Mitä mieltä olette otsikon ajatuksesta ?
Masennus tuntuu olevan jo lähes kansantauti, nuorten masennus on erikoisesti
lisääntynyt. Masennukseen on tietysti monia syitä.
Ongelman syy voi olla myös vaatimus positiivisuudesta.
Pitäisi aina olla positiivinen asenne.
"Positiivisuuden vaatimus on lopulta kuvitelma, jota ilman on mahdollista
elää."
Yhteiskuntatieteiden tohtori, esseisti Jaakko Vuori on kirjoittanut aiheesta kirjan "Melankolian paluu", jonka arvostelu oli 28.12.2025 Helsingin Sanomissa.
Tässä on tiivistelmä arvostelusta:
"Masennus on aikalaissairaus, joka seuraa liiasta positiivisuudesta, sanoo Jaakko Vuori. Hän tarkastelee erityisesti luovaa keskiluokkaa vaivaavaa alakuloisuutta.
Masennus on aikamme suuri terveysongelma, kirjoittaa Jaakko Vuori esseessään.
Nykymasentunut tuntee riittämättömyyttä ja laiminlyöntiä mahdollisuuksistaan.
Positiivisuuden vaatimus ja itsetoteutuksen ideaali ajavat ihmisiä alakuloisuuteen.
Vuoren mukaan masennus on yhteiskunnallinen ilmiö, joka liittyy kapitalismin vaatimuksiin.
Masennusta pidetään yhtenä aikamme suurimmista terveysongelmista. Sadat tuhannet suomalaiset syövät masennuslääkkeitä. Moni tunnistaa itsessään masennuksen oireita, oli diagnoosia tai ei.
Kahdella masentuneella ei välttämättä ole yhtään samaa oiretta. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan nimike kattaakin lukuisia erilaisia mielentiloja.
Kyseessä on siis laajalle ulottuva epämääräinen ilmiö. Juuri sellainen, jota voi pohtia kriittisesti.
Vielä sata vuotta sitten liiallinen pyrkimys normaaliuteen teki ihmisistä sairaita. Oli lista kieltoja, joita piti totella. Niiden määrittämien rajojen rikkomisesta seurasi syyllisyys, joka käynnisti alakulon kierteen.
Nykymasentunut ei tunne syyllisyyttä rajojen rikkomisesta, vaan mahdollisuuksiensa laiminlyömisestä. Riittämättömyys on ongelma.
”Syyllisyyden syynä on se, ettei kykene koettelemaan rajojaan, häpeän aihe on, että vielä tuntee häpeää”, Vuori muotoilee.
Ongelman syy on vaatimus positiivisuudesta.
Nuorten aikuisten uudenlainen keskiluokka ajautuu melankoliaan kokiessaan omaehtoisuuden ja aloitteellisuuden puutetta. Niitä pidetään resursseina, joiden puute ajaa alakuloisuuteen.
Itsetoteutuksen ideaalissa voi Vuoren mukaan nähdä yhdenlaisen kapitalismin huipentuman. Sen mukaan kaikki on loputonta mahdollisuutta. Jokaisen on löydettävä oma juttunsa ja tavoiteltava unelmiaan.
Vuori huomauttaa, ettei taidekaan ole enää vastavoima tällaisen taloudellisen tuotannon logiikalle. Taiteen luovuus ja avantgarden kokeellisuus ovat sulautuneet osaksi kapitalismin järjestelmää, sääntelystä vapaaksi pääomaksi.
Positiivisuuden vaatimus on kuitenkin lopulta kuvitelma, jota ilman olisi mahdollista elää. Aivan kuten aiempi normaaliuden vaatimuskin oli."
"Masennus onkin aikalaissairaus, joka johtuu liiasta positiivisuuden vaatimuksesta"
60
487
Vastaukset
- Anonyymi00001
Ei ihmettelisi jos masennus iskee, kun on väkisin yrittänyt olla
niin positiivinen, niin positiivinen ja huomaa, ettei se mihinkään
vaikuta, koska se on teeskenneltyä positiivisuutta.
Se vain stressaa, kun olisi pakko olla koko ajan "positiivinen"
eikä aitoja tunteita saisi tuntea. - Anonyymi00002
Erinomaisen lapsuuden jälkeen paa pottukakara kokee masennuksen
kun ei osaakaan mitään todellisuudessa kun kaikki arvostelu on ollut kielletty
jottei saa traumaa nuorena. Täydellisestä lorvittuna hankitusta osaamattomuudesta
seuraa joillekin masennus, mutta tietysti toisille autuus kun voi jatkaa lorivimista eläkeikään asti
Sitten on ne jotka ovat joutuneet kamppailemaan ja keräämään osaamisensa ja rahansa tyhjästä, harvemmin on aikaa masentua kun koko ajan täytyy olla
tarkkana ettei kaikki mene alta koska tukirakenteita ei ole eikä mitään korvata
eikä perhet tule avuksi verkoistoineen ja suhteineen - Anonyymi00003
se on syynä masennuksen lisääntymiseen kun ihmisiltä on viety tärkeyden tunne,
työttömyys on poliittisesti tehty tahalliseksi, ja kun ei ole ihmisillä töitä eikä pääse töihin vaikka kuinka on hakenu avoimiin työpikoihin,
ihminen alkaa tuntea itsensä täysin tapeettomaksi,
ei ole yhtään ihme jos ihmiset masentuu laumoittain,
mun lääke olisi nykyiseen huonoon politiikkaan,
