Paluu Kuubaan

Kuubalaista elämää

Viime kerralla jäi halu tutustua kuubalaisten elämään paremmin. Eihän siinä sitten muu auttanut kuin palata ja toteuttaa suunnitelma. Viime kerralla luomani kontaktit auttoivat tässä merkittävästi. Viime kerralla olin ollut maassa sellaiset yhdeksän päivää. Nyt oli tarkoitus viipyä melkein tuplasti.

Pariisissa lentokenttäväki lakkoili, joten meille oli kannettu ruoat valmiiksi penkeille. Konekaan ei tullut edes täyteen, joten pääsin nauttimaan näkymättömän vierustoverini annoksen. Se olikin hyvä, sillä muuta ruokaa ei tuolla yhdeksän tunnin lennolla tarjottu. Jotain patukoita ja suolakeksejä sai kyllä juoman lisäksi, mutta ei ne pitkälle olisi kantaneet.

Minulla ei ollut mitään hotellia tai Casa Particularia varattuna ja turistikortissa luki vain osoite johon olin majoittumassa. Hieman jännitti, että mitenköhän tässä käy. Tiesin, että minun pitää mahdollisimman pian mennä immigration toimistoon vaihtamaan turistikortin luonnetta. No mennessäni virkailijan luokse hän vain kysyi: ”Aionko matkustella muualla kuin Havanassa ?” Vastasin: ”Kyllä, Santiago de Cubassa.” Siellä olisikin koko ajan. Muita lisäkysymyksiä asiasta ei tullut ja eteenpäin päästiin.

Odottaessani vuoroani tapasin muutaman suomalaisen, jotka olin aiemmin bongannut lentokoneessa. Ainoat suomalaiset, jotka muuten tapasin matkalla. He olivat menossa työleirille. Eräs nainen Turusta oli kolmatta kertaa. Jos luet tämän niin kerro miten meni ja tykkäsivätkö seuralaisesi?

Havannasta sitten bussilla eteenpäin. Lentokoneellakin olisi päässyt, mutta kun ei onnistuttu saamaan lippuja. Santiago de Cuba oli määränpää. Mukavasti sinne olikin matkaa. Reilu kymmenen tuntia matka kesti. Yöllä ajettiin, joten maisemista ei päässyt niin nauttimaan, mutta salamointi oli hienoa. Nukkumistakin yritettiin, mutta se oli sellaista pätkittäistä. Ensimmäistä kertaa törmäsin sellaiseen ilmiöön Kuubassa kuin sade. Tällä reissulla se tulikin tutuksi. Eräässä paikassa pysähtyessämme kuulin jossain diskossa soitettavan Rasmusta. Olo oli jotenkin epätodellinen.

Majoituin sellaiset kymmenen kilometrin päähän Santiagon keskustasta San Vicente kylään. Talo ei ollut mikään Casa Particular. Juoksevaa vettä ei vessassa ollut, joten vesi kannettiin sinne ämpäreillä. Juomavedeksi sain aina keitettyä vettä ja ainakaan vielä ei ole mitään tauteja ilmennyt. Matkan aikana vatsa oli vain pari kertaa löysällä, vaikka pahempaan oli varauduttu. Tunnustetaan, että katsoin kyllä hieman mitä suuhuni pistin.

Päivät alkoivat viiden aikaan aamulla kukkojen tahdittamana. Paikalliset käänsivät silloin vielä kylkeä, mutta itselle tuotti vaikeuksia tehdä samoin. En voinut kuin välillä ihmetellä moisia unenlahjoja, mutta tulin siihen tulokseen, että jos asuisin tarpeeksi pitkään täällä, niin tottuisin kyllä tuohon. Vedin kerran korvatulpat korviin, mitä paikalliset eivät ymmärtäneet.

Eräänä yönä siinä 12:sta aikaa kävi niin että joku kukko alkoi kiekua ulkona. Muutama yhtyi siihen sitten. Hetken päästä kuului jonkun ihmisen huutoja ja kukko hiljeni. Tiedä sitä pistettiinkö se suoraan kylmäksi vai mitä.

Sitten ulkoa kuului myös huutoja jotka kuulostivat: ”boyfriend, boyfriend!” Parin päivän jälkeen, kun tiedustelin asiaa niin selvisi, että se oli ”Buen pan, buen pan!” Eli hyvää leipää. Vaaleata leipää möivät yhdellä nacionalilla.

