Kuvittelemme ehkä, että hautajaispäivä on pahin ja oletetaan, että hautajaisten jälkeen alkaa toipua, mutta emme aavistakaan millaista tulee olemaan sen
jälkeen, että läheisen menetystä seuraa loputon suru, poissaolo,
tyhjyys, jossa koemme itsemme merkityksettömiksi, lohduttomina,
ahdistuneena ja masentuneena surusta. Mistä siihen saa voimia
päästäkseen eteenpäin, kun on jäänyt ihan yksin ? Mikään "palveleva
puhelin", kriisiapu, "ammattiauttaja" ei tuo lohtua.
Ihmiset, jotka eivät ole kokeneet puolison menetystä odottavat,
että "terästäydyt" tajuamatta, että vaatimus on kohtuuton,
koska suru ei ole järjellä pois "hoidettavissa".
Menetät elämästäsi yhden ainoan ihmisen ja elämästäsi tulee tyhjä
Anonyymi-ap
102
2307
Vastaukset 102
- Anonyymi
Suru on tila, josta kukaan meistä ei tiedä ennenkuin olemme siinä.
Suru panee sekaisin niin kehon kuin sielunkin.- Anonyymi
Se on totta.
- Anonyymi
Näin on suru ravistelee jotenkin kestävyyden rajoille . Vaan on muistettava että itse yrittää ohjata ajatuksiaan. , ettei jähmety paikoilleen .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on suru ravistelee jotenkin kestävyyden rajoille . Vaan on muistettava että itse yrittää ohjata ajatuksiaan. , ettei jähmety paikoilleen .
Miten suuressa surussa pystyisi ohjaamaan ajatuksiaan ? En usko,
että ne ovat ohjattavissa.
Yritin saada lohtua jonkun keksimästä lauseesta:
"Rakkaus on silta yli kuoleman".
Julma totuus on, että elämän ja kuoleman raja on ylitsepääsemätön. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten suuressa surussa pystyisi ohjaamaan ajatuksiaan ? En usko,
että ne ovat ohjattavissa.
Yritin saada lohtua jonkun keksimästä lauseesta:
"Rakkaus on silta yli kuoleman".
Julma totuus on, että elämän ja kuoleman raja on ylitsepääsemätön.Ajatukset ja tunne ovat eri asioita. Ajatuksiaan pystyy terve ihminen ohjaamaan aika hyvin, tunteitaankin pystyy säätelemään. Tunteiden säätely ei ole tunteettomuutta vaan omien tunteiden tunnistamista ja sitä kautta tunteiden hallintaa tilanteeseen sopivalla tavalla.
Suru ei lopu koskaan kokonaan, mutta sen kanssa oppii elämään hyvässä sovussa, niin ettei tunteet vie sinua sellaisella tavalla, jota et halua.
- Anonyymi
Minä jäin hyvin nuorena leskeksi pienten lasten yksinhuoltajaksi , joten kun se rakkaan pois meno tulee odottamatta niin se on todella kova paikka . 20 vuoden päästä kohtasin uuden rakkauden ja kuinkas ollakkaan pitkän yhdessäolon jälkeen hänkin kuoli vakavaan sairauteen. Beniniin että hyvin tiedetään mitä se on kun jää yksin . Tosin hieman helpompaa silloin kun sairauden kohdatessa saa tietää ettei tule elämään kauaa. Niin ehtii sanoa kaikki asiat ja tunteet ennen kun toinen lähtee. Kokemus on kuitenkin aina se ettei kuolema tule koskaan oikeana päivänä. Sillä kuolemalle ei ole edes oikeaa päivää koska toivo elämästä on aina ylinnä. Moni muukin siis on kokenut kuoleman ja sen tuottamat suru vaiheet . Vanhempana sitä jotenkin ottaa hieman rauhallisemmin. Kun on jo kerran asian kokenut ja oppinut jotenkin surun moninaiset muodot. Mutta säälimätön ei kannata jäädä itseään , vaan on elettävä sitä päivää mikä on , ja yritettävä elää niillä ehdoilla mitä on. Sillä elämä ottaa , mutta myös antaa . Niin että suru hellittää aikanaan sitä vaan ei jaksa silloin uskoa kun se on itsellä päällä, omaa panostamista on toki oltava mukana , mikään ei tapahdu itsestää.
- Anonyymi
Olen nähnyt niin monen ihmisen kuoleman työ elämässäni ja täytyy sanoa että enimmäkseen ovat tyytyväisen näköisiä. En ole koskaan nähnyt pekålkoa heidän silmissään tai paniikki kohtausta , jäljelle jää rauha jotenkin . Niin että eräskin joka sai sydän pyaäyksen elvytettiin ja hän sanoi ettei enää koskaan tule pelkäämään kuolemaa sillä kertoi sen olevan hieno kokemus . Niin että sen tietää vaan se joka on sen kokenut. Me jotka jäämme jäljelle surumme kanssa saamme olla kiitollisia jokaisesta päivästä jonka saamme elämässä .
- Anonyymi
Kiitos tästä kirjoituksesta. Sillä vaikka itsellä on surua edesmennyttä kohtaan, niin lohduttaa suuresti ettei kuolevilla ole pelkoa sillä hetkellä ja rauhasta siinä hetkessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos tästä kirjoituksesta. Sillä vaikka itsellä on surua edesmennyttä kohtaan, niin lohduttaa suuresti ettei kuolevilla ole pelkoa sillä hetkellä ja rauhasta siinä hetkessä.
Voi monilla ollakin pelkoa.
- Anonyymi
Eipä paljon lohduta yksin jäänyttä, että kuolema on "hieno kokemus".
