Noin 150 vuotta sitten Suomi oli kehitysmaa, mutta on sittemmin kehittynyt huomattavasti.

Anonyymi-ap

Suomi oli silloin köyhä maatalousmaa, jonka bruttokansantuote asukasta kohti oli puolet johtavien maiden tasosta. 150 vuotta sitten Suomi oli selkeästi kehitysmaa. Esimerkiksi Finlaysonin tehtailla Tampereella lapsityövoima oli yleistä, mikä kertoo tuon ajan kehitystasosta.
Sata vuotta sitten Suomi oli edelleen köyhä maatalousmaa, ja sen asukasta kohti laskettu bruttokansantuote oli huomattavasti pienempi kuin johtavien maiden, kuten Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen.

57

451

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Monet suomalaiset ovat unohtaneet, että Suomikin on saanut kehitysapua,
      erityisesti toisen maailmansodan jälkeen.
      Esimerkiksi Unicef toimitti Suomeen ruokaa, vaatteita ja kenkiä vuosina 1948–1950, kun maassa oli puutetta ja huono taloudellinen tilanne.
      1940- ja 1950-luvuilla Unicef avusti Suomea tarjoamalla maitojauhetta, rasvaa, säilykkeitä, kenkiä ja vaatteita lapsille.
      Tämä apu auttoi lievittämään lasten kurjuutta ja oli merkittävä tuki Suomen toipumiselle sodasta.

    • Anonyymi

      Monet suomalaiset ovat ylimielisiä muunmaalaisia kohtaan, koska ovat
      unohtaneet oman historiansa.

      • Anonyymi

        Ei vaan unohtaneet, monet nuoret eivät edes tiedä mitään Suomen
        historiasta tai eivät ymmärrä, että mitä esim. sana "sota-aika" käy-
        tännössä merkitsi. Puhumattakaan aikaisemmista vuosista ja vuosi-
        sadoista.

    • Anonyymi

      Ja pian jälleen koittavat huonot ajat, joten omaisuuttaan, kuten vaatteita ym. kannattaa säästää, ei heitellä pois. Että on itselle takkia ja kenkiä.

    • Anonyymi

      Nyt on sellainen hallitus, että kannattaa säästää kaikessa. Tavallista kansalaista
      uhkaa perikato. Hallitus jakaa verorahamme rahaeliitille.

      • Anonyymi

        Voidaankohan me köyhtyneet sitten alkaa saada kehitysapua ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voidaankohan me köyhtyneet sitten alkaa saada kehitysapua ?

        Voimme anoa turvapaikkaa, saadaan töyshoito heti..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voimme anoa turvapaikkaa, saadaan töyshoito heti..

        Sitten mennään hakemaan turvapaikkaa Somaliasta tai Syyriasta. Vuoroin vieraissa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitten mennään hakemaan turvapaikkaa Somaliasta tai Syyriasta. Vuoroin vieraissa!

        Rasisti ei pääse alhaisesta luonteestaan koskaan irti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rasisti ei pääse alhaisesta luonteestaan koskaan irti.

        Rasisti on tietämätön tollo.
        Sekä Somalia että Somalimaa eivät ole turvallisia maita ja Syyria vielä vähemmin.

        Somalian turvallisuustilanne on huono ja arvaamaton. Poliittinen kehitys Somaliassa on haurasta toistakymmentä vuotta jatkuneen sisällissodan ja levottomuuksien jälkeen. Afrikan Unionin rauhanturvaoperaatio käy taisteluita Al-Shabaabia vastaan. Myös Somalian klaanien väliset yhteenotot ovat mahdollisia ja vaikeasti ennakoitavia. Poliisi ja oikeuslaitos toimivat heikosti. Merkittävä osa maan keski- ja eteläosista elää humanitaarisen avun varassa. Länsimaisten avustusjärjestöjen työtä on vaikeutettu ja järjestöjen työntekijät ovat vaarassa.