Perusruoka kuubalaiselle on riisi. Päivä alkoi riisin puhdistamisella, joka oli sitä että kaadettiin riisiä pöydälle ja sitten nypittiin ylimääräiset roskat pois. Joskus näin, että pesivät riisiä. Eli yksinkertaisesti niin, että käteen riisiä pestään ja sitä vähän hierotaan vastan toisiaan. Sitten ylimääräiset moskat valutetaan sormien lävitse.


Lähes jokaisella aterialla oli riisiä, jonka sekaan oli sekoitettua papua. Sitten oli mukana kanaa tai possua, harvoin kalaa ja joskus myös jauhelihaa. Paikallinen tapa tehdä maissia oli pistää se levylle ja kuumentaa. Minulle tapa oli ainakin uusi.    

Aamiaisella oli yleensä vaaleata leipää ja munakasta. Voita tekivät itse ja joskus oli majoneesiakin leivälle, jota tosin en maistanut kuin kerran ja silloinkin vähäsen. Erään kerran söin myös riisiäpuuroa, joka oli velliä ja todella makeaa. Nimi taisi olla arroz con leche.

Hyvää juomaa tuli siellä maistettua nimeltä Pru. Maku muistutti vähän meidän simaa ja se tehdään jostain kasvista. Hyvää oli ja sitä tuli joutua monen päivänä. Ostettiin eräältä naiselta ja pullo maksoi yhden nacionalin. Juotiin paikan päällä ja pullot palautettiin. Laskee kuulemma verenpainetta, jos paljon juo. Ei ehkä kannata ellei ole koholla.

Kärpäsiä piisasi, koska oli mangon aika ja ne vetivätkin niitä joukolla puoleensa. Ruoasta sai taistella kilpaa noiden hirmusyöjien kanssa. Muita erikoisempia hedelmiä joita maistettiin oli guanabana, josta tehtiin hyvää juomaa. Sitä, sokeria ja maitoa. Zapote (sapote), mielenkiintoisen makuinen punainen hedelmä. Rakenne vähän kuin avokadossa. Mamoncillos eli sellaisia hieman kirsikkaa isompia vihreän värisiä palloja. Kuori halkaistiin ja sisällä oleva kuula iskettiin suuhun. Siitä kaavittiin hedelmäliha pois ja jäljelle jäi siemen, joka sylkäistiin suuntaan xy. Maku oli vähän sellainen tamariinin tapainen, mutta ei niin voimakas.

Tuliaisiksi olin tuonut salmiakkia, joka ei oikein paikallisille maistunut, mutta piparminttu kelpasi ja laku joten kuten.

Sähkökatkot olivat yleisiä ja jossain paikoissa sähköt ovatkin poissa tiettyinä kelloin aikoina säästötoimien takia. Kuusikin tuntia. Sähkökatkojen varalle oli halogeenilamppuja, joita näin muutamassa kaupungissa jonka ohi ajoimme mennessämme Santiagoon. Välillä mietin eikö väki koskaan nuku, kun niitä tuntui jatkuvasti olevan kadulla. Jo toisena iltana meillä oli 30 minuutin sähkökatkos.

Eräänä päivänä piti lähteä käymään kaupungilla ja kun ei tuttua taksikuskia saatu kiinni niin ei muu auttanut kuin mennä erään auton omistavan miehen juttusille. Taisikin olla ainut koko kylässä. 13 cuc:ta otti edestakaisesta reissusta. Melko paljon, mutta tätähän se ulkomaalaisuus teettää. Autona oli Lada vuosimallia xx. Välillä auto hyytyi ja silloin mies hyppäsi ulos, avasi nokkapellin, fiksaili jotain ja matka jatkui taas.

Palatessamme takaisin tämä ei enää auttanut, vaan miehen oli pakko sitoa bensaa täynnä oleva pullo kiinni pyyhkimiin. Siitä sitten letkulla syöttö. Tässä vaiheessa kuskimme oli pinna oli kiristynyt ja näimme erään porukan tien vieressä. Kuskimme pysähtyi siihen ja meni ulos erään miehen juttusille, jolla oli pullo kädessä. Alkoi hirveä väittely ja kuskimme raastoi pullon toisen miehen kädestä. Sen jälkeen otti pitkän ryypyn ja latoi muutamia nacional seteleitä äijän käteen, jonka jälkeen poistuimme. Selvisi, että pullossa oli ollut kaljaa.

