VIPPIEN AINAINEN "KITINÄ"

Anonyymi-ap

Miksi vippi aina kitisee, vinkuu,solvaa, ruksi vilpittömän ja olettaa olevansa muita parempi?

56

2821

    Vastaukset 56

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Siinäpä hyvä kysymys..

    • Anonyymi

      Sieltä se lähti lamaanus sätissä, kruunuista ja eriarvoistumisesta, tiesin sen jo silloin 2009, kun ensimmäistä kertaa sinne menin, että tuo kruunun vouhotus vie tuhoon sätin, alkoi jo sinä vuonna se ruksiminen ja vipittömien sorto ja haukkuminen.

      • Anonyymi

        Tuo lamaannus totta. Se paheni loppuaikoina kun vipit kävivät porukalla jonkun vipin päälle
        että saivat kruunun pois. Luotsi teki parhaansa, vippejä lähti ja vippejä palautui kun kaikki ei ollutkaan totta.
        Aiheellisista vipinpoistoista sitten itkettiin ylläpitoon eli se oikea merkitys heitettiin romukoppaan, vip ei ole mitä sen pitäisi olla.
        Nyt on hienoa lukea kun uudet "vipit" kertoo ettei he tiedä miten kruunu tuli.
        Entinen bolsonaro& bols kertoi että hän ei nuollut eikä pyytänyt mutta hämmästyi kun luotsitar singahti kaappiin "sulla on kruunu nyt"
        Siis luotsit ilman pyytämättä jakelee kruunuja, tuskinpa sentään.
        Tuossahan muuten loukattaisiin ihmioikeuksia tyyliin "sä otat vipin halusit tai ei"
        Chatin kävijämäärän romahdus, ei se todellakaan tarkoita että ihmiset on vaan vaihtanut nikkejä kuten siellä selitetään. Vapaa-ajan huoneet loppuneet kokonaan, vain vanhemmissa ja sexbaarissa porukkaa, ammottava autius muualla.
        Peiliinkatsomisen paikka nyt todellakin eräillä.
        Kun huoneeseen kirjautuu ja paikalla parikymmentä nikkiä niin paras samantien kirjautua ulos.
        Aikansa kutakin ja tämä ollut s24 kohtalona osattu ennustaa kauan.

    • Anonyymi

      Epäilemättä tämä vippivouhotus ollut avain joidenkin alkuaikojen daamien jotka kirjoittaneet ylläpidolle kehitysehdotuksiaan saadakseen paremman jalansijan sättiin ja näin saaneet aikaiseksi koko sotkun.

      • Anonyymi

        Olen samaa mieltä, mihkä niitä vippejä edes enää trvitaan?
        Huoneet ei niin täynnä että tarvis jonon ohi päästä?
        Joskus sai naputella kauankin päästäkseeen sisään ja
        kruunut vei paikkoja puhumatta mitään, roikkuivat vaan poissaolijoissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketkähän täällä nytkin eniten kitisevät, vipilliset vai vipittömät? Jessus miten lapsellisia olette , kateellisia jostain kruunusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketkähän täällä nytkin eniten kitisevät, vipilliset vai vipittömät? Jessus miten lapsellisia olette , kateellisia jostain kruunusta.

        typeriä kommentteja olen lukenut, mutta tämä vie nyt voiton🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketkähän täällä nytkin eniten kitisevät, vipilliset vai vipittömät? Jessus miten lapsellisia olette , kateellisia jostain kruunusta.

        Kyse ei ole kateudesta vaan siitä mihin kruunujen käyttöönotto johti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen samaa mieltä, mihkä niitä vippejä edes enää trvitaan?
        Huoneet ei niin täynnä että tarvis jonon ohi päästä?
        Joskus sai naputella kauankin päästäkseeen sisään ja
        kruunut vei paikkoja puhumatta mitään, roikkuivat vaan poissaolijoissa.

