Kuvittelemme ehkä, että hautajaispäivä on pahin ja oletetaan, että hautajaisten jälkeen alkaa toipua, mutta emme aavistakaan millaista tulee olemaan sen
jälkeen, että läheisen menetystä seuraa loputon suru, poissaolo,
tyhjyys, jossa koemme itsemme merkityksettömiksi, lohduttomina,
ahdistuneena ja masentuneena surusta. Mistä siihen saa voimia
päästäkseen eteenpäin, kun on jäänyt ihan yksin ? Mikään "palveleva
puhelin", kriisiapu, "ammattiauttaja" ei tuo lohtua.
Ihmiset, jotka eivät ole kokeneet puolison menetystä odottavat,
että "terästäydyt" tajuamatta, että vaatimus on kohtuuton,
koska suru ei ole järjellä pois "hoidettavissa".
Menetät elämästäsi yhden ainoan ihmisen ja elämästäsi tulee tyhjä
Anonyymi-ap
52
628
Vastaukset
- Anonyymi
Suru on tila, josta kukaan meistä ei tiedä ennenkuin olemme siinä.
Suru panee sekaisin niin kehon kuin sielunkin.- Anonyymi
Se on totta.
- Anonyymi
Näin on suru ravistelee jotenkin kestävyyden rajoille . Vaan on muistettava että itse yrittää ohjata ajatuksiaan. , ettei jähmety paikoilleen .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on suru ravistelee jotenkin kestävyyden rajoille . Vaan on muistettava että itse yrittää ohjata ajatuksiaan. , ettei jähmety paikoilleen .
Miten suuressa surussa pystyisi ohjaamaan ajatuksiaan ? En usko,
että ne ovat ohjattavissa.
Yritin saada lohtua jonkun keksimästä lauseesta:
"Rakkaus on silta yli kuoleman".
Julma totuus on, että elämän ja kuoleman raja on ylitsepääsemätön. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten suuressa surussa pystyisi ohjaamaan ajatuksiaan ? En usko,
että ne ovat ohjattavissa.
Yritin saada lohtua jonkun keksimästä lauseesta:
"Rakkaus on silta yli kuoleman".
Julma totuus on, että elämän ja kuoleman raja on ylitsepääsemätön.Ajatukset ja tunne ovat eri asioita. Ajatuksiaan pystyy terve ihminen ohjaamaan aika hyvin, tunteitaankin pystyy säätelemään. Tunteiden säätely ei ole tunteettomuutta vaan omien tunteiden tunnistamista ja sitä kautta tunteiden hallintaa tilanteeseen sopivalla tavalla.
Suru ei lopu koskaan kokonaan, mutta sen kanssa oppii elämään hyvässä sovussa, niin ettei tunteet vie sinua sellaisella tavalla, jota et halua.
- Anonyymi
Minä jäin hyvin nuorena leskeksi pienten lasten yksinhuoltajaksi , joten kun se rakkaan pois meno tulee odottamatta niin se on todella kova paikka . 20 vuoden päästä kohtasin uuden rakkauden ja kuinkas ollakkaan pitkän yhdessäolon jälkeen hänkin kuoli vakavaan sairauteen. Beniniin että hyvin tiedetään mitä se on kun jää yksin . Tosin hieman helpompaa silloin kun sairauden kohdatessa saa tietää ettei tule elämään kauaa. Niin ehtii sanoa kaikki asiat ja tunteet ennen kun toinen lähtee. Kokemus on kuitenkin aina se ettei kuolema tule koskaan oikeana päivänä. Sillä kuolemalle ei ole edes oikeaa päivää koska toivo elämästä on aina ylinnä. Moni muukin siis on kokenut kuoleman ja sen tuottamat suru vaiheet . Vanhempana sitä jotenkin ottaa hieman rauhallisemmin. Kun on jo kerran asian kokenut ja oppinut jotenkin surun moninaiset muodot. Mutta säälimätön ei kannata jäädä itseään , vaan on elettävä sitä päivää mikä on , ja yritettävä elää niillä ehdoilla mitä on. Sillä elämä ottaa , mutta myös antaa . Niin että suru hellittää aikanaan sitä vaan ei jaksa silloin uskoa kun se on itsellä päällä, omaa panostamista on toki oltava mukana , mikään ei tapahdu itsestää.
- Anonyymi
Olen nähnyt niin monen ihmisen kuoleman työ elämässäni ja täytyy sanoa että enimmäkseen ovat tyytyväisen näköisiä. En ole koskaan nähnyt pekålkoa heidän silmissään tai paniikki kohtausta , jäljelle jää rauha jotenkin . Niin että eräskin joka sai sydän pyaäyksen elvytettiin ja hän sanoi ettei enää koskaan tule pelkäämään kuolemaa sillä kertoi sen olevan hieno kokemus . Niin että sen tietää vaan se joka on sen kokenut. Me jotka jäämme jäljelle surumme kanssa saamme olla kiitollisia jokaisesta päivästä jonka saamme elämässä .
- Anonyymi
Kiitos tästä kirjoituksesta. Sillä vaikka itsellä on surua edesmennyttä kohtaan, niin lohduttaa suuresti ettei kuolevilla ole pelkoa sillä hetkellä ja rauhasta siinä hetkessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos tästä kirjoituksesta. Sillä vaikka itsellä on surua edesmennyttä kohtaan, niin lohduttaa suuresti ettei kuolevilla ole pelkoa sillä hetkellä ja rauhasta siinä hetkessä.
Voi monilla ollakin pelkoa.
- Anonyymi
Eipä paljon lohduta yksin jäänyttä, että kuolema on "hieno kokemus".
- Anonyymi
Puolisonsa kuolemalle menettänyttä ei aluksi lohduta mikään! Mutta ennen pitkää jokainen löytää omat keinonsa löytää lohdutusta ja jatkaa elämää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolisonsa kuolemalle menettänyttä ei aluksi lohduta mikään! Mutta ennen pitkää jokainen löytää omat keinonsa löytää lohdutusta ja jatkaa elämää.
Minä vain makaan makuuhuonessa verhot kiinni. En kestä aurinkoa, mieheni ei ole enää kanssani tätä kevättä kokemassa.
Olen ahdidtunut kun ajattelen hänen viimeisiä aikojaan. Kärsimystä ja ahdistusta.
En jaksa mitään, elämästä katosi merkitys. Hän oli minulle kaikki, koko elämä.
- Anonyymi
Elämään kuuluu kuolema, yhtä lailla muiden kuolema kuin omakin. Läheisen kuolemasta selviydytään, omasta ei.
Me olemme jokainen erillisiä ihmisiä. Toinen kuolee, toinen jää. Näin se on ollut aikojen aamusta asti.
Rakkaan kuolema tietysti on iso suru. Mutta jotenkin minusta tuollainen hillitön menetyksen korostaminen ja suunnaton sureminen on hirvittävän itsekeskeistä. Oliko se menetetty rakas sittenkään muuta kuin joku tarvekalu tai viihdyttäjä, jonka puuttuminen nyt kuohuttaa tai vie maan jalkojen alta? Oliko hän sinulle ollenkaan ihminen, jolla myös oli elämä? Häneltä loppui elämä, sinulla jatkuu. Elä sinäkin elämäsi loppuun asti! Pärjäät kyllä!- Anonyymi
Ehkä sinulle hän oli tarvekalu ? Ei pidä väehksyä eikä mitätöidä kenenkään surua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä sinulle hän oli tarvekalu ? Ei pidä väehksyä eikä mitätöidä kenenkään surua.
Ei ollut tarvekalu! Olisin tullut hyvin toimeen ilman häntäkin ja hänen kuolemansa jälkeen olen tullut toimeen oikein hyvin yksin. En ollut riippuvainen enkä ole edelleenkään riippuvainen edesmenneestä puolisosta.
Suru oli silti suuri. Hyvät muistot jäi kaikesta. Elämä jatkuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä sinulle hän oli tarvekalu ? Ei pidä väehksyä eikä mitätöidä kenenkään surua.
Älää sitten väheksy äläkä mitätöi!
- Anonyymi
Millaisen ihmisen elämä on niin kokonaan yhden toisen ihmisen varassa, että sen toisen kuoltua jälkeen jäävän elämä olisi täysin tyhjä?
Olisiko jo molempien vielä eläessä hyvä tiedostaa, että väistämättä jompikumpi jää aikanaan yksin? Olisiko siihen jopa hyvä varautua?
Minä olen kokenut puolison kuoleman ja tunnen koko joukon leskiä. Kaikki ovat selviytyneet ja alkaneet tulla toimeen itsensä kanssa. Tiedetään monen leskeksi jääneen vieläpä löytäneen uuden rakkaan.
Surra jaksaa aikansa, mutta sitten alkaa sureminen olla kyllästyttävää. Edesmenneen muistoa voi kunnioittaa arvokkaammin jatkamalla omaa elämää täysillä.- Anonyymi
Meitä on moneksi, toisille puolison menetys ei tunnu näköjään missään
ja uutta kiikaroidaan heti ja "eletään täysillä". - Anonyymi
Omituinen tulkinta, että suru johtuisi siitä, että elämä olisi kokonaan yhden
ihmisen varassa.
Rakkaimman ihmisen paikkaa ei voi kukaan täyttää.
Tyhjyys jää elämään, vaikka olisi kuinka paljon ihmisiä ympärillä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Omituinen tulkinta, että suru johtuisi siitä, että elämä olisi kokonaan yhden
ihmisen varassa.
Rakkaimman ihmisen paikkaa ei voi kukaan täyttää.
Tyhjyys jää elämään, vaikka olisi kuinka paljon ihmisiä ympärillä.Omituinen tulkinta on omasi ja vain sinun. Rakkaudesta et tiedä mitään.
Narsistille jää aina lopulta vain tyhjyys, kun kallein otettiin pois. Muut löytävät uutta sisältöä elämäänsä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meitä on moneksi, toisille puolison menetys ei tunnu näköjään missään
ja uutta kiikaroidaan heti ja "eletään täysillä".Olet ymmärtänyt väärin tai tahallasi vääristelet toisen kommenttia. Voisitko kunnioittaa toisten surua ja siitä selviytymistä, vaikka ilmeisesti itse oletkin kitkerä ja katkera ja haluat heittäytyä marttyyriksi. Elämä on auki sinullekin, jos vain avaat silmäsi tähän päivään!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Omituinen tulkinta, että suru johtuisi siitä, että elämä olisi kokonaan yhden
ihmisen varassa.
Rakkaimman ihmisen paikkaa ei voi kukaan täyttää.
Tyhjyys jää elämään, vaikka olisi kuinka paljon ihmisiä ympärillä.Kiitos osuvista sanoistasi. Vaikka olisi kuinka paljon ihmisiä ympärillä
se ei surua poista eikä korvaa menetettyä ihmistä koskaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos osuvista sanoistasi. Vaikka olisi kuinka paljon ihmisiä ympärillä
se ei surua poista eikä korvaa menetettyä ihmistä koskaan.Surun voi poistaa se on faktaa, yksin rypemässä surussa saa sen pysymään pitkää.
Menetys ja kaipaus ei poistu mutta ne muuttuvat.
Kun suru alkaa helpottamaan niin kaipausta ja menetystä voi muistella ilman itkua.
- Anonyymi
Niinhän sitä voi luulla, että puolison kuolemaan voisi varautua.
- Anonyymi
Kyllä siihen jossain määrin voi varautua. Viisaimmat varautuvatkin mahdollisuuksien mukaan esim testamentilla, vakuutuksilla, asumisjärjestelyillä, keskustelemalla jne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä siihen jossain määrin voi varautua. Viisaimmat varautuvatkin mahdollisuuksien mukaan esim testamentilla, vakuutuksilla, asumisjärjestelyillä, keskustelemalla jne.
Olisi hyvä voida puhua hautajaisistakin jo silloin, kun kaikki on vielä hyvin. Se säästäisi jälkeenjäävän monelta itkulta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä siihen jossain määrin voi varautua. Viisaimmat varautuvatkin mahdollisuuksien mukaan esim testamentilla, vakuutuksilla, asumisjärjestelyillä, keskustelemalla jne.
Ne ovat käytännön järjestelyjä. Se suruun varautumista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi hyvä voida puhua hautajaisistakin jo silloin, kun kaikki on vielä hyvin. Se säästäisi jälkeenjäävän monelta itkulta.
Ei se mitään auta.
- Anonyymi
Kohta neljä vuotta mennyt yksin. Kaipaan ja murehdin edelleen puolisoani. Pakko jatkaa elämää, illat yksinäisiä, liikunta kuitenkin piristää. Sitä toivoo vielä löytävänsä uuden kumppanin. Ei sitä menetettyä ihmistä voi unohtaa. Minulle antaa voimaa yllättävät kohtaamiset tuntemattomien ihmisten kanssa, esim. kaupassa hyllyjen välissä vaihdetut sanat/ ajatukset. Monesti huomannut että onpa tuossa kuitenkin helposti lähestyttävä ihminen. Aloittaa voi ihan vaikka sanomalla ohikulkiessa: Huomenta/ päivää, nämä pienet sanat piristää sanojaa ja sitä toista kulkijaa. Toivon ¨kaikille puolisonsa menettäneille voimia ja rohkeutta jatkaa elämää.
- Anonyymi
Hieno kommentti!
Mielestäni kannattaa joka päivä puhua ainakin yhden ihmisen kanssa. Oma tavoitteeni oli aikoinaan juuri leskeksi jäätyäni, että jos ei muuta ole, menen vaikka kauppaan ja sanon edes kassalle "päivää". Niin sain ainakin jotain sanoa joka päivä ja siten pysyin toimivana ihmisenä. Siitä se selviytyminen alkoi.
Jos jää vellomaan pelkästään surussa ja asettelee itselleen vain marttyyrin kruunua, toivottomuutta ja tyhjyyttä riittää. Siitä on rakkaus kaukana, jos sitä on koskaan ollutkaan.
Eli: ylös, ulos, ja lenkille ja juttusille vaan! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hieno kommentti!
Mielestäni kannattaa joka päivä puhua ainakin yhden ihmisen kanssa. Oma tavoitteeni oli aikoinaan juuri leskeksi jäätyäni, että jos ei muuta ole, menen vaikka kauppaan ja sanon edes kassalle "päivää". Niin sain ainakin jotain sanoa joka päivä ja siten pysyin toimivana ihmisenä. Siitä se selviytyminen alkoi.
Jos jää vellomaan pelkästään surussa ja asettelee itselleen vain marttyyrin kruunua, toivottomuutta ja tyhjyyttä riittää. Siitä on rakkaus kaukana, jos sitä on koskaan ollutkaan.
Eli: ylös, ulos, ja lenkille ja juttusille vaan!Jäin itse leskeksi 20v sitten kun vaimoni kuoli rutiinileikkauksen komplikatioihin.
Kun olin nuoresta lähtien tottunut olemaan jonkun lähellä aloin aika pian kaipaamaan kumppania.
Eihän se uusi kumppani minun suremista ja edesmenneen kumppanin muistamista mihinkään vienyt.
Tosin uusi kumppani oli myös leskeksi jäänyt joten myös hänellä oli "edellinen" elämä.
Nyt 20v myöhemmin ollaan edelleen yhdessä kunnes kuolema meidät erottaa.
Mietin myös silloin sitä että saako sitä kirkkaamman kruunun jos jää vellomaan suruun.
Sillä jatkuvalla suremisella ja itsesäälillä karkottaa ystävät ja tutut ja jää todella yksin, ei se auta ketään.
Sitten niitä arvostelijoita, pahin jooka arvosteli minua koki saman kohtalon kuin minä ja oli nopeampi käänteissään kuin minä.
Jo muutamien viikkojen jälkeen oli ravintolaillat menossa.
Kirjoitinkin myöhemmin että jokainen tekee niinkuin on itselle parasta, toisten mielipiteet saa heittää roskikseen.
Mutta pitää ihan tosissaan miettiä onko se surussa vellominen itselle hyväksi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hieno kommentti!
