ja laskee tuntuvasti heidän verotustaan nykyisestä, esimerkiksi ministerien ...
100000:n euron tasolla reilusti yli 3000 euroa vuodessa taisi lukea ...
100000:n euron tasolla reilusti yli 3000 euroa vuodessa taisi lukea ...
Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.
Vastaukset 120
Vanhimmat
Eli ministerit jäävät silti plussalle, vaikka ministerit laskelmoidusti laskevat
ministereiden palkkiota ja vasta vuoden 2026 alusta, etteivät itse ehdi juurikaan
"kärsiä".
Valtioneuvoston jäsenten palkkioita lasketaan viisi prosenttia vuoden 2026 alusta.
Ministerit muka laskivat omia palkkoitaan hahahahahaaa
Kuinkakohan paljon tämä kolmas "kasvupaketti" köyhdyttää Suomea ?!
Kaikki edelliset kasvupaketit ovat köyhdyttäneet ja velkaannuttaneet Suomea
ja suomalaisia lisää.
Sillä ei enää ole mitään merkitystä. Valtion velka kipuaa lähivuosina yli 200 miljardin. Ei ole mitään mahdollisuuksia oikaista kierrettä, joten antaa palaa.
Ovat siis eläkkeellä olevien rahat jo ryöstäneet sekä työ suhde polkupyörät.....ynnä vaikka ja mitä...kyllä Orpo Purra ovat järjetöntä saastaa...
Antakaa minullekin iso veroale, haluan "osallistua valtiontalouden tasapainottamiseen"
Yksi Orpon perustelu isotuloisten isolle verotuksen alennukselle on:
"Suurituloiset osallistetaan julkisen talouden tasapainottamiseen."
Minäkin ottaisin mielellään suuren veroalennuksen, että saisin osallistua
"julkisen talouden tasapainottamiseen".
Ainahan nänä kokoomuslaiset laittavat suomen lamaan
Ministerien tasolla käteen jää ainakin 3500 lisää netto.
Siitä on kiva laskelmoidusti "laskea" omia palkkioitaan.
Heko heko Orop ja Purra.
Lapsellinen kansan linssiinviilaamisyritys.
7000€/kk tienaavalla jää vuodessa 350€ enemmän käteen ja 1600€/kk tienaavalla 140€. Eli aika pienistä summista puhutaan. Ja kuinka paljon enemmän 7000 tienaava maksaa kuin 1600 tienaava.
Heitä ei päästetä Roomaan , hotelleihin ei mahdu... heillä on väärä maailmankatsomus...vaikka rahaa olisi .SIIS......PURRA ORPOLLA. ....
Arabiemiraattien pankki paljastuksia odotellessa.
Järki ei selitä kokoomuksen toimia.
Yleislakon aika ovella on vielä 100k lisää työtöntä duunaa tämä hallitus
Purra veivaa ja veivaa. Paljonko pienituloista tia köyhää hyödyttää ruoan alvin
puolen prosentin lasku ? Hallitus kosiskelee kannatusta vaan.
Rikkaat ostaa kaikki firman piikkiin ja ottaa alv vähennykset..
Purra parka luulee, että kannatus nousee humahtaen. Kun pari päivää ruoditaan mitä "kasvupaketti" merkitsee häviää viimeisetkin kannattajat - elleivät ne ole tosi tyhmiä.
Näyttää tähän asti olleen varsin tyhmiä kannattajia. Vailla minkäänlaista taustojen kaivelemista äänestetään ideologia edellä.
Siinähän kosiskelee
Uskotko tosiaan, että ruoan alv:n lasku näkyy hinnoissa. Kyllä keskusliikkeet vetävät rahat itselleen. Ja sitten kun esitellään vuositulosta, niin jälleen esim. Keskolla. ennätysvuosi. Sama kuin yrityksille annetaan verohelpotuksia että ne investoisivat. Rahat menee yrityksille eli siis oikeastaan osakkeen omistajille. Jälleen varakkaampi osa kansasta rikastuu veronmaksajien rahoilla.
ei millään tavalla.Virossa 22% toisn nousemassa 24%
Hys hys ei saa moittia aina hallitusta, joku voi pahoittaa mielensä.
Niinpä. Ei ole mitään väliä sillä, että hallitus on kurjistanut miljoonan ihmisen
elämän, tärkeämpää on, ettei "joku pahoita mieltään".
Tosin aurinkoiset varjot kehystävät valtion iloisinta asennettakin kohtaan.Esim. Lisääntyvällä työttömyydellä,varustautumisella,velakasuhteella,kunnallisveron nousulla,soten vararikkolla sekä velanmakskyvyn heikkenemisellä.
Voi teitä. Pelkkää negatiivisuutta.
Kaikkien palkansaajien veroa alennetaan. Ruoan ja lääkkeiden alvia alennetaan. Perintö on veroton 30tonniin asti, eikä muille summille mitään veroalennuksia ennakkouhkista huolimatta. Kaikille taataan saattohoito. Pienituloisille oli joku sosiaalinen lisäetu mutta en enää muista millä sanoilla se ilmaistiin. Katsoin siis äsken ohjelman. Kelalle annetaan laajemmat katseluoikeudet tukien saajien tietoihin.
Näköjään kiinnitin enemmän huomiota positiivisiin asioihin.
Yli 100000 euroa vuodessa tienaavat saavat monta tonnia veroalea,
esim. ministerit itse.
Saattohoito oli varsinainen lestadiolaisen vitsi. Ei se siitä kummemmaksi muutu.
"Pienituloisille oli joku sosiaalinen lisäetu mutta en enää muista millä sanoilla se ilmaistiin."
Pakkasella ei tarvitse jonottaa sossun ulkopuolella ?
"Kaikille taataan saattohoito. Pienituloisille oli joku sosiaalinen lisäetu mutta en enää muista millä sanoilla se ilmaistiin."
Eikö se ollut nyt niin, että noita "uusia" sote-kuivaamoita tehostetaan jatkossa ?
Niin,Enää ei horju köyhistä köyhinkään oikeuden tiellä....Hmm,kun vain ajatus paremmasta ruokkii hieman hänen mieltä....
Se on centtejä - ihan Urpon hämäys. Kaikki edut kohdistettu ministeriluokan ansaitsijoille
Naurunremakka on parhaillaan maksimissaan. kun maamme pääministeri Petteri Orpo seuralaisineen puhuu teeveessä "kasvupaketista".
Harvoin kuulee noin ympäripyöreää pölinää, tyhjää propagandaa ja suoranaista valehtelua maan johdon suusta.
Suomi on sairas, sen johto ei elä todellisuudessa. Keisarilla ei ole vaatteita,
Olemme syvällä valehtelun ja vainoharhaisuuden suossa. Lähes diktatuuri.
Katotaan ny ekaks ja kritisoidaan sitten kun nähdään kritisoitavaa.
Koska se katselu loppuu ? Pianhan tässä on sitä katseltu 80 vuotta, ja ryöstö ei kun pahenee..
En ole kyllä kokenut. Hyviä vuosia ollut paljon, kun kattelee taaksepäin. Tietty, välillä tulee takapakkia, niinhän se on kaikkialla. Me jotka tällä palstalla kirjoitellaan niin porskutellaan eteenpäin kuten aiemminkin. Miten kukin valintansa on tehnyt. Näin se vaan on.
Sairasta puhetta Orpolla jäänyt nauhapäälle luettelee joka kerta saman litanan Purran kanssa.
Eikä edes mitkään rasistijutut saa hallitusta eroamaan.
Vassarit ei osaa muuta ku valittaa!!!!
Älä sekaannu asiohin, joista et ymmärrä.
Ja persu ei osaa kuin uhkailla , riehua kännissä ja valehdella
Onko oikein että palkasta menee yli 50% veroihin????
Suomessa on laillinen veronkierto, verosuunnittelu.
Ei sanat riitä...
Ne joilla on isot tulot voivat osallistua yhteiskunnan pelastamiseen.
Onko oikein, että vanhukset on hoidotta ja vammaiset myös?
Että hyvinvointialueet irtisanovat hoitohenkilöstöä ?
"Vahvan Suomen" hallitus vahvistaa taas varakkaiden asemaa.
Ne jotka tätä sirkusta taustalla pyörittää, eivät näistä paljoa kostu, sillä todellinen veivaus tapahtuu konserni tasolla tuottojen siirroilla alhaisen verotuksen maihin ja kulujen sekä rahoituserien kasvattamisella siellä missä tappioita korvataan avokätisemmin.
Nämähän ne myös makselee kokkeli kelmien veivaukset työntekijöiden kyykyttämisestä.
Pienituloisten kustannuksella.
Juuri niin se on. Raha ei häviä. Se vaihtaa omistajaa.
"Kasvupaketti kasvupaketilta" tapahtuu massiivinen rahansiirto
rikkaalle eliitille.
"rikkaalle eliitille." ...
.. ja ei ole mitään väliä noilla , mikä puoluekirja on taskussa. Pääasia on, että pääsevät jakamaan sen keskenään, ja näköjään vuorotellen.
Eikös se laske kaikilla muillakin, pieni-ja keskituloisilla. Vaikutti äkkiä ajatellen järkevältä tämä riihineuvottelutulos. Ja olihan siellä myös maahanmuuttajia koskevaakin, siitä kun on ollut kritisoitavaa, sekin on oikein hyvä juttu. Aikanaan näkee miten kaikki toimii.
Onhan se kiva pienituloisenkin saada satanen kaksi lisää käteen vuodessa, kun yli
100000 euroa vuodessa tienaavat saavat tuhansia euroja.
Eläkkeiden verotus ei laskenut yhtään.
Eikös se laske, onhan sekin ansiotuloa ?? Se nähdään sitten tammikuussa.
Eläketulo ja ansiotulo ovat kaksi aivan eri asiaa..
''Purra lupaa, että yrittäjien eläkejärjestelmän ongelmia korjataan.''
Mutta, eihän OrpoPurra meitä ole suinkaan unohtanut:)
''Eduskunta hyväksyi päätöksen, joka kiristää yli 800 000 eläkeläisen verotusta – näin se vaikuttaa''
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010849324.html
Ei sitten pääse ikinä eläkkeelle.
Rva 66 v ja työelämässä
Loistavaa jos kehysriihen anti olisi plus miinus nolla, kun tähän asti hallituksen talous toimet olleet miinus merkkisiä, eikä työttömyyskään enää kasvaisi.
Kaupan ja yritysten kautta talous kasvaa etenkin tuotteet vientiin, sijoitus toiminta yritysten varallisuus ja valtion apu viennin tukemiseen ei ole näkynyt, kotimainen kysyntä on pitänyt taloutta kasassa.
Monesti tullut esiin nousukausi tulee jossain vaiheessa, voi tulla äkkiä onko Suomi varautunut, onko yrityksillä valmiudet siihen jos ei ole ei tämän tapaisilla kehysriihillä ole merkitystä. Yrityksillä pitäisi olla valmiutta lisätä tuotantoa kysynnän mukaa, pitäisi olla työvoimaa saatavilla.
Ensimmäisenä työllistettävä ne jotka jääneet työttömäksi tämän hallituksen aikana ja sen jälkeen ne lupaamat satatuhatta uutta työllistettyä, siihen tarvitaan vahvaa työperäistä maahanmuuttoa, ei mitään kausityövoimaa vaan pysyvää.
Ylen otsikko joka pitää paikkansa.
https://yle.fi/a/74-20157743
Pandemian aikana maailman talous sakkasi pahasti, edes venäjän aloittama sota ei estänyt nousukautta Suomessa ja muualla vuosina 2021-2022. EU alueella työllisyys pysynyt kohtuullisen hyvänä, vaikkei olla missään nousukaudessa.
Ei tänne mitään vierastyövoimaa tarvita, sitähän on joka vuokratalo täynnä ja ne ei ole tänne tullut töitä tekeen. Meillä on yli 400 000 työtöntä turhilla kursseilla,tukityössä, työhön tutustumassa, pakkotyössä. Kun nyt ensin työllistetään ne, niin talous alkaa nousta, kun ei tarvita sossua, eikä kelan tukia. Nyt on kelan jono musta ja pitkä. Suomalaiset jonottaa leipäjonossa ja nyt sijoittajat pitää saada alentaa asuntojen vuokraa, ettei kelan tarvitse maksaa tukea. Halpa asuminen, energia ja ruoka pitäisi olla kaikille mahdollista, niin talous nousisi ja kansa olisi tyytyväisiä. Nyt vain kaikkea on nostettu ja pienituloisilta leikattu, sillä talous ei nouse. Yksikään firma suomessa ei ole alentanut tuotteidensa hintoja pariin vuoteen, vaikka kaikkien piti tinkiä voitosta yhteisen edun hyväksi lamatalkoisiin.
Suomessa työttömyysluvut ovat EU:n korkeimmat.
Muitten maitten hallitukset ovat osanneet hoitaa asiat paremmin.
"Sairaussakon" hallitus sentään heitti roskiin. Suunnitelma ensimmäisen sairauslomapäivän palkattomuudesta on päätetty jättää toteuttamatta.
Orpo sanoi, ettei sillä olisi saavutettu työllisyyshyötyjä, joita lähdettiin hakemaan. Kaikki muut työntekijän asemaa heikentävät lait, joitten piti nostaa työllisyyttä
jäävät voimaan
Purra veivaa ja veivaa alvin kanssa aiheuttaen valtavaa ylimääräistä työtä
esim. kaupoille. Hyvähän se tietysti kuluttajalle on, että alv laskee 0,5 %,
mutta olisiko järkevää harkita etukäteen mitä nostaa ja mitä laskee,
kun tuntuu sitäpaitsi ,että koko sirkuksen lopputulos on plus miinus nolla
ja pikemminkin suuri miinus, koska velkaa vain kasvaa ja kuluttajien
ostovoima hupenee koko ajan, sen saurauksena työttömyys kasvaa.
Sekä hallitus että VM:n asiantuntijat tuntuvat olevan sekaisin kuin käkikello.
Nämä hallituksen "ale päivät" ovat vain silmänlumetta, jolla luulevat saavansa tulevissa eduskuntavaaleissa ääniä, jotka menettivät alue/kuntavaaleissa, tämä on sellainen "perseitten hämäys", koska riihessä tapahtunut "suunnanmuutos" osui sopivasti noitten vaalien jälkeen, läpinäkyvää kusetusta!, vanha sanonta: on turha enää rypistää, kun paskat on jo housussa! 💩🤣
Alvin nostokin viime vuonna hetkellisesti kertoo siitä, että hallitukselta on mopo
karannut käsistä.
Alue/kuntavaalien tulos pakotti tekemään muutoksen, joka tosin auttaa vain yrityksiä ja rikkaita, "eläkkeisiin emme koske" paasasivat orpo ja purra viime eduskuntavaalien toripuheissaan, no miten kävi??👾🙈
Tällä hetkellä asiat näyttävät todella hankalilta, kuinka pitää tai pitäisi toimia. Hyvänä aikana oli vientiä itään, kaikilla oli töitä, lapsiakin syntyi ja talous nousi. Nyt tulevaisuus ei ole juurikaan ennakoitavissa, se on nähty. Niin idässä kuin lännessä asiat ja teot muuttuvat päivittäin ja vaikutukset tuntuvat kaikkialla maailmassa. No Australiasta ei ole kuulunut mitään. Mikä on oikea ratkaisu ja mitä pitää tehdä. Olisipa selvännäkijä ja näkisi ratkaisut. Mutta en ole eikä varmaankaan minkään maan hallitukset. Jotakin kuitenkin pitää tehdä sen hetken tilanteen mukaan mikä kulloinkin on ja mikä vaikuttaa ennustavan tulevaa. Vai mitä mieltä ollaan.