        Somalimaan tilanne on tällä hetkellä epävakaa ja siellä esiintyy paljon levottomuuksia. Somalimaassa on länsimaalaisiin kohdistuva terrori- ja kidnappausuhka, ja sinne matkustamista on harkittava tarkoin. Kiistellyllä Soolin ja Sanaaqin raja-alueella on ollut aseellisia yhteenottoja, joissa on kuollut sekä sotilaita että siviilejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rasisti ei pääse alhaisesta luonteestaan koskaan irti.

        Tarkoitat, että somalit, syyrialaiset ja irakilaiset ei kun kaikki ne miljoonat EU:hun ja tänne Suomeen! Harma vaan, kun monet heistä eivät viihdykään meidän pakkasissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rasisti on tietämätön tollo.
        Sekä Somalia että Somalimaa eivät ole turvallisia maita ja Syyria vielä vähemmin.

        Somalian turvallisuustilanne on huono ja arvaamaton. Poliittinen kehitys Somaliassa on haurasta toistakymmentä vuotta jatkuneen sisällissodan ja levottomuuksien jälkeen. Afrikan Unionin rauhanturvaoperaatio käy taisteluita Al-Shabaabia vastaan. Myös Somalian klaanien väliset yhteenotot ovat mahdollisia ja vaikeasti ennakoitavia. Poliisi ja oikeuslaitos toimivat heikosti. Merkittävä osa maan keski- ja eteläosista elää humanitaarisen avun varassa. Länsimaisten avustusjärjestöjen työtä on vaikeutettu ja järjestöjen työntekijät ovat vaarassa.

        Somalimaan tilanne on tällä hetkellä epävakaa ja siellä esiintyy paljon levottomuuksia. Somalimaassa on länsimaalaisiin kohdistuva terrori- ja kidnappausuhka, ja sinne matkustamista on harkittava tarkoin. Kiistellyllä Soolin ja Sanaaqin raja-alueella on ollut aseellisia yhteenottoja, joissa on kuollut sekä sotilaita että siviilejä.

        Syyrian turvallisuustilanne on hyvin heikko. Väkivaltaisuudet jatkuvat eri puolilla maata eikä konfliktin ja väkivallan uhka ole poissuljettua missään. Ulkomaalaisiin kohdistuva kidnappausuhka on edelleen olemassa. Liikkuminen maan sisällä on erittäin riskialtista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitten mennään hakemaan turvapaikkaa Somaliasta tai Syyriasta. Vuoroin vieraissa!

        Mene persu. Maksan mielelläni menomatkasi. Paluulippua et tarvitse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mene persu. Maksan mielelläni menomatkasi. Paluulippua et tarvitse.

        Tervemenoa rasistit Syyriaan ja Somaliaan !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tervemenoa rasistit Syyriaan ja Somaliaan !

        Joo, laitetaan rasisteille lippurahakeräys pystyyn !
        Somaliassa on runsaasti aseita ja puolisotilaallisia, pitkälti hallitsemattomia joukkoja. Aseelliset yhteenotot ja hengenmenot ovat tavanomaisia. Ulkomaalaisiin kohdistuu
        selvä väkivallan, ryöstön, kidnappauksen ja hengen menettämisen riski.

    • Anonyymi

      Putinin aloittaessa sodan Suomea vastaan miljoona Suomalaista pakenesi länteen.

      • Anonyymi

        Eihän persuja ole miljoonaa, mutta kaikki persut pakenesivat.
        Suurin osa persuista on sivareita, he eivät ole käyneet Suomen Armeijaa,
        he eivät halua puolustaa Suomea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän persuja ole miljoonaa, mutta kaikki persut pakenesivat.
        Suurin osa persuista on sivareita, he eivät ole käyneet Suomen Armeijaa,
        he eivät halua puolustaa Suomea.

        Persuvihasi on alkanut rajoittaa todellisuudentajuasi, ikävä juttu.

