Tarkkaa lukua on mahdoton tietää. Lisäksi ovat ne yksinasuvat,
jotka tuntevat toisinaan itsensä yksinäisiksi.
Kuinka paljon on vanhuksia yksin ilman, että kukaan tietää heistä mitään
ja heidän mahdollisista avuntarpeistaan ?
Eivät kaikki osaa ottaa yhteyttä mihinkään, kun ei ole enää
edes vanhanaikaista puhelinluetteloa eikä kaikilla tietokonetta,
josta apua voisi etsiä, esimerkiksi puhelinumeroita, jonne voisi
soittaa. Organisaatiot ovat monimutkaisia. Mistä iäkäs osaa löytää
kotihoidon - jos sattuu siitäkään avusta olemaan tietoinen.
Tässä linkissä on pitkähkö juttu, jonka voi lukea joskus, kun jaksaa
https://www.valli.fi/kuinka-paljon-suomessa-on-yksinaisia-vanhuksia/
jotka tuntevat toisinaan itsensä yksinäisiksi.
Kuinka paljon on vanhuksia yksin ilman, että kukaan tietää heistä mitään
ja heidän mahdollisista avuntarpeistaan ?
Eivät kaikki osaa ottaa yhteyttä mihinkään, kun ei ole enää
edes vanhanaikaista puhelinluetteloa eikä kaikilla tietokonetta,
josta apua voisi etsiä, esimerkiksi puhelinumeroita, jonne voisi
soittaa. Organisaatiot ovat monimutkaisia. Mistä iäkäs osaa löytää
kotihoidon - jos sattuu siitäkään avusta olemaan tietoinen.
Tässä linkissä on pitkähkö juttu, jonka voi lukea joskus, kun jaksaa
https://www.valli.fi/kuinka-paljon-suomessa-on-yksinaisia-vanhuksia/
Vastaukset 121
Vanhimmat
Yksinäisyyden tunne riippuu ihmisestä.
Itse asun kissani kanssa talvet kahdestaan, kesämaalla on ajoittain muitakin asujaimia.
Yksinäisyyttä en koe.
Siihen vaikuttaa kai paljon se, että kunto on suht hyvä. Autolla voin lähteä koska vaan minne haluan.
Ihminen joka kärsii yksinäisyyden tunteesta on alttiinpi myös sairauksille, niin fyysisille, kuin psyykkisille.
En tiedä onko se kuntakohtaista vai valtakunnallista, mutta aikanaan, kun täytin 70v.
kaupungilta soitti joku vanhuspalveluihminen ja tiedusteli elämäntilannetta ja mahdollisia tarpeita.
No minä en tarvinnut mitään.
Onhan se tietysti niin, että jos äkkiä sairastuu tai elämä vaan hiipuu surkeaksi, ei ,kukaan tule kotoa hakemaan mihinkään.
Jos omaisia ei ole, eikä kotihoitokaan käy tilanne voi olla kurja.
Lähiomaisissani on sellaisia henkilöitä, jotka haluavat, että niitä läheisiä on aina ympärillä.
Joskus ajatellut, että kuinka käy, jos jossain elämän vaiheessa jäävät yksin.
Nykyisessä yhteiskuntarakenteessa on helpompi jäädä syrjään, koska suvut ja perheenkin jäsenet elävät erillään.
Sepä se on, lapset saattavat asua kaukana, kaikilla ei ole lapsia, kaikki eivät
mene naimisiinkaan. Ne, joilta puoliso kuolee voivat jäädä hyvinkin yksin.
Monet ovat ikäpolvensa viimeisiä elossa ja heiltä saattaa olla jo ystävätkin kuolleet.
On otettava huomioon, että ihminen ei jää yksin jonkin tapahtuman vuoksi, eikä kadota kerralla kaikkia kontaktejaan.
Luonteestamme riippuu, olemmeko seurallisia ja aktiivisia osallistujia, vai vetäydymmekö mieluummin omiin oloihimme.
Monille yksinäisyys ja yksin eläminen on valinta jo nuoruudesta asti.
Vaikka jäämmekin leskeksi, lapsemme muuttavat kauas, ja harrastuspiiri pienenee, ei meidän ole pakko erakoitua. Aina voi osallistua tapahtumiin.
Joillaki paikkakunnilla soitetaa 60 vuotiaile vahuksille,,....
Ei kai 60 vuotias Ole mikään vanhus eders
Ois hyvä jos me vahukset. Saatais aina kerta viikko , jJoku tullee kysyn , tarviiko viijä hoitoon just .
60v vanhus? Hauskasti sanottu. En mä nyt lue 60v vanhukseksi, kun niiden on pakko käydä töissäkin.
Minulla on paljon samanlainen elämäntilanne.
Olen mökillä ja keskustassa kissani kanssa mielialan mukaan.
Kuten olen kirjoitellut elämäni muuttui akillesjänteen katkeamisen myötä.
Nyt voin jo kävellä minkä kivuilta pystyn kun on koroke kantapään alla.
Autoa ei saa vieläkään ajaa, se on kuin olisi viety hyvin tärkeää. Mökille lähtö ei ole nyt helppoa, on oltava kuski.
Kaveri tuli käymään, veljensä vointi on kohentunut joten pääsi pariksi päiväksi. Käytiin mökillä laittamassa lintujen syöttöpaikalle siemeniä ja talipalloja.
Tiedän toki että ajokortista on kokonaan luovuttava ennen pitkää.
Sain kuitenkin kortin uusittua viideksi vuodeksi 80-täytettyäni.
Nyt on mieliala valoisampi kun voin liikkua ilman pyörätuolia ja sen jälkeen tullutta kamalaa kenkää. Valtavan kokoinen ja kovaa muovia oleva kenkä hiosti ja hankasi varpaan niin että tulehtui.
Odotellaan kissan kanssa malttamattoma kevättä, kun alkaa olla pälviä mökin ympärillä, istutaan ulkona, minä virkkaan kissa sylissä äänikrjaa kuunnellen, annetaan auringon lämmittää.
Hyvä, että tilanteesi on parenpaanpäin menossa.
Ymmärrän hyvin, että on kurjaa, kun autolla ei voi ajaa. Itsekin olisin ihan hukassa ilman sitä.
Minä uusin viime kesänä ajokortin, se on vielä sentään voimassa yli 4 vuotta.
Onneksi kaverisikin pääsi käymään, pikkuhiljaa elämä rupeaa voittamaan kohdallasi.
