Ensin maassa nuoriso kärsii siitä, että mukamas huumeet ovat onni elämään.
Sitten alaikäiset- näitten raukka- kauppiaitten eksyttämä- saavat rahhoo- ruppeevat huumekauppaan ja puukot
'Voi meitä--- nuoremme meidän takia elävät eksyneinä.
Sitten varoitus- jos himotuttaa- Raamatun Sana on varoittanut ja kannattaa ottaa varoituksista vaari. Kun Vennäälle oli raja- auki leskipapat kävivät vierasta vakoa kyntämässä ja saivat palkaksi HiV- tartunnan.
Nyt telkussa katsoin - kun viranomaiset Hesassa ohjeisti venää tätiä menemään ja suomalaista miestä ohjeisti- että vakokaupat ovat ostajalle laitonta ja rangaistavaa.
Inttihän se kaveri vastaan, ei ymmärtänyt meitin lainsäätäjän suojaavia ohjeita.
Siksi laki pitäisi olla sydämessä.
Mutta- huolestuttavaa tietoa- Venäjällä- tartunnat räjähtävät käsiin.
hiv- positiivisia on kansaan nähden enemmän kuin joissakin kehitysmaissa, joka sielläkin on ikävä ongelma. 2016 Hiv- tartunnat Venäjällä ylitti miljoonan rajan jo vuonna ko. 2016.
Nykyisellään noin 1,5 prosenttia veläläisistä on hiv- positiivisa kertoo Iltalehden artikkeli.
Siis yleisesti- haloo- ja varoitus. Raamatun neuvoihin ja ohjeisiin eläen, kannattaa pitää se yksi puoliso- ja elää hänen kanssaan, varjeltuu pahalta.
Ja naapurissa on muutakin asetta- kuin ruuti- ase- karvakonekin on vaarallinen.
Jaahas, otankin Seuralehden erään artikkelin tähän.
https://seura.fi/asiat/tutkivat/hiv-epidemia-riehuu-venajalla-ortodoksikirkko-lietsoo-tautiin-liittyvia-salaliittoteorioita/
Koulupoika oli vain yksi noin 30 000 vuosittaisesta hiv-epidemian uhrista Venäjällä. Määrä on sama kuin jos Suomesta katoaisi vuosittain lähes Savonlinnan verran väkeä.
... Hyökkäyssota Ukrainassa on vienyt kolmen vuoden ajan venäläismiehiä ennenaikaiseen hautaan. Mutta jo paljon ennen sotaa Venäjää alkoi kurittaa hiljainen tragedia, hiv-epidemia, joka niittää parhaassa työiässä olevia miehiä ja naisia – ja jopa lapsia.
..... Kun sota joskus loppuu, hoitamattoman hivin aiheuttamat aids-kuolemat jatkuvat.
Niin tässä voi ateistikin ottaa Raamatun avuksi, että varjeltuisi ongelmista.
omat sieluhetelmät, kojottaa mollukoita, papat aikoinaan haki rajatakaa hivejä leskenä
3
<50
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Jeremejeva on myönteinen esimerkki venäläisestä äidistä, joka ei siirtänyt hiv-tartuntaa lapsilleen. Hiv-positiivisena syntyneiden lasten määrä on laskenut merkittävästi, mutta silti esimerkiksi vuonna 2022 Venäjällä syntyi 130 hiv-positiivista vauvaa.
Lapset voivat saada tartunnan myös myöhemmin. Niin kävi esimerkiksi Kamtšatkan niemimaalla Venäjän Kaukoidässä, missä Petropavlovsk-Kamtšatskan kaupungin lastensairaalaan neljävuotiaan tyttönsä hoidettavaksi tuonutta äitiä oli varoitettu: vastasyntyneiden joukossa oli hiv-positiivia vauvoja, joten oli oltava erityisen tarkka hygieniasta.
Sairaalakäynnin jälkeen loppuvuodesta 2024 tytöllä kuitenkin todettiin äidin tyrmistykseksi hiv-tartunta. Äiti kertoi paikalliselle uutistoimistolle, että vanhemmat olivat käyneet lukuisissa hiv-testeissä, ja ne olivat olleet negatiivisia.
Äiti uskoi tartunnan tulleen sairaalasta, missä esimerkiksi hiv-positiivisten vauvojen hoitovälineet olivat hänen mukaansa sekaisin muiden kanssa.
Perhe vetosi Venäjän federaation tutkintakomitean puheenjohtajaan Aleksander Bastrykiniin, ja tutkintakomitea käynnisti rikostutkinnan sairaalan mahdollisista laiminlyönneistä.