Yleisinhän peli on Kuubassa domino, jota tuli lähes pelattua päivittäin. Ei siihen kyllä jaksanut kyllästyä. Sitten eräänä päivänä löytyi pelikortit, niin opetin paikalliselle Herttaa ja itse tuli pelattua peliä, jonka nimi kuului quadro tai vastaavaa. Siinä piti saada aina neljä samaa. Ulkona pelailtiin myös lasikuulilla, joita saa suomessa.

Siinä sitten kerran seuratessani peliä näin kannettavan torttuja. Huusin, että paljonko maksaa. No yhden cuc:n. Ei muuta kuin sellainen mukaan ja tarjoamaan majoittajille. Kermavaahto oli kakussa korvattu munan valkuaisella.

Erään nuoremman tyttösen kanssa tuli harjoiteltua kuubalaista taputusleikkiä nimeltä Don Fernando ja itse opetin oma kehittelemäni tohtori piikin. Perustuu liar, liar elokuvassa näkemääni the koura. Oli hieno kuulla lasten huutavan suomeksi tohtori piikki.

Kun ensimmäinen arkipäivä koitti, oli aika mennä hoitamaan lupajuttuani. Immigration toimiston edessä olikin mieletön jono, mutta pääsin melko nopeasti sisään. Siellä virkailija oli sitä mieltä, ettei taida minun majoitus onnistua, mutta katsotaan nyt. Minut esiteltiin erään suomessa asuvan kuubalaisen naisen puolison siskon poikana. Tämä kyseinen nainen oli mukana selittämässä tilannetta.

Heidän perheellä olikin suruaika, koska isä oli kuollut. Olinkin heidän mukana kirkolla, jonne veimme kukkia. Matkalla kirkolle tien vieressä oli paljon kukan ja erilaisia puisia patsaitten myyjiä. Hinnat parikymmentä nacionalia. Maisemat olivat myös mahtavia vuoristolla. Vihreää niin vihreää. Niitä katsellessa sitä ymmärsi yhden syyn miksi olen tänne tullut. Näkymät ovat niin erilaisia kuin täällä kotimaassa. Yritä siinä sitten selittää ihmisille, että eikö teillä ole näin vihreätä Suomessa. On meillä vihreätä, mutta vähän erilaista.

Jonotus systeemi toimii Kuubassa samalla tavalla mitä olen kuullut käytettävän Venäjällä. Eli mennään, vaikka pankin eteen ja kysytään: ”Ultimo?” Eli viimeisin. Siinä sitten joku osoittaa jotain henkilöä tai henkilö itse vastaa. Sitten asutetaan johonkin. Istumaan tai rupattelemaan tuttujen kanssa. Kun seuraava henkilö saapuu, tämä esittää saman kysymyksen jolloin sinä tiedät vastata.

Olin hieman harjoitellut Espanjaa ennen matkalla lähtöä, mutta monesti ihmettelin kun en meinannut saada sanoista tolkkua. Toisaalta se ei ole mikään ihme, kun ihmiset tuntuvat aina puhuvan espanjaa niin nopeasti. Selvisi kuitenkin, että Santiagossa on oma murre, jossa lyhennellään sanoja. Espera kuului sprera.

Seuraaviksi päiviksi majoituin erään tädin luona Santiagon keskustan tuntumassa. Edelleenkään ei voinut puhua mistään Casa Particularin tasosta, mutta itse olin tyytyväinen. Paikka oli ehkä äänekkäämpi, kun samassa huoneessa pöytätuuletin huusi 110 db:n voimalla ja viereisellä kadulla oli melkoista liikennettä. Se kyllä hiljeni aika hyvin yöksi.

Lähdimme illalla erään kuubattaren kanssa syömään ja ajattelin, että nyt saan kokea paikallista ruokaa. No hänen ajattelemansa ravintola oli kiinni, joten päädyimmekin keskustassa olevaan Hotel Casa Grandeen. Jo viimekerrasta oli jäänyt huono maku paikasta, eivätkä ne yhtään parantuneet tälläkään kertaa. Paikka oli täynnä turisteja ja vain pari tarjoilijaa palvelemassa. Tilaus kesti reilun tunnin ja ruoan odotus melkein saman verran. Eikä mistään edullisesta ja laadukkaasta paikasta voi puhua. Ei kiitos enää minulle kuin poikkeustapauksissa.

