Fysiikan nobelisti tyrmää evoluutioteorian

Fysiikan nobelisti Robert B. Laughlin kuvaa evoluutioteoriaa aatejärjestelmäksi, loogiseksi umpikujaksi ja antiteoriaksi. Näin siksi, että evoluutioteoria on vastoin kokeellisen luonnontieteen testattavia havaintoja. Laughlinin mukaan havainnot, joilla on koetettu puolustella evoluutioteoriaa, ovat parhaimmillaan kyseenalaisia ja pahimmillaan täysin vääriä. Viimeksi mainitusta on yhtenä esimerkkinä tapaus ”roska-DNA”.

Evoluutiousko johti karmiviin seurauksiin, kun darwinismin kannattajat hylkäsivät niin sanotun roska-DNA:n tutkimisen. He uskoivat, että evoluutio on jättänyt perimään tarpeettomaksi käynyttä genomia jolle solulla ei ole mitään käyttöä. Tämä asenne jarrutti lääketieteen kehitystä yli 30 vuotta! Sittemmin selvisi, että kyseinen DNA:n osa onkin tärkeä tekijä solun toiminnan säätelyssä. Darwinismin tieteellistä tutkimusta hidastava asennevaikutus oli selvästi nähtävissä niinkin myöhään kuin vuonna 2008:

Molecular Biology of the Cell eli ”Alberts et al.” on eräs arvostetuimmista biologian oppikirjoista. Vuonna 2008 julkaistussa painoksessa Alberts et al. vielä kirjoittaa: ”Suurin osa meidän (proteiineja) koodaamattomasta DNA:sta on lähes varmasti hyödytöntä roskaa, joka on säilynyt kuin kasa vanhoja sanomalehtiä.” Alberts et al. olivat siis varmoja siitä, että heidän evoluutiouskomuksensa on tosi, ja että evoluution jäljiltä soluun kertyy ”roska-DNA:ta”. Tämä kertoo siitä, kuinka sokea usko voi saada vahvan aseman ihmisen todellisuuskuvassa. Alberts et al.:n tapauksessa heidän materialistinen maailmankuvansa on vaikuttanut ajatteluun, jonka uusi tieteellinen tieto osoittaa olevan vailla todellista perustaa. Toisin kuin darwinistit, kreationistit eivät lähtökohtaisesti voisi ilman todisteita uskoa muuhun ”geeniroskaan” kuin siihen, mikä johtuu mutaatioista.

Monet luulevat että evoluutioteoria on tieteellinen teoria, joka ohjaa tieteen tekemistä. Sellainen luulo on virheellinen, sillä kokeellinen luonnontiede ei tarvitse evoluutioteoriaa eikä evoluutioteoria saa tukea kokeellisesta luonnontieteestä. Fysiikan Nobel-palkittu Robert Laughlin on oiva esimerkki siitä, että tiede ei tarvitse evoluutioteoriaa.

Evoluutioteoria on jarruttamassa tieteellistä edistymistä, koska se uskomusjärjestelmänä estää monia tieteilijöitä seuraamasta sinne mihin todistusaineistot loogisesti johtavat. Evoluutioteoria on naturalismin aatejärjestelmä. Tämä osoittaa sen, ettei naturalismi ole mikään neutraali tapa tarkastella maailmaa. Naturalismi rajaa keinotekoisesti todistusaineiston selitysmallit tietylle uskomusten pelikentälle. Tästä hyvänä todisteena on Nature-lehdessä ollut kirjoitus: ”Vaikka kaikki näyttö viittaisi älykkääseen suunnittelijaan, sellainen hypoteesi [oletus] suljetaan tieteen ulkopuolelle koska se ei ole naturalistinen”. (Todd, S.C., A view from Kansas on that evolution debate, Nature 401(6752):423, 1999.)

26

329

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tiede ei osoita mitään varmaa, se vain tutkii. Maailman iän selvittämiseen ei ole olemassa ainuttakaan luotettavaa mittausmenetelmää.

