Psykiatria voi pilata elämän lääkkeineen..
Elämä pilalla
Anonyymi-ap
63787
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 63
Vanhimmat
Mutta psykiatria voi auttaa elämässä lääkkeineen.
Psykiatria voi auttaa vain ilman lääkkeitä
Monella auttaa ja monia tehdään pitkäaikais potilaiksi . Psykiatrei ja hoitajia on monenmoisia .
Psykoosissa kyllä voi parantua ilman lääkkeitä , mut Suomessa ei sitä tietääkseni tehdä . Itse hoidin naapurini psykoosin , kaksi vrk meni ja 24/7 . Sattui olemaan vapaata .
Moniko lääkkeistä valittava on älynnyt vastaanottaa niitä lääkkeettömiä apuja, ennen kuin lääkettä on tarvittu?
https://www.kela.fi/ajankohtaista/tutkimus-masennuksen-hoito-on-puutteellista-ennen-kelan-työkyvyttömyyseläkkeen-hakemista
Ai kappas kylläpä ihmiset on laiskoja hakemaan terapiaa!!
Ei ketään tehdä pitkäaikais potilaiksi.Meitä vain on monia joiden elämässä ongelmat on kauan.Minulla on ollut ongelma aikaa 32 vuotta.Sen ajan olen käyttänyt lääkkeitä.Herra on auttanut.En ole katkera, enkä etsi syyllistä ulkopuolelta,kun se on omassa päässä.
Tosin sain heti alkuun hyvän lääkärin.dain lääkityksen joka on vieläkin.Itse Sitten välillä nostan tarvittaessa annosta.
Siis lääkitys on ollut hyvä.
Voisitko tulla hoitamaan minunkin naapurin?
Sitten kun niistä yrittää eroon niin elämä vasta meneekin pilalle...
Sitten kun niistä pääsee eroon, elämä vasta alkaakin.
No pitäskö loppuelämän sairauteen syödä lääkkeitä loppuelämän?
Kuka sanoo, kestääkö sairaus koko loppuelämän ?
Se ei ihan aina kestä, vaikka olisi psyykkinenkin. Sellaisestakin voi toipua, tai parantua jopa kokonaan.
Pitää paikkansa.
Toivoa toipumisesta on hyvä olla. Varmuutta toipumisesta ei ole kuitenkaan. Paranemiset ovat yleensä lyhytaikaisia.
Itselläni on mennyt hyvin jo parikymmentä vuotta, eli se ei ainakaan ole ihan lyhyt aika.
No jos on psykoosi vain , niin ei .
Eiköhän sen pitäisi olla itsestään selvää, että täyspäiselle ihmiselle ei tarvitse erikseen sanoa, vaan hän sen ymmärtää, milloin on sairas ja milloin ei.
Tuoksahtaa ihan sairaudentunnottomuudelle, jos sitä erikseen pitää sanoa.
Ei ole lyhyt aika tuollainen parikymmentä vuotta, on harvinaisen pitkä, mutta tällaiset paranemiset ovat siis harvinaisia.
Saitko aikoinasi hyvän hoidon ja osallistuitko itsekin aktiivisesti hoidon toteuttamiseen?
Olen ollut täysin terve psykoosiennjälkeen 23?vuotta, ja ilman lääkkeitä.
Tuli väärin kirjoitettua. 23 vuotta lääkkeetön, ja täysin terve. Ei ole ollut psykooseja enää.
Ihminen voi saada itsensä sekaisin ryyppyputken jälkeen tai sekakäytöistä. Sitten tarvitaan terapiaa tai hullujenhuoneen suljettua jos pikku ukot liikaa hyppii jok puoles...Mut kyl se sitten tasaantuu ja vaik loppuiäks kun raitistuu pysyvästi ja ei ole pakko tulla edes uskoon. Lue enemmän niin luulet vähemmän, on aika hyvä.
Hyvä jos toipuu niin on parantunut vähän paremmaksi.
Vastaan tuohon, olen tämä joka kirjoitin, että on mennyt parikymmentä vuotta hyvin.
Nuoruudessa minulla oli päihdeongelmia, jotka johtivat pahoihin mt-ongelmiin.
Ensin tuli psykoosi, jouduin sairaalaan, sain lääkitykset.