Mielestäni kannattaa joka päivä puhua ainakin yhden ihmisen kanssa. Oma tavoitteeni oli aikoinaan juuri leskeksi jäätyäni, että jos ei muuta ole, menen vaikka kauppaan ja sanon edes kassalle "päivää". Niin sain ainakin jotain sanoa joka päivä ja siten pysyin toimivana ihmisenä. Siitä se selviytyminen alkoi.
Jos jää vellomaan pelkästään surussa ja asettelee itselleen vain marttyyrin kruunua, toivottomuutta ja tyhjyyttä riittää. Siitä on rakkaus kaukana, jos sitä on koskaan ollutkaan.
Eli: ylös, ulos, ja lenkille ja juttusille vaan!Hautausmaa on kaunis puisto kävellä keväällä ja kesällä. Ja siellä kulkevat suruissaan niin monet, toisilla juuri kuollut omainen, toisilla taas kulunut pitempi aika rakkaan kuolemasta. Mutta,...monesti saa juttuseuraa ja voi jakaa asioita toisen surevan kanssa.
- Anonyymi
Niin se on, juuri kuin totesit. Surun kanssa eläminen on pitkäaikainen kokemus, ei todellakaan rakkaimman ihmisen menetyksestä selvitä vuodessa, ei kahdessakaan.
- Anonyymi
Me jokainen työstämme surua omista elämämme lähtökohdista. Kenenkään ei tule neuvoa saati arvostella toisen tapaa ja aikaa surra. Itse saan paljon lohtua ajatuksesta, että rakkaimmallani on nyt kaikki hyvin ja toivon todella tapaamani hänet kun itsestä aik jättää, sielujemme kohtaaminen on lohduttava tieto.
Kukaan ei vie hänen paikkaansa koskaan sydämestäni. Ja elämää päivä kerrallaan eteenpäin yritettävä mennä, toinen päivä paremmin ja toinen päivä surun kanssa eläen. - Anonyymi
Puolison menehtyminen on äärinmäisen raskas paikka tänne yksin jäävälle surijalle. Se syö fyysiset ja henkiset voimavarat. Jokainen saa tehdä surutyötään niin pitkään kuin tuntee tarvetta. Suru saa tunteet voimakkaasti pintaan, lohdutukseksi tarkoitetut sanat saattavat tuntua loukkaukselta, ei kaikki osaa muotoilla sanottavaa kauniiksi puheeksi.
Surussakin aika tekee tehtäväänsä, surua läpi käyvä pääsee pikku hiljaa jaloilleen ja alkaa näkemään valoa. Ei se pois mennyt halua että jäämme tuskaan rypemään.
Koetin kirjoittaa tämän niin hyvin kuin osasin ja niinkuin olen itse asian kokenut.
Kaikille puolisoaan sureville voimia. - Anonyymi
Outoa on että homeopatia auttaa entisten surujen pois pyyhkimisessä.
- Anonyymi
Tiedän useita leskiä, jotka puolison poismenon jälkeen ovat onnensa kukkuloilla. Osaavat nauttia, omasta elämästä, ovat iloisia. Katse tulevaan,mitä se sit tuokaan.
- Anonyymi
Kyllä, joustava luonne löytää kauneutta ja hyvyyttä vaikeissakin paikoissa.
- Anonyymi
Tuossa on sellainen elämänfilosofia että yksi luku päättyi ja seuraava luku alkaa.
Vähän niinkuin kirjan lukeminen, ei se tarkoita etteikö voisi avata sitä edellistä lukua ja selailla sitä. - Anonyymi
Ehkä ei ole ihan normaali suhde sitten ollut eikä normaali ihminen jos on onnensa
kukkuloilla, kun puoliso kuolee.
- Anonyymi
Kummallista, että jotkut pitävät toisten surua surussa " vellomiselta".
On julmaa mitätöidä surevan tunteita.
Vaikka ihmeen moni näyttää niin luulevankin eivät kaikki pysty ottamaan
surua niin kevyesti kuin he itse.