palattaisiin alku juurilllemme, kaikille ihmisille annettaisiin maatat ja mahdollisuus rakentaa talo maatilkulleen , ja siinä kansa kunta viljelis ja kasvattais karjansa ja ruokaa perheelleen , jos maatuottaisi hiukan yli ruokaa sen voisi perhe myydä markkinoilla kaupunkilisille,
se malli olis sama kuin aikoinaan Veikko Vennamo politikkona hankki suomelle, töitä työttömille , tuli niisanotut rintama -mies talot ja kaikille maatilkut jossa sai viljella itse perheelleen ruokansa, siinä ei ehtiny kansa kunta masentumaan , töitä riitti aamusta iltaan ilman vapaa päiviä,
jotain pitää politikkojen keksi jotta suomeen saataisiin täys-työllisyys, ja siihen olis ratkaisu, kehittää teollisuutta suomeen ja kaikille tulisi työpaikkoja ja tarpeellisuuden tunne,
Kekkosen aikana näin oliki,
mutta sdp valtaan päästyään hävitti teollisuuden suomesta ja kertaheitolla teki ihanne politiikkaansa joka oli puolet kansalaisista piti saada ikuiseen työttömyyteen ja seurauksena on nyt pelkää saamatonta masentunutta kansaa,
jotka ihmettelee kun sossun uet nyt leikataan kun kansakunta on ylivelkaantunu vasemmisto politiikan seurauksena, nyt entinen rikas suomi kylpee velka helvetissä masentuneena työttömänä, tarpeettomana kansalaisena , kaikki surkeus tuli sdp;n politiikan seurauskena,
ei jaksa korjailla kirj, virheitä sori lukekaa jos viittette,
Kekkosta ikävä !Suomessa on ollut pääasiassa oikeisto hallituksia Lipposen ajan jälkeen paitsi Marinin kriisien koettelema hallitus. Väität että SDP syyllinen työttömyyteen ja nuorten masennukseen. Pöty puhetta, Marinin aikana Suomessa vallitsi erityisen positiivinen ilmapiiri, se näkyi Marinin hallituksen suosiona joka oli ylivertaista, lisäksi työllisyys nousi 130 000 työllisellä. Pandemia koetteli erityisesti nuorisoa, mutta ei nuorten työttömyyttä niin kuin nykyään.
Suomessa vallitsee luottamus pula tätä hallitusta kohtaan, usko tulevaisuuteen on koetuksella sen takia kansalaiset ei kuluta joka taasen luo lisää työttömyyttä. Kyllä nuoria masentaa tulevaisuutemme näkymät.- Anonyymi00005
Pertikki kirjoitti:
Suomessa on ollut pääasiassa oikeisto hallituksia Lipposen ajan jälkeen paitsi Marinin kriisien koettelema hallitus. Väität että SDP syyllinen työttömyyteen ja nuorten masennukseen. Pöty puhetta, Marinin aikana Suomessa vallitsi erityisen positiivinen ilmapiiri, se näkyi Marinin hallituksen suosiona joka oli ylivertaista, lisäksi työllisyys nousi 130 000 työllisellä. Pandemia koetteli erityisesti nuorisoa, mutta ei nuorten työttömyyttä niin kuin nykyään.
Suomessa vallitsee luottamus pula tätä hallitusta kohtaan, usko tulevaisuuteen on koetuksella sen takia kansalaiset ei kuluta joka taasen luo lisää työttömyyttä. Kyllä nuoria masentaa tulevaisuutemme näkymät.Lipponen on aiheuttanut monella masennusta häärätessään muijansa kanssa = tuntematon opettaja
eduskunnassa ja tehdessään rahaa venäläisten kanssa
Lipposen perheyhtiö Cosmopolis Oy teki vuodesta toiseen kovaa kaasutulosta, esim. ennen hyökkäysvuotta 2021 liikevaihto oli 243 278 e ja liikevoittoa 122 925 e
Putin ja Lipponen suunnittelivat yhdessä Ukrainan hyökkäyksen, L ilmoitti että valmista on 2021 ja Putin että maa on kovaa jäistä kestää panssarit lähdetään 2022 tammikuun jälkeen raiskaamaanUkrainaa - Anonyymi00007
Anonyymi00005 kirjoitti:
Lipponen on aiheuttanut monella masennusta häärätessään muijansa kanssa = tuntematon opettaja
eduskunnassa ja tehdessään rahaa venäläisten kanssa
Lipposen perheyhtiö Cosmopolis Oy teki vuodesta toiseen kovaa kaasutulosta, esim. ennen hyökkäysvuotta 2021 liikevaihto oli 243 278 e ja liikevoittoa 122 925 e
Putin ja Lipponen suunnittelivat yhdessä Ukrainan hyökkäyksen, L ilmoitti että valmista on 2021 ja Putin että maa on kovaa jäistä kestää panssarit lähdetään 2022 tammikuun jälkeen raiskaamaanUkrainaaJoo ja Esko Aho sekä Marin, ps Eerola ym.
- Anonyymi00015
Pertikki kirjoitti:
Suomessa on ollut pääasiassa oikeisto hallituksia Lipposen ajan jälkeen paitsi Marinin kriisien koettelema hallitus. Väität että SDP syyllinen työttömyyteen ja nuorten masennukseen. Pöty puhetta, Marinin aikana Suomessa vallitsi erityisen positiivinen ilmapiiri, se näkyi Marinin hallituksen suosiona joka oli ylivertaista, lisäksi työllisyys nousi 130 000 työllisellä. Pandemia koetteli erityisesti nuorisoa, mutta ei nuorten työttömyyttä niin kuin nykyään.
Suomessa vallitsee luottamus pula tätä hallitusta kohtaan, usko tulevaisuuteen on koetuksella sen takia kansalaiset ei kuluta joka taasen luo lisää työttömyyttä. Kyllä nuoria masentaa tulevaisuutemme näkymät.KYLLÄ Lipponen ON syyllinen suomn työttömyyteen
TURHA PUOLUSTELLA
olen sen aja työtätehny noin neljäkymmentä vuotta, ja tiedän tarkaan mitä SDP sai aikaan kun valtaan pääsi,
pertikki lopettaa valheensa ja katsoo totuutta kerranki silmiin,
vituttaa tommoset kierot luuserit jotka sai vain pahaa suomen yhteiskunnalle, pistämällä puolet kansasta heti työttömiksi kun Kekkonen sairastui ja kuoli,
Kekkonen ehti nähdä vasemmiston hulluuden ja kerkesi sanoa ennen kuolemaansa
SAATANAN TUNARIT,
TÄMÄ ON osa TOTUUS suomen sisä politiikasta
toinen totuus on sitten se kun SDP valtaan päästyään muutti heti perustus lain muotoon että valtion velka miljaarditki oli lain puitetissä KÄHMIÄ muka yritys johtajien omaan firmaan ja miljaardit siirtyiki konkurrsien muodossa paratiisi saarille kauas suomen tarpeista verottajaa piiloon, TÄMÄ ON TOINEN TOTUUS VASEMMITI POLITIIKASTA ja se tekosista,
joka muuta sanoo VALEJHTELEE että NOKKA HEILUU !
kattokaa kerranki totuutta silmiin, ja olkaa rehellisisiä ja tehkää politiikkaa SUOMEN KANSAN PARHAAKSI omantunnon kautta kuten KEKKONENKI TEKI
ja nyt molllaajat TURPA TUKKOON,
lopettakaan valheet ja Kekkosen aikakauden mollaus juttunne ! - Anonyymi00021
Anonyymi00005 kirjoitti:
Lipponen on aiheuttanut monella masennusta häärätessään muijansa kanssa = tuntematon opettaja
eduskunnassa ja tehdessään rahaa venäläisten kanssa
Lipposen perheyhtiö Cosmopolis Oy teki vuodesta toiseen kovaa kaasutulosta, esim. ennen hyökkäysvuotta 2021 liikevaihto oli 243 278 e ja liikevoittoa 122 925 e
Putin ja Lipponen suunnittelivat yhdessä Ukrainan hyökkäyksen, L ilmoitti että valmista on 2021 ja Putin että maa on kovaa jäistä kestää panssarit lähdetään 2022 tammikuun jälkeen raiskaamaanUkrainaa"2021 liikevaihto oli 243 278 e ja liikevoittoa 122 925 e"
Eihän tuo ole kova tulos. Aivan normaali yhden keskiverto henkilön tulos, useilla nykyaloilla. - Anonyymi00022
Anonyymi00015 kirjoitti:
KYLLÄ Lipponen ON syyllinen suomn työttömyyteen
TURHA PUOLUSTELLA
olen sen aja työtätehny noin neljäkymmentä vuotta, ja tiedän tarkaan mitä SDP sai aikaan kun valtaan pääsi,
pertikki lopettaa valheensa ja katsoo totuutta kerranki silmiin,
vituttaa tommoset kierot luuserit jotka sai vain pahaa suomen yhteiskunnalle, pistämällä puolet kansasta heti työttömiksi kun Kekkonen sairastui ja kuoli,
Kekkonen ehti nähdä vasemmiston hulluuden ja kerkesi sanoa ennen kuolemaansa
SAATANAN TUNARIT,
TÄMÄ ON osa TOTUUS suomen sisä politiikasta
toinen totuus on sitten se kun SDP valtaan päästyään muutti heti perustus lain muotoon että valtion velka miljaarditki oli lain puitetissä KÄHMIÄ muka yritys johtajien omaan firmaan ja miljaardit siirtyiki konkurrsien muodossa paratiisi saarille kauas suomen tarpeista verottajaa piiloon, TÄMÄ ON TOINEN TOTUUS VASEMMITI POLITIIKASTA ja se tekosista,
joka muuta sanoo VALEJHTELEE että NOKKA HEILUU !
kattokaa kerranki totuutta silmiin, ja olkaa rehellisisiä ja tehkää politiikkaa SUOMEN KANSAN PARHAAKSI omantunnon kautta kuten KEKKONENKI TEKI
ja nyt molllaajat TURPA TUKKOON,
lopettakaan valheet ja Kekkosen aikakauden mollaus juttunne !Kyllä minä ainakin pienyrittäjä koen tilateen toisin.
Lipposen aikana epäonnistuttiin, mutta paineet tuli Suomen ulkopuolelta.
On ollut -70 alkaen 2004 vuoteen 15-45 työntekijää. -04 myin ja jäin eläkkeelle.
- Anonyymi00004
Se on ollut linkin jakajalla täysi työpäivä netissä, että on ennättänyt kaikki linkit jakaa ja jättää lukijoiden selvennettäväksi.
Tuostahan seuraa jo ähky.
Ahmii jouluruuat kiireesti ja täysi mahan aiheuttaa oireita.
Pahimpia ilmavaivoja on tänne jakanut, ja arvattavasti vain sitä Hesarin politiikkaa joka on oikeistolaista ja yhteen suuntaan kallistuvaa.
Linkkien taso on arveluttavaa tietoa, kuten saman lähteen linkin yleensä. Masennus on vakava sairaus.
Sen puhkeamiseen on useitakin syitä, mm. psykologisia, sosiaalisia.
Nykyään, kun on elämänkulkuun tulevia pettymyksiä, hoetaan kuinka on masentunut.
Lehdet pursuaa höpöä, kun ´´kymmenennen kerran taas joku jonkun puolijulkkiksen hylkäsi,´´ ollaan masentuneita ja seuraavassa lehdessä ollaan jo uuden kainalossa.
Ei alakuloisuus, pettymyksen tunne, ei edes pelkää suru ole mitään masennussairautta.
Asiat pitäisi osata erottaa toisistaan.
Elämän kulkuun kuuluu niin iloja, kun suruja.
