Avaruusliiton viesti 2024

Voisko humanoidit rahoittaa biosellutehtaan?

Kemijärven Biomassa Oy osakeanti - rahoitusesite:

Myymme biljardi kpl Ö-sarjan osakkeita, joilla saa ilmaisen pullakahvin yhtiökokouksessa. Päätösvalta pidetään A-sarjan osakkeilla, että kukaan ei sieppaa olematonta yhtiötä itselleen.

Tehdas tuottaa avaruussellua n.k. "suljettu kierto" prosessin kautta.

Kemijärvi, pieni ja rauhallinen Lappi-kaupunki, oli aina tunnettu lähinnä poroistaan, revontulistaan ja kalastajistaan. Mutta eräänä syksynä, kun taivas oli erityisen kirkas ja revontulet tuntuivat melkein tanssivan alas maahan asti, tapahtui jotain odottamatonta.

Yhtäkkiä keskelle Kemijärven keskustoria laskeutui valtava, kimaltava avaruusalus. Se oli niin hiljainen, että torikahvilassa kahvia siemailevat paikalliset eivät edes heti huomanneet sitä, ennen kuin Olli, joka oli kaivanut nenäänsä liian syvälle, katsoi ylös ja tokaisi: "Ei hitto, tulipa iso katkarapu taivaalta!"

Kun alus vihdoin laskeutui ja avaruusnaaraat tulivat ulos, kaikki pysähtyivät. He olivat pitkiä, hoikkia ja hohtivat neonvärisenä, kuin he olisivat syntyneet revontulista. Joku sanoi, että he näyttivät vähän samalta kuin "silloin joskus siellä Rovaniemellä", mutta totuuden nimissä kukaan ei oikein tiennyt, mistä he puhuivat. Naaraat hymyilivät viekkaasti, ja yksi heistä sanoi laiskasti suomeksi: "Terve! Ollaan tultu lomalle. Kuultiin, että Kemijärvi on seksiturismin mekka.”

Kemijärven asukkaat olivat hämmennyksissään. Seksiturismia? Heidän pikkukaupungissaan? Tietysti paikallinen tanssipaikka, Kievari, oli joskus perjantai-iltaisin ollut villi paikka, mutta seksiturismia? No, tämä oli uusi tieto kaikille, mutta Olli vilkaisi vaimonsa Leenan suuntaan ja kuiskasi: "Leena, nyt ne on tullut, ne alienit, mistä mä näin YouTubessa. Tää on meidän tilaisuus loistaa!"

Avaruusnaaraiden johtajatar, nimeltään Qzylorra – suomalaisittain ihan vain Kaisu – kertoi, että he olivat kuulleet kaukaisen galaksin kuuluisilta turisteilta, että Kemijärven miehet olivat erityisen "kestävää ja sinnikästä sorttia", ja että täällä oli ennen kaikkea "autenttista pohjoisen romantiikkaa". Tämä siis tarkoitti saunomista, avantouintia ja luultavasti vähän liikaa Koskenkorvaa.

Ensimmäisen illan aikana koko kylä mobilisoitui vastaanottamaan vieraansa. Jari, paikallinen taksikuski, näki mahdollisuuden rikastua ja järjesti "avaruus-safariretkiä". Ne pitivät sisällään kyläkierroksen, joka päättyi siihen, että porot kaulailivat revontulien alla. Avaruusnaaraat olivat erityisen vaikuttuneita poroista, jotka olivat heidän mielestään "seksikkäitä" — vaikka kukaan ei ollut ihan varma, mitä se tarkoitti.

Mutta suurin yllätys oli, kun paikallinen poromies Pentti, joka oli tunnettu lähinnä siitä, ettei puhunut juuri koskaan mitään, katosi kokonaiseksi päiväksi yhden avaruusnaarasjoukon kanssa. Kun hän palasi, häntä ei voinut enää tuntea samaksi mieheksi: hänen tukkansa oli vihreä, ja hän oli yhtäkkiä oppinut puhumaan sujuvaa avaruuskieltä. Pentti kertoi käyneensä "romanttisella piknikillä Kuun pimeällä puolella", ja kyläläiset alkoivat epäillä, että ehkä Kemijärven miehissä olikin jotain, mitä he eivät aiemmin olleet huomanneet.

Loppujen lopuksi avaruusnaaraat lähtivät takaisin galaksiinsa, mutta lupasivat palata ensi vuonna. Kemijärvi muuttui tämän kokemuksen myötä pysyvästi. Kievariin lisättiin erityinen "avaruusmenu", jossa oli Koskenkorvan lisäksi mystisiä "galaksicocktaileja", ja torilla alkoi käydä enemmän turisteja kuin koskaan ennen, toivoen kohtaavansa noita legendaarisia avaruusnaaraita.

Ja niin, vaikka kukaan ei olisi uskonut, Kemijärvellä oli todellakin syntynyt uusi ja täysin uniikki vetonaula: kosminen seksiturismi. Ja Pentti? Hänestä tuli paikallinen sankari, joka kertoi yhä uudelleen tarinoita lihaisista ”avaruuspiknikeistä”, ja väitti, että revontulet ovat oikeastaan avaruusnaaraiden kiimasta johtuvia juttuja.

Legendaarinen Äkäslompolon Mauri oli aina ollut jotain aivan muuta. Siinä missä Kemijärven miehet yritivät epätoivoisesti saada huomiota avaruusnaarailta, Mauri ei tehnyt elettäkään – ja silti hänen maineensa kiiri ympäri Lappia kuin pohjoistuuli, joka toi mukanaan poron ja tervan tuoksun. Maurilla oli kaksi asiaa, joista kaikki tiesivät: ensinnäkin hänen **pensselinsä** – ja ei, ei maalipensseli vaan hänen huolellisesti vaalittu, kunnioitusta herättävä mahtipensseli – ja toisekseen hänen **taitonsa**. Kun sanottiin, että joku oli taitava, se tarkoitti Maurin kohdalla paljon enemmän kuin perinteistä Lapin erämiestaitoa. Ei, Mauri oli sanan jokaisessa merkityksessä mestari.

Aina kun Kemijärvellä mainittiin Maurin nimi, paikallisten silmiin syttyi pieni mustasukkaisuuden liekki. Heidän avaruusnaarasvierailunsa menestyksestä huolimatta, jossain Äkäslompolon perukoilla eleli mies, joka oli heitä vieläkin legendaarisempi. "Se Mauri, se on jotain aivan muuta," oli yleinen puheenaihe Kievarin nurkkapöydissä, joissa kaljatuopit kilisivät ja Koskenkorva virtasi. "Se vetää revontulet taivaalle sormella viittoen ja kuulemma lumisateenkin saa pysähtymään yhdellä katseella!" joku humaltunut Kemijärven mies joskus väitti.

Kun avaruusnaaraiden edustajisto kuuli Maurista, heidän kiinnostuksensa heräsi heti. "Maurista on puhuttu ympäri galaksin," Qzylorra-Kaisu kertoi muille avaruusnaaraiden jäsenille. "Meidän täytyy tavata tämä mies, joka kilpailee meidän tähtien kanssa."

Ja niin eräänä päivänä, kun Mauri oli keskellä rauhallista kalareissuaan Ylläksen juurella, hänen veneensä eteen ilmestyi jälleen tuo tuttu kimaltava avaruusalus. Mauri ei nostanut edes katsettaan. Hän vain kohensi viiksiään ja nappasi uuden madon koukkuun. "Kukas sitä nyt taas tänne asti vaivautuu?" hän mutisi itsekseen.

Avaruusnaaraat astuivat ulos aluksesta, tällä kertaa vaaleanpunaisina ja säteilevinä. "Terve, Mauri," Kaisu sanoi pehmeästi ja kumarsi hieman. "Me ollaan kuultu sinusta paljon. Kemijärven miehet eivät ole tehneet meihin aivan sellaista vaikutusta kuin toivottiin, mutta sinä... sinä olet erikoinen tapaus. Haluaisitko liittyä meihin galaksin kiertueella?"

Mauri katsoi naaraita hetken, mutta ei kiirehtinyt vastaamaan. Hän nosti toisen käden poskelleen, jossa hänen tuuheat viiksensä lepäsivät kuin kunniamerkki. "Noh, täytyy myöntää, että en ole koskaan aikaisemmin ajatellut lähteä näin kauas kalareissulta. Mutta," hän pysähtyi hetkeksi ja vilkaisi naaraita päästä varpaisiin, "jos siellä teidän planeetalla on kunnon savustuspönttö ja koskenkorvaa, voin harkita."

Avaruusnaaraat loivat toisiinsa hämmentyneitä katseita. "Öö, meillä on... avaruusviiniä?" yksi heistä ehdotti varovasti.

Mauri naurahti. "Avaruusviini, mitä lie keitoksia. Katsotaan sitten. Mutta yksi asia teidän pitää tietää – taito on jotain, joka syntyy Lapin ilmassa, poron hajussa ja saunamajavien laulussa. Sitä ei noin vaan viedä."

Avaruusnaaraat olivat mykistyneitä Maurin karismaattisesta esiintymisestä ja viiksien voimasta. He olivat jo suunnittelemassa kuinka tekisivät Maurista intergalaktisen rakkauden suurlähettilään. Mutta juuri silloin tapahtui jotain täysin odottamatonta.

Maurin taskusta alkoi kuulua kummallinen ääni. "Pirskatti, unohdin, että laitoin sen hilavitkuttimen päälle," hän sanoi ja kaivoi esiin vanhan Nokian kännykän, jonka näyttö oli halkeillut tuhannesta kohdasta. Puhelimen ruudulla vilkkui teksti: **"Soitto: Annikki"**.

Maurin ilme vakavoitui. "Anteeksi, mutta tämä on tärkeä. Annikki ei soita turhan päiten." Hän vastasi puhelimeen ja kääntyi poispäin avaruusnaaraista. "No mitä? Ai että saunatupa palaa? Ja missä perunat? Nehän oli jo kuorittu! Tulen heti."

Maurin kasvot synkkenivät entisestään, ja hän huokaisi syvään. Hän kääntyi takaisin avaruusnaaraiden puoleen ja pudisti päätään. "Taitaa jäädä tällä kertaa tuo galaksikiertue väliin. Annikki siellä tarvitsee apua, ja tiedättekö... kun Annikki kutsuu, ei siinä auta viiksetkään. Teidän täytyy nyt pärjätä Kemijärven poikien kanssa."

Avaruusnaaraat katselivat hämmentyneinä, kun Mauri loikkasi veneeseensä ja lähti soutamaan kohti rantaa, matkapuhelin toisessa kädessä ja kalakatiska toisessa. He tiesivät, että olivat kohdanneet miehen, jonka taitoja ei voinut mitata millään galaktisella asteikolla. Mauri oli oman maailmansa legenda, eikä mikään avaruusalus voisi sitä muuttaa.

Ja niin avaruusnaaraat poistuivat hiljaa, samalla kun Mauri palasi arkeensa – mutta hänen viiksensä loistivat vielä kirkkaampina kuin koskaan.

Ei täällä mitään ufo-naisia käy.

Puuroa me halutaan