Näin,me rikkaat taas rahoitamme kokoomuksen vaalikampanjan!
Köyhien työmuurahaisten tehtävä on pitää rikkaat rikkaina.
Kun rikkaitten etujen ajajat pääsivät valtaan, heidän tavoitteensa on alistaa
työmuurahaiset puoli-ilmaisiki orjiksi.
Pystyin kuuntelemaan politiikka radiota vartin verran hallitus puolueitten toiveajattelua talouden kasvusta tällä hallitus kaudella.
Seuraava hallitus vasta kusessa on Orpon hallituksen jäljiltä.
Mulle riitti Eduskunnan kyselytunti heti alkuun Orpon vastaukseen, ensin tämä hallitus korjaa edellisen hallituksen holtittomasta talouden hoidosta, sitten Opo elämme vaikeita aikoja suhdanteiden takia. Muualla Euroopassa ei suhdanteet haittaa työllisyyttä kovinkaan, viime viikkojen Trumpin haitat voivat vaikeuttaa suhdanteita.
Tämä hallitus ei tunnusta että se omilla toimillaan ajanut Suomen talouden tähän jamaan, kyllä EK ja jotkut kehuu Orpon taloustoimia mutta kun tulosta ei ole syntynyt kahtena vuotena. Seuraavat kaksi vuotta, työllisyys saattaa vain lisääntyä entisestään.
Maailman tilanteelle ei hallitus voi mitään.
Kaksi hullua, Putin ja Trump vaikuttavat taloustilanteeseen Suomessa ja koko maailmassa.
Näin tulee käymään. Tulee satatuhatta työtöntä lisää.
Olen tässä luokassa kun siis pääomatulot otetaan huomioon niissä on eri
prosentti kuin työtulossa
Kuitenkin tuon jatkuvasti raahaa valtiolle ulkomailta koska suomalaisfirmat
tekevät tulonsa ulkomailla eikä Suomessa
ja te täällä pskottejuttujanne ja nostatte työeläkelaitosten sijoituksista ELÄETULOJA LOISIMALLA JA SAIRASTAMALLA VERORAHOLLA VIELLÄ PÄÄLLE
Monia varsinkin nuoria harmittaa tuollainen lorvintaloisinta tällä palstalla
Ei ole näyttöä veronalennukset rikkaille toisi talouskasvua, nyt aiotaan kokeilla toisiko edes omiaan takaisin.
Hallituksen keinot alkaa käymään vähiin, leikata pystyy mikä hallitus tahansa.
Hallituksen epäonnistumiset näkyy työllisyyden kehityksessä, sillä petrataan taloutta.
Naurattaa orpo/purran talouskasvun odottaminen = 70000 uutta työtöntä ja konkurssien määrät tapissaan, kumpaakin tulee kuukausittain lisää. . . . talousnerot tyytyväisiä, orpo/purra??
Köyhille veroa maksamattomille on annettavat menot takaisin
kaikki heidän maksavat verot ja kulut näin talous kasvaa
kun köyhä voi syödä ostoksen moneen kertaan
syödessään köyhä nostaa talotta huippu kierroksille
lisäksi tutkimukset osoittavat, että
veroa maksamattomat pientuloiset elättävät rikkaat
veroa maksamattomille on sen tähden palautettava heidän veronsa korkojen kanssa
asunnottomille on saatava vihdoinkin asumistuki se parantaa asunnottomien
asemaa kun he saavat rahaa
lisäksi maahanmuuttajia kehitysmaista on tuotava Kelaan etsimään parempaa
elämäntää itselleen ja sairalille suku laisilleen muuten ei työtllisyyden
lisääntyminen vähenny
Maahanmuuttajat Kelaan ?
Ekonomit puhuneet näinä päivinä ilman maahan muuttoa ei saada taloutta kuntoon.