- Anonyymi
Puolisonsa kuolemalle menettänyttä ei aluksi lohduta mikään! Mutta ennen pitkää jokainen löytää omat keinonsa löytää lohdutusta ja jatkaa elämää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolisonsa kuolemalle menettänyttä ei aluksi lohduta mikään! Mutta ennen pitkää jokainen löytää omat keinonsa löytää lohdutusta ja jatkaa elämää.
Minä vain makaan makuuhuonessa verhot kiinni. En kestä aurinkoa, mieheni ei ole enää kanssani tätä kevättä kokemassa.
Olen ahdidtunut kun ajattelen hänen viimeisiä aikojaan. Kärsimystä ja ahdistusta.
En jaksa mitään, elämästä katosi merkitys. Hän oli minulle kaikki, koko elämä.
- Anonyymi
Elämään kuuluu kuolema, yhtä lailla muiden kuolema kuin omakin. Läheisen kuolemasta selviydytään, omasta ei.
Me olemme jokainen erillisiä ihmisiä. Toinen kuolee, toinen jää. Näin se on ollut aikojen aamusta asti.
Rakkaan kuolema tietysti on iso suru. Mutta jotenkin minusta tuollainen hillitön menetyksen korostaminen ja suunnaton sureminen on hirvittävän itsekeskeistä. Oliko se menetetty rakas sittenkään muuta kuin joku tarvekalu tai viihdyttäjä, jonka puuttuminen nyt kuohuttaa tai vie maan jalkojen alta? Oliko hän sinulle ollenkaan ihminen, jolla myös oli elämä? Häneltä loppui elämä, sinulla jatkuu. Elä sinäkin elämäsi loppuun asti! Pärjäät kyllä!- Anonyymi
Ehkä sinulle hän oli tarvekalu ? Ei pidä väehksyä eikä mitätöidä kenenkään surua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä sinulle hän oli tarvekalu ? Ei pidä väehksyä eikä mitätöidä kenenkään surua.
Ei ollut tarvekalu! Olisin tullut hyvin toimeen ilman häntäkin ja hänen kuolemansa jälkeen olen tullut toimeen oikein hyvin yksin. En ollut riippuvainen enkä ole edelleenkään riippuvainen edesmenneestä puolisosta.
Suru oli silti suuri. Hyvät muistot jäi kaikesta. Elämä jatkuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä sinulle hän oli tarvekalu ? Ei pidä väehksyä eikä mitätöidä kenenkään surua.
Älää sitten väheksy äläkä mitätöi!
- Anonyymi
Millaisen ihmisen elämä on niin kokonaan yhden toisen ihmisen varassa, että sen toisen kuoltua jälkeen jäävän elämä olisi täysin tyhjä?
Olisiko jo molempien vielä eläessä hyvä tiedostaa, että väistämättä jompikumpi jää aikanaan yksin? Olisiko siihen jopa hyvä varautua?
Minä olen kokenut puolison kuoleman ja tunnen koko joukon leskiä. Kaikki ovat selviytyneet ja alkaneet tulla toimeen itsensä kanssa. Tiedetään monen leskeksi jääneen vieläpä löytäneen uuden rakkaan.
Surra jaksaa aikansa, mutta sitten alkaa sureminen olla kyllästyttävää. Edesmenneen muistoa voi kunnioittaa arvokkaammin jatkamalla omaa elämää täysillä.- Anonyymi
Meitä on moneksi, toisille puolison menetys ei tunnu näköjään missään
ja uutta kiikaroidaan heti ja "eletään täysillä". - Anonyymi
Omituinen tulkinta, että suru johtuisi siitä, että elämä olisi kokonaan yhden
ihmisen varassa.
Rakkaimman ihmisen paikkaa ei voi kukaan täyttää.
Tyhjyys jää elämään, vaikka olisi kuinka paljon ihmisiä ympärillä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Omituinen tulkinta, että suru johtuisi siitä, että elämä olisi kokonaan yhden
ihmisen varassa.
Rakkaimman ihmisen paikkaa ei voi kukaan täyttää.
Tyhjyys jää elämään, vaikka olisi kuinka paljon ihmisiä ympärillä.Omituinen tulkinta on omasi ja vain sinun. Rakkaudesta et tiedä mitään.
Narsistille jää aina lopulta vain tyhjyys, kun kallein otettiin pois. Muut löytävät uutta sisältöä elämäänsä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meitä on moneksi, toisille puolison menetys ei tunnu näköjään missään
ja uutta kiikaroidaan heti ja "eletään täysillä".Olet ymmärtänyt väärin tai tahallasi vääristelet toisen kommenttia. Voisitko kunnioittaa toisten surua ja siitä selviytymistä, vaikka ilmeisesti itse oletkin kitkerä ja katkera ja haluat heittäytyä marttyyriksi. Elämä on auki sinullekin, jos vain avaat silmäsi tähän päivään!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Omituinen tulkinta, että suru johtuisi siitä, että elämä olisi kokonaan yhden
ihmisen varassa.
Rakkaimman ihmisen paikkaa ei voi kukaan täyttää.
Tyhjyys jää elämään, vaikka olisi kuinka paljon ihmisiä ympärillä.Kiitos osuvista sanoistasi. Vaikka olisi kuinka paljon ihmisiä ympärillä
se ei surua poista eikä korvaa menetettyä ihmistä koskaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos osuvista sanoistasi. Vaikka olisi kuinka paljon ihmisiä ympärillä
se ei surua poista eikä korvaa menetettyä ihmistä koskaan.Surun voi poistaa se on faktaa, yksin rypemässä surussa saa sen pysymään pitkää.
Menetys ja kaipaus ei poistu mutta ne muuttuvat.
Kun suru alkaa helpottamaan niin kaipausta ja menetystä voi muistella ilman itkua. - Anonyymi00088
Anonyymi kirjoitti:
Omituinen tulkinta, että suru johtuisi siitä, että elämä olisi kokonaan yhden
ihmisen varassa.
Rakkaimman ihmisen paikkaa ei voi kukaan täyttää.
Tyhjyys jää elämään, vaikka olisi kuinka paljon ihmisiä ympärillä.Tyhjä aukko täyttyy aina. Tämä on luonnon ja elämän laki.
- Anonyymi
Niinhän sitä voi luulla, että puolison kuolemaan voisi varautua.
- Anonyymi
Kyllä siihen jossain määrin voi varautua. Viisaimmat varautuvatkin mahdollisuuksien mukaan esim testamentilla, vakuutuksilla, asumisjärjestelyillä, keskustelemalla jne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä siihen jossain määrin voi varautua. Viisaimmat varautuvatkin mahdollisuuksien mukaan esim testamentilla, vakuutuksilla, asumisjärjestelyillä, keskustelemalla jne.
Olisi hyvä voida puhua hautajaisistakin jo silloin, kun kaikki on vielä hyvin. Se säästäisi jälkeenjäävän monelta itkulta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä siihen jossain määrin voi varautua. Viisaimmat varautuvatkin mahdollisuuksien mukaan esim testamentilla, vakuutuksilla, asumisjärjestelyillä, keskustelemalla jne.
Ne ovat käytännön järjestelyjä. Se suruun varautumista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi hyvä voida puhua hautajaisistakin jo silloin, kun kaikki on vielä hyvin. Se säästäisi jälkeenjäävän monelta itkulta.
Ei se mitään auta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se mitään auta.
Ei tietenkään, jos haluaa ja päättää, ettei mikään auta!
- Anonyymi
Kohta neljä vuotta mennyt yksin. Kaipaan ja murehdin edelleen puolisoani. Pakko jatkaa elämää, illat yksinäisiä, liikunta kuitenkin piristää. Sitä toivoo vielä löytävänsä uuden kumppanin. Ei sitä menetettyä ihmistä voi unohtaa. Minulle antaa voimaa yllättävät kohtaamiset tuntemattomien ihmisten kanssa, esim. kaupassa hyllyjen välissä vaihdetut sanat/ ajatukset. Monesti huomannut että onpa tuossa kuitenkin helposti lähestyttävä ihminen. Aloittaa voi ihan vaikka sanomalla ohikulkiessa: Huomenta/ päivää, nämä pienet sanat piristää sanojaa ja sitä toista kulkijaa. Toivon ¨kaikille puolisonsa menettäneille voimia ja rohkeutta jatkaa elämää.
- Anonyymi
Hieno kommentti!
Mielestäni kannattaa joka päivä puhua ainakin yhden ihmisen kanssa. Oma tavoitteeni oli aikoinaan juuri leskeksi jäätyäni, että jos ei muuta ole, menen vaikka kauppaan ja sanon edes kassalle "päivää". Niin sain ainakin jotain sanoa joka päivä ja siten pysyin toimivana ihmisenä. Siitä se selviytyminen alkoi.
Jos jää vellomaan pelkästään surussa ja asettelee itselleen vain marttyyrin kruunua, toivottomuutta ja tyhjyyttä riittää. Siitä on rakkaus kaukana, jos sitä on koskaan ollutkaan.
Eli: ylös, ulos, ja lenkille ja juttusille vaan! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hieno kommentti!
Mielestäni kannattaa joka päivä puhua ainakin yhden ihmisen kanssa. Oma tavoitteeni oli aikoinaan juuri leskeksi jäätyäni, että jos ei muuta ole, menen vaikka kauppaan ja sanon edes kassalle "päivää". Niin sain ainakin jotain sanoa joka päivä ja siten pysyin toimivana ihmisenä. Siitä se selviytyminen alkoi.
Jos jää vellomaan pelkästään surussa ja asettelee itselleen vain marttyyrin kruunua, toivottomuutta ja tyhjyyttä riittää. Siitä on rakkaus kaukana, jos sitä on koskaan ollutkaan.
Eli: ylös, ulos, ja lenkille ja juttusille vaan!Jäin itse leskeksi 20v sitten kun vaimoni kuoli rutiinileikkauksen komplikatioihin.
Kun olin nuoresta lähtien tottunut olemaan jonkun lähellä aloin aika pian kaipaamaan kumppania.
Eihän se uusi kumppani minun suremista ja edesmenneen kumppanin muistamista mihinkään vienyt.
Tosin uusi kumppani oli myös leskeksi jäänyt joten myös hänellä oli "edellinen" elämä.
Nyt 20v myöhemmin ollaan edelleen yhdessä kunnes kuolema meidät erottaa.
Mietin myös silloin sitä että saako sitä kirkkaamman kruunun jos jää vellomaan suruun.
Sillä jatkuvalla suremisella ja itsesäälillä karkottaa ystävät ja tutut ja jää todella yksin, ei se auta ketään.
Sitten niitä arvostelijoita, pahin jooka arvosteli minua koki saman kohtalon kuin minä ja oli nopeampi käänteissään kuin minä.
Jo muutamien viikkojen jälkeen oli ravintolaillat menossa.
Kirjoitinkin myöhemmin että jokainen tekee niinkuin on itselle parasta, toisten mielipiteet saa heittää roskikseen.
Mutta pitää ihan tosissaan miettiä onko se surussa vellominen itselle hyväksi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hieno kommentti!
Mielestäni kannattaa joka päivä puhua ainakin yhden ihmisen kanssa. Oma tavoitteeni oli aikoinaan juuri leskeksi jäätyäni, että jos ei muuta ole, menen vaikka kauppaan ja sanon edes kassalle "päivää". Niin sain ainakin jotain sanoa joka päivä ja siten pysyin toimivana ihmisenä. Siitä se selviytyminen alkoi.
Jos jää vellomaan pelkästään surussa ja asettelee itselleen vain marttyyrin kruunua, toivottomuutta ja tyhjyyttä riittää. Siitä on rakkaus kaukana, jos sitä on koskaan ollutkaan.
Eli: ylös, ulos, ja lenkille ja juttusille vaan!Hautausmaa on kaunis puisto kävellä keväällä ja kesällä. Ja siellä kulkevat suruissaan niin monet, toisilla juuri kuollut omainen, toisilla taas kulunut pitempi aika rakkaan kuolemasta. Mutta,...monesti saa juttuseuraa ja voi jakaa asioita toisen surevan kanssa.
- Anonyymi
Niin se on, juuri kuin totesit. Surun kanssa eläminen on pitkäaikainen kokemus, ei todellakaan rakkaimman ihmisen menetyksestä selvitä vuodessa, ei kahdessakaan.
- Anonyymi
Me jokainen työstämme surua omista elämämme lähtökohdista. Kenenkään ei tule neuvoa saati arvostella toisen tapaa ja aikaa surra. Itse saan paljon lohtua ajatuksesta, että rakkaimmallani on nyt kaikki hyvin ja toivon todella tapaamani hänet kun itsestä aik jättää, sielujemme kohtaaminen on lohduttava tieto.
Kukaan ei vie hänen paikkaansa koskaan sydämestäni. Ja elämää päivä kerrallaan eteenpäin yritettävä mennä, toinen päivä paremmin ja toinen päivä surun kanssa eläen. - Anonyymi
Puolison menehtyminen on äärinmäisen raskas paikka tänne yksin jäävälle surijalle. Se syö fyysiset ja henkiset voimavarat. Jokainen saa tehdä surutyötään niin pitkään kuin tuntee tarvetta. Suru saa tunteet voimakkaasti pintaan, lohdutukseksi tarkoitetut sanat saattavat tuntua loukkaukselta, ei kaikki osaa muotoilla sanottavaa kauniiksi puheeksi.
Surussakin aika tekee tehtäväänsä, surua läpi käyvä pääsee pikku hiljaa jaloilleen ja alkaa näkemään valoa. Ei se pois mennyt halua että jäämme tuskaan rypemään.
Koetin kirjoittaa tämän niin hyvin kuin osasin ja niinkuin olen itse asian kokenut.
Kaikille puolisoaan sureville voimia. - Anonyymi
Outoa on että homeopatia auttaa entisten surujen pois pyyhkimisessä.
- Anonyymi
Tiedän useita leskiä, jotka puolison poismenon jälkeen ovat onnensa kukkuloilla. Osaavat nauttia, omasta elämästä, ovat iloisia. Katse tulevaan,mitä se sit tuokaan.
- Anonyymi
Kyllä, joustava luonne löytää kauneutta ja hyvyyttä vaikeissakin paikoissa.
- Anonyymi
Tuossa on sellainen elämänfilosofia että yksi luku päättyi ja seuraava luku alkaa.
Vähän niinkuin kirjan lukeminen, ei se tarkoita etteikö voisi avata sitä edellistä lukua ja selailla sitä. - Anonyymi
Ehkä ei ole ihan normaali suhde sitten ollut eikä normaali ihminen jos on onnensa
kukkuloilla, kun puoliso kuolee.
- Anonyymi
Kummallista, että jotkut pitävät toisten surua surussa " vellomiselta".
On julmaa mitätöidä surevan tunteita.
Vaikka ihmeen moni näyttää niin luulevankin eivät kaikki pysty ottamaan
surua niin kevyesti kuin he itse.
Suhde ei ole ehkä ole ollut kovin syvällinen ja läheinen jos ei ole moinaskaan,
kun puolisonsa menettää vai onko se luonnekysymys, toiset ovat pinnalisempia ?- Anonyymi
Minä en oikein usko, että syvällä ja pitkään surussa piehtaroiminen olisi jotenkin oikeampaa, parempaa ja ansiokkaampaa. Tai että se kertoisi jotain rakkauden syvyydestä ja vainajan kunnioituksesta. Hyvä on myös muistaa, että kaikissa liitoissa sitä rakkautta ei vaan ole voinut olla. Olkoon kiitollinen se, jonka liitto oli hyvä.
Itse elin hyvässä avioliitossa ja puolison kuolema oli kova paikka. Mutta onneksi olen joustava selviytyjä ja osasin nopeasti päästä takaisin jaloilleni. Elämä on opettanut. Olen kiitollinen kaikesta, sekä menneestä että tulevasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä en oikein usko, että syvällä ja pitkään surussa piehtaroiminen olisi jotenkin oikeampaa, parempaa ja ansiokkaampaa. Tai että se kertoisi jotain rakkauden syvyydestä ja vainajan kunnioituksesta. Hyvä on myös muistaa, että kaikissa liitoissa sitä rakkautta ei vaan ole voinut olla. Olkoon kiitollinen se, jonka liitto oli hyvä.
Itse elin hyvässä avioliitossa ja puolison kuolema oli kova paikka. Mutta onneksi olen joustava selviytyjä ja osasin nopeasti päästä takaisin jaloilleni. Elämä on opettanut. Olen kiitollinen kaikesta, sekä menneestä että tulevasta.Niin se vain on, että me ihmiset olemme erilaisia. Joillekin se puoliso on voinut olla se lähes ainut ihminen elämässä ja hänen kuollessaan jää täysin yksin. Silloin varmasti se elämän jatkaminen on haasteellisempaa jos ei ole ihmisiä ympärillä tukemassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin se vain on, että me ihmiset olemme erilaisia. Joillekin se puoliso on voinut olla se lähes ainut ihminen elämässä ja hänen kuollessaan jää täysin yksin. Silloin varmasti se elämän jatkaminen on haasteellisempaa jos ei ole ihmisiä ympärillä tukemassa.
