Niin voi joskus käydä..

Voi kun olis vielä 17!! Se ilta oli ihana...

Hypitääs vähän ajassa taaksepäin, kerron sulle!

11.8.1993. Paras ystäväni Joonas täytti 18. Olin aina ihaillut häntä - hän oli suosittu ja söpö. Menestyi hyvin koulussa ja pystyi olemaan tekemisissä kenen kanssa tahansa.

Olin jo saanu kokea jotain parhaan ystävän tiettyjä "etuja", vaikka olin vielä "pentu". Nytkin kaks kieltämättä tosi kiinnostavan näköstä miestä aina välillä sattumalta(?) "törmäilivät" minuun ja tyhmäkin olis huomannu sitä flirttailua!

Jotenkin aistin näiden kahden välillä jotain kilpailua minusta, nuoresta "herkkupalasta"... Ja kun vielä olin Joonaksen bestis - voin vaan kuvitella: "Ai että pojat, TUO on pakko saada"! Jestas...

Eihän siihen aikaan niin hirveästi mitään "gay-bileitä" ollu, ainakaan samanlaisia kuin nykyisin, vielä vähemmän meillä päin mutta ei kukaan meitä ainakaan härnännyt vaikka 96% vieraista oli nuoria miehiä, 16-30 ikävuoden väliltä, 3% yli 30v miehiä ja naisia ehkä hädin tuskin just sen 1%... Ja porukkaahan kyllä riitti - sanoinhan, Joonas OLI suosittu!!

Vasta joskus keskiyön aikaan mulla välähti - minähän oon aika kivassa tilanteessa! En nyt ota kantaa ikuisuuskysymyksiin - tietääkö 17v mitä rakkaus on, olinko "massanuori" ilman omia mielipiteitä tms, mutta tajusin että jos itselleni miehen haluan niin nyt jos koskaan! Tai muuten vaan antaisin miesten vähän piirittää...

Niin sitten nautiskelin näiden kahden seurasta... Näyttelin ihan viatonta siihen asti kunnes joku vaisto sanoi että olis kohta sen valinnan aika... En tiedä - sellaseksi se tilanne vaan kehitty!

Esa oli sellanen mielenkiintoinen hauska tyyppi. En itsekään tiedä mikä siinä tyypissä niin veti mua puoleensa mutta jossain vaiheessa se vaan oli itsestäänselvyys, Esa olis mun tyyppiäni.

Olin sitten Esan kanssa ahkerasti seuraavien vuosien aikana. Se ilta oli jotenkin muuttanut mua, tehnyt musta ihan eri ihmisen. Ja ehkä se oli se ikä - Esa oli vanhempi, itse olin taas sellanen vähän lapsellinen(?) hulluttelija, piti vähän rauhottua ja olla aikuisempi?

Lukion jälkeen mulla oli todella kova hinku päästä opiskelemaan - ihmettelin itsekin, pakko oli vaan päästä!! Esan kanssa lähdettiin sitten yhdessä etelään päin, asuttiin tietysti yhdessä.

Meillä meni hyvin - päivät Esa oli töissä, minä koulussa, illat ja yöt oltiin melkein aina yhdessä ja viikonloput remuttiin millon missäkin. Kasvoin mielestäni henkisesti vahvemmaksi ja en edes tiedä mitä muuta!!

Siinä sitten tosiaan päivät muuttui viikoiksi - kuukaudet ja vuodet meni viuh vauh noin vaan...

Sain ammatin - löysin työpaikan. Mietiskelin ensimmäistä työpäivääni edeltävänä iltana, Esan kainaloon käpertyneenä, sitä kaikkea minkä kautta siihen oltiin tultu. Ei mulla mitään suuria vaikeuksia edes ollut! Joonas oli vielä mun hyvä ystäväni - ehkä nyt se (näin jälkeenpäin ajateltuna tosi lapsellinen) arvoasteikko siitä kuka on se Paras Ystävä oli jäänyt...

Sattumalta meidän lähelle muutti eräs 15-vuotias poju äitinsä ja nuorempien sisarustensa kanssa - katselin poikaa ja tuli mieleen se ilta kun Esa "nappasi" minut omakseen. Tämä poika, Pasi, oli oikeastaan vähän saman näköinen ku minä olin sillon!! Ehkä vähän tyttömäisempi... Ja siitähän minä sen arvasin vaikka silloin jo yritin opetella jättämään "neiti"- ym stereotyyppiset arvioinnit pois, MINÄHÄN en sortuisi sellaseen! Olin jo "aikuinen", 24v.

Esalla ja minulla oli omia harrastuksia ja muutama yhteinen, ehkä olin 22-23 kun aloimme pelata roolipelejä, tutustuimme sen kautta moniin ihmisiin jotka vielä tänäkin päivänä ovat ystäviä. Nyt 1-2 vuotta myöhemmin Pasi jotenkin päätyi myös roolipelien maailmaan - eikä se niin huono harrastus olekaan! Ei se mitenkään yllättävää ollut - en vaan voinut muuta kuin hämmästellä sitä, miten oltiinkin jotenkin samanlaisia Pasin kanssa. Ihan kuin minä 9vuotta nuorempana!

Taas meni pari vuotta hujauksessa, Esa ja minä oltiin töissä ja Pasi koulussa, törmäiltiin ystävien kanssa siellä ja täällä, nautittiin elämästä. Pasikin oli kiinnostunut miehistä - jotenkin tuo meidän yhdennäköisyys, samanlaiset luonteenpiirteet ja muut vaivasivat minua.

Olin joku aika sitten saanut tietää että isäni petti äitiäni muutaman kerran kun olin 8-vuotias. Äitini suhtautuminen tietyllä tavalla raivostutti mutta kai se tosi rakkaus kestää tai mitä lie - en koskaan ole jaksanut ymmärtää heteroparien ongelmia tai niiden ratkaisuja...

Muistin tämän asian kerran kun Pasi kertoi ettei hänen isänsä oikeastaan ole kuollut. Minä kyllä meinasin kuolla siihen paikkaan! Pasi oli äitinsä toiseksi vanhin lapsi, mutta ei ollut äitinsä aviomiehen lapsi - Pasin äiti oli pettänyt miestään. Silloin mulla välähti - oikein välähtämällä välähti, siinä se!

Kyllähän ne yhdistävät tekijät löytyi kun aikansa penkoi, Pasi oli ku olikin mun velipuoli. Voi taivas!! Ei mua kotona eikä koulussa, ei edes lukiossa tai muuallakaan neuvottu tällästen yllätyksien varalta, ei opetettu mitä tehdä...

Pasista oli kuitenkin tullu meidän kaveri, ikäerosta huolimatta. Kyllähän se järkytti kun sain tietää että on mun velipuoli, mutta toisaalta - ehkä se selitti sitä kun viihdyttiin yhdessä jne, ainakin se helpotti kun ei enää tarvinnut miettiä ja pohtia miksi ollaan niin samanlaisia.

Ei me mitään identtisiä kaksosia tietenkään oltu, Pasi oli kasvanut eri olosuhteissa kuin minä ja se näkyi, minä esimerkiksi olin - ja olen edelleen - järjettömän rasistinen, syrjin ihmisiä ja valikoin seurani tarkasti, yleensä minua itseäni ärsyttää ja hävettää - Pasi tuli toimeen kaikkien kanssa, ja siinä mielessä muistutti joskus Joonasta.

Mietin mielessäni: Jos vielä selviää että Joonaksen äiti on myös Pasin äiti, olen valmis hullujenhuoneelle... Mutta ei onneksi, kyllä Pasin äiti on ihan eri nainen.

Niin Pasi täytti 18. Olin antanut itselleni "luvan" ottaa vähän sellaisen isoveljen roolin, ja Pasille se kyllä sopi, hän oli oikeastaan aina toivonut isoveljeä. Joten kaikki olimme tyytyväisiä... Tai jotain sellaista.

Pasin synttäreillä sitten oli meno sitä melko tavallista - no tietyllä tavalla oli kuitenkin ihan erilaista kuin Joonaksen tai minun 18-vuotissynttäreillä...

Mulla oli tarkoitus olla vapaapäivä sinä päivänä mutta toisin kävi... Mielessä kävi monta kertaa että nyt tänä iltana jotain tapahtuu... En muista toista kertaa, en ennen enkä jälkeen, sellasta tunnetta.

Varottelin ennen töihin lähtöä että varovasti sitä ja tätä, meidän kotona saa juoda alkoholia mutta meidän kotiin EI saa tuoda huumeita, meillä EI tupakoida sisällä, EI pelata spiritismiä tai tehdä muuta typerää... No, en minäkään mitään spiritismiä ollu edes ajatellu mutta en ihan tarkkaan kaikkia Pasin kavereita tuntenut...

Joonas toki oli mukana juhlissa, miehensä Markon kanssa, ja olin luvannut että jos himo yllättää niin meidän makuuhuoneeseen saavat mennä peuhaamaan...

Mutta kukas siellä peuhasikaan, loppujen lopuksi...

Tulin kotiin - oi miten ihanan rauhallista, aika kova mekastus oli ollut käynnissä kun lähdin töihin... Joonaksen ja Markon olin toivonut jäävän meille yöksi, ja ajattelin että nehän on jo kovassa vauhdissa - virnistelin että voi voi meidän sänkyvanhusta, pysyyköhän rassu mukana...

Mutta missäs mun Esa on??? Kaiken järjen mukaan ei makuuhuoneessa, siellähän on Joonas ja Marko! Esalla oli seuraavana päivänä menoa, oli sanonut ettei muutenkaan jaksa lähteä mihinkään riekkumaan ja Esa kyllä itse tiesi eikä yleensä muuttanut suunnitelmiaan? Jäin odottelemaan jotain, en vieläkään tiedä mitä, napsin vähän iltapalaa ja ikävöin rakastani. Voi Esa, ota syliin! Pussaa ja rakasta...

Puhelin soi...! Sairaalasta... Iltaa... Mikko R.? antoi numeron... Joonas P. sairaalassa... MITÄ?! Joonas... Marko... HETKINEN?! Olin ihan sekaisin... Voi taivas ja tähdet... Kuka tuolla sitten meuhkasi vielä tunti sitten?!

Koko maailma pyöri... Pakko päästä sairaalaan... Miten? Missä? Kuka?

Äänistä päätellen makuuhuoneessa ei ainakaan nukuttu - tai ainakin siellä oltiin nyt hereillä...

Sain oven auki, melkein kaaduin... Pasi? Esa?!

"En jaksa sinua kun olet niin vanha..." VANHA?! Anteeksi vaan mutta sinä olet meistä vanhempi! "Aina töissä..." "...oltu tarpeeksi kauan yhdessä..." "...vaihtelu virkistää..." "Hyvästi..." "...aikaa lähteä MINUN kodistani..." Ja kohta ulko-ovi kolahti kiinni.

Ei! Ei rakkaus voi näin loppua!! Vai oliko se edes sitä?!

Olin niin sekaisin, en voinut tehdä mitään...

Itkin ja huusin, en tiedä kuinka kauan olin siinä... Itkin itseni uneen. Esa, MINUN RAKAS, JÄTTI MINUT!!!! Petti ja jätti...