Puolisot eri "yhteiskuntaluokasta"

Tunnen montakin "eri yhteiskuntaluokassa" olevaa paria. Heillä on mennyt hienosti. Kun toisella, sillä "paremmalla" alkaa keulimaan, se "huonompi" kyllä pudottaa maan pinnalle.
Ei muuta kun kauppaan ostamaan uutta pukua, tilanteisiin sopivia ja sitten vaan näytille.
Kuitenkin jäi vähän sellainen maku, että sinä itse häpeät duunariasi, pelkäät, että puhuu tyhmiä eikä käyttäydy sivistyneesti. Oikeasti sinäkin voisit aukaista silmäsi, että näkisit tämän "paremman piirin", sinä mukaanlukien, kuinka teennäistä se juhliminen on. Itse olen nähnyt tämän moneen kertaan, itse mukana olleena ja tiedätkö, missä viihdyin parhaiten, kun ei tarvinnut esittää? Se oli kantakapakka "rahvaan" iloinen räkälä. Siellä oli suloisesti sekaisin ns paremmat ja huonommat ihmiset.

Omassa lähipiirissä on noussut johtotehtäviin 3 henkilöä. Lisäksi puolisoni on johtotehtävissä. Osa sukulaisista tai heidän puoliso on johtotehtävissä. Ja eivät sen kummempia ihmisiä ole kuin ennenkään. Taidat ottaa itsesi vähän liian vakavasti. Aika junttia tuollainen. Jos tuolla tavalla luokittelet niin ei varmasti tule suhde toimimaan. Yhtälailla sinun täytyy kunnioittaa toista ammatista tai arvoasemasta, rahasta riippumatta. Se voit olla joku päivä sinä joka putoaa korkealta ja kovaa. Sitäkin nähty. Rakkaus ei liity tuollaiseen mitenkään.

Kaipa tuollainen suhde voi toimia, ehkä ?
Itsellä on ollut kaksi suhdetta joissa se toinen on ollut koulutukseltaan ja statukseltaan selvästi ylempänä, ongelmaksi muodostui juuri nuo sosiaaliset tapahtumat ja erinäiset muut riennot.
Toki tuollainen juttu voi joillakin toimia, varsinkin jos VAIN koulutus TAI status on ylempää tasoa, mutta jos molemmat tasot korkeammalla niin tuskin sujuu, ainakaan pitkään.

Ei mun mielestä este. Oon kyllä huomannu, että vanha luokkayhteiskunta on nousemassa uudelleen pintaan. Vai onko se koskaan ees poistunutkaan. Meillähän on pitkään duunaritason työtkin koneellistuneet ja jo ihan peruskoneistajakin tarvii erikoisosaamista, jostain prosessihoitajasta puhumattakaan.


Enemmänkin ongelmaksi voi tulla jos akateemisella irtoo jalat maasta. Ei enää ymmärretään sitä normaalia elämää. Koska samat ongelmat meillä on, ollaan ihan millä tasolla tahansa. Ite oon ollut ihan perusrakennusmiehenä, sitten lukenu rakennusinsinööriksi, joka isänikin oli. En nää niissä hommissa oikeestaan mitään eroa. Tai toisessa hommat tehdään käsillä toisessa pistetään muut tekemään. Mutta se perus asia on siinä sama.

Lisäksi olen lukenut yliopistossa kasvatustieteitä, tavoitteena amiksen ope. Ja sidosryhminä on tälläkin hetkellä amiksen opeja. Mutta en nyt mitenkään nää ollaanko tässä ylempänä vai alempana. Samassa veneessähän tässä kaikki ollaan.

Oikeestaan tosta luokkahommasta suosittelen Paul Willis kirjaa: koulun penkiltä palkkatyöhön. Siinä on tehty tutkimusta miksi työväen nuoriso ei halua edetä. Vanha tutkimushan toi on. Mutta edelleen voimissaan.

Sen yhteiskuntaluokka-ajattelun luo jokainen itse. TOisille sellaista ei ole olemassakaan ja jollekin se on lähes kaiken määräävä tekijä, ja kaikkea tältä väliltä. Mitään yhteiskuntaluokkajaottelua ei Suomessa ole mutta joidenkin korvien välissä on. Joku myös ajattelee, että kun on jonkun ns. tärkeän jälkikasvua, on itsekin jotain ja kuuluu siihen häävimpään porukkaan tai jos on vaikka juristin vaimo kuvittelee olevansa jotain parempaa. Tällaiset ihmiset säälittävät minua ja veikkaa, että itsetunto on pohjimmiltaan aika olematon.

Mutta itse asiaan. Olen varakkaasta perheestä ja akateemisesti koulutettu. Puolisoni on duunariperheestä ja on duunari itsekin, tai oli. Nyt olemme jo molemmat eläkkeellä. Ihana mieheni on kätevä ja osaava ja hoitaa yhä edelleen kaiken sellaisen missä tarvitaan kädentaitoja tai tekniikan ymmärtämistä. Hän on hyväntahtoinen ja kohtelee toisia ihmisiä ystävällisesti. Rakastan häntä kuten olen rakastanut jo vuodesta 1977 lähtien.
Meillä on laaja tuttava- ja ystäväpiiri, johon kuuluu tohtoreita, juristeja, työttömiä työnhakijoita, ompelijoita, myyjiä ja taiteilijoita muun muuassa. Meillä on myös omat ystävät: miehelläni ukkokööri, jonka kanssa spekuloivat perinteisiä miesten asioita, minulla taas yksi akateeminen porukka ja sitten sydänystävät, jotka ovat hyvin eri taustaisia ja työhistoriat hyvin erilaiset.

Ei mitään ongelmaa! Eli pointtina se, että me itse ajatuksillamme rakennamme näitä esteitä tai ongelmia, mitään faktapohjaa ei niissä ole

Riippuu ihmisistä. Itselle ei mitään merkitystä! Itseluottamus auttaa asiaa ja sitä voi saada monesta muusta asiasta, kuin työstä. Tsemppiä ❤️

Tässä kohtaa on hyvä muistaa: kumppani valitaan omaan elämään, ei firman juhliin eikä kaveripiirille esiteltäväksi.
Jos teillä on hyvä yhteinen arvopohja, huumori ja tunne toimii, ne ovat paljon tärkeämpiä kuin se, mitä tittelissä lukee tai montako kauluspaitaa kaapissa on.

Haasteita voi toki tulla, mutta yleensä ne eivät ole ulos päin tulevista eroista kiinni vaan siitä, antaako itse epävarmuuden ja vertailun hiipiä parisuhteen sisään.
Jos molemmat hyväksyvät toistensa taustan ja osaavat yhdessä nauraa koko luokkahöpötykselle, niin hyvin voi mennä.

Ja pikkutakissa voi heilua kuka tahansa. Tärkeämpää on, millainen fiilis sen takin sisällä on. 😉

Tämä on sellainen asia, josta ei auta kun vain keskustella. Ihmiset ovat niin erilaisia, että kaikille sopivaa patenttiratkaisua ei ole.

Se, että mies on itse ottanuy asian esille, kertoo asian ainakin jossain määrin mietityttävän häntä. Kysehän ei tarvitse lainkaan olla siitä, että kukaan häpeäisi ketään. Kyse voi olla myös siitä, että hän ei vaikkapa lainkaan viihdy tuollaisissa tilaisuuksissa, joita kuvasit. Hän saattaa vaikkapa miettiä, että muuten hyvä, mutta sitten pitää ravata kaikenlaisissa kissanristiäisissä. Hän ei välttämättä itse siis lainkaan koe olevansa altavastaaja vaan on mahdollista, että häntä ei lainkaan kiinnosta tuollainen. Tuo altavastaajuus saattaa siis olla sinun omaa projisointiasi, se miten sinä ajattelet, että kokisit. Toisen todelliset tuntemukset selviävät vain kysymällä.