EK ja Etla vaativat ilman maahanmuuttoa jää talouskasvu saavuttamatta.
nyt on tuotava kehitysmaamatuja ugandasta ja romaniasta kerjänläisiä
'koska virolaiet ja osin ukrainalaiset ovat työssä
ekonomistit hesarissa snaovat ja levittävät hyvää sanomaa
maksua vastaan
Edelleen EK ja Etla, yrittäjät palkkaavat työntekijänsä Migrin ehtojen mukaisesti, eli muuttajan tultava toimeen palkallaan.
Hallitus pääsee tavoitteisiin tuplaamalla leikkauksia, talouskasvua ei ole syntynyt tippaakaan koko kautena.
Olet oikeassa. Ei kasvua tule heidän toilailulla.
Vihdoinkin näin. Viime vuosikymmenet on jatkuvasti vain kevenneytty pienituloisten veroja. On jo aika, että lasketaan niiden veroja, jotka elättävät pienituloiset. Vassarithan haluavat, että elämänkoululaiset saisivat yhtä paljon tukia kuin ahkerat ja kunnolla opiskelleet.
Pieni palkkaisten työt on joittenkin tehtävä, tarpeeksi palkkaa niin ei tarvitsi tukia.
Hmm... miten yli 100 000€/v tienaava esim. ministeri elättää pienituloisia?, maksaako ne jotain " palkanlisää" pienituloisille??🤥
Se tiedetään jo tämä hallitus ei pääse tavoitteisiin.
Yhteisöveron alennus toivottovasti ei jää miinukselle, jos siitä jotain jää käteen on vaikea todentaa tämän hallituksen aikana.
Tehty mikä tehty, kaksi vuotta aikaa leikata ja saada jotain aikaan.
Persuhallituksen on turha syyttää suhdanteita, Ne ovat samat EU:ssa,
mutta vain Suomessa menee koko ajan huonommin ja Suomessa on
EU:n korkein työttömyys. Hallitus on vastuussa talouden lamasta.
Suomessa TYHMÄT päättäjät orpo/purra luuli HUOM! luuli taloustilanteen paranevan omia aikojaan, sen mukaan kirjoittivat hallitusohjelman, mutta suhdanteet ei parantuneetkaan, mutta TYHMÄT pitävät sairaalloisesti kiinni hallitusohjelmasta, ei ole "miestä" tunnustaa virheitään, näinkin epävarmoissa olosuhteissa oli ehdottomasti pitänyt olla plan B, kun hallituksen ensimmäisen vuoden aikana, oli näköpiirissä, että suhdanteet EI PARANE, no hakkasivat puupäitään sementtiseinään "jumala - hallitusohjelman mukaan" ja nyt ollaan TOSI kusessa, että kiitti vitusti orpo/purra, sekä rkp:n ja kristillisten munattomuutta muutoksen aikaansaamiseksi = irti hallituksesta!
Hyvä , nyt saa vähemmillä tunneilla saman rahan , voi istua kalassa useimmin .
Ihme soutamista niin kuin Purran hinkuma Alvi-veron nosto hetki sitten ja nyt ollaan sitä laskemassa. Ensin valtiolla ei ole rahaa ja sitten on rikkaisiin ja yhteisöveron laskuun.
Hallitus on ahdistunut jotain olisi saatava aikaan että luottamus kansalaisiin säilyisi.
Kuka uskaltaa ottaa vastuun seuraavasta hallituksesta, millä se korjaa tämän hallituksen aikaan saannokset.
Sipilä jätti kohtuu hyvän talouden, eikä Marinkaan mitään huonoa vaikka valtion velka kasvoi pääosin korona pandemian takia. Kaksi edellistä hallitusta saivat työllistettyä yht, noin 250 000 henkilöä, ei sekään riittänyt kun takana 18 huonoa vuotta, nyt turmeltu kahden edellisen hallituksen saavutukset.
Alue/kuntavaalien tulos sai tämän aikaan, nyt yritetään putsata LÄRVIÄ, enne 2027 eduskuntavaaleja, on ne krvnptä!!!
18.04.2027 on taas mahdolisuus tulla huijatuksi :)
No hommas ne rikkaat ministerit itselleen ja kavereilleen kovat veronalennukset.