Ei tuon Jaakon päätelmät kelpaa diagnoosiksi.- Anonyymi00006
Tämänikäisillä ei ollut työttömyyttä eikä masennusta kun olipaljon ukkoa tapettu toisessa maailmansodassa ei tarvinnut edes opiskella niin pääsi sekamieheksi mihin vain töihin
ja jos oli konttoriopisto käytynä johtajaksi Wärtsilään ja Nissenille ja ...
mihin vain
Nyt sitten on todistukset paa pottulapsilla kymppejä täynnä - koska on annettu hihasta ylinumeroita tai suullista kehua - ja kukaan ei noteeraa kun ei osaa mitään niin tottahan
sitten tulee mieli että jos menisin naimisiin ja tekisin lapsia ja nostaisin sosiaaliturvaa
ja pelaisin pelejä ja seuraisin videoita etten masennu
Sitten ne jotka ottavat nokkiinsa että eivät osaa mitään vaikka todistuksia on rutosti
niin ne sitten voivat masentua - Anonyymi00023
Anonyymi00006 kirjoitti:
Tämänikäisillä ei ollut työttömyyttä eikä masennusta kun olipaljon ukkoa tapettu toisessa maailmansodassa ei tarvinnut edes opiskella niin pääsi sekamieheksi mihin vain töihin
ja jos oli konttoriopisto käytynä johtajaksi Wärtsilään ja Nissenille ja ...
mihin vain
Nyt sitten on todistukset paa pottulapsilla kymppejä täynnä - koska on annettu hihasta ylinumeroita tai suullista kehua - ja kukaan ei noteeraa kun ei osaa mitään niin tottahan
sitten tulee mieli että jos menisin naimisiin ja tekisin lapsia ja nostaisin sosiaaliturvaa
ja pelaisin pelejä ja seuraisin videoita etten masennu
Sitten ne jotka ottavat nokkiinsa että eivät osaa mitään vaikka todistuksia on rutosti
niin ne sitten voivat masentuaKyllä se nykynuoriso on fiksua. Moni 10-12 vuotias on hyvin monessa tietävämpi, järkevämpi ja päättelykykyisempi kuin keskiverto menestyvä viiskymppinen tai vanhempi.
Nykyiset eläkeläiset on osaamisen monissa asioissa taidoiltaan 8 vuotiaan tasolla. 8 vuotiaat jo sijoittaa, entä eläkeläiset. - Anonyymi00029
Anonyymi00023 kirjoitti:
Kyllä se nykynuoriso on fiksua. Moni 10-12 vuotias on hyvin monessa tietävämpi, järkevämpi ja päättelykykyisempi kuin keskiverto menestyvä viiskymppinen tai vanhempi.
Nykyiset eläkeläiset on osaamisen monissa asioissa taidoiltaan 8 vuotiaan tasolla. 8 vuotiaat jo sijoittaa, entä eläkeläiset.Tuo kommentti nyt oli kuin näyte siitä 8vuotiaan tasolla olevan eläkeläisen taidoista.
- Anonyymi00008
Nykynuoriso on ihan fiksuja, alkoholin käyttö on vähentynyt, ainoastaan tämä massa työttömyys haittaa.
- Anonyymi00009
Ne ei osaa kuin kännykkää näprätä ja ovat siten pönttölistaa viisaampia
mutta ei riitä
aivan taukkia porukkaa jotka eivät tuota kuin jotain usahan myytyä Wolt-polkupyöriäilijää
suhteellisesti pohjasakkaa joka nyt massiivisesti siivotaan tekoälyllä mäkeen
huomasin juuri tänään miten vähän tarvitsee lääkärin ohjeita kun alkaa selvittää taudinhoitoa englanninkielisellä tekoälyllä voisin pitää luennon ja vielä ymmärrä oman sanomani itse
eli myös lääkärit eivät vain sairaanhoitajat saavat odottaa massapotkuja Niin on.
Suurin osa. Se vain on niin, että se huono kello kuuluu ja kilisee.
Menepä kertomaan, esim. kuinka joku sukulaisnuori on tehnyt sitä ja sitä upeaa , saanut hyviä arvosanoja, hyvän työpaikan tai muuta mynteistä, heti on lauma ilkeyksiä ja syytöksiä leuhkimisesta.
Kulttuurimme on semmoista, jos hyvää kelloa soitat saat sata pahaa kelloa vastaasi.
Sen sijaan pitäisi olla iloinen ja tyytyväinen nuorten onnistumisiin , oli se sitten omien tai vieraiden.
Onnistumisista pitäisi enemmän puhua, ehkäpä hyvä levittäisi hyvää.- Anonyymi00010
Anonyymi00009 kirjoitti:
Ne ei osaa kuin kännykkää näprätä ja ovat siten pönttölistaa viisaampia
mutta ei riitä
aivan taukkia porukkaa jotka eivät tuota kuin jotain usahan myytyä Wolt-polkupyöriäilijää
suhteellisesti pohjasakkaa joka nyt massiivisesti siivotaan tekoälyllä mäkeen
huomasin juuri tänään miten vähän tarvitsee lääkärin ohjeita kun alkaa selvittää taudinhoitoa englanninkielisellä tekoälyllä voisin pitää luennon ja vielä ymmärrä oman sanomani itse
eli myös lääkärit eivät vain sairaanhoitajat saavat odottaa massapotkujaNykynuoriso on fiksuja tietotokoneen käytössä verrattuna meihin ikäloppuihin. Sanonta nuorista polvi paranee pitää paikkansa, sen näkee kuinka kahjo on Trump. kansa ei osaa valita johtajiaan syntyy Putinisteja laitaoikeistoa.
- Anonyymi00012
Anonyymi00010 kirjoitti:
Nykynuoriso on fiksuja tietotokoneen käytössä verrattuna meihin ikäloppuihin. Sanonta nuorista polvi paranee pitää paikkansa, sen näkee kuinka kahjo on Trump. kansa ei osaa valita johtajiaan syntyy Putinisteja laitaoikeistoa.
Kännykän jatkuvaan räpläämineen ei paljoa fiksuutta tarvitse, mut miten on asioiden ymmärtämisen laita? Kouluopetuskin meni hulinaksi kun riippuvaisuus räpläämiseen on megatasolla, hallituksen oli jopa opetuslakia muutettava rauhan saamiseksi luokkiin.
Anonyymi00012 kirjoitti:

Olen katsonut nuorten haastatteluja asian tiimoilta.
Enemmistö on sitä mieltä, että hyvä asia.
Ei tarvita kun pari hulinoitsijaa, kun kaaos on valmis.
Opetus on mennyt hulinaksi jo aikoja sitten, kun opettajilta on viety kaikki valta.
Enkä tarkoita mitään väkivaltaa.
Vaan luontaista auktoriteettia, jota ennen oli. Ennen uskottiin, kun sanottiin.
Kun oli rajat, kaikilla samat, homma pysyi hanskassa.
Tämä ylipaapomiskulttuuri, kun 2 vuotiaalta kysytään, mitä haluaisit päivälliseksi, on mennyt liian pitkälle.
Sieltä voisi sitä masennusongelman yhtä alkusyytä etsiä.- Anonyymi00016
Eliaana kirjoitti:
Olen katsonut nuorten haastatteluja asian tiimoilta.
Enemmistö on sitä mieltä, että hyvä asia.
Ei tarvita kun pari hulinoitsijaa, kun kaaos on valmis.
Opetus on mennyt hulinaksi jo aikoja sitten, kun opettajilta on viety kaikki valta.
Enkä tarkoita mitään väkivaltaa.
Vaan luontaista auktoriteettia, jota ennen oli. Ennen uskottiin, kun sanottiin.
Kun oli rajat, kaikilla samat, homma pysyi hanskassa.
Tämä ylipaapomiskulttuuri, kun 2 vuotiaalta kysytään, mitä haluaisit päivälliseksi, on mennyt liian pitkälle.
Sieltä voisi sitä masennusongelman yhtä alkusyytä etsiä.Entä jos opettajat ovat antaneet viedä vallan itseltään ?
Entä jos opettajilla ei ole auktoriteettia enää ?
Entä jos he eivät vakuuta oppilaita,
että oppilaat käyttäytyisivät ihmisiksi ? - Anonyymi00019
Anonyymi00016 kirjoitti:
Entä jos opettajat ovat antaneet viedä vallan itseltään ?
Entä jos opettajilla ei ole auktoriteettia enää ?
Entä jos he eivät vakuuta oppilaita,
että oppilaat käyttäytyisivät ihmisiksi ?Kyl se fiksuus lähtee kotoa, ei koulussa saa järjestystä, jos kotona on hulina päällä.
Anonyymi00016 kirjoitti:
Entä jos opettajat ovat antaneet viedä vallan itseltään ?
Entä jos opettajilla ei ole auktoriteettia enää ?
Entä jos he eivät vakuuta oppilaita,
että oppilaat käyttäytyisivät ihmisiksi ?Vapaan kasvatuksen tulosta, ettei ole auktoriteettia.
Niinkuin ano 00019 sanoo, kotoa se lähtee.
Pelisäännöt pitää olla, pienestä pitäen. Aikuinen päättää ja lasten kanssa on rajat minkä sisällä heillä on vaikutusmahdollisuuksia ja valintaa vaihtoehdoista.
Isä ja äiti eivät ole kavereita, vaan vanhempia. Aikuisena voidaan olla myös kavereita.
Opettajien haastatteluissa on ollut myös puhetta siitä, että on myös pelkoa olla tiukka.
Herkästi arvostellaan ja ´´käydään kimppuun.´´
Supernannyilla on nykyään kysyntää, miksiköhän?- Anonyymi00024
Eliaana kirjoitti:
Olen katsonut nuorten haastatteluja asian tiimoilta.
Enemmistö on sitä mieltä, että hyvä asia.
Ei tarvita kun pari hulinoitsijaa, kun kaaos on valmis.
Opetus on mennyt hulinaksi jo aikoja sitten, kun opettajilta on viety kaikki valta.
Enkä tarkoita mitään väkivaltaa.
Vaan luontaista auktoriteettia, jota ennen oli. Ennen uskottiin, kun sanottiin.
Kun oli rajat, kaikilla samat, homma pysyi hanskassa.
Tämä ylipaapomiskulttuuri, kun 2 vuotiaalta kysytään, mitä haluaisit päivälliseksi, on mennyt liian pitkälle.
Sieltä voisi sitä masennusongelman yhtä alkusyytä etsiä.Kyllä meidän jälkeläiset on kysynyt 2 v mitä päivälliseksi. Lasten "pää" ei tule täyteen oppimisesta.
Kaikki eläkeläisenkään ei tiedä koska päivällinen syödään. Anonyymi00024 kirjoitti:
Kyllä meidän jälkeläiset on kysynyt 2 v mitä päivälliseksi. Lasten "pää" ei tule täyteen oppimisesta.
Kaikki eläkeläisenkään ei tiedä koska päivällinen syödään.Et ilmeisesti lukenut kommenttiani ajatuksella.
Ei ollut ollenkaan kysymys siitä, että kysytään ´´mitä päivälliseksi.´´
Ei myöskään päivällisen syönnin ajasta.
- Anonyymi00013
Medioissa ihannoidaan menestyviä, mutta keinotekoisia julkkiksia, epäaitoja ihmisiä.
