Meille, jotka emme koe itseämme... no, joksikin, jota emme ole.
Olen aika outo vanhus, kylläkin vasta vanhuksuuden alkutaipaleella, iältäni ehkä vielä nuorehko vanhus, mutta vanhus jo kuitenkin, luulen.
Olen omituisen onnellinen. Elämän loppusuora jo alkanut.
Olen aika outo vanhus, kylläkin vasta vanhuksuuden alkutaipaleella, iältäni ehkä vielä nuorehko vanhus, mutta vanhus jo kuitenkin, luulen.
Olen omituisen onnellinen. Elämän loppusuora jo alkanut.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Hauska sana tuo aloituksen "vanhuksuus". Se on eri asia kuin vanhuus. Vanhuus on ikävaihe nuoruuden ja keski-iän jälkeen, mutta kaikkien noiden rajat ovat häilyviä ja ovat pyrkineet venymään . Lapsuus taitaa olla ainut, joka tuntuu valitettavasti lyhenevän. Vanhuksuus on kai vanhuksena olemista ja sana vanhus onkin se, joka merkitsee hyvin erilaisia asioita eri ihmisille. Minua ei haittaa. vaikka minua kutsuttaisiin vanhukseksi jo alle 80-vuotiaana, vaikka toimintakykyni on vielä hyvä. Ratkaisevaa on, mihin sävyyn puhutaan ja miten ihmisiä kohdellaan. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus koskee kaikenikäisiä.
Kelan mukaan vanhuksia ollaan 65-vuotiaina, silloinhan alkaa vanhuuseläkkeen maksu. En ole nähnyt tarkkaa määritelmää sanalle vanhus, ja erilaisia arvolatauksiakin sanalla on. Käytetään ilmauksia seniori, ikäihminen, ikääntynyt vanhempi jne. Mummottelut kuuluvat lastenlasten oikeuksiin. Ei meitä pitäisikään tietenkään nähdä vain yhden asian , eli iän kautta, ei myöskään pelkkinä työelämän ulkopuolisina eli eläkeläisinä. Tai jos on sairauksia, ei olla pelkästään diabeetikkoja tai dementikkoja. Voimme olla oman elämämme "emeritus" tai "emerita", eivät opilliset ja ammatilliset saavutuksetkaan savuna ilmaan haihdu eläköityessämme.
"Omitusen onnellinen" on arvoituksellinen sanonta. Minusta se on ilmaisijalleen hieno asia, ulkopuolisillehan emme ole tilivelvollisia. Tietysti on aina mukavaa kuulla, mikä tekee kanssakulkijan onnelliseksi, ja eikös myönteisyys sekä elämänilo ole myös tarttuvaa.
Ihan itse keksimäni termi tuo "vanhuksuus", mutta on kyllä käsittääkseni ihan suomenkielen mukainen. 🙂
Ainakin hyväntuulisuus tarttuu. Onnellisten ja tasapainoisten ihmisten lähellä viihtyy.
Nyt olen onnellinen kun saan lastenlapsia kylään ja vähän auttelemaan. Vievät ylimääräistä tavaraa kirpparille.
Niimpä juuri. Ei me pelkkiä vanhuksia olla, vaan joka iikka ihan oma persoonansa, erilaiset taustat ja elämän vaiheet. Kaikki koettu ja eletty kulkee mukana.
Vanhuksuuden, sanoisinko puolitaipaleella olen.
Minäkin tunnen itseni omituisen onnelliseksi.
Tässä ollessani puoli-istuvassa asennossa mökin sängyllä ja näen kaikista kolmesta ikkunasta pelkkää vihreää.
Ulkona kukat kukkii ja linnut laulaa. Yksi oli tehnyt pesän liiteriin, puiden päälle.
Tein sille varjeluksen, ettei kissa pääse pesälle.
Järvellä joutsenet ja kuikat huutaa. Lomalaisten ääniä kuuluu järven takaa.
Välillä sade rummuttaa pellikattoon.
Näin sadepäivän kuluksi, tuossa on TV, lehtiä, kirjoja, ristikoita.
Väinö-kissa makaa sängyllä ja pesee itseään.
Samoin minäkin, luonto oikein räjähti täyteen vihreyteena.
Kissani kanssa minäkin olen mökkeillyt koko kevään ja alkukesän.
On teillä ihanat kodit jossain keskellä Suomen vihreää luontoa...
Ehkä minäkin joskus Taivaassa saan jonkun tuollaisen punaisen mökin, järven rannalta...
Jotkut elävät Taivasta jo täällä maan päällä. Ja onhan minullakin koti, vaikkakin kaupungissa, niin lähellä vihreää luontoa ja merikin on melko lähellä.
Minkä kaupungin meren rantaa saat ihailla ? Minä voisin ihailla Helsingin,
meri ei ole kaukana, sen rannat on tulleet monin paikoin tutuksi, nytkin ranta olisi
reilun kilometrin päässä. En siellä kuitenkaan käy. Kaivopuiston ranta on kaunis
kävellä, mutta myös muualla on kauniita kävelyreittejä.
Rollaattorilla en enää niihin lähde. Aikani kuluu kotini vehreässä lähiympäristössä.
Kaupungissakin on vehreitä paikkoja, vanhoja isoja puita ja puistoja kauniine
istutuksineen. Helsinki ei ole "kivikylä".
Helsingin merenrantaa minäkin ihailen.
Pari vuotta sitten kävin muuten Helsinki-päivänä purjeveneristeilyllä. Lähti nk. Halkolaiturilta, läheltä Kauppatoria. Purjevene kierteli Vallisaaren ja Santahaminan ympäristössä.
Noilla erilaisilla meriristeilyillä olen käynyt muutamia kertoja. Myös risteily Porvooseen ja takas voisi olla hauska.
Tänäkin kesänä haluaisin käydä merellä, ainakin, jos kävisin taas pitkästä aikaa Suomenlinnassa.
Kukaan ei halua olla vanhus, vaikka vanhoja ollaankin. No onhan meissä eroja, joku voi olla täysin autettava jo 70 vuotiaana ja joku ihan omatoiminen 90 vuotiaana. Ollaan vaan omia persoonia loppuun asti, ei tarvitse olla sama harmaapään muotti. Minä luen paljon, se avartaa ja pitää henkisesti vireänä. Kävely pitää jalat kunnossa, sauvat apuna.
Minäkin luen paljon. Mitä sinä olet lukenut viimeksi ? Minä luen parhaillaan
Antti Nylénin esseitä. Luen mitä milloinkin.
Luin viimeksi Anna Stuartin kirjan Auschwitzin kätilö. Se on rankka tarina jeskitysleiriltä, mutta myös sinnikäs taistelu elämän puokesta. Luen hyvin erilaista laidasta laitaan, historia kiinnostaa.
Itse harmaannun aika hitaasti, mutta havaitsen kyllä selvää hopeaa joissain kohdin hiuksiani. Arvuuttelin aikoinaan, harmaannunko kuin äitini vai tulevatko hiukseni valkoisiksi kuten isän äidillä ja hopeanharmaa vaikuttaisi olevan tuleva värini. Aika sekaväriset ovat hiukseni vielä.
Aikoinaan kavereiden kanssa ajettiin läpi Puolan jne Kreikkaan asti, sieltä Italiaan jne.
Kävimme pohjois-Puolassa Stutthofin keskitysleirillä, se oli kaamea paikka. Pahuus aivan leijui siellä edelleen. Sitten ajoimme etelään ja kävimme myös Auschwitzissa sekä katselimme aidan yli Birkenauta. Auschwitzissa oli iso ulkovitriini täynnä pääkalloja ja luita. Yksi vitriini täynnä kenkiä. Uunien luukuille oli laskettu kukkia. Oli iso, kolea "suihkuhuone" jonne "pesulle menneet" teljettiin ja suihkuhanoista alkoi tulla kaasua. Näimme myös makuusaleja kerrossänkyineen sekä vankien vaatteita.
Aikoinaan luin useita noita juutalaisten kirjoja, Anne Frankin päiväkirjan, kirjoja partisaaneista jne. On mulla edelleen hyllyissä. Jerusalemissa olen käynyt Jad Vashemissa eli Vainojen museossa. Siellä oli vitriineissä sinisiä zyklon-b- rakeita jotka veteen sekoitettuina muuttuivat kaasuksi. Oli juutalaisten nahoista tehtyjä lampunvarjostimia, rasvasta tehtyä saippuaa... Pääkalloja, luita...
Hieno tapaus tämäkin.
https://www.hs.fi/pkseutu/art-2000011319893.html
Useimmalta jää sadantuhannen perintö eikä ole lähi sukulaisia, voisivat lahjoittaa perintönsä hyvään tarkoitukseen.
Maahanmuutajien työllistämiseen ja palkkaamiseen voi aina lahjoittaa!
'
Oman maan työttömät pelaavat yöt netissä ja päiväpalkka tulee <kelalta>,
Rahalla voi palkata kotiapua vaikka päiväkahvi seuraa.
