Mukavuusalueet ja epämukavuusalueet tieteessä ja filosofiassa

Anonyymi-ap

Se mitä kukin kykenee pitämään uskottavana ja mahdollisena todellisuutena vaihtelee eri aikakausina ja eri ihmisillä.

Olemme eläneet dominoivassa maailmankuvassa reduktionistisen fysikalismin aikakautta n. 1800-luvun puolivälistä lähtien eli kaikki pyritään hahmottamaan ikäänkuin jonkinlaisena mekaanisena "kellokoneistona" joka on tyhjentävästi mallinnettavissa pelkästään osiensa ja koostumuksensa perusteella.

Sillä on ollut kiistattomat hyötynsä varsinkin tekniikan ja teollistumisen takia mutta samalla se on aiheuttanut myös elämisen laadun pelkistymistä ja inhimillisten kykyjen surkastumista mistä moni voi olla eri mieltäkin jos ei kykene hahmottamaan muulla tavalla.

Tällä ja muillakin keskustelupalstoilla on aika mielenkiintoista seurata minkälaiset ajatukset ja todellisuuden hahmotukset ovat eri ihmisille heidän maailmankuvansa mukavuusalueeseen ja epämukavuusalueeseen liityviä asioita.

Valtaosan mukavuusalue liittyy tieteen ja median valtavirran mukaan eli tieteellistä hahmotusta pidetään on todenmukaisena jos siitä puhutaan valtamediassa, myönnetään palkintoja kuten Nobeleita, kirjoitetaan arvostetussa tiedelehdessä (Nature).

Esim.
- geenit ja luonnonvalinta selittävät tyhjentävästi kaikki elämän ilmiöt
- aivojen hermoverkko tuottaa tietoisuuden ja kaikki siihen liittyvät ilmiöt - tietokoneen metafora
- alkuräjähdys selittää aineen synnyn ja luonnonlait

- kvanttifysiikan "outoudet" eliminoituvat makrotasolla dekoherenssin kautta ja makrotaso noudattaa klasista newtonilaista fysiikkaa

-lineaarinen kulttuurin ja tieteen kumuloituva kehitys metsästäjä-keräilijöistä nykypäivän tieteeseen ja tekniikaan & muinaisten nykyisentasoiseten tai kehittyneempien kulttuurien olemassaolon mahdollisuuden kieltäminen

- kaikki on joko deterministisen algoritmista tai satunnaista vaikka kumpaakaan mallinnosta ei voi osoitta oikeaksi vain sen takia että työkalut ovat luonteeltaan deterministisiä (matematiikka, logiikka) ja monet epälineaarisesti itseorganisoituvat systeemit vaikuttavat kaaottisilta ja satunnaisilta jossain kehitysvaiheessaan.

- monien mielestä perinteisetä luonnonfilosofiaa ei enää tarvita koska tiede on korvannut sen kokonaan ja näin on tavallaan käynytkin koska melko villiä metafyysistä spekulointia harrastetaan nykyään teor. fysiikassa matemaattisen formalismin avulla kun taas akateeminen filosofia toimii nykyään lähinnä tieteen valtavirran "sylikoirana" ja hännystelijänä. Mielestäni kokeellinen tiede on pohjimmiltaan kokeellista filosofiaa ja parhaimmillaan silloin kun ei sitouduta mihinkään valtavirran paradigmaan.

...


Vastaavasti enemmistön epämukavuusalueeseen liittyy edelliseen vallitsevaan uskonnolliseksi hahmotettuun maailmankuvaan liittyvät asiat kuten ns. yliluonnolliset ilmiöt, taikuus, magia sekä myös sellaiset hahmotukset jotka ovat ristiriidassa valtavirtatieteen kanssa tai joiden mukaan väitetään että ns. salattua tietoa on olemassa eli ns. salaliittoteoriat ovat jo oletusarvoisesti "pannassa" koska kukaan ei tietenkään koskaan salaile mitään :D
...

Tämä aihe tuli mieleen kun katsoin vähän aikaa sitten pari fyysikkojen ytubevideta.


Esim.
Sabine Hossenfelderillä on selkeästi kapeampi mukavuusalue tieteen suhteen kuin A. Unzickerillä mutta hänenkin mukavuualueensa ei välttämättä kata enää esim. alienien olemassaolon mahdollisuutta kovin helposti.

Another CERN Scam Exposed: But Sabine Misses the Point...
https://www.youtube.com/watch?v=itQjtw5YS0g

Aether Theory & Scalar Waves: Rethinking Physics with Dr. Alexander Unzicker

https://www.youtube.com/watch?v=1q66VcYEyao

...

Jos taas lähtee sellaisesta lähtökohdasta että mitään ei voi tietää ehdottoman varmasti koko totuudeksi ja että on olemassa erilaisia osatotuuksia jotka voivat olla toisiaan täydentäviä niin ei ole välttämättä minkäänlaista epämukavuusaluetta minkään todellisuutta koskevan väitteen kanssa koska ihmisen olemassaolevat havainto & mittausvälineet eivät ole välttämättä kaikenkattavia varsinkin jos tutkii tieteen ja kulttuurin kehittymisen historiaa josta voi päätellä että kukaan ei osannut ennustaa millaisessa todellisuudessa nyt elämme esim. 200 vuotta sitten ja sama todennäköisesti pätee myös tulevaisuuteen esim. 50-200 seuraavan vuoden aikana.

Ihmisen lajityypillinen varmuudenkaipuu ja halu uskoa johonkin ja esim. Aristoteleen logiikan 3. poissuljetun laki tuottavat helposti valheellista varman tiedon illuusiota ja ajatustottumusten jähmettymistä dogmeiksi. Luotetaan liiaksi muodolliseen metodin pätevyyteen.

Mikään ei ole ehdottoman totta vaan kaikki mahdollinen empiirinen tieto on aina kontekstiriippuvaista. Mitään ei voi sulkea oletusarvoisesti mahdottomaksi vain sen takia että se ei mahdu olemassaolevaan vakiintuneeseen viitekehykseen.

===>

2

211

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ==>


      Kriittinen pitää tietysti olla mutta se ei tarkoita sen tyyppistä umpimielisyyttä kuin esim. Galileon arvostelijoilta jotka eivät halunneet katsoa kaukoputkella tai nykyään pseudoskeptikot jotka eivät halua perehtyä ns. paranormaaliin tutkimukseen koska pitävät sellaisia ilmiöitä jo oletusarvoisesti mahdottomina.

      Tieteilijätkin ovat ihmisiä vaikka monet heistä varmaan luulevat olevansa maailmankaikkeuden fiksuimpia olioita . Se on gigalomaanista hubrista ja malliesimerkki Dunnig-Kruger syndroomasta. :D

      ....

      MIssä on sinun mukavuusalueesi raja tieteen ja filosofian suhteen?

      Notorious B (:D)

    • Anonyymi

      "MIssä on sinun mukavuusalueesi raja tieteen ja filosofian suhteen?"

      Minä olen liiankin herkkäuskoinen. varsinkin jos aineisto kuulostaa esoteeriselta ja hienolta niin olen taipuvainen uskomaan siihen.

      Ja jos minulla ole aikaisempaa tietoa aiheesta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1363
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      868
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      54
      679
    5. 64
      666
    6. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      35
      556
    7. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    8. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      196
      533
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      517
    10. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      513
    Aihe