Eli valkean mieslajin heterojaostoon.
Mietin vaan, että millainen maailma olisi ilman tätä kaikkein haukutuinta ja syrjityintä ihmislajia?
No olisihan sitä kieltämättä paljon ikävää jäänyt tapahtumatta, kuten Titanic ei olisi koskaan uponnut, siksi, että sitä ei olisi koskaan valmistettukaan.
Hiroshiman ja Nagasakin pommeja ei oltaisi pudotettu koska niitä ei oltaisi koskaan valmistettukaan.
Sitten hieman mukavampiin asioihin.
-Ei olisi autoja eikä asfalttiteitä. Ei kaupunkeja eikä ravintoloita katujen varsilla eikä toreja joissa ituhipit voivat myydä käytettyjä vaatteitaan ja Beatlesien LP levyjä.
-Ei olisi öljynjalostamoja ja näin muodoin ei myöskään bensiiniä joilla autot ovat kulkeneet tähän saakka.
-Ei olisi lentokoneita eikä lentokenttiä. Näin ollen valkean naisen pariutuminen mustan miehen kanssa olisi jäänyt aikalailla marginaaliin.
-Ei olisi upeita valtameriristeilijöitä joissa valkean heteromiehen vihaajat saavat pitää hauskaa.
-Ei olisi käyty kuussa eikä ISS avaruusasemaa olisi olemassa.
-Ei olisi myöskään tietokoneita, jolla nytkin kirjoitan tätä tunnustusta häpeän stigma otsassani.
Koko maailma olisi ikään kuin 1000 luvulta. Ei olisi juurikaan mitään. Niin paitsi olkikattoiset pitkätalot jotka niin ikään valkoinen hetero mies rakensi.
No,,, maailma olisi tietenkin paljon saasteettomampi kuin tällä hetkellä. Siitä nöyrin pahoitteluni oman lajini puolesta.
On todella mukava kuulua tähän maailman syrjityimpään ihmislajiin
Anonyymi-ap
1
50
Vastaukset
- Anonyymi
Luolamiehet alkoivat alistaa naisia, ja sieltä se viha kumpuaa. Nuijalla pakottivat naiset tekemään lapsia, ja laittamaan ruokaa itselleen. Lapsien tekeminen ei vaadi heteroutta, jos olet sattunut sen jostakin syystä unohtanut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5773846Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483298- 382781
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662729Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192124- 322071
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121947- 291845
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171790Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471739