Eikö persuhallitusta nolota oma osaamattomuutensa ?

Joka kerran, kun se syyttää edellistä hallitusta se tunnustaa, ettei se itse kykene
mihinkään. Tänäänkin A-Studiossa Purran suulla hallitus häpäisi taas itsensä.
Eikö niitä itseäänkin ala jo vähintään naurattaa niinkuin muitakin, kun niitä
kuuntelee ?
20219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

A-Studiossa on PS:n pölhöimmästä päästä edustaja, joka väittää faktoja mielikuvitukseksi ja persut yrittävät myös muuttaa mielikuvitusta faktoiksi.
Osaa muutkin persut saman kuin Jani Mäkelä. Kuulija nauraa.

Äänestä

Ilmeisesti persut eivät yhtän tajua miten nuijia ne ovat.
Eivät ne muuten kehtaisi näyttää naamaansakaan.

Äänestä

Persuja ei nauramatta voi kuunnella. Mieluummin kääntää kanavaa.

Äänestä

Kansanedustaja Mäkelä oli kolmikosta ainut asian ytimessä, surkean ylimielisesti esiintynyt viherpeikko Mikkonen , oli jatkoa hänen ministeriaikansa pohjanoteeraukseen.

Ilmastopaketti avattava, ja siirryttävä eurooppalaiseen aikaan 2050.

Eheytyshoidot on syytä sallia, homppeliudesta.

Äänestä
  • ''Eheytyshoidot on syytä sallia,...''

    Sairauksia hoidetaan.
    Homoseksualismi ei ole sairaus.

    Äänestä

  • Jos menisit itse eheytyshoitoon, vaikuttaa että ennole oikein ajan tasalla . Raukkamainen olio .

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    ''Eheytyshoidot on syytä sallia,...''

    Sairauksia hoidetaan.
    Homoseksualismi ei ole sairaus.

    Eihän tämä joka aina käyttää sanaa ” homppeli”:ole perillä siitä ettei homoseksualisuus ole mikään sairaus , ja se että homoseksuaaliset ovat ihan vaan tavallisia ihmisiä . Ei siis mitään kummajaisia. Geeninsä ovat saaneet omilta vanhemmiltaan ,
    Heteroksi ja homoksi synnytään , asia ei ole sen kummempi. Niin että tämä homppeleista alati puhuva voisi ehkä lopettaa jauhamisessa ja luke aineesta mistä alati kommentoi vaikka ei tiedä siitä mitään.

    Äänestä

Missä maassa laitaoikeisto on hallituksessa kuin suomessa, itävallassa juuri evättiin, ruotsissa ei ole.
Suomessa Orpo hyväksyi aika noloa.

Äänestä

Hillotolpan eteen ja iloihin päästyään ei Persulla ole moraalia tai itseinhoa ja ottaa kaiken irti iloiten ja nauttien. Se on sitten muiden murhe nostaa Suomi takaisin sivistysmaaksi jossa on hyvä elää ja vanhentua kunniakkaasti ja Purra kerää itselleen EK:n bonukset ja rahakkaan pakasteviran jostain joutilaasta hommasta.

Äänestä
  • ''...Purra kerää itselleen EK:n bonukset ja rahakkaan pakasteviran jostain joutilaasta hommasta.''

    Millä taidoilla, tiedoilla ???

    Purran työkokemus on muutama vuosi nakkikioskilla.

    Äänestä

  • Odottaen sitä päivää kun opit kirjoittamaan.....ehkä olen aiemmin arkussa.....

    Äänestä

Suomessa uusnatsi kirstun vartijana, ampuisin jos joku keljuilee, irvistys.

Äänestä

Halla-aho koulutti Purran rasistiksi.

Äänestä
  • Niin se oli sitä jätesäkkien aikaa jossa ihmisiä alennettiin siksi että heillä on oman. Kulttuurinsa vaatteet . Niin pääsee näköjään ministeriksi oikein . Häpeällistä

    Äänestä

Halla-aho vetää kunnallisvaaleissa tien tähtiin.

Äänestä

Persuilla ongelma olla oma itsensä, hallituksessa tuottaa vaikeuksia noudattaa Orpon hallituksen ohjelmaa. PS Mäkelä vääntää lausunnoillaan hyväksyttyä käyttäytymistä, suomen uutiset tuottaa maahanmuutto vastaista propagandaa.

Äänestä

Hallitus vain suunnitteli terveydenhuollon hintojen nostolla jonot lyhenee. Lyheneehän ne kun ei enää ole varaa käydä hoidattamassa itseään.Rahat juuri riittää lääkkeisiin ei enää sairauden hoitoon

Äänestä

Kokoomus on vetovastuussa, eli Kokoomushallitus pikemminkin, kuin persuhallitus.

Äänestä
  • Purra on käskyttäjä. Hitler. Orpo vain sen vasen käsi.

    Äänestä

Niinhän lapsetkin tekevät aina, aiis syyttävät jotain muuta jos ovat tehneet jotain väärin. Mutta viisaat vanhemmat kitkevät sen tavan pois lapsilta j kertovat että vastuu on otettava siitä mitä tekee , sillä mikään asia ei mene eteenpäin jotain muuta syyttämällä .
Joten ajattelemisen aihetta hieman , tuo ainainen syyttely. Jossa luullaan että oma as3ma vahvistuu jotenkin. Kun syyttelee muita , se tyyli uppoaa vaan yhteen ihmisryhmään. Niille jotka ovat sen kovan elämänkoulun oppilaita,

Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Joka kerran, kun se syyttää edellistä hallitusta se tunnustaa, ettei se itse kykene
mihinkään. Tänäänkin A-Studiossa Purran suulla hallitus häpäisi taas itsensä.
Eikö niitä itseäänkin ala jo vähintään naurattaa niinkuin muitakin, kun niitä
kuuntelee ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu