Liittoutuneiden länsijoukot ottivat 8.5.1945 vastaan Natsi-Saksan ehdottoman antautumisen paperin, jonka allekirjoittajana oli Karl Dönitz.
Stalin raivostui, koska Venäjä ei ollut ehtinyt mukaan antautumistilaisuuteen. Stalin määräsi uuden antautumistilaisuuden ja antautumissopimuksen allekirjoitettavaksi 9.5.1945.
Tämän johdosta Neukku-Venäjä juhlii sodan päättymistä edelleen päivää myöhemmin, kuin todellinen antautuminen tapahtui.
Länsi juhlii maailmansodan loppua 8.5 ja Venäjä päivää myöhemmin, 9.5.
8
63
Vastaukset
- Anonyymi
Venäläiset ovat tuhonneet itsensä Putinin johdolla. Murhaajia ja raukkoja varkaita.
- Anonyymi
Ja samalla tuli tuhotuksi EU. Välillä luulin, että Eurooppa kokosi itsensä, mutta ei. Kukaan ei uskalla puhua rauhasta. Kaikki maat haluaa sodan jatkuvan. Pitää muistaa, että Putin on myös ihminen. Kaikki keinot on käytettävissä.
- Anonyymi
"Kukaan ei uskalla puhua rauhasta. Kaikki maat haluaa sodan jatkuvan. "
Suomi ja koko muu Eurooppa ovat puhuneet rauhasta ja sen säilyttämisen tärkeydestä jatkuvasti. Joka ikinen vuosi 1945 vuodesta lähtien on ollut rauhanmarsseja ja rauhansymposiumeja yms. Myös koko EU on varsin pasifistinen järjestö, sen asevoimien vahvuus on naurettavan heikko muihin suurvaltoihin nähden.
Kyllä Eurooppa on puhunut rauhasta aina. Sen sijaan Venäjä on käynyt 1945...2024 kymmenkunta erillistä sotaa tai sotatointa muiden maiden alueilla.
Euroopan lisätty rauhantahtoisuus ei nyt tässä tilanteessa auta. Putin ei kuuntele sen paremmin Euroopan kuin USA:nkaan suunnan keskustelunavauksia rauhasta. - Anonyymi
Putin on mieleltään sairas. Kukaan ei pysty käymään noin sairaan miehen kanssa mitään järkeviä tai johdonmukaisia keskusteluja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Putin on mieleltään sairas. Kukaan ei pysty käymään noin sairaan miehen kanssa mitään järkeviä tai johdonmukaisia keskusteluja.
Mikä ihmeen etä-psykiatri luulet oikein olevasi.
- Anonyymi
tuos äskettäin oli ihan uutta putin videota
se paljasti siinä että sillä aina ollut kova halu lyödä lähes ketä tahansa
ja joutuu aina kamppailemaan että ei tee sitä- Anonyymi
Löikö se DDR:n kansalaisiakin naamaan
- Anonyymi
Putin hallintoineen tullaan kaatamaan. Vallankumouksen siemenet itävät jo läntisesllä puoliskolla Venäjää. Lopun alku on lähellä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1452505Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?2031190Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1131091Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389940Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi298911- 98888
- 66868
- 53851
- 46839
- 60822