Joku heitä katsellessa voi tulla kateelliseksi ja katkeraksi, masentuu kun ei itse ole yhtä "menestyvä" ja "kaunis".
Itse en heitä ihaile, julkkikset ja muodikkuus ovat itselleni yhdentekeviä. Olen onnellinen omassa rauhassani. - Anonyymi00014
Olen kyllä aika positiivinen mutta tämä aamun apeus (masennus on niin vahva sana) ei johtunut siitä. Sain flunssan ja tämä jaksamattomuus tuntuu kurjalta sietää. Niinpä puin talvivaatteet ja kävelin ulkona hitaasti pari kilometriä. Pidin paksua huivia suun ja nenän edessä että keuhkoihin menevä ilma oli lämpöisempää. Ja kas, kyllä vaan auttoi, se apeus hävisi ja nyt on tavallinen olo. No vähän käy aika pitkäksi kun ei jaksa mihinkään puuhaan ruveta, lähes oleilua vain. Ei sovi minulle.
- Anonyymi00017
Lääkäreitten ohje on, ettei flunssaisena pidä rasittaa itseään.
- Anonyymi00018
Itse kotona loikoilen ja yritän syödä jouluruokia pois.
- Anonyymi00020
Vaimonikin söi masennuslääkkeitä kuuskytluvulta saakka, 75 vuotiaaseen. Jännitti suuria projekteja töissä. Kyllä oli touhukas, on kyllä vieläkin, ei niistä ainakaan mitään haittaa ollut. Itse olen vain unilääkkeiden ammattikäyttäjä jotain 40 vuotta.
Mottona; On vain yksi elämä. - Anonyymi00025
Ja höpö-höpö-höpö ... Mutta perusnegatiivinenhan ei millään voi antautua ja opetella pienintäkään positiivisuuden virettä. Molli ja melankolia ovat asiat, joilla he tulevat onnellisiksi ja siunaavat positiiviset pahan puheiksi.
- Anonyymi00026
Ei kukaan ole perusnegatiivinen eikä "keep smiling" positiivisuus ole tervettä.
- Anonyymi00027
Oikea positiivisuus on ihan jotain muuta kuin kestohymy. Tutki tarkemmin.
- Anonyymi00028
Tekopositiivisuutta on viimeiset vuosikymmenet iskostettu ihmisiä
harrastamaan. Ottamaan "positiivinen asenne".
Ei "asenne" kestä kuin 10 minuuttia. Siitä on täällä keskusteltu
aikaisemminkin.
Ihminen pärjää hyvin ilman sitä.Siinä se, tekopositiivisuus ei ole positiivisuutta. Se on jotain tekosellaista.
Ei kukkokaan käskien laula, sanottiin ennen vanhaan.
Jokaisen pitää itse oivaltaa, jos on musta mieli, voi tykönään ajatella, löytyisikö asiaan muuta näkökulmaa.
On vain ihmisiä joillain luonteenomainen positiivinen pohjavire ja sitten on heitä jotka ajattelee, ettei ainakaan korkealta putoa, kun ajattelee, ettei mistään tule kuitenkaan mitään.
´´Mitäs minä sanoin´´
Positiivisuus. kun sen oikein oivaltaa, luo uskoa elämään ja onnistumiseen.
Positiivisuus vaatii uskallusta.
Mutta toistan vielä mikään positiivisuuden teeskentely, ei ole positiivisuutta.
Teeskentelyn huomaa, aito positiivisuus istuu luonnollisesti elämään.
- Anonyymi00030
Masentuminen on normaali mielenilmiö, jos ihmisen elämässä on jotain
masentavaa. Iloitako pitäisi ?Jos joku asia masentaa, se ei tarkoita, että sairastat masennusta.
Masennus on vakava sairaus, jota sanontana käytetään väärin.
Tottakai pettymykset, epäonnistumiset masentaa mieltä, muttei sitä pidä sekoittaa sairauteen nimeltä masennus.
Ano 00030 käytti ilmaisua ´´normaali mielenilmiö´´ tässä on asian ydin.- Anonyymi00035
Eliaana kirjoitti:
Jos joku asia masentaa, se ei tarkoita, että sairastat masennusta.
Masennus on vakava sairaus, jota sanontana käytetään väärin.
Tottakai pettymykset, epäonnistumiset masentaa mieltä, muttei sitä pidä sekoittaa sairauteen nimeltä masennus.
Ano 00030 käytti ilmaisua ´´normaali mielenilmiö´´ tässä on asian ydin.En ole huomannut, että masennus sanaa käytettäisiin kovin väärin.
Masennus on masennusta on se minkäasteista hyvänsä eikä ulkopuolinen
voi tietää eikä määritellä minkä asteista jonkun toisen masennus on.
Jos henkilö sanoo, että olen masentunut, enpä menisi sanomaan,
että et ole, käytät sanaa väärin.
- Anonyymi00031
Kuten aloituksessa lukee: "Positiivisuuden vaatimus on kuitenkin lopulta kuvitelma, jota ilman olisi mahdollista elää."
- Anonyymi00032
Itse päätä elämästäsi, muiden 'vaatimukset' voi jättää niille jotka niitä esittävät.
- Anonyymi00033
Ihan vääristynyttä ajattelua, ettei ihminen saisi olla masentunut, jos on.
Se katsotaan negatiiviseksi luonteeksi/asenteeksi, mitä se ei ole.- Anonyymi00037
Alakuloisuus, yms. ei ole masennusta, joskus on tylsää tai potuttaa, masennus on jotain muuta.
- Anonyymi00040
Anonyymi00037 kirjoitti:
Alakuloisuus, yms. ei ole masennusta, joskus on tylsää tai potuttaa, masennus on jotain muuta.
Sen kai jokainen tietää ?
- Anonyymi00034
Masennusta on monenasteista.
