Koillissanomissa oli kolumni Taivalkosken kieltämiskulttuurista. Onkohan yksikään kunnan työntekijä siihen reagoinut. Syy ei liene se, ettei kirjoitusta kannatettaisi. Vaan mikäs muu olisi syy?
Miksi kaikki kielletään Taivalkoskella?
16
964
Vastaukset
- Anonyymi
Niin, kolumnissahan haluttiin kieltää ihan kaikki. Tuskin sitä ajatusta kannattaa kannattaa. Muutenkin kysyisen toimittajan yritelmät kirjoittaa humoristisia(?) kolumneja ovat tähän asti täysin epäonnistuneet.
- Anonyymi
Syy on se on niin tekemällä tehty kolumni kun olla ja voi. Etätöitä ei ole kielletty edelleenkään kunnassa, mäkeä saa hypätä mutta ei FIS-kisoissa, jos yhdet saa käyttää ilmaiseksi uimahallia ilmaiseksi niin sitten se pitäisi tasapuolisesti koskettaa kaikkia kunnan työntekijöitä, ei saa huoltaa autoja koska vakuutukset eivät kata jos jotain sattuu siellä työajan ulkopuolella, melonta-alue ei ole majoittumista varten jne.
Toimittajakin voisi ottaa selvää asioista eikä uutisoida kuten Iltalehti tai Seiska.- Anonyymi
Vai ei ole melontakeskus majoittumista varten? Koko kesänhän tuolla on siitä huolimatta ollut majoittujia, ei paljon paina turvallisuusasiat.
- Anonyymi
Olet pahasti kuutamolla.
- Anonyymi
Katkeraa kirjoitusta taas kyseiseltä 'toimittajalta' Koillissanomissa. Onkohan mies lähtenyt kävelemään (Taivalkoskelta kotoisin) vai mistä kumpuaa moinen viha Taivalkoskea kohtaan?
- Anonyymi
Joo, kolumni ois ollut ihan ok ilman klikkiotsikkomuotoilua Taivalkoski-viittauksella ja yhtä turhaa lausetta Taivalkosken piikittelyllä. Olisi hauska tietää onko nämä täysin ko. toimittajan kynästä vai päätoimittajako siellä lehdessä ohjaa tällaiseen toimintaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Pelottava ajatus että Suomessa lehdistön sananvapautta rajoitettaisiin ja saisi kirjoittaa vain valtaapitävien mielestä "kivoista asioista".
Jos tällaiset asiat osuu kipeästi, voisi haukkumisen ja henkilökohtaisuuksiin menemisen sijaan miettiä mitä voitaisiin tehdä paremmin esim siellä kunnassa tai vaikka yrittäjäjärjestössä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelottava ajatus että Suomessa lehdistön sananvapautta rajoitettaisiin ja saisi kirjoittaa vain valtaapitävien mielestä "kivoista asioista".
Jos tällaiset asiat osuu kipeästi, voisi haukkumisen ja henkilökohtaisuuksiin menemisen sijaan miettiä mitä voitaisiin tehdä paremmin esim siellä kunnassa tai vaikka yrittäjäjärjestössä.Sananvapaudessa ei ole mitään vikaa ja pitääkin olla mutta toimittajan tehtävänä on kertoa absoluuttinen totuus ja kuten asia on tapahtunut, muuten se on vain mielipide. Toimittaja voisi kertoa miten Taivalkoskella rajoitetaan yrittäjyyttä tai miten kaikki kielletään, se sijaan hän kertoo lähinnä huhupuheita ja ihmisten mielipiteitä ilman faktoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sananvapaudessa ei ole mitään vikaa ja pitääkin olla mutta toimittajan tehtävänä on kertoa absoluuttinen totuus ja kuten asia on tapahtunut, muuten se on vain mielipide. Toimittaja voisi kertoa miten Taivalkoskella rajoitetaan yrittäjyyttä tai miten kaikki kielletään, se sijaan hän kertoo lähinnä huhupuheita ja ihmisten mielipiteitä ilman faktoja.
Onko absoluuttinen totuus olemassa ja kenen/mistä näkökulmasta, ihan yleensäkin,sitä on paha lähteä julistamaan kenenkään. Lehdistön tehtävä on myös herättää keskustelua, oli aihe mikä hyvänsä. Koillis-Sanomien toimittaja ei ole ainoa lajissaan kun tarkkailee asiaa, toimittajatkin taitavat tarkkailla.

On totta, että absoluuttisen totuuden määrittely voi olla haastavaa, ja eri näkökulmien olemassaolo on olennainen osa avointa yhteiskuntaa ja julkista keskustelua. Kuitenkin lehdistön perimmäinen tehtävä ei ole vain herättää keskustelua, vaan myös tarjota mahdollisimman tarkkaa ja todenmukaista tietoa. Vaikka toimittajat tarkkailevat maailmaa omista konteksteistaan ja näkökulmistaan, heidän velvollisuutensa on pyrkiä objektiivisuuteen ja varmistaa, että esitetyt faktat ovat paikkansapitäviä.
Lehdistön rooli keskustelun herättäjänä on tärkeä, mutta tätä tehtävää ei tule toteuttaa faktatietojen kustannuksella. Vastuu siitä, että yleisö saa luotettavaa ja paikkansapitävää tietoa, on kriittinen osa journalistista työtä. Lehdistön ei tulisi pyrkiä herättämään keskustelua pelkästään herättämisen vuoksi, vaan se tulisi tehdä vastuullisesti ja eettisesti, totuudenmukaisuutta vaalien.
Koillis-Sanomien toimittajan tarkkailu ja tulkinta on osa journalistin työtä, mutta se on sidottu journalistisiin periaatteisiin, jotka vaativat tasapuolisuutta ja riippumattomuutta. Toimittajat voivat tarkkailla, mutta heidän tulee samalla ymmärtää, että heidän tarkkailunsa voi muovata julkista mielipidettä ja siksi heidän tulee olla erityisen tarkkoja siitä, miten he esittävät asiat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelottava ajatus että Suomessa lehdistön sananvapautta rajoitettaisiin ja saisi kirjoittaa vain valtaapitävien mielestä "kivoista asioista".
Jos tällaiset asiat osuu kipeästi, voisi haukkumisen ja henkilökohtaisuuksiin menemisen sijaan miettiä mitä voitaisiin tehdä paremmin esim siellä kunnassa tai vaikka yrittäjäjärjestössä.Kuka tässä haukkui? Tai meni henkilökohtaisuuksiin?
Juttuhan oli kolumni, ei uutinen. Ja kolumnin aihe oli yrittäjyyden kiehtovuus. Kyllä tässä toimittaja ihan tarpeettomasti ujutti mukaan piikit Taivalkosken suuntaan. Vai oletko edes lukenut koko tekstiä? Aika harva näitä Koillissanomien maksumuurin takana olevia taitaa lukea, mutta kommentointia eri forumeilla se ei estä.
Otsikko: "Pitäisikö yrittää tai yrittää olla yrittämättä? Taivalkoskella asiaa kannattaa harkita perusteellisesti".
Tästähän voisi olettaa, että tulee paljonkin analyysia yrittämisestä Taivalkoskella. No ei tullut. Kolumnin loppupuolella tulee yksi lause "Sitä paitsi Taivalkosken kunta ei taida olla järin yritysystävällinen kunta – ainakin sellainen kuva minulla on jo pitemmän ajan ollut ja viime aikojen tapahtumat ovat sitä vain vahvistaneet.". Ihan turhia perustelemattomia heittoja ohi varsinaisen kolumnin aiheen.
Tällä ei ole mitään tekemistä sananvapauden rajoittamisen kanssa. Päinvastoin. Tehkööt ihan vapaasti kunnon tutkivan journalismin jutun yrittämisestä ja sen haasteista sekä kunnan toiminnasta Taivalkoskella. Onhan se tietysti hieman haastavampaa kuin kirjoitella näitä kolumneja, joissa voi aina jotain piikitellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka tässä haukkui? Tai meni henkilökohtaisuuksiin?
Juttuhan oli kolumni, ei uutinen. Ja kolumnin aihe oli yrittäjyyden kiehtovuus. Kyllä tässä toimittaja ihan tarpeettomasti ujutti mukaan piikit Taivalkosken suuntaan. Vai oletko edes lukenut koko tekstiä? Aika harva näitä Koillissanomien maksumuurin takana olevia taitaa lukea, mutta kommentointia eri forumeilla se ei estä.
Otsikko: "Pitäisikö yrittää tai yrittää olla yrittämättä? Taivalkoskella asiaa kannattaa harkita perusteellisesti".
Tästähän voisi olettaa, että tulee paljonkin analyysia yrittämisestä Taivalkoskella. No ei tullut. Kolumnin loppupuolella tulee yksi lause "Sitä paitsi Taivalkosken kunta ei taida olla järin yritysystävällinen kunta – ainakin sellainen kuva minulla on jo pitemmän ajan ollut ja viime aikojen tapahtumat ovat sitä vain vahvistaneet.". Ihan turhia perustelemattomia heittoja ohi varsinaisen kolumnin aiheen.
Tällä ei ole mitään tekemistä sananvapauden rajoittamisen kanssa. Päinvastoin. Tehkööt ihan vapaasti kunnon tutkivan journalismin jutun yrittämisestä ja sen haasteista sekä kunnan toiminnasta Taivalkoskella. Onhan se tietysti hieman haastavampaa kuin kirjoitella näitä kolumneja, joissa voi aina jotain piikitellä.Eihän tässä ketjussa ollut edes kysymys tuosta kolumnista vaan aivan toisesta.
Hyvä vaan että toimittajatkin kirjoittaa välillä kiinnostavia kommentteja ja mielipiteitä. Eihän tämä kyseinen kirjoitus ollut edes mikään uutinen vaan pelkkä toimittajan oma kolumni.
