Kinomantsi

Anonyymi-ap

Purettava pois home röttelö. Käytiin elokuvissa niin vaatteista ei haju lähteny millään ei pesussakaan. Piti polttaa vaatteet. Eikös ne kunnan omat miehet remontoineet aikonaan sen. Männy niin pitkään tietysti niin kerkis lötti märäks kastuu kaikki tuulen suoja levyt ja rungot.

57

2532

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hometta tai ei, mielestäni haju tuo mieleen jonkin kemikaalin tai useamman kemikaalin yhdisteen. Vaatteisiin ja hiuksiin tarttuvan lemun vuoksi en käy enää elokuvissa. Muistikuva, että entisessä vanhainkoti puutalossa haju muistutti kinon hajua. Kinoon kävi tutustumassa 5-10 vuotta sitten vanhojen rakennusten osaaja, valtakunnallisesti alallaan tunnettu, en muista nimeä. Totesi, ettei haju ole normaali, että jotain on vialla, muista en mitä. Veikkaan, että kinon ilmanvaihto suljetaan elokuvan jälkeen tai siellä on toimimaton painovoimainen ilmanvaihto. Pitää jossain säästää luottamushenkilöiden ja kuntajohdon huvittelumatkat.

      • Anonyymi

        Eikös se vanha vanhain koti jääny just sisäilma ongelman tautta tyhjilleen. Lahjottu ollu se erikoistunut homeen haistelija. Ettei nostalginen vanha työväen talo mänis purkuun. Tyhjilleen vain ja museoksi. Tai joku nukke ja nalle talo tai homeiset veisto karhut siihen sisälle suojaan.

      • Anonyymi

        Hometta tai ei. Koettakaahan uusavuttomat tollot etsiä tietoa.
        Laita n. 5 l. kylmää vettä sankkoon ja vajaa 1 dl etikkaa sekaan. Sekoita ja upota vaatteet sekaan. Anna liota 12-24 tuntia ja pese normaalisti pesukoneessa. Homeen haju katoaa ihan varmasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taijat asuu home talossa. Kylälle kun lähet peset vuatteet etikka veillä. Vai sitten kun tulet kino mantsista elokuvista?

      • Anonyymi

        Sama täällä,en käy hajun takia! Tarttuu vaatteisiin.
        Mitä, oikein matkoja tekevät kunnan piikkiin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taijat asuu home talossa. Kylälle kun lähet peset vuatteet etikka veillä. Vai sitten kun tulet kino mantsista elokuvista?

        Home asuu talossa?

    • Anonyymi

      Höpöhöpö. Ihana vanha rakennus, ja tunnelmallinen. Taas on näitä nykyajan hupatuksia, oirehtivat joka paikassa ja kaikki vanha ja hyvä pitäisi tuhota muutaman päästään sekaisin olevan tähden. Parppeinkoulussakaan mitään vikaa ollu, mutta oli hävitettävä kun vainoharhaiset huusivat järkeviä ihmisiä kovempaa.

      • Anonyymi

        Jos on oireita homeesta, niin on mielestäsi vainoharhainen? Kyllä koulu jouti purkaa. Siellä sairasti henkilökunta ja oppilaat!!! Elokuvateatterikin haisee, mutta enemmänkin kemikaalilta kun homeelta.

    • Anonyymi

      Olen hajuille herkkä mutta Kinossa en ole huomannut itse rakennuksessa mitään hajuhaittaa.
      Sen sijaan elokuvissa kävijöillä on joskus hyvinkin ärsyttävän hajuisia hajuvesiä tai deodorantteja, joista yritän pysyä loitolla. Onneksi etupenkkeihin ei ole tungosta.

      • Anonyymi

        Hajuves mömmöt on sekottana alotuspostaajan piän, humaltuna vaan jostain leidistä!

      • Anonyymi

        Elokuva koneen käyttäjä laittaa ilmastoinnin tulo puolelle haju vettä ettei home niin pahasti haisis.

    • Anonyymi

      Home taitaa olla omassa prss reijässä näillä vinkujilla.

      Vanhan rakennuksen mieto tuoksu ei muuta!

    • Anonyymi

      Miksi Ilomantsissa kunnan kiinteistöt on homeisia ja sisäilmaongelmaisia? Missä syy..? Aika kalliiksi tulee aina etsiä tilalle uusi ja purkaa entinen. Miksi ei pidetä niitä niin ettei homeongelmaa tule?

      • Anonyymi

        Kunnan omat kirvesmiehet Pekka ja Pätkä suurimmalta osin remontoivat sen aikonaan siitä se johtuu. Kävelin just yks päivä siitä ohi ja kahtelin. Homeessa on sisään mänön katto. Mustoo pilikkuu täynnä. Umpeen vanerilla survoneet ei ilima vaihu. Ikkuna pellit jiännä laittamatta oravan mäntävii rakoja. Seinät varmasti kastunna eikun purkuun. Sairastuu elokuvan kahtojat keuhko sairauksiin se vasta kallista on.

        Ketä tarkoittaa Pekka ja Pätkä?

    • Anonyymi

      Tasakatto

    • Anonyymi

      Totta on että rakennus haisee ajoittain homeelle. Sent vakavuudesta voidaan olla montaa mieltä. Vanha rakennus haisee aina joltain, mutta uuteen se vast a home tarttuukin.

      • Anonyymi

        Remontilla kunta pilas. Kaikki männy purkuun minkä kunnan miehet on remontoinna. Kallista laiskaa porukkaa.

      • Anonyymi

        Joku erikoinen haju siellä on. Ei ehkä niinkään home, vaan pistävämpi. Tuleeko sitten materiaaleista vai mistä?

    • Anonyymi

      Kävin tuossa yks päivä asioimassa siellä. Kylläpä oli homeen hajunen koko talo. Aivastelin koko ajan ja kotona rupesi kurkku kipeytymään ja oksetti. Oon hirmu herkkä homeelle vainuun heti jos missä on. Kuhtuut aina jos epäilööt niin minut paikalle. Yleensä mänöö purkuun rakennukset sen jäläkeen. Turhan iso rakennus tämmöseen kuolevaan tuppu kylään. Aina puolet vois purkaa poikkeen. Liekö rakennettu silloin Nikolai Causescun aikoihin? Silloin oltiin vähä suuruuven hulluja. Sen kai vois ainahi purkaa sen teatterisalin puolen Eikös se oo umpi homeessa.

      • Anonyymi

        Neljäs huoli-ilmoitus tehty. Pari päivää kun vielä odotat niin loppuu se postailu tänne. Pääset ilmaisella kyydillä kuntouttavalle lomalle pöpilään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Neljäs huoli-ilmoitus tehty. Pari päivää kun vielä odotat niin loppuu se postailu tänne. Pääset ilmaisella kyydillä kuntouttavalle lomalle pöpilään.

        Piäsen sinun kaveriksi sinne pöpilään. Yleensä kuka tuolla tavalla kirjottaa on niuvanniemellä. Heitetään sitten läppää kohan minuttii tuovat sinne.

    • Anonyymi

      Itse asiassa saman huomasin. Todellakin kellarimainen haju haisi heti,kun ovesta astui sisälle. Vaatteisiin tarttui se haju. Oli niin voimakas! Harmi....

    • Anonyymi

      Taitaa olla trolli kun joka rakennuksesta tulee samanlainen sekalainen postaus.

    • Anonyymi

      Aivan järjetön tämä homekeskustelu, näitä lukiessa tulee mieleen vanha sanonta kevään herättämästä hulluudesta!

      • Anonyymi

        Samat känni idiootithan, yksinäiset tai sitten henkilöt jotka haluaa arvostella henkilöä tai instituutiota täällä kirjoittelee, eikä rohkeus riitä muuallakaan sitä tehhä moisilla vässyköillä.
        Toki on poikkeuksena muutama hölmö kuten minä, että luulet täällä olevan jotain järkevääkin ja sattuu paikalle.
        Aina pettyy.

        Humalassa oot ihan selevästi aika sekasin oot. Pitäskö tilata aikaa mielen terveys toimistoon?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Humalassa oot ihan selevästi aika sekasin oot. Pitäskö tilata aikaa mielen terveys toimistoon?