    • Eikös ennen ollut aika tavallista, että jo 12vuotiaana pääsi tehtaalle töihin. Päivätkin oli pitkiä.
      Maalla, mistä minäkin olen kotoisin, oli ihan luonnollista, että muksut ottivat osaa talon töihin.
      Olivat mukana.
      Muistan, kun sinne rintamamiestaloon muutettiin ja sitten haettiin karjaa, äidin mukana siellä tallustelin lehmiä saattamassa. Sitten niitä ulkona siveltiin pitkillä oksilla, kun äiti lypsi, ettei hyönteiset päässeet pistämään.
      Heinäpellolla piti olla koko sakki.

      Kehitys on mennyt harppauksin eteenpäin.
      Suomen kansa on osannut puhaltaa siihen samaankin hiileen tarpeen vaatiessa.

      • Anonyymi

        Näin minäkin muistan lapsuuteni kesät. Ei pidetty kesälomia, eikä
        makailtu rannalla. Oli pakko olla mukana kaikissa ulkotöissä, niin
        pian kuin kynnelle kykeni. Perunapellolla perunan istutusaikaan.
        Heinäpellolla, pienellä haravalla haravoimassa peltosarkojen reu-
        noja ennenkuin haravakone tuli vetämään heinät luokoihin.
        Pienenä ei yltänyt vielä heiniä seivästämään, mutta käsivarrelle
        laitettiin kori ja siihen seivästikkuja, joita sai laittaa heinäseipääseen
        aina kun heiniä oli luotu reikään saakka. Raskaampiin töihin oltiin
        sitten valmiita iän ja voimien kertyessä.
        Lapsityövoimasta ei siihen aikaan puhuttu vielä mitään.
        Luoja ei laiskoja elätä, saimme oppia.

    • Anonyymi

      Suomea ei ollut 150 vuotta sitten
      Kouluissa opetettu harha

      Suomalaisia ei ole juurikaan mennyt USA:han vaan venäläisiä joina heitä siellä pidettiin
      jne

      Englanti on tietty poiskkeus, maailman johtava valtio muinoin mutta USA ei ollut
      juuri mitään jos kansantuloon mukaan otetaan intiaanit ja lehmäpojat

      USAn kansantulo per henkilö noin 1870 on noin 100 dollaria vuosi
      ei misään nimessä yli 150 dollaria

      Englannista on huomattava että lasketaanko mutaan brittiläinen INTIA
      = Intia+Pakistan+Bangladesh
      silloin Englannin kansantulo per henkilö romahtaa

    • Anonyymi

      Suomen alueella asui 150 vuotta sitten kehitysmaatasoisia ihmisiä,
      tulevia suomalaisia.

    • Anonyymi

      Suomessa on liehunut siniristilippu yhtäjaksoisesti vuodesta 1918 lähtien - ja liehuu vieläkin.

    • Anonyymi

      Palstalaisista on pääosa vähemmän oppineita kuin Agricola 1500-luvulla
      kolujakämättömiä sutolla ajavia köhiä

    • Anonyymi

      Toisin kuin sutolla ajelevat köhät agricola puhui ainakin suomea,
      latinaa, saksaa, ruotsia, viroa sekä jonkin verran
      kreikkaa ja hepreaa

      Matti myös suomea, kreikkaa ja latinaa
      Teppo näiden kolmen lisäksi englantia
      Klassinen lukio

      Matti ja Teppo vielä hiukan ruotsia

      Agricola, Matti ja Teppo ovat osaajia

      • Anonyymi

        Minkä alan neroja nuo Matti ja Teppo ovat? En ole heistä
        ikinä kuullut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä alan neroja nuo Matti ja Teppo ovat? En ole heistä
        ikinä kuullut.

        agricola ja matti ja teppo asusis turus ja

        on latina ja kreika puhuji KAIKKI KOLME
        EI OLE MITÄÄN JUNTTEJA NIIN KUIN YLLÄ JOKU PÖLHÖ SELITTÄÄ

        Kaikki vielä taviksi matin ja tepon äiti tunnetaan mut agricolan ei enää
        ihan tavallissi kamui ja osasivat pal kieli

    • Anonyymi

      Selviääkö jollekin lukijalle mikä on aloituksen tarkoitus?

      150 vuotta sitten, mitä olisitte olleet ja tehneet ja millaista oli muun maailman
      ihmisten elämä.
      Juu, tätä se on tämän palstan keskustelu.
      Suomi, venäjä, syyria, ja kaikki kehitysmaat samaan nippuun,

      Köyhyys ei ole suomalaisten yksityisomaisuutta, sitä on aina jaettu, annetaan muillekin.

      • Anonyymi

        Köyhyys ei ole suomalaisten yksityisomaisuutta, sitä on aina jaettu, annetaan muillekin.

        Köyhyys ei ole ilo, se muuten vaan naurattaa. (Sanottiin ennenvanhaan.)

    • Anonyymi

      Ei tarvitse mennä niin kauas kuin 150 vuoden päähän. Köyhää on ollut jopa 1900-luvulla. Riippunee tietysti siitä, ketä ja kenen oloja ajattelee ja mitä köyhyyttä tuumii.

      • Anonyymi

        Tämän päivän inisijäsossulainen elää korkeampaa elintasoa kuin Venäjän viimeinen itsevaltias tsaari

        On selvää ettei tällaista elintasoa voida jakaa ympäri maailmaa

        ja vain hölmöt jakaisivat sitä maailman köyhille ikään kuin se ei sitten heiltä olisi pois
        vaan muka jatkuisi itsellä tai vielä nousisi

        Hyvinvointivaltio alkoi Suomessa 1962 (mikä laki säädettiin?) ja kasvu oli ripeä
        kaikilla oli töitä kun rakennettin terveyskeskuksia kunnanvirastoja ja kouluja jne istutettiin
        niihin puolivillaista kaikenkarvarvaista porukkaa eli juuri teikäläisiä, palkkaa riitti kaikille

        Sota oli onneksi tappanut paljon köhiä ja siksi oli teille varaa jakaa mannaa jo 1962

        Sitten rahat loppuivat eivät vain venäjänkauppaan. 1987 alkoi vähittäinen hyvinvointivaltion alasajo ja tasaisempi kehtiys loppui

        Nyt jakaisitte mannaa takaisin kaiken maailman ulkomaalaisille köhille ja salaa
        toivossa että tulisi uusi sota ja maat tyhjenisivät köhistä

        ja mannan kasvu alkaisi taas

        Kantsisko tarkistaa vastauskohta ennen kuin paasaa.

    • Anonyymi

      Ehkä aloituksen tarkoitus oli muistuttaa, että suomalaisiakin on autettu.
      Kun ihminen saa apua ymmärtää auttaa myös muita, ellei ole itsekäs.

      • Anonyymi

        ei suomalaiset sen takia hyvinvointiin nousseet
        autettiin afriikkaakin sodan jälkeen 80 vuotta ja aina vain pahempaan

        taas hongkongia ja singaporea ei autettu yhtään ja ne on maailman rikkaimmat
        vaikkei ole luonnonvaroja eikä mitään mutta kiinalaiset tekee työtä

        Afrikasta tuli Suomeenkin apua eikä se siitä ole kiinni, että autetaan niitä, jotka
        meitä on auttaneet. Sitä autetaan, joka apua tarvitsee.
        Afrikassa olisi asiat paremmin, jos eivät "valkoiset miehet" olisi menneet Afrikkaa
        riistämään ja orjuuttamaan afrikkalaisia.
        Nyt afrikkalaisia riistävät mm. kiinalaiset ja intialaiset.

        Tottakai autetaan tarvitsijaa, mutta jos me itse ei hoideta omia asioita kuntoon, emme pysty auttamaan muitakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Afrikasta tuli Suomeenkin apua eikä se siitä ole kiinni, että autetaan niitä, jotka
        meitä on auttaneet. Sitä autetaan, joka apua tarvitsee.
        Afrikassa olisi asiat paremmin, jos eivät "valkoiset miehet" olisi menneet Afrikkaa
        riistämään ja orjuuttamaan afrikkalaisia.
        Nyt afrikkalaisia riistävät mm. kiinalaiset ja intialaiset.