Matkalla takaisin minun olisi tehnyt mieli levähtää puistossa, mutta kuulin että se on homopuisto, joten väliin jäi. Kuubassa on kuulemma paljon homoja ja aina ei voi tietää kuka on. Ilmankos kuubattaret ulkomaalaisia katsastelevat.

Kävi myös ilmi, että 15 vuoden syntymäpäivä on Kuubassa tytöille iso juhla. Silloin tytöt puetaan kuin prinsessat tai morsiusneito konsanaan. Viedään ympäriinsä, otetaan paljon kuvia ja tietenkin juhlitaan.

Illalla näin X-filesin telkkarissa. En jäänyt seuraamaan mikä tuotantokausi oli menossa.

Luvastakin ilmoittivat, että sellainen saatiin. Itselle se oli hieman ihme, kun olivat aikaisemmin olleet niin pessimistisiä toimistossa. Sitä varten oli hankittava 40 cuc:n edestä merkkejä, sello. Joka tarkoittanee myös postimerkkiä. Pankista hakemaan kaksi 20 cuc:n hintaista. Sitten etsimään toimistoa johon ne voi viedä. Päästyäni sinne siellä ilmoitetaan, että ei näitä tänne kuulu tuoda. Mene takaisin immigrationiin. Lopulta selvisi, että olinkin ollut väärässä toimistossa. Oikea toimisto sijaitsi korttelin päässä ja ovessa ei ollut mitään merkintää.

Sisälle päästyäni alkaa kuulua hirmuinen meteli ja joku mies kävelee sisään moottorisahalta näyttävän vehkeen kanssa, jossa terä on korvattu pakoputkella. Ehkä näössä oli myös hitusen sitä jolla puhalletaan lehtiä. Mies alkaa kaasuttamaan ympäri huonetta ja siinä vaiheessa ajattelin, että nyt on varmaan parempi lähteä ulos. Selittävät, että tappavat itikoita.

Luvasta piti maksaa vielä 30 nacional pesoa ylimääräistä ja homma oli hoidettu. Hetki siinä muuten menikin. Byrokratia on sitten ihanaa. Ei pääse ulkomaalainen helpolla, ei. Lisäksi yrittävät vielä nostaa turismia. Tosin normaali turistilla taitaa olla pikkuisen helpompaa, kun ei tarvitse tällaista asioiden kanssa pelata. Nyt kuitenkin pystyin majoittumaan muualla kuin Casoissa ja hotelleissa eikä tarvinnut murehtia ongelmista viranomaisten kanssa. Maastalähtökin voisi jopa onnistua.

Koska koskaan en ole ollut parturissa parran ajossa, niin nyt tulin siihen tulokseen että olisi aika kokeilla sitä. Aluksi kasvatettu hyvä sänki, ettei vain pääsisi liian helpolla. Hinnaksi ilmoitti 5 nacionalia, joka kuulosti enemmän kuin edulliselta. Tuoliin istumaan ja käsiteltäväksi.

Ensiksi naama peiteltiin kuuman kosteilla pyyhkeillä, joita vaihdeltiin silloin tällöin. Sen jälkeen vaahdot naamaan ja veitsi alkoi työskennellä. Kasvohoitoa annettiin myös sen jälkeen ja naamalle iskettiin jotain mutaa. Sen annettiin kuivua, jonka jälkeen pyyhkäistiin pois. Lopuksi muutama finni sai sähköhoitoa. Eli sellaisella sähköhammasharjan näköisellä laitteella tökittiin kasvoihin ja se nipisteli. Jos nyt sattuu tietämään, kuka nyt ei tietäsi, miltä pieni sähköisku tuntuu niin voi kuvitella tunnetta. Homma ohi ja hintakin olin noussut viiteen cuc:hen. Sain kuitenkin kehotuksen, että ei se niin paljon ollut. Joten annoin kolme. Kaksikin olisi varmasti riittänyt. Tarkkana saa siis näiden kanssa olla, turistit ainakin ja minä kun en vielä kuubalaisesta oikein mene.

