Miksi aina kirjoitetaan seurueesta eikä romaneista

Anonyymi-ap

Hämeenkyrössä Pirkanmaalla useita nuoria ja nuoria aikuisia joutui ryöstöjen uhriksi maanantaina illalla.

Rikosten uhrit ovat iältään 15–22-vuotiaita. Ryöstöt tapahtuivat kaupan ja koulun pysäköintipaikoilla. Uhrit valikoituivat sattumalta.

Hämeenkyrö on noin 10 000 asukkaan kunta Pirkanmaalla.

Kahdelle uhreista aiheutui lieviä fyysisiä vammoja. Epäillyt ja uhrit eivät tunteneet toisiaan entuudestaan.

Sisä-Suomen poliisin mukaan kolmen 18–19-vuotiaan seurue oli liikkunut autolla Hämeenkyrön ja Kyröskosken alueella ja pakottanut teräaseella uhkaamalla ja osin fyysistä väkivaltaa käyttämällä uhreja luovuttamaan omaisuuttaan.

Tekojen jälkeen epäillyt pakenivat paikalta autolla. He eivät saaneet juuri mitään omaisuutta ryöstettyä.

Pohjanmaan poliisilaitoksen poliisipartio tavoitti epäillyt iltayhdeksän aikaan Jalasjärveltä.

Sisä-Suomen poliisi tutkii tapahtumasarjaa kahtena törkeänä ryöstönä ja kahtena ryöstönä. Lisäksi auton kuljettajan osalta asiaa tutkitaan esimerkiksi törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Epäillyt ovat tällä hetkellä pidätettyinä.

7

353

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mustalaisia ne on!

    • Anonyymi

      Se on rasismia. Eilen Iltalehti kirjoitti tarjoilijasta joka ei myynyt häirikkö mannelle kaljaa ja sai siitä hyvästä parin tonnin sakot sekä joutui maksamaan korvaukset tälle elätille.

    • Anonyymi

      Varmasti joku vihervassareiden salajuoni.

      Kerran luulin tuntevani yhden ja ihan varmasti oli kaikkeen syynä.

    • Anonyymi

      No oletko koskaan nähnyt yksinäisen romanimiehen polkevan fillarilla marketista perheen viikonlopun ruokaostoskassit sarvissa roikkuen ?
      No et ole sillä porukallahan he aina fillaroi.

    • Anonyymi

      Kaksi naista yritti varastaa Iittalaa ja elektroniikkaa Vuosaaren Tokmannilta viime vuoden lopulla. Naiset piilottivat hameidensa alle kolme Mariskooli-maljakkoa, kaksi Muumi-kulhoa, kaksi Teema-kulhoa, Teema-vadin ja kaksi robotti-imuria.

      Varkaus jäi astioiden ja imureiden osalta yritykseksi, mutta toinen naisista onnistui varastamaan 8 euron arvoisen paketin pölypusseja.

      Syyttäjä vaati naisille rangaistusta varkauden yrityksestä ja toiselle myös näpistyksestä. Toiselle naisista syyttäjä vaati myös rangaistuksen koventamista, sillä hänellä oli jo aiempaa rikostaustaa.

      Lisäksi syyttäjä vaati rikoksentekovälineiden takavarikointia. Tässä tapauksessa välineet tarkoittivat naisten hameita.

      HAMEIDEN kohtaloa puitiin Helsingin käräjäoikeudessa. Oikeus totesi hameiden pääasiallisen käyttötarkoituksen olevan muu kuin varastelu ja myös kulttuurin ylläpitämisen suojaavan lain vaikuttavan asian käsittelyyn.

      Videotallenteista oli kuitenkin havaittavissa, että hameet olivat rikoksen teossa oleellinen väline. Molemmilla naisilla oli myös kontollaan jo aiempia rikoksia, joissa he olivat varastaneet juurikin näitä hameita käyttäen.

      Koska hameiden käyttö rikosvälineenä oli toistuvaa, kallistui oikeus syyttäjän puolelle. Naiset tuomittiin menettämään hameensa valtiolle.

    • Anonyymi

      Romaniveljekset olivat menossa illalla autolla ja hevostrailerilla raveihin Seinäjoelle. Hotellihuoneen saatuaan katsoivat kadulle ja säälivät heppaa trailerissa. Hevosen hyvinvoinnin vuoksi päättivät salakuljettaa konin huoneeseen. Suunnitelma onnistui. Illan mittaan alkoi miehiä janottaa ja he päättivät lähteä yökerhoon kaljalle. Muutamat juotuaan alkoi myös tehdä mieli naista. Maksullinen Nainen löydettiin ja matka pimeään hotellihuoneeseen alkoi. Touhukkaan yön jälkeen huora totesi että teiltä kahdelta se on 50 euroa per mies mutta siltä mokkatakkiselta otan puhelinnumeron.

    • Anonyymi

      Romanihame on ainoa romanivaate, johon avustusta täydentävän toimeentulotuen piiristä saa. Muut on kustannettava itse. Täydentävä toimeentulotuki on aina harkinnanvarainen, eli automaattisesti sitä ei saa.

      Harkinnanvaraisuuteen perustuu myös myönnettävä summa. Joillakin paikkakunnilla on mahdollisuus saada tätä tukea korkeintaan 400 euroa, joka ei suinkaan tarkoita, että se neljäsataa annetaan sieltä automaattisesti. Enimmäissummasta saatetaan tiputtaa jopa puolet pois. Paikkakunnittain vaihtelee, paljonko täydentävää toimeentulotukea romanihametta varten on mahdollisuus saada. Eroja on myös siinä, minkä pituisin väliajoin tukea voi hakea. Joillakin paikkakunnilla aika on 2 vuotta, joillakin 4.

      Romanihame maksaa vähintään 500 euroa. Jos siis hameen teettämistä varten myönnetään esimerkiksi 250 euroa, on henkilöllä omavastuuta jäljellä edelleen puolet summasta. Sama hame saattaa olla päivittäisessä käytössä vuoden, jopa kaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      100
      6374
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3813
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3190
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      370
      1726
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      969
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      956
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      880
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      869
    Aihe