Koska se muka lisää tuottavuutta.. . . Ainakin se tekee ison loven verokertymään
eli noin miljardin loven ja se leikataan pienituloisemmilta loven paikkaukseksi.
Saa rikastua, mutta omilla rahoilla, ei kansan kustantamana.
Purra järkkäilee miljardeja ennestään rikkaille.
Tuli mieleen sana henkipatto - mitä se tarkoittakaan . . ?
Eikö tuo henkipatto ole joku väärän valan tehnyt petturi, kuten
ministerit, jotka vannoivat ministerinvalassaan työskentelevänsä koko
kansan parhaaksi, mutta pettivätkin koko varsinaisen kansan,
jolle käänsivät selkänsä ja alkoivat siirrellä yhteisiä varoja miljonääreille.
Oma napa paras napa näköjään heh.
taas oli jauhelihat loppu isosta kaupasta.
Kiitos orpon ja purran leikkausten.
Enemmän vaikuttaa se, kuinka paljon verotulot kokonaisuutena vähenevät, kun massojen keskimääräistä palkkaa saavien verotulot jäävät saamatta.
Ostovoimaan ei lisäävästi vaikuta se paljonko hyvätuloinen saa käteen, hänellä on ollut varaa kaikkeen haluamaansa jo aiemmin. Eikä se noin 15e/kk lisätulo vaikuta muidenkaan ostovoimaan eikä sitä kautta tuottavuuden lisääntymiseen.
Kansalaisten ostovoimalla merkitystä jos on halua kuluttaa, ymmärrän jos yritykset saavat viennin avulla työllistettyä täytyy olla tuotteita mitkä käy kaupaksi. Ulkomaisten yritysten kiinnostus Suomea kohtaan edullisena sijoituksena tuotannolle ei tapahdu hetkessä, siihen menee vuosia ja onko meillä osaavaa työvoimaa omasta takaa, aika monimutkaista tavoite on hyvä pitkällä tähtäimellä.
Sellainen ikävä asia tässä kapitalisessa järjestelmässä.
Entäpä jos rikkaat hylkää Suomen ja vie yritykset ulkomaille.
Kuinka monta hetkeä menee kun ei ole eläkkeitä, toimeentulotukea, työmarkkinatukea tms tms.
Tämä järjestelmä kun ei toimi ,että käydään kehään ja siirretään kannullinen lapiohiekkaa seuraavalle ja se seuraavalle .Se vähenee kuitenkin koko ajan ja lopulta loppuu.
Siksi isot ja etenkin pienet ja keskisuuret yritykset on tämän maan tärkeys.
''Entäpä jos rikkaat hylkää Suomen ja vie yritykset ulkomaille.''
Jos se olisi ''oikotie onneen'' miksi näin ei ole toimittu ??
Ehkä on joillakin isänmaallisuutta.
Mutta Totuus on se, että tarvitsemme tässä järjestelmässä jonkun tekevän rahaa tähän.
Muuten loppuu kaikki.
Rikkaat on uhkailleet sitä jo vuosikymmeniä, mutta eipä niitä montakaan
ole ulkomaille läjhtenyt, koska yrityksiä tuetaan Suomessa ruhtinaallisesti ja
nyt alettiin lisäksi polkea työntekijöitten asemaa EK:n toiveesta.
Hallitus on järkännyt päätöksillään 100000 työtä tekevää työttömyyskortistoon.
Marinin hallituksen toimet ja työttömien sijoitus eri paikkoihin kouluun tai työharj. Palkkatukityön lopettaminen .
Ne ja paljon muuta näkyy tilastoissa.
Sellainen tilastojen siivous.
Nyt näkyy kaikki sitten virallisesti.
Samoin idioottimaiset Venäjä pakotteet vie paljon työoaikkoja..ruoka, metsä, kauppa ja kerranais moninkertainen.
Koomisinta on,että USA käy kauppaa Venäjän kanssa siis Amerikka joka teki Ukrainan sodan.
Jatkossa tulee miettiä ihan oikeasti keitä äänestää ja politiikot valehtelee ja lupaa, mutta pettää.
