Rauhaa!
Noin 13 vuotta sitten Jehova lievensi Suomen kolmesti saamaa kadotustuomiota 200 vuotta jatkuvaksi ahdingoksi jossa ainoa rukous on kuin mantrana soiva: PÄÄSTÄ MEIDÄT PAHASTA!
Miten itse olet kokenut jo alkaneen ahdingon ja sen asteittaisen pahenemisen?
Henkivaltojen maailmassa on jatkuvasti itseään kehittäviä demoneita, jotka pyrkivät saamaan Jumalalle kuuluvaa palvontaa. Ne esiintyvät jo hyvin uskottavasti Jumalan roolissa. Pimeys aikoo pukeutua valkeuden asuun.
Näistä kerrotaan paljon Gnostilaisissa kirjoituksissa. Kuinka pahat luovat uudet taivaat ja uuden maan niin jopa uuden Aadamin eli ihmistyypin.
Monet menee ansaan ja palvoo demoneja Jumalana. Tuleekin lukea Raamatusta millainen oikea Jumala on. Esim. Hänen suustaan ei kuulla YHTÄKÄÄN TURHAA SANAA. Kun Jeesus 2003 ilmestyi hän oli sellainen joka ei puhunut mitään turhaa vierailunsa aikana. Muutaman viikon aikana hän puhui vain kerran. Kielsi sisartani koskemasta itseensä eli Raamattuun jossa hän lepäsi. Muuta hän ei pukahtanut.
Aika pahenee ja joudumme yhä useammin rukoilemaan PÄÄSTÄ MEIDÄT PAHASTA.
200 vuotinen ahdingomme aika
Anonyymi-ap
1
165
Vastaukset
Hirveä ahdinmgo ihmisillä, kun ei tule Peräilmaa.
Aika pahenee ja joudumme yhä useammin rukoilemaan PÄÄSTÄ PERÄILMAA. Ainakin edes vähäsen, ettei olisi niin ahdimgo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2183265- 582766
Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk172419Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I192396Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve631859Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä841820Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva401802Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro161779Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.841622Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli65945