Menetät elämästäsi yhden ainoan ihmisen ja elämästäsi tulee tyhjä

Suru on tila, josta kukaan meistä ei tiedä ennenkuin olemme siinä.
Suru panee sekaisin niin kehon kuin sielunkin.

Minä jäin hyvin nuorena leskeksi pienten lasten yksinhuoltajaksi , joten kun se rakkaan pois meno tulee odottamatta niin se on todella kova paikka . 20 vuoden päästä kohtasin uuden rakkauden ja kuinkas ollakkaan pitkän yhdessäolon jälkeen hänkin kuoli vakavaan sairauteen. Beniniin että hyvin tiedetään mitä se on kun jää yksin . Tosin hieman helpompaa silloin kun sairauden kohdatessa saa tietää ettei tule elämään kauaa. Niin ehtii sanoa kaikki asiat ja tunteet ennen kun toinen lähtee. Kokemus on kuitenkin aina se ettei kuolema tule koskaan oikeana päivänä. Sillä kuolemalle ei ole edes oikeaa päivää koska toivo elämästä on aina ylinnä. Moni muukin siis on kokenut kuoleman ja sen tuottamat suru vaiheet . Vanhempana sitä jotenkin ottaa hieman rauhallisemmin. Kun on jo kerran asian kokenut ja oppinut jotenkin surun moninaiset muodot. Mutta säälimätön ei kannata jäädä itseään , vaan on elettävä sitä päivää mikä on , ja yritettävä elää niillä ehdoilla mitä on. Sillä elämä ottaa , mutta myös antaa . Niin että suru hellittää aikanaan sitä vaan ei jaksa silloin uskoa kun se on itsellä päällä, omaa panostamista on toki oltava mukana , mikään ei tapahdu itsestää.

Olen nähnyt niin monen ihmisen kuoleman työ elämässäni ja täytyy sanoa että enimmäkseen ovat tyytyväisen näköisiä. En ole koskaan nähnyt pekålkoa heidän silmissään tai paniikki kohtausta , jäljelle jää rauha jotenkin . Niin että eräskin joka sai sydän pyaäyksen elvytettiin ja hän sanoi ettei enää koskaan tule pelkäämään kuolemaa sillä kertoi sen olevan hieno kokemus . Niin että sen tietää vaan se joka on sen kokenut. Me jotka jäämme jäljelle surumme kanssa saamme olla kiitollisia jokaisesta päivästä jonka saamme elämässä .

Eipä paljon lohduta yksin jäänyttä, että kuolema on "hieno kokemus".