- Anonyymi00036
Kuoilema on usein syynä masennukseen,,,,,,
Kuolema ! kirj. 15.04.2013 v mummi *
Soitteli tuuli kauan
viulut säveltä surujen
lähtösi tuonelan virtaan
oli raskas tuskainen
aukeni aamun verhot
oli kevät suloinen
uupui rakkaani mun
olet poissa
tyhjäksi tunnen nyt
elon tieni on mutkainen
käännän uuden lehden
tyhjäksi huomaan sen
mitä siihen kirjoittisin
nyt tiedä en
menneisyys raskaana painaa
repussa kulkijan surullisen
olet pois
tunnen heloputuksen
tiedän ,
nyt hyvä olla on sun
maassa rauhan ja ikuisuuden
en ole onneton
olen vain surullinen !
Kirjoitettu 09.03.2014 v kirj. mummi *
Vahuksen masennus ! puoliso kuoli 2013 v.
Mistä tuli mieli musta
minne katosi elämä
sana arkku tyhjenee
jää tyhjyys huoneeseen
ei veri virtaa kuin silloin
ei kuohu tunteet keväiset
yö saapuu ikuinen
ja tummat varjot sen
uni
valtaa vanhuksen !
---------------------------------------------------------------------------Rakkaan puolison kuolema, voi tosiaan laukaista masennuksen.
Runot ovat koskettavia.
Ehkäpä juuri tuo runojen kirjoittaminen on ollut osa surutyötä.- Anonyymi00038
Eliaana kirjoitti:
Rakkaan puolison kuolema, voi tosiaan laukaista masennuksen.
Runot ovat koskettavia.
Ehkäpä juuri tuo runojen kirjoittaminen on ollut osa surutyötä.Kyllä se oli tavallaan suutyötä ,
puolisoni oli vakavasti sairas, - Anonyymi00041
Kiitos sinulle tulkinnoistasi.
Ne koskettavat minua.
- Anonyymi00039
Tuo tohtori, joka on esseensä kirjoittanut, vaikuttaa niin nuorelta,
että häneltä puuttuu vielä elämän antama kokemus tunne-elämän
eri vivahteista. Jos masentuneisuus on jatkuva olotila, niin useimmat
menevät silloin hakemaan apua terveydenhuollosta.
Positiivisuuden uskon olevan joillakin ihmisillä synnynnäinen ominaisuus,
jota on vaikea muuntaa krooniseksi masennukseksi.
Ja jos niin käy, niin silloin on varmaan tapahtunut jotakin kauheata elämässä,
joka on vienyt kaiken toivon, että elämässä olisi enää mitään positiivista
odottamassa juuri minua.
Ehkä ihmisen ei pitäisi olla niin tavattoman laumasieluinen ja ottaa mallia
toisista. Joskus on hyvä olla yksin oman itsensä kanssa ja mietiskellä, mitä
positiivista elämässä kuitenkin on, joka antaa päivilleni merkitystä ja
voimaa elää vielä tämä päivä. Huomisesta emme tiedä mitään ja eilinen on
jo takanapäin.- Anonyymi00042
"Ehkä ihmisen ei pitäisi olla niin tavattoman laumasieluinen ja ottaa mallia
toisista. Joskus on hyvä olla yksin oman itsensä kanssa"
Masennus johtuu usein siitä, että on yksinäinen, ettei ole sitä laumaa,
ei ketään. - Anonyymi00043
Anonyymi00042 kirjoitti:
"Ehkä ihmisen ei pitäisi olla niin tavattoman laumasieluinen ja ottaa mallia
toisista. Joskus on hyvä olla yksin oman itsensä kanssa"
Masennus johtuu usein siitä, että on yksinäinen, ettei ole sitä laumaa,
ei ketään.just noin on,
ennen kun kaikki itselle tärkeät ihmiset oli vielä elossa
masennuksesta ei ollu tietoakaan,
ihminen kun vanhuksena jää yksi eikä enään ole niitä omia tärkeitä puhekaveeita
ei ole yhtään ihme jos elämän halu katoaa, - Anonyymi00044
Anonyymi00043 kirjoitti:
just noin on,
ennen kun kaikki itselle tärkeät ihmiset oli vielä elossa
masennuksesta ei ollu tietoakaan,
ihminen kun vanhuksena jää yksi eikä enään ole niitä omia tärkeitä puhekaveeita
ei ole yhtään ihme jos elämän halu katoaa,Juu, kyllä on saanut olla yksin liikaakin ja tehdä kaikkensa,
että välttyisi masentumasta pahasti.
Mieli on usein maassa.
On vaikeaa selviytyä tervepäisenä, kun ei ole puhekaveria vuosiin.
Ihmisen läheisyys, lämmin halauskin tekisi joskus niin hyvää mielelle. - Anonyymi00045
Anonyymi00043 kirjoitti:
just noin on,
ennen kun kaikki itselle tärkeät ihmiset oli vielä elossa
masennuksesta ei ollu tietoakaan,
ihminen kun vanhuksena jää yksi eikä enään ole niitä omia tärkeitä puhekaveeita
ei ole yhtään ihme jos elämän halu katoaa,Koen asian samalla lailla ja samassa asemassakin olen.
Yksi masennuksen merkittävin syy on yksinäisyys.
Yhteydenpito läheisiin ja ystäviin toimii suojatekijänä
masennusta vastaan.
Ihmisellä on tarve puhua ja tarve tulla kuulluksi,
se tekee hänet 'näkyväksi'.
Yksinäinen on näkymätön, josta kukaan ei välitä eikä tiedä.
Sellainen tunne on itselläni. Kuka minusta voisi välittää,
kun kukaan ei edes tiedä olemassaolostani ?
Ne, jotka tiesivät ovat poissa.
