Tissuttelu ei näy aina ulos päin!

Täällä monet ovat epäilleet kirjoitustani, jossa totean olleeni useita kertoja seuroissa pienessä sievässä. Tiedän, että tähän on vaikeaa uskoa sellaisen, joka on opetettu siihen, että jo pienikin määrä alkoholia tuoksuisi kauas ja näkyis puheen sammaltamisena. Tällä tavoin minuakin peloteltiin aikoinaan. Jos otat tipankaan, kaikki näkee kauas, että olet ottanut. Ja tähän myös itse uskoin.

Miksi sitten päätin kerran mennä pienessä sievässä seuroihin?
Tätä päätöstähän en tehnyt tietoisella tasolla. Olin ahdistunut. Syvästi ahdistunut. Miksi? No introverttinä minulle siionin talostelu oli todella kuormittavaa. Vähitellen alkoivat saarnatkin ahdistamaan. Tuohon aikaan seurapuheissa ei osattu huomioida introvertteja ja nepsyjä lainkaan. Seurapuheissa kiiteltiin, kuinka ihana lämpö uskovaisten keskuudessa huokuukaan. Ja kuinka jokainen tuntee olonsa turvalliseksi ja niin pois päin. Seurapuheissa usein myös kerrottiin, kuinka meillä uskovaisilla on niin laaja tukiverkko ympärillä ja sama, minne paikkakunnalle menee, saa saman tien ystäviä ja tuntuu, että ne olis tuttuja jo entuudestaan. Sama usko kun yhdistää niin hienosti.

Ite koin tällaisista puheista syvää kuulumattomuuden tunnetta. Minähän en kokenut seuratilanteita lämpiminä ja ihanina. Samoin ihmiskontaktit olivat pelottavia. Ja ompa minua jopa kiusattu seuroissa. Nämä liittyy pitkälti nuoruusaikaan, mutta ne jätti suuret haavat. Koin, etten kuulu joukkoon. Kotona kuitenkin pakotettiin seuroihin. Jos en pelkojen alta uskaltautunut seuroihin, peloteltiin iankaikkisella helvetillä. Ja että tietyt oikeudet kotona vietäisiin minulta. Minulla ei olisi esim oikeutta viikkokarkkeihin. Työvuoroihinkin pakotettiin. Meidän siionissa työvuorot lankesi kaikille. Niihin ei haettu, vaan jokainen sai omansa, uskalsi niihin mennä tai ei.
Minä lopulta taivuin kerran menemään työvuoroon, mutta työvuoron päätyttyä päässäni vain humisi. Se oli erittäin kuormittava kokemus minunlaiselleni nepsylle. Uskoni oli alkanut horjumaan ja mielessäni kapinoin kovasti. Ei ollut vain kykyjä kapinoida näkyvästi, introvertti kun olin.

Päätin täysikäistyessäni kokeilla alkoholia. Ja se vei mennessään. Minusta ei tullut kuitenkaan alkoholistia. Minusta tuli salatissuttelija. Ja tein sitä vain henkisesti kuormittavissa tilanteissa. Otin sen riskin, että jos jään kiinni, niin jään. Sitten vain riipaisen kännin päälle ja saan sitä kautta rohkeuden irtaantua liikkeestä. Tätä ei käynyt. Kukaan ei tajunnut minun olevani hiprakassa. Siitä se sitten lähti. Tein lukuisia työvuoroja tällaisessa tilassa jäämättä koskaan kiinni. Ja näin tulin huomanneeksi, että kun tissuttelun osaa oikein ja huolehtii pastillit suuhun, saa tällä tavoin rohkeutta suorittaa henkisestikin raskaat työvuorot finaaliin.

Sitten tajusin, että voinhan minä mennä pienessä sievässä seuroihinkin. Näin seurapuheiden sisältö ei ahdistaisi minua. Pidin silti itseäni luuserina, kun en voinut uskaltaa rohkeasti uskoani kieltää. Myöhemmin tajusin, että minua pelotti oikeasti muiden reaktiot, sekä mahdollinen lisääntyvä helvetillä peloittelu. Siksi päätin jatkaa sillä linjalla pitkään. Myöhemmin, kun liikkeestä alkoi eroamaan paljonkin väkeä, uskalsin tehdä omankin ratkaisuni. Ja kyllä: minua yriteltiin pelotella takaisin. Ja ahdistavaahan se olikin. Jouduin syvään kriisiin. Jos olisin tehnyt uskonkieltämisen nuorena, en olisi välttämättä kestänyt sitä. Nyt minulla oli enemmän työkaluja selvitä. Helppoahan se ei ollut nytkään. Edelleen saan viestejä, että ovet on vielä avoinna jne. Eivät ymmärrä, että ei sitä voi väkisin uskoa sellaiseen, mihin ei kykene. Ja en voi millään muotoa rakastaa sellaista Jumalaa, joka tahtoi antaa minulle nää nepsy-piirteet. Olen valuvikainen kaveri, mutta näillä on mentävä. Enkä ole ainut nepsy täällä maailmassa. Minunlaisia on muitakin. Moni on ihan samalla tavalla elänyt kulissia vl-liikkeessä, kun uskon kieltäminen on tuntunut liian hankalalta ja pelottavaltakin.

Nykyään tiedän, että en ole ollut ainut, joka on joutunut jollain tavoin lääkitsemään seuroihin mennessä. Sitä en olisi uskonut, että alkoholi ei ole suinkaan ollut ainoa lääkitsemismuoto. Ne tietyt, jotka "pimahti", käyttivät paljon vahvempia lääkkeitä. Enkä tuolloin edes tiennyt näiden "pimahtamisen" syytä. Luulin vain, että ne nyt vain olivat mielenvikaisia kavereita muutenkin.