Lasten tulo saa esiin luokkaerot??

Huomaa, että sulla on korkea älykkyystaso, akateeminen koulutus, ymmärrät raha- ja talousasioita ym. Ja sitten ihan toisenlainen kasvatus ja tausta muilla, ei akateeminen tausta

Teillä on puolison kanssa erilaiset elämän arvot. Kummallakin tavalla voi elää hyvää elämää. Teette niinkuin parhaaksi näette. Jokainen perhe muodostaa kuitenkin omat tapansa ja arvonsa. Antaisin puolison suvun toimia kuten haluaa ja toimisin itse kuten parhaaksi näkisin tilanteessa. Moni akateeminenkin mies on välinpitämätön lasten koulunkäynnin suhteen. Lapset on monessa perheessä naisen vastuualuetta.

Mun silmiin pisti heti toi turhan krääsän hankkiminen. Että ongelma näyttää olevan enemmän siellä rahan käytön puolella kuin luokkaeroissa. Mun vanhemmat olivat myös eri "luokista", mutta työväentaustainen äitini oli huomattavasti säästäväisempi kuin isäni. Tosin äitin puolella ei kukaan jäänyt pelkästään kansakoulupohjalle vaan esim isoisälläni oli viilarin koulutus ja äitillä merkonomi. Isäni taas oli käynyt lukion ja teknillisen korkeakoulun, mutta ei siitä huolimatta hallinnut ollenkaan raha asioita. Loppuelämässään käytännössä menetti kaiken varallisuutensa, vaikka tekikin inssin töitä vielä eläkkeellä ja kuolemaansa asti.

Kiitos kommenteista. Korkea älykkyystaso -kommentti toki lämmitti mieltä (hih hih), mutta todettakoon, että pidän itseäni hyvin tavallisena pulliaisena. Työtä olen tottunut tekemään ja ponnistelemaan sen eteen, mitä tavoittelen. Ja ylipäätään pidän siitä, että asetan itselleni aina uusia tavoitteita ja uskallan unelmoida.

Jotenkin hassuimmalta tuntuu, että kaikki asiat ovat pullahtaneet pinnalle lasten ilmestymisen jälkeen. Ehkä olen väsynyt siihen, että omia arvojani, joiden mukaan pyrin kasvattamaan lapsiani, arvostellaan ääneen. Miksi joku kauhistuu, jos mietitään lapsille säästämistä ja saa päähänsä kritisoida vanhempaa ilon kieltämisestä lapsilta? Tai miksi joku järkyttyy kielikylpypäiväkodista ja kokee, että lapsille tehdään tällaisessa valinnassa jotain ikävää? Ymmärtäisin, jos lapsilla olisi ollut vaikkapa jotain viivästymää kielenkehityksessä tms, niin silloin ei varmaan olisi lapsen edun mukaista. Mutta muutoin mitä ikävää kukaan voi nähdä siinä, että lapsi kenties oppii vähän muutakin kieltä kuin suomea? Mikä vika on musiikin harrastamisessa? Ehkä vain ärsyttää se, miten asioihin suhtaudutaan ja reagoidaan. Jotenkin kaikki, mitä itse pidän hyvinä asioina, ovatkin toisten mielestä nimenomaan kauheita/järkyttäviä asioita.

