Kun tässä taas istuskelen yksinäni kynttilänvalossa ja katselen ikkunasta ulos pimeää Punkalaitumen taivasta, väkistenkin alan pohdiskella mennytä elämää. Kaikki läheiset ovat kuolleet tai muuten vain kadonneet. Seuraksi on tullut monenlaista vaivaa, nivelrikkoa ja tykytystä. Hilaisuutta rikkoo vain seinäkello, joka vuodesta toiseen tasatunnein ilmoittaa, että taas on yksi yksinäinen tunti takana ja vielä yksi edessä.
Tänään kauppareissulla ostin Ässä-arvan! En tiedä, miksi niin tein? En yleensä ostele arpoja tai muitakaan pelejä, mutta jostakin syystä kait ajattelin, että mitä kaikkea sitä voisi elämälleen tehdä, jos voittaisi? Mutta ei, tyhjä arpa se oli - kuten aina ennenkin!
Elämä on loppujen lopuksi kuin tuo Ässä-arpa! Ensin sitä kuin nuoruuden innolla rapsuttaa ruuttuja auki toiveikkaana ja odottaa, että kohta tulee ne kaksi paria ja saa voiton. Ei ole hätää, on vain intoa. Mutta sitten usko alkaa hiipua, toivoa silti on. Jäljellä on vielä ristinolla, mutta kun viimeistä ruutua rapsuttaa, tiedät jo hävinneesi. Kaikki on ollut turhaa odotusta, pettymystä...ja häviämisen katkeraa kalkkia!
Elämän pelissä on sama toiveikkuus ja usko, mutta kun usko hiipuu ja toivo katoaa, mitä jäljelle jää? Tyhjä kohtalon arpa, jonka voi heittää unohdettuna roskikseen, kuin merkityksetömän elämän, joka lupasi paljon, mutta antoi silti niin vähän!
Iltarukoukseen päätän tämänkin päivän, mutta en enää usko sen auttavan!
Tänään kauppareissulla ostin Ässä-arvan! En tiedä, miksi niin tein? En yleensä ostele arpoja tai muitakaan pelejä, mutta jostakin syystä kait ajattelin, että mitä kaikkea sitä voisi elämälleen tehdä, jos voittaisi? Mutta ei, tyhjä arpa se oli - kuten aina ennenkin!
Elämä on loppujen lopuksi kuin tuo Ässä-arpa! Ensin sitä kuin nuoruuden innolla rapsuttaa ruuttuja auki toiveikkaana ja odottaa, että kohta tulee ne kaksi paria ja saa voiton. Ei ole hätää, on vain intoa. Mutta sitten usko alkaa hiipua, toivoa silti on. Jäljellä on vielä ristinolla, mutta kun viimeistä ruutua rapsuttaa, tiedät jo hävinneesi. Kaikki on ollut turhaa odotusta, pettymystä...ja häviämisen katkeraa kalkkia!
Elämän pelissä on sama toiveikkuus ja usko, mutta kun usko hiipuu ja toivo katoaa, mitä jäljelle jää? Tyhjä kohtalon arpa, jonka voi heittää unohdettuna roskikseen, kuin merkityksetömän elämän, joka lupasi paljon, mutta antoi silti niin vähän!
Iltarukoukseen päätän tämänkin päivän, mutta en enää usko sen auttavan!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ootko aatellu kokeilla vaikka mummon potkimista? Sopisi tyyliin
Ässä- arpoja oli joskus 90-luvulla, nykyään taitaa olla Casino- arvat korvanneet ässä- arvan?
Ei. Tuo ei ole hyödyllinen tarina. Toimijuuden aste on liian alhainen!
Parempi teko on ostaa 20 kpl postikortteja ja kirjoittaa niihin jotain mukavaa, kuten vaikka näin:
"Mitä kuuluu? Olen ajatellut sinua. Soita kun ehdit." Ja oma numero siihen perään.
Sitten lähetät kortit kaikille 20 tuttavallesi, ja jäät odottamaan, miten monta posteljoonia soittaa sinulle. 😄📯
🦄
Vanha, edesmennyt pilkkikaveri tapasi sanoa:
Epäusko on helvetistä.
Sanonnan kuuli usein juuri silloin kun itsellä alkoi toivo tärpistä hiipua.
Ei niitä matikoita pakkasyössä arvalla saatu. Kyllä se oli työtä ja sinnittelyä!
-keinovaginamies-
Noh, noh. Minun eloon on mahtunut niin riemua, kuin suurta draamaakin. Olen myös onnettomuudessa kuollut ja ampulanssissa herätettiin henkiin.
Yksi naisystävä on tuhkattu ja useita kavereita pistetty monttuun. Kyllä heitä voi ja pitääkin muistella, mutta epätoivoon ei kannata luisua.
Itselläni on pysyviä vammoja viime onnettomuuden jäljellä, mutta olen silti onnellinen kun sain jatkoaikaa.
Muistan kun ystäväni tuli teholle ja minä halusin tupakalle. Repäisin katetrin ja tiputuksen irti. Varastin naapurisängyssä olevan mummeliinin rollan ja lähdin tepsuttelemaan ulos.
Kaveri joutui siinä lompsiessani lääkärin puhutteluun, jossa lupasi kantaa vaikkka olkapäällään takaisin, mikäli lyyhistyn välille.
Kävimme tupakalla ja tehon lääkäri tuumasi, että mainiota. Nyt uskallamme siirtää sinut normaali osastolle.
>simiti<