      ”Galapagossaarten tynkäsiipiset merimetsot eivät ole todiste evoluutiosta kuten Darwin kuvitteli. Ne ovat todiste devoluutiosta.”

      jonka jälkeen kuvaat darwinin evoluutio teorian sanoessasi:
      ”Geenimutaation
      vaurioittamat tynkäsiipiset pääsivät yleistymään, koska alueella ei ole merkittäviä vihollislajeja, ja ravintoa saa rantavesistä joten siipiä ei välttämättä tarvita. Muualla tynkäsiipiset häviäisivät kilpailun normaalien merimetsojen kanssa.”

      sen jälkeen hyppäät toiseen asiaan:
      ”Laboratorioissa ei ole kymmeniä vuosia kestäneiden kokeiden aikana saatu banaanikärpäsistä muuta kuin lisää banaanikärpäsiä, vaikka uusia sukupolvia syntyy muutamassa päivässä.” [… ok hyväksytään; en ehkä olis täysin samaa mieltä alkupäästä tosin, mut hyväksyn väitteesi että kymmeniä vuosia kestäneiden kokeiden aikana ei ole saatu banaanikärpäsistä muuta kuin lisää banaanikärpäsiä…]

      ”Nille on saatu kaikenlaisia muodonmuutoksia kuten jalkoja päässä, ja kurttusiipiä jotka estävät lentämisen.” [en viitsi ottaa selvää tän täydestä totuus peräsyydestä; hyväksyn väitöksen muodossa: niillä siis on erinäkösiä muodonmuutoksia]

      ”Yhtään hyödyllistä rakennemuutosta ei ole saatu, uudesta lajista puhumattakaan.”

      hetkinen? mites tää laboratorio ympäristö; onko se muuttunut mitenkään sukupolvien välillä? onko niillä syytä olla jotain hyödyllisiä muutoksia? evoluutio kun on sopeutumista ympäristöön; ja jonkun hyödyllisyys määrittyy sen ympäristön mukaan; niinkun tuossa jo ylempänä mainitsemassani kohdassa kuvasit Darwinin evoluution toimimis mekanismin hyvinkin onnistuneesti lauseella ”Geenimutaation
      vaurioittamat tynkäsiipiset pääsivät yleistymään, koska alueella ei ole merkittäviä vihollislajeja, ja ravintoa saa rantavesistä joten siipiä ei välttämättä tarvita. Muualla tynkäsiipiset häviäisivät kilpailun normaalien merimetsojen kanssa.”

      eli käytännössä tiedätkö edes mitä höpötät…. Näin vain höpö höpöttää

      • Anonyymi

        "Maailman iän selvittämiseen ei ole olemassa ainuttakaan luotettavaa mittausmenetelmää."

        Pitääkö olla täydellisen tietämätön ollakseen kreationisti? Ei, mutta se auttaa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        "Maailman iän selvittämiseen ei ole olemassa ainuttakaan luotettavaa mittausmenetelmää."

        Pitääkö olla täydellisen tietämätön ollakseen kreationisti? Ei, mutta se auttaa.

        "Pitääkö olla täydellisen tietämätön ollakseen kreationisti? "

        Täydellisen tyhmä ja vähä älyinen on evoluutio uskovainen.

        Evoluutio ei ole tiede vaan on uskonto.


      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        "Pitääkö olla täydellisen tietämätön ollakseen kreationisti? "

        Täydellisen tyhmä ja vähä älyinen on evoluutio uskovainen.

        Evoluutio ei ole tiede vaan on uskonto.

        Eli Arto ei edes tiedä mitä termi "uskonto" tarkoittaa, nolasit taas itsesi.


      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        "Pitääkö olla täydellisen tietämätön ollakseen kreationisti? "

        Täydellisen tyhmä ja vähä älyinen on evoluutio uskovainen.

        Evoluutio ei ole tiede vaan on uskonto.

        "Evoluutio ei ole tiede vaan on uskonto."

        Eli ilmeisesti sinusta uskonnot ovat valetta. Myös omasi?