Sain aika alkuvaiheessa psykoosisairaus ja epävakaa persoonallisuus diagnoosit.
Meni monta vuotta, kun käytin päihteitä ja erilaisia psyyken lääkkeitä laidasta laitaan, alkoholin kanssa sekaisin.
Psykoosit uusiuituivat silloin tällöin, useimmiten psykiatri totesi ne delirium tremensiksi.
Olin jatkuvasti sekavassa olotilassa, elin kyllä omillani, mutta elintapani olivat huonot.
Eniten kai se sekavuus johtui lääkkeiden ja päihteiden sekakäytöstä.
Ongelma hoidon suhteen taisi olla eniten se, kun en itse osallistunut hoitoihin, en itse välittänyt vähääkään, vaikka minua yritettiin hoitaa. Toisin sanoen olin kaikkea muuta kuin aktiivinen, en ottanut vastuuta elämästäni millään tavalla.
Tuli sitten vaihe, kun yksi asia johti toiseen, ja jouduin pakkohoitoon, hyvään sellaiseen.
Itse oli kuitenkin päätettävä, että taisi olla oman aktiivisuuden aika, ja osallistua omaan hoitoon.
Ihan ensin lääkelastit laskettiin sairaalassa ihan minimiin, joka jo sekin ainoastaan kohensi oloani huomattavasti, jopa niin paljon, että osaston lääkärikin siitä erikseen mainitsi.
Aikaa kului, ja hoidon tulokset alkoivat näkyä.
Olen sitä mieltä, että mikään ulkopuolelta tuleva apu mihinkään ongelmaan ei ole tuloksellista, jos ei itse ota osaa ja ala itsekin toimimaan sen mukaisesti, että hoidosta olisi jotain hyötyä.
Jätin päihteet pois, sekä siinä samalla loppui luonnollisesti myös sekakäyttö.
Lopulta pääsin kaikista lääkkeistä eroon.
Eli viimeinen hoito oli hyvä, mutta siihen oli panostettava itsekin, ei se olisi muuten onnistunut. Ilman sitä jaksoa elämässäni tuskin olisin enää edes hengissä.
Enkä todellakaan ainoastaan ylistä psykiatriaa, vaikka sieltä saamani apu olikin lopulta pelastukseni. Tuli vuosien varrella koettua ja nähtyä jos vaikka mitä, sekä hyvää että huonoa, ja kaikkea siltä väliltä.
Voin sanoa viitaten aloitukseen, että elämäni oli pilalla, mutta ei ole enää. En toki kykene moniin asioihin, mutta vähemmälläkin pärjää.
Omalla kohdallani kenties on asenne, suhtautuminen asioihin, se joka on auttanut eniten.
En tosin olisi uskonut kauan sitten, että olisi vielä mahdollista ns. palata elämään.
Näköjään aika paljon on mahdollista, elämä voi yllättää.
Osaavat lääkärit kyllä selittää, että pitäisi käyttää lääkettä loppuelämän ajan psykoosien ennaltaehkäisyyn.
Siis tarkoitin, että lääkärit osaavat selittää.
Tuosta saattoi käsittää, että lääkärit ovat vain osaavia.
Ja varmaan työnsä osaavatkin, mutta välittäminen potilaista on hieman eri asia, ainakin joskus.
Mitä se lääkärin välittämine pitäisi olla?
Pitäisikö lääkärin jotenkin mennä naimisiin potilaansa kanssa?
Ei pitäisi, eivätkä varmasti menisikään.
Välittäminen on ihan sitä, että potilasta kuunnellaan, hänen mielipiteensä otetaan huomioon, hänen sanomisiaan edes yritetään uskoa, eikä heti luulla, että hän vain valehtelee.
Onko sinusta koskaan kukaan välittänyt, kun et ymmärrä tällaista ?
Psykoosit kuuluvat elämään, ja niistä voi parantua myös ilman lääkkeitä.
En ole vielä yhtään ihmistä tavannut joka olisi psykoosista parantunut ilman lääkkeitä, ja aika monta ihmistä on tullut tavattua.