        Seon just näin, käyttävät sitä vippeyttä väärin

    • Anonyymi

      Siellä on aika yksinkertaista porukkaa, monet eivät vaan oikein tajua asioita, monesti, kun kysyy jotain saat vastaukseksi aivan muuta mikä ei liity edes kysyttyyn aiheeseen. harhailevat ajatukset.

    • Anonyymi

      En yksinkertaisesti voi ymmärtää tuota väittämää kateellisuudesta, vain vippi voi noin kirjoittaa ja olettaa olevansa vipittömien yläpuolella.

    • Anonyymi

      Vanhimmat huoneessa ne aina nalakuttaa

    • Anonyymi

      Jokainen omilla toimillaan aiheuttaa riskin paljastua suomessa, nyt näyttää siltä, että poistetaan jopa varoitukset ja kirjoitetaan yp:lle regua kaikesta johon on itse syypää. rikosilmoituksilla uhataan ym. Nämä ns. vakikruunatut itkee joka asiasta, mutta jatkamme keskustelua tästä huolimatta.

    • Anonyymi

      Kaikki ketkä lataavat kuvansa someen ottavat riskin jonka myös saavat kantaa, myös aikojen saatossa tehdyt terveys ym. henkilökohtaiset avautumiset seuraa loppuelämän tavalla tai toisella mukana maailmassa, sen minkä taakseen jättää edestään löytää, jokaisen meistä pitää olla varovainen somemaailmassa, mielestäni siitä ei liikaa varoiteta varsinkin niistä omista sairauksista ja muista henkilökohtaisista asioista ei pidä kertoa edes parhaalle somekaverilleen vaikka hän avautuisi itse.

      • Anonyymi

        Onhan täällä se yksi nuolemalla vipin saanut sätissä paljastanut työpaikkansa ja siellä etusivulla samalla profikuvalla pällistelee kera nimen ja puh.numeron. Tämä tietoko sitten on varjeltavaa salaisuutta.

        Mielestäsi tuo tieto on sellaista, jonka haluat jakaa eteenpäin ja katsot sen moraalisesti oikeaksi?

    • Anonyymi

      Kaikki kitisevät oli vippi tai ei.

    • Anonyymi

      Kaikki ei suinkaan kitise, miehet on enemmän häiriköitä sätissä. Erikoisesti yksi miesnikki tulee sättiin ja alkaa heti mollata sättiä ja sättäreitä, Itessään kun ei ole mitään vikaa ja käyttää naisia kilpenään, raukkis !!!!!

      • Anonyymi

        Ei leikatussa kintussakaan ole mitään vikaa paitsi että pitää sekin tapahtuma sättikamujen kautta tämän suoli24 kautta täyttää ruutua varmasti kaikkia kiinnostavilla tiedoilla. Ketä hittoa kiinnostaa jonkun polven leikkaus ?? On se tämä suoli24 niin oleellinen osa elämää ettei muualta löydy. Voi hyvää päivää.....heh-heh---nilkutus ja nillitys sitten taatusti kestää jouluun saakka...

        Nassimo Naksi-nuolijaa kiinnostaa ja tietty kakkos-lepakkoa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei leikatussa kintussakaan ole mitään vikaa paitsi että pitää sekin tapahtuma sättikamujen kautta tämän suoli24 kautta täyttää ruutua varmasti kaikkia kiinnostavilla tiedoilla. Ketä hittoa kiinnostaa jonkun polven leikkaus ?? On se tämä suoli24 niin oleellinen osa elämää ettei muualta löydy. Voi hyvää päivää.....heh-heh---nilkutus ja nillitys sitten taatusti kestää jouluun saakka...

        Näyttää sinua kiinnostavan, kun tuot tiedon tännekin. Onko mielessäsi koskaan käynyt, että chatissa tuttavat keskustelevat elämän tapahtumista. Jos olet vinkuja, joka ei osaa osallistua keskusteluun käy vaikka kiertämässä taloa välillä.