Minä jäin olemaan näkymättömänä.
Mutta kirjoitellaan ! Meillä on toisemme täällä ! Emme ole ihan yksin.
Siellä on ihminen ja täällä on ihminen. - Anonyymi00046
Anonyymi00045 kirjoitti:
Koen asian samalla lailla ja samassa asemassakin olen.
Yksi masennuksen merkittävin syy on yksinäisyys.
Yhteydenpito läheisiin ja ystäviin toimii suojatekijänä
masennusta vastaan.
Ihmisellä on tarve puhua ja tarve tulla kuulluksi,
se tekee hänet 'näkyväksi'.
Yksinäinen on näkymätön, josta kukaan ei välitä eikä tiedä.
Sellainen tunne on itselläni. Kuka minusta voisi välittää,
kun kukaan ei edes tiedä olemassaolostani ?
Ne, jotka tiesivät ovat poissa.
Minä jäin olemaan näkymättömänä.
Mutta kirjoitellaan ! Meillä on toisemme täällä ! Emme ole ihan yksin.
Siellä on ihminen ja täällä on ihminen.Olen miettinyt
miten vanha ihminen voi solmia uuuden / uusia ihmissuhteen / suhteita samoin kuin nuorena,
koen se melkein mahdottomaksi,
läheitsä ihmis suhdeta ei noin vain perusteta,
kuten nuorena, - Anonyymi00047
Anonyymi00046 kirjoitti:
Olen miettinyt
miten vanha ihminen voi solmia uuuden / uusia ihmissuhteen / suhteita samoin kuin nuorena,
koen se melkein mahdottomaksi,
läheitsä ihmis suhdeta ei noin vain perusteta,
kuten nuorena,Ei ihmissuhteita tosiaankaan synny noin vain sormia napsauttamalla.
Ei se ole mahdollista, ei niitä nuorenakaan noin vain syntynyt
ja kun ei edes tapaa juuri ketään,
mutta jos tapaisi, kaveriksi voisi ehtiä tulla ?
Kun tiettyyn ikään tullaan
iäkkäät on enimmäkseen kotona,
missä toisiaan edes tapaisi ?
Hyvä jos kaupassa pystyy käymään.
"Seuraelämää" ei ole enää.
- Nyt tuli haikea olo -
Huomiseen minun osaltani ! Hyvää yötä ! - Anonyymi00048
Anonyymi00042 kirjoitti:
"Ehkä ihmisen ei pitäisi olla niin tavattoman laumasieluinen ja ottaa mallia
toisista. Joskus on hyvä olla yksin oman itsensä kanssa"
Masennus johtuu usein siitä, että on yksinäinen, ettei ole sitä laumaa,
ei ketään.Yksinäisiä on paljon vanhusten joukossa, mutta yksinäisyyteen
on myös totuttava, ei aina voi odottaa että toinen ihminen tai
lauma tulee antamaan päiville ,merkitystä. Ei kannata vaipua
itsesääliin.
Tämä nyt on omakohtaista, kun tänään olen ollut eristyksissä
2107 päivää pandemian jälkeen. Ainoat kontaktit hoitohenki-
lökunta ja myymälöitten henkilökunta. Sukulaiset pitkien
matkojen pääsä. - Ei masennusta, ei kaipuuta. Löydän ilon joka
päivästä. Ajattelen, ettei minulla ole mitään hätää, monella on
asiat huonommin. - Anonyymi00049
Anonyymi00048 kirjoitti:
Yksinäisiä on paljon vanhusten joukossa, mutta yksinäisyyteen
on myös totuttava, ei aina voi odottaa että toinen ihminen tai
lauma tulee antamaan päiville ,merkitystä. Ei kannata vaipua
itsesääliin.
Tämä nyt on omakohtaista, kun tänään olen ollut eristyksissä
2107 päivää pandemian jälkeen. Ainoat kontaktit hoitohenki-
lökunta ja myymälöitten henkilökunta. Sukulaiset pitkien
matkojen pääsä. - Ei masennusta, ei kaipuuta. Löydän ilon joka
päivästä. Ajattelen, ettei minulla ole mitään hätää, monella on
asiat huonommin.Kaikki eivät ole umpimielisiä erakoita luonteeltaan.
Mieleltään terveet ihmiset kaipaavat seuraa ja seura
pitää mielen terveenä.
Ei tässä itsesääliin olla vaivuttu eikä olla marttyyreja.
Älä ala vääristellä asioita.
Alkaisin epäillä järkeäni jos koronan jälkeen olisin jäänyt eristyksiin
ja tietäisin päivän tarkkuudella kuinka kauan eristystä on jatkunut.
- Anonyymi00050
Saa itseään sääliäkin. Sääli on toiselta nimeltään myötätunto ja itseäänkin
kohtaan saa tuntea myötätuntoa.
Sääli sanaa voidaan käyttää myös toisessa merkityksessä, halventavasti:
"Olet säälittävä !" - Anonyymi00051
menee näköjään jo höpötykseksi jutut
sosiaalisuus on liikaa korostettu
teve ihminen osaa elää onnellista elämää yksinki ,
ja hakeutua ihmisten seuraan jos siltä tuntuu ,
jos vielä voimia riittää ,
kaikki ei enään halua suurempaa hälinää ympärilleen,
eikä se ole tuomittavaa. - Anonyymi00053
1-2 ystävää tai kaveria ei ole "suuri hälinä". Se on ihanaa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Eduskunnan setämiehet eivät häiritse
Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.2607189Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on373758PropsApp Koodi
Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset23298Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a663071Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto
Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,1072758Tämä on persut
Persut kannattavat koko Suomen alueiden luovuttamista Venäjälle. Kannattavat myöskin väestönvaihtoa suomalaisten ja ven102656IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-432404Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.482180- 651908
- 961811