Onko keskusteluja psykiatrisen hoidon seurauksena dementia

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/11/22/sahkohoito-ei-parantanut-masennusta-mutta-muutti-elamaa

Sähköhoito ei parantanut masennusta mutta muutti elämää

Ylläpitohoito lopetettiin omasta toiveestani, sillä koin että muistiongelmat olivat suurempia kuin hoidosta saamani hyödyt. Ylläpitohoidon aikana olo oli muuttunut tasaisemmaksi, eikä enää tullut muutoksia vointiin.

Anonyymi00057 kirjoitti:

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/11/22/sahkohoito-ei-parantanut-masennusta-mutta-muutti-elamaa

Sähköhoito ei parantanut masennusta mutta muutti elämää

Ylläpitohoito lopetettiin omasta toiveestani, sillä koin että muistiongelmat olivat suurempia kuin hoidosta saamani hyödyt. Ylläpitohoidon aikana olo oli muuttunut tasaisemmaksi, eikä enää tullut muutoksia vointiin.

Lue lisää

https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/f3a303ff-c92d-41d6-b8c2-419891c30853

Masennuslääkkeiden vaietut haitat

Yhä useampi suomalainen käyttää masennuslääkkeitä. Ne aiheuttavat erittäin usein seksuaalisia haittavaikutuksia. Joillain ihmisillä karmivat haitat pysyvät, vaikka lääkkeen lopettaisi. Potilaat ovat järkyttyneitä: ”Elän koko loppuelämäni pelkkänä ihmiskuorena.”

Anonyymi00057 kirjoitti:

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/11/22/sahkohoito-ei-parantanut-masennusta-mutta-muutti-elamaa

Sähköhoito ei parantanut masennusta mutta muutti elämää

Ylläpitohoito lopetettiin omasta toiveestani, sillä koin että muistiongelmat olivat suurempia kuin hoidosta saamani hyödyt. Ylläpitohoidon aikana olo oli muuttunut tasaisemmaksi, eikä enää tullut muutoksia vointiin.

Lue lisää

https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2004/10/duo94286

Sähköhoidon tärkeimmän käyttöalueen muodostavat erilaiset masennustilat. ... Optimaalinen annos on oikealle puolelle annettavassa sähköhoidossa nykytietämyksen mukaan viisi tai kuusi kertaa kouristuskynnysarvon suuruinen.


Hoidon jälkeen voi esiintyä välitöntä sekavuutta, muistihäiriötä ja välittömiä hoidonjälkeisiä sydänkomplikaatioita

Sähköhoito voi aiheuttaa ohimenevän kouristuksenjälkeisen sekavuustilan sekä anterogradista (hoidonjälkeiseen aikaan kohdistuvaa) ja retrogradista (hoitoa edeltäneeseen aikaan kohdistuvaa) muistamattomuutta (Abrams 1997, American Psychiatric Association 2001). Joillakin potilailla retrogradinen muistihäiriö voi jatkua pitkäänkin.

Anonyymi00059 kirjoitti:

https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2004/10/duo94286

Sähköhoidon tärkeimmän käyttöalueen muodostavat erilaiset masennustilat. ... Optimaalinen annos on oikealle puolelle annettavassa sähköhoidossa nykytietämyksen mukaan viisi tai kuusi kertaa kouristuskynnysarvon suuruinen.


Hoidon jälkeen voi esiintyä välitöntä sekavuutta, muistihäiriötä ja välittömiä hoidonjälkeisiä sydänkomplikaatioita

Sähköhoito voi aiheuttaa ohimenevän kouristuksenjälkeisen sekavuustilan sekä anterogradista (hoidonjälkeiseen aikaan kohdistuvaa) ja retrogradista (hoitoa edeltäneeseen aikaan kohdistuvaa) muistamattomuutta (Abrams 1997, American Psychiatric Association 2001). Joillakin potilailla retrogradinen muistihäiriö voi jatkua pitkäänkin.

Lue lisää

https://www.avainapteekit.fi/terveys/tietoa-laakkeista/masennuslaeaekkeet-lisaeaevaet-aivojen-muovautuvuutta

Vanhojen masennuslääkkeiden yleisinä haittavaikutuksina ilmenee suun kuivumista, ummetusta ja virtsaamisvaivoja. Ne voivat vaikuttaa myös oppimiseen ja muistiin heikentävästi. SSRI-lääkkeet saattavat aiheuttaa häiriöitä ruoansulatuskanavassa ja seksuaalitoiminnoissa, myös ahdistus voi lisääntyä.

Anonyymi00060 kirjoitti:

https://www.avainapteekit.fi/terveys/tietoa-laakkeista/masennuslaeaekkeet-lisaeaevaet-aivojen-muovautuvuutta

Vanhojen masennuslääkkeiden yleisinä haittavaikutuksina ilmenee suun kuivumista, ummetusta ja virtsaamisvaivoja. Ne voivat vaikuttaa myös oppimiseen ja muistiin heikentävästi. SSRI-lääkkeet saattavat aiheuttaa häiriöitä ruoansulatuskanavassa ja seksuaalitoiminnoissa, myös ahdistus voi lisääntyä.

Lue lisää

Lisäksi myös painon nousu, tunteiden latistuminen.

Anonyymi00057 kirjoitti:

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/11/22/sahkohoito-ei-parantanut-masennusta-mutta-muutti-elamaa

Sähköhoito ei parantanut masennusta mutta muutti elämää

Ylläpitohoito lopetettiin omasta toiveestani, sillä koin että muistiongelmat olivat suurempia kuin hoidosta saamani hyödyt. Ylläpitohoidon aikana olo oli muuttunut tasaisemmaksi, eikä enää tullut muutoksia vointiin.

Lue lisää

Taasko täällä pelotellaan ihmisä joillain vuosikymmeniä vanhoilla jutuilla.

https://seura.fi/terveys/terveystarinat/myssyhoito-masennus/

Anonyymi00062 kirjoitti:

Lisäksi myös painon nousu, tunteiden latistuminen.

Nimenomaan paino nousee jopa 50 kiloa ja sen lisäksi muisti on varsinkin sähköhoidon jälkeen pelottavan huono
Kyllä läheltä 6 vuotta omaiseni ns. hoitoa seuranneena olen tullut siihen tulokseen että mitään normaalia hänestä koskaan ei tule ja suren sitä lääkäreiden määräämien lääkkeiden määrää joita pakottavat syömään on rauhoittaavaa monta päivässä ja kun vatsa ei toimi näiden mömmöjen lamaannuttavuuden vakuutuksesta tarvitaan laksatiiveja ha sen lisäksi ihan järjettömän vahva unilääke joka tainnuttaa kuin nuijalla lyöty ja tämä lääkehöyryssä eläminen kestänyt 6 vuotta eikä loppua näy
Toisaalta mitään tarkistuksia ei ole tehty hampaiden osalta ja kunto ihan järjettömän huono, hengästyminen ihan hiljaa kävellessäkin, juosta ei jaksa yhtään ja puhutaan 19 vuotiaasta.

Anonyymi00147 kirjoitti:

Nimenomaan paino nousee jopa 50 kiloa ja sen lisäksi muisti on varsinkin sähköhoidon jälkeen pelottavan huono
Kyllä läheltä 6 vuotta omaiseni ns. hoitoa seuranneena olen tullut siihen tulokseen että mitään normaalia hänestä koskaan ei tule ja suren sitä lääkäreiden määräämien lääkkeiden määrää joita pakottavat syömään on rauhoittaavaa monta päivässä ja kun vatsa ei toimi näiden mömmöjen lamaannuttavuuden vakuutuksesta tarvitaan laksatiiveja ha sen lisäksi ihan järjettömän vahva unilääke joka tainnuttaa kuin nuijalla lyöty ja tämä lääkehöyryssä eläminen kestänyt 6 vuotta eikä loppua näy
Toisaalta mitään tarkistuksia ei ole tehty hampaiden osalta ja kunto ihan järjettömän huono, hengästyminen ihan hiljaa kävellessäkin, juosta ei jaksa yhtään ja puhutaan 19 vuotiaasta.

Lue lisää

Mikä ton ikäsellä diagnoosi? Siinä iässä et diagnoosit todellakin voi tarkentua

Anonyymi00062 kirjoitti:

Lisäksi myös painon nousu, tunteiden latistuminen.

https://bmcmedicine.biomedcentral.com/articles/10.1186/s12916-025-03851-3

Antidepressant use was associated with faster cognitive decline (β (95% CI) = − 0.30(− 0.39, − 0.21) points/year) ... compared with non-use. The association was stronger in patients with severe dementia (initial MMSE scores 0–9). Escitalopram showed a greater decline rate than sertraline.


Conclusions

In this cohort study, current antidepressant use was associated with faster cognitive decline; furthermore, higher dispensed doses of SSRIs were associated with higher risk for severe dementia, fractures, and all-cause mortality


Antidepressant use and cognitive decline in patients with dementia: a national cohort study. Mo, M., Abzhandadze, T., Hoang, M.T. et al. BMC Med 23, 82 (2025). https://doi.org/10.1186/s12916-025-03851-3

Anonyymi00175 kirjoitti:

https://bmcmedicine.biomedcentral.com/articles/10.1186/s12916-025-03851-3

Antidepressant use was associated with faster cognitive decline (β (95% CI) = − 0.30(− 0.39, − 0.21) points/year) ... compared with non-use. The association was stronger in patients with severe dementia (initial MMSE scores 0–9). Escitalopram showed a greater decline rate than sertraline.


Conclusions

In this cohort study, current antidepressant use was associated with faster cognitive decline; furthermore, higher dispensed doses of SSRIs were associated with higher risk for severe dementia, fractures, and all-cause mortality


Antidepressant use and cognitive decline in patients with dementia: a national cohort study. Mo, M., Abzhandadze, T., Hoang, M.T. et al. BMC Med 23, 82 (2025). https://doi.org/10.1186/s12916-025-03851-3

Lue lisää

New Study Ties Antidepressants to Faster Cognitive Decline, Fractures, and Early Death

New evidence links antidepressants to faster dementia progression, fractures, and mortality—raising urgent questions about misdiagnosis and medical harm.

A sweeping new national cohort study from Sweden—one of the largest and most methodologically rigorous of its kind—has found that the use of antidepressants, particularly SSRIs, in patients with dementia is associated with significantly faster cognitive decline, as well as increased risk of severe dementia, fractures, and death.


https://sayerji.substack.com/p/ssri-shockwave-new-study-ties-antidepressants

Anonyymi00147 kirjoitti:

Nimenomaan paino nousee jopa 50 kiloa ja sen lisäksi muisti on varsinkin sähköhoidon jälkeen pelottavan huono
Kyllä läheltä 6 vuotta omaiseni ns. hoitoa seuranneena olen tullut siihen tulokseen että mitään normaalia hänestä koskaan ei tule ja suren sitä lääkäreiden määräämien lääkkeiden määrää joita pakottavat syömään on rauhoittaavaa monta päivässä ja kun vatsa ei toimi näiden mömmöjen lamaannuttavuuden vakuutuksesta tarvitaan laksatiiveja ha sen lisäksi ihan järjettömän vahva unilääke joka tainnuttaa kuin nuijalla lyöty ja tämä lääkehöyryssä eläminen kestänyt 6 vuotta eikä loppua näy
Toisaalta mitään tarkistuksia ei ole tehty hampaiden osalta ja kunto ihan järjettömän huono, hengästyminen ihan hiljaa kävellessäkin, juosta ei jaksa yhtään ja puhutaan 19 vuotiaasta.

Lue lisää

Voi, voi, ihan itku, kiukku ja viha ryöpsähtää kun lukee tällaista. Kun nuori ihminen laitetaan tuollaiseen kuntoon, lamaannutetaan fyysisesti ja psyykkisesti kehon toiminnot, ei lääkäreillä ole enää osaamista parantaa, pakkolääkitys ja sähkö kertoo minulle tämän.
Valitettavasti tämä on psykiatrisessa hoitojärjestelmäsä edelleenkin arkipäivää tuhansien ihmisten kohdalla.
Nuorella on vielä kaikki edellytykset päästä takaisin normaaliin elämisen rytmiin, mutta tästä hoitojärjestelmästä täytyy päästä irti ja lopettaa lääkkeet.

Anonyymi00177 kirjoitti:

Voi, voi, ihan itku, kiukku ja viha ryöpsähtää kun lukee tällaista. Kun nuori ihminen laitetaan tuollaiseen kuntoon, lamaannutetaan fyysisesti ja psyykkisesti kehon toiminnot, ei lääkäreillä ole enää osaamista parantaa, pakkolääkitys ja sähkö kertoo minulle tämän.
Valitettavasti tämä on psykiatrisessa hoitojärjestelmäsä edelleenkin arkipäivää tuhansien ihmisten kohdalla.
Nuorella on vielä kaikki edellytykset päästä takaisin normaaliin elämisen rytmiin, mutta tästä hoitojärjestelmästä täytyy päästä irti ja lopettaa lääkkeet.

Lue lisää

Minulla oli samantyyppinen tilanne jo parikymppisenä. En tosin 50 kiloa lihonut, vain 30 kiloa.
Vähän yli kolmekymppisenä onnistuin pääsemään siitä kaikesta eroon, osin hyvän hoidon ansiosta, osin tietysti itse tekemäni "työn" ansiosta. Kivikkoinen polku käydä läpi, mutta mahdollista kuitenkin.
Kenestäkään ei pitäisi sanoa, että olisi menetetty tapaus.

Anonyymi00058 kirjoitti:

https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/f3a303ff-c92d-41d6-b8c2-419891c30853

Masennuslääkkeiden vaietut haitat

Yhä useampi suomalainen käyttää masennuslääkkeitä. Ne aiheuttavat erittäin usein seksuaalisia haittavaikutuksia. Joillain ihmisillä karmivat haitat pysyvät, vaikka lääkkeen lopettaisi. Potilaat ovat järkyttyneitä: ”Elän koko loppuelämäni pelkkänä ihmiskuorena.”

Lue lisää

Huomasin haitat jo kuukauden kuluttua, ihmettelin, miksi jatkuvaa itkua, vaikka toisin olisi pitänyt olla. Muutenkin olo oli outo ja hiukset lähtivät. En saanut nukutuksi,...jne
Lopetin lääkkeen neljän kuukauden käytön jälkeen seinään. Olo parani, itkukohtaukset hävisivät, Muutenkin olo tuntui paljon paremmalta ja ihme kyllä masennus pikkuhiljaa poistui tyystin. Masennuslääke aloitettiin siskoni kuoleman jälkeen. Läheisen kuolema ei ollenkaan aina vaadi mitään lääkettä, vaan suru hälvenee kuukausi kuukaudelta.

Anonyymi00060 kirjoitti:

https://www.avainapteekit.fi/terveys/tietoa-laakkeista/masennuslaeaekkeet-lisaeaevaet-aivojen-muovautuvuutta

Vanhojen masennuslääkkeiden yleisinä haittavaikutuksina ilmenee suun kuivumista, ummetusta ja virtsaamisvaivoja. Ne voivat vaikuttaa myös oppimiseen ja muistiin heikentävästi. SSRI-lääkkeet saattavat aiheuttaa häiriöitä ruoansulatuskanavassa ja seksuaalitoiminnoissa, myös ahdistus voi lisääntyä.

Lue lisää

Masennuslääke kannattaa samantien lopettaa, mikäli haittoja tulee ja niitähän tulee kaikille jonkinlaisia. Kannattaa itse kokeilla vähentää, jos on aloittanut ja osannut aloittamisen, niin lopetuksen voi kyllä lopettaa seinäänkin, itse olen näin tehnyt ja saanut terveyteni takaisin.

Anonyymi00185 kirjoitti:

Masennuslääke kannattaa samantien lopettaa, mikäli haittoja tulee ja niitähän tulee kaikille jonkinlaisia. Kannattaa itse kokeilla vähentää, jos on aloittanut ja osannut aloittamisen, niin lopetuksen voi kyllä lopettaa seinäänkin, itse olen näin tehnyt ja saanut terveyteni takaisin.

Lue lisää

Se, mikä on ehkä sopinut sinulle, ei sovi välttämättä muille.
Taitaa nuo lääkitysasiat olla potilaan ja lääkärin välisiä asioita, ei ulkopuolisten ventovieraiden "omien kokemusten" pohjalta.

Anonyymi00059 kirjoitti:

https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2004/10/duo94286

Sähköhoidon tärkeimmän käyttöalueen muodostavat erilaiset masennustilat. ... Optimaalinen annos on oikealle puolelle annettavassa sähköhoidossa nykytietämyksen mukaan viisi tai kuusi kertaa kouristuskynnysarvon suuruinen.


Hoidon jälkeen voi esiintyä välitöntä sekavuutta, muistihäiriötä ja välittömiä hoidonjälkeisiä sydänkomplikaatioita

Sähköhoito voi aiheuttaa ohimenevän kouristuksenjälkeisen sekavuustilan sekä anterogradista (hoidonjälkeiseen aikaan kohdistuvaa) ja retrogradista (hoitoa edeltäneeseen aikaan kohdistuvaa) muistamattomuutta (Abrams 1997, American Psychiatric Association 2001). Joillakin potilailla retrogradinen muistihäiriö voi jatkua pitkäänkin.

Lue lisää

Unohdit sitten mainita että kyseiset oireet häviävät ajan myötä.

Kun psykiatrit esittelevät teille mielikuvia "hulluista" niin muistakaa että se on yleensä joko huumeet (lsd , crack, viina tms) tai AIEMPI PSYKIATRINEN LÄÄKITYS joka on sotkenut ja rasittanut sen ihmisen elämän ja mielen

Sen sijaan kemikaaleista vapaa ihminen ei missään tilanteessa hyödy psyykelääkkeistä

Hankala todentaa onko se sairaus vai lääkkeet monella. Osalla skitsofrenikoista myös elintavat on mitä on eli liikaa muuttujia

Ei täällä nyt suoranaisesti skitsofreniasta ollut puhetta, vaan psykiatrisesta hoidosta.
Psyykkisiä sairauksia on paljon muitakin kuin skitsofrenia.
Ja missä kukaan haki mitään vahvistusta ajatukselleen ?

Kyllä mulla ainakin lääkityksen aikaan kognitiivinen suorituskyky oli paljo huonompi.Mitä nyt ilman lääkityksiä ollut jo yli 10v.
Mitä nyt sitte tarkotit tuolla huonolla lääkityksellä?
Eihän skitsofreniaan ole edes mitään hyvää lääkitystä.

Anonyymi00005 kirjoitti:

Ei täällä nyt suoranaisesti skitsofreniasta ollut puhetta, vaan psykiatrisesta hoidosta.
Psyykkisiä sairauksia on paljon muitakin kuin skitsofrenia.
Ja missä kukaan haki mitään vahvistusta ajatukselleen ?

Lue lisää

No riippuen toki mistä sairaudesta kyse niin silti vaikea todentaa kumpi taustalla

Anonyymi00006 kirjoitti:

Kyllä mulla ainakin lääkityksen aikaan kognitiivinen suorituskyky oli paljo huonompi.Mitä nyt ilman lääkityksiä ollut jo yli 10v.
Mitä nyt sitte tarkotit tuolla huonolla lääkityksellä?
Eihän skitsofreniaan ole edes mitään hyvää lääkitystä.

Lue lisää

Silti vaikea todentaa sairaus vai lääkkeet taustalla. Eikä varmaan aihetta tutkittu koska vertailuryhmän kasaaminen voi olla haastavaa

Etenkin kun monella voi olla taustalla myös päihteitä yms

Anonyymi00005 kirjoitti:

Ei täällä nyt suoranaisesti skitsofreniasta ollut puhetta, vaan psykiatrisesta hoidosta.
Psyykkisiä sairauksia on paljon muitakin kuin skitsofrenia.
Ja missä kukaan haki mitään vahvistusta ajatukselleen ?

Lue lisää

Suurin osa psykiatrisesta hoidosta ei millään tavalla liity lääkkeisiin, saati sähköön.

Anonyymi00007 kirjoitti:

No riippuen toki mistä sairaudesta kyse niin silti vaikea todentaa kumpi taustalla

Mikähän siinä on että tuo skitsofrenia otetaan aina esimerkiksi kun puhutaan psykiatriasta.
Sen voisi lopettaa, koska skitsofrenia on loppujen lopuksi harvinainen sairaus, noin 1% suomen kansalaisista sairastaa sitä. Ei heitä paljon riitä yhteen hyvinvointialueeseen.
Skitsofrenia diagnooseja kyllä lääkärit tehtailevat pilvin pimein mutta taustalla on jotain muuta, mm. lääkkeistä johtuvat elintoimintojen lamaantumiset. Fimean sivuilta joskus luin että keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden pahin haittavaikutus on toimintakyvyn halvaantuminen.

Tämä ketjun aloitus kysyy psykiatrisen hoidon aiheuttamasta dementiasta. Pysytään tässä ei sairauksissa.

Anonyymi00009 kirjoitti:

Suurin osa psykiatrisesta hoidosta ei millään tavalla liity lääkkeisiin, saati sähköön.

Osastohoidossa on muutakin kuin lääkkeet, etenkin pitkäaikaishoidoissa.
Avohoito on nykyään aika lailla lääkepainotteista, varmaan johtuen pitkälti resursseista. Avun tarvitsijoiden määrä kasvaa, ammattilaisista on pulaa.
Tai ehkä ammattialisiakin on, mutta heille ei ole töitä kaikille.
Paikkakunnasta on myös kiinni, kuinka apu ja hoito pystytään järjestämään.
Kuntouttavista toiminnoista avohoitopotilaille, työtoiminta ym. leikataan jatkuvasti rahoja ja avustuksia pois, toiminnat näivettyvät, kun ei ole varaa, ja kuntoutujat jäävät ns. tyhjän päälle.

Anonyymi00011 kirjoitti:

Osastohoidossa on muutakin kuin lääkkeet, etenkin pitkäaikaishoidoissa.
Avohoito on nykyään aika lailla lääkepainotteista, varmaan johtuen pitkälti resursseista. Avun tarvitsijoiden määrä kasvaa, ammattilaisista on pulaa.
Tai ehkä ammattialisiakin on, mutta heille ei ole töitä kaikille.
Paikkakunnasta on myös kiinni, kuinka apu ja hoito pystytään järjestämään.
Kuntouttavista toiminnoista avohoitopotilaille, työtoiminta ym. leikataan jatkuvasti rahoja ja avustuksia pois, toiminnat näivettyvät, kun ei ole varaa, ja kuntoutujat jäävät ns. tyhjän päälle.

Lue lisää

Akuuttiosastot on kanssa lääkepainotteista. En ikinä terapiaa siellä nähnyt

Anonyymi00011 kirjoitti:

Osastohoidossa on muutakin kuin lääkkeet, etenkin pitkäaikaishoidoissa.
Avohoito on nykyään aika lailla lääkepainotteista, varmaan johtuen pitkälti resursseista. Avun tarvitsijoiden määrä kasvaa, ammattilaisista on pulaa.
Tai ehkä ammattialisiakin on, mutta heille ei ole töitä kaikille.
Paikkakunnasta on myös kiinni, kuinka apu ja hoito pystytään järjestämään.
Kuntouttavista toiminnoista avohoitopotilaille, työtoiminta ym. leikataan jatkuvasti rahoja ja avustuksia pois, toiminnat näivettyvät, kun ei ole varaa, ja kuntoutujat jäävät ns. tyhjän päälle.

Lue lisää

Minut käytännössä jopa pakotettiin kuntouttavaan työtoimintaan.
Onni onnettomudessa että sentään se työ on mielekästä eikä mitään pakkopullaa.

Anonyymi00010 kirjoitti:

Mikähän siinä on että tuo skitsofrenia otetaan aina esimerkiksi kun puhutaan psykiatriasta.
Sen voisi lopettaa, koska skitsofrenia on loppujen lopuksi harvinainen sairaus, noin 1% suomen kansalaisista sairastaa sitä. Ei heitä paljon riitä yhteen hyvinvointialueeseen.
Skitsofrenia diagnooseja kyllä lääkärit tehtailevat pilvin pimein mutta taustalla on jotain muuta, mm. lääkkeistä johtuvat elintoimintojen lamaantumiset. Fimean sivuilta joskus luin että keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden pahin haittavaikutus on toimintakyvyn halvaantuminen.

Tämä ketjun aloitus kysyy psykiatrisen hoidon aiheuttamasta dementiasta. Pysytään tässä ei sairauksissa.

Lue lisää

Jos 1 % Suomen kansalaisista sairastaa skitsofreniaa, se on mielestäni todella paljon! Vai onko noin 50000 vähän?

Anonyymi00005 kirjoitti:

Ei täällä nyt suoranaisesti skitsofreniasta ollut puhetta, vaan psykiatrisesta hoidosta.
Psyykkisiä sairauksia on paljon muitakin kuin skitsofrenia.
Ja missä kukaan haki mitään vahvistusta ajatukselleen ?

Lue lisää

Aloituksessa joku kaipaa vahvistusta ajatuksilleen, vaikka ei sitä sanoiksi osaa pukea. Sen verran ihmisluontoa tunnetaan.

Anonyymi00010 kirjoitti:

Mikähän siinä on että tuo skitsofrenia otetaan aina esimerkiksi kun puhutaan psykiatriasta.
Sen voisi lopettaa, koska skitsofrenia on loppujen lopuksi harvinainen sairaus, noin 1% suomen kansalaisista sairastaa sitä. Ei heitä paljon riitä yhteen hyvinvointialueeseen.
Skitsofrenia diagnooseja kyllä lääkärit tehtailevat pilvin pimein mutta taustalla on jotain muuta, mm. lääkkeistä johtuvat elintoimintojen lamaantumiset. Fimean sivuilta joskus luin että keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden pahin haittavaikutus on toimintakyvyn halvaantuminen.

Tämä ketjun aloitus kysyy psykiatrisen hoidon aiheuttamasta dementiasta. Pysytään tässä ei sairauksissa.

Lue lisää

1 % mukaan pelkästään Helsingissä on 5000 skitsofreenikkoa. Riittäisikö tämä mihinkään tutkimukseen?

Anonyymi00010 kirjoitti:

Mikähän siinä on että tuo skitsofrenia otetaan aina esimerkiksi kun puhutaan psykiatriasta.
Sen voisi lopettaa, koska skitsofrenia on loppujen lopuksi harvinainen sairaus, noin 1% suomen kansalaisista sairastaa sitä. Ei heitä paljon riitä yhteen hyvinvointialueeseen.
Skitsofrenia diagnooseja kyllä lääkärit tehtailevat pilvin pimein mutta taustalla on jotain muuta, mm. lääkkeistä johtuvat elintoimintojen lamaantumiset. Fimean sivuilta joskus luin että keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden pahin haittavaikutus on toimintakyvyn halvaantuminen.

Tämä ketjun aloitus kysyy psykiatrisen hoidon aiheuttamasta dementiasta. Pysytään tässä ei sairauksissa.

Lue lisää

Ihan hyvä pointti ja tavallaan ymmärränkin mitä ajat takaa, koska olen itsekin täällä useaan otteeseen kysellyt, että miksi ei voitaisi jo puhua jostain muusta kuin skitsofreenikoista, mutta sitten tulee se mutta…

Miksi jo aloituksessa lähdetään epäsuorasti siitä olettamasta että aina ja vain puhutaan skitsofreenikoista.

Vaikka maailma on pullollaan erilaisia mielenterveysongelmia, niin aloituksessa esitetään jo suorastaan ”sairas” ajatus siitä, että aliresurssoitu järjestelmä jotenkin väkisin ylityöllistäisi itseään.

Eli siinä ei ymmärretä, että hyvin monissa muissa mielenterveysongelmissa ihmiset kykenee itse arvioimaan lääkkeistä saadut hyödyt ja haitat, ja aloittamaan ja lopettamaan hoitoja yhteisymmärryksessä hoitotahon kanssa.

Eikä siinä ymmärretä, että useiden muiden mielenterveysongelmien hoidot eivät kestä vuosikausia.

Eikä siinä hyväksytä sitä, että silloin kun masentunut itse on valmis ns. sähköhoitoon, niin hän kyllä on valmis ottamaan sen riskin, mitä siitä tulee.

Se tiedetään hyvin, että unettomuuden hoitoon käytetyissä unilääkkeissä on muistiin liittyviä haitta vaikutuksia, tai että masennuksen hoitoon käytetyssä ns. sähköhoidossa on samalla tavalla muistiin liittyviä ongelmia, niin miksi lääkehaitta uskovainen ei voi keskustella näistä asioista asiallisesti?

Siksikö, ettei sairaudentunnoton ihminen voi myöntää sitä, että on olemassa ihmisiä, joilla on se sairaudentunto missä hän voi itse valita, ongelman ja käytetyn hoidon välillä, eikä hän automaattisesti popsi lääkkeitä ajasta iäisyyteen, saati kuormita hoitotahoa.

Anonyymi00012 kirjoitti:

Akuuttiosastot on kanssa lääkepainotteista. En ikinä terapiaa siellä nähnyt

Tämäkin on muitaakseni käyty täällä jo monta kertaa läpi.

Jotta ihminen kykenee terapiaan, hänen pitää tietysti olla siinä kunnossa, että voi siihen osallistua. Ihan sama mistä akuutista kriisistä on kyse, niin se ei koskaan ole se akuuttivaihe, missä ihminen jaksaa tai kykenee terapoimaan itseään.

Anonyymi00018 kirjoitti:

Ihan hyvä pointti ja tavallaan ymmärränkin mitä ajat takaa, koska olen itsekin täällä useaan otteeseen kysellyt, että miksi ei voitaisi jo puhua jostain muusta kuin skitsofreenikoista, mutta sitten tulee se mutta…

Miksi jo aloituksessa lähdetään epäsuorasti siitä olettamasta että aina ja vain puhutaan skitsofreenikoista.

Vaikka maailma on pullollaan erilaisia mielenterveysongelmia, niin aloituksessa esitetään jo suorastaan ”sairas” ajatus siitä, että aliresurssoitu järjestelmä jotenkin väkisin ylityöllistäisi itseään.

Eli siinä ei ymmärretä, että hyvin monissa muissa mielenterveysongelmissa ihmiset kykenee itse arvioimaan lääkkeistä saadut hyödyt ja haitat, ja aloittamaan ja lopettamaan hoitoja yhteisymmärryksessä hoitotahon kanssa.

Eikä siinä ymmärretä, että useiden muiden mielenterveysongelmien hoidot eivät kestä vuosikausia.

Eikä siinä hyväksytä sitä, että silloin kun masentunut itse on valmis ns. sähköhoitoon, niin hän kyllä on valmis ottamaan sen riskin, mitä siitä tulee.

Se tiedetään hyvin, että unettomuuden hoitoon käytetyissä unilääkkeissä on muistiin liittyviä haitta vaikutuksia, tai että masennuksen hoitoon käytetyssä ns. sähköhoidossa on samalla tavalla muistiin liittyviä ongelmia, niin miksi lääkehaitta uskovainen ei voi keskustella näistä asioista asiallisesti?

Siksikö, ettei sairaudentunnoton ihminen voi myöntää sitä, että on olemassa ihmisiä, joilla on se sairaudentunto missä hän voi itse valita, ongelman ja käytetyn hoidon välillä, eikä hän automaattisesti popsi lääkkeitä ajasta iäisyyteen, saati kuormita hoitotahoa.

Lue lisää

Ja että sitä pitää oikein uskoa että saa niitä haittoja.
Sama pätee myös niissä hyödyissä.Eli uskomushoitoa koko psykiatrinen hoito.

Anonyymi00005 kirjoitti:

Ei täällä nyt suoranaisesti skitsofreniasta ollut puhetta, vaan psykiatrisesta hoidosta.
Psyykkisiä sairauksia on paljon muitakin kuin skitsofrenia.
Ja missä kukaan haki mitään vahvistusta ajatukselleen ?

Lue lisää

Vaikka täällä ei aina suorastaan puhutakkaan skitsofreniasta, niin kannattaa tutustua käsitteeseen nimeltä vahvistusharha.

Valitettavasti tänne on pesiytynyt sellainen puolentusinan henkilön foorumiasiantuntija joukko joilla tuntuu olevan hyvin voimakas tarve vahvistaa omaa "lääkehaittauskovaisuuttaan"

Mikä suurelle yleisölle taas näkyy hyvin voimakkaasti skitsofreniaan liittyvänä tyypillisinä oireina, miksi tietysti se automaattinen ajatus on se että loppuviimein kuitenkin puhutaan skitsofreniasta ja siihen liittyvistä ongelmista, vaikka se ei olisi edes alkuperäinen tarkoitus.

Anonyymi00016 kirjoitti:

1 % mukaan pelkästään Helsingissä on 5000 skitsofreenikkoa. Riittäisikö tämä mihinkään tutkimukseen?

Monta saat vapaaehtoisesti mukaan ja onko verokkiryhmää jolla ei ole lääkkeitä? Kun hoito on yleensä lääkkeitä on vaikeaa saada lääkkeettömiä jotka pystyy osallistumaan/haluaa

Anonyymi00019 kirjoitti:

Tämäkin on muitaakseni käyty täällä jo monta kertaa läpi.

Jotta ihminen kykenee terapiaan, hänen pitää tietysti olla siinä kunnossa, että voi siihen osallistua. Ihan sama mistä akuutista kriisistä on kyse, niin se ei koskaan ole se akuuttivaihe, missä ihminen jaksaa tai kykenee terapoimaan itseään.

Lue lisää

Se vaan kun osa voi olla niissä kunnan akuuttiosastoilla kuukausia/vuosia.

Anonyymi00023 kirjoitti:

Se vaan kun osa voi olla niissä kunnan akuuttiosastoilla kuukausia/vuosia.

Jokaista sisään otettua asiakasta kohden joku lentää sieltä toisesta päästä pihalle. Ja vain ne jotka on huonoimmassa kunnossa on siellä sisällä.

Anonyymi00012 kirjoitti:

Akuuttiosastot on kanssa lääkepainotteista. En ikinä terapiaa siellä nähnyt

Akuuttiosastoilla on lyhyet hoitojaksot, siellä ei keretä pitämään terapiasessioita.
Akuutti on enemmänkin ensiapu vaikeimmassa tilanteessa.

Anonyymi00015 kirjoitti:

Aloituksessa joku kaipaa vahvistusta ajatuksilleen, vaikka ei sitä sanoiksi osaa pukea. Sen verran ihmisluontoa tunnetaan.

Ei kai ajattelua voi keneltäkään kieltää ?

Anonyymi00018 kirjoitti:

Ihan hyvä pointti ja tavallaan ymmärränkin mitä ajat takaa, koska olen itsekin täällä useaan otteeseen kysellyt, että miksi ei voitaisi jo puhua jostain muusta kuin skitsofreenikoista, mutta sitten tulee se mutta…

Miksi jo aloituksessa lähdetään epäsuorasti siitä olettamasta että aina ja vain puhutaan skitsofreenikoista.

Vaikka maailma on pullollaan erilaisia mielenterveysongelmia, niin aloituksessa esitetään jo suorastaan ”sairas” ajatus siitä, että aliresurssoitu järjestelmä jotenkin väkisin ylityöllistäisi itseään.

Eli siinä ei ymmärretä, että hyvin monissa muissa mielenterveysongelmissa ihmiset kykenee itse arvioimaan lääkkeistä saadut hyödyt ja haitat, ja aloittamaan ja lopettamaan hoitoja yhteisymmärryksessä hoitotahon kanssa.

Eikä siinä ymmärretä, että useiden muiden mielenterveysongelmien hoidot eivät kestä vuosikausia.

Eikä siinä hyväksytä sitä, että silloin kun masentunut itse on valmis ns. sähköhoitoon, niin hän kyllä on valmis ottamaan sen riskin, mitä siitä tulee.

Se tiedetään hyvin, että unettomuuden hoitoon käytetyissä unilääkkeissä on muistiin liittyviä haitta vaikutuksia, tai että masennuksen hoitoon käytetyssä ns. sähköhoidossa on samalla tavalla muistiin liittyviä ongelmia, niin miksi lääkehaitta uskovainen ei voi keskustella näistä asioista asiallisesti?

Siksikö, ettei sairaudentunnoton ihminen voi myöntää sitä, että on olemassa ihmisiä, joilla on se sairaudentunto missä hän voi itse valita, ongelman ja käytetyn hoidon välillä, eikä hän automaattisesti popsi lääkkeitä ajasta iäisyyteen, saati kuormita hoitotahoa.

Lue lisää

Itse en päässyt lainkaan kiinni siitä, että aloituksessa olisi muka millään tavalla viitattu skitsofreniaan.
Kun mainitaan psykiatrinen sairaus, ei se aina tarkoita skitsofreniaa.

Anonyymi00021 kirjoitti:

Vaikka täällä ei aina suorastaan puhutakkaan skitsofreniasta, niin kannattaa tutustua käsitteeseen nimeltä vahvistusharha.

Valitettavasti tänne on pesiytynyt sellainen puolentusinan henkilön foorumiasiantuntija joukko joilla tuntuu olevan hyvin voimakas tarve vahvistaa omaa "lääkehaittauskovaisuuttaan"

Mikä suurelle yleisölle taas näkyy hyvin voimakkaasti skitsofreniaan liittyvänä tyypillisinä oireina, miksi tietysti se automaattinen ajatus on se että loppuviimein kuitenkin puhutaan skitsofreniasta ja siihen liittyvistä ongelmista, vaikka se ei olisi edes alkuperäinen tarkoitus.

Lue lisää

Mikä sinut saa pesiytymään tänne esittämään asiantuntijaa ?
Toki ehkä oletkin asiantuntija, kukapa tietää.

Anonyymi00016 kirjoitti:

1 % mukaan pelkästään Helsingissä on 5000 skitsofreenikkoa. Riittäisikö tämä mihinkään tutkimukseen?

Kyse ei ole pelkästään tutkimuksesta, vaan myös siitä käytännön kokemuksesta, missä kaikki hyvinvointialueet myllyttää useiden tuhansien skitsofreenikkojen hoitoa.

Anonyymi00023 kirjoitti:

Se vaan kun osa voi olla niissä kunnan akuuttiosastoilla kuukausia/vuosia.

Pitkäaikaisosastot on erikseen, akuutilla ei kukaan ole ainakaan vuosia, kuukauden kaksi saattaa olla.
Pitkäaikaishoitoa varten on yleensä psykiatriset sairaalat, joita niidenkin määrää on ikävä kyllä vähennetty.

Anonyymi00025 kirjoitti:

Akuuttiosastoilla on lyhyet hoitojaksot, siellä ei keretä pitämään terapiasessioita.
Akuutti on enemmänkin ensiapu vaikeimmassa tilanteessa.

Silti jotkut on 1-2 vuottakin niissä

Anonyymi00030 kirjoitti:

Pitkäaikaisosastot on erikseen, akuutilla ei kukaan ole ainakaan vuosia, kuukauden kaksi saattaa olla.
Pitkäaikaishoitoa varten on yleensä psykiatriset sairaalat, joita niidenkin määrää on ikävä kyllä vähennetty.

Lue lisää

Oot väärässä. Tiedän pari jotka ollu 1-2 vuotta, siirrelty eri osasotjen välissä mm. Aurorassa

Anonyymi00032 kirjoitti:

Oot väärässä. Tiedän pari jotka ollu 1-2 vuotta, siirrelty eri osasotjen välissä mm. Aurorassa

Ne on niitä jotka ei täytä kriteerejä minnekkään muualle siirtoon eri syistä. Niitä pitkäaikaishoito osastoja ei liiemmin ole.

Aurorassa on kuntoutusosasotkin mut ei sielläkään terapiaa ole. Sama hoito kuin akuutissa vaan eri nimellä

Anonyymi00026 kirjoitti:

Ei kai ajattelua voi keneltäkään kieltää ?

Tietenkin saa ja pitääkin ajatella, ajatuksilleen saa myös yrittää hakea vahvistusta, kuten aloittaja tekeekin.

Usein kuitenkin on niin, että kaikki muut ajatukset tyrmätään oikopäätä. Se on huonompi juttu, ollaan ihan sokeita.

Anonyymi00032 kirjoitti:

Oot väärässä. Tiedän pari jotka ollu 1-2 vuotta, siirrelty eri osasotjen välissä mm. Aurorassa

Aurorassa onkin eri osastoja, sitä laitosta voi kutsua psykiatriseksi sairaalaksi. Ja siellä on myös pitkäaikaispotilaita.
Saattaa siellä toki olla akuuttiosastokin, en tiedä, kun en ole koskaan käynyt.

Anonyymi00034 kirjoitti:

Tietenkin saa ja pitääkin ajatella, ajatuksilleen saa myös yrittää hakea vahvistusta, kuten aloittaja tekeekin.

Usein kuitenkin on niin, että kaikki muut ajatukset tyrmätään oikopäätä. Se on huonompi juttu, ollaan ihan sokeita.

Lue lisää

Älä siitä itsellesi ongelmaa tee. Ihmiset on erilaisia.

Anonyymi00008 kirjoitti:

Silti vaikea todentaa sairaus vai lääkkeet taustalla. Eikä varmaan aihetta tutkittu koska vertailuryhmän kasaaminen voi olla haastavaa

Etenkin kun monella voi olla taustalla myös päihteitä yms

Lue lisää

Omalta kohdalta voisin sanoa, että kognitiiviset ongelmat jo psyykkisten ongelmien jäätyä lähes kokonaan pois, johtuvat luultavimmin monesta tekijästä. Lääkkeet, alkoholi, sekakäyttö.
Kognitio ei ole parantunut, vaikka lääkitykset loppuivat jo vuosia sitten, ja muistikin heittää koko ajan enenevässä määrin.
Toki osa lääkitysten haitoista jäi pois lopetettuani lääkkeiden käytön.

Anonyymi00035 kirjoitti:

Aurorassa onkin eri osastoja, sitä laitosta voi kutsua psykiatriseksi sairaalaksi. Ja siellä on myös pitkäaikaispotilaita.
Saattaa siellä toki olla akuuttiosastokin, en tiedä, kun en ole koskaan käynyt.

Lue lisää

Akuuttiosastoja ja silleen. Osa on pitkiäkin aikoja kun muuallekkaan ei laiteta. Ja hoito tosiaan lääkkeitä vain

Anonyymi00037 kirjoitti:

Omalta kohdalta voisin sanoa, että kognitiiviset ongelmat jo psyykkisten ongelmien jäätyä lähes kokonaan pois, johtuvat luultavimmin monesta tekijästä. Lääkkeet, alkoholi, sekakäyttö.
Kognitio ei ole parantunut, vaikka lääkitykset loppuivat jo vuosia sitten, ja muistikin heittää koko ajan enenevässä määrin.
Toki osa lääkitysten haitoista jäi pois lopetettuani lääkkeiden käytön.

Lue lisää

Silti vaikea todistaa mikä tehny mitäkin

Anonyymi00012 kirjoitti:

Akuuttiosastot on kanssa lääkepainotteista. En ikinä terapiaa siellä nähnyt

Kuka haluaa viettää 2-3 vuotta akuuttiosastolla, että pääsisi näkemään terapiaa?

Anonyymi00026 kirjoitti:

Ei kai ajattelua voi keneltäkään kieltää ?

Ajattelua ei voi, eikä edes pidä yrittää kieltää, mutta kenenkään ihmisen vääristynyttä tai tarkoituksenhakuista vahvistusharhaa ei myöskään tarvitse vahvistaa.

Se on ihan eri asia, jos ihminen on aidosti kiinnostunut asioista ja ilmiöistä, tai vaikkapa mielipiteistä. Silloin keskustelu lähtee huomattavasti terveemmin liikkeelle.

Anonyymi00041 kirjoitti:

Silti vaikea todistaa mikä tehny mitäkin

Juuri näin. Sen takia mainitsin, että on varmaan monen tekijän summa, eli ei voi laittaa minkään yksittäisen tekijän aiheuttamaksi.

Anonyymi00044 kirjoitti:

Juuri näin. Sen takia mainitsin, että on varmaan monen tekijän summa, eli ei voi laittaa minkään yksittäisen tekijän aiheuttamaksi.

Tän takia pitäs olla verrokkiryhmä: ne jotka ei saa ikinä lääkkeitä ja ne jotka saa ja seurataan vuosikymmeniä. Ongelmia vain tulee siitä että josksu niitä lääkkeitä tarvitaan ja jos se on ainut hoito olisi epäeettistä jättää hoitamatta

Anonyymi00033 kirjoitti:

Ne on niitä jotka ei täytä kriteerejä minnekkään muualle siirtoon eri syistä. Niitä pitkäaikaishoito osastoja ei liiemmin ole.

Aurorassa on kuntoutusosasotkin mut ei sielläkään terapiaa ole. Sama hoito kuin akuutissa vaan eri nimellä

Lue lisää

Anteeksi, että tämä menee taas provosoivaksi, mutta jos sinä jo ymmärrät, että ihmisellä ei kriteerit täyty, siihen että voisi elää jossain muualla kuin sairaalassa, niin mikä saa luulemaan, että tämä sama ihminen omaksuisi voimavaroja jaww pystyisi käsittelemään omia ongelmiaan terapiassa?

Ei tarvitse vastata, mutta ihan ajatuksena oletko sinä koskaan mennyt terapiaan ja kyennyt siellä käsittelemään omia ongelmiasi? Koitko sen helpoksi vai vaikeaksi? Koska lähtökohta on se, että jos ne olisi automaattisesti helppoja asioita, ja että ihminen ne pystyisi itsestään käsittelemään, niin hän ei ikinä tarvitse terapiaa.

Anonyymi00046 kirjoitti:

Tän takia pitäs olla verrokkiryhmä: ne jotka ei saa ikinä lääkkeitä ja ne jotka saa ja seurataan vuosikymmeniä. Ongelmia vain tulee siitä että josksu niitä lääkkeitä tarvitaan ja jos se on ainut hoito olisi epäeettistä jättää hoitamatta

Lue lisää

Onhan se varmaan tarpeellista hoitaa alkoholistia vahvoilla monenlaisilla psyykenlääkkeillä, ja ongelmien lisääntyessä vaihdella lääkityksiä ja nostella annostuksia.
Kyllä sillä tavalla saa ihmisen kuin ihmisen täysin "kuutamolle".
Se onko sellaisen tilanteen aikaansaaminen täysin tarpeellista... no kukapa tietää.

Anonyymi00047 kirjoitti:

Anteeksi, että tämä menee taas provosoivaksi, mutta jos sinä jo ymmärrät, että ihmisellä ei kriteerit täyty, siihen että voisi elää jossain muualla kuin sairaalassa, niin mikä saa luulemaan, että tämä sama ihminen omaksuisi voimavaroja jaww pystyisi käsittelemään omia ongelmiaan terapiassa?

Ei tarvitse vastata, mutta ihan ajatuksena oletko sinä koskaan mennyt terapiaan ja kyennyt siellä käsittelemään omia ongelmiasi? Koitko sen helpoksi vai vaikeaksi? Koska lähtökohta on se, että jos ne olisi automaattisesti helppoja asioita, ja että ihminen ne pystyisi itsestään käsittelemään, niin hän ei ikinä tarvitse terapiaa.

Lue lisää

En ole mennyt koska en ole saanut terapiaa kun vapaita terapeutteja ei ole

Anonyymi00048 kirjoitti:

Onhan se varmaan tarpeellista hoitaa alkoholistia vahvoilla monenlaisilla psyykenlääkkeillä, ja ongelmien lisääntyessä vaihdella lääkityksiä ja nostella annostuksia.
Kyllä sillä tavalla saa ihmisen kuin ihmisen täysin "kuutamolle".
Se onko sellaisen tilanteen aikaansaaminen täysin tarpeellista... no kukapa tietää.

Lue lisää

No ehkä tos olis eri toimintatapoja jotka toimis paremmin? Kuitenkin noita pitkä ajan haittoja on vaikea tutkia koska pitäs olla käyttäjiä ja niitä jotka ei saa. Mikä ei onnistu koska nykynen hoito on lääkkeet ensin. Eli verokkiryhmä jäisi ilman hoitoa

Anonyymi00016 kirjoitti:

1 % mukaan pelkästään Helsingissä on 5000 skitsofreenikkoa. Riittäisikö tämä mihinkään tutkimukseen?

Ranskassa on noin 600 000 skitsofreenikkoa suhteutettuna 67,5 miljoonaiseen väkilukuun.

Anonyymi00028 kirjoitti:

Mikä sinut saa pesiytymään tänne esittämään asiantuntijaa ?
Toki ehkä oletkin asiantuntija, kukapa tietää.

Oletko koskaan miettinyt mitä muita motivaatioita ihmisillä voisi olla tulla nettiin keskustelemaan, kuin haukkua hoitoa?

Anonyymi00052 kirjoitti:

Oletko koskaan miettinyt mitä muita motivaatioita ihmisillä voisi olla tulla nettiin keskustelemaan, kuin haukkua hoitoa?

harvemmin taitaa olla

Anonyymi00052 kirjoitti:

Oletko koskaan miettinyt mitä muita motivaatioita ihmisillä voisi olla tulla nettiin keskustelemaan, kuin haukkua hoitoa?

Onhan tuota tullut mietittyä. Ja olen kyllä ihmetellyt, kun niin monet haukkuvat.
Vaativat jotain parempaa hoitoa, mutta eivät osaa sanoa millaista sen pitäisi heidän mielestään olla.
Olen itse ollut pitkäaikaisessakin laitoshoidossa lyhyiden lisäksi, sekä avohoidossa. Ei ne kaikki hoidot/hoitopaikat aina niin ruusuisia ole olleet, mutta jälkeenpäin on pakko todeta, että on niistä kaikesta jotain hyötyä ollut, kun nykyään pärjään ilman lääkkeitä ja hoitokontaktia.
Ehkä olin aikoinaan ollessani huonossa kunnossa samaa mieltä, että hoito ei ole mistään kotoisin, voi olla että silloin olen haukkunutkin, ei muistikuvaa.
Jälkeenpäin asioita katsoo useammalta suunnalta, ja osaa arvostaa monia asioita, joita ei sairaimmassa kunnossa osaa.

Anonyymi00054 kirjoitti:

Onhan tuota tullut mietittyä. Ja olen kyllä ihmetellyt, kun niin monet haukkuvat.
Vaativat jotain parempaa hoitoa, mutta eivät osaa sanoa millaista sen pitäisi heidän mielestään olla.
Olen itse ollut pitkäaikaisessakin laitoshoidossa lyhyiden lisäksi, sekä avohoidossa. Ei ne kaikki hoidot/hoitopaikat aina niin ruusuisia ole olleet, mutta jälkeenpäin on pakko todeta, että on niistä kaikesta jotain hyötyä ollut, kun nykyään pärjään ilman lääkkeitä ja hoitokontaktia.
Ehkä olin aikoinaan ollessani huonossa kunnossa samaa mieltä, että hoito ei ole mistään kotoisin, voi olla että silloin olen haukkunutkin, ei muistikuvaa.
Jälkeenpäin asioita katsoo useammalta suunnalta, ja osaa arvostaa monia asioita, joita ei sairaimmassa kunnossa osaa.

Lue lisää

Osalla meistä on kokemusta hoidosta ja siitä ettei parempaa tarjota.

Avo nimittäin on nykyään lähinnä lääkkeiden oton valvontaa eikä mitää muuta

Anonyymi00056 kirjoitti:

Osalla meistä on kokemusta hoidosta ja siitä ettei parempaa tarjota.

Avo nimittäin on nykyään lähinnä lääkkeiden oton valvontaa eikä mitää muuta

Ei minun lääkkeiten ottoa ole valvottu avossa.
Voihan ne kyllä kantatiedoista kahtoa onko ne ostettu.Mutta eihän niitä ole pakko käyttää.

Anonyymi00056 kirjoitti:

Osalla meistä on kokemusta hoidosta ja siitä ettei parempaa tarjota.

Avo nimittäin on nykyään lähinnä lääkkeiden oton valvontaa eikä mitää muuta

Kirjoitit "osalla meistä", huomasitko kommentistani, että minullakin on kokemusta.
Avohoidossa ollessa voi itse olla edes vähän aktiivinen, ja etsiä jotain itselle mielekästä tekemistä, eikä keskittyä ainoastaan voivottelemaan, että kukaan ei tee mitään.
Eivät ihmiset koskaan saa elämässään kaikkea valmiina, on oltava itse aktiivinen niin paljon kuin pystyy.

Anonyymi00047 kirjoitti:

Anteeksi, että tämä menee taas provosoivaksi, mutta jos sinä jo ymmärrät, että ihmisellä ei kriteerit täyty, siihen että voisi elää jossain muualla kuin sairaalassa, niin mikä saa luulemaan, että tämä sama ihminen omaksuisi voimavaroja jaww pystyisi käsittelemään omia ongelmiaan terapiassa?

Ei tarvitse vastata, mutta ihan ajatuksena oletko sinä koskaan mennyt terapiaan ja kyennyt siellä käsittelemään omia ongelmiasi? Koitko sen helpoksi vai vaikeaksi? Koska lähtökohta on se, että jos ne olisi automaattisesti helppoja asioita, ja että ihminen ne pystyisi itsestään käsittelemään, niin hän ei ikinä tarvitse terapiaa.

Lue lisää

Psykiatreila on sama valta kuin kuninkailla ennen kristin usko aikaa, oikeus vangita kenet tahtoo milloin tahtoo. On normaalia, että sellaisia vallan käyttäjiä ja näyttäjiä pelätään kuin vanhan testamentin kuningkaita.
Heillä on yksipuolinen tulkinta oikeus, eli laillinen mustamalaus oikeus,
Heillä on oikeus kiskoa mielisairaalaan kehon kivuista, muuttaa ne kuinka paksuksi diaknoosiksi tahansa.
Kysymys on hirvittävistä vallan ja voiman näyttäjistä ja käytäjistä,
Oman mielenterveytensä ja hyvinvointinsa ja vapautensa suojelemiseksi on viisasta pysyä kaikista jotka freudiin uskovat erillään.
Mielestäni psykiatria on pelolla hallintaa, eihän meillä ole edes oikeutta edes kertoa kehon kivuista, niiden kertomisesta saa mielisairaan paperit ja pahimmassa tapauksessa vapauden riiston.
Pelolla hallintaa.

Anonyymi00054 kirjoitti:

Onhan tuota tullut mietittyä. Ja olen kyllä ihmetellyt, kun niin monet haukkuvat.
Vaativat jotain parempaa hoitoa, mutta eivät osaa sanoa millaista sen pitäisi heidän mielestään olla.
Olen itse ollut pitkäaikaisessakin laitoshoidossa lyhyiden lisäksi, sekä avohoidossa. Ei ne kaikki hoidot/hoitopaikat aina niin ruusuisia ole olleet, mutta jälkeenpäin on pakko todeta, että on niistä kaikesta jotain hyötyä ollut, kun nykyään pärjään ilman lääkkeitä ja hoitokontaktia.
Ehkä olin aikoinaan ollessani huonossa kunnossa samaa mieltä, että hoito ei ole mistään kotoisin, voi olla että silloin olen haukkunutkin, ei muistikuvaa.
Jälkeenpäin asioita katsoo useammalta suunnalta, ja osaa arvostaa monia asioita, joita ei sairaimmassa kunnossa osaa.

Lue lisää

Oikea auttaja ei leimaa.
Oikea auttaja ei riistä rauhassa elävien ihmisten vapautta,
Vain rikollisen vapauden saa riistãä,.
Psykiatria on pelolla hallintaa.
Oikea auttaja ei koskaan iske toisen kehoon väkisin, ilman kehon omistajan lupaa mitään aineita.
Psykiatria ei kunnioita toisen kehon koskemattomuutta, se on barbarismia.
Psykiatria on pelättävä kuin totaali kommunismi.
Oikea auttaja ei hallinnoi vallan väärinkäytöllä.
Oikea auttaja ei nimeä itseään auttajaksi.
Jos jollakin on halu auttaa muita, hän tekee sen ystävällisesti, ei pelolla halliten kuten psykiatria.
Oikea auttaja muistaa: jos haluat muutosta toisen ihmisen käytöksessä, ellet pysty tekemään sitä pyytettömällä rakkaudella, älä yritä muutosta.
Ilman rakkautta toisten muuttaja on kuin telaketju, joka tekee karmeaa jälkeä ihmisten sydämmessä ja hirvittävät traumat.
Psykiatriaa ei ole tehty auttamista varten.
Psykiatria on tehty rahan nuijimista varten big farmalle.
Saadakseen rahavirran kulkemaan, heidän on leimattava max määrä ihmisiä mielisairaaksi.
Psykiatria on pelättavin kauhu teoria
Jos psykiatrialla olisi edes pienintä ymmärrystä, he välittömästi kieltäisi nyky psykiatrian traumatisoivana ihmisten elämän pilaamisteoriana.

Eikö siitä ole tutkimuksia riittävästi että jatkuvat nukutukset joita sähkö shokki hoito edellyttää heikentävät muistia.

Anonyymi00005 kirjoitti:

Ei täällä nyt suoranaisesti skitsofreniasta ollut puhetta, vaan psykiatrisesta hoidosta.
Psyykkisiä sairauksia on paljon muitakin kuin skitsofrenia.
Ja missä kukaan haki mitään vahvistusta ajatukselleen ?

Lue lisää

Epäilen että elämme totaali psykiatrian aikakautta, eli noitavaino aikaa, jossa kaikki normaali toimetkin psykiatrisoidaan.
Artymys vãäryyksiä vastaan on maniaa.
Puheliaisuus on maniaa
Tunteiden näyttö on mielisairautta.
Jokaisessa kehon taudissa on monta oiretta,meikä ole yhtäkään tautia jossa olisi vain yksi oire, jota psykiatrian standardit vaativat.
Tämä on johtanut useimpien aivokalvo tulehdus oireiden psykiatrisointiin,
Usein potilas on ainoa tervejärkinen, jos näkee, että maa on sairastunut vainoharhaiseksi omista teorioistaan ja poistuu viipymättä yksityiselle.
Ja kun sen avustuksella aivokalvo tulehdus löydetään,
Pdykiatrit ei tunne katumusta, ei anteeksi pyyntöä, ei myötä tuntoa potilaan kärsimyksistä.
Ei korvausta yksityisen kuluista, joita psykiatrisointi tuotti.
Ei heille ole määrätty sakkoa hengen vaarantamisesta leimoillaan.
Eikä heillä näytä olevan korkeaa omaatuntoa, joka vaatii korjaamaan tappavan aivokalvo tulehduksen psykiatrusoinnin, jossa he mainitsee "potilaan moninaisiin oireisiin ei kannata mennä mukaa, oireet selvästi psyykkisiä ja lista psyykkediaknooseja perään.
Näin vastuuntunmoton psykiaria on.
Akitoi fyysisiä tohtireita, ettei moninaisia oireita kannata tutkia.
Silloin potilas jää tappavan tautinsa kanssa yksin ilman apua, ellei hänellä ole varaa yksityiseen.
Hän voi kuolla, eikä kukaan välitä "mielisairaaksi aivokalvo tulehduksen takia leimatun kuolemasta.
Tämä on erittäin traumatisoivaa potilaalle.
Hän saa poust trauma syndroomat heti kuullessaan psykiatri sanan vaikka radiossa.
Kuin salama kirkkaalta taivaalta hän muistaa, kuinka psykiatrit akitoi teorioillaan muut tohtorit pilkkaamaan ja ivaamaan moninaisia outoja oireita, joita jokainen virus ja bakteeri ja kehon tauti tekee.
Psykiatrian teoria on sairas tekee elämän helvetiksi.
Heille tulee määrätä tuntuva sakko hengen vaarantamisesta teorioillaan ja traumojen ja kulujen aiheuttamisesta potilaalle.
He pidättävät ihmisiä, jotka ei ole varaksi kenellekään, siitä tulee antaa ankara sakko instituutiolle, ja tohtorille joka sen tekee.
Psykiatria on kiellettävä ihmisille ja heidän hyvinvoinnin tuhoavana, erittäin vaarallisena yliviisaana teoriana.

Anonyymi00054 kirjoitti:

Onhan tuota tullut mietittyä. Ja olen kyllä ihmetellyt, kun niin monet haukkuvat.
Vaativat jotain parempaa hoitoa, mutta eivät osaa sanoa millaista sen pitäisi heidän mielestään olla.
Olen itse ollut pitkäaikaisessakin laitoshoidossa lyhyiden lisäksi, sekä avohoidossa. Ei ne kaikki hoidot/hoitopaikat aina niin ruusuisia ole olleet, mutta jälkeenpäin on pakko todeta, että on niistä kaikesta jotain hyötyä ollut, kun nykyään pärjään ilman lääkkeitä ja hoitokontaktia.
Ehkä olin aikoinaan ollessani huonossa kunnossa samaa mieltä, että hoito ei ole mistään kotoisin, voi olla että silloin olen haukkunutkin, ei muistikuvaa.
Jälkeenpäin asioita katsoo useammalta suunnalta, ja osaa arvostaa monia asioita, joita ei sairaimmassa kunnossa osaa.

Lue lisää

Paras hoito masenukseen lie ulkoilu, joka on kieletty psykiatrisessa sairaalassa,
Joiden seinien tuijottelu tekee masentuneeksi jokaisen joka ei ennestäãn edes ole masentunut.
Hengellisen musiikin kuuntelu on monelle parasta terapiaa ja lääketttä masennukseen, sekin on kiellettyä psykiatriassa "hulluutena".
Masennusta tekee myös psykiatrien mitätöinti-nòyryytys ja alistaminen.
rauta-kourainen pakkohoito voi muuttaa isänmaan rakastajat isänmaansänmataan pelkääviksi vapiseviksi ihmisraunioiksi.

Psykiatriasta puuttuu kaikki ihmisen hyvinvointia nostava
●kannustus,
● laupeus
●hyvä sydämisyys
●toisen arvostaminen yksilönä.
●toisen vapauden arvostus
●toisen oikeus vakaumuksiinsa
●toisen oikeus eriäviin mielipiteisiin heidän toimiaan-teorioitaan ja käytäntöjään kohtaan.
●ymmärrys siitä ettei mitään teoriaa (ei freudin eikä marxin) saa pakkotuputtaa.
Mitä enemmän he pakkotuputtaa teorioitaan ja vangitsee ihmisen vapauden pakkotuputtaakseen teorioitaan, sitä enemmän yksilö vihaa teoriaa ja sen pakkotuputtajaa.
Ei tuollaista jääräpäätä kuin psykiatria on voi kukaan parantaa,
Se on kiellettävä kokonaan valtaa ja voimaa arvostavana ja väärin käyttävänä hyvinvoinin tuhoamis teoriana.

Anonyymi00049 kirjoitti:

En ole mennyt koska en ole saanut terapiaa kun vapaita terapeutteja ei ole

Oletko kokeillut ostaa rahalla? Sillä saa yleensä parempaa tuotetta kuin kerjäämällä?

Anonyymi00063 kirjoitti:

Kirjoitit "osalla meistä", huomasitko kommentistani, että minullakin on kokemusta.
Avohoidossa ollessa voi itse olla edes vähän aktiivinen, ja etsiä jotain itselle mielekästä tekemistä, eikä keskittyä ainoastaan voivottelemaan, että kukaan ei tee mitään.
Eivät ihmiset koskaan saa elämässään kaikkea valmiina, on oltava itse aktiivinen niin paljon kuin pystyy.