        Kyllä joo 1500-luvulla venäläiset myivät suomalaisia orjiksi Somaliaan
        vaaleatukkaisia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä joo 1500-luvulla venäläiset myivät suomalaisia orjiksi Somaliaan
        vaaleatukkaisia

        prööt....

    • Anonyymi

      luulikte että olette saaneet mukavan elämän lapsena hyvinvoinnissa oman työnne takia

      sen takia te saitte kun turha poistettiin sodassa ja riitti töitä sen rakentamiseen
      ja jäi ylikin

      eli isot kaaokset tappaa nin paljon ihmisiä että lopuille tulee 30 - 50 vuoden jälkeen
      loisto-olot kun ei tarvitse jakaa köhien kanssa omaisuuttaan

    • Anonyymi

      Aloituksessa on Finlaysonin tehdasmaininta, täällä oli Puuvillatehdas ja n. 100v sitten oli myös työttömiä, köyhiä, joiden lapset kiersivät ovelta ovelle kerjäämässä ja mm. tehtaan pomon ovea kolkutettiin, sanoen vain; 'pyytäisin', ja usein saivatkin jotain syötävää mukaansa. Dokumentti kertoo tuonkin. Kehitys on ollut valtavaa niihin aikoihin, kaupat on tulvillaan tavaraa vaikka mitä.

      • Anonyymi

        Saahan sitä tavaraa olla,,vaan silti monissa sadoissa lapsiperheissä köyhyys on täyttä totta.
        Ihme kyllä,,maahantulleille kyllä järjestyy aivan kaikki lähes kuin "Manulle illallinen"

        Mutta nälkää ei kenenkään tarvitse nähdä, se ero on sinne sadan vuoden päähän, kerjätä ei tarvitse, vaikka tämänkin kaupungin kaduilla vielä marraskuussa joitain ulkomaalaisia istuikin käsi pitkällä kuppia heilutellen.

        Se kuuluu pakolaisten auttamiseen jokaisessa maassa. Heillähän ei ole mitään.
        He ovat täysin osattomia turvapaikkaa hakiessaan.
        Suomalaisen rasismi ja kateus on niin nöyrää. Sen kohteeksi kelpaa
        osaton pakolainenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta nälkää ei kenenkään tarvitse nähdä, se ero on sinne sadan vuoden päähän, kerjätä ei tarvitse, vaikka tämänkin kaupungin kaduilla vielä marraskuussa joitain ulkomaalaisia istuikin käsi pitkällä kuppia heilutellen.

        Se on Orpon persuhallituksen syy, että lapsiperheköyhyys on lisääntynyt
        valtavasti Suomessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on Orpon persuhallituksen syy, että lapsiperheköyhyys on lisääntynyt
        valtavasti Suomessa.

        Se on YLEn propagandaa et lapsiköyhyys on lisääntynyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on YLEn propagandaa et lapsiköyhyys on lisääntynyt.

        Yle on äärimmäisen epäpäteviä ehkä sukulaisia töissä tai tuttavia
        jauhaa koko ajan eli kaiken karvaisia ennusteita maailmanpolitiikasta
        mutta
        nuolee rysän ja mus talaisenpresettä
        tap pajien ja työtävieroksuvien
        varoo kutsumalla niitä oikeilla nimillä ja lässyttää epäselvääpskaa

        YLE on sekaisin, mut sinä olet vielä enemmän....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on YLEn propagandaa et lapsiköyhyys on lisääntynyt.

        Millaisessa kellarissa, kuopassa ja / tai kuplassa elät?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millaisessa kellarissa, kuopassa ja / tai kuplassa elät?

        En kumarra YLEä, älä sinäkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En kumarra YLEä, älä sinäkään.

        Mitähän hlvt:ä varten sitä kumartaa pitäisi? Mutta uskoa sen juttuihin voi. Vain ja ainoastaan. Ennenkuin jodlaat vastaan, tutki ja tarkistele sen (Yle:n) toimintaperiaatteet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitähän hlvt:ä varten sitä kumartaa pitäisi? Mutta uskoa sen juttuihin voi. Vain ja ainoastaan. Ennenkuin jodlaat vastaan, tutki ja tarkistele sen (Yle:n) toimintaperiaatteet.