Hyvä työ valui hukkaan – HIV leviää taas
Suomi auttoi 1990-luvulta lähtien pitkään Venäjää hiv-epidemian kuriin saamisessa. Projektipäällikkö Outi Karvonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) osallistui vuosien 1997–2010 välisenä aikana useisiin Suomen ulkoministeriön koordinoimiin sosiaali- ja terveysalan lähialueyhteistyöhankkeisiin.
Niissä suomalaiset muun muassa kouluttivat Pietarin ja Petroskoin kouluja seksuaaliterveyskasvatuksessa sekä Murmanskin ja Kantalahden kaupunkeja matalan kynnyksen hiv-avustuskeskusten perustamisessa. Kumppaneina oli virallisia venäläistahoja ja kansalaisjärjestöjä.
”Työ oli todella mielenkiintoista. Kumppanimme olivat hirveän innostuneita, ja saimme tuloksia. On ollut masentavaa tajuta, että kaikki meni hukkaan”, Karvonen sanoo.
Suomen ja Venäjän välinen lähialueyhteistyö päättyi vuonna 2012 pitkälti siksi, ettei Venäjä enää halunnut olla avustettavan roolissa. Suomi jatkoi hyökkäyssotaan asti talouteen painottunutta Venäjä-yhteistyötä EU:n rakennerahastojen ulkorahaohjelmien kautta, mutta sosiaali- ja terveyskysymyksiin liittyvää yhteistyötä ei enää ollut.
Kondomeista ei saa puhua
Kaikkein helpoin, halvin ja varmin tapa suojautua hiv-tartunnalta ja muilta sukupuoliteitse tarttuvilta taudeilta on kondomin käyttäminen. Venäjällä asenteet ehkäisyvalistuksen suhteen ovat kuitenkin hyvin vanhoillisia, eikä esimerkiksi kondomin käytöstä kerrota.
Tilanne oli sama 1990-luvun lopulla.
”Kouluissa puhuttiin vain perhe-elämästä ja ainoan oikean löytämisestä. Koulun johtajatar sanoi, ettei muuta tarvita, kun on rakkaus”, Outi Karvonen muistelee.
XXXXX
Onneksi meillä ollaan valistuneempia...
XXX
Ristiriita oli Karvosen mukaan voimakas, kun jopa 11-vuotiaita lapsia kuitenkin vietiin inhorealistiseen museoon saamaan sukupuolivalistusta. Siellä oli spriipurkissa kupan takia abortoitunut sikiö ja muovista tehtyjä sukupuolielimiä, joita sukupuolitaudit olivat tärvelleet.
”Minulle kerrottiin, että joskus joku lapsi oli pyörtynyt museossa”, Karvonen sanoo.
Yhteistyö venäläiskumppaneiden kanssa sujui, mutta Karvonen havaitsi jo 2000-luvulla yleisen ilmapiirin Venäjällä kiristyvän ja muuttuvan konservatiivisemmaksi. Ehkäisyvalistus joutui vastatuuleen, mikä heijastui myös yhteistyöhankkeisiin.
Pietarilainen koulu oli erään hankkeen tuloksena perustanut tartuntatautien ehkäisyyn erikoistuneen keskuksen, missä nuorille opetettiin esimerkiksi kondomin käyttöä.
”Hankkeen viimeisenä vuonna yksi vanhempi teki kaupungille valituksen siitä, että koulu opettaa lapsille tällaista”, Karvonen sanoo.
XXXX onkohan meillä näitä vanhoillisia pappoja, estämässä valitusta?XXXx
Hän arvelee, että koulua oli painostettu myös muualta kuin yksittäisen vanhemman taholta, Asiasta kehkeytyi kohu, minkä pietarilaiset selvittivät keskenään. Kohu saattoi säikäyttää opettajia.
”Uskon, ettei kouluissa enää mainita sanaa kondomi.”- AnonyymiUUSI
neuvot ja ohjeet ovat tärkeitä,
elämme maailmassa- muttei maailmasta. Eikös vain?
aihe sopii lukijakunnan takia tännekin.
https://seura.fi/asiat/tutkivat/hiv-epidemia-riehuu-venajalla-ortodoksikirkko-lietsoo-tautiin-liittyvia-salaliittoteorioita/
kirjoitettu laina ko. linkistä
- AnonyymiUUSI
Ei-helluntailainen kommentti:
Nettiin on kopioitu vaikka mitä kirjoituksia ja teoksia, ajattelematta yhtään, mitä tekijänoikeuslaki näistä sanoo. Että tekijä voisi haastaa oikeuteen ja vaatia vaikka miljoonan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin2183174Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.3002748Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.751798Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e521700Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?431570- 1221366
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,101280Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee171260- 1051249
Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4171246