Sama haave se on täällä, yleensä noin huhtikuun puolessa välissä muutan kissan kanssa mökille.
Talvisin vaan pistäydyn tarkistuskierroksella.
Sinä käyt talvellakin olemassa, se on kyllä hieno juttu, että voit sitten niitä lintujakin ruokkia.
Paranemisiin, ihanaa, kun päivät pitenee, kohta jo linnut laulaa.
"On otettava huomioon, että ihminen ei jää yksin jonkin tapahtuman vuoksi, eikä kadota kerralla kaikkia kontaktejaan."
Ei ole sellaista "totuutta", etteikö niinkin voisi käydä. Minulle kävi.
60 vuotias on vielä työssäoloikäinen.
Helppo sanoa että aina voi osallistua tapahtumiin. Moni haluaisi todella osallistua tapahtumiin, vaan ei jaksa henkisesti, sellainen ihminen tarvitsisi toisen ihmisen tukea ja ymmärrystä siitä miten voi, sillä yksinäisyys aiheuttaa usein masennusta monen kohdalla , ja sille ei ihminen voi mitään , tiedän monia jotka todella haluaisivat päästä itrti masennuksestaan vaan eivät pääse, silloin juuri tulisi olla yhteiskunnan puolesta apu ja ennekaikkea ymmärrys toisen tilanteesta.
On niin helppo sanoa että ” osallistu johonkin ” sillä kaikki eivät henkisesti jaksa ,se on juuri sitä eräänlaista vanhuutta . Ei ketään auta tieto että joku käy lenkillä, ajelee autollaan tai tapaa ystäviään, sillä masennus jota ohjaa autonominen systeemi aivoissa ei häivy sillä että ihminen osallistuu, vaan sillä mitkä mahdollisuudet hänellä on osallistumiseen . Jokainen todella haluaa sisimmässään että huono olotila menisi ohitse ja saisi voimia siihen ns normaaliin , vaan autonominen systeemi ei ole ohjattavissa .usein on pelko osallisena vanhuksen elämässä . Joten on ymmärrettävä sekin ettei kaikki ole samanlaisia . Äaika turhauttavaa kun joku sanoo ” katso vaikka televisiota” silläsitähän yksinäinen tekee joka päivä . Mutta jos se joku sanoisi että ”miten voit, voinko tehdä jotain hyväksesi, ” niin sekin jo antaa turvallisuuden tunteen juuri siitä että joku välittää , ja ymmärtää.
Joten on otettava huomioon se etteivät vanhat ihmiset ole mitenkään samasta muotista tehtyjä , jokaisella omat vaivansa ja tunteensa . Toisilla on ollut monet suuret vastoinkäymiset elämänsä aikana, kun joku toinen on päässyt vähemmällä .
Pieni vierailu vanhuksen luona merkitsee todella paljon. Yksinäiselle , kun taas jollekkin toiselle on änkeämistä toisen elämään. .vanhusten tarpeet ovat moninaiset joten toivon mukaan ei kenenkään tarvitsi olla yksin ja peloissaan m vaan että saisi tuntea että hänestäkin joku välittää, vaikkakin vaan olisi kunnan puolesta tuleva vieras joka rupattelisi vanhuksen kanssa ä
Ei tietenkään ikänsä puolesta vaan miten tuntee olevansa .
Minua aina ärsytti kun äitini alkoi jo 40 vuotiaana sanomaan ” me vanhat” joten joku ehkä tuntee itsensä vanhaksi 60 vuotiaana, joku toinen taas elää parasta aikaa elämässään saman ikäisenä. Ollaan erilaisia m ja sekin on sallittua.
Ihan niin, jokuntapahtuma elämässä voi ihan vaan kääntää kaiken päälaelleen .
Ystäväni jäi yksin kun mies kuoli , kukaan ei sen jälkeenkäynyt,siåoittsnut eikä viestitellyt. Itse asun niin kaukana hänestä ettei ole mahdollisuutta tavata kun kerran vuodessa .joten kaikki ne ihmiset joiden kanssa olivat kanssakäymiset vuosia , ne loistivat poissaolollaanhän sanoikin että oliko nämä ihmiset olleet ainoastaan miehen ystäviä , vaikka hän oli kuvitellut että. Olivat hänenkin . Joten kyllä moni tapahtuma saattaa katkaista todella kertaheitolla jonkun elämän niin että hän on totaalisesti yksin.
Vähän vaikea uskoa, että Suomessa olisi 300 000 vanhusta niin yksin, ettei heillä olisi ketään keneltä pyytää apua tarvittaessa ja ettei heistä kukaan tietäisi mitään.
Miten niin "mahdoton tietää"?
Minkä ikäiset katsot vanhuksiksi- Ylen tiedon mukaan Suomessa oli vuosi sitten 256 000 80-vuotiasta vanhusta.
Kuinka moni heistä on yksin ja hyljätty, siitä ei todellakaan ole tilastoja.
Mahdotontahan se on tietää. Ei kenenkään oville mennä kyselemään oletko yksinäinen.
Niinhön se on, ja vanhuksilla on itseluottamus usein niin heikko etteivät uskalla pyytää edennyt apua. . Koska pelkäävät että silloin viedään jonnekkin. Tämän olen kuullut muutamilta. Voisihan kunnat ehkä yrittää laskea oman kuntansa vanhusten määrän ja tietävät tarkoin ketkä ovat yksinäisiä. Sitten on toki vanhuksia joille ei ole ongelma olla yksin. Siis vaikea tietää kenenkään tuntemuksista
Mutta moni on todella yksinäinen .
Naapurin pappa oli todella yksinäinen minua 10 vuotta vanhempi, halusi puhe seuraa mutta ne puheet olivat seksistisiä joten en jaksanut kuunnella hänen juttujaan. Jos olisi puhunut tavallisista asioista olisi ihan hyvin voinut piipahtaa aina kylässä, vaan. ne puheet olivat sitä luokkaa ettei huvittanut keskustella yksinäisen vanhuksen kanssa. Nyt on hoitolaitoksessa ja saa siellä olla muiden ihmisten kanssa . Hyvä niin.
Turha on pelätä, että apua kaipaava vanhus viedään jonnekin.
Ne viemiset ovat monen mutkan takana. Takavuosina päättäjät keksivät, että vanhus elää parhaiten omassa kotona, palveluasumiseen ei satsattu eikä satsata vieläkään, vaan kodinhoitajat pistäytyvät muutamaksi minuutiksi katsomassa onko vanhus kunnossa.