Edellisellä kerralla en ollutkaan kiinnittänyt mitään huomiota mainoksiin. Niitähän Kuubasta ei tosiaan löydy. Kuubassa sana mainoksille on propaganda ja kuvaa juuri hyvin tuota ajattelutapaa. On se muuten aika mukavaa kävellä saati katsoa televisiota, kun ei tarvitse olla mainonnan uhrina. Mainosala ei taida olla kovassa huudossa täällä. Kuka sitä muutenkaan opiskelisi…:)

Tällä kertaa päästiin näkemään nyrkkeilyäkin samassa urheilutalossa, joka viimeksi oli ollut kiinni. Nuoret pojat ottivat siellä mukavasti yhteen ja ei noin kovaa täällä ota. Tuliaiseksi olin suomesta ostanut nyrkkeilyhanskat, jotka nyt annoin. Kovasti näyttivät olevan mielissään ja heti oli ympärillä joukko katsomassa, että mitä kumma ulkomaalainen oikein toi.

Muutamana iltana telkkaristakin näki nyrkkeilyä. Taisi olla joku Etelä-Amerikan turnaus käynnissä. Vaikea arvata mikä maa hallitsi kisoissa. Kuubalaisten keskinäiset ottelut olivat myös hyvää katsottavaa. Välillä äijät ottivat lämpöä aivan tosissaan ja pelleilivät kehässä. Enpä muuten ollut ennen nähnyt miten kaksi nyrkkeilijää tippuu kehästä. Wrestlingissä olen moista nähnyt, mutta että nyrkkeilyssä. Toinen kaveri tipahti vielä ikävästi pöydän päälle ja kun se kehä oli vielä aika korkealla. Tosin kaveri ei vaatinut kuin hetken paikkailua ja sitten jatkettiin.

Macho muuten tarkoittaa sikaa, jonka opin reissulla. Muutenkin macho-kulttuuri elää vahvasti Kuubassa. Olinkin ihmetellyt mikä takia julkisilla paikoilla kaivellaan munia, mutta se kuului kulttuuriin. Satiaisikin ehdin epäillä…

Kovasti ihmetystä herätti myös, kun kerroin tekeväni ruokaa, siivoavan ja pesevän pyykkiä. Ei tulisi kuuloonkaan tuolla. Täällä se on ihan normaalia yksin elävälle ja myös parisuhteessa. Tosin varmasti Suomestakin löytyy äijiä, jotka eivät moista tee.

Yliopistossa oli erään sukulaistytön opinnäytetyön esittely ja minä pääsin mukaan seuraamaan kyseistä tapahtumaa. Valmistumisjuhlat olisivat olleet parin viikon päästä, mutta silloin en ollut enää maisemissa. Opinnäytetyön esittely oli melko samanlainen tapahtuma kuin täälläkin. Power Pointilla esiteltiin. Lopuksi professorit esittivät kysymyksiä. Olisi varmasti ollut mielenkiintoinen esitys, jos olisi jotain ymmärtänytkin. Täydet pisteet eli 5 työ nappasi. Sen verran siitä ymmärsin, että alana biologia ja aiheena vesi. Jäin miettimään missä Linux viipyi, kun Kuuban piti siihen siirtyä. En tiedä olisiko koulun ATK-luokasta löytynyt, joka käsitti nelisen konetta.

Sen jälkeen meille tarjoiltiin sitten maljat ja jotain hyvältä maistuvia leivonnaisia. Näppärästi vihkoista revityt sivut ajoivat kertokäyttöastian virkaa.

Kuubalaisten kanssa sitä saa aina olla vähän tarkkana niin kuin jo aiemmin tuli todettua. Syömässä oltiin paikassa, jossa maksetaan nacionaleilla. Sellaiset paikat ovat muuten harvassa. No annokset maksoivat sellaisen 1 Cuc:n luokkaa (1 cuc = 23-25 nacionalia). Ruokamme juomineen maksoi 86 nacionalia. Maksoin 4 Cuc:ta. Takaisin tuli 2 nacionalia. Joko tarjoilijat eivät osanneet laskea tai sitten Suomi-poikaa vietiin jälleen yks nolla.

Kerran tarjotessani purkkaa vastapuoli tajusi, että tarkoittaa reilua kourallista. Mukavasti kyllä purkkapussin paino keveni. Ystävällisesti ajateltu. Kerran kysyttäessä hintaa kuski ilmoitti, että päättäkää te. Lopulta kuski kuitenkin itse sanoi hinnan. Mukavasti sekin ajateltu, ettei turistin tarvitse päätä vaivata turhilla ajatuksilla. Sillä kerralla kyllä mukana ollut kuubalainen hermostui kuskin tempauksesta niin, että sanat sinkoilivat. Muutenkin juttelevat keskenään kovalla äänellä, mutta sitten kun vähän saadaan lämpöä, niin sitten on menoa

Lisää hieman ruoasta. Ihan mukava ruokapaikka oli El rapido, johon suosittelemaan tutustumaan. Kyseessähän on paikallinen pikaruokaketju, joista sai pizzoja, hampurilaisia ja kanankoiven. Kuubalaiset pitsathan ovat oma vitsi jo itsessään ja kyllä nuo hampurilaisetkin olivat kokeilemisen arvoisia. Hinta siinä 1,60 cuc luokkaa. Tietenkin mikä parasta sieltä sai heladoa. Nestlen puolenlitran purkki olikin suosikki. Makuja löytyi suklaa, appelsiini-ananas ja manteli. Viimeinen oli ehdoton suosikkini. Hinta 1,25 cuc.

Kerran oleskellessani keskustan majapaikassa kuulin Helado huutoja kadulta. Äkkiä tarkastamaan, että mikä oli homman nimi. Siellä pari nuorukaista seisoskeli ämpärin kanssa. Ei muuta kuin kuppi kouraan ja heidän luokse. Meinasivat pahaiset jättää ison kuppini puoleen väliin, joten jouduin tiuskaisemaan ”lleno” Hinta 20 nacionalia. Maku suklaa. Yllättävän hyvää olikin. Tosin sulaa todella nopeasti, aivan samanlainen reaktio, mutta päinvastainen on pakkiruokailu pakkasella. Suunnittelin jo kysyvän paljon pyytäisivät koko ämpäristä…

Myös pikaruoka paikka Pollo oli ihan kohtuullinen. Kananugetteja, kanafilette ja makkaraa löytyi menusta, mutta saanti vaihteli päivittäin.

Yhtenä päivänä tuli käytyä Juraguan rannallakin. Sijaitsi parinkymmenen kilometrin päässä Santiagosta. Tuttu taksi heitti sinne edullisesti. Parikyt cuc:ta edestakaisin. Ilma oli hyvä ja rannalla näkyi myös muita turisteja. Kanadalaisia taisivat olla. Kuulin, että lähellä sijaitsee hotelli joten ei ollut mikään ihmekään. Ranta oli täynnä hedelmäkauppiaita ja kahta eri kookoslajia tulikin testattua. Toisesta sai kaavittua sisällön irti. Croqueta, 80 nacional senttiä kappale, tuli maistettua. Sitä on vaikea määritellä. Rakenne ja näkö oli hieman kalapuikkotyylinen. Jotain mössöä siellä sisällä oli. Ei selvinnyt mitä.

Vihdoin pääsin hyötymään mini-dominosta jonka oli suomesta ostanut. Aluksi sitä pelattiin pyyhkeen päällä, mutta siten joku paikallinen kaappasi puisen alustan, jonka päällä peli sujui huomattavasti paremmin. Kaksi peliä onnistuttiin voittamaan.

Illalla yritin löytää diskoa kuubalaisen kanssa, mutta eipä sellaista löytynyt. Onko todellakin niin, että Havannaan joutuu menemään. Las Americas baariin tuli sitten päädyttyä ja hetki kuunneltiin live musiikkia.

Holguinissakin oli tarkoitus piipahtaa jonain päivänä. Sinne varattiin sitten liput Viazulilla. Aamulla lähden paikallisen oppaan kanssa terminaalille. Istumme odottamaan muiden turistien kanssa. Kohta tiedotetaan, että nyt lähtisi kyyti Baracoaan. Mitä ihmettä? Missä meidän Holguin kyyti on? ”No se on jo mennyt”, kertovat. Lähtisinkö sitten jonnekin ihmeen Barabaraan No ei kiitos. Itse asiassa tuo Baracoa taitaa olla ihan mukavan näköinen paikka, ainakin kuvista ja jutuista päätellen. Ensi kerralla voisin sitten käydä siellä.