Aiemmin joku kirjoitti "Jotkut elävät Taivasta jo täällä maan päällä."
Tuli mieleen Raamatusta Lazaruksen ja rikkaan miehen kertomus. Tuonpuoleisessa osat vaihtuivat.
Hyvin menee minulla välillä, välillä taas huonommin.
Olen tulossa Helsinkiin lähiaikoina, entinen kotikaupunkini yli 60 v.
Kaunis, lämpöinen ja rakas.
Hyvin meneviä päiviä siellä odotan, huonot pökkään syssymmälle.
Mökkielämään en enää taivu, en mieleltäni enkä liioin kropaltani.
Sama täällä, elämä on ihan kivaa yhä edelleen. Pidän yhteyttä ystäviin ja aikuisiin lapsiini ja ulkoilen päivittäin. Teen hyvää ruokaa ja löhöilen silloin kun huvittaa.
Kolotuksia ja kipujakin on vaihtelevasti mutta näillä mennään.
Mökkielämää olisi tarjolla lasten ja lastenlapsien tarjoamana, itsellä oli mökki, nyt en enää kaipaa jos liikkuminen luonnistuisi voisin mennä.
Ei hyttysten ruuaksi enää mökille. Vanhemmiten olen yhä enemmän herkistynyt ja kutiavia molliskoita ilmaantui.
En ole varmaan 5-6 vuoteen mökkeillyt.
Köyn mielelläni, jos vaihtelua kaipaan muutaman päivän kaupunkilomilla.
Jossain ikunani lähellä on varmasti ampiaispesä. Niitä on jo kahdesti tullut huoneeseeni vaikka pidän ikkunaa vain raollaan. Onnistunut häätämään ne takaisin ulos.
Eiköhän sekin ole jonkinlaista vanhuuden kieltämistä kun omia termejä tarvitsee keksiä. Minä olen vanhus, ikäni sen kertoo, muuta se ei minusta kerrokaan ja hyvä niin. Jokainen on omanlaisensa vanhus, kuten ihmiset muutenkin ovat omanlaisiaan.
Kun on kaikki, tai ainakin melkein kaikki, hyvin, on helppoa olla onnellinen vanhus.
Tämän päivän vain makailen, en jaksa mitään.
Jaaha, aurinko tuli juuri pilvestä...
Onpas miellyttävä ketju kerrankin. Kyllä minäkin tällaiseen omituisen onnellisten vanhusten kerhoon tahdon kuulua. Ei tarvitse vertailla ei vakuutella kenellekkään mitään, olen vain kiitollinen hyvästä elämästä , varjelukesta ja jälkipolvista...
Vähänks mä oon onnellinen, nuorison sanoin. Ei siihen mahdottomia tarvita.
Aurinko paistaa täysillä, iso mukillinwn kuumaa kahvia, pari voileipää.
Pesukoneessa peseytyy pyyhkeet, saan ne ulos narulle kuivumaan. Puoliltapäivin tapaan lapsenlapseni ja saan viettää hänen kanssaan aikaa.
Arki on tämän mummon parasta aikaa, kun sen oikein oivaltaa.
Hyvää mieltä sekin, kuten edellinen kirjoittaja totesi on tämmöinen rauhanomainen ketju.
Mitäs omituisen onnellisille vanhuksille kuuluu?
Oli niin tuulista tänään etten ulos uskaltanut. Aamulla jyrisi ja salamoi, melkein pelotti,
Olen viikonlopun aikana jonkin verran katsellut ja kuunnellut Lopen Suviseuroja. Kaikkea en ole jaksanut kuunnella. Esim. eilisen messun kuuntelin.
Tänään vaan loikoillut, olen aika väsynyt. Pesin illalla pyykkiä.
Olin lapsenlapseni konfirmaatiossa. Herkistelin.
Kahvitilaisuudessa ajauduin ylikierroksille.
Yhtäkkisestä sosialisoitumisesta useiden ihmisten joukkoon.
Joitakin heistä olin tavannut vuosia sitten.
Yritän nyt laskea kierroksia ja hengitellä syvään.
Täällä yks omituisen onnellinen vanhus nauttii vielä illasta ennen nukkumaan menoa. Mikäpä on nauttiessa, mihinkään ei satu, mieli on kiitollinen, mökki kuin paratiisi. Kovin ovat miellyttävän kuuloisia nuo suviseurojen virret. Osaanpa itsekin niitä mukana laulaa.
Hyvää yötä.
