Ressun suurimmat saavutukset armeijassa!

Mitkä olivat Kokkolan kingsit suurimmat saavutukset ammattiurallaan? Minullle tulee mieleen ainakin: Buk ohjusten hankkiminen Suomeen, Ressun kontaktien ja neuvottelutaitojen ansiosta Suomi ainoana maana sai hankittu saman version Buk-ohjuksesta joka oli alkujaan pelkästään Neuvostoliiton käyttöön varattu, ei siis heikompaa vientieversiota. Tämä teki Suomen armeijan ilmatorjunnasta toiseksi vahvimman maailmassa kertaheitolla ja kiitos kuuluu Kokkolan kingisille, joka myös koulutti tämän version täydellisen käytön ja kehitti uusia ilmatorjuntastrategioita. Ressu myös kehitti koko Itä-lapin ilmatorjuntastrategian, strategia on pohjana nykyisin myös ns. “Droonimuurille” ja laajasti kopioitu muihin natomaihin.
16406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Kerran teippasin kaiffarin pukukaapin oven kiinni. Kuuskauttaviis

Äänestä

Eikö Ressu tehnyt myös Vattajan ohjesäännöt jotka käännettiin englanniksi ja niitä käytetty pohjana useille muidenkin ampuma-alueiden ohjesäännöille.

Äänestä
  • Ai soiten eeppiset ohjeet? Ressujen toiminnasta ne on juuri lähteneet. Vielä kun pantaisiin täytäntöön. Hihi pantaisiin. Kuulitteko mimmit, pantaisiin

    Äänestä

Joopa joo. Tämä majurinretale johti neuvotteluporukkaa, joka nämä ohjukset tänne Neuvostoliiton aikana hommasi? Varmasti loistavasta venäjänkielen taidosta oli suuri apu. Ainoa heikot kohdat tuossa loistavassa neuvottelijassa taisi olla heikko viinapää ja pidätyskyky, jonka takia neuvottelut venyivät jatkuvien kusitaukojen takia. Taisi olla ainut kehitys mihin hän puolustusvoimissa antaumuksella osallistui, kun kehitti näkkileivästä paskaa.

Äänestä
  • Virtsaa ja kakkaa pääasiassa johtanut ulostimistaan, lienee ollut ne tärkeimmät istunnot.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Virtsaa ja kakkaa pääasiassa johtanut ulostimistaan, lienee ollut ne tärkeimmät istunnot.

    Lopeta sankarin pilkkaaminen, mitä sinä olet koskaan tehnyt ansaitaksesi oikeuden kiusata noin suuria saavutuksia saavuttanutta?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Lopeta sankarin pilkkaaminen, mitä sinä olet koskaan tehnyt ansaitaksesi oikeuden kiusata noin suuria saavutuksia saavuttanutta?

    Lyhyt ura asevoimissa ja sen jälkeen neljännesvuosisata eläkkeellä lojunut. Yksi puutarhajuttu ollut. Tämä on totuus.

    1Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Virtsaa ja kakkaa pääasiassa johtanut ulostimistaan, lienee ollut ne tärkeimmät istunnot.

    Tärkeintä kuitenkin että nämä on erihauskoja temppuja soitessa. Ei herännyt yksikään varoitusvalo.

    Äänestä

Ressu pelasti suuren määrän ihmisiä tykkihallin palossa, eikö hänellä palanut housutkin ihoon kiinni ja kuvaavaa palon dramaattisuudesta oli että muistaakseni palokuntakaan ei kyennyt toimimaan kunnolla, mutta yksi mies kykeni!

Äänestä

Ei liity suoraan armeija saavutuksiin, mutta muistaisin kuulleeni että Ressu oli keksinyt auton sivuikkunoissa olevat aurinkosuojaverhot. Prototyyppi valmistettiin muistaakseni Ressun siskon verhoomossa.

Äänestä

Ajatella että Ressu keksi aurinkosuojat ja joku alkoi kopioimaan hänen keksintöään, nyt niitä on lähes jokaisessa autossa ja myydään joka kaupoissa.

Äänestä
  • Reppanalla kun ei ole ainuttakaan patenttia yhdestäkään "keksinnöstään".

    1Äänestä

Olin paikalla tuolla tykkihallin tulipalossa ja osallistuin sammutustöihin. Tulipalo oli saanut alkunsa kaasugrillistä millä oli grillattu sisätiloissa koska ulkona oli sateinen ilma sekä ukkosta. Kyseessä oli ollut ilmeisesti jonkinlaiset henkilökunnan kosteat juhlat koska osa paikallaolijoista oli selvästi liikuttuneessa tilassa. Trukkikuski törmäili seiniin ja lopultahan koko trukki jäi liekkeihin kun kuljettaja saatiin poistettua ohjaimista. Juhliin ei osallistunut asekoulun päällikkö everstiluutnantti Karvonen joka saapui paikalle myöhemmin ja käskytti paikalla toikkaroineet kantahenkilökuntaan kuuluneet poistumaan paikalta. Muutama selvinpäin ollut varusmies oli saanut tyhjennettyä kaluston hallista ja ainoa menetys oli tuo edellä mainittu trukki. Tulipalosta tehtiin vain sisäinen "tutkimus" ja palo laitettiin salaman sytyttämäksi. Pahiten toikkaroineet lähetettiin heti seuraavana päivänä "komennuksille" ja heitä ei poliisi kuulustelijat tavoittaneet eikä ketään puhallutettu taikka syytetty.

Äänestä

Ressu järjesti Kokkolan jäähallissa jalon lajin kaukalopallon suurtapahtuman, muistaakseni sm-kisat, tuo monipäiväinen tapahtuma lienee edelleen suurin koskaan Kokkolan jäähallissa järjestetty urheilutapahtuma sekä osanottajamäärältään, että katsojaluvultaan. Itse Höyry Häyrynen oli tuolloin paikalla vetonaulana.

Äänestä

Muistan tuon tapahtuman. Se oli tossupallo turnaus. Kenkien päällä villasukat ja tennispallolla pelasivat. Lähinnä vanhoja ukkoja ja loppuillasta pelaajat olivat kännissä myös tuo höyry.

Äänestä

Voit kysyä asiasta Bjarne Kallikselta tai Kari Urpilaiselta. Edellisistä herjoistasi on käynnistetty esitutkinta ja perästä kuuluu. Perhon viisain mies.
MOT

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mitkä olivat Kokkolan kingsit suurimmat saavutukset ammattiurallaan? Minullle tulee mieleen ainakin: Buk ohjusten hankkiminen Suomeen, Ressun kontaktien ja neuvottelutaitojen ansiosta Suomi ainoana maana sai hankittu saman version Buk-ohjuksesta joka oli alkujaan pelkästään Neuvostoliiton käyttöön varattu, ei siis heikompaa vientieversiota. Tämä teki Suomen armeijan ilmatorjunnasta toiseksi vahvimman maailmassa kertaheitolla ja kiitos kuuluu Kokkolan kingisille, joka myös koulutti tämän version täydellisen käytön ja kehitti uusia ilmatorjuntastrategioita. Ressu myös kehitti koko Itä-lapin ilmatorjuntastrategian, strategia on pohjana nykyisin myös ns. “Droonimuurille” ja laajasti kopioitu muihin natomaihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu