Asukas varastaa asuntolassa.

Anonyymi-ap

Kehitysvammaisten asuntolaan on muuttanut uusi asukas. Asukkaat ovat alkaneet kadottaa tavaroita, mutta niitä ei löydy mistään uuden asukkaan huoneesta. Hoitajat ihmettelevät, mihin hän olisi voinut piilottaa ne, kun niitä ei löydy mistään hänen huoneestaan? Uutta asukasta tarkkaillaan tarkasti, jotta hän ei pääse muiden asukkaiden huoneisiin. Silti heidän tavaransa katoavat. On hämmästyttävää, että hän voi varastaa heidän tavaransa, vaikka hän on todistetusti omassa huoneessaan lukkojen takana, kun tavarat katoavat. Hoitajien tavarat ovat kadonneet myös heidän pukuhuoneestaan, jonka ovi on lukittu ja johon asukkaat eivät pääse lainkaan. Vain hoitajat pääsevät sinne työavaimellaan, mutta silloinkin tämä asukas on onnistunut varastamaan hoitajien tavarat esimerkiksi käsilaukuista. Hän on jopa onnistunut pääsemään hoitajien toimistoon vaikka siellä on aina vähintään 1 sairaanhoitaja, ovi on ulkopuolelta lukossa eikä asukkaita päästetä sinne ollenkaan. Asukas on myös päässyt toimistoon hoitajien huomaamatta ja varastanut asukkaiden lääkkeet lääkekaapista. Niitäkään ei ole löydetty. Ilmeisesti asukas on onnistunut myymään tavaroita ja lääkkeitä asuntolan ulkopuolella hoitajien huomaamatta, vaikka häntä valvotaan hyvin tarkasti 24/7, hän on älyllisesti 4-5-vuotiaan lapsen tasolla ja käyttää pyörätuolia, eikä hän osaa liikkua asuntolan ulkopuolella yksin ollenkaan. Hän tarvitsee paljon apua monissa asioissa, kuten syömisessä, pukeutumisessa, peseytymisessä jne. Hän on silti onnistunut varastamaan asukkaiden ja hoitajien tavarat sekä asukkaiden lääkkeet lukitusta lääkekaapista, vaikka vain hoitajilla on avaimet siihen ja toimistossa on aina vähintään 1, mutta enimmäkseen 2 hoitajaa ja ovi on lukossa. Miten hän on onnistunut varastamaan kaikenlaisia tavaroita, jopa asukkaiden lääkkeitä, myymään niitä asuntolan ulkopuolelle ja piilottamaan rahat tai käyttämään ne huumeisiin, kuten yksi hoitaja sanoo. Miten hän on onnistunut pääsemään tänne toimistoonkin, jonka ovi on ulkopuolelta lukossa, jossa on aina vähintään 1 hoitaja paikalla, onnistunut varastamaan lukollisesta lääkekaapista asukkaiden lääkkeitä hoitajien huomaamatta ja myymään ne eteenpäin asuntolan ulkopuolelle? Nyt hän on lisäksi käynyt varastamassa tavaroita yhden hoitajan kotoa yli 20 kilometrin päästä asuntolasta, tuomaan ne asuntolaan ja myymään eteenpäin. Isoja tavaroita, kuten televisio on kadonnut.

2

321

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olisihan se hyvä olla todisteita

    • Tuohan on suoraan yhdestä X-Files jaksosta koko tarina....

      Jos ei ole, niin melko epätodennäköistä että pyörätuolissa istuva vammainen kulkee öisin ympäri taloa ja varastaa tavaraa ja myy ne kadulla. Kannattaisiko nyt kiinnittää se huomio niihin hoitajiin joilla on avaimet joka oveen ja pääsevät lääkekaapille jne.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      124
      7842
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      132
      3159
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      161
      2035
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      87
      1792
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      148
      1671
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      180
      1607
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      138
      1282
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      80
      924
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      69
      873
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      814
    Aihe