Aikuisopiskelun rahoitus ennen eläkkeelle jäämistä

Anonyymi-ap

Olen tehnyt pitkän työuran (diplomi)insinöörinä. Asuntolainat, kesämökit ja auto on maksettu ja jäljelle on jäänyt myös mukava pesämuna varallisuutta. Eläkekertymääkin on jo sen verran, että pärjään sillä ihan mukavasti, kun varsinainen eläke alkaa. Eläkeikään on kuitenkin vielä toistakymmentä vuotta jäljellä, mutta itsensä kehittäminen kiinnostaisi. Olenkin pohtinut ajatusta, että lopettaisin aktiivisen työurani ja palaisin vielä opiskelemaan tutkinnon tai pari ennen eläköitymistäni.

Tämän osalta minulla on herännyt muutamia kysymyksiä: Miten kannattaa optimoida tuet? Onko mahdollista opiskella ansiosidonnaisella vai meneekö aikuisopiskelijatkin opintotuen piiriin? Kannattaako välillä tehdä lyhyttä työkeikkaa, jotta ansiosidonnainen säilyy? Miten työvoimaviranomainen näkee humanistiset yliopistotutkinnot "ammatillisia valmiuksia edistävinä koulutuksina" jne.

Laskin, että olen joka tapauksessa nettoveronmaksaja koko elinkaareni ajalta (79,2 vuoden elinajanodotteella), vaikka nyt lähtisinkin opiskelemaan ja käyttäisin hieman julkista rahaa koulutuspalveluiden ja (ansiosidonnaisten) tukiaisten muodossa.

11

524

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Opiskelupaikan saamiselle ei ikärajoja ole, mutta opintotuen saamiselle on ainakin joskus ollut. Ansiosidonnaisella ei kai voi opiskella kokopäiväisesti, ja opiskelu yliopistossa tutkintoa varten katsotaan aina kokoaikaiseksi.

      Suosittelen avointa yliopistoa työn ohessa. Kun opistoja kertyy ajan mittaan paljon, siitä on lyhyt matka tutkintoon varsinaisena opiskelijana.

      Jos opiskelu on harrastus ja tavoitteena ei ole tutkinto, kansalais- ja työväenopistot tarjoavat hyvän valikoiman itsen kehittämiseen tähtääviä opintoja hyvin huokealla pääosin iltaisin.

      • Anonyymi

        ongelma avoimessa on se että yliopiston vakioppilaaksi ei pääse oikopolkua jos on itsellä on jo olemassa toinen yliopistotasoinen tutkinto. On aina mentävä yliopiston pääsykokeen kautta. Toki avoimen suoritukset luetaan hyväksi jos on saanut vakiopiskelijan statuksen. Itsensä kehittäminen on useinkin iloa tuottavaa.


      • Anonyymi

        Orpon hallitus lopetti aikuiskoulutustuen, joten esim. täydennyskoulutukset on kustannettava kokonaan itse, jos niitä haluaa suorittaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ongelma avoimessa on se että yliopiston vakioppilaaksi ei pääse oikopolkua jos on itsellä on jo olemassa toinen yliopistotasoinen tutkinto. On aina mentävä yliopiston pääsykokeen kautta. Toki avoimen suoritukset luetaan hyväksi jos on saanut vakiopiskelijan statuksen. Itsensä kehittäminen on useinkin iloa tuottavaa.

        Jos aikoo opiskella kokonaisen tutkinnon, pääsykoe on siinä ihan pikkujuttu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos aikoo opiskella kokonaisen tutkinnon, pääsykoe on siinä ihan pikkujuttu.

        onko kuitenkaan noin, Paketti on kasassa mutta ovea ei saa auki. Yllättävän monelle niin käynyt,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        onko kuitenkaan noin, Paketti on kasassa mutta ovea ei saa auki. Yllättävän monelle niin käynyt,

        Jos sitä ovea ei saa auki, missähän voisi olla syy? Joku nimittäin sen oven kuitenkin saa auki, joten vika ei ole ovessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Orpon hallitus lopetti aikuiskoulutustuen, joten esim. täydennyskoulutukset on kustannettava kokonaan itse, jos niitä haluaa suorittaa.

        Jos on töissä, yleensä työnantaja maksaa työn kannalta tarpeelliset täydennyskoulutukset. Omaehtoiset opiskelut maksetaan tietysti itse, jos opiskelu on maksullista.


    • Anonyymi

      Veronmaksajana olen kyllä sitä mieltä, etten mielelläni rahoittaisi kohta eläkkeelle jäävälle lisätutkintoja omaksi huviksi. Voit saada aika pitkiä katseita sieltä ja täältä. Opetuksella on aina hintansa, vaikka humanistinen koulutus onkin halvimmasta päästä. Suomi rypee veloissa, kaikkia etuja karsitaan ja leikataan. Onko meillä varaa maksaa ylimääräisiä maisterin tutkintoja sellaisille, jotka ovat jo jäämässä työelämästä?

      Omaksi huvikseen ja mielenvirkeydekseen voi opiskella vapaan sivistyön piirissä. Suosittelen! Voit hyvinkin löytää itsesi muiden maistereiden, jopa tohtoreiden ja professoreidenkin joukosta saman harrastuksen parissa.

      • Anonyymi

        No voi että, me kaikki olemme veronmaksajia ja luultavasti maksamme sinunkin tekemisiäsi ja vaikkapa sitä, että ajelet yhteiskunnan varoin ylläpitämillä teillä tai että olet käynyt julkisessa terveydenhuollossa vaikkapa jossain toimenpiteessä, joten ÄLÄ VIITSI elvistellä.

        Osaamisen kehittäminen on aina kannattavaa, ja ikä ei todellakaan ole tässä mikään määre.

        Suomi rypee veloissa muttei varmasti sen takia, että ihmiset haluavat opiskella. Velka on kertynyt lähinnä ylisuurista eli miljardiluokan yritystuista,, jotka kertaantuvat osakkeenomistajille sekä esim. korkeakulttuurin tukemisesta , jolloin myös puhutaan kymmenistä miljoonista.


    • Anonyymi

      Keskustele sun työkkärin oman kanssa. Omaehtoinen saa olla esim. 6kk? Ja sen aikana on haettava töitä. Muulta osin, oltava kai koko tutkinto ja katsottava tarpelliseksi. Matkoihin ei kai enää saa mitään ja niihin oli omat sääntönsä, ja yhden lukuvuoden oltava se aika.

    • Anonyymi

      Jos opiskelet ansiosidonnaisella eli työttömyysetuudella, sinun pitää luonnollisesti olla työttömänä työnhakijana mutta ei niin, että itse irtisanoudut töistäsi, silloin tulee karenssi ja asiaa käsitellään eri tavalla.

      Itse opiskelin työnteon ohella avoimessa yliopistossa niin pitkälle, että pääsin ns. avoimen väylän kautta tutkinto-opiskelijaksia. (avoimen kautta tulee hankkia tietty määtä opintopisteitä sekä kahden, pääaine ja sivuaine, suorittaa aineopinnot vähintään hyvin tiedoin, jolloin saa hakukelpoisuuden). Suoritin sellaisen maisterin tutkinnon, että voin toimia opettajana sekä asiantuntijatöissä.

      Aikuisopiskelun tuki nykyhallituksen aikana on heikentunut todella paljon ja luultavimmin myös tuo työttömyysetuudella opiskelu loppuu; valitettavasti hallitus ei tule osaamisen kehittämistä, ainakaan taloudellisesti

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      240
      45231
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      123
      25986
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      324
      15673
    4. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      10823
    5. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      169
      10802
    6. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9707
    7. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9641
    8. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8478
    9. 242
      6824
    10. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      222
      6489
    Aihe