Koirat, pyöräilijät ja mahdolliset vahingot

Anonyymi-ap

Ihan teoreettinen kysymys, johon kukaan pyöräilijä ei koskaan joudu. Kuvaamiani potentiaalisia tapahtumia lienee kuitenkin kymmeniä tai satoja tuhansia joka päivä, siis koirakohtaamisia.

Pyöräilijä on ajoneuvon kuljettaja, joten oletuksena hän vastaa ohituksen turvallisuudesta, kun hän ohittaa jalankulkijan. Jalankulkijan pitää voida luottaa omaan turvallisuuteensa. Jalankulkijalla saattaa olla mukanaan omaisuutta, juten kävelysauvat, vetokärry tai lastenrattaat. Ei liene epäselvyyttä siitäkään, että ohituksessa pyöräilijän vastuulla on myös tämän omaisuuden säilyminen ja turvallisuus ohituksessa. Rattaiden päälle ei saa ajaa. Jalankulkijalla on tietenkin yleinen huolellisuusvelvoite ja vastuu omasta käytöksestään.

Mutta.... entäs koirat. Suomen laissa koira on esine.

Osa koirista on niin pieniä, että niitä ei kunnolla edes näe, osa on myös todella nopeita. Osa koirista - varsinkin keväällä - haluaa hyökätä pyöräilijän kimppuun, osa haluaisi juosta karkuun, osaa koirista ryhdytään syöttämään makupalalla, kun pyöräilijä sattuu kohdalle. Omalle kohdalle on tapahtunut muutamia sellaisia tilanteita, joissa koira tai hihna on tullut ajoreitille. Ne ovat onneksi olleet kuitenkin läheltä piti -tilanteita.

Jos pyöräilijä ajaa ohituksessa koiran päälle tai koiran hihnan päälle siten, että jotakin vahinkoa tapahtuu, kenen vika? Millä tavalla koira voi ja saa käyttäytyä liikenteessä, että se on koiralle ominaista käytöstä? Pitääkö omistajan pitää 100 % ajasta huolta "elävästä ja liikkuvasta esineestään" vai pitääkö pyöräilijän aina olla valmis siihen, että koira voi yllättäen hypätä pyörän eteen? Missä menee raja, kun etsitään mahdollista syyllistä ja korvausvelvollista? Lääkäri- tai eläinlääkärikulut voivat helposti olla tuhansia euroja.

Varmaa lienee, että omistaja ei saa pitää koiraansa vapaana tai viiden metrin hihnassa.

24

270

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Toivottavasti ei siis joudu, piti lukea.

      • Anonyymi

        Lähestyessäni koiran kanssa liikkuvaa kävelijää kilautan kelloa hyvissä ajoin. Yleensä se saa aikaan toivotun koiran haltuun ottamisen ja mahdollisuuden ohittaa turvallisesti.

        Kun näin ei käy, hiljennän vauhtia ja ohitan mahdollisuuksien mukaan. Jos ohi ei pääse, yleensä kerron kävelyttäjälle tämän: "Jos koirasi jää fillarini alle, sille todennäköisesti käy huonosti. Jos se taas tulee minun päälleni, sille käy varmasti vielä paljon pahemmin."

        Hankalimpia ovat tilanteet, joissa esim. puhelimeen keskittyvä jalankulkija seisoo jk/pp-tiellä ja hänestä lähtee lähes näkymätön naru puskaan. Tuohon naruun jos fillaroi pahaa aavistamatta eikä seisoskelija ymmärrä päästää irti, puskasta tulee joko vihainen koira, tai irtonainen koiran pää...


    • Anonyymi

      Koirille on rakennettu yhteisin verovaroin koirapuistoja joissa pääsevät tempoilemaan vapaasti.
      Tiet taas on tarkoitettu liikennöintiin joissa kulkevia velvoitetaan liikkumaan ennakoivasti ja huomioimaan muut. Koiran on oltava omistajansa hallinnassa joten näkisin että omistaja on vastuussa koiran aiheuttamista yllättävistä säntäilyistä.

      • Anonyymi

        Tyhmähän sinä olet.


    • Anonyymi

      Kuono jos jää pinnoihin niin vaadin uuden hiilikuitu kiekon ja muutenkin vois ottaa uuden spandexxit jos kuono tahroja lentää päälle

    • Anonyymi

      En ole nähnyt, kuullut tai lukenut lemmikistä, joka olisi koskaan ottanut kontaktia pyörän kanssa. Ennakkotapauksia lienee siten korvausvelvollisuudesta vaikeaa löytää.

      Vaikka melkein-tilanteita voi olla, osapuolet aika hyvin ilmeisesti ottavat toisensa huomioon. Yleensä koirat ovat fiksuja oppimaan kun annetaan mahdollisuus.

      • Anonyymi

        Aika harvinaista lienee.

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/490be0c0-0cb8-40ad-970f-2b176f00d7ef

        "Irlanninsusikoira karkasi pyöräilijän perään – koiranomistajalle yhtä jättimäinen lasku. Itä-Suomen hovioikeus katsoo, ettei koira ollut kytkettynä, vaan se oli oleskellut vapaana omistajansa aidattomalla pihalla."

        Kyseessä ei siis ollut koiran ulkoiluttaminen.

        Koirien aiheuttamien vahinkojen korvaaminen:

        https://www.fine.fi/oppaat/julkaisu/koirien-aiheuttamien-vahinkojen-korvaaminen.html

        https://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/1986/19860063t

        "A on näissä tapauksissa oikeuden mukaan laiminlyönyt velvollisuutensa pidättää koiraansa käymästä toisen eläimen kimppuun sekä aiheuttanut huolimattomuuden takia B:lle ruumiinvamman. A oli oikeuden päätöksen mukaan tämän vuoksi vahingonkorvausvelvollinen B:lle kaatumisesta aiheutuneista vahingoista, Korkein oikeus on arvioi näiden koostuvan kivusta ja särystä, sairaanhoitokuluista sekä likaantuneista vaatteista. A:n tuomittiin vammantuottamuksen ja vahingonkorvauksen lisäksi myös rangaistukseen koiransa valvonnan laiminlyönnistä."

        Vakiovastausta ei siis ole olemassa. Sekä pyöräilijää että koiran ulkoiluttajaa koskee huolellisuus- ja ennakointivelvoite.


    • Anonyymi

      Mihin perustuu väite, että koira on Suomen laissa esine? Mikä tällainen Suomen laki on, joka niin määrittelee? Koira mainitaan muuten monessa eri laissa kuten esim.:

      Järjestyslaki (27.6.2003/612)
      Laki eläinten hyvinvoinnista (693/2023)
      Laki eläinten tunnistamisesta ja rekisteröinnistä (1069/2021)
      Metsästyslaki (615/1993)
      Terveydensuojelulaki (763/1994)
      Rikoslaki (39/1889)

      • Anonyymi

        Koira ei ole luonnollinen tai oikeushenkilö eikä kiinteistö. Koiralle ei voi testamentata, eikä koira tietenkään voi omistaa mitään, koiran oikeudet ovat eläimen oikeuksia. Koira on irtainta ja kuuluu esineoikeuden piiriin.

        Koiran omistusoikeuden ratkaisee se, kuka on ostanut ja maksanut koiran ja kenen nimi on kauppakirjassa. Koira voidaan takavarikoida valtiolle rikoksentekovälineenä.

        Siispä koira on esine oikeudellisessa mielessä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koira ei ole luonnollinen tai oikeushenkilö eikä kiinteistö. Koiralle ei voi testamentata, eikä koira tietenkään voi omistaa mitään, koiran oikeudet ovat eläimen oikeuksia. Koira on irtainta ja kuuluu esineoikeuden piiriin.

        Koiran omistusoikeuden ratkaisee se, kuka on ostanut ja maksanut koiran ja kenen nimi on kauppakirjassa. Koira voidaan takavarikoida valtiolle rikoksentekovälineenä.

        Siispä koira on esine oikeudellisessa mielessä.

        Eihän esine voi purra kerään tai hyökätä kenenkään päälle jne….
        Koira rinnastetaan ” esineeksi” esim. avioeron kohdalla, mutta kyllä koira on muutakin ihan lainkin puitteissa.
        Pikkusen juttu karkaa kun joku pälli alkaa tulkita lakia ja oikeutta.
        Pyörän ja koiran törmätessä toisiinsa tehdään tutkimus jos menee riidaksi korvausjutut ja lopputulokseen vaikuttaa monet muuttujat.
        Viisainta olisi takaa tulevan pyöräilijän kilauttaa kelloa ja noudattaa varovaisuutta ja kiertää mahdollisimman kaukaa. Mutta valitettavasti seass on aina näitä maailman omistavia sukkahousupellejä jotka haluavat nimenomaan provosoida ja uhallakin uhmata törmäystä tai vastaavaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän esine voi purra kerään tai hyökätä kenenkään päälle jne….
        Koira rinnastetaan ” esineeksi” esim. avioeron kohdalla, mutta kyllä koira on muutakin ihan lainkin puitteissa.
        Pikkusen juttu karkaa kun joku pälli alkaa tulkita lakia ja oikeutta.
        Pyörän ja koiran törmätessä toisiinsa tehdään tutkimus jos menee riidaksi korvausjutut ja lopputulokseen vaikuttaa monet muuttujat.
        Viisainta olisi takaa tulevan pyöräilijän kilauttaa kelloa ja noudattaa varovaisuutta ja kiertää mahdollisimman kaukaa. Mutta valitettavasti seass on aina näitä maailman omistavia sukkahousupellejä jotka haluavat nimenomaan provosoida ja uhallakin uhmata törmäystä tai vastaavaa.

        Koira ei ole mikään muu kuin elukka. Sitä koskee laki eläinrääkkäyksestä, mutta esimerkiksi koiran kohdalla ei ole puhettakaan hautarauhasta, ruumiin häpäisystä, eikä koiraa voi myöskään murhata.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koira ei ole mikään muu kuin elukka. Sitä koskee laki eläinrääkkäyksestä, mutta esimerkiksi koiran kohdalla ei ole puhettakaan hautarauhasta, ruumiin häpäisystä, eikä koiraa voi myöskään murhata.

        Mutta koiran voi kuitenkin tappaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta koiran voi kuitenkin tappaa.

        Juu mutta ei siitäkään rosikseen joudu


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu mutta ei siitäkään rosikseen joudu

        Kenties ei, mutta tuokaan seikka ei ole määritelmä sille, että elävä olento on "esine".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kenties ei, mutta tuokaan seikka ei ole määritelmä sille, että elävä olento on "esine".

        Paitsi ns rescuekoira on oikeastikin esine. Täällä ne sitten sekoilevat ja purevat lajitovereita. Käyvät jopa ihmisten kimppuun. Rakkien maahantuonti tulisi kieltää lailla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta koiran voi kuitenkin tappaa.

        Sinutkin voi tappaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinutkin voi tappaa.

        Kaikki elävä on mahdollista tappaa. Tämä ei kuitenkaan ole se pointti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän esine voi purra kerään tai hyökätä kenenkään päälle jne….
        Koira rinnastetaan ” esineeksi” esim. avioeron kohdalla, mutta kyllä koira on muutakin ihan lainkin puitteissa.
        Pikkusen juttu karkaa kun joku pälli alkaa tulkita lakia ja oikeutta.
        Pyörän ja koiran törmätessä toisiinsa tehdään tutkimus jos menee riidaksi korvausjutut ja lopputulokseen vaikuttaa monet muuttujat.
        Viisainta olisi takaa tulevan pyöräilijän kilauttaa kelloa ja noudattaa varovaisuutta ja kiertää mahdollisimman kaukaa. Mutta valitettavasti seass on aina näitä maailman omistavia sukkahousupellejä jotka haluavat nimenomaan provosoida ja uhallakin uhmata törmäystä tai vastaavaa.