Yksi köpöttelevä vanhus saattaa taantua mahdottomaksi kumppaniksi, kuten 11;21 sanoi.
Sen sortin puhe on vanhuuden dementian yksi oire.
Jollekin muistisairaudelle on tyypillinen oire alkaa puhua seksistä.
Mies saattaa luulla olevansa nuori uros vielä ... ? Todellisuus ja muistot
sekoavat - ehkä ?
Vuoden 2022 lukujen valossa 300000 yksinäistä ei ole mahdoton luku.
Yksinäisyys ei riipu välttämättä iästä. "Nuorempikin" eläkeläinen voi
olla yksinäinen. Ei tarvitse olla "vanhus".
Vuoden 2022 lopussa eläkettä maksettiin Suomessa 1 648 000 henkilölle.
Heistä naisia oli 902 000 (55 %) ja miehiä 746 000 (45 %).
Kaikista eläkkeensaajista 1 596 000 asui Suomessa.
Meitä elläkeläisiä on tosi paljon. Työssäkäyvät maksavat eläkkeemme ninkuin
me aikoinaan maksoimme silloisten eläkeläisten eläkkeet.
Työssäkäyviä on nyt liian vähän suhteessa meidän vanhuksien määrään ja tulee
olemaan kauan, koska syntyvyys on niin alhaista. Onneksi meillä on maahanmuuttajia,
jotka työllään kartuttavat verotuloja, joista meidänkin eläkkeitämme maksetaan.
Vuonna 2022 alle 65-v. leskiä oli yhteensä 25 681.
Vuonna 2024 Suomessa on miljoona 70 vuotiasta.
En löytänyt uudempaa tietoa, mutta 2019 80 vuotta täyttäneitä oli vain 312000.
Eli leskeksi leskeksi oli jäänyt 70-80 ikävuoden välillä montasataatuhatta,
ainakin puoli miljoonaa ? Kaikki eivät mene naimisiin ja osa eroaa,
Moni saattaa jäädä yksinäiseksi puolison kuoltua.
Huonokuntoiset iäkkäät jäävät helposti yksin, koska he ovat niitten
ihmisten armoilla, jotka tulevat heitä katsomaan, jos ketään tulee.
Näin on. Kun ei ole parempaakaan tekemistä lähdetään vanhuksen luo.
Jäin leskeksi lähes 40 avioliitovuoden jälkeen.
Olen elänyt yksin kaikki nämä vuodet. Korvike ei korvaa aitoa, eikä minulla ole ollut mitään tarvetta pariutumiseen.
Osaan miesten ja naisten työt, niitä kun ei kukaan ole erotellut vain toisen tehtäviksi.
Taloudellinen tilanne on rakennettu aina sillä pohjalla, että apuja ei tarvitse anoa, en myöskään ole koskaan velkakierrettä kokenut.
Yksin asuva, kahta kotia ylläpitävä, autolla vielä ajeleva, ikää reilusti yli tämän palstan alarajan. Kortti kirjoitettiin taas 5 vuodeksi, taustalla ammattikortti.
Yksin asuvana, ainoa huoli on, kuka löytää lattialle tuupertuneen ja järkyttyy, koska kuolleen kohtaaminen on nykyisin niin vierasta ihmisille. Itse jo lapsena osallistuin ruumiin pesuun ja arkkuun laittamiseen omaisten kohdalla. Siihen aikaan avoin arkku oli hautajaisissa keskellä pihamaata, ennekuin sitä alettiin kuljettaa kärryillä, kieseillä, tai reellä, joskus autollakin, kohti hautapaikkaa.
Kuolema on elämän loppu, ei se ole sen kummempaa.
Yksin tai suuren joukon keskellä, mikä sen erottaa kuolevan kannalta katsoen? Isoisääni pideltiin kädestä, mutta eihän hän meitä tuntenut.
Rakkautta on olla kuolemassa läsnä, mutta rakkautta pitää osoittaa ihmisen eläessä, ei tulla katuen kuolevalta anteeksi pyytelemään.
Puolisoni kuollessa, ei minulle ollut jäänyt tunnolleni mitään pahaa tai väärää välillämme. Samoin omien vanhempieni kohdalla. Kuolema on ikävän alku, mutta muistoissa kuollut elää, ainakin minun sukupolveni ajan läheisten kohdalla.
Yksinäisyys ei ole sairaus, kun se on oma valinta.
Yksin asuvana, nautin omasta vapaudestani, kun vielä kykenen hoitamaan asiani ja tiedän mistä olen lähtenyt, ettei oma osoite unohdu.
Kun se unohtuu, silloin on jo sairas ja tuen tarpeessa, mutta itse ei ehkä sitä tajua.
Kaikki oli puhuttu
Just näin. Yksinäisyys on ihmisen oma valinta.
Ei toki, joku jää yksin, vaikka ei niin haluaisi, mutta sieltä suosta pitää yrittää ylös.
Joillekkin se on oma valinta,
jättävät kaikki muut oman elämän ulkopuolelle,
mutta eivät ole yksinäisiä.
Tuskinpa on.
Ei se aina ole oma valinta. Yksinjääneen eläkeikäisen elämässä voi olla tai siihen
voi tulla rajoitteita, jotka estävät sosiaalisen elämän.
Joittenkin vanhojen on vaikea sitä ymmärtää, kun ajattelu on alkanut jo taantua,
mutta itsellä on vielä kohtuullisen hyvin.
Yllättävän nopeasti näyttää ajattelukyky kapenevan toisilla.
Toisilla taas ei.
Yksinäisyys voi sairastuttaa ja jopa tappaa
https://yle.fi/aihe/a/20-10001535
Minä menin mukaan toimintaan kun jäin yksin. Vaan se oli pettymys jotenkin en tuntenut mitään yhteenkuuluvaisuutta ikäisteni kanssa, olin luullut ilmeisesti että kun on vanha niin ei silloin mollata toisia, vaan ensimmäisenä minulle uusi ihminen tuli kertomaan että älä ala puheisiin tuon xxxxx kanssa se on kamala juoru akka , toinen tuli kysymään miksi minulla on pitkät hiukset, sillä kaikilla vanhoilla on lyhyet, kuten pitääkin olla
Kolmas sanoi että on kuullut että ainun luona käyn miehiä ja aina eri autoilla , poliisikin kuulemma .
Siis ei ollut sopivaa minulle vanhusten seurue. Ensinnäkin on totta että pihassani käy useita eri autoja , seitsemän aikuista lasten lasta ja siihen omat lapset päälle ja kaikilla omat autot kas kun käyvät kylässä . Poliisikin käy aina välillä tuomassa ostoksia jos on asiaa meidän osaan kaupunkia( siis lastenlapsi, ) niin että jäin pois koko porukasta , ei sellaista uteliaisuutta kukaan kestä ja kun vielä huomasi että pidetään silmällä niitä kaikkia autojakin joita pihassa käy. Ennemmin yksin kun olla seurassa missä ei viihdy ja hiuksetkin kasvat koko ajan ja lämmittävät kummasti niskassa , eikä ajatustakaan kyniä niitä kuten ” vanhoille kuuluu”
"Kolmas sanoi että on kuullut että ainun luona käyn miehiä ja aina eri autoilla , poliisikin kuulemma" Etkö epällyt, että taitaa jo muisti heittää.
Jos vanhuksena yksinäinen, kannattaa katsoa peiliin.
4:49
Vältä typeriä ohjeitasi. Jos läheiset ja ystävät ovat kuolleet ei peiliinkatsominen auta.
suomalaiset ole tunnetusti kovin sosiaalista porukkaa, ikä viellä kaventaa kun tutut ihmiset vähenee,
Suomalainen on torjuva ja itsekäs. Jos itsellä on hyvin ei oteta huomioon
esimerkiksi yksinäisiä.
Luikaus oli virhe, juoma ajautui väärän kurkkuun, etsivä kaki ja kompastui nojatuoliin.
Ihan totta½!
Ajatteletko sinä aina kirjoittaessasi, että
sanomasi olisi varmasti tarpeeksi
HÄRSKI/
asiaankuulumaton
loukkaava
ja muita kirjoittajia alentava?
Ihanko totta?
Opettele toki ilmaisemaan itseäsi myötämielisemmin,
voisit joskus vaikka onnistua.
Käytöksesi osittaa moukkamaisuutta, jota ennen sanottiin maalaisuudeksi
Maalla asuminen ei tee ihmisestä moukkaa, sen tekee hän itse itsestään.
Yksinäisyys voi olla tuhoisaa terveydelle
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a778b7e2-359b-4559-bf7b-10fdc9ec61fc
Ei yksinäisyys ole vain iäkkäitten ongelma. Eräs 40 vuotias haastateltu
totesi: ”Olen niin yksin, että se raastaa sieluni rikki”
Useimmat ihmiset tuntevat joskus yksinäisyyttä, monille yksinäisyys on jatkuvaa
ja jokapäiväistä.
Sen jälkeen, kun puolisoni menehtyi inhimillisesti katsoen aivan liian aikaisin
olen tuntenut itseni hyvin yksinäiseksi, vaikka pari ihmistä onkin elämässäni
joskus, mutta se ei poista henkistä yksinäisyyttäni, joka on syvää ja raskasta.
Näkyy olevan toiset sitä mieltä, että yksinäisyys on valinta ja toiset taas toista mieltä.
Tulin ajalleeksi, että kun itse asun yksin, kissa seuranani, ei tosiaankaan haluaisi ketään samaan huusholliin enää asumaan.
On ihanaa, kun saa päivänsä ihan itsekseen järjestää.
Minulla se on oma valinta.
Mutta, entä sitten, jos tulenkin niin huonoksi, etten voi autolla ajaa, etten pääse ulos, kun haluan. Etten pääse kesämökille, kotitilalle, sukulaisiin.
Että vain lähetti tuo ruuat ovelle.
Omaiseni asuvat 100km päässä, aikuiset kaikki työssä käyviä, perheellisiä.
Niin vaan saattaisi käydä, että ´´oma valinta´´ haluaisi ollakin jotain muuta.
Aina on muistettava se mahdollisuus, että huomenna kaikki voi olla toisin.
Itsekeskeisyydessään luulee, että yksinäisyys on valinta niin kauan kuin
voi itse valita.
Näin se on, ne jotka eivät voi enää valita, tietävät asian oikean laidan.
terveisin suvun viimeinen, ainoa ja vanhin kurppa
Mitä vanhemmaksi tulee sen yksinäisemmäksi tuntee ittensä
syynä yksinkertasesti se, kun enään ei jaksa lähteä humputtelemaan samoin kuin terveenä,
myös se syy, kaikki rakkaat ystävät ovat kuolleen vanhus on jääny ihan yksin ilman ikäistään puhekaveria,
kyllähän on jälkeläisiä, mutta ne ei korvaa saman ikästä ystävää, jolla on saman laisia kokemuksia elämästä
nyt minäki voin laulaa " EIKÄ YHTÄÄN YSTÄVÄÄ "
viimenenki ystävä on soitellu viimevuoden puolella joskus joulukuun alussa toioteltiin hyvää tulevaa Joulua, mutta enään ei ole kuulunu hiiskahdustakaan, joten ilmeisesti on kuollu,
jotenki vaisto kertoo,
oliskohan palvelutalo ratkaisu mun yksinäisyyteen, vai olisko siellä liian turvatonta, jos joutuu vaikka kaltoin kohtelun uhriksi,
kuten taas viimeset uutiset kertoi kammottavaa tarinaa sotaveteraanien kaltoin kohtelusta palvelutalossa.
hirvittää tämä vanhuus ja avuttomuus,
miksi meille halukkaille EI jaeta myrkky pilleriä, sehän olisi sentään parempi ratkaisu kuin joutua kaltoinkohtelun urriksi kärsimään ties miten hirveetä kohtelua !
Miksikö ei jaeta?
Siksi, että ihmisille niitä ei jaeta, eikä täällä palstalla saa antaa neuvoja muuhun, kuin valita, valita, kun se auttaa.
Mikset itse soita ystävällesi, joka muisti sinua joulukuussa?
On mielestäni helpompaa soittaa puhelu kuin ottaa pilleri.
Niin, soita itse sille ystävällesi tai laita vaikkapa tekstiviesti. Jos numeronsa ei ole enää käytössä voi tietysti olla niin, että hän ei ole enää elossakaan jos viimeksi oli niin huonona
Jos ystävälle soittaa aina kun itsellä menee huonosti, ei se ystävä jaksa, lopahtaa ystävyys.'
