Messiasodotukset: Jesaja 53

Anonyymi-ap

Toisessa avauksessa oli keskustelua messiasodotuksista ajanlaskun vaihteen tienoilla, ilman että sitä luettaisiin uudesta testamentista käsin.

Kysynkin nyt, mikä on näkemyksenne Jesajan luvusta 53?
Kristityt varmaankin kuorossa toteavat, että se kertoo Jeesuksesta ja juutalaisten vastakuoro sanoo ettei pidä paikkaansa.

Onko esim. Paavalin varhaisissa kirjeissä lainauksia tai viittauksia, jotka tukevat ajatusta siitä, että hän ja seurueensa olisivat ajatelleet ko. kirjoituksen viittaavan Jeesukseen?

Entä oliko niin, että juutalaiset katsoivat ennen Jeesuksen aikaa tämän raamatunkohdan viittaavaan messiaaseen?

8

237

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jeesus oli alunperin korkea mutta alensi itsensä ihmiseksi eli kedon kukaksi, jota lampaat eli juutalainen kansa syö.

      Mutta kansa kokee silloin kovia eli tulee heistä teuraslampaita silloin.

      Siksi on tärkeää miettiä millaisena Jeesusta pitää eli kuinka korkeassa asemassa olevana ja saako ollenkaan syödä Kristillisiä tekstejä.

      Luvun loppuosa jossa puhutaan saaliin jakamisesta saattaa viitata muihinkin kuin Kristukseen. Esim. Muhammediin (saas) ja veeda kulttuurin Intialaisiin kuninkaisiin.

      Mitä juutalainen voi tehdä. Jo toora eli lain kirja oli verellä vihmottu saastaiseksi ja yksin Leeville tarkoitetuksi. Sitäkään ei kansan tullut lukea vaan kuunnella pappien selitys siihen.

      On kansa tietämätön ja seuraa sokkona Jeesusta ja tulee vikapääksi ja teuraslampaaksi. Juuri koska eivät tunne kirjoituksia.

      Joka yrittää astua Leevin virkaan tapetaan eittämättä. Kukaan ulkopuolinen ei saa ryhtyä papiksi.

      Sanassa sanotaan. Mutta kansa ei sitä tuntenut.

      • Anonyymi

        Pimeydessä loistaa valkeus, mutta valkeus ei sitä ymmärtänyt?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pimeydessä loistaa valkeus, mutta valkeus ei sitä ymmärtänyt?

        Niin eihän kansalta vaadittu muuta kuin RIPPI SYNNIN TUNNUSTUS ja Johannes Kastajan kaste. Johannes kuului pappien joukkoon. Ja oli oikeaa heimoa.

        Joka sanoo olen synnitön hänen syntinsä pysyy eikä sovitusta tapahdu.

        Ortodoksinen ja Luterilainen kirkko opettavat että taivaaseen ei pääse ilman rippiä.

        Olisiko Johanneksen Kaste ollut parempi kuin Jeesuksen seuraaminen? Juutalaisille?

        Kristityt ovat polleeta porukkaa joissa ei näy katumus synneistä välttämättä tekoina. Ei ainakaan enää Lutherin jälkeen. Hän opetti yksin usko eikä teot. Jopa paaston hän eväsi Jumalan koettelemisena.

        Ajat ovat muuttuneet.


    • Anonyymi

      Moni juutalainen ei edes tiedä miten Jes.53 luku pitäisi ymmärtää.
      Kun heille sitten pääsee avaamaan tuon luvun, niin moni tulee uskoon.
      Ihan tänä päivänäkin.

    • Anonyymi

      Tuohan on menneessä muodossa, ei se edes puhu mitään tulevaisuudesta. Ehkä se puhuu Israelin kärsimyksistä?

    • Ai siitä luvusta. No ihan puuta heinää, kuten muutkin satukirja raamatun jakeet. Poislukien tietysti Peräilmaa ja Raappahousuja ylistävät jakeet.

    • Anonyymi

      Onko 4Q285:ssä mitään todisteita asiasta ja kuinka vanha se on?

    • Anonyymi

      Jes. 53. luvun soveltaminen Jeesukseen näyttäisi tulevan vasta evankeliumeissa, jotka ovat vuosikymmeniä Paavalin varhaisia kirjeitä myöhemmältä ajalta.

      Evankeliumeissa kuvattu Jeesus ei tosin ollut hyljeksitty tai kipeä, vaan suosittu, Johanneksen evankeliumissa jopa jumalallinen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      238
      3629
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      57
      3333
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      89
      2807
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      48
      2636
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      107
      2344
    6. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2022
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      101
      2001
    8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      42
      1865
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      104
      1787
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      69
      1113
    Aihe