Maalaismaisemaa

Isäni testamentin hoitajaksi oli nimetty hänen vanha koulutoveri, kunnanlääkäri Pietari Jaakkola. Hän oli eläkkeellä oleva vanha poika, jonka maine oli kovin kyseenalainen. Oikeaksi irstailijaksi muistan häntä joskus kutsuttaneen. Äitini, joka oli kuollut jo viisi vuotta aiemmin, oli varoittanut minua koskaan jättäytymästä kahdestaan Jaakkolan kanssa. Hän ei edes tunne sanaa siveellisyys, oli äitini sanonut.

Nyt vaan oli niin, että isäkin oli kuollut ja olin tuon Jaakkolan käsissä. Minä niin… olen 18 vuotta ja juuri valmistunut emäntäkoulusta. Olen minä vähän riiustellut naapurin Jannen kanssa aina välillä. Tosin vähän epäilen, ettei Janne ole tuosta riiustelusta samaa mieltä. Hän kai pitää minua vaan kaverina.

Lääkäri Jaakkola tuli hautajaisten jälkeen puhumaan vakavasti kanssani. Hän sanoi, että nyt pitää saada suojattoman tytön asiat kuntoon. Minä taisin punastua, sillä hän köhi ja köhi, kunnes sitten tokaisi että nyt me mennään naimisiin. Siinähän se ratkaisu on, näin hän sanoi.

Eikä siinä sitten muuta. Kauniina sunnuntaina, kuukausi hautajaisista, pastori Koillismaa vihki meidät samassa kirkossa, jonka kirkkomaalla oli molempien vanhempieni haudat. Nyt olen sitten asunut jo jonkin aikaa täällä Jaakkolassa. Täällä on ihan mukavaa. Vanha Helmi on ollut jo yli 30 vuotta Pekka-herran (kuten monet häntä kutsuvat) huushollin pitäjänä. Helmi on äitini vanha koulutoveri ja on nyt niin mielissään, kun minä en joutunut hunningolle isän kuoleman jälkeen. Täällä on sinun hyvä olla. Pekka-herra on jo vanha ja rauhoittunut, Helmi sanoi ja hihitti kovasti niin sanoessaan.

Nyt äsken Jaakkola, siis Pekka-herra tuli luokseni ja sanoi, että hän haluaa viimeinkin perijän taloon. Kun taisin olla aika hölmistyneen näköinen, niin hän selitti, että minut pitää saada raskaaksi. Kun kerran naimisissa ollaan, niin lapsi sitä pitää taloon saada. Kaikkihan sen tietää.

En oikein osannut sanoa juuta enkä jaata. Taisin vaan olla punainen kuin paloauto. Joten Jaakkola tokaisi, ettei hän enää kykene vaikka mieli tekisi. Täytyy nyt pyytää kollegoilta apua.

Tiistaina menimme sitten terveyskeskukseen Mikkosen Matin vastaanotolle. Häntä kutsuttiin edelleen nuoreksi uudeksi lääkäriksi, vaikka oli kuulemma jo yli viidenkymmenen ja ollut jo yli neljätoista vuotta kylällä.

Jaakkola selitti Mikkoselle, että nyt kun on Annan kanssa liitossa, niin pitäähän liitosta syntyä hedelmä. Anna pitää saada tiineksi. Mikkonen myötäili että niinpä, niin. Tietenkin.

Mutta mitenkä se on Jaakkolan sydän? Ei taida kestää moista touhua enää? Tokeneeko vielä..hmmnn?

No ei, siinähän se. Nyt pitää saada sitä keinohedelmöitystä. Niin kuin lehmillekin.

Jaah, että keinohedelmöittäjää. Mitenköhän se on, ei taida löytyä moisia ihmislapsille. Vaikka voisihan se mukavaa puuhaa ollakin moinen.