Surussa ei pitäisi jäädä yksin. Se on kamalinta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Surussa ei pitäisi jäädä yksin. Se on kamalinta.
Toisaalta kovassa surussa ei jaksa ihmisjoukkoja ympärillään. Haluaa olla rauhassa ja haluaa yrittää koota sirpaleitaan ilman että pitäisi vielä seurustella kaikenlaisten kitisijöiden kanssa.
- Anonyymi00108
Anonyymi kirjoitti:
Surussa ei pitäisi jäädä yksin. Se on kamalinta.
Jonkun toisen mielestä taas kamalinta on se, kun ei saa hetkenkään rauhaa kaikilta hyssyttelijöiltä ja myötäsurijoilta.
- Anonyymi
Tämä yksinäisyys on musertavaa. Tuntuu niin epätodelliselta. Tietää, että toinen on pois, kuollut, tuhkana maan alla. Silti ei ymmärrä. On niin tyhjä tunne. Ei tätä voi edes sanoin kuvata.
- Anonyymi
Elämänlumppanin kuolema on yksi elämän raskaimmista asioista,ehkä raskain ja vaikein. Sitä on niin yksin ja tyhjyyden tunne valtava. Ei tätä osaa kuvailla muilla sanoilla kuin tuska
- Anonyymi
Suruntuskaa ei kykene kuvailemaan.
- Anonyymi
Haluaa itsekin kuolla. Se olisi helpompaa.
- Anonyymi
Niin olisi. En tiedä miten tuska muuten katoaisi.
- Anonyymi
Lapsen kuolemasta ei varmastikaan pääse irti. Puolison kuolemaan on hyvä varautua. Jos ei itse mene ensin. Jos elämässä on vain yksi ihminen se on mielestäni vähän surullista se. Rakkaalle on oma paikkansa mutta ei se ikuinen suru ole ihan tervettä.
Varmasti edesmennyt toivoisi että toinen jatka elämäänsä. Kun suruaika on ohi. - Anonyymi
Kuolemaan voi ehkä yrittää varautua, mutta ei sen tuomaan suruun
ja tuskaan pysty mitenkään varautumaan. Tietää, että se tulee olemaan
kamalaa, mutta ei tiedä kuinka kamalaa se on ennenkun jää yksin surunsa
kanssa.- Anonyymi
Näin juuri. Tiesin mieheni kuolevan, mutta en voinut kuvitellakaan miten musertava tämä tunne on. Tyhjyys ilman häntä on kamalaa.
- Anonyymi
Ei ole yhtään elämänhalua enää. Mikään ei tunnu miltään.
Kun joku sanoo "ole iloinen, aurinko paistaa, kesä tulee"
tuntuu vielä kauheammalta.
Jokainenn äskettäin läheisensä menettänyt suree sitä,
että se rakas läheinen ei enää saa nauttia auringosta ja kesästä
ja yksin surussa kesä on yhtä kurjaa kuin mikä muu aika hyvänsä. - Anonyymi
Puolison kuoleman yhteydessä ei ole yhtä pahinta päivää. Pahimpia ovat kaikki ensimmäiset päivät, ensimmäiset viikot ja kuukaudet.
Hautajaispäivään liittyy paljon touhua, paljon tunnetta, paljon kauneutta. Kaikesta tästä jää kaunis muisto, jonka äärelle on hyvä palata aika ajoin. Tulee kyllä aika, jolloin muut asiat täyttävät mielen. Suruakaan ei vaan jaksa määräänsä enempää, silloin on aika katsoa eteenpäin ja tehdä elämästään uudenlainen, muuttuneissa olosuhteissa.- Anonyymi
Mitään kaunista muistoa ei ole jäänyt hautajaisista. Se oli kamalaa. Aivan hirveä päivä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitään kaunista muistoa ei ole jäänyt hautajaisista. Se oli kamalaa. Aivan hirveä päivä.
Hautajaisiakin on niin monenlaisia. Kuten on surijoitakin.
Ikävää, että sinä jouduit kokemaan kamalat hautajaiset. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hautajaisiakin on niin monenlaisia. Kuten on surijoitakin.
Ikävää, että sinä jouduit kokemaan kamalat hautajaiset.Hautajaiset oli ihan normaalit, mutta se oli kamalaa.
- Anonyymi
On liian vanha tekemään elämästään mitään uutta. Toivoo kuolevansa.
- Anonyymi
Missä voisi tavata muita läheisensä menettäneitä ?
Onko vertaistukipaikkoja ?- Anonyymi
Joillakin seurakunnilla on sururyhmiä. Olen ollut aikeissa mennä, mutta se on jäänyt,
en oikein tiedä miksi. Toisaalta haluan mennä, toisaalta en.
Olen tullut yksin araksi ja pelokkaaksi, kun ei ole ketään tukena enää.
Olen jo 78 vuotta. Toivon, etten aamulla heräisi. En jaksaisi enää tätä
yksinäistä suruntuskaa.
- Anonyymi
Ei mikään tuo lohtua, koska asiat eivät muutu.
- Anonyymi
Olen kokenut puolison kuoleman äkillisesti nuorena ja nyt sairauden uuvuttaman puolison kuoleman.
52 vuotta yhteistä taivalta.
Löytyykö kohtalotoveria.
Olen osallistunut seurakunnan sururyhmän.
Haluaisin jakaa tuntemuksia- Anonyymi
Voisitko kertoa auttoiko sururyhmä sinua ja miten ?
En ole uskaltanut mennä, kun itken vaan.