Kiitos kysymästä. Vastaus on kyllä ja ei. Jos hoitotahosta puhutaan, niin suurin osa on välittänyt minusta. Ongelma on ollut tiedoissa ja taidoissa tai niiden puutteissa. Aina voi tietysti jossitella, että olisivatko he tehneet osaamisvajeelle jotain jos olisivat välittäneet enemmän.
Mitä taas muihin ihmisiin tulee niin se välittäminen on aika pitkälle jakautunut sen sairauden mukaan. En tarkoita etteikö sairas ihminen yrittäisi tai joskus jopa onnistuisi aidosti välittämään, mutta et ilmeisestikkään ole koskaan joutunut toteuttamaan tällaisen sairaan ihmisen toiveita?
Sairauden tekemä toive ei ole mikään yksittäinen toive. Vaan sehän on sarja toiveita jonka tarkoitus on yleensä etsiä sitä elintilaa sille sairaudelle. Eikä se lopu siihen että se saa tahtomansa läpi, vaan se jatkuu ja jatkuu. Aina uusilla toiveilla, kunnes koko maailma on hänen mielihalun mukainen.
Sama täällä, en ole sellaisia tavannut, ja tavannut olen aika monia.
On tullut sairaita tuettua, joskus jopa joutunut toimimaan lähes hoitajana ja terapeuttina.
Se syö voimia, ja omat voimavarat on hyvä osata tunnistaa.
Mielen sairaudet ei ole oikeastaan koskaan yksinkertaisia, siltikin ihmismieli on hyvin mielenkiintoinen.
Ymmärtää voi aika pitkälle myös sairasta ihmistä, mutta kyllä siihen ennemmin tai myöhemmin väsyy.
Eihän SSRI- lääkkeiden toimivuudesta ole edes näyttöä? Placebo vaikutus ja se terapia siinä auttaa
Itsetuhoisuus kun on sivu oire itsemurhan kanssa siinä yleensä niin pitäkööt lääkkeet.
Kynässä ja vihossa usein saman lääkkeen nimi, mistä saat reseptin.
1 tuttu lääkäri usein "konfrensissa" ulkomailla aurinko rannoilla jonka järjestää lääkeyhtiö..
Tähän väliin tulee taas faktoja.
https://www.laakarilehti.fi/tieteessa/medix-palkinnon-saa-eero-castrenin-tutkimusryhma/?public=6694b6981662b5933df0bdcaf7a2f626
Mitä näyttöä tuo tutkimus tuo pöytään masennuslääkkeiden vaikutuksesta mielialaan esimerkiksi? Tai kumoaako tuo ne tutkimukset joissa masennuslääkkeiden ei havaittu olevan plaseboa juurikaan parempia?
Jos katuhuume ketamiini ja SSRI-lääke sitoutuu samaan paikkaan niin on kyllä mielenkiintoista. Ehkä se voisi antaa lisätutkimukselle aihetta esim . mitä yhteyksiä SSRI-lääkkeillä ja katuhuumeella voisi ollakaan toimintamekanismissaan.... Ehkä myös haitoissa... Mikä saa kummankin lisäämään muovautuvuutta ja onko sillä muovautuvuuden lisääntymisellä myös joku kääntöpuolensa.... Psykiatrialla olisi paljon tutkittavaa, esim miksi esim joidenkin huumeidenkin käyttäjillä voi olla pitkäkestoisempia seksuaalihäiriöitä.
Itselläni ei kyllä ollut juuri yhtään aivojen muovautuvuudessa vikaa nuorempana kun lääkkeitä määrättiin.
HOX!!! Jenkeissä psykedeelit todettu erittäin toimivaksi hoidoksi, Itse otin hetken 50mg Ketamiinia ja parantui pienessä ajassa, että olethan tässä ajan tasalla.
Lue Jenkkien kokemuksia ..
Yllätyt.
Sain kerran leikkauksen jälkeen Ketamiinia kipuun muutaman päivän ajan, eikä ollut millään tavalla miellyttävä kokemus.
Taisin käydä lähellä psykoosia, koska lieviä harhojakin oli hetken verran.
Olo onneksi helpotti heti kun lääkitys loppui sen muutaman päivän kuluttua.
Sen opin, että ei kiitos, ei enää koskaan Ketamiinia.
Eikö se kannattaisi lukea itse, niin ei tule mokattua toista kertaa, välitettyä muunneltua totuutta toistamiseen.
