Tapasin netin kautta viime vuoden loppupuolella miehen, joka vei jalat alta. Näin voimakasta ihastusta ensitapaamisesta alkaen en ollut koskaan ennen kokenut, ja välimatkasta huolimatta suhde lähti intensiivisesti käyntiin. Kävi kuitenkin aika pian ilmi, että mies ei ollutkaan vielä eronnut vaikka oli näin antanut ymmärtää. Tämän olisi pitänyt olla iso red flag mutta olin jo niin ihastunut että en tehnyt asiasta isompaa numeroa. Kuvittelin lapsellisesti, että rakkaus voittaa ja tässä sitten vaan odotellaan, että eroa haetaan ja sitten kun se on selvä me voidaan olla sitten avoimesti ja onnellisesti yhdessä.
Pian jo kuitenkin huomasin, miten rikki mies oli kaikesta, itsekin jouduin usein pinnistelemään tapaamisten yhteydessä kun koin, että niiden kuuluu olla kivoja eikä raskaita asioita tai tunteita voi ottaa esiin. Peitin huonon oloni ja ahdistukseni kun ajattelin, että hänellähän tässä on vaikeaa, kun lapset ( 12, 9 ja 5) oireilee ja välit tulevaan ex-vaimoon ovat todella tulehtuneet ja huonot. Harkinta-aika päättyi ja ero vahvistettiin, mutta kaikki asiat olivat ihan sekaisin.
Ehdotinkin sitten, että otetaan aikalisä, että hän voisi keskittyä järjestelemään elämäänsä kuntoon ja selvittämään omaa päätään. Ollaan harvakseltaan sen jälkeen viestitelty ja soiteltu ja olen suoraan sanottuna riutunut rakkaudesta ja ikävästä, tavallaan olen sinkku mutta sitten en kuitenkaan ole. Miten saisin revittyä itseni tästä irti niin että voisin jatkaa omaa elämääni ja kohdata ihmisen, joka olisi sellaisessa elämäntilanteessa että suhde olisi mahdollinen? Järki ja tunteet taistelevat toisiaan vastaan ja se on niin kuluttavaa.
Pian jo kuitenkin huomasin, miten rikki mies oli kaikesta, itsekin jouduin usein pinnistelemään tapaamisten yhteydessä kun koin, että niiden kuuluu olla kivoja eikä raskaita asioita tai tunteita voi ottaa esiin. Peitin huonon oloni ja ahdistukseni kun ajattelin, että hänellähän tässä on vaikeaa, kun lapset ( 12, 9 ja 5) oireilee ja välit tulevaan ex-vaimoon ovat todella tulehtuneet ja huonot. Harkinta-aika päättyi ja ero vahvistettiin, mutta kaikki asiat olivat ihan sekaisin.
Ehdotinkin sitten, että otetaan aikalisä, että hän voisi keskittyä järjestelemään elämäänsä kuntoon ja selvittämään omaa päätään. Ollaan harvakseltaan sen jälkeen viestitelty ja soiteltu ja olen suoraan sanottuna riutunut rakkaudesta ja ikävästä, tavallaan olen sinkku mutta sitten en kuitenkaan ole. Miten saisin revittyä itseni tästä irti niin että voisin jatkaa omaa elämääni ja kohdata ihmisen, joka olisi sellaisessa elämäntilanteessa että suhde olisi mahdollinen? Järki ja tunteet taistelevat toisiaan vastaan ja se on niin kuluttavaa.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Sydämellinen kiitos asiallisesta ja jotenkin ihanasta vastauksestasi. Sisimmässäni tiedän järjellä ja intuitiolla, että mun täytyy repäistä itseni tästä irti, kärsiä sydänsurut ja katsella sitten taas aikanaan eteenpäin!
Miehenä sanoisin, että mies haki huonolle suhteelleen laastaria? Mies voi olla vastuullinen tai vastuuton. Vastuullinen ei halua vaarantaa suhdettaan omiin lapsiinsa ja siksi olet hänelle aina toissijainen tai ulkopuolinen, jos sun vaikutus häneen on negatiivinen.
Se minkälainen suhde hänellä on lasten äitiin ja mitä ovat kohdanneet aiemmin vaikuttaa kans siihen, onko paluulle mahdollisuuksia myöhemminkään? Sinulla on monta mutkaa edessä, ennen kuin voisit olettaa saavasi miehestä itsellesi seuralaisen, josta saat sen mitä hänestä alunperin halusit?
Mies on ollut aika sekaisin omasta tilanteestaan alunperin ja siksi ei ole halunnut sinulle paljastaa asioita alussa, jotka olisivat todennäköisesti estäneet teidän lähentymisen, mies siinä tilanteessa kaipasi kaikkein eniten ymmärtäjää ja "tukea" pahalle ololleen. Siksi uskon tohon laastari suhteeseen eniten?
Palaavatko takas yhteen tai mitä tuleva tuo mukanaan on alussa aika 50/50, jollei ole tapahtunut sitten asioita, joita ei voi antaa anteeksi toiselle tai ovat vain kasvaneet erilleen toisista, jolloin jatkolle ei ole jatkuvuutta olemassa. Oma mutu tällainen.
Itsekin kallistun siihen, että kyseessä oli/on laastarisuhde. Mielestäni siitä olisi alunperin pitänyt jotenkin keskustella selvemmin, ja tottakai mun olisi pitänyt saada heti alussa tietää ettei mies ollutkaan vapaa, jolloin olisin voinut valita haluanko lähteä suhteeseen vai en. Kun kuulin totuuden, oli tunteita mukana jo paljon.