        Uskot YLEä, ja juuri se on kumartamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskot YLEä, ja juuri se on kumartamista.

        No ei todellakaan ole. Mitä muuta sulta on jäänyt väliin?

    • Anonyymi

      Ruotsissa on kehittymässä jokin ihmeellinen jono kummallisia pörssiyhtiöitä
      joiden kurssi on käsittämätön nolla tai laskenut melkein sata prosenttia

      päätöskurssi tänään Enersize

      0,0011 SEK

      tämä on siis Ruotsin kruunua eli yhden osakkeen markkina-arvon on nyt perjantaina
      0.00009768 euroa ELI
      yhdellä eurolla saisi noin 10 000 osaketta yhtiöstä

      Tämän tapaisia on useita eli kyllä tapahtuu jotain josta kuullaan vielä on arvaus ???

    • Anonyymi

      Ruotsi alkaa avustaa kunnolla Ukrainaa ja
      lopettaa asteittain kehitysavun Boliviaan, Liberiaan, Zimbabween, Tansaniaan ja Mosambikiin.

      Samanaikaisesti suljetaan suurlähetystöt Boliviassa, Liberiassa ja Zimbabwessa.

      Avunanto ei ole tuottanut sitä hyötyä, mitä näissä maissa olisi tarvittu, sanoi kehitysapu- ja ulkomaankauppaministeri Benjamin Dousa perjantaina pidetyssä lehdistötilaisuudessa, kertoo

    • Anonyymi

      Dousa on kokoomusministeri ja yksinhuoltajan lapsi matualueelta Husby Rinkeby

      Hänen isoisänsä pakeni Tshekistä bolshevikkejä Palmen aikoina

      Dousa kärsi surkeista matukouluista "Ensinnäkin meidän on saatava koulu järjestykseen. Ruotsin koulut ovat olleet melko kaoottisia jo pitkään. Jos 40 minuutin oppitunnin aloittaminen kestää keskimäärin viisi minuuttia, menetät vuoden koulutusta vastaavan ajan. Tämä vaikuttaa kaikkiin lapsiin, mutta erityisen kovasti se iskee esikaupunkien ja työväenluokan lapsiin. Koulujen on keskityttävä opetukseen ja luotava rauhallisuutta luokkahuoneisiin."

    • Anonyymi

      Moterni maahan Suomi on, sano siirakki.

    • Anonyymi

      Lintmaaninen pönttösossujoukko on pilannut koulut Suomessa ja päästänyt rysätkak soiskansalaisiksi törttöilemään Suomeen

      Ruotsin kokoomusministeri Dousa, perhe paennut rysänsossuja Tshekistä, on kokemusasiantuntija matutuksessa ja hyyrysännässä #comment-139019899

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/19180569/#comment-139019899

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue

      Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää
      Maailman menoa
      207
      5160
    2. Olen väsynyt tähän

      En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy
      Ikävä
      46
      4830
    3. Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?

      Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas
      Maailman menoa
      202
      2759
    4. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      135
      2358
    5. Olenko mies sinun mielestä outo?

      Saat vastata rehellisesti.
      Ikävä
      65
      1992
    6. Maailman laiskin eläin: persu

      Persu ei ole eläessään laittanut rikkaa ristiin itsensä elättämiseen. Luonnossa tuollainen ei olisi mahdollista, mutta s
      Maailman menoa
      112
      1861
    7. Millasia unelmia sulla on?

      onko unelmia...?
      Ikävä
      67
      1804
    8. Miten usein toivot

      Tai olet toivonut että olisimme lähekkäin vai toivotko ollenkaan?
      Ikävä
      208
      1694
    9. Miksi et voi tutustua minuun irl?

      Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.
      Ikävä
      173
      1302
    10. Martina tienaa itse rahansa

      Ei tarvitse anella elättäjältään rahaa, ruokaa ja laukkuja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1021
    Aihe