Niin voi, lääkkeillä aina sivuvaikutuksia. Mutta olen ihmetellyt sitä asiaa että autismia sanotaan sairaudeksi. Koska on korkea tasoista autismia ja ovat lahjakkaita. Jotta jos jotain tunnelämän säätelyssä puutteita ja ei osaa asioida kaupassa niin niitähän nyt on joskus useallakin , ilman autismia - tätä lahjakasta sairauden kirjoa. Joten miksi autismia kutsutaan sairaudeksi ja tehty suuri haloo joten hämärtyy käsitys nyt vähän näistä diagnooseista.
Onko autismi edes sairaus ?
Itse ehkä ajattelisin, että se olisi vain jonkinlainen kehityshäiriö, ei sairaus.
Sairaus se on sitte jos se ne oireet haittaa pahasti elämää.
Joillaki se on niin ettei kykene oireitten kans työelämään.
Tämä on totta.
Mutta niin se taitaa olla mielenterveysongelmienkin kanssa, että ei niitä pitäisi vakavaksi sairaudeksi määritellä, ennen kuin alkavat haittaamaan elämää laajemminkin, jos edes alkavat, saattavat mennä ohikin suhteellisen nopeasti. Riippuen toki siitä, millaisia ovat.
Totta. Juttelu Psykolokin kaa tuottoisampaa säännöllisesti kuin zombi lääkitys.
Itselle meinattiin niin tujua lääkettä että olisi nostanut maksa -arvoja eli
LITHIUM.
Sitä ja päivät sängyssä.. Ei noin parane mistään. Ei mistään.
Voihan se litium nostaa maksa-arvojakin mutta munuaiset on kuiteski suuremassa vaarassa.
25% pitkä aikasista litiumin käyttäjistä on sairastunut munuaisten vajaatoimintaan.
Täällä näissä "psykiaria tai lääkitys loppuelämäksi on väärässä" epämääräisissä aloituksissa, joissa ei sen enempää sanota, on aina sama yksi tai jopa kaksi skitsofreniaa sairastavaa tekijänä. Ymmärrän, että skitsofreenikko haluaa hyvin voidessaan eroon lääkityksestään tai diagnoosistaan, kun hyvin voidessaan kokee lääkityksen olevan turha/diagnoosin väärä, mutta ei se ihan noin onnistu, edes Espanjaan/Thaimaahan muuttamalla (kuten taitaa joku palstalla haluta).
Psykiatria ei anna vääriä diagnooseja helpolla, ja jos saa mielestään väärän, sen voi "kyseenalaistaa" toisilla diagnooseja antavilla ammattilaisilla. Lääkitys on kyllä etenkin skitsofreniassa tai epävakaassa persoonallisuudessa tarpeen loppuelämäksi, mutta on yleistä, että hyvinä hetkinä epäillään lääkäriä, myös ylipäänsä epäillään kaikkea. Ja joa olisikin oikeasti sattunut niin, että olisi saanut väärän diagnoosin loppuelämäkseen, siitä saa tehdä valituksen ja voikin tehdä, jolloin saa eri lääkärin mukaan (mahdollisesti enemmän kuin yhden, luulisi lakisääteisesti olevan näin, mutta tietämättä tarkemmin sanon näin epämääräisesti).
Noinhan sitä väitettiin, mutta...
Sekin vaikuttaa asiaan, miksi on diagnoosit saanut.
Esim. päihdeongelmaista henkilöä on helppo väittää epävakaaksi persoonaltaan, sotkeehan päihteet lähes koko elämän, myös ihmisen psyyken.
Kuka esim. alkoholisti tai narkomaani olisi vakaa ?
Päihteiden seurauksena voi saada myös psykoosisairaus-diagnoosin, jos päihteet ovat aiheuttaneet psykooseja, delirium tremens, ym.
Jos pääsee päihteistä eroon ja saa itsensä tasapainoon, takaisin suurin piirtein normaaliin elämään, voi hyvinkin pärjätä ilman lääkkeitä.
Lääkärit eivät välttämättä aina usko, että ihminen voi hyvinkin pärjätä elämässään, vaikka olisi joskus ollut vakavamminkin sairas, huonossa kunnossa.
