Työttömyys käy kunnille kalliiksi, työpaikkoja ei voi taikoa tyhjästä

Anonyymi-ap

Ankarien sakkomaksujen pitäisi kannustaa kuntia työllistämään. Siinä onnistuminen näyttää nyt mahdottomalta.
Suomen työttömyyskriisi ajaa kunnat yhä ahtaammalle.

Kuntien maksamat sakkomaksut työttömyyden pitkittymisestä ovat nousseet tänä vuonna jo yli 700 miljoonaan euroon, kertovat Kelan tilastot tammi-marraskuulta.

Koko vuoden lasku kunnille voi kohota jopa 800 miljoonaan euroon, arvioi Kuntaliiton kehittämispäällikkö Mikko Mehtonen.

”Sakkomaksuissa” on kyse siitä, että kuntien pitää korvata osa työttömyysetuuksista Kelalle, jos työttömyys pitkittyy. Vuoden alussa näitä sakkoja kiristettiin tuntuvasti.

Ankarien sakkomaksujen olisi tarkoitus kannustaa kuntia nopeuttamaan työllistymistä.

Mehtosen mukaan nyt malli on kääntynyt kuntia vastaan huonon talous- ja työllisyystilanteen takia.

Tällä hetkellä yhtälö vaikuttaa mahdottomalta. Kunnat eivät voi taikoa työllisyyttä tyhjästä.

Avoimia työpaikkoja on monta kertaa vähemmän kuin työttömiä työnhakijoita. Moni työpaikka pysyy piilossa, koska yritykset pelkäävät hakemustulvaa.
Samaan aikaan kuntien sakkomaksut juoksevat.

https://yle.fi/a/74-20200335

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001
      UUSI

      Kunnat voisivat työllistää sen sijaan, että maksavat näitä sakkkomaksuja. Tekemätöntä työtä on vaikka kuinka paljon, kuten tiedämme esim. hoitotyössä kauttaaltaan, ympäristönhoidossa, kunnostuksessa jne.

      Jostain kumman syystä esim. Oulu maksaa sakkomaksuja valtiolle noin 6 miljoonaa vuodessa sen sijaan , että palkkaisi työtenkijöitä tuolla rahalla.

      • Anonyymi00002
        UUSI

        Ei se ihan noin yksinkertainen asia ole. Jos työpaikkoja ei ole
        mihin palkkaat työttömän ?

        Hallitus on leikannut kunnilta on rahaa, ei ainakaan kuntien hommiin ole varaa palkata ketään, kun palkkarahoja ei ole. mutta kun työttömyys maksaa nyt Suomelle vuosittain
        noin 1,5 miljardia hallitus tekee karhunpalveluksen rahoja leikatessaan.

        Tuhansia hoitajia esimerkiksi on työttömänä, annettu loparit
        ja tuhansia ihmisiä vailla hoitoa, vanhuksia ilman hoitopaikkoja.

        Eikö tässä lamassa olisi parempi antaa ihmisten tehdä töitä, maksaa veroja
        ja ihmisetkin tulisivat hoidetuksi.

        Soteala on tietenkin vain yksi ala.

        Yrityksiä menee konkkaan ja yritykset palkkaavat työntekijöitä vain tarpeeseen.


    • Anonyymi00003
      UUSI

      Hallitus leikkasi kunnilta kuntienosuuksia, kun rahaeliitille pitää olla
      vielä enemmän rahaa siirrettäväksi. kunnat on konkassa kohta.

      Mitä me saamme enää maksamillamme verorahoilla ?
      Sylkeä päin näköä hallitukselta !

    • Anonyymi00004
      UUSI

      Kunnat siis joutuvat maksumiehiksi siitä, että hallitus ei osaa hoitaa taloutta,
      eikä työllisyyttä.

      Miten kunnat muka voivat vaikuttaa työttömyyteen? Palkata kaikki työttömät kunnalle töihin vai?

    • Anonyymi00005
      UUSI

      Tämä on taas näitä hallituksen silmänkääntötemppuja. Valtio "säästi",
      kun työttömät siirrettiin kuntien vastuulle ja määrättiin sakkomaksut,
      mutta nyt kunnat joutuivat ahdinkoon ja velkaantuvat.

      Julkinen velka siis vain kasvaa.

    • Anonyymi00006
      UUSI

      Orpo selitti että Kokoomus saa aikaan 100 000 uutta työpaikkaa.
      No kuinka kävi? Juuri niin mitä isoin osa osasi odottaa tältä hallitukselta.
      yöttömyys kasvaa ja työttömät kuntien vastuulle kun hallituksella on
      muutenkin työtä tulonsiirtojen (isotuloisille) ja EK:n laatiman hallitusohjelman toteuttamisessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      384
      5729
    2. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      15
      1712
    3. Onko kaivatullasi ruuvit löysällä

      eli himmeä pääkoppa? 🪚
      Ikävä
      106
      981
    4. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      95
      894
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      130
      854
    6. Miltä se tuntui

      Miltä se tuntui, kun ymmärsit minun ikävöineen sinua?
      Ikävä
      78
      851
    7. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      50
      842
    8. Asentajako putosi radiomastosta

      https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss
      Tampere
      44
      842
    9. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      41
      823
    10. Haikeaa miten kaikki meni

      Ei ole rohkeutta enää nähdä. Koska pelkään, että haavat aukeaa. Ikävä on silti, vaikka en vastannut...tiedät mihin.
      Ikävä
      56
      817
    Aihe