Maallinen elämä on rajallista,
suru on ikuista !
suru on ikuista !
SURU ON IKUISTA !
Anonyymi-ap
57460
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 57
Vanhimmat
Nyyyyyyyyyh ,
Niin on. Joka päivä mietin kauanko minun täytyy vielä yksin suruissani
täällä olla.
Suru loppuu, kun maallinen elämäkin loppuu. Kuolema on surevalle armahdus.
Uskovilla on iankaikkinen elämä, mitä se mahtaakaan tarkoittaa.
Hyvä kysymys
sen tietää vain Jumala,
ja me uskovaiset toivomme sitä
mitä tapahtuu semmoselle uskovaiselle joka uskoo jumalaan Jeesukseen kristukseen täydestä syd. mestä mutta ei tajua mikä on ijänkaikkinen elämä,
minä olen just tommonen,
tavallaan en haluakkaa ijäkaikkista elämää, vain tämän maanpäälisen elämän ja sen jälkeisen ikuisen levon,
omakotaiseten kokemusten jälkeen luojamme Jeesus Kristus auttaa kaikessa maanpäällä,
ihan kaikessa, suojelee ja varjelee, ohjaa ihmistä oikeaan ,
mutta tämän kaiken kokeneena en osaa kuvitella ijänkaikkista elämää, koska tavallaan
en halua sitä.
Millä perusteella sanot, että suru on ikuista?
En ole samaa mieltä ja perustelen miksi en ole - !
Olen menettänyt pienenvauvan, puolisoni ja vanhempani, mutta ei minulla ole surua heistä tällä hetkellä.
Suru ja ikävä on muuttunut muistoiksi yhteisestä elämän ajasta.
Tunnen iloa, että sain jakaa elämääni kuolleiden kanssa.
En sure vanhuuttani, en odota kuolemaani, enkä suree mitään, mitä ilman mahdollisesti ole jäänyt elämässäni.
Surulla on musta huntu!
Kuka kantaa sitä vapaaehtoisesti läpi elämänsä ja aina suree jotain!
Elämäsi on jäänyt elämättä.
en kertakaikkiaan tajua miksi minuun koskee nyt niin pahoin, suru on suunaton itkulla ei loppua ole,
äkillinen läheisen menetys
nuorin meistä yllättäin kuoli
ei kertakaikkiaan voi ymmärtää miksi juuri aikasemmin hyväkuntoinen
nyt on yhtäkkiä kuollu,
muutama päivä oli viimenen puh. kontakti ja kaikki oli hänellä hyvin ,
oli jopa viimesen työprojektin saanu taas valmiiksi,
ja nyt hän on kuollu kuin kivi, kylmiössä odottaa hautaan pääsyä,
mä en toivu tätä surusta ikinä,
en ikinä,
Ihmiset ovat erillaisia. On esimerkiksi pinnallisempia ja syvällisempiä ihmisiä.
Otan osaa suruusi. Lämpimät halaukset sinulle !
Minullakin on suru viime vuodelta, josta en tule toipumaan koskaan.
Sekin tapahtui odottamatta.
Ihmisen, joka oli hyvä ja elämäniloinen ja elämänhaluinen vei kuolema.
Se koskee niin paljon, ettei ole sanoja.
Kaipaus on hirvittävän iso.
Itken joka päivä.
Kuulostaa lattealta, mutta toivon sinulle voimia kestää tapahtunut.
Suru on siitä erilainen kuin ilo, jonka voi jakaa,
ettei suru vähene jakamisesta.
Se ei vähene järkeilystä, se ei vähene mistään.
Sitä on shokissa ja tunnemyrskyssä, joka vyöryy yli eikä sille voi mitään,
mutta kyyneleet voitelevat hetken hiukan sielua ja sydäntä,
ettei tukehdu suruun.
Kirjoitellaan ystävä !
Syvälliseen tunteelliseen ihmiseen koskee kipeämmin.
Suretko ja itketkö hänen elämää joka jäi elämättä vai oliko han sinulle jokapäiväinen ilon tuoja vai mikä on se todellinen surun aihe. Luoja on määrännyt meidän jokaisen lähtöajan . Näin on hyvä.
En kyseenalaistaisi kenenkään ihmisen surua. Se lisää suruun yhden kerroksen.
hänellä ei jääny elämättä , päinvastoin, hyvä oli elämä,
hän vaan oli nuorin meistä sisarruksista,
meillä kaikilla oli ja on omat perheet jälkeläisineen,
kuolema tuntuu niiiiiiiiiiiiiiiiiiin väärältä
niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin värältä
ei voi vain hyväksyä
kuolemallaki pitää olla jokin järjestys, vanhat ensin
nuoret ehtii vanhanaki sitten joskus kuolla,
Kuolema on armoton. Kuolema ei kysy meiltä haluammeko me lähteä eikä kuolema
kysy meiltä lupaa saako se ottaa rakkaamme pois.
Kiitos ja samoin osaanottoni sinun suureen murheeseen,
elämä on rajallista,
me kaikki lähdemme vuorollamme,
vain luoja tietää milloin,
vanhanki elämä jatkuu kaikesta huolimatta luojaan turvaten kaikessa,
jaksamista elämääsi.
luoja on kansamme.
Minusta tuntuu, että kuolen. Kuolisin kyllä jo muutenkin kohta vanhuuteen,
mutta suru tuntuu edistävän kuolemaa. Läheisen menetys vie voimat ja elämänhalun.
Oliko vainaja tyttäresi mies?
Vieläkö sitä itket ja suret?
Kuulon menetystä voi surra, kun oli niin huono kohtalo, mutta ei sitäkään suremalla voi parantaa.
nyyyyyyyyyh minäki itken
eikä kyynelillä loppua ole,
kaikki on väääääärin vääääääärin vääääääääärin,
miksi
koitan itseäni lohduttaa sillä
hän nukkuu nyt rauhallista unta, hänellä on hyvä olla, hän on omiensa luona taivaassa,
siellä isä ,äiti ja muut sisarrukset oli vastassa, ym sukulaiset,
eikä kukaan enään huoleta häntä ,
hän huolehti kaikista muista läheisistään hyvin
perheestäänki viimesenpäälle hyvin,
hänen tarvitse enään olla kenestäkään huolissaan,
luoja on nyt hänen kanssaan ,
ja me muutamat läheiset vielä täällä häntä ikävöimme,
sydän syrjällään
itkemme itkumme ja rukoilemme
parempaa maailmaa ihmisten elää
ja kuolla järjestyksessä,
vanhat ensi
ja nuoremmille antaa parempi hyvä elämä elää
ja rakentaa uutta parempaa elämää maanpäälle.
läheiten kuolemia on ollu nyt niin useita
ettei surulle loppua näy,
tämä oli oma nuorin siarrusparvestamme,
aivan käsiitämätön äkillinen,
ihan luojalle vihanen miksi miksi miksi näin piti käydä,
miksi maailmassa on niin paljon väääääääärääääääääää, ihmisten kärsimystä,,,,,,,,,,,,?
Maailma ei ole oikeudenmukainen. Minulta vietiin puoliso jo kauan sitten.
Ykskaks yllättäen shokkina. Hän oli elämäniloinen ja -haluinen ihminen,
joka ei olisi vielä halunnut kuolla. Sairas vanhus voi haluta pois,
mutta ei hyvissä voimissa oleva nuorempi eläkeläinen.
En olsaanut elämästä kiinni sen jälkeen. Kunpa pääsisin itsekin pois.
Olen tyhjän panttina täällä. Voisin antaa elämäni pois jos joku nuorempi
saisi elää kauemmin.
Toivon sinulle jaksamista ! Itke kun itkettää. Älä tukahduta suruasi.
Se ei siitä parane. Ahdistaa vain enemmän.
Siltä se tuntuu, minuki olisi pitäny kuolla jo vuosia sitten lääk-lausunnon mukaan,
mutta luoja onki päättäny toisin olen vielä hengissä, juoksentelen jopa omilla asioillani tarvittaessa ihan itse,
siis me olemme vielä elossa täällä,
minäki olen vanhus ja uupunu,
mutta elossa kuitenki jopa vielä omatoiminen omassa kodissani,
toisaaltaan äkki-lähtö olisi toivottavaa omallaki kohdalla
heti kun lähdön aika on,
vain luoja tietää
kuinka kauan täällä vanha saa vielä taivaltaa elävien kirjoissa,
siihen asti sinulle jaksamista,
muista et ole yksin
meitä vanhuksia on paljon muitaki lähtökuopissa
odottavat mahdollista äkki-lähtöä luojan luo,
no mutta nyt nautitaan tästä kesästä
saimme nähdä vielä tämän ihanan kesän, nyt on ihanan viileetäki
vanhuski jaksaa hengittää,
ehkä näemme seuraavanki kesän,
kenties,
luoja tietää,
siihen asti jaksamista ja luojan siunausta elämääsi,
kirjoitelaan kuulumisia.
Siirrä suru huomiseen, huomista jos ei tulekaan.
mutta kun tänäänki heräsin niin ensimmäisenä tuli mieleen TOTUUS
kuolema on totta. nyyyyyh
"Siirrä suru huomiseen". Helpommin sanottu kuin tehty.
ei surua voi siirtää,
mutta voi koittaa lohduttaa itteä ajatuksella,
nyt hän nukkuu hyvää levollista unta,
kaikki on hänen kohdallaan nyt hyvin
ei ole kipuja, ei huoli muita läheisistään,
hän saa nukka rauhallista syvää untaan,
ja rakkaat isä, äiti ja muut rakkaat läheiset ovat olleet häntä vastassa taivaassa,
hän on kaikki rakkaat jo tavannu siellä,
ilo on ylimmillään jälleen näkemisen ilo , nyyyh
nyt hänet on
pesty puhtaisiin vaateisiin
odottaa hautaan pääsyään
kylmiössä kaikessa rauhassa,
kaikki on nyt hyvin ,
jälkeen jäävillä on vain suuri suru,
--- sielunisilmin tunsin yhtenä päivänä, kun suru viilisi syvimmillään kysymyksineen, miksi, kuinka tämä on mahdollista, epätodellista, nyyyyh
kuin hän olisi käyny mua lohduttamassa
sanomassa " älä sure täällä on kaikki nyt ihan hyvin "
ja vastassa on ollu kaikki rakkaat omaiset siellä taivaassa,
-- uskon jopa tunnen että Jeesus vie ihan itse hänet taivaaseen,
Jeesus oli kaverina menomatkalla sinne,
Suru on surtava. Sitä ei siirrellä, kuten ei muitakaan pakollisia.
Kyllä suru kulkee mukana aina muistoissa,
ensi järkytyksestä selvinneenä on hieman helpompaa ymmärtää
hän on nyt lopullisesti vain pois,
olen nyt saanu rauhan sielulleni , pahin tuska on hellittäny,
olettaisin, suruun on auttanu suuresti tämä
että olen kirjoittanu tuntemani tuskan julki ,
se erikoisesti auttoi
kun minusta oikeesti tuntui siltä kuin hän olisi tullu minulle sanomaan
" älä sure, nyt on kaikki hyvin "
aivan kuin hän olisi käyny mua lohduttamassa
koska tiesi kuinka suurta tuskaa tunsin hänen sairauskohtauksesta
ja sen seurauksista,
uskon
henkimaailma on on olemassa,
me tajuamme toisiamme vaikka emme näe toisiamme,
sisimmässään ihminen kokeen jotain,
tai ehkä se johtuu siitä että jälkeenääny kokee niin voimakkasti läheisensä läsnäolon
kuten silloin kun hän eli omaa perhe- elämäänsä
ja me soiteltiin aina kuulumisia toisillemme ,
hän yleensä oli minusta huolissaan,
minun voinnista,
koska olen reilusti yli kymmenen vuotta häntä vanhempi,
ja meillä samat syd. sairudet
mikä hänetki nyt vei kuolon uneen,
minä vaan olen vielä elossa,
minulla on syd-tahdistin, hänellä ei ollu,
oletan sen takia olen vielä elossa,
tänään kävin hieman ruokaostoksilla,
tietenki väsyn suresti reissuillani,
ikä painaa ja perinöllinen syd. sairaus,
pahin suru ja JÄRKYTYS hänen äkillisestä kuolemasta on nyt hieman hellittäny,
nyt hyväksyn, hän on lopllisesti pois,
järjestys vaan oli mielestäni väärä,
hän oli nuorin joukostamme, vanhemmat sisarruksemme ovat jo vuosia nukkuneet nurmen alla,
meitä on enään jäljellä kaksi,
me molemmat olemme honossa kunnossa,
vain luoja tietää järjestyksen kuka lähtee seuraavaksi,
toivottavasti minä.
Isäni kuoli sairauskohtaukseen ,kun olin 19v , hän 49v ,tuntui luonnolliselta, ei surua, ja mummini 89v seuraavana vuonna ja äiti siitä 15v päästä. Ei murhetta ei surua. On Korkeimman kädessä ihmisen tie , Hän matkamme määrää ja kotihin vie. Jumala on antanut minulle tällaisen rauhan sydämeen. Se rauha ei ole tästä maailmasta.
Tiedän , että jos lapseni tai lapsenlapseni kuolisi , se olisi suuri suru.
Suru hellittää ajan myötä, eikä jää ikuiseksi seuralaiseksi.
Surun pystyy työstämään niin, että siitä tulee luonnollinen osa elämää.
Kaikki ei sitä ymmärrä, mutta olkoon ymmärtämättä. Kun ikävä ei lähde niin se on silloin tullut jäädäkseen. Sille voi tehdä tilaa elämässä ja sanoa: tämän saat mutta muuta et. Istu siinä ja ole hiljaa.
Yhteiselo on mahdollista.
Itsekin elän omassa maailmassani, on se sitten mielikuvitusta tai todellista odotusta. Mutta se antaa elämisen voimaa itselleni. Itseasiassa olen koko elämäni ajan tehnyt näin, jo pienestä lapsesta asti. Ympärilläni on ihan oma maailmani jossa on turvallista elää.
Juttelen rakkaille kuolleilleni. Kerran sitten tiedän, kuulivatko he, olivatko he lähelläni, tapaanko heidät vielä. Joitain vähemmän "rakkaita" en välttämättä välittäisi enää nähdä.
Isä Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän Hengen, enekeleineen, tiedän olevan jossain vierelläni.
Luonto ja eläimet ovat osa omaa elämääni, vaikkakin ihan näissä kaupungin metsissäkin, merenrannalla. Ei ole varaa, eikä kyllä suurta tarvettakaan lähteä kalliisti etsimään luontoa kauempaa, kun se on muutoinkin ihan jalkojeni juuressa, kunhan sen vain näkee.
Turvattoman maailman olemassaolon tiedostan myös varsin hyvin. Pyrin pysymään siitä etäällä.
Katselin eilen youtubella paavi Leon erästä videota, jossa hän neuvoi hyvän ja rauhallisen yöunen saamiseksi rukoilemaan illalla Pyhää Henkeä, kiittämään Häntä monenlaisesta avusta päivän aikana sekä rukoilemaan Hänen suojelustaan. Näin tein. Nukuin viime yön melko sikeästi vähemmällä unilääkkeellä ja heräsin aikaisin. Asiaan kuuluu myös aamulla kiittää Pyhää Henkeä tästä avustaan. Näin tein.
Olettaisin pahin järkytys on ohi,
pikkuhiljaa hyväksyy että läheinen on pois ,
ei enään saa puheyhteyttä kuten ennen,
ajatusmaailma silti toimii
ajatukset lentää sinne taivaisiin,
yksipuolisesti jälkeenjäänyt läheinen ajattelee kaikenlaista muistoissaanan,
ihminen ei koskaan voi ajatusmaailmaansa sulkea pois
vain ehkä nukkuissaan ei ajatus toimi,
nukkuissa voi syntyä unia
joten ajatus voi joskus nukkuissaki toimia,
olisko siinä just elävän ja kuolleen ero, elävän ajatusmaailma toimii nukkuessakin unien muodossa, mutta kuollut ei näe koskaan edes unia enään.
höh,
Mistä sinä sen tiedät? Oletko käynyt kuolossa?
Suru on pitkä matka. Se hellittää välillä, mutta vyöryy päälle taas.
En ole tottunut suruun. Se tuntuu yhä raskaalta. Sen kanssa on vain pakko elää.
Tunteitaan ei voi kuolettaa eikä kaipausta ei voi torjua.
Yeap, ja pakko vain on elää, vaikkei tahdokaan.
Sanoisin että aikansa kutakin.
Olet oikeassa. Sellaista elämä on.
Surun vaikein vaihe voi tulla vasta vuoden kahdenkin päästä.
Suru on muussa kuin ulkoisessa. Se on matka mielen eri kerroksiin.
Suru vie surevaa omia teitään, kun jokin on peruuttamattomasti päättynyt.
On vain olemassa, vaikkei tiedä miksi. Suru on paitsi tuskaa myös yksinäisyyden
ääripiste. Elämän ehdot eivät ole muutettavissa ja jokaisella on oma kohtalonsa.
(Martti Lindqvistin ajatuksia mukaellen)
Elämä ei ole enää hyvää, kun yksin jää.
Suru on yksinäisyyden ääripiste.
Sen yksinäisemmäksi ei voi tulla.
Otan osaa aloittajan suruun. Menetin myös sisareni viime kuussa alzheimerille. Olisi täyttänyt muutaman päivän päästä 89 v. Elinvoimaa puhkui aina, lentävät jutut. Nyt meitä on enää kolme yhdeksästä. Olen näistä kahdesta kiitollinen ja soitellaan.
