Lainaus Yle'n uutisesta 23.09.2025:
"Kaija Hammar, 75, on opiskellut Jyväskylän yliopistossa 51 vuotta.
Hammarilla on ikuinen opiskeluoikeus, koska hän on aloittanut opintonsa ennen vuotta 2005.
Hammar on suorittanut yli 3 500 opintopistettä, mikä vastaa laajuudeltaan yhtätoista kandidaatin- ja maisterintutkintoa. Hän ei kuitenkaan ole vielä valmistunut maisteriksi.
Hammar sai opiskelupaikan Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnasta vuonna 1974, Siitä asti hän on ollut täysipäiväinen opiskelija. - Kemiaa, matematiikkaa, tietotekniikkaa, yhteiskuntapolitiikkaa, erityispedagogiikkaa, tilastotiedettä, kansanterveystiedettä, antiikin kulttuuria, historiaa, ravitsemustiedettä, kansantaloustiedettä, psykologiaa, kasvatustiedettä, sosiologiaa, tähtitiedettä, gerontologiaa ja kuuttatoista eri kieltä.
Hammar sai opintotukea opintojensa alussa viiden ja puolen vuoden ajan. Nykyisin hän saa kansaneläkettä ja asumistukea. Hammar asuu 29-neliöisessä opiskelijayksiössä Kortepohjan ylioppilaskylässä."
Ei oppi ojaan kaada, mutta kuinka monen nuoren ihmisen opiskelupaikan tämä "ikunen opiskelija" on kaikkina 51 vuotena varastanut?
Kaikenlaisia kelapummeja sitä onkin!
Ikuinen opiskelija
5
117
Vastaukset
- Anonyymi
Tuossa YLEn uutisessa kerrotaan: "Hammar on suorittanut yli 3 500 opintopistettä, mikä vastaa laajuudeltaan yhtätoista kandidaatin- ja maisterintutkintoa. Hän ei kuitenkaan ole vielä valmistunut maisteriksi." Siis vastaus on selkeä: Tämä ikiopistelija-muummo on vienyt opiskelumahdollisuuden kymmeneltä oikealta opiskelijalta. + jättänyt hankkimatta itselleen tutkintoa. Tuo on aika lähellä kriminaalista toimintaa: Ensinnäkin monen aidon opiskelijan opisteklumahdollisuuksien varastamista ja koko sen ajan, minkä normaalisti valmistunut olisi tehnyt töitä ja maksanut veroa, on tämä ikiopiskelija kupannut yhteiskunnan verororahoja!
- Anonyymi
Ei onnistuisi tuo ikuinen opiskeleminen länsimaissa: niissä kun lukukausi yliopistossa maksaa oikein kunnolla rahaa. Suomislovakiassa kun opiskelu on ilmaista, niin eihän sillä ole moisten Kelapummien mielestä mitään arvoa - joten sitä voi tehdä koko ikänsä. Hävytöntä!
Ei ikiopiskelija ole vienyt kuin yhden opiskelupaikan ja senkin silloin kun pääsi ensikerran yliopistoon sisään. Yliopistoissa on kiintiöt ainoastaan sisään otettaville opiskelijoille, ei yliopistossa opiskelijoina oleville. Hän ei käy jatkuvasti pääsykokeissa syystä, että hänen opiskeluoikeudellaan ei ole takarajaa eikä rajaa suoritetuille opintopisteillä. Jos hän kävisi ja pääsisi aina sisään, silloin hän veisi opiskelupaikan joltakin toiselta. Tietysti voidaan ajatella, että kyseinen ikiopiskelija vie yliopiston kursseilla yhden paikan joltakulta toiselta opiskelijalta, mutta usein kurssien opiskelijamäärät ovat joustavia ja tutkintoon tarvittavia kursseja ei tarvitse välttämättä suorittaa missään tietyssä järjestyksessä, ja ainoastaan tietyt kurssit ovat pakollisia. Jos ei siis mahdu jollekin kurssille sisään ikiopiskelijan vuoksi, voi aina mennä jollekin toiselle (pakolliselle) kurssille.
- Anonyymi
Kuinkas itselläsi ne opiskelut sujui, juuri ja juuri peruskoulu jotenkin rämpien läpi ja sen jälkeen olet menestynyt suoli24 forumin asiantuntijakommentaattorina jo vuosia?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2319047- 696005
- 265618
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni465467Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv415348Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h945242- 624723
- 434387
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on573716- 493365