- Anonyymi
minulla oli ollut parin vuoden kestävä kaverisuhde erään ihmisen kanssa netin välityksellä ja sitten yhtenä päivänä hän vain esti minut kuukaudeksi ilman syytä ja oltiin oltu niin läheisiä kuitenkin. hän kuitenkin lisäsi minut uudelleen kaveriksi mutta eipä olla juteltu oikeestaan mitään toisillemme ja nyt kaikki on ihan jäsähtänyt paikalleen meidän kaverisyhteessa ja se on tehnyt minun elämästä monen kuukauden ajaksi semmoisen että tuntee olonsa yksinäiseksi, vaikka olisikin kavereita ja tuttuja niin tuntuu ettei olisi ketään oikeaa henkilöä kelle puhua syvemmistä asioista nyt kun hän lähti. ja tuntuu kun nyt pitäisi kaikki omat asiat, omat huolet ja omat tunteet pitää oman pään sisällä ja yrittää selvitytä itsellään eteen päin
- Anonyymi
Onko paikkakunnallasi seniori-infoa ? Sain sieltä tukea.
Luonani kävi muutaman kerran vanhustukihenkilö,
koska olin 72 v kun jäin ihan yksin.
Kukaan ei saisi jäädä yksin suruun, se on äärettömän raskasta.
Ajatukset kiertävät vain kehää,
mutta apua ei ole helppo saada.
- Anonyymi
Olen lähes yksin ja yksinäinen. Vain vaimo ja iäkäs äitini elossa. Ei kavereita. Olen päättänyt että jos vaimo kuolisi ennen minua, en jaksaisi enää elää. Kenties ryyppäisin ensin viikoja ja sitten tekisin itsarin.
- Anonyymi
Menetin puolisoni enkä haluaisi elää enää. Jos minä olisin lähtenyt ensin puolisollani
olisi vieläkin vaikeampaa. Tiesin, että puolison kuolema on kamala asia, mutta en
tiennyt kuinka kamala. - Anonyymi
Luulenpa, että joku muukin ajattelee samoin. Toivoisin kuolevani.
Olen aivan yksin.
Kerran, kun sairastin pitkään yksin mietin nappaisinko kaikki pillerini
niin pääsisin tästä suruntuskasta.
- Anonyymi00076
Yllättävä kuolema voi sairastuttaa läheisen vakavasti. Niin kävi minulle.
Olen yrittänyt nousta surustani, mutta en onnistu. - Anonyymi00077
Kun osaisi edes rukoilla. En ole uskovainen, mutta tuntuu, että rukoilu voisi
auttaa vai olenko sekoamassa ?- Anonyymi00079
Sekoamisen tunne surussa ei ole vierasta ainakaan minulle.
Parempi on rukoillakin kun ei muuta ole.
Voi myös puhua menettämälleen läheiselle.
Se on hiukan auttanut joitakin ihmisiä,
kun ei ketään muitakaan ole enää.
- Anonyymi00080
Eksistentiaalinen yksinäisyys on kammottavaa. Se aiheutta pelkotiloja
ja turvattomuutta. - Anonyymi00081
Olen elänyt pelonsekaisessa surussa kohta kolme vuotta.
Luonani kävi tukihenkkilö 10 kertaa. Ei auttanut,
vaikka yritin siitä ottaa kaiken irti. Se oli liian pintapuolista. - Anonyymi00082
Suruprosessi on opettelemista elämään surun kanssa.
Ensimmäinen suruvuosi on elämän mittainen, kun on jo vanha.
"Uutta elämää" ei ehdi tulla. Alkaa valmistautuminen omaan
kuolemaansa. Vain se on enää suorittamatta.- Anonyymi00083
Vanhana sen toivoisi tulevan pian. Suruntuskan kanssa on niin raskasta elää.
- Anonyymi00084
Anonyymi00083 kirjoitti:
Vanhana sen toivoisi tulevan pian. Suruntuskan kanssa on niin raskasta elää.
Elämä ei ole enää elämisenarvoista. Mikään ei tunnu miltään enää.
- Anonyymi00085
Anonyymi00083 kirjoitti:
Vanhana sen toivoisi tulevan pian. Suruntuskan kanssa on niin raskasta elää.
Joka ilta toivon, etten aamulla enää heräisi. Elämäni on niin tyhjää ja vailla
merkitystä. Mitään ei ole odotettavissa. Olen kohta 80 vuotta.
Toivon pääseväni pois samaan maailmaan rakkaani kanssa,
vaikka sielläkään ei olisi mitään.
Täällä maan päällä minulla ei ole ainakaan enää mitään minkä vuoksi elää.
Vain suruntuskaisia päiviä.
- Anonyymi00086
Aloitus on hyvä. Siihen voi samaistua.
- Anonyymi00087
En toivu ollenkaan. Olen ihan pihalla tästä maailmasta, kun menetin
rakkaan puolisoni. Hän oli kaikkeni. Ihanin ihminen maan päällä.
En voi käsittää, että häntä ei ole enää, vaikka tiedänkin sen.
Olen jossain traumaattisessa järkytystilassa. Murheen murtama.
Kohta kaksi vuotta. Se tapahtui niin yllättäen ja äkkiä ja aivan liian aikaisin.
Se oli shokki. Miten jaksan elää yksin. En usko, että jaksan.- Anonyymi00089
Olet surrut oikeastaan enemmän kuin jaksatkaan. Nyt on aika alkaa katsoa eteenpäin. Saat tehdä elämästäsi entistä paremman, pienin askelin.
- Anonyymi00090
Anonyymi00089 kirjoitti:
Olet surrut oikeastaan enemmän kuin jaksatkaan. Nyt on aika alkaa katsoa eteenpäin. Saat tehdä elämästäsi entistä paremman, pienin askelin.
Olen yrittänyt kaikkeni, katsoa eteenpäinkin, mutta olen eläkeläinen ja terveyteni
on mennyt heikoksi. Ei minulla ole mitään odotettavaa tulevaisuudelta.
Pitäisi vain kestää yksin pelonsekaista surua loppuun asti.
Suruntuska on raskas. Sen alle nääntyy. Ahdistuskin on valtava.
- Anonyymi00091
Läheisen yllättävä kuolema voi sairastuttaa jälkeenjääneen vakavasti
etenkin jos jää yksin.
Surua käsittelevissä kirjoissa neuvotaan tukeutumaan läheisiin ja ystäviin.
Missään ei kerrota mihin vanha ja yksinäinen tukeutuu.
Ei vertaistukea löydä mistään.
Ikäiseni yksinäiset liikkuvat hyvin vähän missään,
ei ole mahdollisuutta tutustua
eikä joka kylässä ole edes sururyhmiä. - Anonyymi00092
"Menetät elämästäsi yhden ainoan ihmisen ja elämästäsi tulee tyhjä"
Aloituksen otsikossa on sanottu kaikki.- Anonyymi00093
Lohdutonta on! Uskon kuitenkin, että aloittajan elämässä tyhjyys on jo täyttynyt tai ainakin täyttymässä. Niin käy vielä sinunkin elämässäsi.
- Anonyymi00095
Anonyymi00093 kirjoitti:
Lohdutonta on! Uskon kuitenkin, että aloittajan elämässä tyhjyys on jo täyttynyt tai ainakin täyttymässä. Niin käy vielä sinunkin elämässäsi.
Millä se tyhjyys täyttyisi ? En tiedä. Olen eläkkeellä. Toivon kuolevani itsekin.
Olen ihan valmis lähtemään tästä maailmasta - Anonyymi00096
Anonyymi00095 kirjoitti:
Millä se tyhjyys täyttyisi ? En tiedä. Olen eläkkeellä. Toivon kuolevani itsekin.
Olen ihan valmis lähtemään tästä maailmastaNuoremman on pakko ponnistella eteenpäin. Vanhan ei enää kannata
kuin yrittää kestää jotenkin päivästä toiseen.
- Anonyymi00097
Mistä vanha saa toivoa ? Omasta pikaisesta kuolemasta.
- Anonyymi00098
Toivon juuri sitä, kuolemaa. En jaksa enää.
- Anonyymi00099
Meitä on sitten ainakin kaksi samaa toivovaa. Otan osaa suruusi.
- Anonyymi00100
Ihmisillä voi olla erikoisia käsityksiä surusta toipumiesta.
Ei se mene parissa kuukaudessa ohi eikä vuodessakaan.
Ei se mene ollenkaan ohi. Jos on nuorempi voi hyvällä onnella
päästä uuden elämän alkuun, mutta ikääntyneellä se on toivotonta.
En yhtään ihmettele, että useasti yksinjäänyt lähtee tästä maailmasta
menehtyneen jälkeen - suruun varmaankin kuolee.- Anonyymi00102
Joka päivä vanhuksia tekee itsemurhan.
- Anonyymi00101
Suru on yksinäisyyden äärimmäinen muoto.
- Anonyymi00103
Elämästä tuli helvettiä.
- Anonyymi00104
Elämänhalu meni loppuelämäksi, joka toivottavasti ei ole pitkä.
- Anonyymi00105
Isäni kuoli 2 v sitten. Tyhjä olo, elämä ei maistu. Pelkään että jos puolisoni kuolisi ennen minua, tappaisin itseni.
- Anonyymi00106
Niin - ymmärrän sinua.
Minä olen siinä tilanteessa, että kaikki läheiseni ja ystäväni ovat
kuolleet ja yllättäen puolisoni kuoli.
Olin monta kertaa ajatellut, että jos puolisoni kuolisi ennen
minua se tulisi olemaan kauheaa, mutta en tiennyt kuinka
kauheaa se on ennenkuin se tapahtui.
Olin myös ajatellut miten puolisoni selviää jos minä kuolen
ennen häntä. Olimme niin läheiset, syvästi toisiimme kiintyneet
eikä hänelläkään ollut jäljellä yhtään läheistä ihmissuhdetta.
Me olimme toinen toistemme ainoa turva ja tuki.
En ole päässyt yhtään eteenpäin surussani.
Päiväni ovat suruntuskaiset.
Olen masentunut, hirveän ahdistunut ja stressaantunut.
Yksinoleminen pelottaakin minua,
oloni on turvaton
ja olen tietysti hirveän yksinäinen.
Tavallaan olen jo kuollut, vaikka elän.
Joka ilta mielessäni toivon, etten aamulla heräisi.
Olen eläkkeellä, terveyteni estää minua kulkemasta
missään ihmisten parissa.
En näe elämälläni mitään tarkoitusta enää,
vaikka olen tehnyt kaikkeni löytääkseni jonkun syyn elää.
Kaikki on niin epämääräistä ja sumeaa,
että keskittymiskykynikin on poissa.
Jokaisena aamuna herään tähän tyhjään elämään
toivottomana ja lohduttomana.
Minulla ei ole muuta kuin oma kuolemani suoritettavana.
En halua enää kauan.
Olen valmis kuolemaan vaikka heti.
Sinulle haluan sanoa, että älä menetä toivoasi ja rohkeuttasi.
Useimmat selviytyvät menetyksestään ja surustaan
niin, että voivat saada jonkinlaisen tasapainon elämäänsä.
Se vie vain aikaa.
Se tapahtuu hitaasti.
On vaikea löytää lohtua.
Se voi viedä monta vuotta.
Kaikkea hyvää sinun ja muittenkin surevien elämään ! - Anonyymi00107
Anonyymi00106 kirjoitti:
Niin - ymmärrän sinua.