    • Anonyymi

      Evoluutioteorian kaataminen ei vieläkään sen paremmin todista jumalaa kuin luomistakaan.

      Höpinäsi eivät kerro yhtään mitään evoluutiosta, sinusta ja kieroutuneesta ajatusmaailmastasi ne sen sijaan kertovat kaiken tarpeellisen.

      Evoluutio itsessään ei piittaa kreationistien valheellisista höpinöistä. Se menee eteenpäin omalla painollaan kuten on mennyt jo viimeiset 3,5 miljardia vuotta. Ihan riippumatta siitä ymmärtääkö siitä mitään tai ei.

      • Kuka sitten on luonut, jos Jumala ei ole Luoja.


      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        Kuka sitten on luonut, jos Jumala ei ole Luoja.

        Miksi kukaan olisi luonut yhtään mitään? Ja etkö tosiaan tiedä että luojia on vaikka kuinka monia? Miten pihalla olet tästäkin aiheesta?


    • Anonyymi

      Arto on jäänyt lapsen tasolle. Ei, ei edes sille. Jokin mennyt pienenä pieleen ja nyt kärsii täällä loppuikänsä kun jutuilleen nauretaan kippurassa.

      • Voiko lapsen tasolla oleva kirjoittaa tämän keskustelun alustuksen.

        Te olette lapsen tasolla, kun ette voi kumota minun alustustani kohta kohdalta ja silti vielä te uskotte evoluutioon.


      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        Voiko lapsen tasolla oleva kirjoittaa tämän keskustelun alustuksen.

        Te olette lapsen tasolla, kun ette voi kumota minun alustustani kohta kohdalta ja silti vielä te uskotte evoluutioon.

        Sinä vajakki olet vain kopioinut kirjoituksen.


      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        Voiko lapsen tasolla oleva kirjoittaa tämän keskustelun alustuksen.

        Te olette lapsen tasolla, kun ette voi kumota minun alustustani kohta kohdalta ja silti vielä te uskotte evoluutioon.

        Mistä varastit tämän tälllä kertaa? Ja kai tiedät että kukaan ei usko sinunlaisia varkaita?


    • Anonyymi

      Arto on suorittamassa luojaltaan saamaansa tehtävää, hänen on pakko, koska muuten heidän helvettinsä odottaa häntä.

      • Anonyymi

        Lopettakaa ateistit se itsenne pettäminen ja oppikaa kuuntelemaan, mitä totuus puhuu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lopettakaa ateistit se itsenne pettäminen ja oppikaa kuuntelemaan, mitä totuus puhuu.

        Miksi sinulle on tärkeää, että ateisti tekee niin?


      • Sinä olet saanut Darwinilta tehtävän kumota Jumalan luominen. Olet siinä asiassa apukoulu asteella et ole yhtään minun julkaisuja saanut kumottua.


      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        Sinä olet saanut Darwinilta tehtävän kumota Jumalan luominen. Olet siinä asiassa apukoulu asteella et ole yhtään minun julkaisuja saanut kumottua.

        Mistä lähtien olemattomassa on ollut kumottavaa? Mitä julkaisuja? Ei sinulla mitään julkaisuja ole. Apukouluasteella on yhdyssana, opettele nyt edes suomea. Ei sinusta taida olla siihenkään.


      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        Sinä olet saanut Darwinilta tehtävän kumota Jumalan luominen. Olet siinä asiassa apukoulu asteella et ole yhtään minun julkaisuja saanut kumottua.

        Miten olemattoman asia voi kumota? Ethän sinäkään ole onnistunut todistamaan yhtäkään luomistarinaa.


    • Anonyymi

      Robert B Laughlin sattuu muuten olemaan fyysikko, minkä pikainen googlaus paljastaa.

      Jokainen voi mielessään ajatella kuinka paljon FYYSIKKO ymmärtää evoluutiobiologiasta.

