Mä oon ollut vähän aina sellainen tyyppi, että vaikka olisinkin ollut sinänsä ihan hyvässä seurassa niin tunnen itseni kuitenkin aina jotenkin ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi. En vaan saa oikein mitään irti kenestäkään, eikä kukaan herätä oikeastaan minkäänlaisia tunteita. Huomaan, että monen "vitsin" kohdalla, kun muut nauravat tai saa ihmiset hymyilemään niin itse tyydyn vain hymähtämään tai sitten vaan esitän ja näyttelen joukon mukana "olevani mukana" vaikka tosiasiallisesti olisin totaallisen tylsistynyt. Ehkä se jotenkin näkyy myös jonkinlaisena sosiaalisena eristäytymisenä eikä se tietenkään jää muilta huomaamatta, koska kehonkieli on mitä on. Sitten se näkyy siinä, että valintatilanteissa, kuten vaikkapa joukkueurheilussa, minut valitaan vähän kuin vastentahtoisesti viimeisenä, kun olen vähän sellainen jakojäännös tai heittokapula, jota ei oikeastaan edes haluta mukaan. Ironia on siinä, että en myöskään itse ole täysillä mukana.
Samasta syystä olen ikisinkku. Ei vaan saa mitään iloa kenestäkään, kun kaikki ovat sitä samaa harmaata mielenkiinnotonta mössöä, jotka voi ohittaa olankohautuksella. Pahimpia kiusankappaleita ovatkin ne, jotka jostain syystä sitten jotenkin kiinnostuvat minusta ja tuppautuvat seuraan. Jos ne eivät ymmärräkään, että viihdyn yksikseni niin yleensä vaan ahdistun ja vetäydyn enemmän syrjään.
Toisaalta myös tietyllä tavalla kärsin tilanteesta, koska jonkun oudon fantasian tavalla kuitenkin toivoisin olevani kovinkin seurallinen ja supliikki seurapiiri-ihninen, mutta kun en ole niin en ole. Harmitusta se aiheuttaa sillon harvoin kun sitä seuraa kaipaisi, mutta eihän sitä niin saa kuin maitoa jääkaapista vaan vaatii takaisin päin niin paljon, että en ole siihen henkisesti kykenevä.
Sellaista se on, seurassa kuin seurassa, ainainen tunne yksinäisyydestä ja ulkopuolisuudesta. Ja elämä on teatteria ja näytelmää, että edes jotenkin voisi joihinkin pitää jonkinlaista "ystävyys" suhdetta yllä.
Yhdessä, mutta silti yksin
2
218
Vastaukset
Veikkaan, että oot ehkä sittenkin väärässä seurassa, vaikka "sinänsä hyvässä seurassa". Mä olen aina ollut ihminen, joka tykkää useimmiten käydä yksin erilaisissa tilaisuuksissa, vaikka keikoilla tai julkkareissa. Eli en kaipaa välttämättä sitä pakollista naispuolista kaveria siihen mukaan. Mutta toki sitten valitsen paikan ja seuran tarkkaan. Jonkun, missä on samanhenkisiä ihmisiä. Siltikin välillä käy niin, että ei seura iske ja tulee ulkopuolinen olo. Sit vaan häippäsen kotiin tai vaihdan paikkaa. Pääsee hyvin lähtemään, kun ei ole sitä kaveria, joka olis eri mieltä lähtemisestä tai jäämisestä.
- Anonyymi
Introverttiyden kuormaa tuo vain, ei sen kummempaa. Tarvitsee vain oppia hiukan avautumaan ja tuomaan minäänsä esiin. Kaikkien ystävä ei silti pakko ole olla
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?
Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.2753908Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon
Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-200001188743500Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia
mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös1512522- 562286
- 1541902
- 341727
Onko jo liian "vanha" vai mitä mieltä olet? 57-v. saa raakaa tekstiä tv:ssä
The Summit Suomi tv-ohjelmassa 57-vuotiaan Maritan jaksamista kyseenalaistettiin iän takia. Onko tässä iässä jo liian "v301278- 331275
- 481189
- 251168