Mitä asioiden toimivuuteen tulee, niin ne toimivat kyllä, jos molemmilla on vapaus toimia sen mukaan mikä tuntuu hyvältä. Tarkoittaa, että ketään ei pakoteta mukaan, mutta ei myöskään jätetä huolimatta mukaan, jos hän tahtoisi mukaan. Esimerkiksi kun sanot "Itsellä myös edustustehtäviä, joihin olisi mukava ottaa kumppani aveciksi... ", niin oleellista on se haluaako hän. Yksikään edustustehtävä ei ole sellainen, että sinne olisi toista pakko raahata, ellei hän itse halua. Jos koet, että sinun kumppanisi pitää olla sellainen, joka lähtee noihin aina mielellään mukaan ja tämä kyseinen tarjokas ei olekaan sellainen, niin silloin kannattaa lopettaa homma tähän. Tämä nimittäin on asia, joka ei yleensä muutu ajankaan kanssa, vaan v.tutuskäyrä nousee jokaisen tilaisuuden myötä. Kaikki edellä mainittu vaatii tietysti myös sen, että molemmat uskaltavat sanoa selkeästi mitä ajattelevat ja tuntevat.

Meillä oli vähän tuollainen tilanne. Mies alkoholisoitui ja teki tästä ongelman. Minua ei koskaan häirinnyt luokkaeromme, mutta mies kielsi oman ongelmansa, ja kuvitteli ammattinsa olevan kynnyskysymys kun en halunnut viedä häntä örveltämään ja oksentelemaan rapujuhliin jotka kuitenkin olivat merkittäviä oman urani kannalta. Suhde ei kestänyt, vieläkin mies huutelee terassilta snobiksi jos minut näkee. Sokea ja surullinen tapaus, olisi pitänyt ymmärtää aikaisemmin.

Se ei ole todellinen ongelma kaikille. Ongelmaksi se syntyy henkilölle jolla on huono itsetunto, eikä sen tähden kestä omaa osaansa.
Hyvällä itsetunnolla elävät eivät koe asiassa mitään estettä. Rakentavat yhteisen hyvän elämän joka tapauksessa.
”Minä” ongelmaiset ja itsetunto alemmuus kompleksiset ja muut vammaset ei pääse yli tuon tyyppisistä ongelmista joita rakentavat itselleen.
Se on kurjaakin, varsinkin jos pari muutoin toisilleen kelpaavat.

Omasta rakkaastaan on aina ylpeä, teki mitä työtä tahansa. Arvo ihmisessä lepää ihan muualla kuin titteleistä tai rahassa.

Ap tässä. Kiitos ajatuksista ja kokemuksista, niistä tuli hyvä mieli.

Tämä on aihe jota itse en ole osannut ajatella. Itselleni ihmisestä kertoo enemmän kaiken oleellisen se, että miten toinen kohtelee muita ihmisiä ja itseään. Kumppaniehdokkas tosiaan otti asian itse puheeksi, mutta en usko että sen vuoksi etteikö hänen itsetuntonsa kestäisi, ehkä halusi testata minun ajatuksiani enemmänkin:)

Hän on kyllä niin ihana🩷 ja kaikista asioista on helppo jutella. Ehkä alan hiljalleen uskoa, että ei mitkääm tämmöiset pikkuasiat ole meidän suhteelle esteenä.

Kivaa kesää!

Jos naiselle annetaan isompaa palkkaa kuin mikä on miehen tienisti, on miehen rooli/tehtävänimike parisuhteessa: Palvelijamies, maksettu mies, ilopoika, tms. Harva mies sellaista sietää.

Molemmat tekee tärkeää työtä, toinen edustavaa ja tilastokannattavaa, toinen taas ruumiillista koko pyörää pyörittävää. Palkka vain on eri ja se on epäreilua se. Maailma ei pyöri ilman kaikkia tekijöitä.
Kaikille sama palkka.

Iäkkäämmissä sukupolvissa tuo on ollut usein noin, että ollaan erikoulutustasoilla eikä se ole yhteiselämää haitannut.

Jos duunari on esimerkiksi yrittäjä tai muuten johtotehtävissä, luokkaero ei välttämättä tunnu ja mies ottaa sen kiinni. Sellainen ahkera ja kunnianhimoinen tyyppi ei edes edusta perusduunaria.
Mutta jos kyseessä on perusduunari, teidän perusarvot eroaa toisistaan liikaa.
Juttu ei kanna pitkälle. Ei kannata harkita avioliittoa eikä yhteistä omaisuutta.
Teillä ei ole ns. mitään yhteistä enää sen jälkeen, kun alkuhuuma sammuu. Erilaisuus voi kyllä viehättää niin paljon, että huuma kestää vuosia.