Parempi kysyä ystävältä; kuinka voit?
törkeyden huippu, jos joku tietää keinon millä täältä lähteä niin sitäkö ei saa täällä kertoa, omituista,
moni vanhus sairas uupunu tuntee häpeää kun on vain
enään vaivaksi yhteiskunnalle
kuluerä kuten on moneen kertaan uutisoitu
kuinka yhteiskuntamme kehtaa kohdella noin kaltoin omia vanhuksiaan entisiä suomen rakentajia, nyky päättäjien vanhempia,
hävetkää jo te jotka kiellätte sairaan lähdön pois yhteiskunnan jaloista, työnsä tehneenä viimestä piirtoa myöten ja nyt kun voimat ovat kadonneet tehaluatte vaan nähdä vanhusten käsivän ja kituvan viimeseen hengenvetoon asti,
eläimillekki te sallitte armon laukauksen mutta omille vanhuksillenne ette te nautitte kun vanhukset kärsii ja kaiken huippu te kohtelette laitoksissa näitä sairaita kivuista kärsivä vanhuksia kovakouraisesti kaltoin kuinka kehtaatte,
on oikeus ja kohtuus että lähtö-pilleri jetaan kaikille sitä haluaville sairaille vanhuksille
jotka i t s e sitä pyytää,
eutanasia laki voimaan
se on mielipide !
Mä soitin. Ja tuli luuri korvaan,,....
Me olemme täällä kaikki jo eläkeläisiä, moni on sairas ja väsynyt, monella on toimeentulovaikeuksia, yksinäisyyttä ja alakuloa.
Moni on yksin.
Ja sitten sinä paasaat meille ja syytät meitä omista vaikeuksistasi.
Mielestäsi kohtelemme sinua väärin ja nautimme, kun sinä saat kipukohtauksia !
Millä oikeudella syytät meitä omasta ahdingostasi. Mikä oikeus sinulla on käskeä meitä häpeämään ja syytät meitä huonosta kohtelusta. Olet laitokseen päässyt, ole tyytyväinen ja pidä puolesi siellä. Älä salli itseäsi kohdeltavan huonosti.
Meidän syytämme sinun tilanteesi ei ole. Hanki pois lähtöpillerisi, me emme sinua siinä pysty auttamaan, emmekä edes halua. Meillä on omat murheemme.
Voit meille valittaa, mutta et meitä syyttää.
jos ei tuntenut sinua enää ? Jos on muistisairaaksi tullut ?
Vai ei ole kaverista kuulunut hiiskahdustakaan!
Kuinka usein olet soittanut? Jos ei vastaa, on jotain sattunut, eikö kiinnosta? Millainen ystävä olet, kun et huolestu?
No ainakin on elossa.
Elän yksin, mutten koe itseäni yksinäiseksi. Jos joskus kaipaan seuraa, menen mahd. lähikirkolle aulakahvioon.
Yksinäisyys on tunnetila. Yksin asuvat voidaan laskea, mutta eivät he kaikki tunne olevansa yksin. Moni ikäihminen on mielellään omissa oloissaan.
Kiireiden loputtua voi olla rauhallisesti yksin ja etsiä ystäviä harrastuspiireistä ja seurakunnan palveluista. Konserttiin ja teatteriin voi mennä yksin. Mielelläänhän sitä kulkisi ystävän seurassa, mutta aina heille ei aikataulu sovi.
Yksin elävä voi myös olla avuksi ikätovereilleen, jos haluaa.
Ystävyys voi olla vuosikymmeniä pitkä. Kun se katkeaa kuolemaan, on menetys raskas kestää. Mutta ei pidä jäädä yksin.
Mihin menet, kun ei terveys anna periksi ?
Älä huoli. Soten myötä, kun ei hoideta säästösyistä, on katoavaisuus n 50000 per vuosi. Kyllä yksinäisyys vähenee.
Ihanaa, että näitä lohdutuksen sanojakin löytyy palstaltamme. Emme ole yksin, ikä on onni.
Löytävä vanhustyö toimii eri kunnissa.
Löytävä vanhustyö on suunnattu haasteellisessa elämäntilanteessa oleville, riittämättömien tai kokonaan palvelujen ulkopuolella oleville, kotona asuville yli 60-vuotiaille. Löytävä vanhustyö tavoittaa, ohjaa ja tukee ikääntyneitä tarvitsemiensa toimintojen ja palveluiden pariin asiakkaantahtisesti ja luottamusta rakentaen. Löytävä työ on tavoitteellista ja ammatillista.
Fingerroos.fi
Ei 60-v ole vanhus.
Itse olen työelämässä ihan täysillä ja vuosia vielä, ennenkuin pääsen edes eläkkeelle.
Vapaa-aika kuluu urheiluharrastuksissa. Vointi kaiken puolin todella hyvä.
Täällä omassa kaupungissani tuo etsivä vanhustyö kohdistuu yli 65-vuotiaisiin. Tuota nuoremmat taitaa olla paljolti vielä työelämässä kiinni, eivätkä niinkään apua tarvitse.
Ehkä tuossa on ajateltu että yli 60-vuotiaitakin on eri tasoisia.
Jo osa 55-59 -v vuotiaistaki on huono kuntosi.
Kyllä. Ja syrjäytymisvaarassa jos ei jo syrjäytyneitä.
Olen 92- vuotias. Eivät ole minua vielä löytäneet. 😀
Nim. Piilosilla
Eikä minua. Piilossa pysyttelen edelleen.
Haa. Et halua tulla löydetyksi 🤗.
Ei ole pakko tulla " löydetyksi" jos ei halua. Tai jos löydetään se ei velvoita mihinkään. Jos ei ole tarvetta palveluihin niin ei ole.
Ihan näkyvillä olen, busseissa kuljen, ostarissa asioin, vanhusten kerhossa pistäydyn.
Eipä ole etsivät vielä minua huomanneet.
Nim. Piilosilla.
Oisko näin että ei olevaihetta tulla "löydetyksi". Ei ainakaan niin että joku olisi huoli-ilmoituksen tehnyt.
Eräs terveystieteen tohtori on väitöskirjaa tehdessään havainnut, että potilasturvallisuus ei ole tuttu sana kaikille saraanhoitopiirien hallitusten jäsenille.
Että sellaisissa kantimissa asioita päätetään.
Vastasin ylempänä Eliaanalle, mutta en huomioinut aloitusta joka kertoin vanhusten yksinäisyydestä.
Minun luonteellani ei juuri koskaan tule yksinäisyyden tunnetta.
Mutta jos on sosiaalinen niin varmaan kärsii jos joutuu olemaan yksin.
Nyt jalan takia olen ollut sidottuna asunnon sisälle, ei elämäni ole paljon muuttunut normaalista mutta eniten rasittaatunne siitä että ei pääse lähtemään mihinkään jos mieli tekee.