        "Pikkusen juttu karkaa kun joku pälli alkaa tulkita lakia ja oikeutta."

        Olisit jättänyt tulkintasi sitten tekemättä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki elävä on mahdollista tappaa. Tämä ei kuitenkaan ole se pointti.

        Mikä se pointti sitten on?


    • Anonyymi

      Koiravero pitää maksaa aina,muistakaa

    • Anonyymi

      Lain määritelmän mukaan koira on esine, jolla on tietenkin eläimen oikeudet. Mutta vain eläimen oikeudet ja arvo, ei sen enempää. Koiran saa siis ostaa, myydä, lahjoittaa ja vaihtaa aivan samalla tavalla kuin minkä tahansa esineen. Koiraa suojellaan eläinsuojelulailla ja eläinsuojeluasetuksella, mutta koira on edelleen vain esine, eikä se saa ihmisen tai yrityksen oikeuksia, eikä se muutu kiinteistöksi.

      Laki ei tarjoa muita mahdollisuuksia.

      Rotukoiran hinta on korvausmielessä vähemmän kuin (rauhoitetun) haukan tai joutsenen, puhumattakaan kotkasta. Jos ajat koiran hengiltä ja syy on sinun, eikä koira kärsi lainkaan, korvaus on koiran käypä arvo ikälisineen ilman minkäänlaista tunnearvoa. Keskivertokoira on saman arvoinen kuin (rauhoitettu) kurki mutta toki hieman kalliimpi kuin rusakko.

      Koiraa tarkastellaan esineoikeuden mukaisesti, toki mainituin eläimen oikeuksin. Koiralla on oikeus hyvään koiran elämään, samoin kuin vaikkapa sioilla ja kissoilla. Pyöräilijän koiraan kohdistama vahinko korvataan koiran omistajalle, ei tietenkään koiralle.

      Koiran omistaja ei voi ilman pelkoa rangaistuksesta laiminlyödä velvollisuuksiaan koiran omistajana (tai haltijana): koira ei saa käydä ihmisen tai toisen eläimen kimppuun eikä se saa aiheuttaa haittaa ja vaaraa liikenteelle ja ympäristölleen. Omistaja, jos huolimattomauusvelvoite täyttyy, on tietenkin vahingonkorvausvelvollinen ja vastaa kaikista koiran aiheuttamista vahingoista. Valvontaa ei siis sovi laiminlyödä, ja ellei koira ole ns. liikennekelpoinen, se pitää jättää kotiin.

      Pyöräilijän velvollisuus on ohitustilanteessa varautua koiraan ja tavanomaisiin tilanteisiin, jos koiran näkee, mutta pyöräilijän velvollisuus ei ole varautua mihinkään epätavalliseen. Pieniä koiriahan ei edes voi havaita. Pyöräilijällä ei ole velvollisuutta soittaa kelloa kuin poikkeustapauksissa, eikä pyöräilijälle ole varautumisvelvollisuutta siihen että koira on yllätyksellisesti vapaana tai että koiralla on jojoa metrikaupalla. Huolellisen ulkoiluttajan hallinnassa koira ei voi hypätä kelville ojasta tai pitkässä jojossa.

      Itse soitan kelloa vain, jos se parantaa ihan tavallista turvallisuutta ja lisää liikenteen joustavuutta. Vilkkailla ulkoilureiteillä on mahdotonta soittaa kelloa jokaiselle koiran ulkoiluttajalle, koska siitä tulisi silkkaa melusaastetta. Ellei ulkoiluttaja koiraa hallitse, kaksikon pitää pysyä kotona, eikä tulla kelville lainkaan.

      • Anonyymi

        Eilen pyöräillessäni sanomista tuli kahdesta koiratapauksesta, koiran ulkoiluttajia tuli taajaman ulkopuolisilla väylillä vastaan useita, varmaan kymmenkunta.