Koira, kalikka, älähdys? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän tässä ketjussa ollut edes kysymys tuosta kolumnista vaan aivan toisesta.
Hyvä vaan että toimittajatkin kirjoittaa välillä kiinnostavia kommentteja ja mielipiteitä. Eihän tämä kyseinen kirjoitus ollut edes mikään uutinen vaan pelkkä toimittajan oma kolumni.
Koira, kalikka, älähdys?Alkuperäinen aloitus koski toista kolumnia, mutta tämä säie mihin sinäkin nyt vastasit koski kyllä tätä uusinta. Tai niin minä ainakin ymmärrän tämän 7.10. tehdyn kommentin "Katkeraa kirjoitusta taas kyseiseltä 'toimittajalta' Koillissanomissa.". Johon nämä siis vastauksia ovat. Tuona päivänä ilmestyi tämä viimeisin kolumni.
- Anonyymi
Toimittajan seitsemän periaatetta, jotka ohjaavat journalistista työtä ja varmistavat luotettavan, vastuullisen ja eettisen raportoinnin, ovat seuraavat:
1. Totuudenmukaisuus ja tarkkuus: Toimittajien tehtävänä on kertoa asiat mahdollisimman totuudenmukaisesti ja tarkasti. Tämä tarkoittaa faktojen tarkistamista ja luotettavien lähteiden käyttämistä.
2. Riippumattomuus: Toimittajien tulee pysyä riippumattomina poliittisista, taloudellisista ja muista ulkopuolisista vaikutteista, jotta he voivat raportoida objektiivisesti ja tasapuolisesti.
3. Vastuu ja vastuullisuus: Journalisteilla on vastuu yleisöään kohtaan. Heidän on oltava valmiita korjaamaan virheitä ja kantamaan vastuunsa siitä, että heidän työskentelynsä on eettisesti kestävää.
4. Reiluus ja puolueettomuus: Toimittajien tulee käsitellä uutisia tasapuolisesti, tarjoten näkökulmia eri osapuolilta, ja vältettävä omien mielipiteiden tuomista esiin raportoinnissa.
5. Ihmisoikeuksien ja yksityisyyden kunnioittaminen: Toimittajien on kunnioitettava yksilöiden yksityisyyttä ja ihmisoikeuksia. Tämä tarkoittaa esimerkiksi uhrien suojelemista ja yksityisten henkilöiden yksityisyyden kunnioittamista, erityisesti traagisissa tai arkojen asioiden yhteydessä.
6. Avoimuus ja julkinen keskustelu: Toimittajien tulee olla avoimia yleisölle ja kannustaa julkiseen keskusteluun. Heidän työnsä tavoitteena on edistää avoimuutta ja tiedonvälitystä yhteiskunnassa.
7. Eettisten standardien noudattaminen: Toimittajat sitoutuvat noudattamaan eettisiä standardeja, joita määrittelevät alan eettiset ohjeet ja käytännesäännöt, kuten Journalistin ohjeet Suomessa. - Anonyymi
Hyvin leikattu, kopioitu ja liitetty!
- Anonyymi
Nykyajan viestinnässä onkin tärkeää hyödyntää erilaisia lähteitä ja tuoda esiin näkemyksiä eri kulmista, jotta keskustelu voi olla mahdollisimman monipuolista ja avartavaa. Leikkaaminen, kopioiminen ja liittäminen ovatkin joskus osa prosessia, kun halutaan rakentaa perusteltua argumentaatiota ja viitata aiemmin esitettyihin asioihin. Tavoitteena on aina tuoda lisäarvoa keskusteluun ja tarjota uusia näkökulmia, ei pelkästään toistaa samaa. Jos tämä jäi epäselväksi, toivottavasti tämä selventää tarkoitusta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1395690
Maisa Torppa
Voitto oikeudesta. Tässä näkee miten huteralla pohjalla nuo syytökset ovat. Hyvä Maisa 💖. IL2464198- 111777
Nainen, älä tee aloitetta, jos
Jos olet: - ylipainoinen - yksinhuoltaja - tatuoitu - tukassa on varoitusväri - sinulla on muita lävistyksiä kuin korvak1541048Persut palkitsisi verohelpotuksin röökin polton ja ryyppäämisen lopettamisesta
>> Perussuomalaiset ehdottavatkin, että haittaverojen sijaan terveellisestä elämää viettäville ihmisille voitaisii149968- 90963
Veronika Honkasalo(vas.)venäjän asialla
Honkasalon mukaan mukaan venäläisiä turvapaikanhakijoita kohdellaan lainvastaisesti. "Vasemmistoliiton varapuheenjohtaj67962- 88897
Trump laittomien siirtolaisten kauhu.
Trump toimii ihan oikein, kun karkoittaa maassa laittomasti oleskelevat rikolliset siirtolaiset takaisin kotimaihinsa ei114828- 42814