Onpa Stubb uinut lähelle Trumpia. Trumpin ja Macronin välissä Paavin hautajaisseremoniassa

Anonyymi-ap

Supattelua, koskettelua ja vettä: Näin Stubb ja Trump asioivat seremonian aikana

Stubb muun muassa tarjosi voipuneen näköiselle Trumpille vettä.

Alexander Stubb oli keskellä Macronin ja Trumpin välissä Paavin hautajaisseremoniassa Pietarin kirkolla. Hän jutteli kuin keskushenkilönä sekä Trumpin että Macronin kanssa, joiden mukana olivat myös puolisot, toisin kuin Cai-Göranilla.

Muut näkyvät johtajat loistivat poissaoloaan tämän tämän kolmikon vieressä. Esim. Argentiinan presidentti Javier Milei oli penkkirivin päässä.

Miten pienen EU-maan Suomen presidentti on hankkinut näin keskeisen paikan läntisen maailman kohtajien hierarkiassa? Yleensä Suomen presidentti tai pääministeri löytyy sivulta EU-tapaamisissakin.

Donald Trump on mitä ilmeisemmin löytänyt jotain mielenkiintoista hänelle jaettavasta tiedustelutiedosta. Tämän kertoi jo Stubbin kutsuminen Mar-a-Lagoon epäviralliseen tapaamiseen golfaamaan, ensimmäisenä tapaamisena Pohjoismaiden johtajista.

🎱🎱🎱- pallo on nimensä veroinen.

5

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Uuden maailmanjärjestyksen johtajia?

    • Anonyymi

      Törkeä asuvalinta trumpetilla Paavin hautajaisissa. Sininen puku ja kirkkaan sininen solmio. TÖRKEÄÄ ja tilaisuutta halveksivaa käytöstä!

    • Anonyymi

      Väsyneen näköinen vanha mies tuo Trump.

    • Anonyymi

      Minun mielestä Stubb teki itsensä tosi tai jopa liian tykö Trumpille. Vaikutti jopa mielistelyltä.,

    • Anonyymi

      No onhan meillä nuorekas pressa kun vertailee keskimääräisiin harmaahapsiin. Marinhan vedettiin keskelle aina kansaninvälisissä tapaamisissa mm. EU-tapaamisissa, ja jos hän olisi presidenttinä, niin samalla paikalla kuin nyt Stubb.

      Ja onhan itseään lähes Elviksen kaksoisolentona pitävä Trump tykästynyt "komeisiin poikiin". Hänhän kehui myös NHL:ssä Anton Lundellin komeutta ja kuulemma puolustusministeri Pete Hegseth on kuulemma valittu pestiinsä ulkonäkönsä takia, johon Trump oli tykästynyt.
      Kyllä Donald ymmärtää poikakauneuden päälle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      163
      2571
    2. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      205
      1198
    3. Tykkäätkö halaamisesta?

      Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo
      Maailman menoa
      113
      1111
    4. Hinduilu on suurta eksytystä

      tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa
      Hindulaisuus
      389
      940
    5. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      299
      933
    6. Miksi kaivata miestä

      jolla ei edes muna toimi?
      Ikävä
      101
      912
    7. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      66
      878
    8. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      62
      855
    9. Kyllä me vaan

      Tykätään toisistamme ❤️ siinä ei ole mitään väärää kenellekään
      Ikävä
      53
      851
    10. Oot nainen kaunis

      muista hymyillä jatkossakin.
      Ikävä
      46
      849
    Aihe