Jospa nyt Mikkonen itse hoitaisi, jos ei muita ole tarjolla. Minä kun tahdon jälkipolvea taloon. Onpa sitten Annalla jotain tekemistä. Eihän meidän tarvitse asiasta muille puhua. Vai mitä?

Jaa. Uskaltaisikohan sitä moista. Omaa akkaa nyt ei ole ja kyllähän noita paineita voisi purkaa.
Kyllä. Minä suostun.

Hienoa, hienoa. Siitä sitten vaan hommiin. Vai mitenkä tässä edetään?

Kaipa minun on tutkittava ensin Anna. Miten on se kuukausikierto ja niin edelleen. Taitaisi olla paras jos jättäisit Annan tänne ja menisit vaikka Starkille kahville sillä aikaa.

Selvä. Anna, nyt sinä olet sitten kiltti tyttö. Tämä on kaikki vaan sinun parhaakseni. Ymmärräthän sinä.

Nyökkäsin kai, vaikka en minä kyllä oikeasti ymmärtänyt mitään.
Sitten minä jäin Mikkosen kanssa kahden.

Hän pyysi minua menemään verhon taakse ja riisumaan kaikki vaatteet pois. Niin minä sitten tein, tosin aika hitaasti kun ei oikein tuntunut kovin hyvältä kaikkea riisua. Mutta Mikkonen oli lääkäri ja olin minä joskus aiemminkin riisuuntunut hänen tarkastustaan varten.

Tulepa sitten tänne ja käy makuuasentoon tähän näin. Menin tutkimuspöydälle ja kävin makuulle. Kädet olivat arempien paikkojeni suojana kuin ihan itsestään.

Kyllä kädet saa laittaa siihen viereen vaan. Ei tätä tarvitse pelätä. Näinhän minä kaikkia potilaita tutkin. No, niin. Kyllähän sinä jo ihan nainen olet. Rinnat näyttävät olevan ihan valmiit. Tunnustelen nyt kuitenkin.

Mikkonen painoi vasenta rintaani ulkosyrjältä, kiersi alakautta keskelle ja sitten päältä. Siinä hän sitten otti nännin nipukan sormiensa väliin ja .. puristi. AAh. se sattui. Anteeksi, tämä kyllä tuntuu, mutta se menee nopeasti ohi. Kyllä se kunnossa on.
Entä tämä toinen. Ja taas hän ensin kevyesti kosketteli ympäriltä ja sitten .. nännistä ja.. AAHH, taas nipistys. Nieleskelin jo itkua, kun hän sanoi että hyvä, se riittää tältä erää rintojen tutkimisesta.

Sitten hän poistui seinustan kaapille ja kaivoi jotain alahyllyltä. Hänellä oli jonkinmoisia metalliputkia, jotka hän tuli kiinnittämään tutkimuspöydän molemmille sivulle. Kun homma tuli tehtyä, hän sanoi että minun tulee ojentaa jalka ja hän veti sen ylös putken päälle. Sitten hän kiinnitti nahkakiinnikkeet sekä nilkasta että polven alta paikoilleen. Aika hassuun asentoon minä jäin. Olin jotenkin vinossa kun toinen jalka oli niin ulkona ja kiinni.

Mikkonen tuli sitten toiselle puolelle ja veti toista jalkaani yrittäen saada sen sille toiselle putkelle. Se ei onnistunut, kun se putki oli niin ulkona pöydästä. Ei minun jalkani ylettynyt niin auki ja korkealle. Hän sääti telinettä vähän alemmaksi ja sitten hänen onnistui saada jalkani sinne. Taas hän pisti nahkaremmit kiinni nilkoista ja toisen polven alta. Tunne oli hyvin epämiellyttävä. Minulla oli pimppi ihan paljaana ja siinä minä olin auki hänen pöydällään. Suljin silmäni etten näkisi enää.

Kuulin kuinka hän huohotti käydessään jalkopään puolelle nojaamaan.

Oletko sinä vehdannut poikien kanssa? Onko joku työntynyt sisääsi?

Eeen minä, sanoin vaimeasti.

Hänen kätensä kosketteli ympäriinsä sieltä alhaalta ja sormet avasivat salaisimmat kohtani hänen eteensä. Pidätin hengitystä. Hän työnsi sormen sisääni, ihan vähän vaan ensin. Toiset sormet painelivat minua siitä päältä ja reisien taitekohdasta. Ja taas siitä päältä. Tunsin kihelmöiväni kokonaan. Yksi sormi teki edes takaisin menevää liikettä sisääni koko ajan. Sitten sattui taas. Ei, EIH, huudahdin ja avasin silmäni. Mikkosen kieli roikkui suusta ja hänen silmälasinsa olivat vinksallaan. Ja hän huohotti siinä puoliksi maatessaan tutkimuspöydän jalkopäässä. Ei hän edes kuullut kun minä huusin. Hän ähersi vaan alapääni kimpussa sormillaan. Sain nostettua yläpäätäni vähän ylemmäs ja siihen hän sitten vavahtui.

Noh, selvä. Selvä. Hmmn.

Niin kyllä minä pystyn sinut hedelmöittämään. Ja jos en yksin, niin apua kyllä löytyy.

Sitten hän meni kirjoituspöytänsä ääreen ja rapisteli jotain papereita ja ajanvarauskirjaansa.
Minä siinä makasin edelleen pöydällä. Jalat ilmoissa.

Niin, koska sinulla on ollut viimeinen vuoto? hän kysyi katsomatta minuun.
Vastasin että viikko ennen vihkijäisiä.
Niinkö? Eli nyt on sitten … hyvä. Kyllä minä sitten.. niin, kyllä minun sitten täytyy tämä tässä ja nyt. Nhhnnmm.

En saanut hänen mutinastaan mitään selvää. Mutta pian hän nousi ja … alkoi riisua vaatteitaan. Takki ja housut pois. Sellainen aluspaita päällään hän sitten tuli ja kiipesi jalkopäähäni.

Hän pisti kätensä peppuni alle ja nosti minua vähän. Paljon minua ei pystynyt nostamaan kun jalkat olivat kiinni niissä telineissä sivulla. Hänen miehen kalunsa hölskyi siinä hänen äheltäessään ja osui välillä minuun. Kun hän sitten oli saanut minua muka parempaan asentoon, niin hän ihan kuin lypsi vähän sitä patukkaa ja sitten hän ohjasi sen pimppuani päin.

Mikkonen tökki kaluaan minua päin, mutta se meni aina jotenkin linkulleen. Nyt hän avasi sormillaan minua ja tällä kertaa hän sai sen vähän sisääni. Minua sattui ja yritin taas nousta ylös. Mutta Mikkonen työnsi minut kädellään taaksepäin. Jalkoihin sattui joten kaaduin taas makuulle.
Samalla minua todella sattui. Mikkonen tuntui rikkovan minut, halkaisevan kokonaan. Huusin aika kovaa. Mikkonen urahti kuin tuskissaan ja rojahti päälleni.

Siinä sitten Mikkonen makasi melkoisen tovin huohottaen. Minä vaan en ymmärtänyt yhtään mitään.

Lopulta hän nousi ja kapusi alas. Ensin hän puki päälleen ja sitten tuli luokseni ja irrotti minut telineistä. Ennen sitä hän vähän pyyhki minua sieltä alhaalta varovasti.

Nyt Anna, sinä saat pukea päällesi.

Vähän horjahtaen pääsin verhon taakse ja niiskutin hiljaa pukiessani.

Voit tulla tälle puolelle, kun olet valmis, sanoi Mikkonen.

No, niin. Olen nyt sitten … antanut sinulle hoitoa kuten Jaakkola pyysi. Jos ei tämä kerta vielä tehoa, niin … sitten meidän pitää jatkaa hoitokertoja. Eikö niin?

Taisin nyökätä taas, kun en muutakaan osannut.
Niiasin vielä ja sanoin näkemiin.