Olin oikeasti aika alamaissa, tuntui että ajatuskaan ei juossut, ihan kuin olisi jotain tahmeaa ainetta pään sisällä mitä ei saa pois.
Onneksi ei ollut pysyvää, kun nyt selviäisi jalan kanssa että ei tule takapakkia.
Ahaa siili on siirtynyt 80 plus palstalle ja ihan rekattuna.
Nii. Haittaakse?
Ja en ole "siirtynyt" vaan voin kirjoittaa siellä missä on mielenkiintoinen aihe 60-80 ikäryhmissä.
Joskus yli 15 v sitten oli vanhusten keskustelupalsta 50+ ja kaikenikäiset vanhukset ilman mitään ikärajoja keskustelivat samassa ketjussa. Oli ihan kiva keskustelupalsta se ja nyt jo lopetettu.
No en kyllä näe estettä ettei nykyisinkin eri-ikäsiet voisi kirjoittaa yli ikärajojen.
Eihän live-elämässäkään rajata juttukavereita iän perusteella. Ottakoon kantaa joka on eri mieltä.
Olen samaa mieltä.
Kirjoitan joskus 60+-70+ sivuillekin.
Nykyisin vähemmän. Netissä oleminen on vähentynyt, kuuntelen mieluummin äänikirjoja.
Tämä 80+ on paras sivusto, aloin käydä jo ala-ikäisenä.
Nyt olen saavuttanut tämän kunnioitettavan iän.
Tuo yksinäisyyden kokemus, riippuu paljon persoonallisistakin piirteistä.
Jos on enemmän extroverttia luonteen ominaisuutta, saa virtaa sosiaalisesta kanssakäymisestä, energia lisääntyy.
Jos taas on enemmän introverttiin taipuvainen, liika kanssakäyminen kuluttaa energiaa ja tarvitsee yksin oloa palautuakseen.
On tietysti huomattava, että kukaan ei ole 100% kumpaakaan.
Ei kanssakäymistä toisten kanssa, ei seksiä, ei edes toisen ihmisen kosketusta ...
Kun yksinäisyys on totaalista, psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista
se on murskaavaa ihmiselle. Jos ystävät ovat kuolleet, lapset kaukana,
eikä ole enää kuin puoliso ja hänet menettää putoaminen tyhjyyteen on tyrmäävää.
Kaksipiippuinen juttu tämäkin.
Olen yksin, mutta omasta halustani.
Jäin yksin, tietenkin oli lapset, sisarukset ja silloin vielä oma äitikin, jotka jakoivat surua ja olivat olemassa, jopa läsnä, mutta suru teki yksinäiseksi.
Puolisoa kaipasin kaiken aikaa, etsin asioita joita hän teki, vaatteita joita hän käytti, ja olin onneton, yksin, koska se suru ei ollut samaa jota voi jakaa muiden kanssa.
Olin yksin, mutta en yksinäinen, asuin ja elin lähellä muita ihmisiä,
tukiverkko, johon yksinäinen leski, tai eronnut, tai muuten yksin oleva, usein saa liittyä, ja jossa häntä ei jätetä yksin, alkoi ahdistamaan minua.
Minua haettiin apuun, hälytettiin joka paikkaan, kysyttiin mitä teet,
ja minä hyppäsin sivuun siitä oravanpyörästä.
Olen yksin, mutta en yksinäinen.
En vielä onneksi tarvitse apua, enkä voi sanoa kuinka myötämielinen olisin jos joutuisin laitokseen jonkun häiritsevän yksilön lähelle.
Lukitsisin oveni, haluan olla yksin.
Elämä on ihanaa kun sen voi toteuttaa omien harrastustensa parissa ja olla yhteydessä muihin ihmisiin, kun itse tuntee siihen tarvetta.
Ne ihmiset ovat olemassa ja tietävät minun tapani.
Kivaa kun olemme yhdessä, kivaa kun olemme erossa, eikä mikään estä minua nauttimasta omasta luvasta ja "tuvasta", jos en kaipaa seuraa.
Nautin seurasta, mutta en sitä kaipaa.
Oma asenne, terveys ja läheiset ihmiset, niissä on elämäni suola ja sokeri.
Maailmassa on paljon ihmisiä, joita ei ole koskettu hellyydellä edes lapsena.
Heillä voi olla perhe, ystäviä, lapsia, mutta he osat tunneköyhiä. Yksin jäätyään tulevat hyvin toimeen omissa oloissaan.
Jos on jäänyt ilman hellyyttä lapsena ei se tarkoita, että itsestä tulisi tunneköyhä.
Näin tuon luvun jossakin lehdessä. Lieneekö kyse yksin asuvista vanhuksista. En koe yksinäisyyttä ja jos joskus kolkuttelee niin eikun menoksi ihmisten joukkoon ja harrastuksiin. Luulen että on aika vähissä ne jotka eivät osaa ottaa yhteyttä yksinäisyydestä minnekään. Sitten on jo jokin sairaus kuten dementia, paha liikuntavamma tai liiallinen alkoholin käyttö (huom, ketään en tuomitse, mainitsen vaan). Ei tarvitse kuin hilautua hyvinvointikeskuksen toimistoon kertomaan asiasta, sieltä neuvotaan eteenpäin.
Luuletko todella, että yli 80 vuotiaat jaksaa ryypätä ?
Mieti vähän !
Jos ei vanha pääse enää vessaan miten se Alkoonkaan pääsisi ?
En luule vaan tiedän. Aika moni 80nen kävelee omin jaloin. Enkä tarkoita mitään perskänniä enkä alkoholisteja, mutta juuri sen verran ettei ´oikein viitsi´ lähteä kun sataakin. On paljon mukavampi naukkailla tässä valkkaria.
Ihan erikseen ovat liikuntavammaiset ja ne jotka eivät jaksa kävellä. Heitä varten on kunnan taksisetelit joilla voi ajaa kirjastoon, kauppaan, teatteriin, tapahtumiin. Sen kaikki tietää, en usko että yhtään asiasta tietämätöntä on.
On vain harvoja jotka ovat niin sairaita etteivät jaksa lähteä pyörätuolissakaan hupeihin. Kärvistelevät kipujen kanssa ja särkylääkkeet tekevät voimattomaksi. Kaikki myötätuntoni on heidän puolellaan, ei moite.
Ai "tiedät" ? No, mitä vain voi kirjoittaa, mitä ei tarvitse todistaa.
En tunne ketään yli 80 vuotiasta, joka ottaisi yhtään viinaa
ja tapaan heitä paljon mm. palvelutalon kahviossa.
