Opit ja liitot 123

Meillä on velvollisuus kerätä kaikki häväistyskirjoitukset ylös ja vastata niihin. Luku 123 on kuin manifesti meille apologeille. Kirkko vähän välttelee ja väheksyy tätä työtä, mutta onneksi oli FARMS ja nyt FAIR ja Maxwell instituutti.

Luvussa nimenomaan sanotaan, että näitä kerättyjä tietoja tullaan tarvitsemaan. Pitää kerätä edelleen ja vastata apologialla kritiikkiin. Asianmukaisesti, ei kiistellen vaan rakkauden hengessä. Valheet kuitenkin tuomiten. Ei valheet ja vääristely oikein ole.

Rukoilemme vihollistenkin puolesta. Moni muissa kirkoissa ja lahkoissa tulee kääntymään ja hylkäämään traditioidensa kahleet. Samoin moni tiedeuskoisista, maallistuneista ja ateisteista.

11

265

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "... nyt kaiken turmeluksen päälähde, ja koko maa vaikeroi sen pahuuden painon alla.
      8 Se on rautainen ies, se on luja side; se on itse helvetin käsiraudat ja kettingit ja kahleet ja jalkaraudat."

      OL 123 kirkkojen vääristä traditioita ja vainon hengestä kirkkoamme kohtaan.

      Kannattaa lukea koko luku. OL on helposti netistä löydettävissä, samoin kaikki Pyhät Kirjoitukset.

      • smithin sepustukset eivät ole mitään pyhiä kirjoituksia. Hänen touhuissaan ei muutenkaan ollut mitään pyhää, päin vastoin.


    • Miksi sitten et pysty vastaamaan yhteenkään "häväistykseen"?

      Ehkä siksi, että pahimmat häväistyksenne teette ihan itse. Hirveimmät asiat löytyvä omasta lehdestänne Journal of Discourses.

      • Sinustakin tulee pitkä luku kirkon vainoojien historiaan. Väitti, että Jumalamme on luulihklimppi jne. Panetteli kirkkoa foorumeissa monta vuotta vääristellen oppiamme, historiaamme ja sanomaamme karkeasti.

        Sanoppa Höpö nyt, mikä on sanomamme?


      • santtunen2 kirjoitti:

        Sinustakin tulee pitkä luku kirkon vainoojien historiaan. Väitti, että Jumalamme on luulihklimppi jne. Panetteli kirkkoa foorumeissa monta vuotta vääristellen oppiamme, historiaamme ja sanomaamme karkeasti.

        Sanoppa Höpö nyt, mikä on sanomamme?

        Heh, pelottelusi eivät tepsi sinuun. Minä puolustan aina sorrettuja kuten pakkomoninaituja pikkutyttöjä, orjia, homoja, eri värisiä, uskontojen uhreja ym. Minulla ei ole mitään pelättävää, vaikka joku Koreshin, Jonesin, Kim Jong-unin tai smithin kannattaja yrittäisi kuinka pelotella...

        En ole koskaan nimittänyt Jumalaanne luulihaklimpiksi vaan luulihaklöntiksi. Se ei ole minun oppiani vaan teidän oppianne. Teidän Jumalallannehan on luuta ja lihaa (mutta ei verta) oleva fyysinen keho.

        MITÄ olen muka vääristellyt? Sinä vääristelet! Olet mm. valehdellut, että smith ei naiskennellut haaremiaan, vaikka kirkkosikin on sen jo myöntänyt!

        Sanomanne on, että itsekkäät ja toisten kärsimyksistä välittämättömät irstailijat ja pahat tyypit saavat tuonpuoleisessa haaremin.


    • Anonyymi

      Miksiköhän häväistyksiä tulisi kerätä? Onko mielessä kosto kaikille jotka ovat joskus mormonismia "häväisseet"? Taitaa olla aika Trumppimaista toimintaa mormonismissa.

      • Se ei ole mikään kosto. Kosto on Jumalan ja politiikkaa ja esivallan. Se on itsesuojelua ja välttämätöntä puolustusta, että osataan vastata oikein panetteluihin ja kirjoittaa ylös oppi ja historia ja vastustajien teot oikein.


      • santtunen2 kirjoitti:

        Se ei ole mikään kosto. Kosto on Jumalan ja politiikkaa ja esivallan. Se on itsesuojelua ja välttämätöntä puolustusta, että osataan vastata oikein panetteluihin ja kirjoittaa ylös oppi ja historia ja vastustajien teot oikein.

        Mutta sinähän et kirjoita oppianne ja kirkkonne historiaa oikein. Olet jäänyt valheista kiinni monta kertaa. Väität mm. jopa vastoin kirkkosi nykyistä kantaa, että smith ei naiskennellut jalkavaimojaan.


    • Anonyymi

      Ei mormonismia voi puolustaa. Se joka uskoo, uskokoon. Ulkoapäin katsottuna mormonismi on aikamoista soopaa ja jopa uskonnoksi vastenmielistä.

      • Ulkopuolella ihmiset ovat neutraaleja, paitsi antimormoonien propagandaa lukeneet ja kirkon dissidentit.

        Kirkko ku kirkko.


      • santtunen2 kirjoitti:

        Ulkopuolella ihmiset ovat neutraaleja, paitsi antimormoonien propagandaa lukeneet ja kirkon dissidentit.

        Kirkko ku kirkko.

        Neutraalius voi johtua tietämättömyydestä. Harva on neutraali, jos kerrotaan totuus mormonismin historiasta pktpakkomoninainteineen eikä valehdella Ollin tavoin mm. että smith ei käyttänyt pktmonivaimojaan seksuaalisesti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue

      Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää
      Maailman menoa
      205
      5004
    2. Olen väsynyt tähän

      En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy
      Ikävä
      37
      4353
    3. Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?

      Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas
      Maailman menoa
      200
      2711
    4. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      132
      2308
    5. Olenko mies sinun mielestä outo?

      Saat vastata rehellisesti.
      Ikävä
      60
      1911
    6. Maailman laiskin eläin: persu

      Persu ei ole eläessään laittanut rikkaa ristiin itsensä elättämiseen. Luonnossa tuollainen ei olisi mahdollista, mutta s
      Maailman menoa
      112
      1811
    7. Millasia unelmia sulla on?

      onko unelmia...?
      Ikävä
      67
      1774
    8. Miten usein toivot

      Tai olet toivonut että olisimme lähekkäin vai toivotko ollenkaan?
      Ikävä
      208
      1654
    9. Miksi et voi tutustua minuun irl?

      Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.
      Ikävä
      152
      1222
    10. Martina tienaa itse rahansa

      Ei tarvitse anella elättäjältään rahaa, ruokaa ja laukkuja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      241
      964
    Aihe