Tänään laittauduin shortseissa ja T-paidassa tunniksi pihamaalle aurinkoon. +23 astetta ja oli myös melkoinen tuuli. Sain ehkä hiukan lisää väriä. Menen huomenna samaten.
Taloyhtiössä on hiljaista. Naapurit mökeillään tai etelän auringossa.
Laitatko aurinkosuojavoifetta kun otat aurinkoa?
Voi miten haluisin ruskettua pavun väriseksi, mutta en pidä yhtään tahmaisesta auringon suojavoiteesta. Kaapissa olisi sellainen putkilo 50+ Eihän silloin aurinkoon edes tartu ihole? Vai miten olis,?
Minä en laita aurinkovoidetta.
Joka toinen päivä kävelylenkki meren rannassa, vesi heijastaa ja vieläpä tehostaa auringon vaikutusta. Ja hidaskin liikuskelu saa rusketuksen tasaisemmaksi, joka puolelle kehoa.
En käytä mitään voiteita. Otan aina päälle puoli tuntia aurinkoa yhdelle puolelle kehoa, sitten käännän tuolin ja otan toiselle puolelle. Paita on käärittynä rintojen alle ja shortsien helmat vedetty ylös. Hiuspannalla vedän otsatukan pois otsalta.
Jos tulee naapureita lähelle, vedän ne heti paikoilleen. Naapurit ovat juuri nyt kyllä muualla. Olen niin vähän aikaa kerrallaan pihalla, etten ehdi palaa enkä tarvitse aurinkosuojaa.
Miksi sinä kutsut itseäsi vanhukseksi, ellet kerran ole sellainen? Eeerittäin outoa.
Ai kuka ei ole vanhus? Kenelle siinä höpäjät?
Kyllä jokainen on vanhus,joka itseään vanhukseksi kutsuu!
Kyllä minä pidän itseäni jo alkavana vanhuksena. On monenlaista sairautta ja raihnaisuutta, väsymystä ja elämään kyllästymistä.
Miksen saa olla vanhus, vaikka olen iloinen pirteä ja ilman kolotuksia.
Kuka väittää, ettet saisi? Vain sinä itse. Ketä sitten syyttelet?
Minulta on leikattu basaliooma. Paikallinen ihosyöpä, luomi poistettiin.
Muistutan auringon vaaroista, vaikka iho ei palaisi. Minun pigmentti on sellainen, että rusketuin herkästi, en palanut.
Nykyisin suojatoimeni säteitä vastaan ovat jo rituaaleiksi muuttuneet. Hyviä, imeytyviä aurinkovoiteita löytyy. Ilmavia hattuja ja varjoisia alueita.
Hyvää kesää!
Tunti pihalla auringossa. Naapuripariskunta pakkasi autoaan, selvästi mökille menossa (kylmälaatikko takakonttiin). Vilkuttivat läksiäisiksi.
Muutoin aivan hiljaista.
Olen 80+, en tahdo muistaa kuinka vanha oikein olen.
Muistan välillä kun uni ei tule kun kolottaa joka paikkaa, mutta sitten taas unohtuu jos on helpompi aika menossa.
Kun alan miettimään kuinka vähän enää on elämää jäljellä meinaa masentaa.
Mutta sitten päätän unohtaa koko asian. Taas joksikin aikaa.
Jos joku kysyi ikääni silloin, kun olin 40-vuotias, piti aina laskea syntymävuodesta, kun en millään muistanut / 'tiennyt' lukumääräisiä vuosiani. Syystä, että niillä ei siihen mennessä ollut mitään merkitystä.
40 jonkunlaisen ikäriisin jälkeen vuodet ovat pysyneet paremmin jakelussa ja nyt oikein hyvin, kun kaikki muut pitävät muistuttamisesta hyvää huolta.
Alkaa olla näitä " omituisen vanhuuksen" aloituksia joka toinen.
Onko meillä niin omituinen elämä, minä kun elän ihan tavallisena vanhana, tunnen ja tiedän ikäni kysyttäessä, enkä yhtään kaipaa nuorempaa aikaa.
Turkin hihasta ei synnytä uudelleen, sama elämä jatkuu loppuun asti.
Olkaamme iloisia hyvästä vanhuudestamme, me, jotka niin tunnemme.
Valitan huonoa onnea, jos joku on jäänyt huonompaan vanhuuteen.
Ps. Omituinen en ole, mutta olen reippaasti yli ryhmän ikärajan.
Aurinkoa viikonloppuunne hyvä, pahat ja rumat! :)