"On vain harvoja jotka ovat niin sairaita, etteivät jaksa lähteä pyörätuolissakaan hupeihin"
Yli 80 vuotias pyörätuolissa oleva on jo aika sairas, mutta sinun mielestäsi ei.
Mihin "hupeihin" he menisivät, kun ei hupeja yleensäkään iäkkäille ole paljon ?
Kunnan taxisetelin saa vain jos bruttoeläke on alle 1470 euroa.
Kelataxi on erikseen, mutta sillä ei menneä rilluttelemaan.
Mihin ihmeen "hupeihin" ikäihminen haluaa? Oma nojatuoli ja Salatut elämät ovat paras hupihetki ikääntyneellä. Miksi vaivautua kulkemaan jonnekin remupaikkaan, huonoille tuoleille, ikävää ohjelmaa seuraamaan?
Ovatko ikätoverit todella niin kivat tavata, että viitsii nähdä vaivan lähteä ja viettää iltaa heidän seurassaan.?
Luen näitä palstoja, ja sairauksista, eutanasiasta ja politiikasta paasataan. Ja halveksitaan toisia, jotka ovat vanhoja ja tyhmiä.
Jos ei kiinnosta, niin ne Salatut elämät auki.
Ikätovereita oli mukavin tavata kotosalla. Viimeinen poistui viime vuonna tästä
maailmasta. Sen jälkeen ollut järkyttävän yksinäistä ja surullista.
Olen samassa jamassa. Yksin, eikä soi enää puhelinkaan. Ei ole soittajia elossa.
Olin joskus yksin, jos kaipasin yksinoloa ja se oli vaihtoehto.
Nyt yksinäisyys ei ole vain yhdessä hetkessä mitattava asia vaan jatkumo.
Se on karmeaa. "Onneksi" olen vanha. On vain lähitulevaisuus ja se on lyhyt.
Se voi olla hyvin lyhyt ja toivonkin sitä.
Kaikki yksinasuvat eivät ole yksinäisiä.
Älä, se on todettu jo monessa kommentissa ja aloituksessa ja sen linkissä.
Ei noita kukaan jaksa lukea...
Sinä et jaksa.
Luin kaikki läpi, oli paljon mielenkiintoisia ajatuksia.
Yksin asuva vanhus voi asua hoitokodissa, palvelutalossa, olla sairaalahoidossa, asua omakotitalossa, tai kerrostalossa, heitä on kaikkialla, missä muitakin ihmisiä.
Näemmekö heitä.
Huomioimmeko yksinäisen vanhuksen hätää, jos hän ei siitä itse mitään kerro, ei kerro, ellei kykene lähestymään meitä.
Vähävarainen vanhus voi häpeillä omaa elämäänsä, jättäytyy kaiken ulkopuolelle ja yrittää selviytyä omin avuin.
Siitä kertovat ne monet tapaukset, joissa vanhus on löydetty kuolleena kotoansa, jopa aikojen päästä.
Kuka heidät jätti yksin?
Kuka tiesi, että naapurissa asuu yksinäinen vanhus, kysyikö koskaan, tarvitsetko apua, voinko jollain tavalla auttaa, vai, kulkivatko kaikki tuon oven ohitse hymähtäen, että kaikkea sitä tässäkin talossa asuu.
Tiedän, että niinkin sanotaan ja suhtaudutaan vähävaraisen vanhuksen asumiseen ja oloihin.
Tiedän, koska tunsin tuon vanhuksen ja tarjosin apuani. En välittänyt pissan tuoksusta, enkä pesemättömistä vaatteistaan, tarjouduin auttamaan ja lopulta sain vanhuksen avautumaan, hyväksymään minut, kuin lapsensa, joka oli jo kuollut ja jota hän kaipasi, unohti itsensä.
Me surkuttelemme ja puhumme, mutta emme tiedä heidän tarpeistaan.
Moni kaipaisi apua, mutta yhteiskuntamme ei ole valmis uhraamaan varoja vanhoihin, "tuottamattomia, eläkeläisiä, kyllä niillä on varaa" asenteella näyttää olevan valtava jalansija asenteissa.
Eläkeläiset, varakkaita, leikataan eläkkeitä!
Leikatkaa vain, leikatkaa aluksi niiltä, jotka putosivat eduskunnasta, nuoria ihmisiä, nauttivat sopeutusrahasta, ei ole tarvetta mennä töihin.
Ei saa töitä, ei ole löytynyt töitä! Millä meriiteillä hän on ollut / valittu kansanedustajaksi?
Yksinäiset vanhukset kuuluvat eri yhteiskuntaluokkiin, mutta ketään erittelemättä, jokaiseen luokkaan kuuluu vanhuksia, jotka eivät itse jaksa anella ja rukoilla apua.
Ei meidän tarvitse olla huolissaan yksin asuvista, vaan meidän pitäisi huomata heidän joukostansa "yksinäisyydestä kärsivät", eli heidät, joilla ei ole halua, eikä voimaa lähteä kaiken maailman rientoihin.
Missä ovat ne järjestöt, jotka voisivat viedä heille kotiin sen avun, jota toinen ihminen voi toiselle ojentaa pelkällä läsnäolollaan?
Kuka kerää vapaaehtoisvoimia vierailemaan vanhusten luona, vaikka kerran viikossa?
Se vaatii monia juttuja turvallisuuteen, luotettavuuteen ja seuraa kaipaavan omaan haluun tulla huomatuksi, mutta olisiko sekin ihan mahdottomuus.
Onhan nyt olemassa joku "Ystävätuki? niin, onko se tarkoitettu vain muutenkin aktiiveille vanhuksille?
Väestö ikääntyy, näitä keskusteluja riittää, eikä ongelma näillä ratkea.
Yksin, mutta ei yksinäinen. Onnellinen hän, jolle tilanne on oma valinta ja mashdollisuus.
Yksin syntyy yksin kuolee. Mutta murheet pois, niinku jo ois.
Silläkö yksinäisten apua tarvitsevien ongelmat hävisivät ?
Apua tarvitsevat muutkin, ikävä kyllä. Minkäs teet.
Miten vanhuus EU- direktiivien mukaan määritellään?
Vanhuus on abstrakti asia. Ei sitä voi tarkkaan määritellä.
Suomessa on hirveä tilanne.
Purra hukuttaa Suomen velkaan.
Työttömyys on 10 %:n paikkeilla.
Konkurssiaalto jatkuu.
Terveydenhoito romutettu.