Jäikö sinulle ketään?
Yhden asian surussasi huomasin. Et syytä ketään, kerrot vain. Usein joku joka kertoo elämän ikävistä puolista, löytää siiten syyllisen. Siunausta sinulle toivon.
Jäi vielä yksi veli ja minä, siis meitä on enään kaksi elossa, molemmat huonokuntosia vanhuksia, mutta kuitenki omatoimisia vielä,
meitä oli kuus sisarruta, vanhin kuoli jo pienenä lapsena angiinaan , siihen aikaan ei ollut vielä suomessa antipiotteja olemassakaan, joten angiinamyrkytykseen kuoli,
kaikilla meillä on omat perheet jäkeläisineen,
oma puolisoki on kuollu jo yli kymmenen v . sitten
elän yksikseni,
yksi lapsenlapsi on paljon tukena,
muuten ihan yksin,
meillä on lähi- sukulaisten kesken puhelin yhteys,
joten apua saan jos pyydän,
toistaiseksi en ole vanhuspalveluita kuten kotihoito ym. tarvinnu ,
ikä kyllä alkaa jo painamaan joten apuki on tarpeen ,
on vain ajan kysymys milloin alan tilata kotipalvelun apuja.
pahin järkytys on nyt ohi,
elämä on rajallista se on pakko tajuta , vaikka kuolema aina yllättää omaiset,
tietenki se harmittaa kun hän oli meistä nuorin,
vielä muutaman vuoden alle kahdeksankymppinen,
kiitos osaanotosta.
Surulla on monet kasvot,
nyt nousi pintaan kysymys, oliko kuolema normaali ?????
mistä saa vastauksen,
ei mistään
jää ikuinen paha olo epäily
kysymykset ???????? !!!!!!!!!!!
Samoin, se kuoleminen jää kalvamaan ja surettaa,
oliko se vaikea vai nopea tai muuta sellaista.
Sitä ei tahdo saada mielestään.
Sitä on parempi olla ajattelematta, jos vaan voi.
En itse saanut edes tietää, mikä kuoleman aiheutti
ja läheiseni kuoli sairaalassa,
vaikka ei pitänyt olla mitään kuolemanvakavaa.
Se vaivaa mieltäni.
Emme halunneet kuitenkaan ruumiinavausta.
Emme halunneet, että rakasta ihmistä leikellään hänen kuoltuaan.
Ei se häntä takaisin olisi tuonut ja hautaaminen voi siirtyä kuukausia
jos tehdään ruumiinavaus.
Toivottavasti tämän kertominen ei tuota sinulle tuskaa.
En ole itsekään vielä toipunut.
Suru painaa raskaana sydäntäni ja mieltäni.
Jumalaan siunausta ja mielenrauhaa sinulle, ystävä !
Niin
kaikkea kauheuksia on noussu mieleen ja epäilyjä
oliko kuolema jonkun aiheuttama,
noin äkillinen järkyttävä kuolema jättää epäilyn varjon loppuelämäksi,
tuhannen kilometrin etäisyys estää etten voi edes katsoa ruumista
o l i k o hän edes mun veli
että olisin saanu siellleni rauhan
ettei mitään katalaa ole taustalla,
kuten onko hänet kaapattu ja viety ulkomaille,
ja ruumis on joku lavastetu toinen henkilö , huh
tätä se teetää kun ei itse pääse katsomaan ja toteamaan onko varmasti oma lähiominen se kuolleeksi sanottu henkiö,
mielikuvitus saa kummallisia kauhutarinoita aikaseksi,
hän oli korkestikoulutettu maailman silmi erittäin tärkeä arvokas henkilö ammatillisesti tietoineen, huh , luoja auta, ettei kauhutarinoita nouse mieleen,
nykyäään suomessaki tapahtuu aivan kummallisia asioita,
moni asia suomessa on aivan seksi nyt kun tuo sotaki sotki euroopan turvallisuuden, ja kaikki muut sodat lähi-idässä aivan hirveetä,
äsken luin netistä tuoreimpia uutisia,
meidänki paikkanlla oli kadonnu monta monta monta ihmistä ihan nyt mutaman päivän sisällä oli naisia ja miehiä,
kuinka noin paljon ihmisiä voi noin vain kadosta,
ja poliisi panee etsintäkuulutuksen kyseisistä henkilöista, huh,
aivan järkyttävää,
luoja meitä auttakoon,
samoin siunausta sinulle.
