavaaran kunnasta ei minusta.
        Missä ajassa on asiat jotka lähetetään kuntaan hoidettava?
        Missä tulee laki vastaan,
        Mitään ei ole kuulunut .
        Hoitakaa asiat kunnassa lakiin poerustuvasti.
        4kk on mitä lautakunta pyysi vastausta,mitään ei kuulu.
        Täällä kannattaa sitten vasta mustamaalata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukas se sius niitä juoruja sinne toimittakaan "unton avustaja kuntalaisena"? Vai eikö nekään haittaa, yhtään enempää kuin jääviyskään tietyissä asioissa?

        Kärnä on taatusti lukutaitoinen ja osaa halutessaan lukea tätäkin keskustelua. Ihan niin kuin Lötkönenkin. Se on muutamien oma vika että ovat itse tehneet itsensä tunnistettaviksi täällä 🤣🤣🤣

        Kyllä kaikki K suvutkin tuntee ja tavat tietää.

        En ole mitään juoruja kuntaan vienyt enkä hyväksy Rautavaaralaistenkaan niitä päätöksiin viedä.
        Sitähän Rautavaaralla harrastettu,ja ei miksikään ole vieläkään muuttunut.
        Mitä Kärnään tulee annan täyden tuen hänelle ja luotan muutos mahdollisuuteen.
        Olen kommenteissani toivottanut hänen tulonsa tervetulleeksi.
        Eihän uskalla Rautavaaran asiossa kethuihin uskalla edes kommentoida.
        Aina joku haukunnan aloittaa,2 olen estänyt kun jopa yksityisviestillä haukkui.
        Nyt oli 1 kaveripyyntö joka yritti urkkimaan.
        Onnea ja menestystä Kärnälle.
        Ei joutuisi " paskan heiton kohteeksi "

        En kyllä ihmettele jos sinulla on todelliset ystävät vähissä. Sen verran kielenkäyttösi rumaa, että sieltähän se syy löytyy.

        Minulla on ystäviä sen kun tarvitsen itse sen" paskan" tänne toitte ja olette viljellyt ,ertityiseti Unton häpäisyyn kyllä oppii
        sitä toidella on jatkuvasti ylläpidätte.
        Sinun laisiasi en ystäväkseni halua,tuskin puritkää tiedäppä?
        Kavetiksi tarjokkaita kyllä riittää.
        Aikani kuluu muutenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä kaikki K suvutkin tuntee ja tavat tietää.

        Kärnä ei ole Rautavaaralta päinkään ja on kertonut itsestään avoimesti itse kirjoittamassaan kirjassa.

        Rautavaaralla tunnetaan kyllä muutkin aakkoset, kuten B, H M ja V.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla on ystäviä sen kun tarvitsen itse sen" paskan" tänne toitte ja olette viljellyt ,ertityiseti Unton häpäisyyn kyllä oppii
        sitä toidella on jatkuvasti ylläpidätte.
        Sinun laisiasi en ystäväkseni halua,tuskin puritkää tiedäppä?
        Kavetiksi tarjokkaita kyllä riittää.
        Aikani kuluu muutenkin.

        Huti ammuit taas kerran. En ole tuonut luettavaksesi mitään sellaista, mistä vihjailet. Mitä tulee Unton suhteen, niin hän itse pilasi itsensä meidän kuntalaisten silmissä. 🤢
        Kannattaisi hankkia muutakin elämää, kun jatkuvaa haukkumista kuntaa ja kuntalaisia kohtaan. Surullisen säälittävää elämää tuollainen.

        Päätöksen teko on se syy jojta kerron ja tule kertomaan ,vastaan vainmienulle kohdistettuihin kommentteihin.
        Itse kehuitte Rautavaarslaisten sujlla ja haukutte Untoa ,eikö ne olisi kuulu ut hän työseä ollessa selvittää ja sitten olla Suomi 34 : llä jäpäpiemättä toistuvasti.