Minä olen siinä tilanteessa, että kaikki läheiseni ja ystäväni ovat
kuolleet ja yllättäen puolisoni kuoli.
Olin monta kertaa ajatellut, että jos puolisoni kuolisi ennen
minua se tulisi olemaan kauheaa, mutta en tiennyt kuinka
kauheaa se on ennenkuin se tapahtui.
Olin myös ajatellut miten puolisoni selviää jos minä kuolen
ennen häntä. Olimme niin läheiset, syvästi toisiimme kiintyneet
eikä hänelläkään ollut jäljellä yhtään läheistä ihmissuhdetta.
Me olimme toinen toistemme ainoa turva ja tuki.
En ole päässyt yhtään eteenpäin surussani.
Päiväni ovat suruntuskaiset.
Olen masentunut, hirveän ahdistunut ja stressaantunut.
Yksinoleminen pelottaakin minua,
oloni on turvaton
ja olen tietysti hirveän yksinäinen.
Tavallaan olen jo kuollut, vaikka elän.
Joka ilta mielessäni toivon, etten aamulla heräisi.
Olen eläkkeellä, terveyteni estää minua kulkemasta
missään ihmisten parissa.
En näe elämälläni mitään tarkoitusta enää,
vaikka olen tehnyt kaikkeni löytääkseni jonkun syyn elää.
Kaikki on niin epämääräistä ja sumeaa,
että keskittymiskykynikin on poissa.
Jokaisena aamuna herään tähän tyhjään elämään
toivottomana ja lohduttomana.
Minulla ei ole muuta kuin oma kuolemani suoritettavana.
En halua enää kauan.
Olen valmis kuolemaan vaikka heti.
Sinulle haluan sanoa, että älä menetä toivoasi ja rohkeuttasi.
Useimmat selviytyvät menetyksestään ja surustaan
niin, että voivat saada jonkinlaisen tasapainon elämäänsä.
Se vie vain aikaa.
Se tapahtuu hitaasti.
On vaikea löytää lohtua.
Se voi viedä monta vuotta.
Kaikkea hyvää sinun ja muittenkin surevien elämään !"Tavallaan olen jo kuollut, vaikka elän."
Minulla on sama tunne ollut kolmisen vuotta.
Olen 81 v.
Miksen pääse itsekin pois.
En toivo päivääkään lisää.
Elämältä meni pohja ja merkitys ja se vei elämänhalun. - Anonyymi00109
Anonyymi00107 kirjoitti:
"Tavallaan olen jo kuollut, vaikka elän."
Minulla on sama tunne ollut kolmisen vuotta.
Olen 81 v.
Miksen pääse itsekin pois.
En toivo päivääkään lisää.
Elämältä meni pohja ja merkitys ja se vei elämänhalun.Elämän tulee myös pelko ja turvattomuus seuralaiseksi.
Pelko siitä miten yksin pärjää, kun on vanha eikä ole enää ketään.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä on totta mikä ei?
Onko juoru vai ei että nimeltä mainitsematon henkilö on tehnyt naiselle/naisille jotain joka on väärin?251858- 126851
Just saying
Mies joka antaa naiselle turvallisen olon, on seksikäs. Ei kieroja kikkoja ja haluaa olla vain sen yhden naisen mies.123657- 54598
Löytyikö syy miksi Martina on Muhiksen kanssa
Saipa naurut Gekkosen kuvasta, missä ovat ravintola Hookissa Immu fight night ottelun jälkeen, Muhoksella pullottaa hirv90555- 65541
Jos selviäisi että kaivattusi
Olisi savant asperger? Rakastaisitko vielä? Savant-lahjakkuus olisi kapea-alaista neroutta liittyen mekanisiin ja tilan88540- 42525
Päivän aivopieru Trumpilta
Trump julisti sodan hyttysiä vastaan. Myös punkit ovat Trumpin sodan kohteena. Eikö vieläkään USA:n kansa tajua tuon uko62495Jokin ei täsmää
Joskus yksi vuosiluku saa katsomaan koko tarinaa uudestaan. Löysin gradun. Matematiikka ei oikein täsmää siihen, mitä mi267480Oliko Jani Halmeen aika jo tippua TTK:sta?
Jani Halme ja Claudia Ketonen joutuivat jättämään TTK:n. Halme ja Ketonen saivat viimeiseksi jäänestä tanssista, sambas26474Toivotko vielä viestiä
Minulta? En rohkene enää ottaa yhteyttä, kun varmasti jo uusia naisia elämässä. Nolaisin vain itseni.34463- 9456
Kuka kaipaa T m?
Kerro nainen kirjaimesi vaan... Haluan miettiä kuka tulee ekana mieleeni.. kuin kurkistus tunteiden meren pinnalle, jota31435Jorma Uotinen läväytti härskin heiton - Paljastus uudesta TTK-romanssista?
Tuomari Jorma Uotisen linja on välillä hyvinkin rohkea TTK:ssa. Hän näpäytti Jaakko Parkkalille ja Kastanja Rauhalalle v9429- 58422
- 41416
Miksi jotku naiset on niin tyhmiä
Että elättelevät turhaa toivoa toisen kustannuksella. Onko ne kaikki kaappilesboja vai mikä niitä vaivaa? Sitten itketä51415Jätä jo se puolisosi, mun kanssa kilpa-asetelma on tuhoisa.
Eikä hän tule sitä voittamaan. Myöskään missään vanhassa ei kannata roikkua, koska ei uskalla kohdata muutosta, hyvät as27406S-ryhmän vastuullisuuden kaksoisstandardi
Vastuullisuuspuhe on helppoa. Vaikeampaa on selittää, miksi S-ryhmän omien merkkien tuotteita ja raaka-aineita hankitaan6395