Kokoomus on eri hallituksiss alähes joka kerta ja tässä näette nyt tuloksen. velkaa ja paljon ongelmia. Rikkialle lisää ja Ek sanelee ja yrittäjät ja työantajat.
Hallitus sotki ihmisten asiat pahasti ja antoi rikkaille mutta pienipalkkaisilta, vanhuksilta, vammaisilta ja heikko-osaisilta leikattiin kaikki ja siirrettiin rikkaille edut.
Persut ei osaa ja lähes kaikista tuista leikattiin rikkaille ja kaikkien onnettomin puolue koko persut, rasisteja, pedofiileja ja namusetiä.
ÄÄnestäjät petetiin kaikessa suome tuhotaan pikkuhiljaa sekä olemme menossa Eun, velkasaneeraukseen, kun velkaa otetaan lisää historian eniten vaikka edellsitä hallitusta haukutaan.
Ongelmahan on ollut koko ajan kun hallituksessa on ollut kokoomus.
Olemme tuhon tiellä ja paluuta ei ole veronmaksajia petettiin, naisia ja duunareita sekä työmarkkina asioissa pelkkää petosta. Heille itselle kelpaa lisäedut ja tukia sekä rikkaita tässä yhteiskunnassa vain autetaan ei muita.
Rikkaita pienituloisija on tuettava köyhien veroamaksamattomien tuloveroilla
Asunnotto mattomille on annettava asumistukea
Kehitysmaalaisia on tuotava kelaan nostamaan korvauksia ja työllisyyttä tulonsiirroilla
Suomi on saatava nousujohteiseksi
Missä perskokkareet siellä ongelma.
Par pikkuviinaa ja pikkusika ria ja natsitusta palstalle niin olo paranee kokeilatkaa
T. Pe
Aika natsi meininkiä nyt siis onkin toi polttelu ja dokaaminen nykyään. Sijaijai do do tse tse.
Vähemmästäkin jo tokenee aamen.
Hallitus ei ole aikaansaanut kuin suurtyöttömyyden ja mielettömän
määrän velkaa.
...oli hallitus mikä hyvänsä tästä eteenpäin, niin samaa on luvassa. Suomi kyntää jo liian syvällä suossa, että enää nousisi ilman ulkopuolista kuritusta.
Asunnotto mattomille on annettava asumistukea
Kehitysmaalaisia on tuotava kelaan nostamaan korvauksia ja työllisyyttä tulonsiirroilla
Kysymyshän on suurituloiste marginaaliveron alennuksesta eli ylitöiden yms. verojen alentamisesta.
Ihmeellistä kateutta, kun ei markkinataloudessa saisi olla sijoittajia lainkaan. Keski- ja pienituloisetkin saavat aina rahansa kulumaan, sijoittamisesta ei tietoakaan.
Sitten suomalaisia kasvuyrityksiä myydään ulkomaille, kun suomalaisilla ei ole varaa sijoittaa.
Jos hallitus antaa suurituloisille vähän rahaa sijoittamista varten, niin sekin on väärin.
Nytkin vasemmisto valittaa, ettei sijoitushaluisille mitään, vaan pienituloisille entistä enemmän - keski-ja pienituloisille, jotka ei ymmärrä muuta kuin valittaa ja kuluttaa, sijottamisesta ei tietoakaan.
Vasemmiston mukaan pitää "syödä siemenperunatkin". Yrittämistä sen kun vain herjataan.
Suoraan veronmaksajien kukkarosta menee jo joka vuosi noin 10 miljardia
yritysten tukemiseen plus t & k rahat päälle, nelisen miljardia.
Eikö yrittäjät pysty mihinkään omin varoin ? Niille pitäisi lisäksi tehdä
töitä puoli-ilmaisiksi.
Kukaan ei tue palkansaajaa . . . palkansaaja on yritysten (sis. maatilat) sossu.
Palkansaaja on riiston kohde.
Business Finland on rikkaitten sossu. Rahat tulee veronmaksajilta.