Jos ulkomailla kuolee eihän sitä tiedä mitä on tapahtunut. Etelä Eurooppaa kuin moni menee , siellä on lämmintä ja kuolee ei lämpöön kukaan kuole muta mitä syitä on. Joskus alkoholi se kun halpaa litkii siellä,
Kyllä lämpöön voi no. kuolla. Jos nyt jotain selkoa tuosta sekasotkusta sain. Tiedätkö, mikä on / mitä tarkoittavat virke ja välimerkit?
Läheinen voi pyytää kuolintodistuksen.
mitä se enään hyödyttää jos läheinen on jo kollu ja haudattu,
ei omaista takaisin saa,
suru ja pahoinvointi omaisen kuolemasta jatkuuuuu,
Koskaan ei suru lopu.
Poikani kuolemasta tuli jo Maaliskuussa 15-vuotta.
Ehkä on vähän helpottanut.
Silti tulee vieläkin voimakkaita tuskatiloja, itken vain ja tekisi miei huutaa.
Huuda hyvä ihminen, jos mieli tekee. Se tekee hyvää ja on olemassa jopa sellainen terapiamuoto kuin huutoterapia.
Uskon ymmärtäväni sinua ainakin vähän. Joskus tulee niin voimakkaita
suruntuskakohtauksia, että tuntuu että tukehtuu tai sydän repeää eikä siihen auta mikään.
Silloin itken niin kauan kuin itkettää. Itku helpottaa edes hitusen hetken aikaa.
Surun paino on raskas, kun ikävöi läheistä niin sanomattoman paljon,
että se tuntuu ylivoimaiselta kestää.
Minustakin tuntuu joskus, että haluaisin huutaa suoraa huutoa,
mutta en kuitenkaan huuda, ihan vain siksi, että asun kerrostalossa.
Naapuri voisi hälyyttää poliisin, kun ymmärtäisi huutoni väärin.
jooo mutta kuka lohduttaa kun suru yllättää aivan käsittämättömällä tavalla, terve ihminen kuolee yks kaks
suru ja järkytys kuinka sitä voi edes sanoiksi muttaa, nyt just äsken kun taas tuli mieleen läheisen äkillinen poismeno, aiheutti jopa pahoinvointi aivan järkyttävä tunne kysymyksineen, kuinka tämä oli mahdollista,
jotenki vaan tuntuu ettei voi olla mahdollista ei luonnollista,
mutta mikä on tostuus,
Se on niin suuri järkytys, ettei sitä voi sanoiksi pukea.
Ei ole sanoja. Vain toinen samankokenut voi ymmärtää,
mutta tilastollinen totuus on, että vain joka toinen 70 vuotta täyttänyt
näkee 80 vuotispäivänsä. Ihmisiä kuolee inhimillisesti ottaen aivan liian aikaisin.
Suvustani kuoli äskettäin 55 vuotias terve nainen yöllä nukkuessaan. .
Aviomies oli shokissa aamulla. Mitään ei olisi voinut tehdä, vaikka lääkäri
olisi ollut vieressä. Hänellä oli joku synnynnäinen sydänvika.
Me emme ole täydellisiä. Jokaisella on joku heikko kohta, joka voi
yllättäen koitua kohtaloksi. Koskaan ei tiedä, vaikka olisi päällisin puolin
terve.
Voimia ja jaksamista sinulle ! Jumala pitää nyt hänestä huolen.
ON SE
suru on ikuista,
viiltää syvältä syd:stä
raastavaa
kun ei edes tiedä kaikkea sitä mitä o i k e e s t i tapahtui,
Meiltä ei kysytä saako kuolema viedä rakkaamme
eikä meiltä kysytä milloin haluamme itse lähteä.
Kuolema on armoton.
Kaiken lopullisuus tekee siitä niin kauhean.
Suru ja ikävä ei lopu koskaan.
On vain pakko alistua tapahtuneeseen.
Näen koen itse.
Joillakin muilla voi olla toisenlainen näkemys.
Kun ihminen kuolee sairaalloisena ja iäkkäänä,
se on luonnollisempaa,
siitä voi toipua vähän helpommin
kuin nuoremman ja hyväkuntoisen ihmisen kuolemasta.
Sitä ei voi ymmärtää miksi niin kävi.
Kysyy itseltään miksi, miksi, miksi,
vaikka tietää, ettei vastausta saa.
Lämpimät osaaottavat halaukset sinulle !
KIITOS lämpimistä ajatuksista ja osaanotosta !