Kannattaako kuollutta mennä katsomaan? Oletko käynyt katsomassa

Riippuu kuolleesta.
Kun äitini veteli viimeisiään niin minulle soitettiin viimeistelyhallista, että minulla olisi pari tuntia aikaa nähdä hänet elossa. Ajoaikaa sairaalaan oli alle vartti.
Siirsin lähtöäni reilun 3 tuntia varmistaakseni lopusta koska jos olisin nähnyt äitini elossa niin olisin saattanut sanoa jotain paikkan ja tilanteeseen sopimatonta. Olin ollut koko ikäni hänen halveksimansa sylkykuppi huolimatta elämäni laadusta ja perheeni ml. lasteni menestyksestä.
Siis, kävin pikaisesti mulkaisemassa. Henkilökunnan paikalla olleet edustajat mulkaisivat myös minua.

Olen käynyt katsomassa joitakin kertoja ja toisinaan en. Olen siis saatellut monta läheistä.

Läheisen näkeminen kuolleena ja ruumiin koskettaminen sekä kasvojen silittäminen ovat olleet hienoja kokemuksia. Kuolema konkretisoituu voimakkaasti ja jäähyväisten jättäminen on aitoa.

Olen itse huomannut, että vainajan näkeminen helpottaa surutyötä.

Kun vainajaa ei näe, menetys ja suru jäävät epämääräisesti vellomaan mieleen pitkäksi aikaa ja hiipuu hitaasti.

Asiaan vaikuttaa myös, miten läheinen vainaja on ja onko esim. seurannut viime vaiheessa hänen sairauttaan pitkään.vierestä. Silloin ruumiin näkeminen voi tuntua turhalta. Äkisti kuolleen läheisen kohdalla tilanne voi olla toisin.

Kannattaa miettiä, millaista kokemusta vainajan näkemisestä hakee.

Monelle on tärkeää nähdä omainen kuolleena psykologisesti ajateltuna. Se on todiste että niin on asiat. Tiedän monia jotka eivät halua nähdä . Itse olen nähnyt niin monia kuolleita joten siihenkin tottuu työssään .moni pelkää nähdä koska kuvittelevat kaikenlaista päässän
Itse en ehtinyt perille kun oma äitini kuoli mutta odotin hoitokodissa kunnes olivat laittaneet hänet kuntoon .
Äidin ilme oli leppoisa ihan kun vaan olisi nukkunut .joten kaunis muisto siitä jäi .
Oli siis minulle tärkeää nähdä hänet.
Ei jää mitään kysymyksiä. Kun näkee.. mutta nyt kun itse on vanha niin sekin asia on aina joskus painanut mieltä kun on elämän halua ja pelkoja tulee välillä kieleen siitä että minullakin on oma vuoroni vaan en tiedä koska, luulen että monet vanhemmat miettivät näitä asioita.ja se aiheuttaa stressiä monelle .

Ennen oli kuolema luontevaa, vainajat usein kuvattiinkin arkuissaan. Minullakin on vanha kuva-albuumi jossä isäni sisko on arkussaan vainajana kuvattu.
Lapsena olen nähnyt mummon kuolleena arkussaan. Uteliaisuuttani katsoin häntä ja ihmettelin kuinka hänellä oli tukka kasvanut kuolleena. Taisin silloin olla jotain 6 vuotias.
Aikuisena sain jättää hyvästit appi-ukolleni avoimessa arkussaan juuri ennen hänen siunaustilaisuuttaan. Olin jo eronnut kun anoppini kuoli, joten ei tullut kutsua hänen hautajaisiin, vaikka olimme tunteneet toisemme yli 30 vuotta.
Kahta veljeäni, äitiä ja isää en ole nähnyt avoimissa arkuissaan ennen hautajais tilaisuutta.
He kyllä tulevat vieläkin silloin tällöin uniini mutta en näe heistä painajaisia.

Mulla kuolleen isän kuva tietsikalla , ettei totuus unohdu !

Gubbe 76

Ei kannata katsoa missään tapauksessa, silloin jää muistot elämään.

alottajalle :


kuka on kuollu
onko joku läheisesi,


minä en katso kuollutta,
mieluummin muistan hänet elävänä semmosena kuin normaalisti oli.

Eduskunnan lehtereillä käynyt katsomassa kuollutta menoa, näytti tosi kuolleelta.

Kuollut oli hetki sitten elävä läheisesi tai ystäväsi.
Ei siinä ole mitään pelättävää.
Läheiseni kuoli käsivarsilleni sairaalassa.

Kävin katsomassa kuollutta isääni, ei olis kannattanut.

Rakas ystäväni kuoli liian nuorena ja häntä en käynyt katsomassa ja vieläkin harmittelen.

Ystäväni oli rakkaampi kuin isäni koskaan.

Kummallinen kysymys: K a n n a t t a a k o kuollutta mennä katsomaan.

Muistan että lapsena vallan toimittiin niin että hautajaisissa kokoonnuttiin avonaisen arkun ääreen ruumishuoneella, veisattiin, suljettiin, sitten raahattiin kirkkoon, jossa siunaus, veisuu ja hiekalla risti kanteen, jonka jälkeen arkku kannettiin hautausmalle ja väki perässä, läheiset ensin ja muut kyläläiset suvun takana. Ja taas haudalla veisattiin ja laskettiin seppeleet, aina oli kylmä. Pitkä harras prosessi.
Yhden ääressä olen ollut kuoleman hetkellä. Toisesta lähdin syötön, kahvin juonnin, eli monen tunnin jälkeen pois illalla kun hänen piti parantua, piti viedä tavaroita aamulla, kuoli yöllä joten en enää lähtenyt katsomaan vainajaa. Olin sitten hautajaisissa.
Haluan nähdä läheiseni kuolleena jos en ole ehtinyt viimeiseen näkemiseen. Aina se ei ole nykyisin mahdollista.

Riippuu, miten henkilö on kuollut. Jos nukkunut rauhassa kipulääkittynä saattokodissa, niin silloin ihan OK. Jos on kuollut väkivaltaisesti tai tehnyt graavilla tavalla itsarin, niin silloin ei koskaan.

Ainoa kuollut ihminen jonka olen koskaan nähnyt oli 70-luvun loppupuolella nelostiellä kaiteeseen ajanut kuski jolta oli kaide katkaissut pään. Häntä ei vielä ollut poistettu autosta kun meidät ohjattiin siitä ohi.

Olen nähnyt isäni ja isoäitini kuolleena, mutta en koskettanut heitä, äitiäni en kuolleena nähnyt, mutta näin hänet sairaalassa hyvin heikossa kunnossa muutamaa tuntia ennen kuolemaa. Ei isän tai isoäidin näkeminen kuolleena minuun mitenkään vaikuttanut, isän kuolema oli ennakoitu mutta isoäiti kuoli ns. suorilta jaloiltaan, tosin oli jo 80-vuotias.

En menisi katsomaan, jos ei ole pakko.

Kävin katsomassa äitiäni. Oli kuollut edellisenä iltana jo.
Oikeastaan ne viimeiset hyvästit.