Kyyti oli mennyt ja siinä sitten mietitään mitä tekisi. Lipun hinta oli saatu takaisin melkein kokonaan. Sitä edelsikin hirmuinen paperityö. Päätetään lähteä paikallisten kyydillä sinne. Ei muuta kuin asemalle ja kuorma-auton lavalle. Siellä oli metalliset pukit joiden päällä istuttiin. Ne onnekkaat, jotka siis mahtuivat istumaan. Kyydissä olijat katselivat outoa ulkomaalaista aluksi kummissaan. Sitten mentiin. Reilu parin tuntia siinä istuttiin pomppivissa olosuhteissa. Olin pelännyt läkähtyväni siellä, mutta hyvin ilma pääsi sivustoista sisään. Aluksi ihmettelin kolahduksia auton kyljessä, mutta pian opin että se vastasi pysähdysnapin painamista.

Väki tuli ja meni. Kauppiailla oli isoja säkkejä, joita he tunkivat pukkien alle. Eräällä pysäkillä nousimme ja vaihdoimme taksiin. Edellinen kyyti niin kuin tämä maksoi yhden 1 cuc:n kahdelta. Tarkalleen ottaen 20 nacionalia. Viisi antoivat takaisin. Holguiniin saavuttiin vähän yli kolmen tunnin lähdön jälkeen. Siitä sitten Viazulin asemalle kysymään kyytiä takaisin, koska illalla se olisi huomattavasti luotettavampi.

Holguin tuntui olevan bicitaxien luvattu maa. Ne ovatkin melkoisia menopelejä. Tunnetaan näemmä myös riksa nimellä maailmalla. Yleensä kahden istuttavia ja hyviä liikuttaessa lyhyempiä matkoja. Kuskilla näytti olevan kolmisen vaihdetta, jota tilanteesta riippuen käytettiin. Välillä oli hienoa, kun kuskit kisailivat keskenään. Hinta sellainen yksi cuc:ta.

Muuten kaupunki oli aika Santiagon oloinen. Mitä nyt isoa vesipulloa sin gas ei löytynyt mistään. Pienet vaihtorahat tuntuivat olevan loppu koko kaupungista ja heladokin näytti olevan kortilla. Keskustassa oli mukavasti kauppoja ja puistojakin tuntui olevan aikalailla. Jossain Holguinin lähellä pitäisi sijaita hyvä ranta, mutta siihen ei nyt tutustuttu.

Lähtöpäivää edellisenä iltana oli sadellut reilunlaisesti. En osannut aavistaakaan mitä tuleman piti. Vasta taksilla ajaessani huomasin puiden kaatuneen talojen päälle ja tiellä. Silloin myös tajusin, että taitaa tuulla aikamoisesti. Sähköt olivat poikki lähes koko kaupungista koko illan ja seuraavana aamunakin lähtiessäni lentokentällä.

Päästessäni lentokentälle se oli suljettu. No se tiesi ylimääräistä päivää Kuubassa. Mikäpäs siinä. Sitä sieti juhlia. Pankin kautta ja keskustaan, jossa olin eräänä päivänä käynyt tutustumassa kivan oloiseen Casa Particulariin. Se sijaitsi ihan Hotel Casa Grandan lähettyvillä ja voin suositella ihan lämmöllä muillekin. Siinä lähellä myytiin pitsoja, joten löytyypi varmasti..:) Osoitetta minulla ei ole tietenkään ole. Kai sekin järjestyisi tarvittaessa.

Se sattuikin olemaan tyhjä, kun edelliset asukkaat, ranskalaiset, olivat lähteen autolla Havannaan kun lentääkään ei voinut. Tie oli kuitenkin ollut matkalla poikki, joten olivat joutuneet majoittumaan sinne. Hinta 20 cuc:ta. Ensimmäistä kertaa kunnon suihku ja vessa tällä reissulla. Jotenkin elämä alkoi tuntua liian helpolta. Aloinkohan omaksua paikallisia tapoja liikaa…

Kuusi cuc:ta maksoi ruoka, johon kuului alkuruuaksi keitto, pääruuaksi kalaa ja jälkiruokana jäätelöä. Nestlen mantelia…:) Hyvä ruoka oli. Ehdottomasti ateria oli yksi parhaista. Lähellä oleva katupitseria tuli myös tutuksi. Pitsa kinkulla maksoi 10 nacionalia. Spagetti saman verran. Pitsat tihkuivat rasvaa ja ne syötiin pahviläpyskän päältä.

Seuraavana aamuna soiteltiin lentokentälle.
”Lähteekö lento Havannaan?”
”Kyllä tänään lähtee, mutta en tiedä milloin. Myöhemmin.”
”Lähteekö Havannasta koneita Pariisiin?”
”Ei.”

Aamulla selvisi, että Dennis myrskyhän se oli siellä vähän riehunut. Luin myös Lontoon pommi-iskusta. Olinkin ihmetellyt aiemmin, kun ystäväni laittoi viestiä että kaikki hyvin. Jaksoin odotella yhteentoista asti aamulla ja sitten taksilla lentokentälle. Siellä odottelin muutaman tunnin ja ilmoittivat sitten, että nyt lähtee. Vesi oli lentokentällä poikki ja kaupat oli kiinni, joten oli turha viihdyttää itseään mitenkään. Onneksi vesipullo oli mukana ja vessapaperia. Ilman niitä en lähde enää ikinä minnekään. Ehkä Suomessa voin tehdä poikkeuksen.

Lento Havannaan oli melko vuoristoratainen ja moni turvautuikin apupusseihin. Saavuttaessa sisälle terminaaliin se oli aivan pimeä. Hienoa. Yhdellä matkustajista näytti olevan taskulamppu, hyödyllinen varuste sekin. Me muut ihmettelimme kuinka näemmä matkalaukut. Tunti siinä menikin, että saivat hihnan liikkumaan ja valoa. Seuraavaksi ulos odottamaan takseja, joita ei näkynyt missään. Tietenkään silloin kuin tarvitsisi. Meitä palveli pari taksia ja siinä odottaessa meni melkein toinen tunti.

Olin varma, että jos lento lähtee tänään samaan aikaan kuin eilen niin se on jo lähtenyt. Pääsin sitten lentoasemalle yhtä matkaa kahden tsekin kanssa. Hekin olivat huolissaan omasta lennosta. Hieman ihmettelivät Kuuban menoa ja nainen oli aivan poikki. Pienoinen shokki tuntui maa olleen heille. Enpä usko, että toiste tulevat.
Lentokentälle suoraan Air Francen tiskille. Lento myöhässä kaksi tuntia Lontoo jutun takia. Sopi minulle loistavasti. Paikka järjestyi ja sain vielä kuuden cuc:n luonaslipun. Sanottiin, että käy missä vain. Mutta kannattaa käyttää odotusterminaalissa ja taas minä uskoin. Nuori norjalainen pariskunta siinä kohdattiin ja heillä tuntui olleen vauhdikas loma. On se hienoa miten tuolla ulkomailla löytyy helposti yhdistävä tekijä, josta voi vääntää juttua.

Muistin entuudestaan, että yläkerrassa oli hyvä ravintola, mutta ei meitä päästetty sinne lipun kanssa sisään. Tietenkin odotin sitten saavani jotain siellä sisäpuolella, mutta eihän siellä ollut kun sämpylöitä. Huoh! No ensi kerralla sitten muistan. Pariisissa jännitin saanko hotelliyön, mutta minut onnistuttiinkin buukkaamaan koneseen…:( Matka Suomeen ei kestänyt kuin sellaiset 30 tuntia.

Jälleen kerran jäi Kuubasta hyvä maku. Toiset siellä viihtyy ja palaa uudestaan, toiset saa huonoja kokemuksia eivätkä palaa koskaan. Itse olen ollut ehkä sitten ollut onnekas, kun kukaan ei ole päälle käynyt tai laukkuja ei ole tyhjennetty. Omatoimimatkailuun maa ei ole yksi helpoimmista varsinkaan, jos ei osaa yhtään Espanjaa. Lisäksi hyväksikäyttö on armotonta. Jos elelee hotellilla, selviää helpolla, mutta maasta saa aivan eri käsityksen. Yleensä nuoria tämä vaihtoehto ei houkuttele. Kiertomatka ensimmäiseksi matkaksi ei ole hassumpi idea. Silloin pääsee näkemään erilaisia kaupunkeja ja jos johonkin tykästyy niin sinne voi palata uudestaan. ¡Adios amigos!