Minähän en tiedä heidän avioliitostaan muuta kuin miehen kertoman, sen perusteella yhteenpalaaminen kuulostaa mahdottomalta mutta eihän sitä tietenkään koskaan tiedä. Ovat tunteneet toisensa nuoresta saakka, seurustelivat hetken lukioiässä kunnes tiet erosivat ja palasivat yhteen kolmekymppisinä uudelleen ja eka lapsi sai heti alkunsa. Ehkä expuoliso kertoisi aivan eri tarinan ja syyt sille, miksi ero tuli. Olen väsynyt tähän tilanteeseen ja aion ehdottaa kun seuraavaksi tapaamme, että keskustelemme asiat ja omasta puolestani en jaksa enää roikkua tässä ja heittää elämääni hukkaan.
Miehen tarinaan ei voi luottaa. Isäni oli kans mestari esittämään asian toisin, kuulimme lapsina vain tarinoita, miksi äitimme on jättänyt noin ihanan miehen yksin? Yksi tiesi kertoa, kun olivat olleet pitempään yhdessä, että vertaili häntä äitiimme monesti ja kysyikin häneltä, miksi hän ei voisi olla myös samanlainen "piika" hänelle?
Yleensä tuossa kohdassa olisi kai hyvä tajuta että ny ei ole omaat tunteet ainakaan täysin omassa hallinnassa ja lyödä vähän jarrua ennen kuin toisen tuntee
https://youtube.com/shorts/2TBoShbF8VM?si=4iRG-0XEgK_dtbXu
Noin kun ei lopulta aiheuta kun korkeintaan sydänsurua itselleen kun paljastuu ettei toinen olekkaan sitä mitä luuli tämän olevan
Niin. Kyllähän se tietenkin aikaa vie kun oppii jotain ihmistä tuntemaan, alku on tietenkin yhtä euforiaa, mutta ajan kanssa naamiot on pakko jossain kohtaa riisua.
Laske "mies" menemään. Vaikka kertoikin sinulle eroavansa ja on eronnut, hänellä on selvästi vielä pitkä matka saada itsensä henkisesti kokoon. Siihen pisteeseen että voi täysin omistautua lapsilleen - hehän tässä yhtälossä suurimmat kärsijät ovat.
"Mies" ei toimi kovin puhtailla korteilla. Kun kotona on vaikeaa, hakee netistä uutta seuraa. Sinä reppana lankesit tuohon verkkoon.
Ellei mikään muu auta sinua eroon tuosta "miehestä", ajattele noita pieniä oireilevia lapsia. Kuule, kyllä se on "miehen" asia hoitaa aikaansaamansa sotku. (Lapsille turvallinen ja rauhoittava ilmapiiri, hänen täysin omistauduttava heille - ilman lastensa äitiä elleivät he yhdessä siihen pysty.)
Ehdottaisin että pysy erossa tuosta "miehestä" , se tuo aivan tarpeettomasti elämääsi draamaa.
Draamaa voit hakea teatterista tai elokuvista saamatta pitkä-aikaista piinaa elämääsi.
Toisenlaisiakin kunnon Miehiä ON olemassa!
Joo. Varmasti on vielä erittäin pitkä matka edessä, miehen mukaan eivät ole exän kanssa oikeastaan edes puheväleissä ja lapset oireilee, yksi vissiin vähän vakavamminkin. Järkevintä mun on poistua tästä kuviosta kokonaan ja tosiaan uskoa siihen mitä sanot, että toisenlaisiakin kunnon miehiä on olemassa. Harmittaa, kun ehdin niin voimakkaasti ihastua ja meillä oli niin hienoja hetkiä, paljon samoja mielenkiinnon kohteita jne. Täytyy vaan nuolla haavat ja olla hetki hissukseen.
AP täällä. Suhde on nyt ohi. Mies palasi sittenkin yhteen vaimonsa kanssa joten olin pelkkä leikkikalu vaikeina aikoina. Vituttaa ja ahdistaa, mutta tästäkin pääsen vielä yli.
Naimissa olevan miehen eroprosessi on hauskaa katsottavaa. Luulee olevansa alfauros, mutta pitääkin laastaria varmuuden vuoksi näyttääkseen ,että naisia riittää. Tämä laastari huomaakin olevansa pahan olon purkauskohde, mutta ei uskalla jättää kun miestähän ei jätetä muuten voi lähteä henki.
Hitaasti irtoaa toisilla miehillä ns. vene kotilaiturista. Varmaan kompassi ja suunnat niin hukassa, kun ei vaimo olekaan navigoimassa enää. Moni mies on "passattu tai käskytetty pilalle" ensin äidin sitten vaimon toimesta, niin ettei mitään elämää, sen paremmin uusia suhteitakaan osata/uskalleta saada aikaan. Monella eron jälkeen jää päälle toinen toistaan paremman kumppanin etsinnästä. Ja vielä ajalle ominainen naisviha, niin pyöritetään kynnysmattona jopa useampaakin naista eron jälkeen. Koettua faktaa sivusta.
*etsintä* piti olla Miksi se riittävän hyvä ei riitä miehille, jos miehen oma panoskaan ole kun korkeintaan keskitasoa?