Lääkäri yleensä lukee kirjaukset, usein edellisten lääkäreiden tekemät, ja muodostaa käsityksensä potilaasta niiden perusteella.
Lääkäreillä ei ole käsitystä, miten ihmisellä menee yleisesti omassa elämässään, päivittäiset toiminnot, kotityöt, asioiden hoitaminen, sosiaaliset suhteet, jne.
Toki jos käy hoitajalla keskustelemassa säännöllisemmin, hän voi puhua lääkärille ihmisen voinnista.
Ja psykiatrinen potilas voi pilata toisten elämän ilman lääkitystä!esim.pakkomielteet,vainoaminen seuraaminen,kateus pahanteko yms......
Eihän nämä, kun eivät tajua, että suomessa olis kyllä mettää missä elää ilman lääkkeitä, mutta kun aina pitää mennä syyttelemään ja terrorisoimaan toisia, niin jäävät heti kiinni että lääkkeet on jääny popsimatta.
Kylmät talvet tekevät yleensä metsässä elämisestä kohtuuttoman vaikeaa.
Meinaatko, ettei sieltä niitä mummon mökkejä löydy yli tarpeen?
Se ei paranna kenenkään psyykeä, vaikka lähtisi minne metsään tai mökkiin.
Omaa itseään kun ei karkuun pääse.
Ongelmat on selvitettävä, asuu missä tahansa.
Ongelmani ovat selvitettyjä, mutta olen koukussa neurolepteihin.
Ei tieyenkään paranna samalla tavalla kuin ihmisten ilmoilla oleminen. Mutta siellä on helpompi riehua ilman lääkkeitä ja häätöjä.
Elämä on valintoja.
Ehkäpä elämässä tärkeintä ei ole se, että pääsee riehumaan vapaasti.
Ihmiselle itselleen on aina parempi, että hän pystyisi olemaan parhaassa mahdollisessa kunnossa. Sairaus ei vie keneltäkään ihmisarvoa pois.
Eihän sen pitäisikään olla, ja silti tämä asia nousee tällä foorumilla esille, parin viikon välein.
Kadun ylityskin voi pilata elämän, vaikka kuinka olisi varovainen.
Vähän on taas sellaista jossittelu lässyttelyä, jos suurin osa kuitenkin hyötyy.
Ja totta on, että suurin osa hyötyy.
Niin minkä tilaston valossa? Jossa tutkitaan pitkänä tutkimuksena ihmisten hyötyä psykiatriasta?
Mihin siinä tilastoja tarvitaan ?
Riittää kai sekin, kun on tullut pyörittyä psykiatrian rattaissa muutamia kymmeniä vuosia, ja on tullut nähtyä aika suuri määrä ihmisiä, jotka ovat hyötyneet hoidosta, jotkut enemmän, jotkut vähemmän, toki heitäkin on, joita ei ole hyödyttänyt.
Se on kokemusta, ei luettua tilastotietoa.
Omaan kokemukseen on helpompi uskoa, kun omin silmin näkee ihmisiä ja heidän kohtaloitaan ja tarinoitaan. Luettu teksti on aina vähän hataraa, voiko sitä täysin uskoa vai ei. Sekin riippuu aina kirjoittajista, tilastoiden tekijöistä, jne. Heiltä voi tulla hyvinkin erilaisia tuloksia toisiinsa verrattuina.
Oma harkinta on myös hyvä olla olemassa asioita kohtaan, joita näkee ja kuulee.
Ihminen ( potilas ) saattaa hyvinkin huomata myös itse hyötyneensä psykiatriasta, mutta yleensä se tapahtuu vasta toipumisen myötä.
Omalla kohdallani huomasin, kuinka erilaista kaikki oli, kun tulin parempaan kuntoon, kuinka eri tavalla ajattelin jälkeen päin, verrattuna siihen aikaan kun olin huonossa kunnossa.
Voisi sanoa, että silmät aukesivat vasta jälkeen päin.
Se vei monia vuosia elämästäni, mutta ehkä se sitten kannatti läpi käydä, kun pystyn itsekin näkemään lopputuloksen.
Voi tulla vähän yllätyksenä, mutta ei puhuta yhdestä tilastosta, vaan kokonaisesta lääketieteen tai oikeastaan terveydenhoidon alasta.