Hallitus on täysin kykenemätön saamaan välttämätöntä kasvua aikaan.
Katastrofaalinen tilanne.
Syypää hallitus.
Kuka muistaa huomioida yksinäisiä vanhuksia ?
Meidän pitäisi itse perustaa jonkinlainen "verkosto", johon voi liittyä,
mutta ei vanha osaa.
Minun yksinäisyyteen ei vaikuta Hallitus mitenkään. Saan eläkkeeni ja sillä pärjään, vaikka hieman "rokottavatkin" ja kulut lisääntyvät, mutta onhan tuossa vielä otettavaa, kunhan ruoka- ja vuokran jättävät.
Asun rivitalossa yksiössä ja ulko oveani en pidä lukossa. Eilen tuli tuntematon mies, soittamatta ovikelloa, vaan tuli kutsumatta keskelle asuntoani, kysyen mitä kuuluu???
Olin lukemassa sängyssäni ja hieman pelästyinkin, mutta todella huusin, että ulos ja äkkiä. Onneksi lähti suosiolla. Asiaansa en kysellyt, mutta jäin kyllä miettimään, mitähän mies etsi?
Miksi et jutellut mitään ? Kun kerran ovea pidät auki on aika tylyä heittää tulija ulos.
Pistä nyt se ovesi lukkoon.
Kaikenmmailman rosvoja kulkee missä vaan.
No, mies saattoi olla murtovaras ja hämmentyi, kun asukas oli kotona.
Ei tulisi mieleenikään jättää ulko-ovea lukitsematta. Lisäksi laitan turvalukon päälle yöksi!
Monilla saattaa olla kuva, että kun pääsee tai joutuu palvelutaloon,
se helpottaa yksinäisyyttä, mutta sielläkin voi tuntea itsensä
yksinäiseksi, vaikka on muita ihmisiä, he ovat vieraita ihmisiä,
monilla on jo siinä vaiheessa muistisairauksia,
tutustuminen ei ole helpppoa.
Turvallisuudentunnetta se varmaankin lisää, kun on apua lähellä.
Aloituksen linkin mukaan yksinäiset katsovat TV:tä paljon.
Katsotko sinä ?
Korvaako se sinulle yhteisöllisyyttä ?
Eniten televisiota katsovat yli 65-vuotiaat.
He katsovat televisiota kyselyn mukaan noin 4-5 tuntia vuorokaudessa ja enemmänkin.
Korvaako tv ikääntyneiden sosiaalisen elämän?
Minun mielestäni ei korvaa, se on korvike,
mutta TV:kin on hyvä olemassa.
Vanhuus on elämän vaikeinta aikaa,
usein toinen puoliso kuolee toinen jää yksin,
niinkauan kuin voimat ja aktiivisuus sallii ja vanhus jaksaa lähteä harrastustensa piiriin jossa näkee muita ihmisiä
niin kauan yksin jäänellä vanhuksella asiat on vielä hyvin,
mutt - ku voimat hiipuu,
ei jaksakkaan enään lähteä muitten joukkoon,
usein yksin jääny vanhus myös unohdetaan yksinäiseen elämäänsä,
yhteyden pito harvenee,
vain jos satuu olemaan jälkeläisiä ja heidän kanssaan hyvät suhteet
voi huonokuntoinen vanhus vielä pärjätä yksikseen kotona,
mutta
sitä mieltä , yhteiskunta on vastuussa vanhuksista
hoiva ja huolenpito kotihoidon mekeissä pitää olla yhteikunnan vastuulla,
koska valta osa jäleläisistä on itse perheelisiä ja työelämässä,
voi olla myös pitkien matojen päässä,
on mahdottomuus vanhusten hoiva jättää omaisten vastuulle,
sillä nämä nykyiset vanhukset suuret ikäluokat ovat myös tehneet töitä yleensä pienellä palkalla ,
kaikki keskimäärin ainaki 40 vuotta
verot maksaneet, perheet kasvattaneet kouluttaneet ,
joten kyllä yhteiskunta on sata % prosentisesti vastuussa suomen vanhuksista hoivasta ja huolenpidosta,
ensin kotihoidon muodossa,
myöhemmin kun kunto laskee eikä vanhukset enään kotona tule yksin toimeen
palvelutalot on seuraava instituutti
jonne vanhukset pääsee viettämään turvallista
asianmukaista
loppuvaihetta elämässään.
MIELIPIDE !
Olen samaa mieltä. Yhteiskunnan pitää ottaa loppuvaiheessa vastuu
jos aikuisten lasten taidot ja jaksaminen ei riitä. Omaishoito on raskasta,
kun hoitaja itsekin on jo useimmiten eläkkeellä.
Ei kaikilla omaisilla ole edes taitoa hoitaa monisairaita vanhuksia.
Se voi vaatia ammatillista osaamista ja huonosti liikkumaan pääsevän ihmisen
hoito ei yhdeltä käy. Moneen asiaan tarvitaan kahdet kädet.
Kotihoito olisi varmaan ihanteellista joissain tapauksissa.
Olen viimeksi katsonut telkkarista jotain ohjelmaa vuosi sitten. Taidan olla poikkeuksellinen vanhus. Netistä vilkaisen aamulla nopeasti uutisotsikot ym. mitä on tarve. Pärjään ihan hyvin ilman telkkaa. En jaksaisi löhötä sohvalla 4-5 tuntia, vaan mieluummin teen jotain fyysistä. Kokkailen, ulkoilen ja voimistelun kotona. Paljon mielekkäämpää olla fyysisesti aktiivinen kuin olla tuntikausia paikoillaan soffalla!
Olen toinen joka ei istu telkkarin ääressä.
Minulla ei ole edes telkkaria!
En yhtään kaipaa uutisia sodasta ja ampumisista. Ihmettelen kun niistä ollaan niin kiinnostuneita että viikkoja jauhetaan keskustellen kuka tietää enemmän ja kuka kertoo uskottavammin.
Oikein ! 👍
Tähän uudelleen kommentti asiasta
Anonyymi
2025-01-19 01:18:28 tästä ketjusta.
Kirjoitin sen, ja allekirjoitan kaiken sanomani.
En tietääkseni ole neuvonut ketään, olen ottanut kantaa vanhuuteen ja yksinäisyyteen.
Terv, se anonyymi joka noin sanoi.
Katson mahdollisimman monta ohjelmaa telkkarista, joskaan ei niitä
monta päivässä löydy, mutta telkkari on yksinäisyyteen ihan mukavaa
"seuraa".