        1, Toisen ulkoiluttajan hyväkäytöksinen koira oli vapaana metrejä isäntänsä edessä. Risteyksessä pyöräilin isännän ja koiran välistä. Kuten sanottua, koira (ja isäntä) olivat hyväkäytöksisiä. Koiran pitää olla ulkoiluttajansa hallinnassa ja tämä myös ilmeisesti oli, mutta näennäisesti vapaana ja kytkemättä.

        2. Toinen koiran ulkoiluttaja käveli pitkin päättyvää ja rauhallista ajorataa itään, metrin verran oikeasta reunasta keskelle päin; lihava koira tuli kolmen-neljän metrin siimassa miehen perässä. Pyöräilin myös itään päin, ohitin normisti molemmat vasemmalta reilun metrin etäisyydeltä. Mies päätti huutaa jotakin perääni, joten pysähdyin kuuntelemaan. Käytiin seuraava todellinen keskustelu, Minä-Hän:

        M: Mitä sanoit?
        H: Olisit soittanut kelloa.
        M: Miksi, sinähän olisit vain pelästynyt? Mikä on ongelmasi?
        H: Ai, eihän sinulla edes ole kelloa. (Mies tutkii pyörää.)
        M. Kyllä tässä on soittokello. (Osoitan pyörän kelloa.)
        /.../ lyhyt tauko
        H: Teidän ei tarvitse olla täällä ollenkaan, tuolla on tilaa teille ajella! (Mies viittelöi metsään tai päätielle päin.)
        M: Miksi et itse kävele tuossa jalkakäytävällä? (Vieressä vasemmalla oli korotettu jalkakäytävä.)
        H: Olin vaan käymässä lyhyesti tuossa tuttavan luona....Olisit soittanut kelloa.
        M: Miksi, mihin asiaan se olisi auttanut?
        H: Lähde nyt jo menemään siitä! (Mies siirtyy jalkakäytälle ja kävelee eteen päin.)
        M: V...n kääkkä! (Pyöräilen matkoihini.)

        Koira oli lihava, vanha ja kiltti. Se seurasi kiltisti katseellaan ihmisten kummia touhuja. Ilmiselvästi mies koiransa kanssa oli aivan omissa ajatuksissaan, ei käyttänyt jalkakäytävää ja piti ajorataa täysin omanaan, koska asui alueella. Mies siis ilmeisesti pelästyi ja halusi syyllistää minut omista virheitään. Viittelöinti metsän tai päätien suuntaan kuitenkin kertoi siitä, että pyöräilijät eivät ole hänen alueelleen tervetulleita.


    • Anonyymi

      Olisit voinut irrottaa etukiekon ja lyödä sen kääkän päähän pellekauluriksi.

    • Anonyymi

      Kyllä koiran ulkoiluttajan vastuulla on pitää koira vaarattomana muille kevyenliikenteen väylän käyttäjille. Jos hän ei siinä onnistu, kotivakuutus auttaa vahinkojen korvaamisessa, siis koiran ulkoiluttajan kotivakuutus. No jos pyöräilijä ajaa koiran sijaan koiran ulkoiluttajan päälle, vastaa pyöräilijän kotivakuutus vahingoista joita aiheutuu koiran ulkoiluttajalle.
      Rajatapauksissa syyllistä haetaan poliisin toimesta. Ja varmaan siinä rajatapaushaussa yritetään selvittää kuinka kaukana koira on ulkoiluttajastaan ollut, Renkaanjäljet jojon narussa ovat aika hyvä todiste. Tuohan se tyypillisin tilanne on, että ulkoiluttaja on pyörätien toisella laidalla ja menettää koiran hallinnan siten, että koira menee pyärätien toiselle laidalle ja pyöräilijä ajaa päin jojon narua...jolloin koira ja koiran hallinnan menettänyt kiekaisevat kilpaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9599
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      394
      4100
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      87
      2840
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2825
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2584
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      189
      2571
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1813
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1648
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1590
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1403
    Aihe