Puolisoni kanssa asiat kyllä sujuvat muutoin (ei yleensä olla mitenkään kovin eri mieltä) , mutta koulunkäyntiin liittyvistä asioista eripura lasten edessä on kurjaa, kun toinen kerta kaikkiaan näyttää mallin siitä, ettei koululla tai siellä käymisellä tai läksyillä ole merkitystä. Alakouluikäistä saan vielä ohjattua, mutta onko peli menetetty teini-iässä, jos saa täyden tuen toiselta vanhemmalta lintsaamiseen ja hälläväliä meininkiin? Puoliso ei myöskään vie lapsia koskaan vaikkapa taiteen tai kulttuurin pariin, mutta se ei haittaa, koska hän tekee tosi paljon kaikkea muuta, kuten liikkuu ja urheilee jatkuvasti lasten kanssa sekä huolehtii heistä muutenkin erinomaisesti. Tosin puolisoni myönsi myöhemmin, että häntä oli alkuun epäilyttänyt kielikylpypäiväkoti, mutta oli sijainnin vuoksi suostunut valintaan. Toisen lapsemme kohdalla puolisoni piti itsestäänselvänä samaa päiväkotia ja kehui sitä kovasti. Kysyin, mikä alun perin oli se epäilyttävä asia. Puolisoni mukaan oli pelottavaa, jos henkilökunta huomaisi ja suhtautuisi pilkallisesti siihen, että hän itse ei niin kovin hyvin ko. kieltä osannut. Sitten pelot olivat hälvenneet, kun mitään tuollaista ei tapahtunut.

Rahankäyttöä en ole jotenkin ennen lapsia ajatellut, kun meillä ei koskaan ole ollut varsinaisesti pulaa mistään, ja miehen kulutusluotot ovat olleet varsin maltillisia, ja hän on aina itse korjannut oman tilanteensa. Lasten syntymisen ja samanaikaisen yhteiskunnallisen inflaation myötä kukkaron nyörejä on pitänyt tarkkailla selvästi enemmän kuin aiemmin. Kaksi aikuista saattoivat myös elää ehkä hieman huolettomammin kuin lapsiperhe. Lisäksi en osannut ajatella, että pidemmän päälle puolisoni ei halua turvata taloudellisesti vanhuuttamme tai lasten tulevaisuutta niin, että heidän ei tarvitsisi aloittaa elämää täysin nollasta. Harmittaa paljon. Jos otan joskus jotain puheeksi, niin aiheet sivuutetaan samamannopeasti kommenteilla, kuten "emmehän vielä ole vanhoja" tai "ehtiihän sitä joskus myöhemmin". Paljon puntaroin sitä, onko itsekästä turvata vain oma vanhuus. Lapsille säästän joka tapauksessa yksin sen, mitä pystyn.

Koen, että arvojen erilaisuus korostuu kaikenaikaa enemmän, ja se tekee yhä enemmän säröjä parisuhteeseen. Sukulaisista viis, mutta parisuhde huolestuttaa. Kun budjetoin ja yritän välttää hävikkiä kotona vaikkapa ruuan osalta, toinen vinguttaa huolellisesti Visaa ja käy ostamassa sisäfilettä. Tunnen oloni samanaikaisesti tyhmäksi, ärtyneeksi ja vihaiseksi, vaikka yritän pitää suuni kiinni ja välttää reagoimasta pikkuasioihin. Jännää vain kun kaikki äkilliset yllättävät pakolliset menot jäävät aina minun vastuulleni (esim. kulut sairastumisista tai auton korjauksesta tai isommasta huollosta tai ylimääräisestä yhtiövastikkeesta tms.) Myös kaksi kertaa vuodessa ilmaantuva kotivakuutusmaksu on aina joka kerta yhtä suuri yllätys. Minkäs teet.

Tämähän nyt oli ilmiselvä provo.

Olet nyt suurissa ongelmissa jotka pahenevat kun lapset kasvavat ja heidän opiskelu uraan tulee panostaa enemmän. Vaimosi suku on selvästi persaukisia moukkia joiden ei saa antaa pilata lasten kasvatusta ja koulutusta. Onhan kyseessä lasten koko tulevaisuus. Saisitko jotenkin katkaistua vaimosi sukuun yhteydenpidon koska he selvästi tuhoavat lastenne tulevaisuuden.