        Kerron kaikki mistä minua syytätte nytkin on käsittelemättä asia joka on pitkään ollut eikä ole saanut mitään vastausta jota puysivät 4kk.
        Miten pitkät on käsittelyajat.
        Itse kyllä tiedän,rikotaanko lakia?

        Niin mekin. Onkos se Unto odallistunut jäävinä"avustaja kuntalaisiinsa" liittyvään päätöksentekoon?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rautavaaralla tunnetaan kyllä muutkin aakkoset, kuten B, H M ja V.

        Erityisesti kun läksit arvailemaan niin eniten , en tiedä b vaan paljon on Rautavaaralla Hartikaisia,Korkalaisia,Korhosia,taitaa olla vähempi toisia.
        Senverran kyllä jokainen tietää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kärnä ei ole Rautavaaralta päinkään ja on kertonut itsestään avoimesti itse kirjoittamassaan kirjassa.

        Kyllä ja en ole lukenut ja en lähde arvailemaan , olen kiitollinen jos on onnea työhön,intoa kyllä piisaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huti ammuit taas kerran. En ole tuonut luettavaksesi mitään sellaista, mistä vihjailet. Mitä tulee Unton suhteen, niin hän itse pilasi itsensä meidän kuntalaisten silmissä. 🤢
        Kannattaisi hankkia muutakin elämää, kun jatkuvaa haukkumista kuntaa ja kuntalaisia kohtaan. Surullisen säälittävää elämää tuollainen.

        Miksi jatkan solvaamista päivästä päivään?
        Puhut kuntalaisista, jotka eivät ole kanssasi samaa mieltä. Selität sitä sun tätä, mikä ei pidä lainkaan paikkaansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi jatkan solvaamista päivästä päivään?
        Puhut kuntalaisista, jotka eivät ole kanssasi samaa mieltä. Selität sitä sun tätä, mikä ei pidä lainkaan paikkaansa.

        Jälleen kerran huti menee. Sattuu olemaan sen verran muuta kiinnostavaa elämässä, että en edes viitsi seurata näitä kirjoituksia päivästä päivään. Kuntalaisten mielipiteet ovat tulleet hyvin selkeästi esille vuosien varrelta. Totuuden tietävät kaikki, paitsi tietenkin joukossa on myös muutama toisinajattelija, sinä esimerkiksi. Kirjoituksillasi vain nauratat kuntalaisia.

        Itsellesi tuli paha huti katsp 17.16 kommentti.
        Joku vastai siinä jollekkin joka en ole minä.
        Nut jo 4 kommentti jotka ei varmasti ole minun.
        Mutta vanhasana " koirat haukkuu ja karavaani kulkee"..

        Tuohan vain todistaa, että päähän pinttyneitä ajatustapojasi on toisellakin. Ilkeyttä riittää jaettavaksi asti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja niinpä valtuustoryhmien edustajille tulikin pian asiaa Murron luo 🤣🤣🤣🤣👍

        Totuus: Kunnanhallitus päätti yksimielisesti heittää Pirjo K:n tekemän kuntalaisaloitteen roskakoriin makeiden nauruhen kera. Respect.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itsellesi tuli paha huti katsp 17.16 kommentti.
        Joku vastai siinä jollekkin joka en ole minä.
        Nut jo 4 kommentti jotka ei varmasti ole minun.
        Mutta vanhasana " koirat haukkuu ja karavaani kulkee"..

        Miksi luulet että se oli sinulle tarkoitettukaan...?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi luulet että se oli sinulle tarkoitettukaan...?

        Enpä vastannutkaan 4 tuli enkä yhteenkään vastannut.
        Näkyi useimpi poistetun jatkakaa keskenänne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totuus: Kunnanhallitus päätti yksimielisesti heittää Pirjo K:n tekemän kuntalaisaloitteen roskakoriin makeiden nauruhen kera. Respect.