      • Anonyymi

        Fysiikan ja Raamatun yhteensovittaminen vaatii melkoisen määrän älyllisiä kuperkeikkoja taaksepäin. Mutta näyttää se onnistuvan kun oikein yrittää.


      • Anonyymi

        Puhumattakaan siitä kuinka moni fyysikko pitää evoluutiota parhaana selityksenä biodiversiteetille.
        Voimme ottaa vaikka mistä nobelejen luokasta henkilön, ja hän näkee evoluutioteorian parhaana selityksenä.
        Jos hihhulit haluaa vedota auktoriteettiin, niin he ovat todella pahasti alakynnessä. Varsinkin kun menemme alan ammattilaisten luokkaan.


      • "Jokainen voi mielessään ajatella kuinka paljon FYYSIKKO ymmärtää evoluutiobiologiasta."

        Evoluutio ei ole biologiaa eikä tiedettä vaan se on uskonto.


      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        "Jokainen voi mielessään ajatella kuinka paljon FYYSIKKO ymmärtää evoluutiobiologiasta."

        Evoluutio ei ole biologiaa eikä tiedettä vaan se on uskonto.

        Evoluutioteoria on oleellinen osa biologiaa. Tietäisit tämän jos olisit opiskellut biologiaa.

        "Nothing in Biology Makes Sense Except in the Light of Evolution"
        -Theodosius Dobzhansky

        Yritätkö tässä samalla halventaa uskontoa? Siis sitä mihin koko sinun maailma perustuu?
        Kerrotko miten muuten tieteellinen teoria kuten evoluutioteoria luokittuu sinun harhoissa uskonnoksi? Veikkaan ettet osaa edes määritellä mitä uskonto tarkoittaa.


      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        "Jokainen voi mielessään ajatella kuinka paljon FYYSIKKO ymmärtää evoluutiobiologiasta."

        Evoluutio ei ole biologiaa eikä tiedettä vaan se on uskonto.

        "Evoluutio ei ole biologiaa eikä tiedettä vaan se on uskonto."

        Hirmuviksu Artsi käyttää hiekkalaatikko-tason Ite oot!-arghgumentointia.

        No jotenkin ei enää yllätä...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Evoluutio ei ole biologiaa eikä tiedettä vaan se on uskonto."

        Hirmuviksu Artsi käyttää hiekkalaatikko-tason Ite oot!-arghgumentointia.

        No jotenkin ei enää yllätä...

        Kreationistin argumentaatiotaso:

        Kun kretu yrittää kiistää jotain, joka on kreationismin vastaista: "Ei ole ! Ei ole ! Se ei ole totta, koska minä sanon niin ! Se ei ole ! Ei ikinä !"

        Kun kretu yrittää puolustaa jotain hölmöä kreationismin piirrettä: "Kylläpäs ! Kyllä on ! Se on niin, koska minä sanon niin ! Se on ! Se on !"


    • Anonyymi

      Koska yksikään biologi on "kumonnut" yhtään fysiikan perusteoriaa? Miksi tämä olisi mahdollista kumpaankaan suuntaan?

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      381
      5430
    2. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      15
      1432
    3. Onko kaivatullasi ruuvit löysällä

      eli himmeä pääkoppa? 🪚
      Ikävä
      105
      941
    4. Miltä se tuntui

      Miltä se tuntui, kun ymmärsit minun ikävöineen sinua?
      Ikävä
      78
      841
    5. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      41
      813
    6. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      50
      812
    7. Asentajako putosi radiomastosta

      https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss
      Tampere
      43
      799
    8. Haikeaa miten kaikki meni

      Ei ole rohkeutta enää nähdä. Koska pelkään, että haavat aukeaa. Ikävä on silti, vaikka en vastannut...tiedät mihin.
      Ikävä
      56
      787
    9. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      56
      784
    10. Kuinka monesti olet itkenyt?

      Kuinka monesti olet itkenyt kuluneen viikon aikana toisen ihmisen takia? Itse itken joka kerta, kun joku sanoo jotain i
      Sinkut
      132
      773
    Aihe