        Sinun on kysyttävä tuota kyllä jollakin läheiseltäsi jos et sitä itse osaa päättää. Mieli on herkkä ja kannattaa ottaa vakavasti jos tuollaista mietit joten tilaa vain. Varmaan on jokin 24 tuntia päivystys olemassa.
        Voimia sulle.

      • Anonyymi

        Harmi jos sinuu vaivaa keväisin hulluus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun on kysyttävä tuota kyllä jollakin läheiseltäsi jos et sitä itse osaa päättää. Mieli on herkkä ja kannattaa ottaa vakavasti jos tuollaista mietit joten tilaa vain. Varmaan on jokin 24 tuntia päivystys olemassa.
        Voimia sulle.

        Sinä et oo kyllä järissään hakeudu ammatti auttajalle. Minä kävin kerran niin psykiatri oli tullu hulluksi. Väiteltiin kovasti siitä kumpi meistä on hullu. Mie voitin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et oo kyllä järissään hakeudu ammatti auttajalle. Minä kävin kerran niin psykiatri oli tullu hulluksi. Väiteltiin kovasti siitä kumpi meistä on hullu. Mie voitin.

        Eli sinä olet se hullu.

    • Anonyymi

      Vedet alkaa solista..

    • Anonyymi

      Pakkoko sinne on sitten mennä, kun valitatte. Pysykää kotona.

    • Anonyymi

      Purettava se elokuva teatteri sieltä poikkeen ja palautettava se työven taloksi. Ruvettava kunnon nostalgisii tanssija pitämään niin kun ennen vanhaan. Ei se kännipäissään haittoo jos home vähä haiskahtaa kun pierut kuitennii kovasti tanssiissa piäsöö. Kunnan kirvesmiehet voivat sen vessan korjata se on vähä piässy homehtumaan ja ränsistymään. Siellä voipi sitte paskalla käyvä ja tapella siinä kentällä känni päissään. Ennen on ollu kaikki paremmin.

    • Anonyymi

      Aloituspostaaja on psykoosissa oleva mies. Tiedän hänen koko nimen mutta säännöt eivät salli sen postaamista tänne.
      Tehkää huoli ilmoitus hänestä, vaikka nimi ei olisi tiedossa niin asialle tulee stop.
      Viranomaiset näkevät jokaisen viestin jonka tämä homekaveri on postannut jokaisesta Ilomantsin rakennuksesta. Näkeehän sen että huumoria tai satiiria ei kaverilla ole jos koittaa olla muka hauska. Kohta käy matka pöpilään ja lepositeisiin !

      • Anonyymi

        Kuulostaa, että sinulla on kova psykoosi päällä. Tiedätkö kaikkien tänne postaavien nimet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulostaa, että sinulla on kova psykoosi päällä. Tiedätkö kaikkien tänne postaavien nimet?

        En tiedä mutta tiedän hänet, jauhaa kahvilassa samaa sontaa !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä mutta tiedän hänet, jauhaa kahvilassa samaa sontaa !

        Et ole koskaan käynyt kahvilla

      • Anonyymi

        Tuas yks huumorin tajuton puli ukko. Olevinaan kaikki tietävä. Hae hyvä mies aikanaan hoitoa. Huoli ilmoitus on sinusta tehty. Kohta käyvät hakemassa. Heippa.

      • Anonyymi

        Saatiin sinun tunnukset nyt ylös ja talteen. Uhkailijoille tulee kutsu ajallaan kuulusteluun valmistaudu nyt siihen. Ihan koko nimesi ja osoitteesi on tiedossa.

    • Anonyymi

      Ei remontoida vaikka kaikki olijat sairastaa jatkuvasti. Home-tuomionti on täysin mielivaltaista.

    • Anonyymi

      Kala elokuva käytiin kattomassa. Aivastelin ja kotona rupesi keuhkoputki kipeytymään ja oksetti. Moni muu lähti jo etu ajassa. Mänöö varmana purkuun rakennukset kun moni jo kesken elokuvan lähtöö

      Lääppeen laho

      • Anonyymi

        Ethän sinä edes ollut siellä, kaikki istuivat kiltisti loppuun saakka.

      • Anonyymi

        Viides huoli ilmoitus tehty sinusta. Psykoosi vahvistuu. Mene hoitoon.

    • Anonyymi

      Joo.että oikein viranomaiset tutkii näitä viestejä.eiköhän ole muutakin tekemistä.sitä paitsi nämä on viattomia ajattelemattomien viestejä

      • Anonyymi

        Tein huoli ilmoituksen sinustakin, psykoosipostaaja taidat olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tein huoli ilmoituksen sinustakin, psykoosipostaaja taidat olla.

        Tein rikos vinkin tästä viestistä, koska saattoi loukata kunniaa. Ei ehkä minun, mutta jonkun kunniaa nyt ainakin saatettiin loukata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tein rikos vinkin tästä viestistä, koska saattoi loukata kunniaa. Ei ehkä minun, mutta jonkun kunniaa nyt ainakin saatettiin loukata.

        Psykoosi lähtöö kirkossa käymällä, mäne kirkkoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tein rikos vinkin tästä viestistä, koska saattoi loukata kunniaa. Ei ehkä minun, mutta jonkun kunniaa nyt ainakin saatettiin loukata.

        Minä tein kaikista teistä puli ukkoloista huoli ja kuo. Eikun ilimptuksen kuitennii. Ottoiten kyytii ootellessa dia pamija kaljoo piälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykoosi lähtöö kirkossa käymällä, mäne kirkkoon.

        Entäs jos kirkko on hommeessa?

    • Anonyymi

      Eivät hoitoon ne päästäneet,, istuttivat vuan hommeen hajusessa koppiloisessa ja eikö nuo remontti miehet ole saaneet sitäkään hoidettuva, ku lääkär mies sano kanssa, et on koko hoito homepurku alla. Eivät raaskinnoot ennee pittää sielä ku sattu jo nii keuhk putkeen.

      • Anonyymi

        Sulla on joku kauna ja viha kunnan kirvesmiehiä ja muita työntekijöitä kohtaan. Suosittelen sulle hoitoon menoa ja kovaa lääkitystä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sulla on joku kauna ja viha kunnan kirvesmiehiä ja muita työntekijöitä kohtaan. Suosittelen sulle hoitoon menoa ja kovaa lääkitystä.

        Kaikki ilomantsissa vihaa laiskoja kunnan työmiehiä. Tarkoitan siis sketsi hahmoja. On pehmennykset hiukaissa,ei paljon likaa haalareissa näy,värjätyt pulisongit, ei koskan näy työn teossa, eiköhän olisi aika ruveta teettämään nuo työt virkeillä eläkeläisillä. Parin päivänä viikossa kaks eläke ukkoo kävis tulis paljon tehokkaammin työt tehtyy. Sinä nimittelet toisia ja tarjoot lääkityksiä. Epäilen että oot niuvan niemessä kovissa lääkkeissä. Sieltä käsin haukut rehellisiä ja totuuven puhuvia ihmisiä.

        Kaikki eli sinä vaan. Lopeta se kikulin räplääminen ja mene vaikka lakkaamaan kynnet ja hipelöimään omia pulisonkejasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki eli sinä vaan. Lopeta se kikulin räplääminen ja mene vaikka lakkaamaan kynnet ja hipelöimään omia pulisonkejasi.

        Otapa kourallinen välillä diapamia näytät olevan niin hermona. Kyllä se siitä sitten taas helpottaa. Kaljaa myös tukevasti päälle.

    • Anonyymi

      Homeessa on ja haju paljastaa. Mutta toisaalta rakennus on idyllinen. Sääli olisi purkaa pois. Uskon että oikein markkinoituna Kino Mantsi olisi hieno lisäys Ilomantsin nähtävyyksiin, mutta noin selvästi ? Tosiaan ei.

    • Anonyymi

      Kävelin tänään siitä kino mantsin ohi kahtelin sitä maali pintaa. Ouvon haalee se maali pinta voipi olla homeessa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      78
      2832
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      23
      2712
    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      107
      2332
    4. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      35
      1648
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      239
      1563
    6. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1537
    7. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      40
      1485
    8. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      28
      1290
    9. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1246
    10. Mitä uskot sinun

      Ja kaivattusi välillä tulevan tapahtumaan lähiaikoina
      Ikävä
      95
      1181
    Aihe