        Totuus: valtuustoryhmissä asiasta keskusteltiin, lisänä runsas suoraan muilta kuntalaisilta tullut suora negatiivinen palaute Murrosta. Lopputuloksena kumnanjohtajan paikka auki vain muutaman viikon päästä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totuus: valtuustoryhmissä asiasta keskusteltiin, lisänä runsas suoraan muilta kuntalaisilta tullut suora negatiivinen palaute Murrosta. Lopputuloksena kumnanjohtajan paikka auki vain muutaman viikon päästä

        Hyvin on uponnut tuokin juttu, kun Murtoa vieläkin asia sapettaa. Oli kyllä vuosikymmenien paras kuntalaisaloite. Kiitos Pirjo K 😍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin on uponnut tuokin juttu, kun Murtoa vieläkin asia sapettaa. Oli kyllä vuosikymmenien paras kuntalaisaloite. Kiitos Pirjo K 😍

        Hölmöä holmömpi,eipä hyvin miettinyt.
        Kukaan kuntalainen ei kunnanjohtajaa eroita eikä virkaan ota, yksityishenkilönä oli vaikka kuin
        Sukulaisen varpaat vähän om litistynyt.

        Etteipä ois vaan pystynytkin ja sekös se vasta joitakin on sapettanutkin kaikki nämä vuodet 😅😅😅😅😅

        🤑🤮🤮🤮🤮🤮tässä hyviin tietoihisi.
        😇😇😇😇😇🤪🤪

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        🤑🤮🤮🤮🤮🤮tässä hyviin tietoihisi.
        😇😇😇😇😇🤪🤪

        Ja siinä se sappi kiehuu taas 🤣🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi jatkan solvaamista päivästä päivään?
        Puhut kuntalaisista, jotka eivät ole kanssasi samaa mieltä. Selität sitä sun tätä, mikä ei pidä lainkaan paikkaansa.

        Niin, miksi jatkat kynnan solvaamista päivästä päivään? Sitä ei voi kuin ihmetellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin on uponnut tuokin juttu, kun Murtoa vieläkin asia sapettaa. Oli kyllä vuosikymmenien paras kuntalaisaloite. Kiitos Pirjo K 😍

        Kuinkas siinä kävikään -nolosti. Hullunkurisin kuntalaisaloite kautta kuntahistorian. Virkaheitto parturi, joka leikki apulaisrehtoria…nyt täällä höpisee omiaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinkas siinä kävikään -nolosti. Hullunkurisin kuntalaisaloite kautta kuntahistorian. Virkaheitto parturi, joka leikki apulaisrehtoria…nyt täällä höpisee omiaan.

        Nolosti kävi vain silloiselle kunnanjohtajalle 🤣

        Sillä hän sai kohta valtuustoryhmien edustajilta vierailun ja niinpä kunnanjohtajan paikka tuli julkiseen hakuun vain muutamia viikkoja myöhemmin.

        Sattuipas se somasti 😅😅😅😅

        🤣🤣🤣🤣🤣😇😇😇🙂🙂😇🤪😇😇😇😇😇

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinkas siinä kävikään -nolosti. Hullunkurisin kuntalaisaloite kautta kuntahistorian. Virkaheitto parturi, joka leikki apulaisrehtoria…nyt täällä höpisee omiaan.

        Toiset jää, toiset joutuu lähtemään.

        Siitäpä sen tietää kuka oli merkityksetön 🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toiset jää, toiset joutuu lähtemään.

        Siitäpä sen tietää kuka oli merkityksetön 🤣🤣🤣

        🤮🤮🤮🤮🤮🤮🤮🤮🤮🤮

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        🤮🤮🤮🤮🤮🤮🤮🤮🤮🤮

        Siinä toinen 😂😂😂😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toiset jää, toiset joutuu lähtemään.

        Siitäpä sen tietää kuka oli merkityksetön 🤣🤣🤣

        Pakkohan se on silloin lähteä kun on selväsanaisesti kerrottu ettei saa jäädäkään 😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂

    • Anonyymi

      K,k,k,kop,kop, herää parempaan aamuun.😇😇😇😇😇

    • Anonyymi

      Mahtavaa! Älyn säihkettä!

      • Anonyymi

        Kunpa voisimmekin sanoa samaa siitä suunnasta

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2237
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2063
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1668
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1490
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1486
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1387
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1354
    8. 52
      1248
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe