Maailma muutenkin kaikki kohdillaan.
Työn sai valikoida ennen.
Niitä myös riitti jokaiselle!
Rahaa ei mennyt:
natolle
eu.hun
ukrainan tappovehkeisiin
usan sotasaastaan
matuihin
työttömien holhoomiseen.
kehittymättömyys apuun satoja miljardeja ym pikku kivaa.
Kaikilla oli töitä, Suomen taloudella meni muutenkin vahvasti. Maailma oli viaton, tai ainakin viattomampi kuin nyt. Arvot olivat monin tavoin terveemmät. Musiikki oli parempaa, oikealla tunteella tehtyä eikä sitä pinnallista muovipoppipaskaa, mitä nykyään tehdään vain isojen myyntilukujen toivossa.
Eikä ollut mitään helvetin somea, tosi-tv:tä ja muuta vastaavaa älytöntä PASSKAA! Lapset ja nuoret pelasivat ulkona jalkkista ja talvella puistojen jääkentillä jääkiekkoa, nykyään istutaan pelikoneiden tai tietokoneiden ääressä, toljotetaan älypuhelimia tai roikutaan siellä PRKLEEN somessa ja kirjoitellaan aivottomia mukahassuja onelinereita jonnekin ääliökeskustelupalstoille!
Ihmiset tyhmenevät silmissä, toisin kuin 80-luvulla, jolloin yhteiskunta meni eteenpäin joka elämänalueella.
Minulla oli 80 luvulla 36 työpaikkaa, vaihtelin niitä aivan huvikseni ja vain kokeillakseni.
Nyky-Suomi (eurooppa)on ihan perseeestä verrattuna 70-80-90-lukuihin.
Rahaakin oli että meinasi tulla ryhtivikoja.
Musiikki taivaallista ympäri eurooppaa.
Minun ei tarvinnut edes hakea uuteen duuniin kun headhunterit laukkasivat ovella kyselemässä työhaastatteluun. Eräskin pomo sanoi, että "ilmoita sihteerille palkkasi, minua se ei kiinnosta". Oli se sellaista aikaa.
Helsinki(kin) oli täynnä hyviä ravintoloita ja fiksuja ihmisiä.Vasurinarkomaaanejakaan ei näkynyt, matuja, mielipotilaita ja muita väkivaltaisia kasvattamattomia hörhöjä. pc zombeja ja älyluuri orjia.
Tappelut olivat tosi harvinaisia. Musa hyvää ja ihmiset kauniita. Naiset eivät olleet tuollaisia turbohuulia ja jumbotissejä. Pieni peppu oli tavoiteltava ja seksikäs.
80 luvulla usein pankista lähdettyäni juoksi pankinjohtaja perääni ja tunki setelinippuja takataskuihini. oli tunnin hieronta pankkitytöiltä meille rikkaille ja köyhille kakkukahvia konjakkiryypyt.
Meillä ei ollut monikulttuurista, monimuotoista kulttuuririkasta kehitysmaataustaista islampaskaa Suomessa! Miten ihmeessä me olemme pärjänneet ilman näitä holtittomasti lisääntyviä elättejä ja islampaskan mukaisia rinnakkaisyhteiskuntia Suomessa!
Silloin lainaa sai pankeista niin paljon kuin halusi. Riitti että puliukko takasi toista puliukkoa. Pankit suorastaan tyrkyttivät lainaa ilman rajoja. Tavallinen Jormakin saattoi ostaa urheiluauton.
Musiikki ei niin hyvää kuin 70-luvulla, mutta parempaa kuin nykyinen mustien monotoninen puhe musiikki ilman melodioita tai kunnon rytmiä.
Yökerhot kukoisti ja jupit antoi rahan palaa. Discot,antavaiset naiset ja upeat autot kukoisti ja drinkit elivät kulta-aikaa tyyliin sininen enkeli ja ampiainen. Miami Vice tyyliin miehet kääri pikkutakin hihat rullalle ja kenkiä pidettiin ilman sukkia.
1970- 1980-luvuilla Suomi oli parhaimmillaan
3
89
Vastaukset
Niin. Miksei sama voisi olla edelleen. Tarvittaisiin vain itärajan taakse totalitaarinen diktatuuri, joka ostaisi kaiken Suomen tuottaman roskatavaran, joka ei kelpaa minnekään muualle. Tosiaan, diktatuuri siellä idässä taas onkin, mutta Suomi on tiukasti pakottamassa sitä pois diktatuurista olemalla myymättä sinne tavaraa, mikä ei kelpaa minnekään muualle.
Ja kyllähän sitä voitaisi mennä takaisin kasarille, jolloin pankista sai rahaa tyrkyttämällä, jota saattoi sitten törsätä sydämensä kyllyydestä vaikka useampaan asuntoon ja vain odotella jatkuvan kasvun aikakautena niiden arvon nousua ja myyntiä joskus sitten. Ei kuitenkaan mennyt ihan putkeen loputon kasvu, ellei nyt miinuskasvua ja suoranaista talouden romahtamista lasketa mukaan, mikä johtui pitkälti juuri siitä rahan tyrkyttämisestä.
Mutta muutoin, miksei takatukka ja tennissukat voisi tulla muotiin vielä uudelleen.- Anonyymi00001
kyl maar, oli neuvostliitto ja itäraja suljettu, aivan mahtavaa aikaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2018084- 564962
- 244607
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni274520Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv364330Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h594210- 623803
- 423455
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on342726- 452459