Suhde ei ole ehkä ole ollut kovin syvällinen ja läheinen jos ei ole moinaskaan,
kun puolisonsa menettää vai onko se luonnekysymys, toiset ovat pinnalisempia ?- Anonyymi
Minä en oikein usko, että syvällä ja pitkään surussa piehtaroiminen olisi jotenkin oikeampaa, parempaa ja ansiokkaampaa. Tai että se kertoisi jotain rakkauden syvyydestä ja vainajan kunnioituksesta. Hyvä on myös muistaa, että kaikissa liitoissa sitä rakkautta ei vaan ole voinut olla. Olkoon kiitollinen se, jonka liitto oli hyvä.
Itse elin hyvässä avioliitossa ja puolison kuolema oli kova paikka. Mutta onneksi olen joustava selviytyjä ja osasin nopeasti päästä takaisin jaloilleni. Elämä on opettanut. Olen kiitollinen kaikesta, sekä menneestä että tulevasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä en oikein usko, että syvällä ja pitkään surussa piehtaroiminen olisi jotenkin oikeampaa, parempaa ja ansiokkaampaa. Tai että se kertoisi jotain rakkauden syvyydestä ja vainajan kunnioituksesta. Hyvä on myös muistaa, että kaikissa liitoissa sitä rakkautta ei vaan ole voinut olla. Olkoon kiitollinen se, jonka liitto oli hyvä.
Itse elin hyvässä avioliitossa ja puolison kuolema oli kova paikka. Mutta onneksi olen joustava selviytyjä ja osasin nopeasti päästä takaisin jaloilleni. Elämä on opettanut. Olen kiitollinen kaikesta, sekä menneestä että tulevasta.Niin se vain on, että me ihmiset olemme erilaisia. Joillekin se puoliso on voinut olla se lähes ainut ihminen elämässä ja hänen kuollessaan jää täysin yksin. Silloin varmasti se elämän jatkaminen on haasteellisempaa jos ei ole ihmisiä ympärillä tukemassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin se vain on, että me ihmiset olemme erilaisia. Joillekin se puoliso on voinut olla se lähes ainut ihminen elämässä ja hänen kuollessaan jää täysin yksin. Silloin varmasti se elämän jatkaminen on haasteellisempaa jos ei ole ihmisiä ympärillä tukemassa.
Surussa ei pitäisi jäädä yksin. Se on kamalinta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Surussa ei pitäisi jäädä yksin. Se on kamalinta.
Toisaalta kovassa surussa ei jaksa ihmisjoukkoja ympärillään. Haluaa olla rauhassa ja haluaa yrittää koota sirpaleitaan ilman että pitäisi vielä seurustella kaikenlaisten kitisijöiden kanssa.
- Anonyymi
Tämä yksinäisyys on musertavaa. Tuntuu niin epätodelliselta. Tietää, että toinen on pois, kuollut, tuhkana maan alla. Silti ei ymmärrä. On niin tyhjä tunne. Ei tätä voi edes sanoin kuvata.
- Anonyymi
Elämänlumppanin kuolema on yksi elämän raskaimmista asioista,ehkä raskain ja vaikein. Sitä on niin yksin ja tyhjyyden tunne valtava. Ei tätä osaa kuvailla muilla sanoilla kuin tuska
- Anonyymi
Suruntuskaa ei kykene kuvailemaan.
- Anonyymi
Haluaa itsekin kuolla. Se olisi helpompaa.
- Anonyymi
Niin olisi. En tiedä miten tuska muuten katoaisi.
- Anonyymi
Lapsen kuolemasta ei varmastikaan pääse irti. Puolison kuolemaan on hyvä varautua. Jos ei itse mene ensin. Jos elämässä on vain yksi ihminen se on mielestäni vähän surullista se. Rakkaalle on oma paikkansa mutta ei se ikuinen suru ole ihan tervettä.
Varmasti edesmennyt toivoisi että toinen jatka elämäänsä. Kun suruaika on ohi. - Anonyymi
Kuolemaan voi ehkä yrittää varautua, mutta ei sen tuomaan suruun
ja tuskaan pysty mitenkään varautumaan. Tietää, että se tulee olemaan
kamalaa, mutta ei tiedä kuinka kamalaa se on ennenkun jää yksin surunsa
kanssa.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6517143Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?424932HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa3002768- 1482072
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1321627- 181588
Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki261567Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3981544Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101313mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k111303