Kannattaa tehdä pelisäännöt selväksi vaimon kanssa raha-asioista. Mitkä laskut on hänen vastuullaan ja rahaa on silloin löydyttävä. Kuulostaa ikävältä, että toinen yrittää säästää esim ruoka-asioissa ja toinen ostelee yli varojen. Kyllä hänenkin pitäisi aikuisena ottaa vastuu perheen raha-asioista. Nykyään kyllä kuulee, että valitettavan monella aikuisella raha-asiat täysin hukassa ja eletään yli varojen ja velkaannutaan.

No ihan noi äkkiseltään kysyisin että miten olette ylipäätään päätyneet yhteen vai pitikö vaan äkkiä löytää joku et kerkiää lapsen saada vie ennen kun on myöhästä mä olen pyrkiny pysymään akateemisesti koulutetuista mahdollisimman kaukana pitäny niitä nokkapystyssä kävelevinä kusipäinä suurelta osin poitsu papan myötä opin että ihan kaikki ei ole mu en ole ihan varma onko hän jopa sukunsa ensimmäinen korkeasti koulutettu hän kuitenkin itse ymmärrykseni mukaan oli duunari perheestä

Sen verran kommentoin, että ap eli minä olen nainen. Ja tekstistä (jos sen luki), kävi ilmi, että pitkään oltiin oltu yhdessä ennen lapsia. Noin 10 vuotta. Aikoinaan tavattiin isoissa juhlissa, joissa molemmilla yhteisiä tuttuja. Meillä on edelleen hauskaa yhdessä, ja suhteemme on ollut aina vakaa. Lasten myötä ajatusten ja arvojen erilaisuus on noussut monissa tilanteissa esiin toisin kuin aiemmin ennen lapsia. Lisäksi yhteydenpito sukulaisten kanssa on lisääntynyt lasten myötä. Ehkä kuitenkin mukavaa, että lapsilla on sukulaisiakin elämässään. Omalta puoleltani sukua ei enää ole niin paljoa elossa. Miehellä taas on laaja suku.

Ei ne osakesäästöt tai varallisuus ole välttämättä ikuisesti turvassa vaikka kuinka laskelmoisi ja säästäisi. Aina voi silti tulla jotakin yllättävää joka vie kaiken. Onko tuo miehen tapa elää niin huono. Selviäähän hän maksuista kuitenkin. Enkä näe tuota rahankäyttöä ja suhtautumista minään luokkakysymyksenä. Tunnen akateemisia jotka tuhlaa kaiken ja vähän yli sekä duunareita jotka säästää ja ostaa autonsa uutena käteisellä.

Sitä mä en vieläkään ymmärrä, että miks se sun mies suhtautuu koulutukseen niin kriittisesti, kun kuitenkin työhönsä suhtautuu vakavasti. Että luulisi suhtautuvan vakavasti ammatilliseen koulutukseen. Se nyt nykyisin on ihan välttämättömyys jos ees mihinkään haluaa työllistyä. Ja siitä on hyvät jatkomahdollisuudet ja onhan moni ammattikorkeapohjalta saanu paremmat tulot kuin yliopistopohjalta. Esim mun nuoruudessa monelle amiksen linjalle oli korkeammat vaatimukset kun lukioon. Ja sinänsä on harmi kun Sipilän ja nyt myös orpo hallitukset leikkaa juuri ammatillisesta koulutuksesta. Ja toi näkyy jo meillä työpaikoillakin, ja kiireen lisääntyessä uusien työntekijöiden opastamiseen on vähemmän aikaa.

Tää nyt on vaan mun mielipide. Mutta mä ite rupeisin purkamaan tilannetta koulutusmyönteisyyden lisäämisellä ja sitten keskittyisin rahan käyttöön. Vaikka oman sukulaisten puolesta voisinkin sanoa, että moni on sen rahan kanssa toivoton tapaus.

Taiteesta ja kulttuurista, niin moni innostuu niistä vasta iän myötä, kaipaa vaan sellasta herättelyä. Mä aikanaan vihasin taidetta ja kyllä monen suu loksahti auki kun yllättäen suoritin taidehistorian perusopinnot hyvin arvosanoin.