Lue lisää

Tiedän. Mut tiedät varmaan myös et siellä henkilökuntaa jota ei vois vähempää kiinnostaa? Vaikea saada muuta jos ei anneta

Anonyymi00068 kirjoitti:

Eikö siitä ole tutkimuksia riittävästi että jatkuvat nukutukset joita sähkö shokki hoito edellyttää heikentävät muistia.

Niissä on myös muuttujina muut lääkkeet eli ei

Anonyymi00072 kirjoitti:

Oletko kokeillut ostaa rahalla? Sillä saa yleensä parempaa tuotetta kuin kerjäämällä?

Jos olis niin ostaisin. Mut oon toimeentulolla ni en pysty

Anonyymi00009 kirjoitti:

Suurin osa psykiatrisesta hoidosta ei millään tavalla liity lääkkeisiin, saati sähköön.

Psykiatriseen hoitoon kuuluu kiinteästi haitalliset lääkkeet

Anonyymi00077 kirjoitti:

Jos olis niin ostaisin. Mut oon toimeentulolla ni en pysty

Miksi joku kuvittelee että maksetulla yksityisellä terapialla pääsee eroon paholaisesta joka aiheuttaa kaiken pahan olon ja harhaiset oireet?

Anonyymi00070 kirjoitti:

Paras hoito masenukseen lie ulkoilu, joka on kieletty psykiatrisessa sairaalassa,
Joiden seinien tuijottelu tekee masentuneeksi jokaisen joka ei ennestäãn edes ole masentunut.
Hengellisen musiikin kuuntelu on monelle parasta terapiaa ja lääketttä masennukseen, sekin on kiellettyä psykiatriassa "hulluutena".
Masennusta tekee myös psykiatrien mitätöinti-nòyryytys ja alistaminen.
rauta-kourainen pakkohoito voi muuttaa isänmaan rakastajat isänmaansänmataan pelkääviksi vapiseviksi ihmisraunioiksi.

Psykiatriasta puuttuu kaikki ihmisen hyvinvointia nostava
●kannustus,
● laupeus
●hyvä sydämisyys
●toisen arvostaminen yksilönä.
●toisen vapauden arvostus
●toisen oikeus vakaumuksiinsa
●toisen oikeus eriäviin mielipiteisiin heidän toimiaan-teorioitaan ja käytäntöjään kohtaan.
●ymmärrys siitä ettei mitään teoriaa (ei freudin eikä marxin) saa pakkotuputtaa.
Mitä enemmän he pakkotuputtaa teorioitaan ja vangitsee ihmisen vapauden pakkotuputtaakseen teorioitaan, sitä enemmän yksilö vihaa teoriaa ja sen pakkotuputtajaa.
Ei tuollaista jääräpäätä kuin psykiatria on voi kukaan parantaa,
Se on kiellettävä kokonaan valtaa ja voimaa arvostavana ja väärin käyttävänä hyvinvoinin tuhoamis teoriana.

Lue lisää

Psykiatrisessa sairaalassa pääsee kyllä ulkoilemaan, kunhan on sellaisessa kunnossa, että ulkona pärjää.

Anonyymi00075 kirjoitti:

Tiedän. Mut tiedät varmaan myös et siellä henkilökuntaa jota ei vois vähempää kiinnostaa? Vaikea saada muuta jos ei anneta

Hoidon pituus varmasti vaikuttaa asiaan.
Lyhytaikaisessa hoidossa taitavat enemmän keskittyä ns. ensiapuun, eli pahimmat oireet, vaikein tilanne yritetään saada hoidettua. Siihen ei ikävä kyllä taida olla edelleenkään muuta keinoa kuin lääkitys.
Henkilökuntaa kyllä on hyvinkin erilaista, mutta taitaa suurin osa tehdä sitä työtä kyllä ihan omasta tahdosta ja halusta auttaa potilaita.
Akuuttiosastolla keskustelut hoitajan kanssa ovat aika vähäisiä. Ovat he kyllä aina sanoneet, jos haluat jutella, niin vetäise hihasta.

Anonyymi00082 kirjoitti:

Miksi joku kuvittelee että maksetulla yksityisellä terapialla pääsee eroon paholaisesta joka aiheuttaa kaiken pahan olon ja harhaiset oireet?

Usein oireista kärsivä ihminen yrittää kaikki mahdolliset keinot saavuttaakseen paremman olon itselleen. Ehkäpä siitä syystä sitä terapiaakin kokeillaan.

Anonyymi00082 kirjoitti:

Miksi joku kuvittelee että maksetulla yksityisellä terapialla pääsee eroon paholaisesta joka aiheuttaa kaiken pahan olon ja harhaiset oireet?

No mulla on ongelma johon terapiaa tarttis mut en voi yksityistä maksaa koska ei varaa. Eli ihan julkisen kautta tarttisin mut ei oo aikoja niille joille kelan maksu käy.

Anonyymi00084 kirjoitti:

Hoidon pituus varmasti vaikuttaa asiaan.
Lyhytaikaisessa hoidossa taitavat enemmän keskittyä ns. ensiapuun, eli pahimmat oireet, vaikein tilanne yritetään saada hoidettua. Siihen ei ikävä kyllä taida olla edelleenkään muuta keinoa kuin lääkitys.
Henkilökuntaa kyllä on hyvinkin erilaista, mutta taitaa suurin osa tehdä sitä työtä kyllä ihan omasta tahdosta ja halusta auttaa potilaita.
Akuuttiosastolla keskustelut hoitajan kanssa ovat aika vähäisiä. Ovat he kyllä aina sanoneet, jos haluat jutella, niin vetäise hihasta.

Lue lisää

Tai sit lääkkeet jää päälle ja oot ylläpidossa eikä muutosta tuu vaikka ite kyselisit.

Kun katos ne diagnoosit määrittää enemmän kuin mitä oikeesti oot paperien ulkopuolella

Anonyymi00090 kirjoitti:

No mulla on ongelma johon terapiaa tarttis mut en voi yksityistä maksaa koska ei varaa. Eli ihan julkisen kautta tarttisin mut ei oo aikoja niille joille kelan maksu käy.

Oletko ottanut itse selvää, vai onko sinulle vain kerrottu niin ?

Anonyymi00091 kirjoitti:

Tai sit lääkkeet jää päälle ja oot ylläpidossa eikä muutosta tuu vaikka ite kyselisit.

Kun katos ne diagnoosit määrittää enemmän kuin mitä oikeesti oot paperien ulkopuolella

Lue lisää

Kun katos ihminen ei ole se diagnoosi, ihmisellä vain on diagnoosi.
Minullakin on diagnoosi, siitä huolimatta lopetin vuosia sitten lääkkeiden käytön, vaikka lääkärin mielestä olisi pitänyt jatkaa, ilmeisesti juuri sen takia, kun minulla on se diagnoosi.
Mutta kun pärjään ilman lääkkeitä, niin en syö niitä diagnoosin takia.

Anonyymi00092 kirjoitti:

Oletko ottanut itse selvää, vai onko sinulle vain kerrottu niin ?

Julkinen antanu listan ja niiltä pitää ite kysyä. Osa vastaa ja osa ei ikinä. Kelan maksu on monelle näköjään iso ei

Anonyymi00093 kirjoitti:

Kun katos ihminen ei ole se diagnoosi, ihmisellä vain on diagnoosi.
Minullakin on diagnoosi, siitä huolimatta lopetin vuosia sitten lääkkeiden käytön, vaikka lääkärin mielestä olisi pitänyt jatkaa, ilmeisesti juuri sen takia, kun minulla on se diagnoosi.
Mutta kun pärjään ilman lääkkeitä, niin en syö niitä diagnoosin takia.

Lue lisää

Tiedetään mut lääkkeiden lopettaminen ominpäin ei aina oo viisasta. Vierotusoireet ja muut

Anonyymi00096 kirjoitti:

Tiedetään mut lääkkeiden lopettaminen ominpäin ei aina oo viisasta. Vierotusoireet ja muut

No ei olekaan, sekin on ihan totta.
Yleensä pitäisi neuvotella lääkärin kanssa, jos haluaa vähentää tai lopettaa lääkityksiä.
Itsekin yritin useamman vuoden ottaa puheeksi, useammankin eri psykiatrin kanssa, mutta se kenelle ensimmäisenä puhuin, sanoi että katsotaan vielä vuosi. Seuraavalla kerralla oli taas eri psykiatri, joka hänkin sanoi, katsotaan vielä vuosi, ja kolmannella, ja neljännellä sama jatkui.
Yksi sentään vähensi annostusta pikkaisen.
En enää jaksanut jokaisen kanssa ottaa lääkityksen lopetusta puheeksi uudestaan ja uudestaan, niinpä tein päätöksen ja aloin itse laskemaan annostusta pikkuhiljaa.
Meni useampi kuukausi alasajoon, tein etukäteen tarkan suunnitelman missä tahdissa toimia.
Olin käyttänyt sitä neuroleptiä yli kymmenen vuoden ajan säännöllisesti, mutta en huomannut minkäänlaisia vieroitusoireita lopetuksen yhteydessä. Haittojen poisjäämisen taas huomasin hyvinkin pian.
Rehellisesti myös kerroin psykiatrille seuraavan käynnin yhteydessä ( käyntejä oli harvoin, kerran 1-2 vuodessa ), että olin lääkityksen lopettanut.
Siitäkin oli pieni oma "vääntönsä", mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.

Anonyymi00042 kirjoitti:

Kuka haluaa viettää 2-3 vuotta akuuttiosastolla, että pääsisi näkemään terapiaa?

EI kukaan mut kysytäänkö jos oot M3 siellä?`Ei

Anonyymi00030 kirjoitti:

Pitkäaikaisosastot on erikseen, akuutilla ei kukaan ole ainakaan vuosia, kuukauden kaksi saattaa olla.
Pitkäaikaishoitoa varten on yleensä psykiatriset sairaalat, joita niidenkin määrää on ikävä kyllä vähennetty.

Lue lisää

N 6kk meni viimeksi akuutti osastolla.
Pääsin toki käymään välillä kotona.
Se on nyt ollut toistaiseksi viimenen osasto jakso yli 10vuoteen.Toivottavasti myös viimeseksi jäi.

Anonyymi00012 kirjoitti:

Akuuttiosastot on kanssa lääkepainotteista. En ikinä terapiaa siellä nähnyt

Kemiaa työnnetään sairaaloissa joka reiästä ja jos ei ole yhtään tyhjää reikää niin piikillä. Toki ne huonontavat muistia. Samoin kognitiivista kykyä ajatella loogisesti.

Anonyymi00186 kirjoitti:

Kemiaa työnnetään sairaaloissa joka reiästä ja jos ei ole yhtään tyhjää reikää niin piikillä. Toki ne huonontavat muistia. Samoin kognitiivista kykyä ajatella loogisesti.

Sairaalat ovat myös täynnä ihmisiä joille järkipuhe ei mene korvanreijistä sisään.

Anonyymi00187 kirjoitti:

Sairaalat ovat myös täynnä ihmisiä joille järkipuhe ei mene korvanreijistä sisään.

Puhe menee reijistä sisään, mutta puheen tarkoituksen sisäistäminen, ymmärtäminen, voi olla hankalaa.

Tekoälyn pohdintaa

. SSRI:t ja neuroplastisuus – kriittinen näkökulma

SSRI-lääkkeistä sanotaan usein:

“Ne lisäävät neuroplastisuutta, mikä on hyvä”

Mutta tieteellisesti täsmällisempi tulkinta olisi:

SSRI:t häiritsevät serotoniinivälitteistä homeostaasia

aivot reagoivat tähän sopeutumalla

sopeutuminen näkyy mm.:

reseptorien alas- ja ylössääntelynä

synaptisten yhteyksien muutoksina

BDNF-muutoksina

👉 Tämä on farmakologisesti pakotettua plastisuutta, ei välttämättä luonnollista oppimista tai toipumista.

4. Voiko vieroitus paljastaa, että plastisuus oli kompensaatiota?

Tämä on ehkä tärkein pointtisi – ja se on järkevä.

Ajatuskulku:

SSRI muuttaa aivojen säätelyä

Aivot kompensoivat → plastisuus

Lääke poistetaan äkillisesti

Kompensaatio romahtaa

Seurauksena:

sensoriset häiriöt

autonominen epätasapaino

“sähköiskut”, dissosiaatio

Tämä viittaa siihen, että:

osa SSRI-indusoidusta plastisuudesta ei ole stabiilia

se on ollut lääkkeen varassa

Anonyymi00039 kirjoitti:

Tekoälyn pohdintaa

. SSRI:t ja neuroplastisuus – kriittinen näkökulma

SSRI-lääkkeistä sanotaan usein:

“Ne lisäävät neuroplastisuutta, mikä on hyvä”

Mutta tieteellisesti täsmällisempi tulkinta olisi:

SSRI:t häiritsevät serotoniinivälitteistä homeostaasia

aivot reagoivat tähän sopeutumalla

sopeutuminen näkyy mm.:

reseptorien alas- ja ylössääntelynä

synaptisten yhteyksien muutoksina

BDNF-muutoksina

👉 Tämä on farmakologisesti pakotettua plastisuutta, ei välttämättä luonnollista oppimista tai toipumista.

4. Voiko vieroitus paljastaa, että plastisuus oli kompensaatiota?

Tämä on ehkä tärkein pointtisi – ja se on järkevä.

Ajatuskulku:

SSRI muuttaa aivojen säätelyä

Aivot kompensoivat → plastisuus

Lääke poistetaan äkillisesti

Kompensaatio romahtaa

Seurauksena:

sensoriset häiriöt

autonominen epätasapaino

“sähköiskut”, dissosiaatio

Tämä viittaa siihen, että:

osa SSRI-indusoidusta plastisuudesta ei ole stabiilia

se on ollut lääkkeen varassa

Lue lisää

Aivoissakin on eroja, mietityttää, että on kai aika yksilöllistä, kenen aivoissa ne säätelyt mitenkin vaikuttaa, hyvällä vai jopa huonommalla tavalla.
Jostain aikoinaan luin, että aivojen serotoniini systeemeitä ei pitäisi mennä edes muuttelemaan, jutussa mainittiin antagonistit, eli jotain lääkkeitä ilmeisesti tarkoitettiin.

Anonyymi00045 kirjoitti:

Aivoissakin on eroja, mietityttää, että on kai aika yksilöllistä, kenen aivoissa ne säätelyt mitenkin vaikuttaa, hyvällä vai jopa huonommalla tavalla.
Jostain aikoinaan luin, että aivojen serotoniini systeemeitä ei pitäisi mennä edes muuttelemaan, jutussa mainittiin antagonistit, eli jotain lääkkeitä ilmeisesti tarkoitettiin.

Lue lisää

No yleinen kaava on tämä mielestäni:

Estetään serotoniinin takaisinottoa

-

Reseptoritiheys alenee, vähemmän serotoniinireseptoreita, vähemmän serotoniiniaktiivisuutta käytön loputtua. Siis, on aiheutettu keinotekoisesti kemiallinen epätasapainotila ja tasapaino on pysynyt lääkkellä mutta sen poistuessa alkaa fyysisen riippuvuuden vuoksi vieroitusoireet kutrn sähköiskutuntemukset. Se miten kenenkin kroppa vieroitukseen reagoi on kiinni käyttöajasta (pitempi käyttöaika - enemmän riskejä vieroitusoireista) ja vieroitustavasta ja lääkkeestä. Hidas vieroitus ei poista riskiä vieroitusongemmista mutta vähentää sitä. Uskon että se on neuroplastisuudesta kiinni miten harmeista palautuu ja nuori ikä on positiivisessa yhteydessä nopeampaan palautumiseen. Jokainen käyttökerta ja etenkin seinäänlopetus jättää jälkensä hermostoon ja jatkuva ränklääminen lisää riskiä hermoston herkistymiselle vieroitusvaiheessa ja sitä kautta autonomisen hermoston häiriöille.

Toki on mielenkiintoinen kysymys miksi jotkut saavat positiivisemman vaikutuksen lääkkeestä ja toiset eivät. Tosin se ei estä harmin tai tehon loppumisen mahdollisuutta, ehkä voimakas mukautuminen lääkkeeseen ei välttämättä ole positiivista pitkällä aikavälillä.

Anonyymi00102 kirjoitti:

No yleinen kaava on tämä mielestäni:

Estetään serotoniinin takaisinottoa

-

Reseptoritiheys alenee, vähemmän serotoniinireseptoreita, vähemmän serotoniiniaktiivisuutta käytön loputtua. Siis, on aiheutettu keinotekoisesti kemiallinen epätasapainotila ja tasapaino on pysynyt lääkkellä mutta sen poistuessa alkaa fyysisen riippuvuuden vuoksi vieroitusoireet kutrn sähköiskutuntemukset. Se miten kenenkin kroppa vieroitukseen reagoi on kiinni käyttöajasta (pitempi käyttöaika - enemmän riskejä vieroitusoireista) ja vieroitustavasta ja lääkkeestä. Hidas vieroitus ei poista riskiä vieroitusongemmista mutta vähentää sitä. Uskon että se on neuroplastisuudesta kiinni miten harmeista palautuu ja nuori ikä on positiivisessa yhteydessä nopeampaan palautumiseen. Jokainen käyttökerta ja etenkin seinäänlopetus jättää jälkensä hermostoon ja jatkuva ränklääminen lisää riskiä hermoston herkistymiselle vieroitusvaiheessa ja sitä kautta autonomisen hermoston häiriöille.

Toki on mielenkiintoinen kysymys miksi jotkut saavat positiivisemman vaikutuksen lääkkeestä ja toiset eivät. Tosin se ei estä harmin tai tehon loppumisen mahdollisuutta, ehkä voimakas mukautuminen lääkkeeseen ei välttämättä ole positiivista pitkällä aikavälillä.

Lue lisää

Aivojen plastisuudessa on myös rajansa korjata vahinkoja ja aina rakentaa uusi homeostaasi uusine hermoyhteyksineen. Esimerkki siitä pssd tai tardiivi dyskinesia. Aivot ei ole loputtomasti plastinen elin johon ei voi jäädä toiminnanhäiriöitä jos sitä sotketaan loputtomasti kemikaalikuormalla. Olen toki itse huomannut palautumista psyykenlääkevahingosta mutta en täysin. Tuntohäiriöt, autonomisen hermoston häiriöt ja hermoston herkistyminen on edelleen monelta osin läsnä vaikka edistymistä on. Uskoisin että aivoterveyteni olisi parempi ilman vuosien psyykenlääkehistoriaa.

Anonyymi00103 kirjoitti:

Aivojen plastisuudessa on myös rajansa korjata vahinkoja ja aina rakentaa uusi homeostaasi uusine hermoyhteyksineen. Esimerkki siitä pssd tai tardiivi dyskinesia. Aivot ei ole loputtomasti plastinen elin johon ei voi jäädä toiminnanhäiriöitä jos sitä sotketaan loputtomasti kemikaalikuormalla. Olen toki itse huomannut palautumista psyykenlääkevahingosta mutta en täysin. Tuntohäiriöt, autonomisen hermoston häiriöt ja hermoston herkistyminen on edelleen monelta osin läsnä vaikka edistymistä on. Uskoisin että aivoterveyteni olisi parempi ilman vuosien psyykenlääkehistoriaa.

Lue lisää

Onneksi ymmärrykseni kehon hoitamisesta, ruokavaliosta, oikeanlaisesta liikkumisesta kehoa kuunnellen, aivoterveyden tukemisesta ja neurotoksisen kuorman vaikutuksesta aivoihin on sillä tasolla missä se on. Muuten en tosiaankaan olisi palannut työkyvyttömyydestä sille tasolle missä olen mutta pelkään edelleen muistisairautta koska vieläkin aivot on utuiset sedatiivien ja muiden lääkkeiden jäljiltä

Tämä on totta. Ja edelleen koulutetaan uutta lääkäri ja terveydenhoitohenkilökuntaa jatkamaan tätä ihmiskuntaa sairastuttavaa käytäntöä. Lääketeollisuudella on myös osuutensa tässä.

Anonyymi00064 kirjoitti:

Tämä on totta. Ja edelleen koulutetaan uutta lääkäri ja terveydenhoitohenkilökuntaa jatkamaan tätä ihmiskuntaa sairastuttavaa käytäntöä. Lääketeollisuudella on myös osuutensa tässä.

Lue lisää

Miksikö psykiatria on sitten keksitty, jos sille ei olisi koskaan ollut tarvetta ?
Siis terveet ihmiset napataan psykiatrian potilaiksi, ja he tulevat siellä sairaiksi ?
On tuo aika lailla ontuva logiikka kyllä.

Anonyymi00073 kirjoitti:

Miksikö psykiatria on sitten keksitty, jos sille ei olisi koskaan ollut tarvetta ?
Siis terveet ihmiset napataan psykiatrian potilaiksi, ja he tulevat siellä sairaiksi ?
On tuo aika lailla ontuva logiikka kyllä.

Lue lisää

Ei logiikka ole ontuvaa. Kyseessä on vuosikymmenien kehitys. Nykyisin alkaa olla aivan liikaa teorioita jotka ovat alkaneet irtaantua ihmiselämän todellisuudesta. Ammatti ihmiset eivät enää pysty tietämään mikä on sairasta ja mikä normaalia elämään kuuluvaa negatiivista reagointia, mikä esim. persoonallisuudesta, luonteesta tai tempperamentista johtuvaa puhetta tai käyttäytymistä.
Psykiatrisen hoitojärjestelmän hoitokäytännöt pyörivät rutiininomaisesti vastaanotoilla ja hoitopaikoissa ja uudet lääkäri sukupolvet oppivat ne kolleegoiltaan eikä heillä ole tieto taitoa asettaa käytäntöjä kyseenalaiseksi.
On helppoa nähdä ihmiset diagnooseina ja tietää mitä lääkettä siihen diagnoosiin täytyy antaa. Psykiatriahan ei tarvitse mitään konkreettisia tutkimus näyttöjä, labroja, kuvantamisia tms. pelkkä lääkärin oma tulkinta riittää tekemään ihmisistä sairaita ja koukuttaa lääkkeiden käyttäjiksi.

Psykiatria tekee oikeasti terveistä sairaita, esimerkkinä vaikka se että kun huumeiksi luokitellut lääkkeet alkavat kehittää ihmisen kehossa uusia häiriötiloja ja sairauksia, lääkäreille on opetettu että se on merkkinä siitä että sairaus on pahentunut tai on puhjennut uusi diagnosoitava sairaus. Ei ihminen ole silloin oikeasti sairas jos lääkkeet ovat tuhonneet elimistön normaalin tasapainon.

Anonyymi00073 kirjoitti:

Miksikö psykiatria on sitten keksitty, jos sille ei olisi koskaan ollut tarvetta ?
Siis terveet ihmiset napataan psykiatrian potilaiksi, ja he tulevat siellä sairaiksi ?
On tuo aika lailla ontuva logiikka kyllä.

Lue lisää

Tutki psykiatrian historiaa.
Mm Thomas szasz osaa kertoa juurta jaksain mitä psykiatria on alusta alkaen ollut ja tulee olemaan.

Anonyymi00079 kirjoitti:

Ei logiikka ole ontuvaa. Kyseessä on vuosikymmenien kehitys. Nykyisin alkaa olla aivan liikaa teorioita jotka ovat alkaneet irtaantua ihmiselämän todellisuudesta. Ammatti ihmiset eivät enää pysty tietämään mikä on sairasta ja mikä normaalia elämään kuuluvaa negatiivista reagointia, mikä esim. persoonallisuudesta, luonteesta tai tempperamentista johtuvaa puhetta tai käyttäytymistä.
Psykiatrisen hoitojärjestelmän hoitokäytännöt pyörivät rutiininomaisesti vastaanotoilla ja hoitopaikoissa ja uudet lääkäri sukupolvet oppivat ne kolleegoiltaan eikä heillä ole tieto taitoa asettaa käytäntöjä kyseenalaiseksi.
On helppoa nähdä ihmiset diagnooseina ja tietää mitä lääkettä siihen diagnoosiin täytyy antaa. Psykiatriahan ei tarvitse mitään konkreettisia tutkimus näyttöjä, labroja, kuvantamisia tms. pelkkä lääkärin oma tulkinta riittää tekemään ihmisistä sairaita ja koukuttaa lääkkeiden käyttäjiksi.

Psykiatria tekee oikeasti terveistä sairaita, esimerkkinä vaikka se että kun huumeiksi luokitellut lääkkeet alkavat kehittää ihmisen kehossa uusia häiriötiloja ja sairauksia, lääkäreille on opetettu että se on merkkinä siitä että sairaus on pahentunut tai on puhjennut uusi diagnosoitava sairaus. Ei ihminen ole silloin oikeasti sairas jos lääkkeet ovat tuhonneet elimistön normaalin tasapainon.

Lue lisää

Varsinaisesti psykiatria ei tee terveistä sairaita.Medikalisaatio on se varsinainen taustatekiä.

Anonyymi00079 kirjoitti:

Ei logiikka ole ontuvaa. Kyseessä on vuosikymmenien kehitys. Nykyisin alkaa olla aivan liikaa teorioita jotka ovat alkaneet irtaantua ihmiselämän todellisuudesta. Ammatti ihmiset eivät enää pysty tietämään mikä on sairasta ja mikä normaalia elämään kuuluvaa negatiivista reagointia, mikä esim. persoonallisuudesta, luonteesta tai tempperamentista johtuvaa puhetta tai käyttäytymistä.
Psykiatrisen hoitojärjestelmän hoitokäytännöt pyörivät rutiininomaisesti vastaanotoilla ja hoitopaikoissa ja uudet lääkäri sukupolvet oppivat ne kolleegoiltaan eikä heillä ole tieto taitoa asettaa käytäntöjä kyseenalaiseksi.
On helppoa nähdä ihmiset diagnooseina ja tietää mitä lääkettä siihen diagnoosiin täytyy antaa. Psykiatriahan ei tarvitse mitään konkreettisia tutkimus näyttöjä, labroja, kuvantamisia tms. pelkkä lääkärin oma tulkinta riittää tekemään ihmisistä sairaita ja koukuttaa lääkkeiden käyttäjiksi.

Psykiatria tekee oikeasti terveistä sairaita, esimerkkinä vaikka se että kun huumeiksi luokitellut lääkkeet alkavat kehittää ihmisen kehossa uusia häiriötiloja ja sairauksia, lääkäreille on opetettu että se on merkkinä siitä että sairaus on pahentunut tai on puhjennut uusi diagnosoitava sairaus. Ei ihminen ole silloin oikeasti sairas jos lääkkeet ovat tuhonneet elimistön normaalin tasapainon.

Lue lisää

Voisin kyllä sanoa näinkin oman kokemuksen kautta, kun tulin parempaan kuntoon, oma asenteeni psykiatriaa ja ammattilaisia kohtaan muuttui reilusti.
Psykiatrien kanssa tulee ihan hyvin toimeen, kun alkaa itse olemaan tietoinen omasta tilastaan, oireet ovat poistuneet, ym.
Kun olin tosi huonona, en uskaltanut koskaan edes sanoa omia mielipiteitä asioista, liittyi ne sitten hoitoon tai lääkityksiin. En uskaltanut alkaa kyseenalaistamaan mitään.
Toivuttuani pystyin sanomaan, mitä haluan ja mitä en.
Ymmärrän täysin, miltä alussa tuntuu, haluaa tavallaan laittaa vastaan, ajatuksena "kun ei minussa mitään vikaa ole". Ehkä saattaa ajatella, että hoitotaho tahtoo vain pahaa.
Kyllähän sairas ihminen huonossa tilanteessa vähän kuin "alistuu omaan kohtaloonsa", ei halua, että hänen asioitaan, ikäviäkin sellaisia, kukaan tulee sorkkimaan.
Ei ole kiva olla sairas, kukaan ei ota sairastumista päämäräkseen. Se voi hävettää, nolottaa, heikentää itsetuntoa, jne. Tunneskaala on laaja, kun hoitoon hakeutuu ensimmäistä kertaa. Eikä kaiken maailman pelottelujutut ulkopuolisilta ainakaan helpota yhtään.

Anonyymi00080 kirjoitti:

Tutki psykiatrian historiaa.
Mm Thomas szasz osaa kertoa juurta jaksain mitä psykiatria on alusta alkaen ollut ja tulee olemaan.

Historiasta löytyy monen muunkin kirjoitelmia kuin ainoastaan tuon Szaszin.
Olen lukenut paljon psykiatriasta. Ja siitä on ollut hyötyäkin itselleni, vähän kuin omatoimista terapiaa.
Jos joku kertoo historiasta, toki kertoo mitä jokin on ollut alusta alkaen, mutta eihän hän pysty kertomaan mitä se tulee olemaan.

Anonyymi00081 kirjoitti:

Varsinaisesti psykiatria ei tee terveistä sairaita.Medikalisaatio on se varsinainen taustatekiä.

Sekin vähän riippuu.

Anonyymi00086 kirjoitti:

Voisin kyllä sanoa näinkin oman kokemuksen kautta, kun tulin parempaan kuntoon, oma asenteeni psykiatriaa ja ammattilaisia kohtaan muuttui reilusti.
Psykiatrien kanssa tulee ihan hyvin toimeen, kun alkaa itse olemaan tietoinen omasta tilastaan, oireet ovat poistuneet, ym.
Kun olin tosi huonona, en uskaltanut koskaan edes sanoa omia mielipiteitä asioista, liittyi ne sitten hoitoon tai lääkityksiin. En uskaltanut alkaa kyseenalaistamaan mitään.
Toivuttuani pystyin sanomaan, mitä haluan ja mitä en.
Ymmärrän täysin, miltä alussa tuntuu, haluaa tavallaan laittaa vastaan, ajatuksena "kun ei minussa mitään vikaa ole". Ehkä saattaa ajatella, että hoitotaho tahtoo vain pahaa.
Kyllähän sairas ihminen huonossa tilanteessa vähän kuin "alistuu omaan kohtaloonsa", ei halua, että hänen asioitaan, ikäviäkin sellaisia, kukaan tulee sorkkimaan.
Ei ole kiva olla sairas, kukaan ei ota sairastumista päämäräkseen. Se voi hävettää, nolottaa, heikentää itsetuntoa, jne. Tunneskaala on laaja, kun hoitoon hakeutuu ensimmäistä kertaa. Eikä kaiken maailman pelottelujutut ulkopuolisilta ainakaan helpota yhtään.

Lue lisää

Osa ei uskalla kertoa mielipiteitään tai ei kuunnella. Lääkäreitä on valitettavasti hyviä ja sit tosi huonoja.

Anonyymi00081 kirjoitti:

Varsinaisesti psykiatria ei tee terveistä sairaita.Medikalisaatio on se varsinainen taustatekiä.

On siinä osana myös sairaan ihmisen oma motivaatio osallistua hoitoonsa.
Onko vain jatkuvasti "vastarinnan kiiski" , vai haluaako edes yrittää jotain muutosta ?

Anonyymi00094 kirjoitti:

On siinä osana myös sairaan ihmisen oma motivaatio osallistua hoitoonsa.
Onko vain jatkuvasti "vastarinnan kiiski" , vai haluaako edes yrittää jotain muutosta ?

Vaikuttaa myös mitä tarjotaan vai tarjotaanko mitään

Anonyymi00097 kirjoitti:

Vaikuttaa myös mitä tarjotaan vai tarjotaanko mitään

Tuo "vastarannan kiiski" ilmiö on yleistä psykiatrisessa hoidossa. Näen sille selityksen.
Kun ihminen laitetaan psykiatriseen hoitojärjestelmään, sen tekee yleensä joku muu lääkäri kuin psykiatri. Häneltä tulee ensimmäiset viestit psykiatrialle millainen potilas sietä on tulossa.

Hoitojärjestelmässä ensimmäisiä "hoitotehtäviä" on antaa diagnoosi, joka kulkee mukana loppuelämän. Sitten alkaa hoito, lääkettä, ja yleensä ihminen muuttuu hoitohenkilöiden silmissä diagnoosiksi, jota aletaan hoitaa käypä hoitosuositusten mukaan. Tässä vaiheessa alkaa monilla vastarannan kiiski ilmiö heräilemään. Hoito siirtyy johonkin minuuden ulkopuolelle joka ei kohtaa aitoa minua ja miksi olen lähtenyt hakemaan apua.

Yksi psykiatrisen hoitojärjestelmän piirre on se, että ihmisiä aletaan kouluttaa elämään siinä diagnoosin roolissa jonka hän on saanut. Koko psykiatrinen järjestelmä on valjastettu tähän tehtävään ja se on siinä harvinaisen tehokas. Kaikki muukin terveydenhoitojärjestelmä liittyy mukaan tähän, sen huomaa siinä kun yrittää mennä hakemaan apua johonkin fyysiseen ongelmaansa.
Mitä enemmän on lääkkeitä, mitä kauemmin niitä syö, sitä varmemmin ihminen muuttukin diagnoosinsa kaltaiseksi, usein on osastojakso edessä, mikä tarkoittaa monelle kroonistumista ja lopun elämäänsä lääkkeiden syömistä.
En sano että näin käy kaikille, mutta valitettavan moni on tehty nyt sairaammaksi, myös fyysisesti, kuin ennen lähtöään tähän hoitoputkeen.

Ihmisen minuus häipyy taka alalle ja diagnoosi rooli nostetaan ylitse kaiken. Tässä vaiheessa viimeistään aletaan tajuamaan hoidon mielettömyys kun vuosiakin kuluu eikä mitään parantumista tapahdu, päinvastoin. Vastarannan kiiskejä syntyy hoitohenkilöstön silmissä ja potilas on ymmällään kun häntä talutetaan ulkoapäin tulevilla painostuksilla tekemään sitä (mm. syömään lääkkeitä) ja menemään sinne ja tänne (eri hoitopisteisiin ) ja sanomalla että sinä olet sairas ja....

Kaikkein tärkeintä, ihmisen omaa puhetta, pyyntöjä, tunteita ei ymmärretä vaan ne ovat diagnoosin, masentuneen, persoonallisuushäiriöisen, ahdistuneen tuotoksia. joihin ei ole olemassa muuta hoitoa kuin huumaavaa lääkettä, lääkettä ja taas lääkettä.

Eiköhän tämän tyyppinen hoitopolku ole tuttua aika monelle.

Anonyymi00098 kirjoitti:

Tuo "vastarannan kiiski" ilmiö on yleistä psykiatrisessa hoidossa. Näen sille selityksen.
Kun ihminen laitetaan psykiatriseen hoitojärjestelmään, sen tekee yleensä joku muu lääkäri kuin psykiatri. Häneltä tulee ensimmäiset viestit psykiatrialle millainen potilas sietä on tulossa.

Hoitojärjestelmässä ensimmäisiä "hoitotehtäviä" on antaa diagnoosi, joka kulkee mukana loppuelämän. Sitten alkaa hoito, lääkettä, ja yleensä ihminen muuttuu hoitohenkilöiden silmissä diagnoosiksi, jota aletaan hoitaa käypä hoitosuositusten mukaan. Tässä vaiheessa alkaa monilla vastarannan kiiski ilmiö heräilemään. Hoito siirtyy johonkin minuuden ulkopuolelle joka ei kohtaa aitoa minua ja miksi olen lähtenyt hakemaan apua.

Yksi psykiatrisen hoitojärjestelmän piirre on se, että ihmisiä aletaan kouluttaa elämään siinä diagnoosin roolissa jonka hän on saanut. Koko psykiatrinen järjestelmä on valjastettu tähän tehtävään ja se on siinä harvinaisen tehokas. Kaikki muukin terveydenhoitojärjestelmä liittyy mukaan tähän, sen huomaa siinä kun yrittää mennä hakemaan apua johonkin fyysiseen ongelmaansa.
Mitä enemmän on lääkkeitä, mitä kauemmin niitä syö, sitä varmemmin ihminen muuttukin diagnoosinsa kaltaiseksi, usein on osastojakso edessä, mikä tarkoittaa monelle kroonistumista ja lopun elämäänsä lääkkeiden syömistä.
En sano että näin käy kaikille, mutta valitettavan moni on tehty nyt sairaammaksi, myös fyysisesti, kuin ennen lähtöään tähän hoitoputkeen.

Ihmisen minuus häipyy taka alalle ja diagnoosi rooli nostetaan ylitse kaiken. Tässä vaiheessa viimeistään aletaan tajuamaan hoidon mielettömyys kun vuosiakin kuluu eikä mitään parantumista tapahdu, päinvastoin. Vastarannan kiiskejä syntyy hoitohenkilöstön silmissä ja potilas on ymmällään kun häntä talutetaan ulkoapäin tulevilla painostuksilla tekemään sitä (mm. syömään lääkkeitä) ja menemään sinne ja tänne (eri hoitopisteisiin ) ja sanomalla että sinä olet sairas ja....

Kaikkein tärkeintä, ihmisen omaa puhetta, pyyntöjä, tunteita ei ymmärretä vaan ne ovat diagnoosin, masentuneen, persoonallisuushäiriöisen, ahdistuneen tuotoksia. joihin ei ole olemassa muuta hoitoa kuin huumaavaa lääkettä, lääkettä ja taas lääkettä.

Eiköhän tämän tyyppinen hoitopolku ole tuttua aika monelle.

Lue lisää

On hyvinkin tuttua, mutta siitäkin on mahdollista päästä irti.

Anonyymi00097 kirjoitti:

Vaikuttaa myös mitä tarjotaan vai tarjotaanko mitään

Täälläkin näyttää olevan valveutuneita ihmisiä, jotka vaikuttavat olevan hyvin tietoisia, minkälaisia hoitomuotoja on olemassa, niin miksi ette kysele niiden perään sieltä hoitotahoilta ? Vai onko odotettava, että ne laitetaan hopeatarjottimella nenän eteen ?
Ei se hoito ainakaan valittamalla parane.

Anonyymi00101 kirjoitti:

Täälläkin näyttää olevan valveutuneita ihmisiä, jotka vaikuttavat olevan hyvin tietoisia, minkälaisia hoitomuotoja on olemassa, niin miksi ette kysele niiden perään sieltä hoitotahoilta ? Vai onko odotettava, että ne laitetaan hopeatarjottimella nenän eteen ?
Ei se hoito ainakaan valittamalla parane.

Lue lisää

Me ollaan ehkä niitä jotka tietoisia. Ongelma kun katos on ettei noita tarjota ellet ite osaa kysyä. Ja mun kokemuksen mukaan moni ei osaa koska luottaa et hoitava taho on asiantuntija ja tarjoaa asianmukaista hoitoa. Lääkäri kun on auktoriteetti jossain määrin

Anonyymi00098 kirjoitti:

Tuo "vastarannan kiiski" ilmiö on yleistä psykiatrisessa hoidossa. Näen sille selityksen.
Kun ihminen laitetaan psykiatriseen hoitojärjestelmään, sen tekee yleensä joku muu lääkäri kuin psykiatri. Häneltä tulee ensimmäiset viestit psykiatrialle millainen potilas sietä on tulossa.

Hoitojärjestelmässä ensimmäisiä "hoitotehtäviä" on antaa diagnoosi, joka kulkee mukana loppuelämän. Sitten alkaa hoito, lääkettä, ja yleensä ihminen muuttuu hoitohenkilöiden silmissä diagnoosiksi, jota aletaan hoitaa käypä hoitosuositusten mukaan. Tässä vaiheessa alkaa monilla vastarannan kiiski ilmiö heräilemään. Hoito siirtyy johonkin minuuden ulkopuolelle joka ei kohtaa aitoa minua ja miksi olen lähtenyt hakemaan apua.

Yksi psykiatrisen hoitojärjestelmän piirre on se, että ihmisiä aletaan kouluttaa elämään siinä diagnoosin roolissa jonka hän on saanut. Koko psykiatrinen järjestelmä on valjastettu tähän tehtävään ja se on siinä harvinaisen tehokas. Kaikki muukin terveydenhoitojärjestelmä liittyy mukaan tähän, sen huomaa siinä kun yrittää mennä hakemaan apua johonkin fyysiseen ongelmaansa.
Mitä enemmän on lääkkeitä, mitä kauemmin niitä syö, sitä varmemmin ihminen muuttukin diagnoosinsa kaltaiseksi, usein on osastojakso edessä, mikä tarkoittaa monelle kroonistumista ja lopun elämäänsä lääkkeiden syömistä.
En sano että näin käy kaikille, mutta valitettavan moni on tehty nyt sairaammaksi, myös fyysisesti, kuin ennen lähtöään tähän hoitoputkeen.

Ihmisen minuus häipyy taka alalle ja diagnoosi rooli nostetaan ylitse kaiken. Tässä vaiheessa viimeistään aletaan tajuamaan hoidon mielettömyys kun vuosiakin kuluu eikä mitään parantumista tapahdu, päinvastoin. Vastarannan kiiskejä syntyy hoitohenkilöstön silmissä ja potilas on ymmällään kun häntä talutetaan ulkoapäin tulevilla painostuksilla tekemään sitä (mm. syömään lääkkeitä) ja menemään sinne ja tänne (eri hoitopisteisiin ) ja sanomalla että sinä olet sairas ja....

Kaikkein tärkeintä, ihmisen omaa puhetta, pyyntöjä, tunteita ei ymmärretä vaan ne ovat diagnoosin, masentuneen, persoonallisuushäiriöisen, ahdistuneen tuotoksia. joihin ei ole olemassa muuta hoitoa kuin huumaavaa lääkettä, lääkettä ja taas lääkettä.

Eiköhän tämän tyyppinen hoitopolku ole tuttua aika monelle.

Lue lisää

Joskus käy mielessä, että onko psykiatria, tai se kyseinen "hoitotiede" jokin uskonto, koska se ajattelu ja tavat toimia ovat hyvin paljon samankaltaisia. Ne varsinaise "hoidot", joita sieltä annetaan ja tarjotaan ovat järjettömän suppeita ja kapea-alaisesti keskittyviä. Ensin tarkkaillaan potilasta, hänen olemustaan ja käytöstään, tehdään niistä ja oireista jokin ihme kaiken selittävä diagnoosi. Ja kuvitellaan, että sen antaminen olisi jokin itsetuntemusta lisäävä. Psykiatrian puolella keskitytään lähinnä vain diagnosointiin ja lääkkeiden/ tai sähköhoidon määräämiseen. Ja joillekin se ainoa hoito, mitä sieltä saa ovat nuo edellä mainitut. Psykiatrisissa sairaaloissa ei anneta oikeastaan mitään kovinkaan kummoista hoitoa, muuta kuin lääkkeitä kipossa. Mitään syventäviä keskusteluja siellä ei käydä, mutta kummalliseksi asian tekee se, että sitä ei tapahdu myöskään avopuolella. Sielläkin lähinnä keskitytään voinnin ja lääkkeiden käytön seuraamiseen ja tarkkailemiseen. Hoidon ulkopuolelle myös käsittämättömän paljon jokaisen ihmiselle keskeisiä ja olennaisia asioita, kuten elämäntilanne ja olosuhteet. Psykiatriassa ja sen käyttämissä hoitokeinoissa ei ole oikeastaan mitään holistista. Sen sijaan potilaan, jolla ei ole tietenkään kyseisessä hierarkiaan pohjautuvaassa systeemissä mitään arvoa, hän on vain potilas, ja hänelle annettu diagnoosi, kyseisessä systeemissä painotetaan sairaudentuntoisuutta, hoitoon sitoutumista ja lääkkeiden säännöllistä käyttöä. Mikään muu ei oikeastaan heitä kiinnosta.

Koko hoitokulttuuri pohjaa kaikki koulutukset, eli opetukset ja ajattelun kliiniseen toimintamalliin, jossa kaikki tunteet ovat vääriä, kiellettyjä, sopimattomia, tai sairauteen kuuluvia.

Meille on 1980-luvulta lähtien mainostettu ja väitetty, että mt-palveluissa ja psykiatrian puolella annetaan ja tarjotaan apua, tukea ja hoitoa; ja että siellä edistetään henkistä hyvinvointia. Miten ei se siltä vaikuta? Paitsi noita edellä mainittuja asioita, niin siellä tapahtuu he*vetin paljon potilaiden arvottamista, kategorisoimista ja leimaamista. Monikaan ei oikeasti hyödy ja saa käyttämistään yhtään mitään. Paitsi ellei siihen lueta uusia tulevia sairauksia lääkkeiden aiheuttamien takia, menetty ihmisarvo, koska hierarkisaan pohjautuvassa systeemissä sinä et missään nimessä ja tilanteesa ole samanarvoinen ja samalla viivalla. Sinua saatetaan arvottaa sosioekonomisen aseman, ulkonäön tai minkä asian tahansa perusteella.

Kannattaako tosiaankaan käyttää niitä "palveluita".

Systeemille on niin tärkeää se, että hyväksyt sinulle annetun diagnoosin ja pohjaat siihen koko ja kaiken identiteettisi ja että käytät kiltisti lääkkeitä, jotka vievät sinulta työ ja toimintakyvyn, lamaannuttavat ja heiketävät kognitiota. Missä on se henkisen hyvinvoinnin edistämisen aspekti ja vaikutukset? Tähän voisi vastata siitä kliinisen kohtelun tärkeydestä ja kohtelusta ja lääkkeiden käytön merkitystä painottavat alan professoritkin. Edistääkö se todellakin ihmisen/ihmisten henkistä hyvinvointia? Tapahtuiko niin oikeasti?

Omalla kohdallani käytin lääkkeitä noin 20 vuoden ajan, olin systeemissä itse asiassa vielä enemmän rasite ( kuormitin siis systeemiä ). Jouduin toistuvasti sairaalaan, päivystykseen ja tarkkailuun psykiatriseen sairaalaan, joko masennus, tai neuroleptien takia. Kun lopetin kyseisten lääkkeiden käytön se pyöröovirumba loppui omalla kohdalla.


En ole enää minkään tahon kontrolloima, enkä lääkkeiden orja, enkä ole mikään diagnoosini.

Anonyymi00111 kirjoitti:

Joskus käy mielessä, että onko psykiatria, tai se kyseinen "hoitotiede" jokin uskonto, koska se ajattelu ja tavat toimia ovat hyvin paljon samankaltaisia. Ne varsinaise "hoidot", joita sieltä annetaan ja tarjotaan ovat järjettömän suppeita ja kapea-alaisesti keskittyviä. Ensin tarkkaillaan potilasta, hänen olemustaan ja käytöstään, tehdään niistä ja oireista jokin ihme kaiken selittävä diagnoosi. Ja kuvitellaan, että sen antaminen olisi jokin itsetuntemusta lisäävä. Psykiatrian puolella keskitytään lähinnä vain diagnosointiin ja lääkkeiden/ tai sähköhoidon määräämiseen. Ja joillekin se ainoa hoito, mitä sieltä saa ovat nuo edellä mainitut. Psykiatrisissa sairaaloissa ei anneta oikeastaan mitään kovinkaan kummoista hoitoa, muuta kuin lääkkeitä kipossa. Mitään syventäviä keskusteluja siellä ei käydä, mutta kummalliseksi asian tekee se, että sitä ei tapahdu myöskään avopuolella. Sielläkin lähinnä keskitytään voinnin ja lääkkeiden käytön seuraamiseen ja tarkkailemiseen. Hoidon ulkopuolelle myös käsittämättömän paljon jokaisen ihmiselle keskeisiä ja olennaisia asioita, kuten elämäntilanne ja olosuhteet. Psykiatriassa ja sen käyttämissä hoitokeinoissa ei ole oikeastaan mitään holistista. Sen sijaan potilaan, jolla ei ole tietenkään kyseisessä hierarkiaan pohjautuvaassa systeemissä mitään arvoa, hän on vain potilas, ja hänelle annettu diagnoosi, kyseisessä systeemissä painotetaan sairaudentuntoisuutta, hoitoon sitoutumista ja lääkkeiden säännöllistä käyttöä. Mikään muu ei oikeastaan heitä kiinnosta.

Koko hoitokulttuuri pohjaa kaikki koulutukset, eli opetukset ja ajattelun kliiniseen toimintamalliin, jossa kaikki tunteet ovat vääriä, kiellettyjä, sopimattomia, tai sairauteen kuuluvia.

Meille on 1980-luvulta lähtien mainostettu ja väitetty, että mt-palveluissa ja psykiatrian puolella annetaan ja tarjotaan apua, tukea ja hoitoa; ja että siellä edistetään henkistä hyvinvointia. Miten ei se siltä vaikuta? Paitsi noita edellä mainittuja asioita, niin siellä tapahtuu he*vetin paljon potilaiden arvottamista, kategorisoimista ja leimaamista. Monikaan ei oikeasti hyödy ja saa käyttämistään yhtään mitään. Paitsi ellei siihen lueta uusia tulevia sairauksia lääkkeiden aiheuttamien takia, menetty ihmisarvo, koska hierarkisaan pohjautuvassa systeemissä sinä et missään nimessä ja tilanteesa ole samanarvoinen ja samalla viivalla. Sinua saatetaan arvottaa sosioekonomisen aseman, ulkonäön tai minkä asian tahansa perusteella.

Kannattaako tosiaankaan käyttää niitä "palveluita".

Systeemille on niin tärkeää se, että hyväksyt sinulle annetun diagnoosin ja pohjaat siihen koko ja kaiken identiteettisi ja että käytät kiltisti lääkkeitä, jotka vievät sinulta työ ja toimintakyvyn, lamaannuttavat ja heiketävät kognitiota. Missä on se henkisen hyvinvoinnin edistämisen aspekti ja vaikutukset? Tähän voisi vastata siitä kliinisen kohtelun tärkeydestä ja kohtelusta ja lääkkeiden käytön merkitystä painottavat alan professoritkin. Edistääkö se todellakin ihmisen/ihmisten henkistä hyvinvointia? Tapahtuiko niin oikeasti?

Omalla kohdallani käytin lääkkeitä noin 20 vuoden ajan, olin systeemissä itse asiassa vielä enemmän rasite ( kuormitin siis systeemiä ). Jouduin toistuvasti sairaalaan, päivystykseen ja tarkkailuun psykiatriseen sairaalaan, joko masennus, tai neuroleptien takia. Kun lopetin kyseisten lääkkeiden käytön se pyöröovirumba loppui omalla kohdalla.


En ole enää minkään tahon kontrolloima, enkä lääkkeiden orja, enkä ole mikään diagnoosini.

Lue lisää

Edelliseen tekstiin tuli harmillisen paljon kirjoitusvirheitä, mutta korjataan niistä edes muutama: psykiatrisen hoidon ja mihin siellä keskitytään jää, tai jätetään ulkopuolelle yksilön elämäntilanne ja olosuhteet. Ainoat asiat, mihin siellä keskitytään on jonkin diagnoosin löytäminen, lukkoon lyöminen ja lääkitysten määrääminen. Joilla sitten ilmeisesti kuvitellaan ratkaisevan kaikki ihmisen elämässä olevat ongelmat. Eikö kuulostakin vähän uskonnolta? Tunteet ja niiden ilmaiseminen ovat kiellettyjä. Eläimilläkin on tunteita ja käsittääkseni mekin olemme eläinlaji, missä muutkin, emmekä suinkaan koneita. Joka sellaista ( tunteetonta) maailmaa ihannoi, menköön Elon Muskin kehittelemään rakettiin ja Marsiin. Jotkut olisivat kotonaan sellaisessa maailmassa, jossa on vain koneita, ja että itsekin on puoliksi robotti.

Monikaan ei hyödy käyttämistään palveluista ja hoidosta muuta kuin, että menettää työ ja toimintakykynsä, lamaantuu, taantuu, konginitio heikkenee, ja esim. syrjäytyy. Mutta ainoata asiat, joita alalla olevat painottavat on se, että potilaan pitää käyttää hänelle määrättyjä lääkkeitä. Eli kaikesta muusta, siis terveydestäkin viis. Eikö olekin absurdia?

Tapahtuukohan siellä tutkimuspuolella oikeastaan mitään? Esim, sen osalta, kuinka moni diagnoosin saanut on oikeasti hyötynyt heidän tarjoamistaan "hoidoista"?

Anonyymi00112 kirjoitti:

Edelliseen tekstiin tuli harmillisen paljon kirjoitusvirheitä, mutta korjataan niistä edes muutama: psykiatrisen hoidon ja mihin siellä keskitytään jää, tai jätetään ulkopuolelle yksilön elämäntilanne ja olosuhteet. Ainoat asiat, mihin siellä keskitytään on jonkin diagnoosin löytäminen, lukkoon lyöminen ja lääkitysten määrääminen. Joilla sitten ilmeisesti kuvitellaan ratkaisevan kaikki ihmisen elämässä olevat ongelmat. Eikö kuulostakin vähän uskonnolta? Tunteet ja niiden ilmaiseminen ovat kiellettyjä. Eläimilläkin on tunteita ja käsittääkseni mekin olemme eläinlaji, missä muutkin, emmekä suinkaan koneita. Joka sellaista ( tunteetonta) maailmaa ihannoi, menköön Elon Muskin kehittelemään rakettiin ja Marsiin. Jotkut olisivat kotonaan sellaisessa maailmassa, jossa on vain koneita, ja että itsekin on puoliksi robotti.

Monikaan ei hyödy käyttämistään palveluista ja hoidosta muuta kuin, että menettää työ ja toimintakykynsä, lamaantuu, taantuu, konginitio heikkenee, ja esim. syrjäytyy. Mutta ainoata asiat, joita alalla olevat painottavat on se, että potilaan pitää käyttää hänelle määrättyjä lääkkeitä. Eli kaikesta muusta, siis terveydestäkin viis. Eikö olekin absurdia?

Tapahtuukohan siellä tutkimuspuolella oikeastaan mitään? Esim, sen osalta, kuinka moni diagnoosin saanut on oikeasti hyötynyt heidän tarjoamistaan "hoidoista"?

Lue lisää

Kyllä sinäkin varmaan olet siitä hoidosta jotain hyötynyt, jos nykyään kerran pärjäät ilman lääkkeitä ja hoitokontaktia ?
Itse ainakin ajattelen omalla kohdallani niin, että on hoidoista jotain hyötyäkin ollut, koska nykyään pärjäilen.
Olen työkyvytön kyllä, mutta se on minulle ihan ok, ei se minua haittaa. En syyttele itseäni siitä, että aikoinaan sairastuin ja jäin tk-eläkkeelle.
Aiemmassa kommentissasi kiteytit hyvin viimeiseen kappaleeseen ydinasian, et ole itse se diagnoosisi. Niinhän se onkin, diagnoosi on vain olemassa, mutta senkin kanssa pystyy elämään, jos haluaa.
Sairastuttuaan ihminen on aika haavoittuvassa tilassa, ja tapahtuu herkästi niin, että siinä "alistuu" sairaan asemaan. Itsetunto myös vaikuttaa asiaan.

Anonyymi00112 kirjoitti:

Edelliseen tekstiin tuli harmillisen paljon kirjoitusvirheitä, mutta korjataan niistä edes muutama: psykiatrisen hoidon ja mihin siellä keskitytään jää, tai jätetään ulkopuolelle yksilön elämäntilanne ja olosuhteet. Ainoat asiat, mihin siellä keskitytään on jonkin diagnoosin löytäminen, lukkoon lyöminen ja lääkitysten määrääminen. Joilla sitten ilmeisesti kuvitellaan ratkaisevan kaikki ihmisen elämässä olevat ongelmat. Eikö kuulostakin vähän uskonnolta? Tunteet ja niiden ilmaiseminen ovat kiellettyjä. Eläimilläkin on tunteita ja käsittääkseni mekin olemme eläinlaji, missä muutkin, emmekä suinkaan koneita. Joka sellaista ( tunteetonta) maailmaa ihannoi, menköön Elon Muskin kehittelemään rakettiin ja Marsiin. Jotkut olisivat kotonaan sellaisessa maailmassa, jossa on vain koneita, ja että itsekin on puoliksi robotti.

Monikaan ei hyödy käyttämistään palveluista ja hoidosta muuta kuin, että menettää työ ja toimintakykynsä, lamaantuu, taantuu, konginitio heikkenee, ja esim. syrjäytyy. Mutta ainoata asiat, joita alalla olevat painottavat on se, että potilaan pitää käyttää hänelle määrättyjä lääkkeitä. Eli kaikesta muusta, siis terveydestäkin viis. Eikö olekin absurdia?

Tapahtuukohan siellä tutkimuspuolella oikeastaan mitään? Esim, sen osalta, kuinka moni diagnoosin saanut on oikeasti hyötynyt heidän tarjoamistaan "hoidoista"?

Lue lisää

Kahdenkymmenen vuoden "koulutusputki" on antanut ammattimaisen näkökulman psykiatrisen hoitojärjestelmän toiminnasta. Tätä se on.

Anonyymi00117 kirjoitti:

Kahdenkymmenen vuoden "koulutusputki" on antanut ammattimaisen näkökulman psykiatrisen hoitojärjestelmän toiminnasta. Tätä se on.

Oltuani mukana ja osastolla vuosia.. Samaa mieltä. Edes syömishäiriötä ne ei osaa oikein hoitaa. Ja traumatkin skipattiin/unohdettiin eli tuntu ettei lääkäritkään keskustellu keskenään

Anonyymi00117 kirjoitti:

Kahdenkymmenen vuoden "koulutusputki" on antanut ammattimaisen näkökulman psykiatrisen hoitojärjestelmän toiminnasta. Tätä se on.

Oletko osannut ottaa näkökulmaa myös henkilökunnan silmin, vai ainoastaan potilaana ?

Anonyymi00120 kirjoitti:

Oletko osannut ottaa näkökulmaa myös henkilökunnan silmin, vai ainoastaan potilaana ?

Ihan hyvä pointti. Mitä tapahtuisi jos seuraavat kaksikymmentä vuotta yrittäisikin hoitaa näitä simppeleitä traumoja ja helppoja syömishäiriöitä?

Anonyymi00122 kirjoitti:

Ihan hyvä pointti. Mitä tapahtuisi jos seuraavat kaksikymmentä vuotta yrittäisikin hoitaa näitä simppeleitä traumoja ja helppoja syömishäiriöitä?

Ei ne simppeleitä ole mut ei ne sekaosastolla oikein osaa

Anonyymi00123 kirjoitti:

Ei ne simppeleitä ole mut ei ne sekaosastolla oikein osaa

Eivät osaa, totta.
Ja silti pidetään yllä laitoksia ja hoitopisteitä joihin tungetaan uusia ihmisiä jatkuvasti. Koulutetaan henkilökuntaa, joita opetetaan hoitamaan väärin. Aiheutetaan suunnattomia kärsimyksiä ihmisille jotka luottavat terveydenhoitojärjestelmäämme toivoen saavansa apua.

Ja me veronmaksajat korvaamme kaiken.

Nyt poliitikot ja hyvinvointialueet herätys ja korjaamaan epäkohtia.

Anonyymi00120 kirjoitti:

Oletko osannut ottaa näkökulmaa myös henkilökunnan silmin, vai ainoastaan potilaana ?

Miksi psykiatriassa kaikkiin yksilön mt-oireisiin suhtaudutaan niin, että ne ovat automaattisesti jokin merkki, tai osoitus jostakin sairaudesta? Simppeli ja aiheellinen kysymys. - Vaikka niitä mt-oireita aiheuttaisikin esim. yksilön elämässä koetut traumat, vaikeat elämäntilanteet ja olosuhteet. Lähes aina jokaisen vastaanotolle, tai "palveluihin" tulevan kohdalla tehdään vain diagnoosi/ diagnoosit ja määrätään niihin lähes aina ainoaksi hoidoksi lääkkeitä. Ei mitään muuta. Systeemissä on aika paljon niitä, joilla on jotakin aivan muuta niiden mt-oireiden takana ja taustalla, kuin se, että syy olisi jokin psyykkinen sairaus. Suurin osa laitetaan lääkeputkeen koko elämän ajaksi. Käypähoitosuosituksissa tiettujen sairauksien kohdalla suositellaan, että esim. neuroleptejä pitää kyseisen lääkemääräyksen saaneiden käyttää koko loppuelämän ajan. Huolimatta siitä, että vaikka ne niiden käyttö aiheuttaisi käyttäjälle merkittäviä haittoja ja tulee uusia lisäsairauksia. Onko se reilua ja oikein, miltään kantilta ajateltuna ja katsottuna. Että hoidetaan jotakin yhtä sairautta, ja sitten aiheutetaankin toinen, jopa vakavampi sairaus lisää. Jos on eettisesti tai moraalisesti tai millä tavalla tahansa oikein, niin sitten on jotakin todella pahasti pielessä. Tätä puolta ei tule esille, että mikä on se psykiatriassa oleva päämäärä ja se, mihin keskitytään. Ja aika moni joko tulee omaehtoisesti, tai ajautuu systeemiin ja sen oravanpyörään tietämättä, että se oikeastaan on pelkästään medikalisaatioajattelun pyörittämää ja lääkeyhtiöiden etua ajamaa agendaa. Minne unohtui oikeasti se henkisen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen? Pääasiassa suurimmalle osalle mt-diagnosoiduista ei tarjota käytännössä mitään muuta, kuin diagnoosit, elinikäiset leimat ja lääkitykset. Siinä kaikki. Ja sitten vielä kehdataan korostaa alan piiristä, että "potilaan pitää olla hoitomyöntyväinen, sitoutua hoitoonsa ja hyväksyä sairautensa". Ja sieltä puolelta ne kaikki annettavat ja tarjottavat "hoidot" ovat loppujen lopuksi aika köykäisiä, suppeita ja kapea-alaisia. Monikaan ei ymmärrä kyseenalaistaa alalla olevia metodeja, mm. absurdia ja terveyttä vahingoittavia käypähoitosuosituksia. Lääkkeet huumaavat käyttäjänsä ja tekevät apaattiseksi, eli välinpitämättömäksi. Ja monella, joka on ymmärtänyt lopettaa esim. neuroleptien käytön, huomaavat eron omassa voinnissa ja toimintakyvyssä lähes heti. Neuroleptit heikentävät merkittävästi työ ja toimintakykyä. Mutta tätäkään asiaa ei alan piirissä joko nähdä, tai haluta nähdä, eikä myönnetä.

Samat hoitolinjaukset on olleet voimassa ja käytössä jo useamman vuosikymmenen ajan. Eikä tähän ole tullut mitään muutosta ja uudistuksia. Keskustelujen laatu ja määrä ovat todella huonot, niin sairaala, kuin avohoitopuolellakin. Systeemi sai aikaan oikeastaan tavallaan vaan lisää uhreja. Ensinnäkin ne, joilla on traumataustaa eivät saa mitään traumaterapiaa, jos heille on annettu aiemmin jokin toinen mt-diagnoosi. Kuulostaa todella toimivalta systeemiltä? Ei se ole tuo valikoiminen ja jokonkin lokerikkoon heittäminen koko elämän ajaksi millään tavalla tasapuolista ja tasa-arvoista.

Yhden aiheellisen kysymyksen vielä heitän: jokaisen on syytä kysyä itseltään, että onko niistä psykiatrian puolelta tarjottavista palveluista ja hoidoista oikeasti itselle mitään hyötyä, vai enemmän haittaa ja edistävätkö ne todella sitä henkistä hyvinvointia?

Anonyymi00125 kirjoitti:

Miksi psykiatriassa kaikkiin yksilön mt-oireisiin suhtaudutaan niin, että ne ovat automaattisesti jokin merkki, tai osoitus jostakin sairaudesta? Simppeli ja aiheellinen kysymys. - Vaikka niitä mt-oireita aiheuttaisikin esim. yksilön elämässä koetut traumat, vaikeat elämäntilanteet ja olosuhteet. Lähes aina jokaisen vastaanotolle, tai "palveluihin" tulevan kohdalla tehdään vain diagnoosi/ diagnoosit ja määrätään niihin lähes aina ainoaksi hoidoksi lääkkeitä. Ei mitään muuta. Systeemissä on aika paljon niitä, joilla on jotakin aivan muuta niiden mt-oireiden takana ja taustalla, kuin se, että syy olisi jokin psyykkinen sairaus. Suurin osa laitetaan lääkeputkeen koko elämän ajaksi. Käypähoitosuosituksissa tiettujen sairauksien kohdalla suositellaan, että esim. neuroleptejä pitää kyseisen lääkemääräyksen saaneiden käyttää koko loppuelämän ajan. Huolimatta siitä, että vaikka ne niiden käyttö aiheuttaisi käyttäjälle merkittäviä haittoja ja tulee uusia lisäsairauksia. Onko se reilua ja oikein, miltään kantilta ajateltuna ja katsottuna. Että hoidetaan jotakin yhtä sairautta, ja sitten aiheutetaankin toinen, jopa vakavampi sairaus lisää. Jos on eettisesti tai moraalisesti tai millä tavalla tahansa oikein, niin sitten on jotakin todella pahasti pielessä. Tätä puolta ei tule esille, että mikä on se psykiatriassa oleva päämäärä ja se, mihin keskitytään. Ja aika moni joko tulee omaehtoisesti, tai ajautuu systeemiin ja sen oravanpyörään tietämättä, että se oikeastaan on pelkästään medikalisaatioajattelun pyörittämää ja lääkeyhtiöiden etua ajamaa agendaa. Minne unohtui oikeasti se henkisen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen? Pääasiassa suurimmalle osalle mt-diagnosoiduista ei tarjota käytännössä mitään muuta, kuin diagnoosit, elinikäiset leimat ja lääkitykset. Siinä kaikki. Ja sitten vielä kehdataan korostaa alan piiristä, että "potilaan pitää olla hoitomyöntyväinen, sitoutua hoitoonsa ja hyväksyä sairautensa". Ja sieltä puolelta ne kaikki annettavat ja tarjottavat "hoidot" ovat loppujen lopuksi aika köykäisiä, suppeita ja kapea-alaisia. Monikaan ei ymmärrä kyseenalaistaa alalla olevia metodeja, mm. absurdia ja terveyttä vahingoittavia käypähoitosuosituksia. Lääkkeet huumaavat käyttäjänsä ja tekevät apaattiseksi, eli välinpitämättömäksi. Ja monella, joka on ymmärtänyt lopettaa esim. neuroleptien käytön, huomaavat eron omassa voinnissa ja toimintakyvyssä lähes heti. Neuroleptit heikentävät merkittävästi työ ja toimintakykyä. Mutta tätäkään asiaa ei alan piirissä joko nähdä, tai haluta nähdä, eikä myönnetä.

Samat hoitolinjaukset on olleet voimassa ja käytössä jo useamman vuosikymmenen ajan. Eikä tähän ole tullut mitään muutosta ja uudistuksia. Keskustelujen laatu ja määrä ovat todella huonot, niin sairaala, kuin avohoitopuolellakin. Systeemi sai aikaan oikeastaan tavallaan vaan lisää uhreja. Ensinnäkin ne, joilla on traumataustaa eivät saa mitään traumaterapiaa, jos heille on annettu aiemmin jokin toinen mt-diagnoosi. Kuulostaa todella toimivalta systeemiltä? Ei se ole tuo valikoiminen ja jokonkin lokerikkoon heittäminen koko elämän ajaksi millään tavalla tasapuolista ja tasa-arvoista.

Yhden aiheellisen kysymyksen vielä heitän: jokaisen on syytä kysyä itseltään, että onko niistä psykiatrian puolelta tarjottavista palveluista ja hoidoista oikeasti itselle mitään hyötyä, vai enemmän haittaa ja edistävätkö ne todella sitä henkistä hyvinvointia?

Lue lisää

Jos systeemistä on päässyt irti, niin kannattaako siihen jäädä jumiin, vai jatkaa elämää keskittymällä ihan muihin asioihin ?
Jos jatkuvasti vatvoo ajatuksissaan menneitä kokemuksiaan, niin onko silloin hyvä olla ?
Ehkä on vain parempi huokaista, että onneksi nyt on parempi tilanne, eikä enää tarvitse hoitoa, ne ajat on takanapäin.

Anonyymi00126 kirjoitti:

Jos systeemistä on päässyt irti, niin kannattaako siihen jäädä jumiin, vai jatkaa elämää keskittymällä ihan muihin asioihin ?
Jos jatkuvasti vatvoo ajatuksissaan menneitä kokemuksiaan, niin onko silloin hyvä olla ?
Ehkä on vain parempi huokaista, että onneksi nyt on parempi tilanne, eikä enää tarvitse hoitoa, ne ajat on takanapäin.

Lue lisää

Ihmisen henkisellä ja psyykkisellä toiminnalla on omat luonnon lakinsa, jota ei yksilö voi noin vain hallita eikä muuttaa. Esimerkkinä tästä vaikkapa sotatraumat pahimmasta päästä, joita me jälkipolvet olemme saaneet nähdä ja tuntea ulkopuolisen silmin katsottuna. Kun opittiin traumoja tunnistamaan ja löydettiin keinot purkaa niitä mielestä ja psyykestä pois, se auttoi pääsemään jumista pois ja vapautti voimavaroja keskittymään muihin asioihin.

Kun ihmistä hoidon ja auttamisen nimissä vaurioitetaan, psyykessä tapahtuu saman tyyppinen reaktio. Se saattaa jäädä lopun elämän ajaksi ihmisen sisälle vaikuttamaan ja kuluttamaan voimavaroja ellei saa apua purkaa sitä pois.

Me ymmärrämme niitä jotka jatkuvasti joutuvat puhumaan traumaattisista kokemuksistaan, se on osa itsehoitoa, kun mieli yrittää poistaa toisten aiheuttamaa pahuutta.

Anonyymi00127 kirjoitti:

Ihmisen henkisellä ja psyykkisellä toiminnalla on omat luonnon lakinsa, jota ei yksilö voi noin vain hallita eikä muuttaa. Esimerkkinä tästä vaikkapa sotatraumat pahimmasta päästä, joita me jälkipolvet olemme saaneet nähdä ja tuntea ulkopuolisen silmin katsottuna. Kun opittiin traumoja tunnistamaan ja löydettiin keinot purkaa niitä mielestä ja psyykestä pois, se auttoi pääsemään jumista pois ja vapautti voimavaroja keskittymään muihin asioihin.

Kun ihmistä hoidon ja auttamisen nimissä vaurioitetaan, psyykessä tapahtuu saman tyyppinen reaktio. Se saattaa jäädä lopun elämän ajaksi ihmisen sisälle vaikuttamaan ja kuluttamaan voimavaroja ellei saa apua purkaa sitä pois.

Me ymmärrämme niitä jotka jatkuvasti joutuvat puhumaan traumaattisista kokemuksistaan, se on osa itsehoitoa, kun mieli yrittää poistaa toisten aiheuttamaa pahuutta.

Lue lisää

Psykiatrisen hoitojärjestelmän tuottamat traumat koetaan paljolti fyysisinä oireina mikä on harhauttavaa. Jopa koulutettu hoitohenkilöstökään ei tiedä tällaisista aiheuttamistaan vaurioista mitään vaan niitä tulkitaan väärin ja laitetaan potilaiden omaksi syyksi. Ei ihme ettei psykiatriassa tapahdu juurikaan paranemisia. Nekin jotka kokevat paranevansa eivät todellisuudessa ole olleetkaan oikeasti psyykkisesti sairaita. Heille on annettu vain diagnoosi ja sanottu että sinä olet nyt tällainen sairas.

Anonyymi00127 kirjoitti:

Ihmisen henkisellä ja psyykkisellä toiminnalla on omat luonnon lakinsa, jota ei yksilö voi noin vain hallita eikä muuttaa. Esimerkkinä tästä vaikkapa sotatraumat pahimmasta päästä, joita me jälkipolvet olemme saaneet nähdä ja tuntea ulkopuolisen silmin katsottuna. Kun opittiin traumoja tunnistamaan ja löydettiin keinot purkaa niitä mielestä ja psyykestä pois, se auttoi pääsemään jumista pois ja vapautti voimavaroja keskittymään muihin asioihin.

Kun ihmistä hoidon ja auttamisen nimissä vaurioitetaan, psyykessä tapahtuu saman tyyppinen reaktio. Se saattaa jäädä lopun elämän ajaksi ihmisen sisälle vaikuttamaan ja kuluttamaan voimavaroja ellei saa apua purkaa sitä pois.

Me ymmärrämme niitä jotka jatkuvasti joutuvat puhumaan traumaattisista kokemuksistaan, se on osa itsehoitoa, kun mieli yrittää poistaa toisten aiheuttamaa pahuutta.

Lue lisää

Siis ensin hoito aiheuttaa traumoja, hoidossa vaurioitetaan ihmistä, hoito ei ole hyvää ?
Sitten kuitenkin halutaan hoitoa niihin traumoihin, jotka ovat hoidossa tulleet ?
Millä tavalla niitä sitten pitäisi hoitaa, kun se hoito muka aiheuttaa vaan traumoja ja kärsimystä ?
En oikein ymmärrä tuota ajatusmallia, mutta ei kai minun tarvitsekaan.

Anonyymi00128 kirjoitti:

Psykiatrisen hoitojärjestelmän tuottamat traumat koetaan paljolti fyysisinä oireina mikä on harhauttavaa. Jopa koulutettu hoitohenkilöstökään ei tiedä tällaisista aiheuttamistaan vaurioista mitään vaan niitä tulkitaan väärin ja laitetaan potilaiden omaksi syyksi. Ei ihme ettei psykiatriassa tapahdu juurikaan paranemisia. Nekin jotka kokevat paranevansa eivät todellisuudessa ole olleetkaan oikeasti psyykkisesti sairaita. Heille on annettu vain diagnoosi ja sanottu että sinä olet nyt tällainen sairas.

Lue lisää

Kyllä siellä tapahtuu aika paljonkin toipumista, myös parantumista.
Voi olla ollut psyykkisesti hyvinkin sairas, siihen on saanut apua, joka on auttanut avun vastaanottajaa onnistumaan hoidossaan. Avun hakijan/saajan on osallistuttava itsekin hoitoonsa, eikä väittää kaikessa koko ajan vastaan. Niin se onnistuu paremmin.
Diagnoosi annetaan sairauden perusteella, terveitä ihmisiä ei diagnosoida, diagnooseja ei "vain anneta".
Miksi tervettä ihmistä pitäisi hoitaa ? Terve ei hakeudu hoitoon, eikä tervettä toimiteta mihinkään hoitoon sen takia, että hän on terve.

Anonyymi00130 kirjoitti:

Kyllä siellä tapahtuu aika paljonkin toipumista, myös parantumista.
Voi olla ollut psyykkisesti hyvinkin sairas, siihen on saanut apua, joka on auttanut avun vastaanottajaa onnistumaan hoidossaan. Avun hakijan/saajan on osallistuttava itsekin hoitoonsa, eikä väittää kaikessa koko ajan vastaan. Niin se onnistuu paremmin.
Diagnoosi annetaan sairauden perusteella, terveitä ihmisiä ei diagnosoida, diagnooseja ei "vain anneta".
Miksi tervettä ihmistä pitäisi hoitaa ? Terve ei hakeudu hoitoon, eikä tervettä toimiteta mihinkään hoitoon sen takia, että hän on terve.

Lue lisää

Joskus on käynyt niinkin, että se virhe alkaa jo silloin, kun potilas lähtee tk:seen kertomaan vaivoistaan. Ei tehdä välttämättä siellä lähtötilanteessa riittävän spesifistä ja laajaa oirekartoitusta, vaan takerrutaan muutamaan psyykkiseen oireiluun. Ja kun ensimmäinen väärä, tai virheellinen tulkinta on tehty, niin se virheellinen tulkinta jatkuu samalla tavalla vähän nk. lumipalloefektin lailla. Priorisointia on ollut terveydenhuollossa jo useamman vuosikymmenen ajan. Sitä oli jo ennen vuotta 2010. Lähetteiden määrä esim. psykiatrisiin sairaaloihin oli jostakin syystä huomattava juuri noina vuosina.

Psykiatrisissa sairaaloissa tarkkaillaan ja tutkitaan lähinnä potilaan mt-oireita. Mutta jos potilaalla onkin esim. poikkeuksellisen voimakasta väsymystä, sekin saatetaan liittää ja tilittää jonkin psyykkisen sairauden tiliin. Näin on tehty jo kauan ja tehdään vielä edelleenkin.

En väitä, etteikö lääketieteessä toimivat ole lukeneita, oppineita ja älykkäitä. Mutta jokaisessa tieteessäkin on omat puutteensa ja epäkohtansa. Yksiä niitä ovat oireiden yli, tai virheellinen tulkinta. Kokonaiskuvaa ei välttämättä tehdä, nähdä, tai hahmoteta. Myös yksilön elämässä koetut asiat, traumat, nykyinen elämäntilanne ja olosuhteet vaikuttavat ihmiseeen ja hänen psyykkeeseen. Mutta näitä asioita ei välttämättä, tai koskaan oteta huomioon tehtäessä potilaasta arviota.

Mt-puolella "annetaan", tai tehdään diagnooseja ja määrätään lääkkeitä liian systemaattisesti. Kun fokus on vain niissä, ja uskotaan, että vain ne auttavat ja riittävät, mennään vikaan. Diagnoosien antaminen ja potilaan kannalta niiden saaminen ja lääkkeiden määrääminen ihmisten henkiseen pahoinvointiin ei ratkaise kaikkia yksilön ongelmia. Ne eivät ole mikään taikasauva, jolla ihmisen elämässä olevat ongelmat katoavat. Fokuksen pitäisi olla muussakin, kuin siinä, että keskitytään heittämään niitä diagnooseja ja jätetään ihmisiä lääkkeiden varaan koko loppuelämän ajaksi. Uudistusten tekeminen systeemissä on enemmän, kuin tarvittavaa.

Anonyymi00129 kirjoitti:

Siis ensin hoito aiheuttaa traumoja, hoidossa vaurioitetaan ihmistä, hoito ei ole hyvää ?
Sitten kuitenkin halutaan hoitoa niihin traumoihin, jotka ovat hoidossa tulleet ?
Millä tavalla niitä sitten pitäisi hoitaa, kun se hoito muka aiheuttaa vaan traumoja ja kärsimystä ?
En oikein ymmärrä tuota ajatusmallia, mutta ei kai minun tarvitsekaan.

Lue lisää

"Millä tavalla niitä sitten pitäisi hoitaa, kun se hoito muka aiheuttaa vaan traumoja ja kärsimystä?"
Tämä kommentoija ei ole ymmärtänyt psykiatrisen hoidon keskeistä käytäntöä, kuten itse totesi. Mahtaneeko olla töissä tässä systeemissä, siellä nähdään hoidot ja potilaat eri näkökulmasta kuin mikä on potilaiden oma todellisuus.

Niitä traumoja ja vaurioita syntyy nimenomaan niistä lääkkeistä joilla ihmisiä hoidetaan. Kaikki muu mikä tapahtuu lääkkeiden lisäksi on enemmän tai vähemmän auttavaa, toisilla paljon toisilla ei ollenkaan toisilla siltä väliltä. Lääkkeiden tuhoava vaikutus ei näytä avautuvan kaikille. Se ei ole henkilöstön omaa syytä vaan hoitokulttuurin ja koulutuksen tuottamaa tietoa.

Olen joskus kirjoittanut muistiin erään reilun parikymmentä vuotta lääkkeillä hoidetun henkilön mielestäni osuvan kommentin jonka haluan jakaa.
"Huumelääkkeet jotka vaikuttavat keskushermostoon, muuttavat ihmisen aivotoimintaa ja henkistä kapasiteettia. Lääkkeet estävät ajattelemasta normaalisti.Lääkäri laittaa lääkkeillään ihmisen kehon uneen ja sammuttaa elämän ilon.

Kun lääkäri näin tuhoaa jonkun ihmisen ei hän pysty enää hoitamaan häntä eikä paranemista pääse tapahtumaan. Tällöin lääketuska vaan jatkuu ja jatkuu ja keho menee luonnottomaan tilaan. Lopuksi ihminen uupuu kun ei pysty enää elämään luonnollisesti omana itsenään.
Keho pyrkii vastustamaan lääkkeen tuomia muutoksia ja pitämään tasapainoa koossa."

Anonyymi00131 kirjoitti:

Joskus on käynyt niinkin, että se virhe alkaa jo silloin, kun potilas lähtee tk:seen kertomaan vaivoistaan. Ei tehdä välttämättä siellä lähtötilanteessa riittävän spesifistä ja laajaa oirekartoitusta, vaan takerrutaan muutamaan psyykkiseen oireiluun. Ja kun ensimmäinen väärä, tai virheellinen tulkinta on tehty, niin se virheellinen tulkinta jatkuu samalla tavalla vähän nk. lumipalloefektin lailla. Priorisointia on ollut terveydenhuollossa jo useamman vuosikymmenen ajan. Sitä oli jo ennen vuotta 2010. Lähetteiden määrä esim. psykiatrisiin sairaaloihin oli jostakin syystä huomattava juuri noina vuosina.

Psykiatrisissa sairaaloissa tarkkaillaan ja tutkitaan lähinnä potilaan mt-oireita. Mutta jos potilaalla onkin esim. poikkeuksellisen voimakasta väsymystä, sekin saatetaan liittää ja tilittää jonkin psyykkisen sairauden tiliin. Näin on tehty jo kauan ja tehdään vielä edelleenkin.

En väitä, etteikö lääketieteessä toimivat ole lukeneita, oppineita ja älykkäitä. Mutta jokaisessa tieteessäkin on omat puutteensa ja epäkohtansa. Yksiä niitä ovat oireiden yli, tai virheellinen tulkinta. Kokonaiskuvaa ei välttämättä tehdä, nähdä, tai hahmoteta. Myös yksilön elämässä koetut asiat, traumat, nykyinen elämäntilanne ja olosuhteet vaikuttavat ihmiseeen ja hänen psyykkeeseen. Mutta näitä asioita ei välttämättä, tai koskaan oteta huomioon tehtäessä potilaasta arviota.

Mt-puolella "annetaan", tai tehdään diagnooseja ja määrätään lääkkeitä liian systemaattisesti. Kun fokus on vain niissä, ja uskotaan, että vain ne auttavat ja riittävät, mennään vikaan. Diagnoosien antaminen ja potilaan kannalta niiden saaminen ja lääkkeiden määrääminen ihmisten henkiseen pahoinvointiin ei ratkaise kaikkia yksilön ongelmia. Ne eivät ole mikään taikasauva, jolla ihmisen elämässä olevat ongelmat katoavat. Fokuksen pitäisi olla muussakin, kuin siinä, että keskitytään heittämään niitä diagnooseja ja jätetään ihmisiä lääkkeiden varaan koko loppuelämän ajaksi. Uudistusten tekeminen systeemissä on enemmän, kuin tarvittavaa.

Lue lisää

Kukaan ei ratkaisen ihmisen ongelmia, ainoastaan ihminen itse. Ja sitä varten hän voi saada apua ja tukea ammattilaisilta.
Ei ole sellaista taikasauvaa, että joku muu heilauttaa ja toiselta poistuu ongelmat.

Anonyymi00132 kirjoitti:

"Millä tavalla niitä sitten pitäisi hoitaa, kun se hoito muka aiheuttaa vaan traumoja ja kärsimystä?"
Tämä kommentoija ei ole ymmärtänyt psykiatrisen hoidon keskeistä käytäntöä, kuten itse totesi. Mahtaneeko olla töissä tässä systeemissä, siellä nähdään hoidot ja potilaat eri näkökulmasta kuin mikä on potilaiden oma todellisuus.

Niitä traumoja ja vaurioita syntyy nimenomaan niistä lääkkeistä joilla ihmisiä hoidetaan. Kaikki muu mikä tapahtuu lääkkeiden lisäksi on enemmän tai vähemmän auttavaa, toisilla paljon toisilla ei ollenkaan toisilla siltä väliltä. Lääkkeiden tuhoava vaikutus ei näytä avautuvan kaikille. Se ei ole henkilöstön omaa syytä vaan hoitokulttuurin ja koulutuksen tuottamaa tietoa.

Olen joskus kirjoittanut muistiin erään reilun parikymmentä vuotta lääkkeillä hoidetun henkilön mielestäni osuvan kommentin jonka haluan jakaa.
"Huumelääkkeet jotka vaikuttavat keskushermostoon, muuttavat ihmisen aivotoimintaa ja henkistä kapasiteettia. Lääkkeet estävät ajattelemasta normaalisti.Lääkäri laittaa lääkkeillään ihmisen kehon uneen ja sammuttaa elämän ilon.

Kun lääkäri näin tuhoaa jonkun ihmisen ei hän pysty enää hoitamaan häntä eikä paranemista pääse tapahtumaan. Tällöin lääketuska vaan jatkuu ja jatkuu ja keho menee luonnottomaan tilaan. Lopuksi ihminen uupuu kun ei pysty enää elämään luonnollisesti omana itsenään.
Keho pyrkii vastustamaan lääkkeen tuomia muutoksia ja pitämään tasapainoa koossa."

Lue lisää

Minä olen "tämä kommentoija ", enkä tosiaankaan ole systeemissä töissä. Olin potilaspuolella yli kaksikymmentä vuotta, osastohoitoa, avohoitoa, ym.
Ymmärrän hoidon käytäntöä, sitä en ymmärrä miksi joidenkin on niin vaikeaa ottaa hoitoa vastaan, se kun kuulemma vain "traumatisoi".
Minäkin muistan hyvin lääkitysten haittoja, yksi haitta jäi loppuelämäksi, mutta sillehän ei enää voi mitään, sen kanssa on elettävä.
Ja kirjoitin tuossa, että " olin potilaspuolella ", en siis ole enää, pääsin parempaan kuntoon, ja hoitokontaktini lopetettiin.
Minun on pakko sanoa, että omalla kohdallani ainakin oli jotain hyötyä hoidoista, koska olen niistä eroon päässyt.
Onhan siellä psykiatriassa tullut koettua sekö hyvää, että huonoa, mutta en enää jälkeenpäin pilaa mielialaani enkä muutakaan jo tapahtuneilla, menneillä asioilla. Se mitä tapahtui, tapahtui, ja nyt on paremmin.
Pitkä ja kivinen tie oli, sitä en voi kieltää. Mutta toipumiseni onnistui vasta siinä vaiheessa, kun otin hoidon vastaan ja osallistuin siihen itsekin. Sitä ei alkuun tapahtunut moniin vuosiin, sen takia pyörin systeemissä monet vuodet.
Nykyään ajattelen, että tulipahan sekin koettua. Jos en olisi kokenut, olisin sitä kokemusta köyhempi.

Anonyymi00134 kirjoitti:

Kukaan ei ratkaisen ihmisen ongelmia, ainoastaan ihminen itse. Ja sitä varten hän voi saada apua ja tukea ammattilaisilta.
Ei ole sellaista taikasauvaa, että joku muu heilauttaa ja toiselta poistuu ongelmat.

Lue lisää

Väärä diagnoosi toki ei auta tässä yhtään

Anonyymi00135 kirjoitti:

Minä olen "tämä kommentoija ", enkä tosiaankaan ole systeemissä töissä. Olin potilaspuolella yli kaksikymmentä vuotta, osastohoitoa, avohoitoa, ym.
Ymmärrän hoidon käytäntöä, sitä en ymmärrä miksi joidenkin on niin vaikeaa ottaa hoitoa vastaan, se kun kuulemma vain "traumatisoi".
Minäkin muistan hyvin lääkitysten haittoja, yksi haitta jäi loppuelämäksi, mutta sillehän ei enää voi mitään, sen kanssa on elettävä.
Ja kirjoitin tuossa, että " olin potilaspuolella ", en siis ole enää, pääsin parempaan kuntoon, ja hoitokontaktini lopetettiin.
Minun on pakko sanoa, että omalla kohdallani ainakin oli jotain hyötyä hoidoista, koska olen niistä eroon päässyt.
Onhan siellä psykiatriassa tullut koettua sekö hyvää, että huonoa, mutta en enää jälkeenpäin pilaa mielialaani enkä muutakaan jo tapahtuneilla, menneillä asioilla. Se mitä tapahtui, tapahtui, ja nyt on paremmin.
Pitkä ja kivinen tie oli, sitä en voi kieltää. Mutta toipumiseni onnistui vasta siinä vaiheessa, kun otin hoidon vastaan ja osallistuin siihen itsekin. Sitä ei alkuun tapahtunut moniin vuosiin, sen takia pyörin systeemissä monet vuodet.
Nykyään ajattelen, että tulipahan sekin koettua. Jos en olisi kokenut, olisin sitä kokemusta köyhempi.

Lue lisää

Ei ota hoitoa vastaan. Tämä sanonta tulee usein vastaan näissä keskusteluissa. En oikein ymmärrä.

Miten hoitoa ei oteta vastaan? Kertokaa konkreettisia esimerkkejä.

Milloin taas hoitoa otetaan vastaan?

Anonyymi00127 kirjoitti:

Ihmisen henkisellä ja psyykkisellä toiminnalla on omat luonnon lakinsa, jota ei yksilö voi noin vain hallita eikä muuttaa. Esimerkkinä tästä vaikkapa sotatraumat pahimmasta päästä, joita me jälkipolvet olemme saaneet nähdä ja tuntea ulkopuolisen silmin katsottuna. Kun opittiin traumoja tunnistamaan ja löydettiin keinot purkaa niitä mielestä ja psyykestä pois, se auttoi pääsemään jumista pois ja vapautti voimavaroja keskittymään muihin asioihin.

Kun ihmistä hoidon ja auttamisen nimissä vaurioitetaan, psyykessä tapahtuu saman tyyppinen reaktio. Se saattaa jäädä lopun elämän ajaksi ihmisen sisälle vaikuttamaan ja kuluttamaan voimavaroja ellei saa apua purkaa sitä pois.

Me ymmärrämme niitä jotka jatkuvasti joutuvat puhumaan traumaattisista kokemuksistaan, se on osa itsehoitoa, kun mieli yrittää poistaa toisten aiheuttamaa pahuutta.

Lue lisää

Tarkoitat siis, että sotatraumoista pääsi pois, kun niitä tunnistettiin ja löydettiin keinot purkaa ? Mutta muista traumoista ei sitten pääsisi hoitamalla pois jumista ?
Miksi tuo ero olisi olemassa, trauma kuin trauma, samantyyppiset hoitokeinot, tunnistaminen ym.?

Anonyymi00139 kirjoitti:

Ei ota hoitoa vastaan. Tämä sanonta tulee usein vastaan näissä keskusteluissa. En oikein ymmärrä.

Miten hoitoa ei oteta vastaan? Kertokaa konkreettisia esimerkkejä.

Milloin taas hoitoa otetaan vastaan?

Lue lisää

No jos koko ajan väitetään, ettei saa haluamaansa hoitoa, hoito on vääränlaista, jne. Eikö se jo kerro siitä, että ihmiselle ei hoito kelpaa, eli hän ei ota sitä silloin vastaan ?
Tuossa on ainakin yksi esimerkki, kun sellaista kaipaat.

Anonyymi00141 kirjoitti:

No jos koko ajan väitetään, ettei saa haluamaansa hoitoa, hoito on vääränlaista, jne. Eikö se jo kerro siitä, että ihmiselle ei hoito kelpaa, eli hän ei ota sitä silloin vastaan ?
Tuossa on ainakin yksi esimerkki, kun sellaista kaipaat.

Lue lisää

Kysymys kuului, m i t e n hoitoa ei oteta vastaan. Hoidossa täytyy olla jotain sellaista että sitä ei pysty ottamaan vastaan, se ei kohtaa itse sairautta.
Ongelma ei ole hoidettavassa vaan hoitajassa joka yrittää tunkea neliötä ympyrän sisään, tulehdusta jalassa poistaa antamalla mehulasi joka menee vatsaan ei siihen tulehtuneeeseen kohtaan. Esimerkit saattavat olla ei ymmärrettäviä mutta en muuta tässä keksinyt.

Anonyymi00142 kirjoitti:

Kysymys kuului, m i t e n hoitoa ei oteta vastaan. Hoidossa täytyy olla jotain sellaista että sitä ei pysty ottamaan vastaan, se ei kohtaa itse sairautta.
Ongelma ei ole hoidettavassa vaan hoitajassa joka yrittää tunkea neliötä ympyrän sisään, tulehdusta jalassa poistaa antamalla mehulasi joka menee vatsaan ei siihen tulehtuneeeseen kohtaan. Esimerkit saattavat olla ei ymmärrettäviä mutta en muuta tässä keksinyt.

Lue lisää

Taisi olla juttua psykiatrisesta puolesta, ei tulehtuneesta jalasta.
Jos on joku tulehdus, niin kyllähän se hoidetaan muilla keinoilla kuin mehulasillisella.
Jos nyt toistan itseäni, niin se, ettei ota psykiatrista hoitoa vastaan, johtuu usein siitä, että suhtautuu hoitokeinoihin aina negatiivisesti, eikä ymmärrä omaa parastaan.

Anonyymi00143 kirjoitti:

Taisi olla juttua psykiatrisesta puolesta, ei tulehtuneesta jalasta.
Jos on joku tulehdus, niin kyllähän se hoidetaan muilla keinoilla kuin mehulasillisella.
Jos nyt toistan itseäni, niin se, ettei ota psykiatrista hoitoa vastaan, johtuu usein siitä, että suhtautuu hoitokeinoihin aina negatiivisesti, eikä ymmärrä omaa parastaan.

Lue lisää

Voisitko selittää joitain nimeltä mainittuja konkreettisia hoitokeinoja joita psykiatriassa on olemassa ja joihin ihmiset suhtautuvat negatiivisesti, joita ei oteta vastaan.

Mielestäni tämä ongelma on tärkeä ymmärtää. Jos psykiatrisessa hoitokäytännöissä on jotain epäselvää tai jotain ei- ymmärrettävää joka estää paranemista se on hyvä tuoda esille ja korjata.

Anonyymi00144 kirjoitti:

Voisitko selittää joitain nimeltä mainittuja konkreettisia hoitokeinoja joita psykiatriassa on olemassa ja joihin ihmiset suhtautuvat negatiivisesti, joita ei oteta vastaan.

Mielestäni tämä ongelma on tärkeä ymmärtää. Jos psykiatrisessa hoitokäytännöissä on jotain epäselvää tai jotain ei- ymmärrettävää joka estää paranemista se on hyvä tuoda esille ja korjata.

Lue lisää

Lääkkeet taitaa olla se juttu

Anonyymi00145 kirjoitti:

Lääkkeet taitaa olla se juttu

Lääkkeet, etenkin antipsykoosilääkkeet on se mikä saa ihmiset olemaan hoitoa vastaan

Anonyymi00144 kirjoitti:

Voisitko selittää joitain nimeltä mainittuja konkreettisia hoitokeinoja joita psykiatriassa on olemassa ja joihin ihmiset suhtautuvat negatiivisesti, joita ei oteta vastaan.

Mielestäni tämä ongelma on tärkeä ymmärtää. Jos psykiatrisessa hoitokäytännöissä on jotain epäselvää tai jotain ei- ymmärrettävää joka estää paranemista se on hyvä tuoda esille ja korjata.

Lue lisää

Eipä ole minun tehtäväni sitä selitellä, eiköhän jokainen tiedä, miten se omalla kohdallaan menee.
Sen verran toki, että voi olla vastustusta lääkkeille. Ja sairastavat sanovat ( siis osa heistä ), ettei ole muuta hoitoa kuin lääkkeet, vaikka sitähän on olemassa. On avohoito, poliklinikoilla on usein jotain ryhmiäkin, joihin voi osallistua, on paikkoja, joissa mt-ongelmaiset ja kuntoutujat voivat tavata vertaisiaan, yhdistyksiä, ym.
Ehkä on vain niin, että joskus niistä joutuu itse ottamaan selvää. Mutta siihen vaaditaan omaa motivaatiota.
Omasta mielestäni hoitokäytännöissä ei ole epäselvää.
Sairaus itsessään voi haitata paranemista.

Anonyymi00146 kirjoitti:

Lääkkeet, etenkin antipsykoosilääkkeet on se mikä saa ihmiset olemaan hoitoa vastaan

Minut ainakin lääkkeet sai niin tokkuraan ja välinpitämättömäksi, etten kitissyt siitä, että yritettiin hoitaa. Ongelmani oli se, kun en ottanut hoitoa vastaan, mikä johtui silloisesta sairaudentilastani.
Toipuminen onnistui vasta siinä vaiheessa, kun aloin ottamaan hoitoa vastaan.

Anonyymi00149 kirjoitti:

Minut ainakin lääkkeet sai niin tokkuraan ja välinpitämättömäksi, etten kitissyt siitä, että yritettiin hoitaa. Ongelmani oli se, kun en ottanut hoitoa vastaan, mikä johtui silloisesta sairaudentilastani.
Toipuminen onnistui vasta siinä vaiheessa, kun aloin ottamaan hoitoa vastaan.

Lue lisää

Minua kiinnostaa että mitä hoitoa sinulle tarjottiin jota et ottanut ensin vastaan ja sitten aloit ottaa? Tätähän täällä on kyselty aikaisemminkin.

Anonyymi00149 kirjoitti:

Minut ainakin lääkkeet sai niin tokkuraan ja välinpitämättömäksi, etten kitissyt siitä, että yritettiin hoitaa. Ongelmani oli se, kun en ottanut hoitoa vastaan, mikä johtui silloisesta sairaudentilastani.
Toipuminen onnistui vasta siinä vaiheessa, kun aloin ottamaan hoitoa vastaan.

Lue lisää

Mutta kun ihminen huumataan lääkketokkuraan ja lamaannutetaan välinpitämättömäksi ja aloitekyvyttömäksi, eihän tällainen hoito ketään voi parantaa. On psykiatrian oppien mukaista että lääketokkuraiselle uskotellaan että juuri tuo olotila tarkoittaa sitä että olet noin sairas vaikka tällainen sairaus on todellisuudessa lääkkeiden aiheuttamaa kaaosta elimistössä ja lääkitty alkaa uskomaan tätä ja elämään tässä sairaan roolissa, uskoo ihan oikeasti olevansa psyykkisesti sairas.

Monet alkavat epäillä tällaista tehtyä sairautta itsessään ja lopettavat lääkkeet ja sitten alkaa se paraneminen vieroitusoireiden kautta kun elimistö pääsee korjaamaan lääkevaurioita ja muuttamaan elintoimintoja ja aivoja normaaliin tasapainoon.
Päästessään irti lääkkeiden vaikutuksesta takaisin selvään elämään moni tuntuu edelleen uskovan että hän on ollut oikeasti mieleltään sairas.
Mitä muuta hoitoa sitten kukin on saanutkaan lääketokkurassa ollessaan, mahtaako sillä olla ollut vaikutusta. Käydä makaamassa välillä sairaalan sängyssä - tuskin se on ketään tervehdyttänyt.

Anonyymi00148 kirjoitti:

Eipä ole minun tehtäväni sitä selitellä, eiköhän jokainen tiedä, miten se omalla kohdallaan menee.
Sen verran toki, että voi olla vastustusta lääkkeille. Ja sairastavat sanovat ( siis osa heistä ), ettei ole muuta hoitoa kuin lääkkeet, vaikka sitähän on olemassa. On avohoito, poliklinikoilla on usein jotain ryhmiäkin, joihin voi osallistua, on paikkoja, joissa mt-ongelmaiset ja kuntoutujat voivat tavata vertaisiaan, yhdistyksiä, ym.
Ehkä on vain niin, että joskus niistä joutuu itse ottamaan selvää. Mutta siihen vaaditaan omaa motivaatiota.
Omasta mielestäni hoitokäytännöissä ei ole epäselvää.
Sairaus itsessään voi haitata paranemista.

Lue lisää

Unohdat myös kätevästi sen faktan ettei kaikille tarjota niitä muita vaihtoehtoja

Anonyymi00144 kirjoitti:

Voisitko selittää joitain nimeltä mainittuja konkreettisia hoitokeinoja joita psykiatriassa on olemassa ja joihin ihmiset suhtautuvat negatiivisesti, joita ei oteta vastaan.

Mielestäni tämä ongelma on tärkeä ymmärtää. Jos psykiatrisessa hoitokäytännöissä on jotain epäselvää tai jotain ei- ymmärrettävää joka estää paranemista se on hyvä tuoda esille ja korjata.

Lue lisää

En voi. Koska joutuisin luettelemaan kaikki ne hoitokeinot joissa ihmisillä täytyy olla se oma sairaudentunto, että he voivat ottaa niitä vastaan ja hyötyä niistä.

Mutta sen voin selittää, että kaikki sairaat ihmiset eivät suinkaan ole sairaudentunnottomia. Eli meillä on potilasryhmä joka tietää, miten paljon beeässää nämä sairaudentunnottomat suoltaa, väittäessään että hoitoa ei muka ole olemassa, tai että sitä ei muka tarjota.

Se että ihminen kykenee ja ottaa vastaan jotain hoitoa ei vielä automaattisesti tarkoita sitä, että se tehoaa, tai parantaa kertalaakista. Sairaudentunnottomalle tämä on tietysti yksi tekosyy lisää väittää että se ei ole hoitoa, koska se ei johda hänen ihmeparantumiseen.

Mutta siinäkin on selvä ero, miten ihminen jolla joko on, tai ei ole sitä sairaudentuntoa kokee ja hyötyy siitä hoidosta, vaikka lopputulos ei olisikaan täydellinen.

Eli ongelma on sairaudentunnottomuus, ja se on hyvin tiedossa. Mutta siihen ei ole helppoja keinoja puuttua. Jos kaikilla MT-tapauksilla olisi sairaudentunto, niin pakkohoitoa ei käytännössä tarvittaisi, ja lääkkeiden tarve tippuisi murto osaan nykyisestä.

Anonyymi00150 kirjoitti:

Minua kiinnostaa että mitä hoitoa sinulle tarjottiin jota et ottanut ensin vastaan ja sitten aloit ottaa? Tätähän täällä on kyselty aikaisemminkin.

Söin toki lääkkeet, isoja määriä, olin osastoilla vapaaehtoisesti, muutaman kerran pakollakin.
Kävin mielenterveystoimistossa keskustelemassa, kävin päivätoimintakeskuksissa ( näitä oli -90-luvulla ).
Ongelma oli, kun käytin alkoholia samaan aikaan suuria määriä, olin alkoholisti ( sekakäyttö alkoholi ja lääkkeet ).
Siis minua kyllä yritettiin auttaa, mutta en välittänyt itsestäni lainkaan, enkä paljoa mistään muustakaan.

Aikaa kun vieri eteenpäin, aloin sen verran ymmärtää tilanteestani, että jotain on tapahduttava, että pääsisin siitä helvetillisestä elämäntilanteesta eroon.
Silloin oli alettava ajattelemaan, että joudun itsekin ottamaan vastuun itsestäni, jos haluan asioita paremmiksi.
Pääsin/jouduin hyvään hoitopaikkaan, joka mahdollisti sen, että sain apua ja tukea, aikaa itselleni. Pääsin irti alkoholista, lääkityksiä vähennettiin reilusti.
Itse siinä jouduin suurimman työn kuitenkin tekemään. Menneinä huonoina vuosina en osannut kuvitellakaan, että olisi vielä mahdollista saada elämästä kiinni millään tavalla.
Näköjään paljon on mahdollista, vaikka aina ei siltä tunnukaan.
Onhan se aika mielenkiintoista saada jälkeenpäin mietittyä menneitä vuosia ja tapahtuneita asioita. Näkee kaiken aivan eri suunnalta, eri näkökulmasta, kuin mitä sillä hetkellä kun eli niitä vaikeita vuosia.

Anonyymi00151 kirjoitti:

Mutta kun ihminen huumataan lääkketokkuraan ja lamaannutetaan välinpitämättömäksi ja aloitekyvyttömäksi, eihän tällainen hoito ketään voi parantaa. On psykiatrian oppien mukaista että lääketokkuraiselle uskotellaan että juuri tuo olotila tarkoittaa sitä että olet noin sairas vaikka tällainen sairaus on todellisuudessa lääkkeiden aiheuttamaa kaaosta elimistössä ja lääkitty alkaa uskomaan tätä ja elämään tässä sairaan roolissa, uskoo ihan oikeasti olevansa psyykkisesti sairas.

Monet alkavat epäillä tällaista tehtyä sairautta itsessään ja lopettavat lääkkeet ja sitten alkaa se paraneminen vieroitusoireiden kautta kun elimistö pääsee korjaamaan lääkevaurioita ja muuttamaan elintoimintoja ja aivoja normaaliin tasapainoon.
Päästessään irti lääkkeiden vaikutuksesta takaisin selvään elämään moni tuntuu edelleen uskovan että hän on ollut oikeasti mieleltään sairas.
Mitä muuta hoitoa sitten kukin on saanutkaan lääketokkurassa ollessaan, mahtaako sillä olla ollut vaikutusta. Käydä makaamassa välillä sairaalan sängyssä - tuskin se on ketään tervehdyttänyt.

Lue lisää

Tässä olet oikeassa.
Kun on kunnolla tokkurassa lääkkeistä, on hyvin vaikeaa osallistua itse hoitoonsa. Tunteet ja ajattelun taso on sitä luokkaa, ettei itsekään ymmärrä, mikä olisi omaksi parhaaksi.
Ja jos paljon lääkitään, pysyy ihminen siinä kierteessä pitkään. Myös osastojaksot toistuvat, uudestaan ja uudestaan.

Anonyymi00152 kirjoitti:

Unohdat myös kätevästi sen faktan ettei kaikille tarjota niitä muita vaihtoehtoja

Mainitsinkin kommentissani, että voi olla, että joskus joutuu ottamaan itse selvää niistä vaihtoehdoista.
Jos/kun tuntee vertaisiaan ihmisiä, tutustuu hoitopaikoissa muihin, niin kyllä siellä puhutaan ihan keskenäänkin avohoidosta, ja millaisia mahdollisuuksia niissä on.
Tieto kulkee niin sanotusti viidakkorumpujen kautta, jos ei muuten.

Anonyymi00154 kirjoitti:

En voi. Koska joutuisin luettelemaan kaikki ne hoitokeinot joissa ihmisillä täytyy olla se oma sairaudentunto, että he voivat ottaa niitä vastaan ja hyötyä niistä.

Mutta sen voin selittää, että kaikki sairaat ihmiset eivät suinkaan ole sairaudentunnottomia. Eli meillä on potilasryhmä joka tietää, miten paljon beeässää nämä sairaudentunnottomat suoltaa, väittäessään että hoitoa ei muka ole olemassa, tai että sitä ei muka tarjota.

Se että ihminen kykenee ja ottaa vastaan jotain hoitoa ei vielä automaattisesti tarkoita sitä, että se tehoaa, tai parantaa kertalaakista. Sairaudentunnottomalle tämä on tietysti yksi tekosyy lisää väittää että se ei ole hoitoa, koska se ei johda hänen ihmeparantumiseen.

Mutta siinäkin on selvä ero, miten ihminen jolla joko on, tai ei ole sitä sairaudentuntoa kokee ja hyötyy siitä hoidosta, vaikka lopputulos ei olisikaan täydellinen.

Eli ongelma on sairaudentunnottomuus, ja se on hyvin tiedossa. Mutta siihen ei ole helppoja keinoja puuttua. Jos kaikilla MT-tapauksilla olisi sairaudentunto, niin pakkohoitoa ei käytännössä tarvittaisi, ja lääkkeiden tarve tippuisi murto osaan nykyisestä.

Lue lisää

Käsite sairaudentunnottomuus johtuu niistä lääkkeistä joita syötetään. Anonyymi tuolla 00151 kommentoi ihan oikein tilannetta.

Sairaudentunnottomuudeksi lääkärit diagnosoi myös sellaisia ihmisiä jotka he ensin huumaa lääkkeillään tokkuraan. Silloin ihmisen aivotoiminta menee jonkinlaiseen sairaalloiseen olotilaan, esimerkin voisi ottaa vaikka päihtyneestä krapulaisesta tai huumeiden vaikutuksesta. Päihtyneelle on mahdotonta selittää mitään, aivot eivät pysty sitä käsittelemään. Psyykelääkkeet keskushermostoon vaikuttavina tekevät saman tyyppisen ilmiön varsinkin kun niitä käyttää pitkään.
Neuvottomilla lääkäreillä ei ole enää keinoja auttaa potilaitaan jotka he ovat lamaannuttaneet lääkkeillään. Silloin on pakko turvautua käsiensä pesemiseen, se on sairaudentunnottomuus diagnoosi, oma vika kun ei ota hoitoa vastaan. Todellisuudessa eivät lääkärit mitään muuta hoitoa annakaan kun lääkkeitä.

Sairaudentunnottomuudesta on ainakin näissä keskusteluryhmissä, virheellinen kuva ihmisistä jotka hakeutuvat hakemaan apua mielen ongelmiinsa. Lähes kaikki ovat ihan tavallisia täysissä järjen ja sielun voimissa kunnes sitten monen kohdalla hoitoprosessi lamaannuttaa ajan kanssa. Sitä pientä marginaaliryhmää joka sairastuu oikeasti mieleltään ei kannata ottaa esille.

Anonyymi00158 kirjoitti:

Mainitsinkin kommentissani, että voi olla, että joskus joutuu ottamaan itse selvää niistä vaihtoehdoista.
Jos/kun tuntee vertaisiaan ihmisiä, tutustuu hoitopaikoissa muihin, niin kyllä siellä puhutaan ihan keskenäänkin avohoidosta, ja millaisia mahdollisuuksia niissä on.
Tieto kulkee niin sanotusti viidakkorumpujen kautta, jos ei muuten.

Lue lisää

Ehkä ennen. Nykyään kaikki näprää kännyköitä ja on omissa oloissaan

Anonyymi00161 kirjoitti:

Käsite sairaudentunnottomuus johtuu niistä lääkkeistä joita syötetään. Anonyymi tuolla 00151 kommentoi ihan oikein tilannetta.

Sairaudentunnottomuudeksi lääkärit diagnosoi myös sellaisia ihmisiä jotka he ensin huumaa lääkkeillään tokkuraan. Silloin ihmisen aivotoiminta menee jonkinlaiseen sairaalloiseen olotilaan, esimerkin voisi ottaa vaikka päihtyneestä krapulaisesta tai huumeiden vaikutuksesta. Päihtyneelle on mahdotonta selittää mitään, aivot eivät pysty sitä käsittelemään. Psyykelääkkeet keskushermostoon vaikuttavina tekevät saman tyyppisen ilmiön varsinkin kun niitä käyttää pitkään.
Neuvottomilla lääkäreillä ei ole enää keinoja auttaa potilaitaan jotka he ovat lamaannuttaneet lääkkeillään. Silloin on pakko turvautua käsiensä pesemiseen, se on sairaudentunnottomuus diagnoosi, oma vika kun ei ota hoitoa vastaan. Todellisuudessa eivät lääkärit mitään muuta hoitoa annakaan kun lääkkeitä.

Sairaudentunnottomuudesta on ainakin näissä keskusteluryhmissä, virheellinen kuva ihmisistä jotka hakeutuvat hakemaan apua mielen ongelmiinsa. Lähes kaikki ovat ihan tavallisia täysissä järjen ja sielun voimissa kunnes sitten monen kohdalla hoitoprosessi lamaannuttaa ajan kanssa. Sitä pientä marginaaliryhmää joka sairastuu oikeasti mieleltään ei kannata ottaa esille.

Lue lisää

Lääkkehaittojen tavallisin ilmeneminen ulospäin näkyy lääkeparkinsonismin tapaisina fyysisinä oireina ja dementian tyyppisenä psyykkisenä olemuksena.
Tavallisen lähimmäisen tai omaisen tätä voi olla vaikea havaita ainakaan alkuaikoina, mutta lääkärit on opetettu tunnistamaan. Tällaista ihmistä on lääkäreiden mielestä turha enää hoitaa muuten kuin lisää lääkkeitä.

Anonyymi00156 kirjoitti:

Söin toki lääkkeet, isoja määriä, olin osastoilla vapaaehtoisesti, muutaman kerran pakollakin.
Kävin mielenterveystoimistossa keskustelemassa, kävin päivätoimintakeskuksissa ( näitä oli -90-luvulla ).
Ongelma oli, kun käytin alkoholia samaan aikaan suuria määriä, olin alkoholisti ( sekakäyttö alkoholi ja lääkkeet ).
Siis minua kyllä yritettiin auttaa, mutta en välittänyt itsestäni lainkaan, enkä paljoa mistään muustakaan.

Aikaa kun vieri eteenpäin, aloin sen verran ymmärtää tilanteestani, että jotain on tapahduttava, että pääsisin siitä helvetillisestä elämäntilanteesta eroon.
Silloin oli alettava ajattelemaan, että joudun itsekin ottamaan vastuun itsestäni, jos haluan asioita paremmiksi.
Pääsin/jouduin hyvään hoitopaikkaan, joka mahdollisti sen, että sain apua ja tukea, aikaa itselleni. Pääsin irti alkoholista, lääkityksiä vähennettiin reilusti.
Itse siinä jouduin suurimman työn kuitenkin tekemään. Menneinä huonoina vuosina en osannut kuvitellakaan, että olisi vielä mahdollista saada elämästä kiinni millään tavalla.
Näköjään paljon on mahdollista, vaikka aina ei siltä tunnukaan.
Onhan se aika mielenkiintoista saada jälkeenpäin mietittyä menneitä vuosia ja tapahtuneita asioita. Näkee kaiken aivan eri suunnalta, eri näkökulmasta, kuin mitä sillä hetkellä kun eli niitä vaikeita vuosia.

Lue lisää

Akoholiongelmaa ei saisi koskaan hoitaa mielialalääkkeillä, ne eivät ole koskaan ketään auttaneet vapautumaan ongelmasta, päinvastoin ihminen jumiutetaan vuosikausiksi pyörimään hoitojärjestelmässä.

Hienoa että löytyi oikea hoito ja tuki toipua.

Anonyymi00163 kirjoitti:

Lääkkehaittojen tavallisin ilmeneminen ulospäin näkyy lääkeparkinsonismin tapaisina fyysisinä oireina ja dementian tyyppisenä psyykkisenä olemuksena.
Tavallisen lähimmäisen tai omaisen tätä voi olla vaikea havaita ainakaan alkuaikoina, mutta lääkärit on opetettu tunnistamaan. Tällaista ihmistä on lääkäreiden mielestä turha enää hoitaa muuten kuin lisää lääkkeitä.

Lue lisää

Eihän ne sit tunnista

Anonyymi00161 kirjoitti:

Käsite sairaudentunnottomuus johtuu niistä lääkkeistä joita syötetään. Anonyymi tuolla 00151 kommentoi ihan oikein tilannetta.

Sairaudentunnottomuudeksi lääkärit diagnosoi myös sellaisia ihmisiä jotka he ensin huumaa lääkkeillään tokkuraan. Silloin ihmisen aivotoiminta menee jonkinlaiseen sairaalloiseen olotilaan, esimerkin voisi ottaa vaikka päihtyneestä krapulaisesta tai huumeiden vaikutuksesta. Päihtyneelle on mahdotonta selittää mitään, aivot eivät pysty sitä käsittelemään. Psyykelääkkeet keskushermostoon vaikuttavina tekevät saman tyyppisen ilmiön varsinkin kun niitä käyttää pitkään.
Neuvottomilla lääkäreillä ei ole enää keinoja auttaa potilaitaan jotka he ovat lamaannuttaneet lääkkeillään. Silloin on pakko turvautua käsiensä pesemiseen, se on sairaudentunnottomuus diagnoosi, oma vika kun ei ota hoitoa vastaan. Todellisuudessa eivät lääkärit mitään muuta hoitoa annakaan kun lääkkeitä.

Sairaudentunnottomuudesta on ainakin näissä keskusteluryhmissä, virheellinen kuva ihmisistä jotka hakeutuvat hakemaan apua mielen ongelmiinsa. Lähes kaikki ovat ihan tavallisia täysissä järjen ja sielun voimissa kunnes sitten monen kohdalla hoitoprosessi lamaannuttaa ajan kanssa. Sitä pientä marginaaliryhmää joka sairastuu oikeasti mieleltään ei kannata ottaa esille.

Lue lisää

Mistä olet saanut tällaisen käsityksen sairaudentunnottomuudesta?

Kannattaisiko vaikka lukea siitä jostakin?

Anonyymi00161 kirjoitti:

Käsite sairaudentunnottomuus johtuu niistä lääkkeistä joita syötetään. Anonyymi tuolla 00151 kommentoi ihan oikein tilannetta.

Sairaudentunnottomuudeksi lääkärit diagnosoi myös sellaisia ihmisiä jotka he ensin huumaa lääkkeillään tokkuraan. Silloin ihmisen aivotoiminta menee jonkinlaiseen sairaalloiseen olotilaan, esimerkin voisi ottaa vaikka päihtyneestä krapulaisesta tai huumeiden vaikutuksesta. Päihtyneelle on mahdotonta selittää mitään, aivot eivät pysty sitä käsittelemään. Psyykelääkkeet keskushermostoon vaikuttavina tekevät saman tyyppisen ilmiön varsinkin kun niitä käyttää pitkään.
Neuvottomilla lääkäreillä ei ole enää keinoja auttaa potilaitaan jotka he ovat lamaannuttaneet lääkkeillään. Silloin on pakko turvautua käsiensä pesemiseen, se on sairaudentunnottomuus diagnoosi, oma vika kun ei ota hoitoa vastaan. Todellisuudessa eivät lääkärit mitään muuta hoitoa annakaan kun lääkkeitä.

Sairaudentunnottomuudesta on ainakin näissä keskusteluryhmissä, virheellinen kuva ihmisistä jotka hakeutuvat hakemaan apua mielen ongelmiinsa. Lähes kaikki ovat ihan tavallisia täysissä järjen ja sielun voimissa kunnes sitten monen kohdalla hoitoprosessi lamaannuttaa ajan kanssa. Sitä pientä marginaaliryhmää joka sairastuu oikeasti mieleltään ei kannata ottaa esille.

Lue lisää

No nyt olet kyllä ymmärtänyt asian täysin väärin.

Sairaudentunnolla ei ole mitään tekemistä diagnoosin, tai MT-lääkkeiden syönnin kanssa. Siitä hyvänä todisteena käy se, että että sairaudentunto tai sen puute, ei ole millään tavalla MT-sairauksien yksinoikeus, vaikka siellä siitä eniten puhutaan.

Sairaudentunnon voisi rinnastaa vaikka arjen toimintakykyyn.
- Pystyykö ihminen hyväksymään, että kyseessä on oikea sairaus, vai syyttääkö hän siitä muita ihmisiä tai ulkoisia syitä?
- Pystyykö hän ymmärtämään että oireet eivät ole "normaaleja" vaan johtuvat sairaudesta
- Pystyykö hän ottamaan vastuuta omasta sairaudestaan.
- Kykeneekö arvioimaan omaa avun tai hoidon tarvetta?

Jos sairaudentunto on hankala käsite ymmärtää, niin sitä voi tutkailla vaikka tekoälyn kanssa. Tekoäly osaa antaa suhteellisen hyviä käytännön esimerkkejä, mitä se sairaudentunto on. Niitähän voi sitten vaikka verrata omaan elämään.

Anonyymi00166 kirjoitti:

Mistä olet saanut tällaisen käsityksen sairaudentunnottomuudesta?

Kannattaisiko vaikka lukea siitä jostakin?

Lääkkeet tekee tunnottomaksi zombiksi mikä voi näyttää tietyissä tilanteissa tolle

Anonyymi00167 kirjoitti:

No nyt olet kyllä ymmärtänyt asian täysin väärin.

Sairaudentunnolla ei ole mitään tekemistä diagnoosin, tai MT-lääkkeiden syönnin kanssa. Siitä hyvänä todisteena käy se, että että sairaudentunto tai sen puute, ei ole millään tavalla MT-sairauksien yksinoikeus, vaikka siellä siitä eniten puhutaan.

Sairaudentunnon voisi rinnastaa vaikka arjen toimintakykyyn.
- Pystyykö ihminen hyväksymään, että kyseessä on oikea sairaus, vai syyttääkö hän siitä muita ihmisiä tai ulkoisia syitä?
- Pystyykö hän ymmärtämään että oireet eivät ole "normaaleja" vaan johtuvat sairaudesta
- Pystyykö hän ottamaan vastuuta omasta sairaudestaan.
- Kykeneekö arvioimaan omaa avun tai hoidon tarvetta?

Jos sairaudentunto on hankala käsite ymmärtää, niin sitä voi tutkailla vaikka tekoälyn kanssa. Tekoäly osaa antaa suhteellisen hyviä käytännön esimerkkejä, mitä se sairaudentunto on. Niitähän voi sitten vaikka verrata omaan elämään.

Lue lisää

On vaikea myös olla sairaudentunnoton jos väärä diagnoosi.

Anonyymi00161 kirjoitti:

Käsite sairaudentunnottomuus johtuu niistä lääkkeistä joita syötetään. Anonyymi tuolla 00151 kommentoi ihan oikein tilannetta.

Sairaudentunnottomuudeksi lääkärit diagnosoi myös sellaisia ihmisiä jotka he ensin huumaa lääkkeillään tokkuraan. Silloin ihmisen aivotoiminta menee jonkinlaiseen sairaalloiseen olotilaan, esimerkin voisi ottaa vaikka päihtyneestä krapulaisesta tai huumeiden vaikutuksesta. Päihtyneelle on mahdotonta selittää mitään, aivot eivät pysty sitä käsittelemään. Psyykelääkkeet keskushermostoon vaikuttavina tekevät saman tyyppisen ilmiön varsinkin kun niitä käyttää pitkään.
Neuvottomilla lääkäreillä ei ole enää keinoja auttaa potilaitaan jotka he ovat lamaannuttaneet lääkkeillään. Silloin on pakko turvautua käsiensä pesemiseen, se on sairaudentunnottomuus diagnoosi, oma vika kun ei ota hoitoa vastaan. Todellisuudessa eivät lääkärit mitään muuta hoitoa annakaan kun lääkkeitä.

Sairaudentunnottomuudesta on ainakin näissä keskusteluryhmissä, virheellinen kuva ihmisistä jotka hakeutuvat hakemaan apua mielen ongelmiinsa. Lähes kaikki ovat ihan tavallisia täysissä järjen ja sielun voimissa kunnes sitten monen kohdalla hoitoprosessi lamaannuttaa ajan kanssa. Sitä pientä marginaaliryhmää joka sairastuu oikeasti mieleltään ei kannata ottaa esille.

Lue lisää

Sairaudentunnottomuus ei ole diagnoosi.

Anonyymi00164 kirjoitti:

Akoholiongelmaa ei saisi koskaan hoitaa mielialalääkkeillä, ne eivät ole koskaan ketään auttaneet vapautumaan ongelmasta, päinvastoin ihminen jumiutetaan vuosikausiksi pyörimään hoitojärjestelmässä.

Hienoa että löytyi oikea hoito ja tuki toipua.

Lue lisää

Juurikin näin, hienoa.
Olen todella kiitollinen, että sain vielä tilaisuuden elää suurin piirtein tavallista elämää vaikeiden vuosien jälkeen. Vaikka eihän tämä koskaan helppoakaan tule olemaan. Menneet vuodet ovat jättäneet myös fyysistä haittaa. Tärkeintä tietenkin, että pääni kanssa pärjään paremmin.

Anonyymi00169 kirjoitti:

On vaikea myös olla sairaudentunnoton jos väärä diagnoosi.

Muuttuuko ne oireet sitten diagnoosin mukaisesti ?
Olettaisin, että oireet pysyvät samoina, on diagnoosi sitten oikea tai väärä.

Anonyymi00172 kirjoitti:

Muuttuuko ne oireet sitten diagnoosin mukaisesti ?
Olettaisin, että oireet pysyvät samoina, on diagnoosi sitten oikea tai väärä.

Oireet ei toki muutu mut lääkärien mielestä oot sairaudentunnoton. Se on se näkökulma tässä. Jos niiden mielestä sulla x-diagnoosi-> et koe olevas se oot sairaudentunnoton. Mulla oli näin sillonkun oli skitsofrenia diagnoosi (ennen kuin sain uuden siis). Moni lääkäri piti mua sairaudentunnottomana (vaikka söin kiltisti lääkkeetkin!) mut koska en ikinä kokenu olevani "skitsofreenikko" niin näin kävi

Anonyymi00169 kirjoitti:

On vaikea myös olla sairaudentunnoton jos väärä diagnoosi.

Taidat ymmärtää sairaudentunnon väärin.

Sairaudentunto ei liity mitenkään diagnoosiin vaan sairauteen. Vaikka ihminen saisi väärän diagnoosin, niin hänellä pitää edelleen olla se sairaudentunto siihen alkuperäiseen sairauteen.

Eli se oikea sairaus ja siihen liittyvä sairaudentunto ei häviä minnekkään, vaikka saisi väärän diagnoosin, tai kuinka inttäisi sen diagnoosin olevan väärä.

Ja usko pois, netti on niin iso paikka, että tälläkin foorumilla on sellaisia ihmisiä jotka on oikeasti diagnosoitu väärin, ja heillä on silti se sairaudentunto minkä he näkevät joiltakin ihmisiltä puuttuvan.

Anonyymi00164 kirjoitti:

Akoholiongelmaa ei saisi koskaan hoitaa mielialalääkkeillä, ne eivät ole koskaan ketään auttaneet vapautumaan ongelmasta, päinvastoin ihminen jumiutetaan vuosikausiksi pyörimään hoitojärjestelmässä.

Hienoa että löytyi oikea hoito ja tuki toipua.

Lue lisää

Päihderiippuvuuteen liittyy lähes aina joku mielenterveysongelma jota ihmiset itselääkitsevät päihteillä.

Se on totta, että tällaisen kaksoisdiagnoosi ihmisen auttaminen on erittäin erittäin vaikeaa, mutta se ajattelu, että ihmisen pitäisi olla raitis, ennen kuin hänelle annetaan MT apua, on kauan sitten tuhoon tuomittu.

Ei se ihan noinkaan mene.
Itselläni kun oli kipuja, ym. oireita, tavallinen yleislääkäri kehotti menemään juttelemaan psykiatrin kanssa, koska vika oli hänen mielestään korvien välissä.
Jopa psykiatri ihmetteli, kun hänelle kerroin, millaista kohtelua olin saanut yleislääkärillä käydessä.
Loppujen lopuksi vaiva hoidettiin leikkauksella, eli se oli ihan muualla kuin korvien välissä.
Ei alkanut yhtään pelottamaan jos tarvetta fyysisen puolen lääkärille tulee, vaikka väittäisivät mitä.
Kyllähän sitä voi mutkan tehdä psykiatrian kautta, jos tarve vaatii, mutta kun sillä puolella on asiat kunnossa, niin ei tarvitse pelätä sen suhteen mitään. Eikä psykiatreja kyllä muutenkaan pelätä tarvitse. Eivät he ole mitään ylijumalia, näkevät kyllä potilaasta tarvitseeko hän heiltä apua vai ei.

Jos dementia tulee, niin sittenhän unohtuu traumatkin.
Ja jos ei muista edes muistaneensa, niin ei tarvitse yrittää unohtaakaan.

Anonyymi00106 kirjoitti:

Jos dementia tulee, niin sittenhän unohtuu traumatkin.
Ja jos ei muista edes muistaneensa, niin ei tarvitse yrittää unohtaakaan.

Valitettavasti on sotaveteraaneja maailmalla jotka dementiasta kärsii mut muistaa sodan kauhut. Ja elää sit niitä muistoja

Anonyymi00109 kirjoitti:

Valitettavasti on sotaveteraaneja maailmalla jotka dementiasta kärsii mut muistaa sodan kauhut. Ja elää sit niitä muistoja

Juurikin näin, kyllähän heitä on.
Ja kun ajattelee esim. sotatraumojen aiheuttamia seurauksia, niin eiköhän meillä ole aika pienet traumat verrattuna ihmisiin, jotka kärsivät sodan jälkeisistä traumoista.
Joskus on ihan hyvä laittaa asioita jonkinlaisiin mittakaavoihin, ja miettiä, onko se oma elämä nyt aivan täysin menetetty, vai olisiko edelleen mahdollista pärjätä. Niin paljon on omasta itsestä kiinni, mitä elämältään haluaa, mitä asioita pitää tärkeintä enemmän, mitä vähemmän.

Anonyymi00114 kirjoitti:

Juurikin näin, kyllähän heitä on.
Ja kun ajattelee esim. sotatraumojen aiheuttamia seurauksia, niin eiköhän meillä ole aika pienet traumat verrattuna ihmisiin, jotka kärsivät sodan jälkeisistä traumoista.
Joskus on ihan hyvä laittaa asioita jonkinlaisiin mittakaavoihin, ja miettiä, onko se oma elämä nyt aivan täysin menetetty, vai olisiko edelleen mahdollista pärjätä. Niin paljon on omasta itsestä kiinni, mitä elämältään haluaa, mitä asioita pitää tärkeintä enemmän, mitä vähemmän.

Lue lisää

Painajaista olla dementoitunut mutta muistaa sotatraumat. Se vasta kidutusta on

Anonyymi00106 kirjoitti:

Jos dementia tulee, niin sittenhän unohtuu traumatkin.
Ja jos ei muista edes muistaneensa, niin ei tarvitse yrittää unohtaakaan.

Mielenkiintoinen pointti, mutta ei mene ihan niin.

Aivot on vähän kerroksittain, vaikka kuten sipuli ja muistiin liittyvät sairaudet alkavat yleensä ulommsita kerroksista.

Eli jos on oikeasti kokenut joskus lapsuudessa traumoja, niin ne on siellä syvällä, vaikka päivittäisessä elämässä ei nää muista mihin on jättänyt avaimensa.

Mutta sellaiseen jännään ilmiöön olen tömännyt, missä MT tapaus onkin muistisairauden myötä unohtanut syyttää omista ongelmistaan muita ihmisiä. Se ei ole sama asia kuin sairaudentunto, mutta muuttaa sitä dynamiikkaa, kuinka läheiset pärjää tämän nyt sitten myös muistisairaan ihmisen kanssa ja saattaa tuoda jopa pienen hengähdystauon sairauden etenemisen keskelle.

Yhteys lisääntyy mitä enemmän psyykelääkeitä käyttää

Kuinkahan moni vanhusten hoitokodeissa asuvat on sairastutettu lääkkeillä. Dementian kaltainen toimintakyvyn taantuminen taitaa olla yleisin sairaus.
Taitaa olla erittäin harvassa sellaiset vanhukset. joille ei ensimmäisenä määrätä joku keskushermostoon vaikuttava psyykelääke esim. rauhoittava, uni/ nukahtamislääke, kun muuttaa palveluasuntoon. Yleensä moni syö niitä jo tullessaan mikä on jo sinänsä laitokseen tulon syy.

Jos vanhuksille määrättäisiin vähemmän lääkkeitä, laitoksissa tarvittaisiin vähemmän henkilökuntaa kun vanhukset eivät tarvitsisi niin paljon auttamista, olisivat enemmän omatoimisia ja elimistökin toimisi paremmin.

Anonyymi00137 kirjoitti:

Kuinkahan moni vanhusten hoitokodeissa asuvat on sairastutettu lääkkeillä. Dementian kaltainen toimintakyvyn taantuminen taitaa olla yleisin sairaus.
Taitaa olla erittäin harvassa sellaiset vanhukset. joille ei ensimmäisenä määrätä joku keskushermostoon vaikuttava psyykelääke esim. rauhoittava, uni/ nukahtamislääke, kun muuttaa palveluasuntoon. Yleensä moni syö niitä jo tullessaan mikä on jo sinänsä laitokseen tulon syy.

Jos vanhuksille määrättäisiin vähemmän lääkkeitä, laitoksissa tarvittaisiin vähemmän henkilökuntaa kun vanhukset eivät tarvitsisi niin paljon auttamista, olisivat enemmän omatoimisia ja elimistökin toimisi paremmin.

Lue lisää

Vuosia sitten oli jossain vanhainkodissa johtaja vaihtunut, vai oliko lääkäri, no jompi kumpi.
Asukkaiden lääkitykset oli käyty läpi, ja paljon oli vähennetty lääkkeiden määriä, vanhukset olivat piristyneet paljon, olivat muuttuneet aktiivisemmiksi ja eloisammiksi.
Siitä oli muistaakseni silloin joku lehtijuttukin.

Anonyymi00138 kirjoitti:

Vuosia sitten oli jossain vanhainkodissa johtaja vaihtunut, vai oliko lääkäri, no jompi kumpi.
Asukkaiden lääkitykset oli käyty läpi, ja paljon oli vähennetty lääkkeiden määriä, vanhukset olivat piristyneet paljon, olivat muuttuneet aktiivisemmiksi ja eloisammiksi.
Siitä oli muistaakseni silloin joku lehtijuttukin.

Lue lisää

Kun olin kotihoidossa töissä nuorempana, uusi lääkäri vähensi lääkitystä vanhuksilta ja se paransi heidän toimintakykyään päiväaikaan!

Anonyymi00153 kirjoitti:

Kun olin kotihoidossa töissä nuorempana, uusi lääkäri vähensi lääkitystä vanhuksilta ja se paransi heidän toimintakykyään päiväaikaan!

Näinhän sen kuuluisi olla.

Kaikki ei halua tietoa. On ihmisiä jotka haluavat vahvistiksen harhalleen.

Ehkä enemmän kokemusten jakoa myös

Tällainen keskustelu on tarpeellista sekä potilaille mutta varsinkin hoitohenkilöille. Kokemukset joita täällä jaetaan ovat kirjoittajien aitoja kokemuksia hoitoprosesseista ja hoitojen seurauksista, ei mitään mielikuvituksen tuotetta tai keksittyjä tarinoita. Toki joukkoon mahtuu tunteidenkin purkauksia. Psykiarinen hoitojärjestelmä näyttäytyy sellaisena kuin se ilmenee ihmisten elämässä.
Ikävä todeta, että psykiatriassa on ihmisillä paljon enemmän negatiivisia kokemuksia ja vähän parantumisen kokemuksia kuin muiden terveydenhoito alojen parissa.

Netin uumenista löytyy paljon teoriaa hoitomenetelmistä ja lääkkeiden vaikutuksista ja sairauksien kuvailemisesta sellaisenaan kuin sitä opetetaan yliopistoissa tuleville lääkäreille ja hoitohenkilökunnalle.

Anonyymi00194 kirjoitti:

Tällainen keskustelu on tarpeellista sekä potilaille mutta varsinkin hoitohenkilöille. Kokemukset joita täällä jaetaan ovat kirjoittajien aitoja kokemuksia hoitoprosesseista ja hoitojen seurauksista, ei mitään mielikuvituksen tuotetta tai keksittyjä tarinoita. Toki joukkoon mahtuu tunteidenkin purkauksia. Psykiarinen hoitojärjestelmä näyttäytyy sellaisena kuin se ilmenee ihmisten elämässä.
Ikävä todeta, että psykiatriassa on ihmisillä paljon enemmän negatiivisia kokemuksia ja vähän parantumisen kokemuksia kuin muiden terveydenhoito alojen parissa.

Netin uumenista löytyy paljon teoriaa hoitomenetelmistä ja lääkkeiden vaikutuksista ja sairauksien kuvailemisesta sellaisenaan kuin sitä opetetaan yliopistoissa tuleville lääkäreille ja hoitohenkilökunnalle.

Lue lisää

Nykyään on vallalla aivan normaaleiden elämän reaktioiden ja käytöksen määrittäminen sairaudeksi. Medikalisaatio on ujuttautunut hyvin syvälle ihmisten mielen sopukoihin.
Lääketieteen keskuudessa tämä suoltaa terveydenhuollon kentälle vääriä diagnooseja ja vääristyneitä hoitotoimenpiteitä lähinnä psykiatriaan, jonka diagnosointi menetelmät poikkeavat muiden alojen käytännöistä.

Anonyymi00195 kirjoitti:

Nykyään on vallalla aivan normaaleiden elämän reaktioiden ja käytöksen määrittäminen sairaudeksi. Medikalisaatio on ujuttautunut hyvin syvälle ihmisten mielen sopukoihin.
Lääketieteen keskuudessa tämä suoltaa terveydenhuollon kentälle vääriä diagnooseja ja vääristyneitä hoitotoimenpiteitä lähinnä psykiatriaan, jonka diagnosointi menetelmät poikkeavat muiden alojen käytännöistä.

Lue lisää

Ei riitä ihmisiä, ammattilaisia, antamaan keskusteluapua kaikille, lääkkeet nopein ratkaisu.
Ennaltaehkäisy olisi ehkä kaikkein tärkein, jo ennen kuin alkaa tulemaan mielen synkistymistä. Muiden ihmisten huomioon ottaminen, ystävällinen käytös muita kohtaan, kiusaaminen pois kokonaan joka paikasta, ihmisten hyväksyminen sellaisina kuin he ovat, jne.
Monella murenee itsetunto jostain syystä, ja seurauksena on ahdistukset ja masennukset.
Itsetunto kärsii, jos ihmistä kiusataan, halveksitaan , syrjitään, jne.
Jos olisimme ihmisiä toisillemme, kohtelisimme kaikkia hyvin, psykiatrista apua tarvittaisiin varmaan paljon vähemmän.

Anonyymi00196 kirjoitti:

Ei riitä ihmisiä, ammattilaisia, antamaan keskusteluapua kaikille, lääkkeet nopein ratkaisu.
Ennaltaehkäisy olisi ehkä kaikkein tärkein, jo ennen kuin alkaa tulemaan mielen synkistymistä. Muiden ihmisten huomioon ottaminen, ystävällinen käytös muita kohtaan, kiusaaminen pois kokonaan joka paikasta, ihmisten hyväksyminen sellaisina kuin he ovat, jne.
Monella murenee itsetunto jostain syystä, ja seurauksena on ahdistukset ja masennukset.
Itsetunto kärsii, jos ihmistä kiusataan, halveksitaan , syrjitään, jne.
Jos olisimme ihmisiä toisillemme, kohtelisimme kaikkia hyvin, psykiatrista apua tarvittaisiin varmaan paljon vähemmän.

Lue lisää

Mielen synkistymiset, itsetunnon murenemiset ja kärsimykset, jos ne johtuvat toisten ihmisten kiusaamisista, alistamisista, halveksimisista, syrjimisistä, yleensä ihmisten välisistä huonosta kanssakäymisistä kuten 00195 kuvaa, eivät missään tapauksessa tarvitse psyykelääkkeitä parantuakseen.
Psykiatriasta pitäisi tällaiseen kohteluun joutuneiden pysyä kaukana. Psykiatreja ei ole koulutettu mihinkään terapia tyyppisiin traumojen purkamiseen vaan huumaamaan ihmisiä lääkkeillä jotka eivät takuuvarmasti auta, koska kysymyksessä ei ole mikään mielen sairaus.
Psykiatria on syvässä kuilussa kun tarjoavat terveille ihmisille täysin väärää hoitoa.

Anonyymi00197 kirjoitti:

Mielen synkistymiset, itsetunnon murenemiset ja kärsimykset, jos ne johtuvat toisten ihmisten kiusaamisista, alistamisista, halveksimisista, syrjimisistä, yleensä ihmisten välisistä huonosta kanssakäymisistä kuten 00195 kuvaa, eivät missään tapauksessa tarvitse psyykelääkkeitä parantuakseen.
Psykiatriasta pitäisi tällaiseen kohteluun joutuneiden pysyä kaukana. Psykiatreja ei ole koulutettu mihinkään terapia tyyppisiin traumojen purkamiseen vaan huumaamaan ihmisiä lääkkeillä jotka eivät takuuvarmasti auta, koska kysymyksessä ei ole mikään mielen sairaus.
Psykiatria on syvässä kuilussa kun tarjoavat terveille ihmisille täysin väärää hoitoa.

Lue lisää

Korjaus. Kommentoin 00196 kirjoitusta, joka oli vastannut 00195 kirjoitukseen.

Anonyymi00197 kirjoitti:

Mielen synkistymiset, itsetunnon murenemiset ja kärsimykset, jos ne johtuvat toisten ihmisten kiusaamisista, alistamisista, halveksimisista, syrjimisistä, yleensä ihmisten välisistä huonosta kanssakäymisistä kuten 00195 kuvaa, eivät missään tapauksessa tarvitse psyykelääkkeitä parantuakseen.
Psykiatriasta pitäisi tällaiseen kohteluun joutuneiden pysyä kaukana. Psykiatreja ei ole koulutettu mihinkään terapia tyyppisiin traumojen purkamiseen vaan huumaamaan ihmisiä lääkkeillä jotka eivät takuuvarmasti auta, koska kysymyksessä ei ole mikään mielen sairaus.
Psykiatria on syvässä kuilussa kun tarjoavat terveille ihmisille täysin väärää hoitoa.

Lue lisää

Resurssien puute, terapia vie aikaa ja toisaalta tarttet niihin lähetteen ellet pysty ite maksamaan

Anonyymi00197 kirjoitti:

Mielen synkistymiset, itsetunnon murenemiset ja kärsimykset, jos ne johtuvat toisten ihmisten kiusaamisista, alistamisista, halveksimisista, syrjimisistä, yleensä ihmisten välisistä huonosta kanssakäymisistä kuten 00195 kuvaa, eivät missään tapauksessa tarvitse psyykelääkkeitä parantuakseen.
Psykiatriasta pitäisi tällaiseen kohteluun joutuneiden pysyä kaukana. Psykiatreja ei ole koulutettu mihinkään terapia tyyppisiin traumojen purkamiseen vaan huumaamaan ihmisiä lääkkeillä jotka eivät takuuvarmasti auta, koska kysymyksessä ei ole mikään mielen sairaus.
Psykiatria on syvässä kuilussa kun tarjoavat terveille ihmisille täysin väärää hoitoa.

Lue lisää

Terve ihminen ei hakeudu lääkärin juttusille, ei psykiatrin eikä muunkaan alan lääkärille.

Anonyymi00200 kirjoitti:

Terve ihminen ei hakeudu lääkärin juttusille, ei psykiatrin eikä muunkaan alan lääkärille.

Siinä olet oikeassa. Mutta ne potilaan kertomat oireet saatetaan siellä vastaanotolla tulkita väärin, tai ei tehdä riittävän laajaa ja kattavaa oirekartoitusta, tai tehdä riittäviä somaattisen puolen tutkimuksia. Vaan takerrutaan, tai poimitaan tarkoituksellisesti juuri ne mt-oireet, jotta saadaan potilas lähetettyä psykalle. Tuliko mieleen tämäkin mahdollisuus? Näin on itse asiassa tapahtunutkin historian aikana mone kohdalla. Priorisointi on yksiä taustalla olevia vaikuttimia.

Anonyymi00201 kirjoitti:

Siinä olet oikeassa. Mutta ne potilaan kertomat oireet saatetaan siellä vastaanotolla tulkita väärin, tai ei tehdä riittävän laajaa ja kattavaa oirekartoitusta, tai tehdä riittäviä somaattisen puolen tutkimuksia. Vaan takerrutaan, tai poimitaan tarkoituksellisesti juuri ne mt-oireet, jotta saadaan potilas lähetettyä psykalle. Tuliko mieleen tämäkin mahdollisuus? Näin on itse asiassa tapahtunutkin historian aikana mone kohdalla. Priorisointi on yksiä taustalla olevia vaikuttimia.

Lue lisää

Jos lähetetään käymään psykiatrin vastaanotolla, niin sitten on kai vain käytävä. Siellähän se viimeistään selviää, tarvitseeko psykiatrista apua vai ei.
Joitain vuosia sitten yleislääkäri teki minusta lähetteen psykiatrian poliklinikalle (olin tosin jo heidän asiakkaanaan silloin), mutta muutaman puhelun jälkeen tultiin tulokseen, ettei lähete johtanut mihinkään.
Psykiatrian puolella tosin ihmettelivät, miksi yleislääkäri oli lähetteen tehnyt, koska tosiaan olin poliklinikan listoilla silloin.
Se onkin sitten jo eri juttu, yleislääkäri ei hyväksynyt minua eikä menneisyyttäni. Kohteli kyllä muutenkin huonosti käyntien yhteydessä.
Mutta siis, jos lähete on turha, ei siitä mitään seuraa. Itsekin olin kyllä valmis menemään käymään siellä psykiatrian puolella, jos olisi pitänyt käydä. Ei siellä asiointi ole vastenmielistä.

Anonyymi00202 kirjoitti:

Jos lähetetään käymään psykiatrin vastaanotolla, niin sitten on kai vain käytävä. Siellähän se viimeistään selviää, tarvitseeko psykiatrista apua vai ei.
Joitain vuosia sitten yleislääkäri teki minusta lähetteen psykiatrian poliklinikalle (olin tosin jo heidän asiakkaanaan silloin), mutta muutaman puhelun jälkeen tultiin tulokseen, ettei lähete johtanut mihinkään.
Psykiatrian puolella tosin ihmettelivät, miksi yleislääkäri oli lähetteen tehnyt, koska tosiaan olin poliklinikan listoilla silloin.
Se onkin sitten jo eri juttu, yleislääkäri ei hyväksynyt minua eikä menneisyyttäni. Kohteli kyllä muutenkin huonosti käyntien yhteydessä.
Mutta siis, jos lähete on turha, ei siitä mitään seuraa. Itsekin olin kyllä valmis menemään käymään siellä psykiatrian puolella, jos olisi pitänyt käydä. Ei siellä asiointi ole vastenmielistä.

Lue lisää

Sellaisen havainnon tein, että tietyllä sairaanhoitopiirialueella oli tapana lähettää lähes systemaattisesti vastaanotolle tulleita potilaita tarkkailuun psykiatriseen sairaalaan. Siihen riitti valmiiksi otettu tietty asenteellisuus ja potilaan aiempi mt-tausta, tai annettu mt-diagnoosi.

Olisi paljon muutakin kerrottavaa. Joissakin psykiatrisissa sairaaloissa tehtiin pakkohoitopäätökset kevein perustein. Ja koska he olivat pakkohoidossa, heille saatettiin määrätä elimistölle hyvin tuhoisia ja vahinkoa aiheuttavia lääkkeitä, kuten Leponexia. Eikä tehty välttämättä edes mitään tutkimuksia, että onko potilaan sukutaustassa sellaisia asioita, joiden perusteella kyseistä lääkettä ei tule määrätä potilaalle, kuten sydämen ja verenkiertoelimistön sairaudet. Siinä tökkii hieman se eettinen puoli. Sellainen tunne tuli, että jotkut potilaat valittiin johonkin lääketieteelliseen kokeeseen, heille siitä mitään informoimatta ja kysymättä lupaa. Eikä tietenkään siihen aikaan ( vuonna 2010 tienoilla) potilailla ollut minkään ihmisoikeuksia, koska eihän hierarkiaan vahvasti pohjautuvissa systeemeissä alimpana olevilla ole mitään ihmisarvoa.

Lisäksi alalla on myös ihan selvästi rasisteja. Se näkyy ihmisten luokitteluna, arvottamisena, potilaiden mielipiteiden kuuntelemattomuutena, potilaiden kertomuksia lääkkeiden haittavaikutuksista vähätellään, annetut diagnoosit leimaavat niiden saajan koko loppuelämän ajaksi, kohteluun vaikuttaa sosioekonominen asema, jopa pärstäkerroin, ja potilaita arvotetaan jopa diagnoosin mukaan. Mitään perusteellisia ja kunnollisia somaattisia, tai neurologisia tutkimuksia ei psykiatrian puolella yleensä tehdä. Ellei sitten potilas satu miellyttämään enemmän ja olemaan sosioekonomiselta asemaltaan korkeammalla.

Psykiatriassa on myös muutamia selvästi idi*ottimaisia piirteitä. Painotetaan potilaan hoitomyöntyväisyyttä, tai sisällöltään olemattomaan hoitoon sitoutumista, ( koska eihän se siellä tarjottava hoito ole oikeastaan mitään muuta, kuin diagnoosien antamista ja lääkkeiden määräämistä) , diagnoosista pitäisi potilaan ottaa jokin kaiken selittävä identiteetti. Potilaan elämässä tapahtuneista asioista ja olosuhteista ja elämäntilanteista viis. Niillä ei ole mitään väliä. Ne eivät kiinnosta alalla olevia ollenkaan. Kädet pestään vastuusta, koska siellähän vain "tutkitaan ja hoidetaan psykiatrisia sairauksia". Kaikki potilaan oireet selitetään potilaan sairaudella. Vaikka potilaan henkistä pahoinvointia aiheuttaisikin aiemmin koetut traumat, tai vaikeat perheolosuhteet. Ja kaikki asiat kuvitellaan hoidettavan ja ratkaistavan lääkkeillä, jotka sitten aiheuttavatkin potilaalle enemmän haittaa, kuin hyötyä.

Psykiatrian historia on enemmänkin pimeä, kuin valoisa. Ja sen "henkisen hyvinvoinnin edistämisen" voi todella hyvällä syyllä kyseenalaistaa. Alalla käytössä olevat metodit pohjautuvat aika pitkälti paitsi hierarkiseen järjestelmään, myös kliiniseen ja ihmisiä arvottavaan kohteluun. Ja olen aivan sata varma, että sellaisissa paikoissa ei voi edistää henkistä hyvinvointia ja terveyttä millään tavalla. Kaikki asiat eivät ole edes tulleet päivänvaloon. Syytä siihen olisi. Silloin ei varmasti kukaan käyttäisi kyseisiä palveluita ollenkaan. Systeemi on aiheuttanut enemmän vahinkoa ja lisännyt ihmisten kärsimystä. Usko lääkkeiden kaikkivoipaisuuteen, ei kiinnosta, eikä alalla olevien nat*imieliset ideologiat, jonka mukaan lääkkeillä kaikki hoituu, ja ne ratkaisevat kaiken. Ne psykiatriassa tärkeät kulmakivet saa he*vetti soikoon minun puolesta romuttaa alas.

Ja en muuten ole valehdellut, enkä ole liioittelut yhdessäkään esille tuomassani asiassa.

Anonyymi00203 kirjoitti:

Sellaisen havainnon tein, että tietyllä sairaanhoitopiirialueella oli tapana lähettää lähes systemaattisesti vastaanotolle tulleita potilaita tarkkailuun psykiatriseen sairaalaan. Siihen riitti valmiiksi otettu tietty asenteellisuus ja potilaan aiempi mt-tausta, tai annettu mt-diagnoosi.

Olisi paljon muutakin kerrottavaa. Joissakin psykiatrisissa sairaaloissa tehtiin pakkohoitopäätökset kevein perustein. Ja koska he olivat pakkohoidossa, heille saatettiin määrätä elimistölle hyvin tuhoisia ja vahinkoa aiheuttavia lääkkeitä, kuten Leponexia. Eikä tehty välttämättä edes mitään tutkimuksia, että onko potilaan sukutaustassa sellaisia asioita, joiden perusteella kyseistä lääkettä ei tule määrätä potilaalle, kuten sydämen ja verenkiertoelimistön sairaudet. Siinä tökkii hieman se eettinen puoli. Sellainen tunne tuli, että jotkut potilaat valittiin johonkin lääketieteelliseen kokeeseen, heille siitä mitään informoimatta ja kysymättä lupaa. Eikä tietenkään siihen aikaan ( vuonna 2010 tienoilla) potilailla ollut minkään ihmisoikeuksia, koska eihän hierarkiaan vahvasti pohjautuvissa systeemeissä alimpana olevilla ole mitään ihmisarvoa.

Lisäksi alalla on myös ihan selvästi rasisteja. Se näkyy ihmisten luokitteluna, arvottamisena, potilaiden mielipiteiden kuuntelemattomuutena, potilaiden kertomuksia lääkkeiden haittavaikutuksista vähätellään, annetut diagnoosit leimaavat niiden saajan koko loppuelämän ajaksi, kohteluun vaikuttaa sosioekonominen asema, jopa pärstäkerroin, ja potilaita arvotetaan jopa diagnoosin mukaan. Mitään perusteellisia ja kunnollisia somaattisia, tai neurologisia tutkimuksia ei psykiatrian puolella yleensä tehdä. Ellei sitten potilas satu miellyttämään enemmän ja olemaan sosioekonomiselta asemaltaan korkeammalla.

Psykiatriassa on myös muutamia selvästi idi*ottimaisia piirteitä. Painotetaan potilaan hoitomyöntyväisyyttä, tai sisällöltään olemattomaan hoitoon sitoutumista, ( koska eihän se siellä tarjottava hoito ole oikeastaan mitään muuta, kuin diagnoosien antamista ja lääkkeiden määräämistä) , diagnoosista pitäisi potilaan ottaa jokin kaiken selittävä identiteetti. Potilaan elämässä tapahtuneista asioista ja olosuhteista ja elämäntilanteista viis. Niillä ei ole mitään väliä. Ne eivät kiinnosta alalla olevia ollenkaan. Kädet pestään vastuusta, koska siellähän vain "tutkitaan ja hoidetaan psykiatrisia sairauksia". Kaikki potilaan oireet selitetään potilaan sairaudella. Vaikka potilaan henkistä pahoinvointia aiheuttaisikin aiemmin koetut traumat, tai vaikeat perheolosuhteet. Ja kaikki asiat kuvitellaan hoidettavan ja ratkaistavan lääkkeillä, jotka sitten aiheuttavatkin potilaalle enemmän haittaa, kuin hyötyä.

Psykiatrian historia on enemmänkin pimeä, kuin valoisa. Ja sen "henkisen hyvinvoinnin edistämisen" voi todella hyvällä syyllä kyseenalaistaa. Alalla käytössä olevat metodit pohjautuvat aika pitkälti paitsi hierarkiseen järjestelmään, myös kliiniseen ja ihmisiä arvottavaan kohteluun. Ja olen aivan sata varma, että sellaisissa paikoissa ei voi edistää henkistä hyvinvointia ja terveyttä millään tavalla. Kaikki asiat eivät ole edes tulleet päivänvaloon. Syytä siihen olisi. Silloin ei varmasti kukaan käyttäisi kyseisiä palveluita ollenkaan. Systeemi on aiheuttanut enemmän vahinkoa ja lisännyt ihmisten kärsimystä. Usko lääkkeiden kaikkivoipaisuuteen, ei kiinnosta, eikä alalla olevien nat*imieliset ideologiat, jonka mukaan lääkkeillä kaikki hoituu, ja ne ratkaisevat kaiken. Ne psykiatriassa tärkeät kulmakivet saa he*vetti soikoon minun puolesta romuttaa alas.

Ja en muuten ole valehdellut, enkä ole liioittelut yhdessäkään esille tuomassani asiassa.

Lue lisää

Viimeiseen lauseeseen pieni sanan korjaus: en ole todellakaan valehdellut, enkä ole liioitellut yhdessäkään edellisessä kirjoituksessa esille tuomassani asiassa.

Mutta vielä yksi pieni lisäys: alallahan painotetaan he*etin paljon sitä lääkkeden käytön tärkeyttä. Uskallan heittää sellaisen väitteen, että vain muutama prosentti sairaaloihin tulevista on edes millään tavalla psyykkisesti sairaita. Tai etenkään skitsofreenikkoja. Onhan se kivaa päästä leimaamaan joku ihminen koko loppuelämäksi. Monen kohdalla ne heille annetut diagnoosit ovat päin metsiä. Eli virheellisiä, koska paitsi, että on helppoa viskoa niitä diagnooseja, miten sattuu, myös olla käyttämättä lainkaan erotusdiagnostiikkaa, tai lähteä tutkimaan tarkemmin, ja enemmän.

Anonyymi00204 kirjoitti:

Viimeiseen lauseeseen pieni sanan korjaus: en ole todellakaan valehdellut, enkä ole liioitellut yhdessäkään edellisessä kirjoituksessa esille tuomassani asiassa.

Mutta vielä yksi pieni lisäys: alallahan painotetaan he*etin paljon sitä lääkkeden käytön tärkeyttä. Uskallan heittää sellaisen väitteen, että vain muutama prosentti sairaaloihin tulevista on edes millään tavalla psyykkisesti sairaita. Tai etenkään skitsofreenikkoja. Onhan se kivaa päästä leimaamaan joku ihminen koko loppuelämäksi. Monen kohdalla ne heille annetut diagnoosit ovat päin metsiä. Eli virheellisiä, koska paitsi, että on helppoa viskoa niitä diagnooseja, miten sattuu, myös olla käyttämättä lainkaan erotusdiagnostiikkaa, tai lähteä tutkimaan tarkemmin, ja enemmän.

Lue lisää

Lääkkeitä annetaan joo liikaa eikä mitään vaihtoehtoja sen tilalle kunnolla tarjota

Anonyymi00199 kirjoitti:

Resurssien puute, terapia vie aikaa ja toisaalta tarttet niihin lähetteen ellet pysty ite maksamaan

Resurssit on vasta toissijainen ongelma terapiassa. Jos ihminen ei ole itse valmis ja kykenevä terapiaan, niin mikään määrä rahaa tai aikaa ei pysty korvaamaan sitä ongelmaa.

Anonyymi00204 kirjoitti:

Viimeiseen lauseeseen pieni sanan korjaus: en ole todellakaan valehdellut, enkä ole liioitellut yhdessäkään edellisessä kirjoituksessa esille tuomassani asiassa.

Mutta vielä yksi pieni lisäys: alallahan painotetaan he*etin paljon sitä lääkkeden käytön tärkeyttä. Uskallan heittää sellaisen väitteen, että vain muutama prosentti sairaaloihin tulevista on edes millään tavalla psyykkisesti sairaita. Tai etenkään skitsofreenikkoja. Onhan se kivaa päästä leimaamaan joku ihminen koko loppuelämäksi. Monen kohdalla ne heille annetut diagnoosit ovat päin metsiä. Eli virheellisiä, koska paitsi, että on helppoa viskoa niitä diagnooseja, miten sattuu, myös olla käyttämättä lainkaan erotusdiagnostiikkaa, tai lähteä tutkimaan tarkemmin, ja enemmän.

Lue lisää

Kerrot omista kokemuksistasi, omasta pettymyksestä.
Tunnetko kuinka monia ihmisiä, jotka ovat yhtä pettyneitä ja tyytymättömiä hoitoonsa ?
Tunnetko kuinka monia ihmisiä, jotka ovat saaneet apua ja hyötyä psykiatrian puolelta ?

Pystyn myöntämään omalta kohdaltani, että vuosia sitten ollessani huonossa kunnossa, itsetunto nollissa, ajattelin pitkälti samalla tavalla, miten sinäkin kirjoitat, suhtautuminen potilaaseen, kohtelu, jne.
Kun tulin parempaan kuntoon, eli toivuin, ajatukseni ja asenteeni muuttuivat aika lailla erilaisiksi. Itsetunnon kohennuttua en enää syytellyt, että kaikki asiat olisivat omaa syytäni, että olisi omaa syytäni, kun olin sairastunut, että olisi omaa syytäni, että minua kohdeltiin muka huonosti, jne.
Itsetunnon puutteellisuuden takia syyllistin todella paljon itseäni, milloin mistäkin.

En todellakaan kiellä sitäkään, että epäkohtia kyllä oli, joskus enemmänkin, joskus vähemmän. Voin vain näin jälkeenpäin huokaista, että onneksi ne kokemukset kuuluvat menneisyyteen. Elämä jatkuu. Joudun pitämään paremmin huolta itsestäni, etten enää kohtaa samanlaisia ongelmia kuin aikoinaan.

Anonyymi00206 kirjoitti:

Resurssit on vasta toissijainen ongelma terapiassa. Jos ihminen ei ole itse valmis ja kykenevä terapiaan, niin mikään määrä rahaa tai aikaa ei pysty korvaamaan sitä ongelmaa.

Lue lisää

Mikään hoito ei auta, ei lääkkeet, ei terapia, tms. jos ihminen ei ole itse valmis ottamaan vastuuta itsestään, ja osallistumaan hoitoonsa.

Anonyymi00208 kirjoitti:

Mikään hoito ei auta, ei lääkkeet, ei terapia, tms. jos ihminen ei ole itse valmis ottamaan vastuuta itsestään, ja osallistumaan hoitoonsa.

Silloin kun lääkäri laittaa lääkkeillään ihmisen elintoiminnot sekaisin ja lamaannuttaa toimintakykyä, muuttaa huumaamalla persoonallista käyttäytymistä aivojen sekoituksen myötä, silloin ei voi ottaa vastuuta omasta tilastaan, koska elää ulkopuolisen tahon muuttamana. Pitkään lääkitty ei pysty tunnistamaan toisten muuttamaa olemustaan vaan uskoo kuten hänelle on vakuutettu, sinä olet nyt tällä tavalla sairas ja me hoidamme nyt sinua.

Tällainen ihmisryhmä jota pyöritetään psykiatrisessa hoitojärjestelmässä on valitettavan suuri. Kyllä he osallistuvat omaan hoitoonsa, syövät kiltisti lääkkeensä, käyvät istumassa lääkärin vastaanotolla tai jonkun terveydenhoidon ammattilaisen luona, lähtevät taas kotiinsa ja syövät lääkkeitänsä.

Anonyymi00207 kirjoitti:

Kerrot omista kokemuksistasi, omasta pettymyksestä.
Tunnetko kuinka monia ihmisiä, jotka ovat yhtä pettyneitä ja tyytymättömiä hoitoonsa ?
Tunnetko kuinka monia ihmisiä, jotka ovat saaneet apua ja hyötyä psykiatrian puolelta ?

Pystyn myöntämään omalta kohdaltani, että vuosia sitten ollessani huonossa kunnossa, itsetunto nollissa, ajattelin pitkälti samalla tavalla, miten sinäkin kirjoitat, suhtautuminen potilaaseen, kohtelu, jne.
Kun tulin parempaan kuntoon, eli toivuin, ajatukseni ja asenteeni muuttuivat aika lailla erilaisiksi. Itsetunnon kohennuttua en enää syytellyt, että kaikki asiat olisivat omaa syytäni, että olisi omaa syytäni, kun olin sairastunut, että olisi omaa syytäni, että minua kohdeltiin muka huonosti, jne.
Itsetunnon puutteellisuuden takia syyllistin todella paljon itseäni, milloin mistäkin.

En todellakaan kiellä sitäkään, että epäkohtia kyllä oli, joskus enemmänkin, joskus vähemmän. Voin vain näin jälkeenpäin huokaista, että onneksi ne kokemukset kuuluvat menneisyyteen. Elämä jatkuu. Joudun pitämään paremmin huolta itsestäni, etten enää kohtaa samanlaisia ongelmia kuin aikoinaan.

Lue lisää

Tietyt jotkin psyykelääkkeet, kuten neuroleptit vaikuttavat niiden käyttäjään muuttaen heidän ajatteluaan, tunnepuolta ja käytöstä. Potilaasta tulee passiivinen, välinpitämätön, ja tunteeton. Eli normaali ajattelu muuttuu. Moni asia tulee yhdentekeväksi. Normaali toimeliaisuus muuttuukin passiivisuudeksi. Biologinen kello menee sekaisin, koska lääkkeet väsyttävät. Eli jos potilas ottaa lääkkeen klo 20.00, hän saattaa herätä aamulla vasta klo 10.00. Lääkkeet vaikuttavat myös energiatasoon ja toimeliaisuuteen. Henkilö saattaa jaksaa tehdä päivän aikana vain muutaman asian. Lääkkeitä alkaa myös kerääntyä elimistöön. Eli ns. niitä tulee koko ajan lisää ja lisää.

Psykiatrit eivät jostakin syystä tutki tarpeeksi neuroleptien vaikutusta kognitioon. Ja jos sitä on tehty, niin se on tehty lääkefirmojen sponsoroimana. Eikä se silloin ole mitenkään puolueetonta. Ja tulos riippuu siitä, ketä ja miten iso porukka siihen tutkimukseen on otettu. Sama koskee myös tutkimuksia lääkkeiden vaikutuksista niiden kohdalla, jotka ovat käyttäneet lääkkeitä pitkään, kenties jopa vuosikymmeniä. Näkyykö missään niistä dataa? Onko joku tietoinen tällaisista?

Asiantuntijat kyllä kovasti hehkuttavat, tai painottavat lääkkeiden säännöllistä käyttämistä ja näin on myös käypä hoitosuosituksissakin. Mutta mitään vakuuttavia todisteita ja todellista näyttöä psykoosien uusiutumisesta, ns. pyöröovi-ilmiön olemassaolemisesta lääkkeitä käyttämättömien kohdalla ja heidän joukosta ei ole.

Pelkään pahoin, että se pyöröovi-ilmiö, eli että samat potilaat joutuvat toistuvasti sairaalahoitoon saattaa johtua enemmänkin heidän käyttämistään lääkkeistä, kuin niiden käyttämättömyydestä. Esim. jotkin neuroleptit aiheuttavat käyttäjissä levottomuutta, anhedoniaa, akatisiaa ja muita extrapyramidaali, jopa masennusoireita. Tämä on kiistaton fakta. Jonka alalla olevat tietenkin systemaattisesti kiistävät.

Jostakin kumman syystä alalla olevat eivät juurikaan näe systeemissään ja alalla pitkään käytössä olleissa hoitolinjauksissa, hoidon sisällössä ja laadussa mitään vikaa. Vaikka niitä kyllä siellä on. Alalla tehdään ja tapahtuu aika paljon vastaanotolle tulevien potilaiden priorisointia, luokittelua ja arvottamista. Mitään uudistuksia ei ole tehty, eikä tapahtunut ainakaan viimeisten yli 20 vuoden aikana.

Väistämättä tulee mieleen kysymys, että onko psykiatria enemmän uskonto, kuin sellainen lääketiede, jossa edes oikeasti yritettäisiin ymmärtää ja auttaa elämässään vaikeuksissa olevia? Koska siellähän kaikki lähtee oireiden tilittämisestä jonkin psyykkisen sairauden syyksi ja sen tiliin. Psykiatria on aivan liian diagnoosi ja lääkekeskeistä. Ja hoidon sisällöstä ja laadusta en näe minkäänlaista asianmukaista keskustelua. Minun mielestä hoidon laatu ja sisältö ovat aivan liian kapea-alaisia ja köykäisiä. Jostakin syystä hoidon ulkopuolelle jätetään 90% jokaisen ihmiseen kuuluvia asioita, kuten ihmissuhteet, aiemmin historiassa tapahtuneet asiat, nykyinen elämäntilanne ja olosuhteet. Edistävätkö diagnoosit ja lääkeskeinen hoito oikeasti yksilön henkistä hyvinvointia ja terveyttä? Vai onko kyseessä sittenkin enemmän plasebovaikutus? Että ihminen uskoo niin vakaasti siihen, että hänelle annettu diagnoosi lisää mitään itsetuntemusta, tai että lääkkeet ovat hänelle hyvästä? Ja kuinka paljon monen näin uskovan kohdalla kasvatus vaikuttaa ajatteluun taustalla, että uskoo sokeasti, että auktoriteetit ja vahvasti hierarkiaan pohjautuvat systeemit oikeasti auttavat ihmistä? Minun mielestä ei. Esim. kliininen ja virallinen kohtelu ja hierarkiaan pohjautuva ajattelu ja näihin pohjautuvat toimintatavat heikentävät kaikenlaista inhimillistä ja empaattista kohtelua ja vuorovaikutusta. Ja heikentää näin vääjämättä potilaan luottamusta systeemiin.

Anonyymi00203 kirjoitti:

Sellaisen havainnon tein, että tietyllä sairaanhoitopiirialueella oli tapana lähettää lähes systemaattisesti vastaanotolle tulleita potilaita tarkkailuun psykiatriseen sairaalaan. Siihen riitti valmiiksi otettu tietty asenteellisuus ja potilaan aiempi mt-tausta, tai annettu mt-diagnoosi.

Olisi paljon muutakin kerrottavaa. Joissakin psykiatrisissa sairaaloissa tehtiin pakkohoitopäätökset kevein perustein. Ja koska he olivat pakkohoidossa, heille saatettiin määrätä elimistölle hyvin tuhoisia ja vahinkoa aiheuttavia lääkkeitä, kuten Leponexia. Eikä tehty välttämättä edes mitään tutkimuksia, että onko potilaan sukutaustassa sellaisia asioita, joiden perusteella kyseistä lääkettä ei tule määrätä potilaalle, kuten sydämen ja verenkiertoelimistön sairaudet. Siinä tökkii hieman se eettinen puoli. Sellainen tunne tuli, että jotkut potilaat valittiin johonkin lääketieteelliseen kokeeseen, heille siitä mitään informoimatta ja kysymättä lupaa. Eikä tietenkään siihen aikaan ( vuonna 2010 tienoilla) potilailla ollut minkään ihmisoikeuksia, koska eihän hierarkiaan vahvasti pohjautuvissa systeemeissä alimpana olevilla ole mitään ihmisarvoa.

Lisäksi alalla on myös ihan selvästi rasisteja. Se näkyy ihmisten luokitteluna, arvottamisena, potilaiden mielipiteiden kuuntelemattomuutena, potilaiden kertomuksia lääkkeiden haittavaikutuksista vähätellään, annetut diagnoosit leimaavat niiden saajan koko loppuelämän ajaksi, kohteluun vaikuttaa sosioekonominen asema, jopa pärstäkerroin, ja potilaita arvotetaan jopa diagnoosin mukaan. Mitään perusteellisia ja kunnollisia somaattisia, tai neurologisia tutkimuksia ei psykiatrian puolella yleensä tehdä. Ellei sitten potilas satu miellyttämään enemmän ja olemaan sosioekonomiselta asemaltaan korkeammalla.

Psykiatriassa on myös muutamia selvästi idi*ottimaisia piirteitä. Painotetaan potilaan hoitomyöntyväisyyttä, tai sisällöltään olemattomaan hoitoon sitoutumista, ( koska eihän se siellä tarjottava hoito ole oikeastaan mitään muuta, kuin diagnoosien antamista ja lääkkeiden määräämistä) , diagnoosista pitäisi potilaan ottaa jokin kaiken selittävä identiteetti. Potilaan elämässä tapahtuneista asioista ja olosuhteista ja elämäntilanteista viis. Niillä ei ole mitään väliä. Ne eivät kiinnosta alalla olevia ollenkaan. Kädet pestään vastuusta, koska siellähän vain "tutkitaan ja hoidetaan psykiatrisia sairauksia". Kaikki potilaan oireet selitetään potilaan sairaudella. Vaikka potilaan henkistä pahoinvointia aiheuttaisikin aiemmin koetut traumat, tai vaikeat perheolosuhteet. Ja kaikki asiat kuvitellaan hoidettavan ja ratkaistavan lääkkeillä, jotka sitten aiheuttavatkin potilaalle enemmän haittaa, kuin hyötyä.

Psykiatrian historia on enemmänkin pimeä, kuin valoisa. Ja sen "henkisen hyvinvoinnin edistämisen" voi todella hyvällä syyllä kyseenalaistaa. Alalla käytössä olevat metodit pohjautuvat aika pitkälti paitsi hierarkiseen järjestelmään, myös kliiniseen ja ihmisiä arvottavaan kohteluun. Ja olen aivan sata varma, että sellaisissa paikoissa ei voi edistää henkistä hyvinvointia ja terveyttä millään tavalla. Kaikki asiat eivät ole edes tulleet päivänvaloon. Syytä siihen olisi. Silloin ei varmasti kukaan käyttäisi kyseisiä palveluita ollenkaan. Systeemi on aiheuttanut enemmän vahinkoa ja lisännyt ihmisten kärsimystä. Usko lääkkeiden kaikkivoipaisuuteen, ei kiinnosta, eikä alalla olevien nat*imieliset ideologiat, jonka mukaan lääkkeillä kaikki hoituu, ja ne ratkaisevat kaiken. Ne psykiatriassa tärkeät kulmakivet saa he*vetti soikoon minun puolesta romuttaa alas.

Ja en muuten ole valehdellut, enkä ole liioittelut yhdessäkään esille tuomassani asiassa.

Lue lisää

En jaksa uskoa, että minkään sairaanhoitopiirin talous kestäisi sitä, että pelkällä asenteella lähetettäisiin ihmisiä tarpeettomiin hoitoihin.

Anonyymi00211 kirjoitti:

En jaksa uskoa, että minkään sairaanhoitopiirin talous kestäisi sitä, että pelkällä asenteella lähetettäisiin ihmisiä tarpeettomiin hoitoihin.

Kyllä talous kestää, tai juuri siksikö hyvinvointialueet ovat taloudellisissa vaikeuksissa.
Kannattaa lukea miten hoitojärjestelmä toimii konkreettisesti. Hyvä esimerkki on Marjatan päiväkirjamerkintöjä Paavon matkasta psykiatrisessa hoitojärjestelmässä.

Anonyymi00212 kirjoitti:

Kyllä talous kestää, tai juuri siksikö hyvinvointialueet ovat taloudellisissa vaikeuksissa.
Kannattaa lukea miten hoitojärjestelmä toimii konkreettisesti. Hyvä esimerkki on Marjatan päiväkirjamerkintöjä Paavon matkasta psykiatrisessa hoitojärjestelmässä.

Lue lisää

Minua istutettiin kyllä psykologillakin sairaalassa. Ainoa vaan että hän näki minusta lähinnä hädän lääkehaitoista. En toisinaan voinut edes istua paikallaan kun oli niin paha akatisia. Näin lääkkeissä painajaisia, mistä kerroin. Minulla oli jatkuva outo olo lääkkeissä ja kognitiivisia ongelmia. Semmosta kokonaisvaltaista mielenterveyden hoitoa. Aloin jo osastolla sylkeä pillereistä suurimman osan ja minut päästettiin pois sen jälkeen, kun aloin tehdä näin.

Anonyymi00210 kirjoitti:

Tietyt jotkin psyykelääkkeet, kuten neuroleptit vaikuttavat niiden käyttäjään muuttaen heidän ajatteluaan, tunnepuolta ja käytöstä. Potilaasta tulee passiivinen, välinpitämätön, ja tunteeton. Eli normaali ajattelu muuttuu. Moni asia tulee yhdentekeväksi. Normaali toimeliaisuus muuttuukin passiivisuudeksi. Biologinen kello menee sekaisin, koska lääkkeet väsyttävät. Eli jos potilas ottaa lääkkeen klo 20.00, hän saattaa herätä aamulla vasta klo 10.00. Lääkkeet vaikuttavat myös energiatasoon ja toimeliaisuuteen. Henkilö saattaa jaksaa tehdä päivän aikana vain muutaman asian. Lääkkeitä alkaa myös kerääntyä elimistöön. Eli ns. niitä tulee koko ajan lisää ja lisää.

Psykiatrit eivät jostakin syystä tutki tarpeeksi neuroleptien vaikutusta kognitioon. Ja jos sitä on tehty, niin se on tehty lääkefirmojen sponsoroimana. Eikä se silloin ole mitenkään puolueetonta. Ja tulos riippuu siitä, ketä ja miten iso porukka siihen tutkimukseen on otettu. Sama koskee myös tutkimuksia lääkkeiden vaikutuksista niiden kohdalla, jotka ovat käyttäneet lääkkeitä pitkään, kenties jopa vuosikymmeniä. Näkyykö missään niistä dataa? Onko joku tietoinen tällaisista?

Asiantuntijat kyllä kovasti hehkuttavat, tai painottavat lääkkeiden säännöllistä käyttämistä ja näin on myös käypä hoitosuosituksissakin. Mutta mitään vakuuttavia todisteita ja todellista näyttöä psykoosien uusiutumisesta, ns. pyöröovi-ilmiön olemassaolemisesta lääkkeitä käyttämättömien kohdalla ja heidän joukosta ei ole.

Pelkään pahoin, että se pyöröovi-ilmiö, eli että samat potilaat joutuvat toistuvasti sairaalahoitoon saattaa johtua enemmänkin heidän käyttämistään lääkkeistä, kuin niiden käyttämättömyydestä. Esim. jotkin neuroleptit aiheuttavat käyttäjissä levottomuutta, anhedoniaa, akatisiaa ja muita extrapyramidaali, jopa masennusoireita. Tämä on kiistaton fakta. Jonka alalla olevat tietenkin systemaattisesti kiistävät.

Jostakin kumman syystä alalla olevat eivät juurikaan näe systeemissään ja alalla pitkään käytössä olleissa hoitolinjauksissa, hoidon sisällössä ja laadussa mitään vikaa. Vaikka niitä kyllä siellä on. Alalla tehdään ja tapahtuu aika paljon vastaanotolle tulevien potilaiden priorisointia, luokittelua ja arvottamista. Mitään uudistuksia ei ole tehty, eikä tapahtunut ainakaan viimeisten yli 20 vuoden aikana.

Väistämättä tulee mieleen kysymys, että onko psykiatria enemmän uskonto, kuin sellainen lääketiede, jossa edes oikeasti yritettäisiin ymmärtää ja auttaa elämässään vaikeuksissa olevia? Koska siellähän kaikki lähtee oireiden tilittämisestä jonkin psyykkisen sairauden syyksi ja sen tiliin. Psykiatria on aivan liian diagnoosi ja lääkekeskeistä. Ja hoidon sisällöstä ja laadusta en näe minkäänlaista asianmukaista keskustelua. Minun mielestä hoidon laatu ja sisältö ovat aivan liian kapea-alaisia ja köykäisiä. Jostakin syystä hoidon ulkopuolelle jätetään 90% jokaisen ihmiseen kuuluvia asioita, kuten ihmissuhteet, aiemmin historiassa tapahtuneet asiat, nykyinen elämäntilanne ja olosuhteet. Edistävätkö diagnoosit ja lääkeskeinen hoito oikeasti yksilön henkistä hyvinvointia ja terveyttä? Vai onko kyseessä sittenkin enemmän plasebovaikutus? Että ihminen uskoo niin vakaasti siihen, että hänelle annettu diagnoosi lisää mitään itsetuntemusta, tai että lääkkeet ovat hänelle hyvästä? Ja kuinka paljon monen näin uskovan kohdalla kasvatus vaikuttaa ajatteluun taustalla, että uskoo sokeasti, että auktoriteetit ja vahvasti hierarkiaan pohjautuvat systeemit oikeasti auttavat ihmistä? Minun mielestä ei. Esim. kliininen ja virallinen kohtelu ja hierarkiaan pohjautuva ajattelu ja näihin pohjautuvat toimintatavat heikentävät kaikenlaista inhimillistä ja empaattista kohtelua ja vuorovaikutusta. Ja heikentää näin vääjämättä potilaan luottamusta systeemiin.

Lue lisää

Jos ihminen on normaalisti toimiva, omasta elämästään vastuuta kantava, pärjäävä, niin silloin ei varmaan tarvitse mennä psykiatrin juttusille.
Ei tavallista tallaajaa napata jostain sokkona psykiatrin tuoliin istumaan ja ruveta syöttämään lääkkeitä.

Anonyymi00211 kirjoitti:

En jaksa uskoa, että minkään sairaanhoitopiirin talous kestäisi sitä, että pelkällä asenteella lähetettäisiin ihmisiä tarpeettomiin hoitoihin.

Juu, ei asenteen perusteella pitkälle pääse. Toki joku lääkäri voi asennevamman takia laittaa potilaansa lähetteellä psykiatrin juttusille, mutta viimeistään siellä selviää, onko jollekin hoidolle tarvetta vai ei.
Tarpeettomia hoitoja ei taida ollakaan, ei meinaa aina toimia hoito, vaikka sitä tarvitsisikin.

Anonyymi00214 kirjoitti:

Jos ihminen on normaalisti toimiva, omasta elämästään vastuuta kantava, pärjäävä, niin silloin ei varmaan tarvitse mennä psykiatrin juttusille.
Ei tavallista tallaajaa napata jostain sokkona psykiatrin tuoliin istumaan ja ruveta syöttämään lääkkeitä.

Lue lisää

Elämässä tapahtuu asioita joille ei voi ite mitään. Osahan traumatiosituu vaikka kuolemasta/onnettomuudesta/masentuu jne. Kaikkeen ei voi ite vaikuttaa ja jokainen reagoi eri tavoin.

Näkeehän sen sodistakin: Osa sotilaista sekoaa ja osa ei.

Anonyymi00214 kirjoitti:

Jos ihminen on normaalisti toimiva, omasta elämästään vastuuta kantava, pärjäävä, niin silloin ei varmaan tarvitse mennä psykiatrin juttusille.
Ei tavallista tallaajaa napata jostain sokkona psykiatrin tuoliin istumaan ja ruveta syöttämään lääkkeitä.

Lue lisää

Näillä keskustelusivuilla on kirjoittajia, joilla on vääristynyt käsitys ihmisistä jotka ovat hakeutuneet psykiatrian juttusille. Mahtavatkohan olla alalla työskenteleviä ammattilaisia jotka näkevät potilaansa pelkkänä diagnoosina ja näkevät mielessään ja tulkitsevat heissä olevan diagnoosin mukaisia sairauksia.

Tavallinen tallaaja, normaalisti toimiva, pystyy kantamaan elämästään vastuuta, joutuu usein ei-psykiatrian lääkärin lähetteellä tähän hoitojärjestelmään. He eivät ole edes psyykkisesti sairaita, silti psykiatrit määräävät heille psyykkisiin sairauksiin tarkoitettuja lääkkeitä jotka sairastuttavat heidät jopa niin että normaali toimintakyky lamaantuu.

Anonyymi00212 kirjoitti:

Kyllä talous kestää, tai juuri siksikö hyvinvointialueet ovat taloudellisissa vaikeuksissa.
Kannattaa lukea miten hoitojärjestelmä toimii konkreettisesti. Hyvä esimerkki on Marjatan päiväkirjamerkintöjä Paavon matkasta psykiatrisessa hoitojärjestelmässä.

Lue lisää

Psykiatrisesta hoitojärjestelmästä madinfinland.comissa julkaistu Marjatan päiväkirjaa puolisonsa Paavon kokemuksista kirjoittanut on lyhennelmä alkuperäisestä. Psykiatrisesta hoidosta kiinnostuneet voivat lukea alkuperäisen, marjattamakela.blogspot. com.

Anonyymi00217 kirjoitti:

Näillä keskustelusivuilla on kirjoittajia, joilla on vääristynyt käsitys ihmisistä jotka ovat hakeutuneet psykiatrian juttusille. Mahtavatkohan olla alalla työskenteleviä ammattilaisia jotka näkevät potilaansa pelkkänä diagnoosina ja näkevät mielessään ja tulkitsevat heissä olevan diagnoosin mukaisia sairauksia.

Tavallinen tallaaja, normaalisti toimiva, pystyy kantamaan elämästään vastuuta, joutuu usein ei-psykiatrian lääkärin lähetteellä tähän hoitojärjestelmään. He eivät ole edes psyykkisesti sairaita, silti psykiatrit määräävät heille psyykkisiin sairauksiin tarkoitettuja lääkkeitä jotka sairastuttavat heidät jopa niin että normaali toimintakyky lamaantuu.

Lue lisää

Kirjoittelen tänne, mutta minulla ei ole kenestäkään mitään vääristynyttä käsitystä. Paras käsitykseni psykiatriasta on lähinnä omakohtainen kokemus. Toki minulla on jonkin verran kavereita ja ystäviä, jotka ovat myös olleet, tai ovat edelleen, psykiatrian asiakkaina/potilaina. Heidän kanssaan tulee joskus juteltua sairauksista, lääkkeistä, hoidosta, ym.
Ei ole olemassa diagnoosin mukaisia sairauksia, vaan sairauden ja oireiden mukaisia diagnooseja.

Itse en ole saanut ei-psykiatrian lääkäreiltä lähetteitä psykiatriseen hoitojärjestelmään, jos en ota lukuun kahta kertaa, kun ei-psykiatrian lääkärit (2 eri lääkäriä) laittoivat minusta lähetteen psykiatrian poliklinikalla, jonka asiakkaana vielä sillä hetkellä satuin olemaan. Lähetteistä ei seurannut mitään, poliklinikalla tosin henkilökunta ihmetteli, miksi lähete, vaikka olin jo heidän asiakkaansa. Siihen taitaa tietää syyn ainoastaan ne ei-psykiatrian lääkärit, jotka sinne lähetteensä tekivät. Minulla on kyllä itsellänikin oletus, mistä johtuivat, mutta se jääköön tästä.

Jos tavallinen tallaaja menee ei-psykiatrian lääkärille valittelemaan muita vaivojaan, ei psyykkisiä, niin ei sieltä normaalisti lähetetä minnekään psykiatrian puolelle, ellei esim. potilaan käytös (vaikka ihan sanallinen) siellä vastaanotolla ole sellainen, joka saa lääkärin pohtimaan tarvetta psykiatrin käynnille.
Ainahan voi miettiä, miten se tilanne menikään, jos on käynyt niin, että on lähetetty psykiatrian puolelle. Sellaiseen on oltava syy olemassa.

Anonyymi00220 kirjoitti:

Kirjoittelen tänne, mutta minulla ei ole kenestäkään mitään vääristynyttä käsitystä. Paras käsitykseni psykiatriasta on lähinnä omakohtainen kokemus. Toki minulla on jonkin verran kavereita ja ystäviä, jotka ovat myös olleet, tai ovat edelleen, psykiatrian asiakkaina/potilaina. Heidän kanssaan tulee joskus juteltua sairauksista, lääkkeistä, hoidosta, ym.
Ei ole olemassa diagnoosin mukaisia sairauksia, vaan sairauden ja oireiden mukaisia diagnooseja.

Itse en ole saanut ei-psykiatrian lääkäreiltä lähetteitä psykiatriseen hoitojärjestelmään, jos en ota lukuun kahta kertaa, kun ei-psykiatrian lääkärit (2 eri lääkäriä) laittoivat minusta lähetteen psykiatrian poliklinikalla, jonka asiakkaana vielä sillä hetkellä satuin olemaan. Lähetteistä ei seurannut mitään, poliklinikalla tosin henkilökunta ihmetteli, miksi lähete, vaikka olin jo heidän asiakkaansa. Siihen taitaa tietää syyn ainoastaan ne ei-psykiatrian lääkärit, jotka sinne lähetteensä tekivät. Minulla on kyllä itsellänikin oletus, mistä johtuivat, mutta se jääköön tästä.

Jos tavallinen tallaaja menee ei-psykiatrian lääkärille valittelemaan muita vaivojaan, ei psyykkisiä, niin ei sieltä normaalisti lähetetä minnekään psykiatrian puolelle, ellei esim. potilaan käytös (vaikka ihan sanallinen) siellä vastaanotolla ole sellainen, joka saa lääkärin pohtimaan tarvetta psykiatrin käynnille.
Ainahan voi miettiä, miten se tilanne menikään, jos on käynyt niin, että on lähetetty psykiatrian puolelle. Sellaiseen on oltava syy olemassa.

Lue lisää

........ "ellei potilaan käytös (vaikka ihan sanallinen) siellä vastaanotolla ole sellainen, joka saa lääkärin pohtimaan tarvetta psykiatrin käynnille".

Havahduin tähän kohtaan ja järkytyin. Tämä on totta, mutta kertoo miten hataralla pohjalla psykiatrian diagnooseja jaellaan ihmisille. Lääkäri voi ihan tavallisesta terveestä tallaajasta epäillä että vika on korvien välissä pelkän käytöksen ja puhumisen perusteella.
Vaikka psykiatrit itse uskovat olevansa jumalasta seuraava hallitessaan ihmisiä, ei heillä ole sellaista kykyä joka pystyy puheitten perusteella tekemään ihmisistä henkisesti sairaita.
Silti he tekevät näin, jo psyykelääkkeiden määrääminen kertoo tästä jonka seurauksena ihmisiä sidotaan tähän järjestelmään jonkinmoisen diagnoosin nimikkeellä.

Anonyymi00221 kirjoitti:

........ "ellei potilaan käytös (vaikka ihan sanallinen) siellä vastaanotolla ole sellainen, joka saa lääkärin pohtimaan tarvetta psykiatrin käynnille".

Havahduin tähän kohtaan ja järkytyin. Tämä on totta, mutta kertoo miten hataralla pohjalla psykiatrian diagnooseja jaellaan ihmisille. Lääkäri voi ihan tavallisesta terveestä tallaajasta epäillä että vika on korvien välissä pelkän käytöksen ja puhumisen perusteella.
Vaikka psykiatrit itse uskovat olevansa jumalasta seuraava hallitessaan ihmisiä, ei heillä ole sellaista kykyä joka pystyy puheitten perusteella tekemään ihmisistä henkisesti sairaita.
Silti he tekevät näin, jo psyykelääkkeiden määrääminen kertoo tästä jonka seurauksena ihmisiä sidotaan tähän järjestelmään jonkinmoisen diagnoosin nimikkeellä.

Lue lisää

Ainahan potilaan korvien väliä voi epäillä, eri asia on sitten, todetaanko siellä mitään vikaa, vai ei.

Anonyymi00223 kirjoitti:

Ainahan potilaan korvien väliä voi epäillä, eri asia on sitten, todetaanko siellä mitään vikaa, vai ei.

Kyllä psykiatria on täynnä lääkäreitä jotka ovat löytävinään vikaa korvien välistä vaikka oikeasti siellä ei ole mitään mielen sairautta. Missä kulkee häiriön (tilapäisen) ja sairauden raja?