    • Anonyymi

      joo nyt se alkoi, essinkaisen toipuminen leikkauksesta ja siitä seuraavat viikot jaaritellaan sätissä miten on edistynyt, ja aina joka päivä samat asiat kerrataan :D kerta kerran perään. sivistynyt kersaniinaki liittyi mukaan voivottelemaan kun on niin vahvat lääkkeet :D Vippejä kaikki peesaajat tyyni ! ! :D

      • Anonyymi

        Juuri noin se lähti menemään...voi voi voi....on se niin surkeaa...mutta jospa kuukauden kuluttua helpottaa....heh heh..uskomatonta

      • Anonyymi

        Chatissa ei saa keskustella ja kysellä toisen toipumisesta?

      • Anonyymi

        Voi voi, onhan se välittäminen kauhean ikävä asia. Myötätuntuoa voisit saada itsekin, kun osaisit käyttäytyä tai ansaitsisit sen.

    • Anonyymi

      Ehkä ne kaikki eivät ole terveitä päästäkään.

      • Anonyymi

        Myös kuuluisalla korvien välisellä tyhjyydellä saattaa olla nyt oma osuus,,,,heh-heh-hee
        ....ai niin, ihan meinasi unohtua....voi-voi sitä essun ressukkaa....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös kuuluisalla korvien välisellä tyhjyydellä saattaa olla nyt oma osuus,,,,heh-heh-hee
        ....ai niin, ihan meinasi unohtua....voi-voi sitä essun ressukkaa....

        Pikku-pakko ottaa osaa....onhan tuo tus-elli ehdottomasti sätin paras vitsi........ja surkimuksien iloksi sen verran yksinkertainen ettei ymmärrä että sille nauretaan...heh-heh...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pikku-pakko ottaa osaa....onhan tuo tus-elli ehdottomasti sätin paras vitsi........ja surkimuksien iloksi sen verran yksinkertainen ettei ymmärrä että sille nauretaan...heh-heh...

        Kai olette jo surkutelleet tus-ellin kohtaloa........

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pikku-pakko ottaa osaa....onhan tuo tus-elli ehdottomasti sätin paras vitsi........ja surkimuksien iloksi sen verran yksinkertainen ettei ymmärrä että sille nauretaan...heh-heh...

        Pilkkaamista ja ilkeilyä on juttusi. Ei taida olla sulla ihan kaikki asiat kunnossa?
        Eräs naissättäri muuten hehhettelee tuolla sätissä muuten ihan samaan tapaan kuin sinäkin ilkeillessäöän muille...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pilkkaamista ja ilkeilyä on juttusi. Ei taida olla sulla ihan kaikki asiat kunnossa?
        Eräs naissättäri muuten hehhettelee tuolla sätissä muuten ihan samaan tapaan kuin sinäkin ilkeillessäöän muille...

        Eiköhän se leikattu pilkkaa ja ilkeile eniten. ??? Yleensä kaikki muut olleet ties mitä..surkimuksia sun muita.....mutta mutta kun ei omia virheitä kukaan näe.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän se leikattu pilkkaa ja ilkeile eniten. ??? Yleensä kaikki muut olleet ties mitä..surkimuksia sun muita.....mutta mutta kun ei omia virheitä kukaan näe.

        Niin metsä vastaa kun sinne huutaa. Ehkä kannattaisi myös kelata niitä omia sanomisiaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin metsä vastaa kun sinne huutaa. Ehkä kannattaisi myös kelata niitä omia sanomisiaan.

        yksinäiset ihmiset ovat usein myös katkeria.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän se leikattu pilkkaa ja ilkeile eniten. ??? Yleensä kaikki muut olleet ties mitä..surkimuksia sun muita.....mutta mutta kun ei omia virheitä kukaan näe.

        Leikattu hörisee sekavia lääketokkurassaan. Itsekin sen tietää mutta ei vaan normaali sättärin tavoin huomiohakuisena malta olla poissa. Seuratkaapa hiukan rivejä...

      • Anonyymi

        Veikkaan lintu tai lepakko....

      • Anonyymi

        Vieläkö se lehmä sitä kantturaa märähtii.....

    • Anonyymi

      Sosiaalinen media tuottaa aina vain pahaa, olen sen huomannut.

      • Anonyymi

        Onnettomien ihmisten on helppo huudella puskista. Ehkä se auttaa heidän mt-ongelmiin?

    • Anonyymi

      Kukakohan on tämän aiheen aloittanut ??🤣🤣🤣 Kuka inisee?

      • Anonyymi

        Etkä taaskaan ymmärtänyt lukemaasi, kokeilepa vaikka lukea uudelleen, etkä vieläkään tajua????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkä taaskaan ymmärtänyt lukemaasi, kokeilepa vaikka lukea uudelleen, etkä vieläkään tajua????

        osu ja uppos

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        osu ja uppos

        Uskotko noin ihan oikeasti?????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskotko noin ihan oikeasti?????

        Heh heh hee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh heh hee

        Tussulan kommentteja...ei yksi kauha riitä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tussulan kommentteja...ei yksi kauha riitä...

        Lisää pillereitä...

      • Anonyymi

        Hiljaa se on ollut...kai mönkinyt sinne mökkiinsä....voi kilin pilhu...heh-heh

    • Anonyymi

      Kun itse olin chatissa kauan aikaa sitten, niin ei vipeillä ollut mitään oikeuksia muihin verraten. Päästiin vain täyteen huoneeseen, muuta ei ollut.

      En tiedä onko tämä sitten muuttunut vuosikymmenen aikaan, sillä ei ole minulle väliä, en ole menossa sinne sillä kaikki joita kaipaan ovat varmaan elämässä menneet eteenpäin. Joskus lasken kauanko siellä meni, vertaan sitä aikaan jonka olen sieltä ollut pois. Aikaa siellä meni enemmän. Menee varmaan pari vuotta ennenkuin tilanne kääntyy ulkonaolon eduksi.

      • Anonyymi

        3v pois lantatunkiolta (chat) eikä kaduta.

    • Anonyymi

      Siinä sitä nyt ollaan niin Fiksua, kun on oltu pois sätistä

      • Anonyymi

        Aina kauhean tärkeetä kertoa kauanko on ollut pois, mutta kuitenkin jotenkin vissiin ikävä, kun käy lukemassa näitä chat-juttuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aina kauhean tärkeetä kertoa kauanko on ollut pois, mutta kuitenkin jotenkin vissiin ikävä, kun käy lukemassa näitä chat-juttuja.

        Myös ruksien lukumäärä erittäin oleellinen...kysykää vaikka käärelimalta...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aina kauhean tärkeetä kertoa kauanko on ollut pois, mutta kuitenkin jotenkin vissiin ikävä, kun käy lukemassa näitä chat-juttuja.

        saahan näitä käydä lukemassa ja nauramassa kommenteille, vai onko se sinulta pois, menohan ei siellä muutu miksikään, samat sättääjät samat jutut.

      • Anonyymi00076
        Anonyymi kirjoitti:

        saahan näitä käydä lukemassa ja nauramassa kommenteille, vai onko se sinulta pois, menohan ei siellä muutu miksikään, samat sättääjät samat jutut.

        Saa toki, jos ei muuta huvitusta ole.

    • Anonyymi00074

      Vipellä ei ole muuta elämässä, vain se piiri mikä chatissa pyörii on heidän koko elämänsä, toki ymmärrän monet sairaat. mutta ei se tee vipittömästä eriarvoista muiden kuin joidenkin vippien silmissä.

      • Anonyymi00075

        Mitenkä niin ei ole? Miksi olisi vähemmän kuin nikinvaihtajalla? Nikinvaihtaja häpeilee omaa sättäämistään tai on muutoin mokaillut. Tyhmäkö olet?

    Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      903
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      668
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    7. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      600
    8. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      594
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    14. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      502
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    17. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      105
      458
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe