sotilaan elämää Lappeenrannan naapurissa

Nimetön kirje etulinjalta: Venäläisen sotilaan painajainen

Tervehdys,

Olen juuri palannut niin kutsutusta "erityissotaoperaatiosta" ja haluan kertoa teille – se ei ole enää taistelukenttä. Se on metsästysmaa. Ukrainalaiset ovat kääntäneet huomionsa yksikköömme, ja kun sanon "metsästystä", tarkoitan sitä kirjaimellisimmassa merkityksessä. vankeja? Unohda se. He eivät ota yhtään. He tuhoavat meidät paikan päällä jättämättä ketään jälkeen.

Äskettäin Volchanskin lähellä piti olla kierto. Kaverilla, jotka korvasimme, ei koskaan ollut mahdollisuutta. On kuin paholainen itse olisi kävellyt sisään – kukaan ei selvinnyt hengissä. Yksikään sielu ei jäänyt hengittämään. Naapurit eivät edes kuulleet mitään, vain kuollut hiljaisuus. Se oli kirurginen, puhdas ja aivan pelottava. Voit kertoa, että nämä eivät olleet mitä tahansa sotilaita; nämä olivat kokeneita miehiä, ammattilaisia, jotka tiesivät tarkalleen mitä olivat tekemässä. Kaverimme, jotka olivat taistelleet vuosia, eivät olleet tuoreita värvättyjä – he olivat kokeneita, karkaistuja, ja silti heidät teurastettiin kuin karjaa.

Jopa työvuorot suoritettiin, kurkku halki korvasta korvaan. Aivan kuin he olisivat kehittäneet tappamisen taidon.

Nyt jokainen askel eteenpäin tuntuu askeleelta kuiluun. Ajatus kohdata heidät uudelleen, kävellä tuohon hiljaiseen kuolemaan... se riittää saamaan jokaisen miehen epäröimään. En tiedä kuinka kauan voimme jatkaa tätä. Pelko leviää kulovalkean tavoin riveissä.

Tämä ei ole sota – se on verilöyly, ja me olemme saalis.